Pala kakkua

Perjantaina menin suoraan töistä keskustaan tapaamaan Siiselin kautta tuttua daamia ja hänen ystäväänsä. Olemme alkaneet vastoin moniakin oletuksia pitää yhteyttä. Varmaan osittain siksi, että hän tajusi jossain välissä minun olevan hänen työnantajansa asiakkaita. Hihittelimme baarissa useampia tunteja, ennen kuin perheelliset alkoivat suunnitella kotiinlähtöä. Minä sitten matkasin Siiselin hemmoteltavaksi. Se olikin erittäin lämmin jälleentapaaminen, olisi varmaan nolottanut mokoma pussailun määrä, jos olisin aivan selväpäinen ollut.

Vähäisten yöunien päälle sain aamukahviin jalluplörön ja puolikkaan palan kakkua ennen kuin läksin kaupan kautta kotiin. Piti käydä roolipeli-iltamia varten evästä. Lupasin viedä salaattitarpeet mukanani, mutta eihän se koskaan minulle ole niin yksinkertaista. Tein couscous-hernerouhe-parsakaalilisukkeen ja paistelin halvennuksesta ostamiani kanasuikaleita. Kun en osaa olla ruokkimatta ihmisiä, niin sittenpähän teen niin.

Pelissä oli suuri taistelu hämähäkkejä vastaan. Saimme puolivahingossa hengiltä hämähäkkien kuningattarenkin ja sieltä melkoisen saaliin. Ja vaikka omat pisteeni olivat lähinnä naurettavat, niin uskokaa tai älkää, muiden keräämillä pelikertapisteillä tasoni on taas nostamista vailla. Eikä ole vielä edellistäkään nostoa saatu loppuun. Vaivavaiva... Joskus yhdeksän maissa läksin raahustamaan kotiin, olin niin poikki kuin ihminen vain voi olla. Ei paljon tarvinnut unta houkutella.

Suunnittelen viikon suurempaa kauppareissua. Minun pitäisi ostaa paineteippiä, sellaista joka kuulemma tarraa kiinni pintaan kuin pintaan ja pitää kuin tauti. WCpaperirullan teline päätyi Ottoveljen käsissä irti lattialle. Ehkä liimaan samalla magneettisen veitsitelineen keittiöön. Sekin on odottanut vuoroaan aika pitkään. Iltasella Rotumarsu toivoi minua luokseen. Antaas nähdä nyt, jaksanko raahustaa, huomenna on kuitenkin taas työpäivä. Mutta kun siellä saisin pizzaa...

Selvisi muuten S:n kuolinsyy. Influenssan jälkitauti, sydän petti. Ei siis ihme kyllä huumeita eikä alkoholia. Varmaan omaisille jonkinlainen helpotus, toisaalta minullekin. Hautajaispäivä on nyt tiedossa, pitää vielä miettiä, onko se pelkka addressin paikka, vai menisinkö sinne ihan incognito takariviin.

On tämä elämä sitten - sanonko mikä?

Ajattelin mielessäni, että kiva kun voin välillä kertoa jotain kevyempää, mielipiteeni Auguste Rodinin teoksista ja Japonaise-näyttelystä Ateneumissa. Auguste on kova jätkä, hän on nähnyt liikkeen päälle ja tuntenut ihmisen. Suosittelen lämpimästi, samoin Ottoveli, meilllä oli taas harvinaisen yhteneväinen ajatusmaailma. Tosin taidekritiikkikommenttimme saivat jotkut näyttelyvieraista nostelemaan silmäkulmiaan. Japonaise-näyttely oli vähän hajanainen, mutta paljon Monetia ja Gaguinia oli tarjolla, eikä se iänikuinen Edelfelt-Gallen-Kallela-akselikaan paha ollut. Pekka Halonen oli meidän molempien mielestä möhkäle, pinta- eli lankkumaalari. Ainakin kun häntä vertasi näyttelyn aiheeseen, Japanin vaikutukseen länsimaisessa kuvataiteessa.

Siihen päälle kävin Ottoveljen kanssa pornokaupassa Kurvissa. Hän tahtoi viedä tuliaisen tyttöystävälle, kun arveli täällä myytävien kaalimatosten olevan edes jotenkin testattuja. Myyjä ei oikein tiennyt, mitä meistä ajatella ja meistä oli hauskaa herättää hämmennystä. Pari päivää on mennyt kuin siivillä juttelun, naurun ja hyvän ruuan äärellä. Juomaa ei ole tarvinnut kuluttaa, paitsi eilen meni taas muutama kaatoryyppy, kun muistelin vanhoja.

Viime viikolla nimittäin oli häistämme mennyt bestman. Onko seuraavana vuorossa morsian? Kepeät mullat miehelle, jolle ei v*ttuilla. Ja itselleni muistutuksena, että hyvän elämän olen elänyt ja aion elää jatkossakin. Ei tarvitse katua eikä kitistä.

Hitusia

En saa mistään kiinni. Yöt ovat painajaisia, päivät samaa, mutta ihan elävää sellaista. Öisin taistelen miehiä vastaan, minua ahdistetaan monin tavoin. Keittiöpsykologi minussa tietää kyllä, mistä on kysymys, käsittelemättömästä turvattomuuden tunteesta, jonka exän kuolema herätti. Valitettavasti keittiöpsykologi ei osaa auttaa enempää, miten sen saa pois. Tahdon takaisin viattomuuden ja ajattelemattomuuden tilaan.

Ystävä kysyi eilen, menenkö hautajaisiin. En tiedä. Enhän minä tiedä edes koska ne ovat. En edelleenkään tiedä, mihin S. kuoli. Tahdonko tietääkään? Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä? Jos minä olisin kuollut, en olisi tahtonut häntä hautajaisiini puhumaan sopimattomia, käyttäytymään huonosti, entäs jos minä tekisin saman hänen hautajaisissaan? Ehkä on hyvä, että en tiedä mitään enempää, minun ei tarvitse ratkaista näitäkään ongelmia.

Viime yön seilasin sängyn ja sohvan väliä. Olen kovin väsynyt. Heräsin viiden jälkeen tekstiviestipiippaukseen. Ulkona on taas liukasta, tuli varoitus. Päätin sitten nousta ylös, sama se, voin leikkiä elävää kuollutta töissä tai sängyn pohjalla. Sängystä tuli mieleen, että nyt muuten tilaan sen uuden, ennen kuin menevät loputkin unet. Ja tilaan sen kapeamman, tuskin tässä aivan heti olen isompaa makuuhuonetta saamassa. Ei näytä siltä.

Säikähdin suunnattomasti, kun sunnuntai-iltana postilaatikko rasahti. Pelkäsin, että sieltä saapuu taas heippalappu, että olen kuunnellut liian kovalla musiikkia ja naapurit äsähtelevät. Kissanviikset, siellä oli taas take away-ravintolan mainos. Voi ravintolaparka olla aivan varma, etten koskaan tilaa sieltä mitään, kun tuolla tavalla minua säikyttelee. Olen hermoheikko piipittäjä.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa

Perjantaina teimme jotain poikkeuksellista Rotumarsun kanssa. Hän tuli minun luokseni. Sitten saunottiin, syötiin, juotiin, juteltiin. Oli tosi kiva ilta ja mukava olo. Hän totesi minun valinneen hänet, ettei hänellä juuri ollut asiassa nokan koputtamista. Noh, ehkä vähän liioittelua, mutta onhan se kiva tietää tehneensä vaikutuksen ihmiseen. Edelleenkään hän ei tahdo lähteä kanssani mihinkään joukkokokoontumisiin, ei tunne oloaan kotoisaksi. Minulle se sopii, ainakin toistaiseksi. Olen aina osannut liikkua itsekseni.

Liekö ollut vähänen ateriointini, viimeinen GT vai fysiologiani, mutta lauantaina heräsin päänsärkyyn. Ajattelin, että kyllä se kahvilla ohi menee, mutta perkana vaan yltyi. Puolen päivän maissa olin jo migreenin kourissa. Makasin pimeässä makuuhuoneessa, kun RM läksi kotiin. Turhapa hänen oli minun kitumistani seurata. Ja minä kun olin kuvitellut tekeväni lauantaina vielä vaikka mitä, en sitten tehnyt mitään.

Tokenin vasta illalla. Ei huvittanut mikään. Hyvä niin, säästyypähän vanha ruumisraiskani, Siiseli vaan harmitteli, kun olisi tahtonut nähdä. Nyt olen oikeasti taas levännyt, tuntuu ihan mukavalta. Parin päivän päästä tulee Ottoveli, olen jo järkkäillyt pari lyhyempää työpäivää. Äiteellekin ilmoitin loma-aikani, nyt pitää alkaa tilailla lippuja ja majoitusta maalis-huhtikuun vaihteeseen. Elämä kulkee ja kuluttaa, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Eikä lumeen.

As if it never was

On ihmisen luonnossa, että hän mielellään puhuisi hyvää edesmenneistä. Kuolleista, mitä minä kiemurtelen? Ei se vaan käy niin, että kun toinen poistuu tästä ulottuvuudesta, hänen tekemänsä paha muuttuisi hyväksi. Eikä hyvästä osaa tehdä parin pahuuden perusteella pahista. Jos olisin naimisissa, olisin nyt leski. Jos olisin naimisissa, todennäköisesti minä olisin nyt jo kuollut. Entinen aviomieheni poistui tästä hiippakunnasta 53 vuoden ja viiden kuukauden iässä. Toivottavasti häntä jäi joku kaipaamaan.

Olen ollut niin täynnä tuskaa ja pahaa oloa, että olen tietoisestikin yrittänyt vältellä puhumasta aiheesta "avioliitto". Kuulen jatkuvasti naljailua ja suoraa vittuilua tekemistäni ratkaisuista. Se saa minut entistä surkeammaksi. Kaikkihan sen nyt osaavat sanoa, että tyhmän tempun tein. Kaikki ehkä osasivat sen sanoa jo silloin, kun tapasimme. Mutta se ei muuta faktaa, että S. kosi ja minä suostuin. Olimme romantillisesti ja intohimoisesti rakastuneet, kun naimisiin menimme.

Sitten tuli kaikenlaista. En nyt enää jaksa sitä koluta. Huonostihan se päättyi, ihan niin kuin sanoivat. Turpaani sain - ja pahempaa, rahat menivät, luottamus ihmisiin, osittain ystäviinkin. Elämääni tässä olen sitten rakennellut kohta 8,5 vuotta. Pidempään kuin meni naimisissa ollessa. P*ska keikka, p*ska minä, tyhmä, idiootti, v*tun naurettava luuska. Ja niin kovin, kovin rakastunut aikanaan. Jotta jokohan nyt saisi sen synninpäästön ystäviltään, ettei kenenkään tarvitsisi enää sanoa "Kyllähän sen näki heti alkuun." No, olisitte sitten kidnapanneet minut ja vieneet pois, kun niin viisaita olitte. Olen minä tässä koittanut kantaa vastuuta ratkaisuistani, antakaa jo tekin olla!

Mutta oikeasti. Kyllä se ihminen osasi hyvääkin tehdä. Etenkin silloin kun kukaan ei ollut todistamassa toisin. Jos hänessä jotain hyvää oli, niin kuin toivon, se hyvä rakasti minua joskus. Ystäville sanoisin, että antaisivat hekin jo anteeksi ja antaisivat olla. Minäkin yritän. - Kun tuuli käy meidän ylitsemme, ei meitä enää ole, eikä asuinsijamme meitä enää tunne.

Moitteeton

Sain taloyhtiöltä kirjeen, jonka mukaan täytettyäni mukana seuraavan lipetin minulle maksetaan takaisin kanissa ollut takuuvuokra. Olen viestin mukaan ollut moitteeton vuokralainen. On se vaan hienoa edes jostain saada moista tunnustusta, mitään muuta moitteetonta minussa ei taida ollakaan. Eikä vuokra-asumisenikaan ole aivan moitteettomasti sujunut, ei vaan naapurit ole viitsineet tehdä numeroa. Ja on taloyhtiössämme pahempiakin kuin minä, puolustuksekseni totean.

Kerkesin jo hetkeksi ilahtua, että nyt minulle tarjotaan sitä isompaa. Että nyt tulee muutto ja pääsen korkeammalle ja saan elintilaa. Siihen se talviloma olisi sitten mennytkin. Taas olisi pitänyt muuttaa sovittua viikkoa, suunnitelmat olisivat menneet uusiksi ja kaikkea. Noh, en kyllä olisi valittanut. Nyt kuitenkin loma saa olla suunnitellulla paikallaan pääsiäisen jälkeen. Minä en muuta vielä.

Töissä naureskelin lounaspöydässä, että olen joskus pitänyt itseäni mukavana ihmisenä. Enää en ole. Olen kärttyinen ja kamala ihmishirviö, joka syö työkavereita välipalaksi. Jotain tekemistä on varmaan tolkuttomalla kiireellä ja stressillä, mutta eihän sitä pitäisi viattomiin purkaa. Vaan kun ne "viattomat" eivät ymmärrä, mitä tahtovat, tahtovat vääriä asioita, tahtovat oikeita asioita väärältä ihmiseltä, tahtovat maailman - ja jostain syystä minun pitäisi kaikki toiveet toteuttaa. Mutta kyllä minä vaan sitten osaan monenlaisia temppuja, kun pakko on. Muuta en aiheesta tänään sano.

Nyt pitäisi ryhtyä sitten tilailemaan junalippuja, että halvalla saisi. Minua pahaa ihmistä ei kyllä sitten yhtään huvittaisi mennä kyyhöttämään äitini luokse. Vaan pakkohan se on. Miten minusta ei enää tunnu yhtään moitteettomalta?

Työtä ja muuta

Sen nyt arvaa, että kun päivän on poissa töistä, saa sitä karvaasti katua. Siellä ne minun hommani olivat levällään kuin surullisen kuuluisan Jokisen eväät. Kollega oli iloinen nähdessään minut, mikäs siinä, minustakin on kiva nähdä häntä. Etenkin kun hän jaksaa houkutella minua urheilemaan kanssaan. Tai siis kuntosalille, nyt jo vähän niin kuin lupasin, katsotaan nyt sitten onko se päivä tänään vai joku toinen päivä. Minua nimittäin vähän etoo. En tiedä miksi, liekö henkistä?

Lauantain vietin RM:n hellässä huomassa, kai pitää sanoa. Hän vaan jossain vaiheessa totesi, että olenko huomannut hänen tekevän kaikkensa, että minulla olisi hyvä olo. Sanoin kyllä. Niinhän se on, hän ei onneksi paljon lemmestä lurittele, mutta teot puhuvat puolestaan. Oli koti-ilta parhaasta päästä. Sunnuntaina pihviaterian jälkeen raahustelin kotiin, minun oikeasti pitäisi se sänky saada, eikä vain puhua siitä.

Sen sijaan taulut ovat nyt seinässä, hyvä minä! Pitäisi palauttaa pora Siiselille. Hänen kanssaan minulla oli mielenkiintoinen tekstiviestikeskustelu, mutta kun en jaksanut ottautua selkeästi ilmaisemaan, että tahtoisin tavata, niin ei se juukelin kiukkupetteri kyllä siihen ryhdy. Kissanhännänvetoa. Noh, aikaa on. - Paitsi, että välillä minua kauhistuttaa ajan kuluminen, mitään ei kerkeä eikä saa valmiiksi ja kaikkea tekisi mieli eikä ole mihinkaan riittävästi aikaa. Ihan normaali huomio keskiäkäiseltä ihmiseltä, aika menee hurjaa vauhtia, nyt sen viimeistään huomaa. Ei näitä kymmeniä vuosia enää kovin pitkäksi aikaa riitä. Elämä jää kesken, on paljon mielenkiintoisia asioita ja ihmisiä.

En ymmärrä, miksi ilmoittauduin aamupäiväksi yhteen seminaariin. Ei minulla oikeasti olisi aikaa sinne vääntäytyä. Mutta kun sekin asia alkaa vähän niin kuin olla minun kontollani, niin kai siitä edes pintapuolisesti on ryhdyttävä ottamaan selvää. Heh, siellä saa ilmaisen aamupalan, mutta enhän minä viikolla ole mikään aamupalan syöjä. Jotta hukkaan menee sekin.

Sanaton

Kun on vaan kuullut, että luvassa on jotain sellaista, josta pitäisi olla tietoinen, mutta ei ole tohtinut/ tahtonut/ jaksanut perehtyä aiheeseen, niin voi päätyä keikalle, joka jättää jäljen sieluun. Niin kävi eilen, kävelin ulos hyräillen viimeisen biisin melodiaa. Hiljaisena. Vaikuttuneena.

Rotumarsu kyllä yritti kertoa ja sivistää, ei se siitä kiinni ollut. Huomasin vaan jälleen kerran, että joskus itse näkeminen ja kuuleminen ovat avain mielihyväkeskukseen. Hyvä, ettei ollut itku kurkussa jossain välissä. Nyt ymmärrän sen hypnoottisen heilumisen Steven Wilsonin keikkacdllä, minulle meinasi käydä samoin. Ja tupakkikopissa muutama tunnusti itkeneensä, jotta en mie ainoa ollut, joka liikuttui.

Minä taisin löytää uuden ihastuksen. Siksi keikan jälkeen Prahaan tehty juoma-isku ei ehkä enää ollut maailman fiksuin asia. Etenkin kun meinasin vielä kiihtyä provosoitaessa, onneksi hokasin, että voin mennä vessaan rauhoittumaan. Sieltä kävelin takaisin rauhallisena omana itsenäni. Ehkä mielikuva henkilöstä tuhannen kamiinan kanssa itseksensä auttoi: "Sinulla ei ole mitään asiaa minun nuotiolleni."

Bussimatka kotiin tuntui pitkältä. Meinasin nukahtaa sijoillen. Mutta kotona vielä piti tehdä ruokaakin, en ollut aamupalan jälkeen syönyt mitään, huikoi helkkaristi. Heti jalkahoidosta päästyäni nimittäin näin veljen ja vaimonsa Casa Largossa baarin puolella, ei ollut toivoakaan päästä ruokapuolelle. Päätin sitten olla hyvä vasikka. Aussiebaarissa tapasin ystävän seurueineen, siirryimme kerrankin hyvissä ajoin Circukseen. Hienoa oli kuulla hyviä uutisia ystävältä! Ja siitä se sitten lähti, hiipivä hyvä olo, salakavalasti tuli takaapäin.

Seuraavaksi pitänee tutustua Porcupine Treen tuotantoon. Maailmassa on niin paljon musiikkia. Musiikki parantaa ihmistä.

Saa nähdä

Minä pesen nyt pyykkiä. Sitten imuroin, sen jälkeen syön aamupalan/ lounaan. Käyn kaupassa, jos kerkeän. Lähden jalkahoitoon. Menen tapaamaan veljeäni ja vaimoaan, menen treffeille ystävättären kanssa. Menemme keikalle (muista lippu!). Tulen humalaan. Tulenko kotiin?

Ihan tällainen normivapaapäivä.

En ihan koe itseäni Kummeli-huumori-ihmiseksi, mutta tuli vaan mieleen.

Kroppa kiittää

Tervehdys kummituksen kauneusnurkasta!

Viimeksi Dermosililta puuteria, ripsiväriä ja kasvojenpesivaahtoa tilatessani raahasin ostoskoriin myös Hyal-X3 kasvoseerumin. Hinta oli edullinen, eur 6,90, ajattelin, että ainahan sitä voi talviväsymykseen kokeilla. On ollut hintansa väärti, koostumus on kovin vetistä, niinpä olen vedellyt kasvojen t-alueelle, kaulaan ja dekolteelle suoraan muutaman viirun ja sitten taputellut sen iholle. Sitten kosteusvoide vielä päälle. On muuten ihanan kostean tuntuinen iho eikä ole tarvinnut talvikorppuisuudesta kärsiä. Meikkikin pysyy paremmin, kun ei karise pois. Voide tuntuu aika riittoisalta, mutta tuskin minä sitä enää kuukauden päästä kasvoilleni ruikin. Sitten on jo kevät kasvojen mielestäkin, veikkaisin.

Tänä talvena ei edes hiuskolmioni ole pahemmin hilseillyt. Olen ilmeisesti onnistunut hoitotoimenpiteissäni (tai sitten vaan ei ollut niin paha kuiva talvi kuin aikaisemmin). Etenkin olen ollut kiitollinen siitä neuvosta, että hiukset pestään ensin hoitoaineella ja sitten vasta shampoolla. Sopii ainakin minun hiuksilleni, vähentää sähköisyyttä ja hiukset säilyvät pidempään puhtaina. kun ne eivät mene lattapäinä laineilla eli pitkin päätä.

Olihan unia viime yönä! Nukuin uskomattoman hyvin, ryhdyin jo yhdeksän jälkeen unille, heräsin vain kerran ja näin erittäin monipuolisia unia. Muun muassa ajoin ystäväni mopoa maan halki. Huomasin, että tankkaaminen (unessa) oli vaikea laji, tankki oli kovin pieni. Viimeisessä unenpätkässä makasin peiton alla jonkun herran kanssa kaulakkain, juttelimme asioista, ilmiselvästi olimme vasta tutustumassa toisiimme. Hän kysyi minulta, mikä tekee minut ylpeäksi. Minä vastasin, että kun näen nuorteni ryhtyvän ajattelemaan omilla aivoillaan. Nyt tulee sitten nolo kohta - herrahenkilö viittasi vyötäränsä alapuolelle syntyneeseen telttarakennelmaan, että noin minun vastaukseni häneen vaikutti. Jestas! Sitten - tietysti - alkoi herääkello soimaan. Voi alitajuntani, sinä ikuisen ihmetyksen ja huvin kohde!

Nukuin muuten yli kahdeksan tuntia. Hah! Sekään ei pahaa ruumisraiskalleni tee, paitsi että naama oli ihan rutussa, kun olin nukkunut niin sikeästi paikallani. Onneksi on siloitusaineita.

Sinne ja takaisin

Jo on aikoihin eletty, mietin, kun rva henkilöstöhörhö kuultuaan minun aivastelevan ajoi minut perjantaina pois töistä. Toki minulla oli flunssa, en sitä kiellä, mutta jos ei kuumetta ole, niin minulla on ollut tapana pysyä töissä. Etenkään jos minulla ei ole tuuraajaa ja kollega jää yksin pitämään katastrofilinnaketta pystyssä. Mutta ajattelin, että ei tehdä tästä nyt sitten numeroa. Panin out of officen päälle ja läksin kotiin - matkatavaroiden kanssa tietenkin, koska olin suunnitellut lähteväni suoraan suolakaivokselta rautatieasemalle.

Junamatka pohjoisempaan Suomeen sujui torkkuessa ja niistäessä. Olinhan minä flunssainen, mutta kuumeeton. Niinpä junasta laskeutui kovin pirkeä reipponen, nenäliinatäydennyksen jälkeen valmis paistamaan blinejä ja nauttimaan ruuantekojuomaa. Ei muuten ole aikoihin glögi maistunut niin hyvältä kuin perjantaina, se on mitä parhainta nuhalääkettä.

Jotenkin se aika taas kului, kello huuteli jo puolta kahta, kun vatsa täynnä ravintola Urbanin ohjeella tehtyjä lettusia siirryin piiankammariini kauneusunille. Aamulla kun taas kehuin nukkumaolosuhteita, talon isäntä totesi, että alkoholillahan ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. No, ehkä jonkun verran, nenä aukeni, mutta silti, viileässä ja pimeässä olen aina saanut parhaat unet.

Lauantain ohjelmassa oli kampaamokeikka (leikkasin ystävättären hiukset) sekä kukkoa viinissä. Kukkoa tosin ei löytynyt, mutta pari jyväbroileria paloiteltuina ajoivat saman asian. Itselleni hankin mustan kajalin, vanha katosi muutama viikko sitten jonnekin. Pitihän ne silmät saada sotkettua saunan jälkeen, kun kerta oli rokkitapahtumaan menossa. Pannuhuoneelta kävimme hakemassa vauhtia ennen kuin Henrin baariin pääsimme, kivaa oli, tuttuja hurjasti, muutamia uusia ihmisiä, hienoa musiikkia, viileitä juomia, sekavia ajatuksia ja sitten taksilla kotiin, kun tuli mieleen, että seuraavana päivänä pitäisi matkustaa taas junassa kotiin.

Vähiin jäivät unet, mutta vieläpähän kerkesin ystävien kanssa seurustella sunnuntainakin. Säikähdin jo myöhästyväni junasta, kun ryhdyimme vielä lounasta pusaamaan. Ihme hobittimeininkiä, puhutaan ruuasta, syödään ruokaa, suunnitellaan seuraavaa ja soveliaan ruokajuomat sekä musiikki kehiin. Juup. Hienoa ja ihanaa, pakotonta, helppoa ja mukavaa, sitä se ystävyys on.

Sunnuntaina sitten askartelin elämäni ensimmäisen videohaastattelun ennen kuin unille menin. Se oli yllättävän mukava kokemus, mutta epäilen, että tuskinpa jatkoa seuraa. Tai sitten olen parempi kuin tiedänkään. Haastattelukutsu tuli melkoisen nopealla aikataululla, perjantaina, kun torstaina laitoin hakemuksen menemään konsulenttifirmalle. Tekoaikaa oli maanantaihin, mutta tahdoin saada sen heti pois alta.

Sitten vielä yksi juttu. Luin nimittäin kokonaisen kirjan matkan aikana. Kissani Jugoslavia tarttui mukaan Pasilan asemalta. Ensin olin, että mitä hittoa, sitten vähän ehkä jotain ymmärsin. Sen jälkeen kiinnyin ja olisi tehnyt mieli ryhtyä hidastelemaan. Vaan kun tahtoi tietää, kuinka siinä käy, niin kiiruhdin loppuun. Viime yönä näin kirjasta unta, jäi päähän, hieno lukuelämys. Suosittelen, tulee suomalaista kummallinen kuva.

Defenssiä liikkeellä

Tiedän, että lauantaina tulen näkemään ihmisiä, joita en ole nähnyt yli 20 vuoteen. En ainakaan niin paljon yhdessä kasassa. Jotenkin näköjään jännitän tapaamista, heidän kanssaan jouduin entisessä elämässä jatkuvasti puolustautumaan ja puolustamaan asioita. Pitäisi uskoa ja luottaa siihen, että vanheneminen on kasvattanut heitä niin kuin minuakin. Ja itse asiassa että he pitivät minusta, mutta olin vaan hyvä harjoitteluvastus.

Monta kertaa olen miettinyt, että toisaalta minun olisi pitänyt muuttaa isompaan kaupunkiin jo paljon aikaisemmin. Elämännälkäni olisi ehkä lientynyt, enkä olisi tehnyt niin radikaaleja ratkaisuja. Toisaalta ehkä juuri sen takia, että tuli pääkaupunkiseudulle myöhemmin, säästyin suuremmilta katastrofeilta. Tai edes joiltakin katastrofeilta. Niistäkin olen osani saanut, mutta kai ne siitten ovat kuitenkin kasvattaneet minua. Sen lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni, minulla on arvoni.

Yritän tolkuttaa itselleni, että hyvin se menee. Ei tarvitse purra eikä hyökätä ensin. Niistän vaan nenäni ja olen niin kuin muutkin naiset. Sitä paitsi voihan se olla, ettei kukaan enää edes tunnista minua, saan oikeasti liikkua incognito paikan päällä.

Lisämyönnytys

Totesin parhaaksi jäädä kotiin. Lämpöä rupesi pukkaamaan yli normaalilukemien. Päätin, että kun tänään lepään, olen huomenna iskussa. Ja syytä on ollakin, sen verran kilhakkaan on puhelin laulanut. Olen lohduttanut soittajia, että minut löytää suolakaivokselta jälleen huomenna. Ja sitten matkalla incognito-retkelle blinien, viiniin hukutetun kanan, ystävien ja musiikin maailmaan.

Nyt menen makaamaan takaisin nojatuolin uumeniin. Itse asiassa käytin äsken hetken tehdäkseni yhden työhakemuksen. Harjoittelin vähän, tuskin se mitään tulosta tekee, mutta jostain on taas aloitettava. Tulipahan samalla päivitettyä CV:nsä tälle vuodelle ja yhden rekrytointifirman järjestelmään. Olen harkinnut ryhtyväni vähentämään iästäni 10 vuotta, että pääsisin haastatteluihin. Mitähän siitä seuraisi, menettääkö kokonaan mahdollisuutensa?

Tämä on varmaan joku miesflunssa, kun valituttaa.

Pientä takapakkia

Kurkku on julmetun kipeä. En tiedä, johtuuko se nuhan aiheuttamasta kuorsaamisesta vai itse nuhasta. Mene tiedä, nytkin heräsin kipuiluun jo ennen viittä. Ja niistämään tietenkin. Toisaalta positiivisena asiana voin todeta, että kuumetta ei ole ja muuten on olo ihan ookoo. Minulla on siis räkätauti, lapsellista touhua. Saa luvan parantua perjantaihin mennessä, koska silloin on taas tarkoitus mennä.

Ottoveli säikähti sairastamistani niin paljon, ettei tullutkaan yöksi. Minua nauratti, mutta toisaalta ymmärrän, että ei hän tahdo sängynpohjalla Suomen lomaansa viettää. Näemme siis uudelleen vasta kun hän on pois lähdössä. Oli ehkä parempikin niin, sen verran väsytti illalla, ettei minusta olisi ollut seurustelijaksi. Eikä siivoamaan hänen jälkiään. Sitten olisi vaan ollut toleranssi matalalla ja olisi tullut sanottua turhasta. Ja koska olin yksin kotona, en myöskään heräillyt joka rapsahdukseen, uni on erinomainen lääke katkonaisenakin pakettina.

Nyt mietin, että taidan jättää myös vierailun naapuriin väliin. Tuskin sielläkään minusta kovin paljon iloa on. Sitä paitsi kotona on turvallisempaa sairastaa. Paitsi etten ole sairas, olen vain flunssainen. Siksi menen myös töihin. Sain onneksi ensi viikon maanantain järkättyä vapaaksi, tarvitsen unta, lepoa ja omaa seuraa viikonlopun retkelyn jälkeen, sekin on tällä miehityksellä liikaa, pahoin pelkään.

Sitten inkivääriteetä.

Joka toisen sydän murtuu ja minulta varvas

Perjantaina tein vauhdikkaan työpäivän. Ihmeellinen päivä, mietin joutuneeni rinnakkaistodellisuuteen, kun aamu alkoi sillä, että minulle ojennettiin suklaarasia (olin tehnyt yhdelle kollegalle palveluksen) ja iltapäivällä tuli kukkasia, orkidea (olin tehnyt toisen palveluksen ja poika ehkä vähän liioitteli, koska on ihastunut minuun). Kävin kotoa saunakamppeet ja kipitin yläkylille RM:n hoivaan, siellä oli valmiina ruoka ja juomat. Ei siis mikään paskempi päivä, myhäilin saunan lauteilla kylmä lonkeromuki kädessäni.

Iltasella yksi toveri kävi hakemassa kotiavaimeni ja majoittui luokseni. Lauantaina nimittäin pelasimme pitkästä aikaa. Onneksi oli lauantaita varten tarjoilut jo hankittu ja tehty. Olin luvannut tarjota lihapullia ja perunamuusia, pullat olin väkertänyt valmiiksi jo torstaina samalla kun odottelin Ottoveljeä pääkaupunkiseudulle. Hän lensi Etelä-Eurooppaan pitkää viikonlopppua viettämämään. Syy äkilliseen matkaan on surullinen, mutta ei kuulu tarinoihin, joita minä voisin kertoa.

Vähän tämä b&b-toiminnan harjoittaminen näinkin pienessä asunnossa on kuitenkin rassannut. Kaikki on vinksinvonksin enkä tunnu koskaan olevan hetkeäkään yksin. Siksi päähäni livautettu orastava ajatus siitä, että saattaisin päästä isompaan asuntoon vähän niin kuin takaoven kautta, ei kuulosta yhtään paskemmalta ajatukselta. Katsotaan nyt, sekään ei tapahdu hetkessä, mutta toivoa on. Tahdon makuuhuoneen, keittiön ja olohuoneen, ne lisäisivät vieraanvaraisuusastettani.

Lauantaina oli hieno roolipelisessio. Taistelimme 20-metristä lohikäärmettä vastaan, matkakumppaneissa ilmenee omituisia piirteitä, kaksoispersoonallisuuksia. Hahmoni jäi lohikäärmeen alle, mutta selvisi hengissä. Nostimme minulle jopa tasojakin pitkästä aikaa, tasolta viisi tasolle 8,5. Tulee taitoihin melkoinen harppaus - ja tarpeen onkin. Vastus vaikuttaa haastavalta. Minä edelleenkin pidän roolipelaamisesta, se on minulle sovelias harrastus, vaikkei minusta mitään pro-tyyppiä koskaan tulekaan, en osaa sääntöjä enkä jaksa niitä muistaa.

Pelin jälkeen siivoilin paikkoja ennen kuin könysin takaisin RM:n viereen. Torkuin sohvalla, kun hän katsoi jotain kauhuelokuvaa. Sitten jatkoin unia sängyssä. Joskus on vaan kiva olla jonkun lähellä ilman mitään suurempaa agendaa. Minua vähän huolestuttaa, alan tottua helppouteen ja mukavaan oloon. Se yleensä kostautui, koska karma. Sunnuntaina valuin takaisin kotisohvalle, ruokaa ei tarvinnut onneksi tehdä, ei silti, ei oikein maistunutkaan. Sitä paitsi taisin murtaa pikkuvarpaani RM:n olohuoneen rahiin, kun aamun kähmässä siirryin sohvalle lukemaan ennen kuin hän heräsi. Se on nyt noin kaksinkertainen ja sinistävä. Saa nähdä, mihin kenkään sen saan ujutettua ilman kirkumista.

Äsken herättyäni ryhdyin aivastelemaan. Nyt niiskutan. Toivottavasti kyseessä on vain aamutukos eikä pysyvämpi vaiva. Työtä nimittäin riittää. Eikä ensi viikonloppukaan ilman suunnitelmia ole. Siksi varvaskin saisi kokea ihmeparantumisen.