Viikon unipäivä

Lauantainen roolipelisessio oli huippu! Transhuman-telepaattihahmoni joutui ongelmiin demonin kanssa aluksemme välipohjassa. Sinne minä sitten halvaannuin, mutta sain demonin kuitenkin tapettua, ja pelikaverit olivat sen verran armollisia, että herättivät hahmoni vielä henkiin jatkamaan peliä. Kuutisen tuntia jaksoimme hihitellä pelin kanssa, välillä läppä lentää niin, että tahtoo unohtua varsinaisen kokoontumisen aiheen. Hauskaa, mutta olin taas naatti, kun kotiin pääsin. Onneksi ei kebab-eläinkestien jälkeen tarvinnut rakennella itse ruokaa. Sänky kutsui.

Huvittavaa on, miten muut tässä toisessa rope-porukassa ovat pelanneet pitkään ja osaavat kaikki oikeat termit. Minä en osaa edelleenkään. Pelinjohtajamme joutuu välillä vääntämään rautalankaa. Viime pelissä olin muun muassa kumittanut pois elinpisteitteni maksimin, kun ne vähenivät yhdesä pikkukahakassa. Ne jouduttiin laskemaan uudelleen. Aika suuri osa vitseistä menee ohi, koska en ole katsonut scifi-sarjoja tai elokuvia, kauhupätkistä puhumattakaan. Silti minulla on hauskaa, mutta säälittää vähän muun porukan puolesta oma tumpulointinsa.

Sunnuntaista on muodostunut nukkupäivä. Lauantai-iltana otin pikkupillerin, sen avulla nukuin pitkät yöunet, mutta väsymys ei hellittänyt. Ninpä vetelin parit kolmet päiväunet sunnuntain mittaan. Ja menin ajoissa yöunille, sitäkin riitti, ihme kyllä, nyt taas jaksaa viikon rehkaista. Hyvä niin. Kyllä minä jaksan, kun vaan edes kerran viikossa saan akkuni ladattua.

Säälitti lauantaina Ympyrätalon Äsmarketin kassapoika. Edelläni oli keski-ikäinen pariskunta, jonka miespuolinen jäsen oli jo valmiiksi ärtynyt ojennellessaan arvontakuponkejaan kassalle uusimista varten. Hän kirskui, terhensi ja ärähteli komentojaan, mitä piti uusia ja miten. Itse sotki pojan ajatukset ja kun poika yritti kysyä lisäneuvoja, hän alkoi vedellä kuponkejaan takaisin. Siinä vaiheessa oli jo osa lyöty kassaan, niitä piti sitten perua ja muutenkin äijänperkele jakoi pahaa oloaan kassalle sen kun kerkesi. Saimme me jonossa seisojatkin siiitä osamme. Minua säälitti poika, koitin osaltani olla mahdollisimman ystävällinen hänelle vuorollani, pitaleipää ja 0.5 litraa pommakkia ostaessani. Teki mieli ilkeästi mulkoilla ukkelia, mutta sitten mietin, että eiköhän hänelläkin syynsä ole kiukutteluun. Minkä minä sille voisin?

Leukaa pakottaa. Ennen juurihoitoa särki vain hammasta. Ei taida olla hyvä merkki. Vielä neljä päivää ja saan sairastuttuani palkallisen sairasloman, sinne saakka on ainakin keploteltava. (Ei maar, jos tosi pahaksi pääsee, jään tietenkin sairastamaan ja menen lääkäriin, mutta en kyllä tahtoisi palkasta luopua. Enkä tahtoisi sairastaakaan, etenkään hammasasioita.)