perjantai 23. marraskuuta 2012

Tulevaisuuden suunnittelua

En nyt muista, mitä uutista luin, kun mieleen tuli joskus lukemani juttu tunnuksettomista hautausmaista. Minuahan asia toivottavasti koskettaa tulevaisuudessa sitten, kun aika koittaa siirtyä seuraavaan olomuotoon, eli tuhkaksi. Niinpä ajattelin tutuille vinkiksi kirjoittaa muutaman faktan asiasta, niin osaavat sitten veljentytärtä tarvittaessa neuvoa. Tai kertoa kaupungin viranomaisille toiveeni, jos rahaa kassasta ei löydy.

Jos rahulia on, niin Pro-Seremoniat sivustolta löytyvät aika helpot ja hyvät ohjeet kuoppajuhlan viettoon. Toiveenani on tuhkaus ekologisesssa laatikossa. (Arvatkaas, millaisia päästöjä sellaisesta prameasta muovikrumeluurista lähtee. Tai että maatuuko se ikinä.) Sen lisäksi vielä mieluusti tuhkani sairi ripustella tunnuksettomalle hauta-alueelle. Sellainen löytyy mm. Vantaan Honkanummelta, on Helsingin kanssa yhteinen pläntti. Minä en mitään varsinaista hautapaikkaa tahdo, mutta jos jäljellejääneet tahtovat palvontapaikan minulle perustaa, niin en tule kummittelemaan, vaikken sellaista hyväksykään. Muuten saavat tehdä aivan mielensä mukaan, kunhan vain mustakaapuja ei paikalla näy tai virsiä soitella. Laulaa saa ja mielellään ryypätäkin, kunnon monttubileet olisivat edesmenneen toiveena siinä vaiheessa.

Päiväkirjat voi joko polttaa tai kokeilla, jos vaikka SKS vastaanottaisi ne tutkimusmateriaaliksi. Valokuvilla tuskin kukaan mitään tekee, vaikka niinhän sitä sanotaan, että suomalaisesta elämänmenosta ei jää enää niin paljon merkkejä kuin aikaisemmin, kiitos digitaalisen tallennuksen. Kuvat tahtovat kadota bittien taivaaseen, kun niitä ei enää printata ja kansioida. Harmi, koska itse kun on vanhojen kuvien näyttelyissä pyörinyt, niin kyllä sellaisista saa huomattavasti paljon enemmän irti kuin pelkästä tekstistä, oli se miten elävästi tahansa kirjoitettu.

En vielä toivon mukaan ole poistumassa väestölaskennan piiristä (vai pitäisikö sanoa, turha toivo), mutta ajattelin vain muistaissani kirjata nuokin muistiin, ettei sitten sairasvuoteella vihanneksena maatessain harmita, että jäi sekin juttu tekemättä. Samoin kuin armoitsemurha ja muutama muu juttu.
***

Inspiroiva uutinen löytyi sittenkin. Siitä se ajatus sitten lähti. Tarttis varmaan näitä salasanoja ja käyttäjätunnuksia jonnekin ripotella.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, olen aina toivonut että saisin lopettaa maanpäällisen eloni sitten aikanaan räjäyttämällä. En tiedä mikä koko touhussa viehättää, haluaisin vain jysäyttää maallisen olemukseni tuhannen ****' päreiksi , niin ettei mitään jäisi jäljelle.

Maria kirjoitti...

Minäkin joskus ajattelin, että tunnustuksettomaan maahan saapi tuhkat kylvää tai kuopata. Mutta sitten tuli mieleen, että mitäs väliä sillä minulle loppujen lopuksi on, kun en ole näkemässä ja/tai murehtimassa kuka ja millä maaperällä täällä heiluu minun muistolleni. Ihassama, kuten teinit sanovat (eivät varmaan edes sano enää, mutta mieluusti tässä kuvittelen olevan ns. ajan hermolla). Enemmän kannan huolta hoitotestamentin tekemättömyydestä, se kun jo jossain saattaa tuntua. Jokohan pian saisin senkin läystäkkeen aikaiseksi.

Jos jotakuta lämmittää, että mun tuhkat on siunatussa maassa, niin kaikin mokomin. Kun kaikki uskonnot (siis: kaikki) ovat minulle ihan samaa huttua, ja annan ihan jokaisen tulla autuaaksi omassaan, kunhan antavat minun olla niiltä jutuilta rauhassa niin kauan kuin henki vähänkään pihisee.

Tuo edellisessä kommentissa mainittu meininki kuulosti aika hyvältä...

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, jos lähdet ennen minua, toivon, etten ole lähellä suurta loppurajahdystä.

Mymskä, toivomuksia ja ohjeitahan nuo vain ovat, en todellakaan ole seuraamassa mitä tekevät maallisille jäännöksilleni. Paitsi että se polttohautaus olisi vähän niin kuin pakko, sen verran monta typerää elokuvan pätkää olen nähnyt ihmisistä, jotka haudassaan heräävät.

Kiona kirjoitti...

Samoja asioita olen minäkin pohtinut. Tuhkaamista, luomuarkkua, ei mitään kirkollista, paljon musiikkia eikä yhtään mustaa. Paha vain, etten itse pääse mukaan bileisiin.
Jokin aika sitten katsoin tv-ohjelmaa ihmisistä, jotka tiesivät sairauden takia pian kuolevansa. Yksi järjesti hautajaisensa jo eläessään. Olihan se aika erikoista, vainaja elossa, eivätkä kaikki surijat oikein ymmärtäneet juhlan merkitystä. Ajattelin, että voisihan tuota itsekin omat peijaisensa järjestää.

-kummitus- kirjoitti...

Se olisikin kivaa, olla ensin läsnä omassa lähtöjuhlassaan ja sen päälle vetäistä piuhat irti. :-D