Hovin matkustusvastaava kauhistelee

Tuli kamala assosiaatio mieleen; alan vaikuttamaan isotädiltäni. Hän oli nainen, jonka vierailut tiedettiin monta kuukautta ennen varsinaista tapahtumapäivää, ohjelma oli visusti lukkoonlyöty eikä poikkeamia sallittu. Ruuat oli neuvoteltu etukäteen, samoin oli päätetty nukkumajärjestelyt ja tapahtuman vaatimat kuljetukset. Hän oli eläkeikäinen sinkkunainen, aikansa uraohjus, joka oli asemansakin perusteella oppinut ottamaan ohjat käsiinsä, äänensävyään myöten käskevä. Vanhemmiten hänestä tuli ammattivalittaja, kaikki oli huonosti lakananväristä ruoka-astioiden kulmaan - vain hivenen karrikoidakseni. Ennen sairastumistaan hän oli rohkea, sanavalmis ja itsenäinen - suorastaan idolini.

Kauhistelin mielessäni suunnitelmiani, joita väkistenkin joudun tekemään pitkälle loppukesään saakka. Minulla olisi pari kuninkaallista vierailua suoritettavana ennen syksyä. Kamalaksi asian tekee se, että vapaata on erittäin rajallisesti ja rahaa myös. Vapaatakin vielä saisin järjestymään, jos talous antaisi periksi vaikka lentää paikalle. Vaan ei, pitää miettiä, miten pennin saa venytettyä kohdalleen. Tiedän että molemmissa osoitteissa minut otettaisiin mielihyvin vastaan. Ja sukulaisvierailut vielä siihen päälle, niitä en edes uskalla ajatella.

Ahdistaa, jos minun kuvitellaan tulleen ronkeliksi ja valikoivaksi. En ole. Kukkaroni se minua estää vaeltamasta tahtomaani tapaan. Nykyään kun ei enää edes voi liftata; ensinnäkin moottoritiet ja toiseksensa ikä. Johan siinä harakatkin nauraisivat, eivätkä ottaisi kyytiin kuitenkaan, rekkakuskeista ja herrahenkilöistä puhumattakaan. Mutta ehkä sitä pääsisi paremmin naiskuskien kyytiin, kun vaan ei olisi niitä kirottuja moottoriteitä.

Jotta antakaa armoa, ystävät ja toverit, kyllä minä tulisin ja kyllä minä tulen. Minä vaan kamppailen olosuhteiden viidakossa. Ja keksin jotain, ainahan minä keksin, mutta jänne on vaan pidempi kuin nuorempana, nyt suoritetaan valtiovierailuja ainakin suunnittelun suhteen, mutta eihän lyödä ohjelmaa kiveen, vaan annetaan aikaa toisillemme? Ihan niin kuin ennenkin.