Vanhaa viiniä ja kellarin kummitus

Palkintolautakuntaa kiittäen

2012-02-13T10:35:00.000+02:00

Mymskä muisti minua tällaisella.

Ohjeena on kertoa itsestään viisi satunnaista asiaa ja jakaa sitten merkki viidelle. Hmph, mitähän tässä vielä olisi kertomatta?

1. En voi katsoa kauhuelokuvia. Näen painajaisia ja pelkään liikaa. Olen eläissäni "katsonut" tyynyn takaa ja silmät kiinni kaksi kauhuelokuvaa, toinen oli Hohto ja toinen joku 80-luvulla tehty jättiläishämähäkkielokuva, jossa hämähäkit loppujen lopuksi kutoivat talon ja jäljellä olevat ihmiset koteloon.

Samasta syystä tapan kaikki hämähäkit kotoani, ne eivät siirry ulos, niin kuin pyrin tekemään kaikille muille kotiini tunkeville elukoille (leppäkertut, matoset, koppakuoriaiset, ampiaiset tai mehiläiset). Itikat kuolevat myös, eivät saa armoa silmissäni.

2. Minulla on kumikengät. Ensimmäistä kertaa odotan keväistä loskakeliä. Kumikengissä ei ole varsia (koska pohkeeni ovat jonkun toisen pohkeet) ja ne ovat värikkäät. Edelliset kumikengät hapertuivat rikki vajaan 20 vuoden käytön jälkeen, eikö mikään ole ikuista? Mutta mustia kumikenkiä en enää tahdo, tahdon väriä elämääni!

3. Tomaatinsiemenistä iti vain kolme. Pitää laittaa niitä vielä lisää multiin. Olen tyytyväinen, kun saldo on kuusi. Sitten niistä pari kolme selviää parvekkeelle saakka satoa tuottamaan. Seuraavaksi Pirsmasta lähtee mukaan ruohosipuli, joka pääsee ikkunalaudalle. Haaveilen leikkeleväni sitä kaikkiin sopiviin eväisiin.

4. Viikko sitten parturoin kulmakarvani elämäni ensimmäistä kertaa. Lyhensin ne tasapitkiksi (olisittepa nähneet ne parisenttiset breshnevit!). Tuli hyvä, taidan tehdä niin jatkossakin. Miksi juuri kulmakarvat olisivat pitkät ja tuuheat, kun taas silmäripset ovat hailakat, töpölyhyet ja harvat? Muutenkin tahtoisin kyseenalaistaa kaikenlaisen karvankasvun naispuolisissa ihmisissä, paitsi hiukset, ne ovat kivat ja kauniit.

5. Jos minulla olisi rahaa ihan määrättömästi, perustaisin bed & breakfast paikan, johon vieraat pääsisivät vain suosituksilla sisään, ystävien tai edellisten vieraiden. Niiden nimittäin pitäisi olla mukavia asiakkaita.

Vaikea vääntää tunnustusta eteenpäin palkintomielessä, mutta jos tahdotte käydä lukemassa jotain muuta, niin poiketkaas Moottoripuuman matkablogissa, Narttuilua-blogin iltaelämään tutustumassa tai notkumassa Töölöntorin reunalla. Eihän noitakaan ole kuin kolme, mutta kun enhän minä oikeasti muutenkaan heitä mitenkään palkitse, elleivät nyt ihan itse tahdo tulla palkituiksi. Kunhan suosittelen ja kiitän ajanvietteen tarjoamisesta.

Lettuja ja ystäväterapiaa

2012-02-12T16:59:00.002+02:00

Olen parina päivänä perätysten ollut kyläluutana paikoissa, missä tarjolla on ollut blinejä. Ensin ystäväpariskunnan luona Itä-Helsingissä verestimme muistoja menneiltä vuosilta ja teimme uusia. Pariskunnan herrahenkilö ottaa omien sanojensa mukaan minulta kokkikursseja, tällä kertaa menu sisälsi mustatorvi-suppilovahverokeiton sekä blinejä. Ja tietysti myös cavaa, vodkaa, punaviiniä ja siideriä. Olimme Omahoitajan kanssa kotosalla vasta kolmen jälkeen, mukavaa oli!

Lauantai-iltana meidän molempien piti lähteä roolipelailemaan naapurilähiöön, mutta Omahoitaja sairastui, olo oli kehno, ei hänestä oikein selvää ottanut oliko syynä perjantainen alkoholi vai ihan oikea sairastelu. Sohvalle hän kuitenkin jäi makailemaan kelmeänä, kun menin naapuriin, missä oli toipilaita koko mökki täynnä. Ystäväni ovat sairastelleen oikein urakalla, niinpä minä paistoin vuorostani blinit ja keittelin pelmenit koko poppoolle. Erinomaista evästä jälleen! Blinit ovat niin herkullisia, että hyvin niitä olisin voinut natustella vielä tänäänkin, jos vain olisi ollut tarjolla.

Roolipelailu oli kivaa pitkästä aikaa, edellisen kerran olimmekin harrastaneet sitä lokakuun lopussa. Harmi, kun pari pelaajaa on muuttanut pääkaupunkiseudulta kauemmas, matka ja vuorotyöt ovat tehneet pelikertojen suunnittelusta haastavaa. Mutta yllättävän nopeasti pääsimme kuitenkin kärryille, kiitos edellisen kerran muistiinpanojen. Mitään raflaavampaa emme kuitenkaan saaneet aikaan, kunhan kartoitimme jääjättiläisten luolastoa vakoilusilmän avulla. Olemme pikkuhiljaa viisastuneet, emmekä aina ryntää pää kolmantena jalkana suoraan ongelmiin, vaan yritämme jopa keksiä muita keinoja päästäksemme tavoitteeseen. Meitä ei siis pelinjohtajan tarvitse ihmepelastaa aivan joka kerta...

Viime yönä uni maistui. Nukuimme reilun yhdeksän tuntia! Olin aivan ihmeissäni, kun se tapahtui ilman kemikaalisia avusteita. Tänään en aio ryhtyä mihinkään järjelliseen, huomenna sen sijaan ehkä ryhdyn katselemaan onko vapaita paikkoja ylipäätään avoinna vai jäänkö oikeasti hylkiönä kotiin. Minusta on kyllä oikeastaan aika kiva olla kotihylkiönäkin, mutta sitä ei varmaan katsota hyvällä silmällä...

Aurinkolaseja ulkoiluttamassa

2012-02-09T15:08:00.001+02:00

Ulkona on kovin kirkasta. Tein retken Itäkeskukseen, minulla oli kolme hyvää syytä. Syy ei ollut aurinkolasien käyttö, vaikka nekin tuli kieltämättä syksyn jäljiltä metsästettyä yhden käsilaukun pohjalta.

Olen eräiden ystävieni luona illanvieton tiimellyksessä rikkonut yhden kuohuviinilasin ja sehän minua nolostuttaa kovin. Niinpä kävin ostamassa Stockan Casa-sarjan laseja kaksi, huomenna mennessämme kylään vien ne mukanani. Kysymys ei ollut lasin kalleudesta, vaan enemmän omatunnon rauhoittamisesta. Kun rikkoo yhden, annetaan kaksi tilalle. Samalla muuten sain Stockan kanta-asiakaskortin ihan ilmaiseksi, yleensä se maksaa kympin. Otinpa sitten, koska joskus heidän kanta-asiakastarjouksissaan on ihan jotain tavallisenkin ihmisen kukkarolle sopivia asioita. Muuten jätän paikan minkkiturkki-puudeli-hajustepilviporukalle ihan suosiolla. Kokeilkaapa joutessanne selvitä kosmetiikkaosaston läpi ilman kaasuhyökkäystä, astmakohtausta ja halveksuvia silmäyksiä. Minulle ainakin tulee anteeksi, että olen olemassa -olo.

Toinen syy, joka sai minut uhmaamaan auringonkiloa, on - nyt saa nauraa - ystävänpäivä. Juu juu, kerrankin kun minulla on romantillinen suhde, tahdon tehdä romantillisia asioita ja hankkia valentiiniksi lahjan sille tärkeälle. Ystäviäni muistan säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri vuoden, mutta tuollainen rakastavaisten päivän juhlistaminen sopii nyt mielentilaani paremmin kuin hyvin. Mutta kuten aina, käytännöllinen minä hankkii rakkauslahjaksikin jotain käytännöllistä, tosin jotain sellaista, josta Omahoitaja on puhunut ja sitten siihen päälle vähän lisää. Henkkamaukasta löysin harmaat kynsikkäät (sellaisia hän on haikaillut, kun edelliset ovat menossa silpuksi), niiden alle harmaat villahanskat ja vielä harmaan huivin.

Sen jälkeen rohkaisin mieleni ja lampsin Kehä ykkösen toiselle puolelle Pirsmaan. Sieltä mukaan lähti reilu metrinen valkoinen kenkäteline, valmistettu Suomessa, eur 25, edukas, kun muualla olisi ollut tarjolla vain kokopuisia satasen hintaisia häkkyröitä. Juu, ei. Kokoamiseen ei tarvita edes ruuveja, joten kyseessä on blondivarma tapaus. Valitettavasti kapistus ei kuulunut naapurikaupan valikoimaan, siksi tuli tutustuttua uuteen kauppaan. Siellä voisi käydä joskus toistekin, valikoimat olivat vielä laajemmat kuin naapuripuljussa.

Nyt minulla ei sitten ole syytä olla siivoamatta naulakon alustakaan. Voi perkana. Hankin lisää kotihommia itselleni. (Mutta kun kotona on niin kiva olla. Minä voisin jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi ja puuhastella kaikenlaista. Voi olla, että joudunkin jäämään, jos en kohta ryhdistäydy. Mut ei puhuta siitä, se on niin ikävä puheenaihe. Terveisin vit*n tyhmä blondi.)

(Edit 16:55 Huonoja uutisia entisistä töistä, taas yt:t käynnissä. Tällä kertaa puhutaan kymmenistä. Voi että olen onnellinen, etten enää ole siellä! Sääliksi käy sinne jääneitä.)

Merimiehen pikkuapuri

2012-02-07T09:35:00.001+02:00

Ottoveljeni totesi, että merimiehellä pitää kuulema olla kokoparta, villapaita, tatuointi ja tippuri. Ja seuraavaksi, että hänellä on nyt ehkä kaikki. Ja että nyt tarvitsisi tietoa lääkityksestä, oireista ja antibiooteista, koska hän on vasta kolmen päivän päästä satamassa ja sitten on jo kiire. Minähän sitten googlaan oireita ja kyselen Omalääkäri-ystävältäni erinäisten antibioottien nimiä, että Ottoveli voi niitä sitten pikaisen maissakäyntinsä aikana tarjota myös paikalliselle lääkäriväestölle. Hän nimittäin todennäköisesti joutuu ostamaan arsenaalin antibiootteja mukaansa ja soittamaan tuloksista jälleen mereltä. Länsimaisessa sivistyksessä olisi tällä kertaa puolensa, mutta kyllä hän vielä toistaiseksi on kuitenkin reiteillä, joiden satamissa on hyvää hoitoa tarjolla. Ja etenkin lääkkeitä.

Voi hyvän tähden, sanoin minä. Osani olen pöllöillyt minäkin nuorna tyttönä, mutta ihme kyllä välttänyt pahimmat karikot. Ja nyt kun olen rauhoittunut vihdoinkin, niin vaikka Omahoitajaa ei olisikaan, niin tuskinpa niin villiksi enää herkeäisin. En uskaltaisi lähestyä ketään. En uskonut, että minulla koskaan mitään sukupuolielämää tulisi olemaankaan. Mutta vielä onneksi oli kohtalolla yksi pikkujuttu tarjolla. Tai pikkujuttu ja pikkujuttu, tapasimme toisemme jo puolisen vuotta sitten ja kiitos Omahoitajan sinnikkyyden olemme kiintyneet toisiimme sen verran pahasti, että loppua ei näy. Outoa. Jännittävää. Eritoten ihanaa! (Teinityttö minussa sopottaa: olemme tunteneet jo puoli vuotta, iik! Ihkuu! - Mutta kun on. Anteeksi ja kiitos.)

Lippukauppaa

2012-02-06T11:59:00.000+02:00

Ensi kesän kattaus alkaa vaikuttaa aika herkulliselta. Kesäkuussa on Sonisphere ja heinäkuussa Tuska. Molempiin kulttuuritapauksiin on nyt jo liput hankittu. Etenkin Tuskan esiintyjälista näyttää aika lupaavalta ja monipuoliselta, saa nähdä millainen Suvilahti on keikkapaikkana, Omahoitaja siitä ainakin oli viime kesänä tykännyt. Onneksi ylimääräistä rahaa vielä toistaiseksi on, kesällä tuskin enää tällaisiin hankintoihin olisi varaa. Vietän sitten kesää pääkaupunkiseudulla, tänä vuonna en taida uskaltaa minnekään muualle lähteä.

Vielä kun tässä kevään aikana pari kotimaan retkeä saan tehtyä suunnitelman mukaan, niin varmaan sen jälkeen pitää oikeasti rajoittaa rilluttelua. Mutta nyt tahdon nauttia tästä sapattivapaastani. Otan siitä irti kaiken positiivisen. Negatiivinen kun taitaa tulla pyytämättäkin.

Edit 7.2. Anteeksi jos tuo ylläoleva kuulosti jotenkin elvistelyltä. Ei ollut tarkoitus. Minusta vaan on niin kiva, että kerrankin minulla on sekä varaa että seuraa, kenen kanssa käydä tuollaisissa rokkitapahtumissa. Molempia on kyllä viimeisen vuoden aikana ollut tarjolla, enkä ole niitäkään väheksynyt lain, mutta nyt etenkin sitä seuraa on tarjolla satavarmasti. (Koitan tässä sanoa, että olen onnellinen, mutta mielelläni liikun myös suuremmissa laumoissa, ettäs tiijjättä, enkä vaan käsi kädessä Omahoitajan kanssa. Enkä tahdo pröystäillä kalliiden lippujen hankkimisella, mutta kun niitä ei ehkä sitten enää kesällä saa.)

Pizzapäivä

2012-02-05T18:33:00.003+02:00

Olen syönyt puolet lisätäytteisestä pinaattipizzasta. Auauau. Mutta kun on vähän hontelo olo. Eilinen sukutapaaminen muodostui kosteaksi, kuten vähän arvelinkin. Oli meidän vuoromme juhlia suvun tuoreimman täysi-ikäisen kanssa, joka oli saapunut Pohjoisesta Suomesta veljeni kanssa Mopomessuille. Söimme hyvin, ruoka tehtiin yhteistyönä (savulohta, pekoni-parsakaalipaistosta, muusia ja kermaviilikastike).

Sen jälkeen teimme drinkkejä, ideana oli esitellä meidän nuoruutemme ravintolajuomia; listalle pääsivät San Francisco, Grasshopper ja Vanha Roomalainen. Makeita! Ja vähän viiniä ja siideriä ja konjakkia ja puuhpuuh. Sitten puhuttiin sukuasioita, naurettiin, muisteltiin, puitiin politiikkaa, vähän kovaäänisesti, ennen kuin rauhotuimme asialinjalle. Annoin syntymäpäiväsankarille lahjan onnittelukortin välissä. Parempi, että hän hankkii itse itselleen mitä tahtoo, en kuvittele tietäväni nuoren naisen makua.

Hauskaa oli. Omahoitaja oli ensin vähän ihmeissään, mutta upposi joukkoon mukavasti. Hän puolusti mielipiteitään rohkeasti eikä vaennut, kun veljeni yritti häntä ylipuhua. Olin ylpeä, mutta valmiina kyllä katkaisemaan keskustelun, mikäli se olisi kuumentunut liikaa. Kolmen maissa ajelimme taksilla kotiin, se on valitettavasti hinta, jonka joutuu maksamaan sukulaisvierailusta. Eivät enää julkiset kulkuvälineet kulje siihen aikaan ja naapurikaupungista on pitkä matka.

En tiedä, jaksanko edes valvoa vaalituloksen vahvistumiseen saakka. Näkeehän sen huomennakin, kuka maatamme edustaa. Toisaalta epäilen, ettei ehdokkaani saa riittävästi ääniä, onneksi se toinenkaan ei saa kovin paljon pahaa aikaiseksi, koska presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Sitä paitsi kaikkeen tottuu, jopa väärän puoluekannan ihmiseen presidenttinä. En aio siis muuttaa minnekään, vaikka väärä mies voittaisi.

Kuinka maho neitsyt luo elämää

2012-02-03T08:10:00.000+02:00

Itsensä kustannuksella saa naljailla, etenkin jos kuvittelee omaavansa vähän stand up koomikon vikaa. Jos pystyy itse tekemään itsestään pilaa, niistä kipeistäkin asioista, ei tunnu niin pahalta, kun muut morkkaavat samasta asiasta, tottahan se on. Ei se kyllä toisten pilkkaa mitenkään helpota, kunhan tulee yleensä itse sanoneeksi rumemmin kuin muut. Niin kuin esimerkiksi minä olen maho neitsyt; länsimainen horoskooppimerkki on neitsyt ja maho olen ollut jo pitkään, kun kohtu vietiin kasvaimen takia. Sitä en kyllä itke, ei minulla mikään tarkoitus ollut lisääntyä. Sitä paitsi Maho Neitsyt oli hurja punkbändi minun nuoruudessani. Terveisiä vaan nuoruuteen, tuli taas muisteltua, kun yliuoppilaskirjoitukset alkavat ja minulla oli silloin NIIN paljon muuta mielessä, etten kerennyt kuin viisi ällää riipasta kokoon (tämä on rehvastelua, anteeksi, olen tyhmistynyt kyllä tosi tehokkaasti sen jälkeen, mutta hauskaa on ollut senkin jälkeen).

Mutta asiaan. (Että mihin?) Eilen illalla loin elämää. Pistin ruukkuun kahdeksan luumukirsikkatomaatin siementä. Ihan kuulkaas vedin suoraan tomaatista, niin minä olen tehnyt aikaisemmassakin elämässä ja hyvin ovat kasvaneet. Todennäköisesti kahdeksasta siemenestä n. 3 taimea selviää koulintaikään ja parvekeruukkuun. Saman suuren ruukun reunoille aion kylmänviileästi kokeilla ensi kesänä basilikaa, kuulema tykkäävät toisistaan kasvinkumppaneina, tomaatti ja basilika. Sen lisäksi aion käyttää lähikaupan yrttitarjontaa hyväkseni ja hankkia sieltä halvat taimet kesää varten timjamista ja rosmariinista. Ehkäpä ruohosipulikin tulee sieltä. En kertakaikkiaan jaksa kasvattaa kaikkea siemenistä. Itse asiassa en jaksa kasvattaa kuin basilikaa siemenistä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä kuin hyvin rajallinen määrä henkilökohtaisessa elämässäni.

Kuitenkin jotain pitää saada kasvattaa. On minussa sen verran perverssi puoli. Mutta mitenkäs ne sanovat? Vain kasveja voi kasvattaa, lapsien pitää antaa kasvaa. Ihmekös minä en sitä ikinä ole tahtonut tehdä, kun en vaan voi olla puuttumatta, koulimatta, siirtämättä ruukusta toiseen, valosta varjoon, kastelematta ja nypsimättä. Ei sellaista ihminen kestä. Minäkin menin rikki liiasta koulimisesta ja kylmäkäsittelystä, nyt ovat hedelmät vähän vinoja, karvaita ja kuori rikki. Mutta jotain kasvaa - ainakin parvekkeella.

Ranskalainen kalakeitto

2012-02-02T18:52:00.003+02:00

Tein muuten reissussa ison kalakeitonkin. Olen lukenut noin about miljoona samanlaista ohjetta, nyt sitten vain sovelsin kaiken muistamani yhteen ja hyvä tuli. Herkkua.

Ranskalais-savo-karjalalainen kalakeitto

Loraus öljyä kattilan pohjalle
Sipulit tai pari pientä pilkkeenä
Valkosipulia
paprikajauhetta (kyläpaikassa oli ihanaa paprikarouhetta)
jauhettua mustapippuria
murskattua jeeraa
cayannea
Palsternakka kuutioituna
Fenkoli suikaleina (myös se vihreä pörhellys)
Pari porkkanaa raasteena
Purjo suikaleina
Kirsikkatomaattisäilykepurkki
Kasvisliemikuutio
vettä
Timjami (tillikin olisi tähän hyvää tehnyt)
Mielellään ruususuolaa, jos tarvitsee

Tahtomaasi kalaa reiluina paloina, meillä oli kuhafileetä ja puna-ahventa n. 300 g (voi myös käyttää simpukoita tai katkarapusia)
mausteita (meillä taisi olla sitruunapippuria, paprikaa ja suolarapsaus)

Tarjoiluun smetanaa (ja jos olisi ollut, niin tillisilppua tai persiljasilppua)

Kuullota sipuli ja mausteet. Herätä ne. Ei liian kuumalla pannulla, mutta sen verran, että alkavat tuoksut leijailla. Sitten vaan rumautat palsternakkakuutiot ensin pataan, sitten fenkolin. Sen jälkeen porkkana ja viimeisenä purjo, ennen kuin kaadat isoon kattilaan kirsikkatomaattisäilykkeen (Mutti, nomnom), kasvisliemikuution ja vettä sen verran, että kasvikset melkein peittyvät. Kansi päälle ja anna kiehua niin pitkään, että palsternakka on pehmeä (se on se vahvin tyyppi, muut ovat olleet jo pitkään kypsiä, ennen kuin se kypsyy).

Paista kala juuri ennen tarjoillepanoa voin ja öljyn seoksessa, jossa taas olet freesaillut mausteita. Reilu minutti alapuolelle ja hetki yläpuolelle. Kuitenkin saisi paloihin tullakunnon väri, ruskea!

Tarjoile keitto erikseen. Laita smetanakulho kiertämään ja kehoita nostamaan pari kalapalaa soppalautasen päälle. On muuten hyvää. Keitto sinänsä käy kasvisruuasta, jos joukossa on joku lihasta kieltäytyvä. Sitten seuraavana päivänä soppa on vielä parempaa, jos sitä vain jää. Mie söin lopun lounaaksi, anteeksi vain, isäntäväki... (Nuori herra, 15-v. totesi, että annos on kuin ravintolassa. Juu, se oli kaunis ja värikäs.)

Varhainen lintu sulattaa pakastimen

2012-02-02T07:06:00.001+02:00

Sen siitä sain kun kehua retostin, miten hyvin unirintamalla menee, unihekkatoimitus jäi vajaaksi. Olen hereillä ennen kukonlaulua ja papin aamenta. Päätin ottaa tilanteesta kaiken irti, keräsin pakasteet parvekkeelle ja löin jääkaappipakastimestani virrat poikki. Nyt kuuntelen sivukorvalla sellaista inhottavaa kilinää, rapsahtelua ja kolinaa, kun jäät tippuvat hiljakseen pakastimen pohjalle. Muistin kuitenkin suojata lattian valumiselta.

Naureskelen muistoilleni nuorna tyttönä opiskelukaverini kanssa suorittamalle jääkaapin sulatusoperaatiolle, pakastinosio oli nimittäin aivan ummessa. Niinpä tuhosimme samalla pullollisen jostain bileistä jäänyttä pahaa alkoholia. Hauskaa oli, jääkaappi suli ja me olimme iltapäivällä viiden maissa tuhannen päissämme. Tänään en aio moiseen suoritukseen yltyä. Eihän tuossa niin pitkää menekään, kun jääkerros on suorastaan naurettavan ohut.

Sain jälleen neulomisesta kiinni. Veikkaisin, että mikäli silmämääräiset laskelmani onnistuivat, saan toisen paidan valmiiksi tänään. Sen jälkeen käyn toisen keskeneräisen tekeleen kimppuun. Pitää vain varoa, etten neulo hartioitani tukkoon. Staattinen ja itseään toistava työ ei sovi vanhalle naiselle pitkäkestoisina annoksina. Itsehillintä vaan ei koskaan ole ollut vahvin lajini, olen enemmän heti mulle kaikki tänne nyt -tyyppinen kaveri.

Teen itselleni lupauksen, että teen muutaman konsulentin suositteleman itsetuntemustehtävän. Minä en nimittäin muista enää missä olen hyvä. Tai kaikessahan minä olen, mutta missä erityisesti ja millä tavoin, missä olen onnistunut ja mitä saavuttanut. Mutta sen lisäksi aion lukea lisää Kadonnutta Siirtokuntaa. Ja Aku Ankan.

Hengitysvaikeuksia

2012-01-31T10:02:00.002+02:00

Veljeni perheessä on kaksi koiraa, berninpaimenkoiria ja yksi ragdoll (se on sitten kissa). Todennäköisesti koirat aiheuttivat minulle vahvan ja voimakkaan hengitysahdistuksen. Se mokoma kesti vielä koko eilisen, yskin ja köhin ja hinguin. Ahdistava olo. Ennen seuraavaa vierailua on lääkäriltä pyydettävä astmapiippu, mokomaan tuska-ahdistukseen en enää tahdo joutua, mutta toisaalta en tahdo myöskään lopettaa vierailujani koirallisiin residensseihin.

Kun ihminen on kunnossa, hän ottaa jaksamisen ja terveytensä itsestäänselvyytenä. Sitten vasta kun joku paikka brakaa, tulee mieleen, miten vaikeata olisi elää ilman sitä. Minulla keski-ikä jo tuo omat ongelmansa, pahin takaisku oli se kesällinen kipeä ja tuskainen haava-tilanne peräosastolla. Ensinnäkin ne mokomat paranevat erittäin huonosti ja uusivat helposti, ellei huolehdi kuiduista. Paska keikka, uskokaa pois, en suosittele.

Samoin mielen kipeys on sellainen sairaus, etten soisi sen uusivan. Se kun hiipii hiljakseen eikä hyökkää rytinällä, niin tilanne saattaa päästä pahaksikin, ennen kuin muistaa hakea apua. Nyt on vähän alavirettä, mutta se ei vielä tarkoita, että olisin vetämässä ranteita auki. Uskonpa, että valon määrän lisääntyminen nostaa myös minun vireystasoani ja pääsen tahmasta irti.

Matkalla takaisin Helsinkiin sunnuntaina pysähdyimme Juvan ABC:llä. Olen sieltä pienestä kirjahalvennuslaarista kaivellut muitakin upeita kirjoja, tällä kertaa mukaan tarttui Eoin Coferin Artemis Fowl - Kadonnut siirtokunta (no kun minulla ei sitä vielä ollut) sekä Paulo Coelhon Alkemisti. Alkemisti on jo puolivälissä, iltasella ryhdyin lukemaan sitä ennen unille menoa ja jos kansitekstiä olisin uskonut, en ikinä olisi aloittanut. Mutta sehän on satu! Ihana satu! Tänään taidan riipaista sen loppuun, ennen kuin Omahoitaja saapuu. Jos saan lukemisen takaisin ja toimimaan, minulla ei ole mitään hätää tässä maailmassa, niin pitkään kun silmät vain pelaavat.

Ai niin, minulla on muuten mieletön keski-ikäisyyskohtaus menossa. Sain touhuta Kitchen Aidilla Pohjoisemmassa Suomessa ja nyt on sitten hirveä hinku. Onneksi ei ole ylimääräistä rahaa kuuttasataa eeroa. Mutta sehän olisi ikuinen, sen voisi jättää perinnöksi. (Kenelle? kysyy järki.) Mutta kun se on niin kaunis. (Moni muukin asia on, toteaa järki.) Minä tahdon sen. (Et saa, päättää järki keskustelun. Jos saat töitä, et kerkeä sitä käyttää kuitenkaan ja lihot vaan jos alat vääntämään piirakoita, sämpylöitä ja muuta herkullista. Jos taas päätät perustaa catering liikkeen, tarvitset järeämpiä koneita.)

Valohoitoa ja ystäväenergiaa

2012-01-30T11:10:00.001+02:00

Pohjoisemmassa Suomessa aurinko paistoi. Oli vaan niin kylmä, että piti kinuta ystävältä legginsit, kun omat irtisanoivat suhteemme heti ensimmäisen päivän iltana pois jalasta niitä riipoessani. Ulkoiltua ei kovin hirveästi tullut, sunnuntaina kävimme tekemässä pikkulenkin vaaramaisemassa. Mutta se valon määrä! Kauneus! Kylmyys! Palellus! Mutta ne ihmiset, ihania! Rakastettavia! Kaivattuja!

Asiat ja tapahtumat pyörivät vielä yhtenä mylläkkänä mielessäni. Taidan aloittaa kirjaamalla ylös parhaan tähän mennessä vastaantulleen bliniohjeen.

Blinitaikina

pieni pullo vichyä
pieni pullo pilsneriä
10 - 20 g hiivaa (kuivahiivaa 2 tl)
1 tl suolaa
3 dl tattarijauhoja
4 keltuaista
3 dl vehnäjauhoja (vähän vajaa, ettei tule liian paksu taikina)
4 valkuaista vaahtona

Liota tuorehiiva 37 C nesteeseen ( TAI lisää kuivahiiva tattarijauhoon ja lämmitä mikrossa neste n. 45 C). Lisää tattarijauhot ja suola. Lisää keltuaiset yksitellen taikinaan. Sen jälkeen lisää vehnäjauho. Sekoita kunnolla, jätä seisomaan lämpimään paikkaan, että hiiva alkaa elää ainakin 15 minuutiksi. Kuivahiivalla seisotin taikinaa kolmisen tuntia. Juuri ennen paistamisen aloittamista lisää kova valkuaisvaahto, älä vispaa enää paljon. Käytä paistamiseen kirkastettua voita. Pidä blinit lämpimänä uunissa, mikäli ne joutuvat odottamaan syöjiä. Paistelin niitä lettupannulla ja yhdellä blinipannulla, tuli melkoinen kasa, riitti kolmelle aikuiselle ja yhdelle teini-ikäiselle ja jäi vielä muutama tähteeksikin.

Täytteitä oli neljä; klassinen mäti-smetana-punasipuli, sienisalaatti, kylmäsavuporsas-kapris-tahna sekä kylmäsavulohi-tahna. Kaikki olivat namia!

Baareista pysyin kaukana, mutta jaloja juomia tuli nautittua joka osoitteessa kohtuullisesti. Tai noh, jokaisessa muussa osoitteessa paitsi äitini luona, siellä join vettä ja kahvia, päivällisen vierailun aikana hän kerkesi tarjota minulle erilaisia eväitä neljä kertaa! (Se on jopa häneltä aika hyvin, naiselta, joka osoittaa rakkauttaan syöttämällä läsnäolevat pumpuloiksi.) Hänen lausuntonsa kerrottuani irtisanomisesta oli taas sukulaisuushelmi: No nythän sinä voit sitten muuttaa tänne takaisin. Tsiisus! Olin aivan hiljaa, en karjahdellut enkä saanut muitakaan primitiivireaktioita, vaikka lähellä se oli. Hän ei tahdo ymmärtää, että olen asunut pääkaupunkiseudulla jo yli 16 vuotta, pisimpään kuin millään muulla paikkakunnalla. Helsinki on kotikaupunkini, kotoa ei lähdetä noin vain.

Unta tuli suhteellisen hyvin, mutta liian vähän. Eilen kun tulin kotiin, nukahdin reilusti ennen Omahoitajaa. Vieläkin väsyttää, voi olla, että tänä iltanakin kokeilen varhaista unille asettumista. Painajaisia tuli nähtyä, mutta mikäli nyt varovaista toivoa itselleen voisi antaa, saattaa tässä vielä rytmi pikapuoliin tasoittua.

Jokapäiväistä leipää

2012-01-25T15:24:00.000+02:00

Asioiden kirjaaminen blogiin auttaa niiden toimittamisessa. Käännös on lähes tarkastettu ja koti kiiltelee puhtauttaan. Sain jopa huoltomiehen vierailemaan luonani, keittiönlampun johtoja suojaava lätkä repsotti katosta ja johdot vilkkuivat pelottavasti ulkopuolella. Setä tuli poravasaransa kanssa kylään ja ruuvasi muovinpalan takaisin paikoilleen. Pesin torkkupeiton, seuraavalla kerralla pesen parvekkeen huovat, niissäkin on kesäpölyt näkyvillä.

Omahoitajan kanssa kävin hakemassa asiamiespostista uuden sim-korttini. Vielä menee viitisen päivää ennen kuin vaihdan puhelinpalvelujen tarjoajaa, liittymän hinta laskee kummasti ja pääsen rajattoman nettisurffailun ihmeelliseen maailmaan. Voin oikeasti hyödyntää älypuhelintani. Omahoitajalle tuli viime viikolla puhelinkateus, hän oli hankkinut vielä rehvakkaamman mallin. Toisaalta se oli hänen palkintonsa itselleen vakituisen työn kunniaksi. Hän sai eilen tiedon, että pääsee ammattiaan vastaavaan työhön jo helmikuussa. Olen todella onnellinen hänen puolestaan, enkä vähiten siksi, että matkasuunnitelmamme todellakin alkavat toteutua. (Olen onnellinen hänen ilmestymisestään elämääni monella tapaa. Ihmeellinen ihminen, olen jo todennut moneen kertaan, mutta en voi lakata sitä toistelemasta. Parantavaa voimaa!)

Huomenna matkaan pohjoiseen Suomeen. Omahoitaja juhlii kavereidensa kanssa valmistumistaan pitkän kaavan mukaan koko viikonlopun. Matkaa ennen minun pitää vielä yhtä Pekkaa käydä ennakkoäänestämässä. Palaan takaisin langoille joskus ensi viikolla.

Lillumisen maailmanmestari

2012-01-23T15:23:00.001+02:00

Viime viikko meni eikä unelmatyöpaikastani tietenkään kuulunut mitään. Vielä tänään elättelin toivoa, mutta eipä ole puhelin soinut eikä sähköposti kilahdellut. Minähän sanoin! Löysin yhden toisen paikan, jota voisin hakea, mutta kun jo ilmoitus oli englanniksi ja sisällössä kohkataan kansainvälisyydestä. niin ahdistaa jo hakemisen ajatuskin. En taida pystyä kykenemään. En ainakaan vielä. Parempi etsiä jotain muuta, jotain inhimillsemmän kuuloista.

Mitä enemmän minulla on aikaa hoitaa kotiasioita, sitä vähemmän saan hommia edes aloitettua. Tänään on jo pitänyt imuroida, mutta kuinka ollakaan, olen peräti saanut nostettua imurin pois kaapista keskilattialle. Samoin olisi pitänyt tarkastaa yksi käännös, siitä sain avattua peräti keskeneräisen tiedoston. Virheet olen jo merkinnyt paperiversioon, mutta miten voi niiden kirjaaminen näin vaikeata olla? Vasta 12 sivua kirjattu, puolet puuttuu. Onneksi edes viherkasveille tuli jotain tehtyä, parin viikon päästä ryhdyn tekemään kevätkylvöjä, kasvaapahan edes jokin.

Minulla ei periaatteessa ole tällä viikolla kuin pari päivää aikaa hoidella tärkeitä asioita ja kotiasioita, keskiviikkona tai torstaina poistun pohjoisempaan Suomeen. Siellä on onneksi päivähoitopaikka ystävien luona, mutta jossain vaiheessa pitäisi vanhemmille kertoa potkuista. Sekin ahdistaa, tiedän äitini saavan hermoromahduksen, rytmihäiriöitä ja uniongelman. Eikö se riitä, että minä ahdistun, pitääkö hänen koittaa elää minun elämääni?

Uniongelmasta tuli muuten mieleen, että minulle on tulossa vähän toisenlainen unihäiriö, sellainen, jossa nukutaan kaiken aikaa tai sitten väsyttää koko ajan. Tänä aamuna heräsin vasta herätyskellon soittoon, vaikka olin jo nukkunut yli 8 tuntia. Paska juttu, ilmeisesti mieleni on käymässä talviunille, vaikka herätä pitäisi. Toisaalta eipähän tarvitse mitään nappeja nieleskellä. Ja ehkä tämä on vain ihan normaali surun kaaren osanen, nyt tahtoisin elellä unimaailmassa, koska oikeassa maailmassa ei tapahdu mitään mielenkiintoista.

Minä lillun. Tekemistä olisi, mutta en saa mitään tehtyä. Päivät kuluvat, enkä saa edes vaatteita päälleni. Hivenen huolestuttavaa, nyt on jo ensimmäinen kuukausi takana, vielä viisi jäljellä.

Helppoa ja yksinkertaista

2012-01-22T16:01:00.003+02:00

Tapaaminen rekrytointikonsultin kanssa oli melkoisen raskas henkisesti. Joudun ajattelemaan asiaa vielä pitkään ja hartaasti. Seuraavan tapaamisen sovimme parin viikon päähän. Sitä ennen teen cv:ni uusiksi, yritän miettiä millainen ihminen olen ja mitä tahdon. Ihan tuollaisia pikkujuttuja vain, joo. En oikeastaan tahdo ajatella asiaa ennen kuin huomenna, nyt on vielä viikonloppu.

Muuten viikonloppu onkin ollut täynnä tapahtumia. Perjantaina ruokailua kotona ja rälläystä lähibaarissa ystävän ja Omahoitajan kanssa, vähän terapiaa ja vähän rähinää (yhden ystäväni mielestä hänen on tarpeellista muistuttaa minua asioista, vaikka en itse koe niitä ollenkaan oleellisiksi, sitten minä vänisen ja hän ilmeisesti nauttii siitä, että saa kiusata minua, en minä muuta selitystä keksi, että aina samat asiat nousevat puheeksi). Lauantaina menimme ulos syömään Omahoitajan kanssa, hän tarjosi hyvin sujuneen työhaastattelun kunniaksi. Doi Thai on mukava pieni ja suhteellisen tuore thairavintola Kruunuhaassa. Ruoka oli herkullista, toisaalta olen ehkä hivenen puolueellinen, koska kaikki thairuoka vaan on minusta herkullista. Jaoimme pullollisen thaimaalaista viiniä, vinkeä kokemus, Monsoon Valley ihan oikeasti sopii tulisen ruuan kanssa nautittavaksi, hedelmiä ja marjoja. Paljaaltaan maisteltuna aika kevyt. Viinimäinen maku katoaa ruuan kanssa, mutta sekin sopii evään luonteeseen.

Toivottavasti ihmiset löytävät ravintolan. Lauantai-iltana emme olleet ainoat ruokailijat, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Palvelu oli ystävällistä ja kohteliasta ja ruoka herkullista. Kannattaa käydä tsekkaamassa jo ihan senkin takia, että kun yhdeksän maissa kävelimme pitkin Kruunuhakaa, tunnelma oli kuin ulkomailla olisi ollut. Kaunista, mukavia baareja siellä täällä ja ihanan näköisiä pikkuliikkeitä. Päätimme, että keväällä vietämme siellä useamman tunnin.

Omahoitajan kanssa kaikki on helppoa ja yksinkertaista. Varmaan johtuu siitä, että hän on helppo ja minä yksinkertainen. Ja että en todellakaan hänelle itke turhia. Miksipä häntä kiusaisin asioilla, jotka ovat hänestä itsestäänselviä. Ei hänkään minua itketä. Mietimme Keski-Euroopan retkeilyä joskus keväämmällä. Viikko jossain kevättä ihastelemassa hyvässä seurassa vaikuttaa lupaavalta. Ja yhdet yhteiset festivaaliliputkin on jo kesäksi hankittu. Uhmaan jumalia, mutta siinäpähän uhmaan. Oma on elämäni.

Hyvää herkkuruokaa

2012-01-20T09:48:00.001+02:00

Kannattaa poiketa Vltavassa syömässä, jos tykkää tuhdista rustiikista eväästä. Matkamessuilta kaupunkiin saavuttuamme menimme kollegani kanssa sinne ennen ilmaistilaisuuksia, söin paistettua häränrintaa. Ja juma, että se oli maukasta! Piparjuuriraaste ja pinaattimuhennos tukivat annosta jumalaisesti! Valkosipuliperunat jätin suosiolla sivuun. Syötävää riitti, ei tullut mieleenkään mitään jälkiruokia sen jälkeen natustella - ja olipa hyvä, etten ottanut myöskään alkuruokaa.

Isolla seurueella sisäänpääsy saattaa olla hankalaa, koska pöytävarauksia paikka ei ota. Mutta jos olette kahdestaan liikkeellä tai jos on aikaa odotella, suosittelen lämpimästi lihansyöjille.

Messuilta sain hienoja vinkkejä ja muutaman hyvän tarjouksen. Pitää tutustua niihin Omahoitajan kanssa. Jossain on päästävä käymään nyt, kun vielä voi. Ruuan päälle valitsemamme lahjontatilaisuus osoittautui aikamoiseksi flopiksi. Onneksi oli vatsa täynnä, hyvillä mielin läksin kotiin jo yhdeksän maissa illalla. Etenkin kun vielä tuli Kappahlissa käydessä napattua mukaan farkut ja mustat perusliivit. Ne farkut ovat niin hyvät, että mietin, pitäisikö vielä ostaa toiset, koska niistä todennäköisesti tulee lempihousuni ja sitten kulutan ne alta aikayksikön hiutaleiksi.

Pumpulia

2012-01-19T12:44:00.000+02:00

Maailma näyttää käärityneen pumpuliin. Kuuntelen lumitraktorin pörinää ja vaimentuneita ääniä. Ja tuonneko sitten pitäisi pian lähteä?

Tänään kirmaan Matkamessuille. Entinen kollegani ilmoitti minut sinne samalla kuin itsensä, tapaamme toisiamme ja illalla on luvassa muutama lahjontatilaisuuskin, juomaa ja ruokaa. Pitää vain muistaa pitää varansa, ettei tolkuttomasti innostu, huomenna on uudelleensijoittelukonsulentin määrä yrittää tehdä minusta salonkikelpoinen.

Mitään ei tapahdu. En saa aikaan yhtään mitään. Omahoitaja lupasi ryhtyä tönimään minua viimeistään siinä vaiheessa, kun en suostu enää poistumaan kotoani. Hänen mielestään tarvitsen vielä hetken toipumisaikaa. Ehkä hän on oikeassa, mutta minua ahdistaa, kun kaikki ensimmäiseksi kysyvät, että mikä on työtilanne. Ihan niin kuin en varmasti hehkuttaisi jo haastatteluun pääsyä. Hierovat vielä suolaa haavoihin tietoisesti tai tiedostamattaan.

Ruoka-asioista ja vähän koulutuksesta

2012-01-17T12:08:00.001+02:00

Kun tänä aamuna kolmannen kerran sama Kuningaskuluttajan jakso pyöri aamutvn jälkeen taustalla, tuli ärsytyskynnys täyteen. Pakko kai se on kommentoida, että saa ajatuksen pois päästään. Lukekaas joutessanne, paljonko kolme erilaista taloutta käyttää ruokaan: kolmen lapsen äiti (ilmeisesti töissä ja naimisissa) n. 190 euroa, sinkkumies eur 178 ja kolmen lapsen yksinhuoltaja eur 89. Ja siellähän se syykin vilahteli moiseen törsäämiseen; eineksiä ja puolivalmiita rasvamätökkäitä. Hyi kamala ja voi kauhistus!

Jos joku maa ikinä tarvitsee Jamie Oliverin ja hänen ruokavallankumouksensa, se on Iso-Britannia. (Kyllä sen USA:kin tarvitsee, mutta ainakin hän yritti ensin putsata omaa pesäänsä.) Eikö niille raasuille missään vaiheessa elämää opeteta, että ruoka tulee halvemmaksi, kun sen tekee itse? Puhumattakaan siitä, että silloin tietää mitä tekee ja todennäköisesti jopa ne rasvamättöset tulisivat terveellisemmiksi.

Viime kesänä lomaretkellä jossain päin Skotlantia tuli kieltämättä huomattua, että kaupat olivat täynnä helppoja lohturuokia. Kyllähän niitä tuli käytettyä, lomalla kun olimme ja teki mieli kokeilla kaikkea hassua, mutta jos siellä oikeasti asuisi, siirtyisin nopeasti tekemään ruuan aivan itse. Siellä oli jopa lähikaupassa niin upeita vihanneksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä, että kateelliseksi tulin. Leipäkään ei ollut niin huonoissa kantimissa kuin etukäteen kuvittelin (tummaakin leipää löytyi) ja juustohylly sai taas kyyneleet silmiin, kun siellä oli vaikka mitä herkkuja!

Mutta ajatelkaas, mitä kaikkea saisitte kaupasta, jos viikossa käyttäisitte melkein 180 eeroa ruokaan. Sehän on ihan hirveän suuri rahasumma! Minulla taitaa rahaa mennä suurinpiirtein saman verran kuin rouva yksinhuoltajalla ja minä kuitenkin olen yksi suuri suomalainen törsääjä. Minä en mihinkään perusmätökkääseen tyydy, vaan ostan herkkujakin. Asiat taas jotenkin asettuivat tärkeysjärjestykseen, Suomi on laman allakin hyvä paikka asua, koska meidät on joskus koulussa opetettu jo jonkin valtakunnan taloudenpitoon. Jos vaan vähänkin ymmärtää oppimaansa, niin pääsee suhteellisen edukkaasti.

Suomalaista koulutusjärjestelmää ja opettajankoulutusta muuten ylistettiin yhdessä Teemalta tulleessa ohjelmassa vähän aikaa sitten. Olen aika lailla samaa mieltä, peruskoulun saapuminen pelasti aikanaan minutkin. Ei meillä nimittäin kotona olisi ollut varaa minua oppikouluun laittaa. Sitä paitsi oppimiskykykään ei kehittynyt ennen kuin joskus yläasteella, ala-asteen oppikirjat olivat tyhjää täynnä, luistelin seiskan numeroilla luokalta toiselle vain koska olin huomaamaton, kiltti ja hiljainen. Ujo ja arka. Siihen olisi tyssännyt urani minkäänlaisen akateemisen uranuurtajana, mutta peruskoulu antoi sauman päästä lukioon, kun yläasteella kirin ala-asteen opinnotkin kiinni. Ja herkesin kovaääniseksi pelleksi, mutta se onkin ihan toinen tarina, jonka olen jo tainnut kertoa.

Täytteellinen viikonloppu

2012-01-16T09:55:00.001+02:00

Pienen pillerin avustamana nukuin viime yönä 11 tuntia! Selkään sattuu silkasta makaamisesta. Ihanaa! On tässä työttömyydessä hyvätkin puolensa, saan elvyttyä viikonlopun työrupeamasta kunnolla. Tällä viikolla aion taas etsiskellä pari lisäpaikkaa haettavaksi. Kyllä minun täytyy itsenikin siinä lajissa ryhdistäytyä.

Suvun business-haaran avajaiset sujuivat leppoisissa, mutta kiireisissä merkeissä. Ei yhtään ainutta katastrofia, vaan rauhalliset ja mukavat, omistajiensa näköiset ja oloiset juhlat. Ensin riehuin keittiössä, sitten vähän tulkkasin ja lopuksi seremoniamestaroin. Kävimme juhlan lopuksi naapuriravintolassa syömässä, valitettavasti minä olen hemmotellut omat makuhermoni piloille, mutta söihän sitä ennen kuin selkäänsä otti.

Omahoitajakin tuli siinä sivussa esiteltyä veljelle ja hänen vaimolleen, jotka ihastuivat ikihyviksi. Tietenkin, minä nyt en muuta epäillytkään. Omahoitajan pari ystävää ovat esittäneet myös vakavan toivomukseksensa tavata minut, kun kerta juttu tuntuu kestävän. Minä en oikein tiedä, kuka tässä on yllättynein kestosta. En nimittäin itsekään ole tahtonut tätä uskoa todeksi.

Eilisen vietimme sängyssä ja sohvalla sormet pizzarasvasta kiillellen. Jatkoilla meni aika pitkään, olimme vasta kolmen jälkeen kotona. Onneksi ei mitään krapulaa tullut kuitenkaan hankittua, vaikka juomaa olisi ollut tarjolla enemmänkin. Enemmän tuli puhuttua yllättäen politiikkaa. Huh. Me jätimme eilen politiikan rauhaan, haastelimme omiamme. Omahoitajalla on koko viikko töitä ja perjantaina haastattelu, mutta emmeköhän me yhdet treffit tällekin viikolle saa tikistettyä. Minä taas voisin siivota, en ymmärrä mistä pölyä oikein siunaantuu. Ja tiskiä! Todella outoa, minähän melkein elän puurolla. (Ei tuota kyllä kukaan usko, mutta ihan oikeasti - aamulla syön puuroa.)

Mitä tästäkin nyt sitten sanoisi?

2012-01-13T19:40:00.000+02:00

Viikonloppu on kiireinen. Pikkuveljen uusi toimisto aukeaa huomenna. Avajaisia olen valmistellut tänäänkin koko päivän. Huomenna olen ensin keittiössä, sitten tulkki ja lopuksi seremoniamestari. Luulenpa, että sunnuntaina olen raato, mutta onhan minulla vaikka koko viikko aikaa toipua. Omahoitajan värväsin huomiselle valokuvaamaan tapahtumaa, voimme ainakin viettää illan samoissa tiloissa, juhlan päälle syödä ja juoda ja sitten matkustaa yhdessä kotiin. On se kyllä ihme inehmo, kun suostuu kotkotuksiini. Ei kaikkeen, mutta paljoon.

Unelmapaikkaan soittaessani minulle kerrottiin, että haastattelukutsuja pitäisi ryhtyä satelemaan jo ensi viikolla. Perjantaina minulla ainakin on aika entisen työni tarjoamalle uudelleentyöllistämiskonsultille. Vähän epäilyttävää, mutta otan vastaan kaiken avun, mitä tarjotaan. CV:ni on edelliseltä vuosisadalta (no, ei ihan, mutta melkein), enkä tiedä mitä painottaisin hakemuksissani. Mitä sitä nykyään sanotaan, että päästään edes haastatteluun? Ja mitä minä edes tahdon tehdä tässä elämässä? (Siis muuta kuin lusmuilla kotona täydellä palkalla. Se kyllä on aivan liian kivaa...)

Tilasin kumikengät. Sellaiset on saatava, en jaksa enää vääntää vettä sukistani tässä pääkaupunkiseudun mukatalvessa, joka ilmeisesti kyllä tänä viikonloppuna vihdoin terhistäytyy ja näyttelee hetken ihan oikeata talvea. Sitten bonustehtävänä tilasin toisetkin kengät, kevääksi jotain uutta. Nekin olivat halvennuksessa. Eikä minulla sitä paitsi ole yksiäkään sinisiä kenkiä. Ja kolmannekseen, minä nyt vaan olen kenkiin hurahtanut. Sille ei voi mitään.

Nyt väsyttää, mutta enhän minä vielä voi unille mennä. Heräisin joskus kolmen maissa. Unta on nimittäin ollut tarjolla muutamana yönä vain kuutisen tuntia. Ei ihan riitä. Mutta ehkäpä ensi viikolla tulee taas pidempiä pätkiä. Taidan ottaa pari siideriä. Ihan unilääkkeeksi vain.

Äänestyspäivä

2012-01-12T08:12:00.000+02:00

Tänään aion täyttää kansalaisvelvollisuuteni. Sitä ennen on vielä tehtävä hivenen vertailevaa tutkimusta kahden ehdokkaan välillä, vaalikoneilla tietenkin. Sen lisäksi on mietittävä, että kummastako olisi enemmän vastusta ennakkosuosikille, vaikka kai siinä niin käy, että se tyyppi nousee vihdoin kalifiksi kalifin paikalle. (Auuhhh, jotekin minulle henkilöstä tulee mieleen jopa fyysisesti Ahmed Ahne.)

Ei kuitenkaan auta itku markkinoilla, Suomi on demokratia. Eniten ääniä saanut voittaa. Vaclav Havel sanoi siinä dokumentissaan jotekin fiksusti, että demokratia sitoo sitä noudattavien kädet, kun taas demokratian vihollisille se antaa mahdollisuuden tehdä vähän kaikenlaista demokratian nimissä ja sitä ääneen huutamalla. Sitaatti on kuulema jostain hänen kirjastaan, pitäisikö/ jaksaisinkohan niitä lukea? En taida olla mikään näytelmien lukija, pahoin pelkään. Mutta viisas mies se Vaclav oli.

Eilinen oli muuten hauska ja kiva päivä. Joillekin ystävilleni selvisi vasta eilisen naamakirjapäivitykseni perusteella, että olen työtön. Hmm. Ystäväiseni ja minä kuljeskelimme pitkin kyliä, lounastimme, juttelimme kuin vanhaan malliin ja shoppasimme todella hillitysti. Tärkeintä taisi olla molemmille breikki kotioloista - ja ajatelkaas, vain kaksi siideriä koko päivänä! Alankohan minä vihdoin oppia?

Tekemistä piisaa - vähän liikaakin

2012-01-11T08:11:00.001+02:00

Tekemistä riittää niin paljon, ettei terve ruumis työtä kaipaa. Kotona on miljoona pikkujuttua, jotka kaipaavat kohentamista. Sen lisäksi luin kirjan päivässä. Sattui ilmeisesti johonkin sopivaan hermoon, kun ryhdyin lukemaan Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia romaania, niin kahdella istuntokerralla riipaisin sen loppuun. Se olikin ensimmäinen Coelhoni, pitää vielä testata toinenkin. Nimittäin kun googelsin hänen nimeään, törmäsin melkoisen kiihkeisiin puolesta ja vastaan keskusteluihin. Osa syyttää kvasifilosofiksi, osa taas pitää puolijumalana. Hmm, minä en nyt vielä ole mitään mieltä, mutta kirjasta tykkäsin. Ehkä johtuu siitä, että itsekin on rakkauteen pettynyt ja kirjasta huokui toivoa. Sitä paitsi minä pidän rakkaustarinoista.

Omahoitajaa autoin tekemään työhakemuksen eilen. Myös itse tein yhden. Siinä olisi taas sellainen paikka, joka olisi kuin tehty minulle. Todennäköisesti en siis tule pääsemään edes haastatteluun. Yltiöoptimistinen asenteeni varmaan paistaa läpi tässäkin. Muita eilisen toimia olivat 1,5 h kävely ympäri naapurilähiöitä, vierailu Eugen Schaumanin muistomerkillä, sen jälkeen sauna ja keitto. Katselimme yhdessä Joanna Lumleyn Niilin toisen osan, Omahoitaja on helppo käännytettävä noihin lempiohjelmiini. Itse väsähdin jo hyvissä ajoin yöunille, kun taas Omahoitaja kömpi viereeni vasta joskus kahden jälkeen.

Tänään on luvassa shoppailupäivä ystävä-rakkaan kanssa. Leikimme Helsinki-turisteja kaupunkilounaineen kaikkineen. Lupaavaa!

Tappajatyynyn kosto

2012-01-09T07:30:00.000+02:00

Omahoitaja kouluttaa tyynyistäni tappajatyynyjä. Hänellä kun on tapana muotoilla tyyny nukkumaan mennessään omituiseksi mytyksi. Vanhat tyynyraasuni eivät vaan enää tahdo kestää moista käsittelyä, eivät jaksa palautua takaisin normaaliin tyynyolomuotoonsa. Tappajatyynyjähän niistä tulee, sellaisia kivikovia möykkyjä, jotka koittavat tukahduttaa huolettomasti kääntyilevän nukkujan. Mutta enpä huoli, olen ollut jo useamman hetken sitä mieltä, että uudet tyynyt olisi saatava. Pesukaan ei enää auta. (Tiesittekös, että tyynyt pitäisi pestä ainakin puolivuosittain ja vaihdettava parin vuoden välein? Enkä minäkään sitä vaihtoa niin usein tee, tyynyni ovat neljä vuotta vanhat. Mutta pesen minä niitä kuitenkin.)

Lauantai-iltana olimme ulkoilemassa. Ensin ystävän bändin keikalla, olikin yllättävän ravakka keikka, bändi jaksaa veivata tiukasti yhteen, vaikkei sitä suurta kuuluisuutta ole näkynytkään. Sen jälkeen kirmailimme On the Rocksin yläkerran baariin, kerrankin olimme niin ajoissa liikkeellä, että saimme hyvän tarkkailupaikan sohvannurkasta, jossa kyllä sitten tulikin nakotettua aina yöbussin lähtöön saakka. Hauskaa! Meillä on sitä kyllä aina yhdessä, ihme juttu. Kotona sain jonkun draamakuningatar -kohtauksen ja vinguin ikäeroamme oikein kyynelten voimin. Harmittaa, kun mietin, että kuitenkin juuri kun alan kehitellä jotain suuria tunteita, niin hän vaihtaa minut nuorempaan. Joo. Se on mun luonto. Mutta uskoani vahvistettiin kuitenkin aika vahvasti. Olen edelleen sitä mieltä, että kun ongelmia tulee, niistä kannattaa puhua, ettei niistä tule vielä suurempia ongelmia.

Tänään on pyykinpesun lisäksi ryhdyttävä etsimään töitä. Onneksi ystävät rakkaat ovat laittaneet vinkkejä sähköpostin pullolleen, niistä on hyvä aloittaa. Olen nimittäin edelleen sen verran lamaantunut, että tuntuu, etten edes löydä itse sopivia haettavia. Ahdistaa. Ahdistaa tosi paljon ajatellakin koko juttua. Kaupassakin pitäisi käydä, puhelimeen tarvitsen kuulokkeet ja ruokaakin olisi syytä hankkia, vaikka täksi päiväksi vielä onkin täytettyä mureketta jäljellä.

Ordnung in alles - alles in Ordnung?

2012-01-07T09:56:00.002+02:00

Olen jo useamman viikon uhkaillut, että ryhdyn järjestämään kaappejani. Kun nimittäin kaksi vuotta sitten muutin nykyiseen kotiini, niin hätäpäissäni sulloin tavarat suurinpiirtein paikoilleen, ajattelin, että kaappeja on niin paljon, ettei järjestyksellä ole juuri väliä. Kaappeja on edelleen paljon, mutta asiat ovat hukassa. Hankin mm. turhaan itselleni teräksisen termoskannun metsäretkiä varten, kun en muistanut, että minulla sellainen vähän pienempi jo oli. Nyt on sitten kaksi. Sen lisäksi erittäin hyvässä jemmassa on ollut monta muutakin asiaa, terveisin kahden piirakkapulikan omistaja (toisaalta aina nyt karjalaisakka pari pulikkaa tarvitsee).

Koska toissa yönä heräsin tuskaiseen tunteeseen, että viinakaappini kaipasi järjestelyä ennen kuin isommat ja painavammat pullot romauttaisivat kakkoshyllyn alimman päälle ja koko varastoni olisi yhtä suurta mehukeittoa, päätin eilen ryhtyä toimeen. Sopivasti vielä TV2 näytti Kananlento-elokuvaa, mikä ihaninta englanniksi, niin oli jotain viihdykettäkin siksi aikaa.

Kaappi järjestyi uudelleen suhteellisen kivuttomasti. Puutteitakin ilmeni, Russkij Standart on melkein loppu ja jallua on hankittava yksi varapullollinen. Hämmästyttävää projektissa oli, etteivät pullot lisääntyneet, mutta tila pieneni, viinilasit eivät enää kaappiin mahtuneetkaan. Niinpä jouduin järjestelemään myös kahvikaapin uudelleen, että sain laseille tilaa. Sen jälkeen siirryin kuivatavarakaapin kimppuun. Sitten ymmärsin lopettaa dominoefektini, kun tajusin, että suo on loppumaton ja syvä.

Illalla katsoin Joanna Lumleyn Niilin lähteillä. Kyllä se vaan passaisi olla kaunis ikäisensä nainen ja hengailla milloin kissojen ja milloin komeiden nuorten opashenkilöiden kanssa ympäri maailmaa. Minä olen tehnyt jotain väärin tässä elämässä, kun en ole Joanna Lumley. Jakso muuten oli vasta ensimmäinen, jotta mukaan pääsee varmasti. Suosittelen.

Loppuainen paikallaan

2012-01-06T08:14:00.000+02:00

On se vaan mukavaa asustella sellaisessa lähiössä, jossa on ison kaupan lisäksi myös lähikauppoja. En nimittäin millään jaksanut vaivaantua kauppaan eilen, eikä sitten tarvinnut edes hötkytä, kun hokasin, että Eilepa on auki klo 12 - 21 myös loppuaisena. Sitä paitsi jääkaapissa on keskiviikkoista makaronilaatikkoa (täysjyväpastaa, esikeitetyt parsakaalin nuppuset ja mausteinen tomaattijauhelihakastike roiskaistaan vuokaan sekaisin, päälle juustoraastetta, tarvittaessa pieni lihaliemilisä, uuni 170C vajaa tunti, suosittelen lämpimästi) ja kuivatavarakaapissa paljon hätävararuokia. Mitään ei puutu.

Sain eilen vihdoinkin unta! Aamulla tosin keikuin hereillä taas puoli kuuden maissa, mutta ensin sain uusiounet sohvalla Aku Ankan lukusession jälkeen ja sitten vielä kunnon päiväunet sen jälkeen kun Omahoitaja läksi. Noloa kyllä, nukuin varmaan viisi tuntia, mutta onpa ihan ihmismäinen olokin. Taputapu! Hupaisinta, että myös viime yöksi unta riitti. Ja unennäköä, mutta se on jo ihan vanha juttu, mistä niitä unia näin (potkuista tietenkin).

Tilasin alkuviikosta Luurinetti-nimisestä kaupasta puhelimen, toimitus oli yllättävän nopea, kaksi päivää! On muuten ensimmäinen omaostamani kännykkä, nokialaista en enää tahtonut, mutta toisaalta tahdoin nettiominaisuuden ja naamakirjan mukaani kulkemaan. Galaxy Ace on jo sen verran vanha malli, että sain edukkaasti, vaikka olisin kyllä tahtonut saman puhelimen pinkkinä, hinta vain olisi noussut viisikymmentä euroa. Onneksi oli Omahoitaja paikalla, kun lelu saapui. Minulta olisivat nimittäin hermot menneet jo monesti, ensin asennusvaiheessa ja sitten asioiden löytämisessä. Nyt olen jo melkein sinut sen kanssa, pitää vaan olla netin käytössä varovainen, koska otin oman liittymäni nettipalikan oletuksella, että vielä tämän kuukauden kuljettelisin vanhaa nokialaista mukanani.

Ensi kuuksi on etsittävä lopullinen liittymäntarjoaja. Soneran asiakaspalvelu on vähän tyhmä, vaikka hankin heiltä elämäni ensimmäisen liittymän, he eivät pitäneet minua uutena asiakkaana, koska liittymä siirtyi yritykseltä minulle. Voi voi. Minä äänestän jaloillani, etenkin kun rajatonta nettisurffausta tarjotaan muualla edukkaampaan hintaan. Se minulle tekstiviestien lisäksi oleellista on, en juurikaan puhu puhelimessa, koska se on minusta äärettömän vastenmielistä etenkin silloin, jos taustalla on hälyääniä. Minä vain en kuule mitään.

Vaikka syän märkänis

2012-01-04T07:40:00.002+02:00

Elämä soljuu eteen päin, olivat uutiset miten huonoja tahansa. Eilisaamuna heräsin painajaisiin P-Karjalasta, mutta päivän aikana olo tasottui. Viime yönä unta taas ei monta tuntia tullut, ei myöskään painajaisia. Jotain hyvää unettomuudessakin... Tänään menen muutamaksi tunniksi askartelemaan työtyyppisiä juttuja pikkuveljeni toimistolle, ennen kuin Omahoitaja taas saapuu ilahduttamaan/ lohduttamaan minua. Hänelläkin on tosin omat ongelmansa, luulen, että saamme molemmat voimaa toisistamme.

Muuten olen lamaantunut, en saa avattua Oikotietä enkä Monsteria. Ahdistaa, enkä minä sieltä kuitenkaan mitään edes löydä. Tai jos löydän, eivät ota. Ehkäpä joudun antamaan itselleni vielä pari päivää aikaa. Olen varmaan vielä shokkivaiheessa. Eikä nyt naureta siellä, kyllä tämä tuntuu, melkein kuin elämä olisi loppunut. Minä en varmaan edes ymmärrä tapahtunutta, kuvittelen vain olevani jollain pidennetyllä talvilomalla.

Pitää vaan huolehtia, ettei sukulaiset ymmärrä, miten ahdistaa. Pitää pelata korttinsa niin, että näyttää iloiselta viiden pennin hevoselta. Nimittäin kun minua pidetään sellaisena kestävänä astiana, niin on parempi olla säröjään näyttämättä. Kertoa niistä vasta sitten, kun ovat huolet menneet ohi ja säröt liimattu uuden maalin alle, niin eivät huolestu. Paitsi että ehkä on tammikuun lopussa kerrottava irtisanomisesta, kun menen siellä päin poikkeamaan, tuli nimittäin au pair/ taloudenhoitaja-kutsu, kun ystäväpariskunta oli vihdoin saanut talon ostettua. Mukavaa. Tammikuun lopussa voi päätyä myös juhlimaan veljentyttären täysi-ikäisyyttä, vastahan se nyytti syntyi, miten siitä voi muka olla 18 vuotta?

Turhaa

2012-01-02T15:10:00.000+02:00

Perkele. Ei se entinen pohjois-karjalalaisen kylän nuorisoni oikein tahdo pysyä hengissä. Eilen taas meni yksi. Mutta niin kuin ystävänsä totesi, että jos ihminen on jo 15 vuotta tehnyt hidasta itsemurhaa, niin kai se siinä vihdoin onnistuu joku päivä.

Minä niin tahtoisin pelastaa ne melkein kaikki. Vanitas vanitatum et omnia vanitas.

Kun kaivaisi verta nenästään

2012-01-01T18:50:00.000+02:00

Rakas jeesus, joulupukki ja muut taruolennot, sovitaanko, etteivät ihmiset oppisi käyttämään tekstiviestitaksintilausta, ennen kuin minulla ei ole enää rahaa ajella taksilla? Minähän nimittäin varojeni salliessa en muuta tekisikään kuin istuskelisin herroiksi takapenkillä, mutta koska talouteni ei nyt vielä sitä salli, niin ylensyönnin tai -juonnin silloin tällöin sattuessa kohdalle vedän jokerikorttini käyttöön ja ajelen jopa naapurilähiöstä kotiin taksilla. Yleensä tilausvahvistus tulee sekunneissa, viime yönä jouduin odottamaan peräti viitisen minuuttia. Kauheeta! Ja kun ajelin herroiksi kotiin, mielessäni naureskelin niille ihmisryhmille, jotka seisoskelivat tien varressa ja kuvittelivat vinkkaavansa taksin lennosta. Tottahan se välillä onnistuu (minun jos kenen se pitäisi tietää, siinäkin olen kunnostautunut), etenkin keskustassa, mutta lähiöissä ei välttämättä niin monta taksia liiku vapaana.

Ilta oli hauska, parasta a-luokan seuraa: homoja ja heteronaisia. Hieman juomaa, naurua, äärettömästi hyvää ruokaa (mutta fritata en tahdo aivan heti, rajansa silläkin) ja hyvä mieli. Sain myöhästyneen joululahjan, Punahilkan korin täynnä kaikenlaista herkullista! Snif. Ne rakastaa minua, byäähhh...

Tänään olen järjestänyt jälkijäristyksen Omahoitajalle ja hänen ystävilleen. Saapuivat kyliltä takaisin kaupunkiin, kaipasivat vähän jatkotoimintaa, niin kuin nuorille miehille joskus käy. Hauskaa oli seurata sellaista energistä kohkaamista, kunnes ihan kuin yhdestä suusta väsähtivät kaikki yhtä aikaa. Suloisia ja hyvinkäyttäytyviä, kohteliaita ja hupaisia. Mutta en minä niitä kaikkia tahdo, yhden vain. Nyt se yksi tuhisee vieressäni, ennen kuin herätän hänet katsomaan Simpsons elokuvaa (Subilla klo 21). Loput lähetin koteihinsa.

Ja kiittäkää luojianne, etten jaa kanssanne sitä härskiä Punahilkka-vitsiä. Se oli jo kintaalla. Mutta tuon tekstiviestitaksitiedon kanssa kaivan verta nenästäni. Minähän juuri taas kerroin siitä kaikille, vaikkei kai pitäisi. Onhan minulla vielä puoli vuotta aikaa ajella taksilla.

Ilmeellinen elämä

2011-12-31T10:45:00.001+02:00

Kulunut vuosi mullisti kaiken. Ei rytinällä, vaan salakavalasti hivuttaen.

Alku vaikutti normaalin tasaiselta, mitä nyt terveyteni pitkästä aikaa ryhtyi paranemaan, kroonikkolääkitystä ei kuitenkaan kokonaan pois saatu, mutta nappien popsiminen normitiloissa on vähäisempää kuin vuosiin. Muuten ruumiini voi suhteellisen hyvin, en ole lihonut enkä laihtunut. Karva kiiltää ja ryppyjen määrä on pysynyt kurissa (siitä kyllä kiitän hyaluroni-voiteita). Unet palasivat välillä lähes normaaleiksi, mutta syksyn stressi toi unettomuuden takaisin.

Taloudellinen tilanteeni korjaantui, kun sain maksettua avioliiton aikaiset velat pois. Kerrankin palkka jäi omaan käyttöön - ja minähän kulutin. Tuli käytyä rokkikeikoilla, syömässä, pariin otteeseen baarissakin ja matkalla. Edinburgh rakkaan ystävän seurassa oli kesän huipentuma! Olin niin onnellinen. Noita asioita tahtoisin pienesti harrastella jatkossakin.

Sitten tuli syksy ja Omahoitaja. Minä en uskonut, että sellaista tapahtuu muualla kuin elokuvissa. Olen tullut siihen tulokseen, että joku koominen jumalhahmo tekee parhaansa huvittaakseen itseään kustannuksellani ja viskoo tielleni asioita, joita muiden elämään ei aina ole tarjolla. Mutta ei se mitään, meillä on sen kohtalottaren kanssa samanlainen huumorintaju. Kivaa riittää, ihmissuhde on ihmeellinen asia. Samoin ystävät, joita olen saanut takaisin pikkuhiljaa, kiitollinen olen jokaisesta. He ovat yksilöitä kaikki, riemastuttavia ja upeita, etten edes ymmärrä mitä olen tehnyt ansaitakseni heidät elämääni! Suuri on kiitollisuus, kun heitä ajattelen.

Työtä ei ole. Olen elämäni ensimmäistä kertaa työttömyysuhan alla. Siinä olivat huonot uutiset, aika vähän, mutta merkittävästi. Ensi viikolla ryhdyn ihmettelemään asiaa enemmän, eiköhän minulle vielä joku paikka jostain löydy. Mistä ja koska, ne ratkaisen sitten aikanaan. (Viime yönä taas tein soveltuvuustestejä, joissa muunmuassa valjastin koiravaljakkoa reen eteen ja sitten suoritin jotain salapoliisitehtäviä. Luottamus outplacement-palveluun on ilmiselvästi suuri alitajuntani mielestä.)

***

Uuden tuoreen vuoden vastaanotan naapurilähiössä. Siellä me rakentelemme syntiä koko rahan edestä, frittiruokaa nimittäin. Tarjolla vihersalaatin kaveriksi on ainakin kanaa, lihaa, kasviksia ja jälkiruuaksi mars-patukoita, banaania ja ananasta sekä jäätelöä. Voin vain kuvitella, että närästyslääke on huomenna tarpeen, mutta voin myös toisaalta kuvitella, että olen nauranut itseni tärviölle ja nauttinut illasta, mikäli koirat vain eivät saa paniikki- ja paskahalvausta ilotulitteista. Huomenna Omahoitaja saapuu sitten jälleen hoitamaan (tai niin kuin hän itse äsken lähtiessään totesi, voi olla, että on minun vuoroni hoitaa häntä). Mikä ihana tapa aloittaa tuore vuosi!

(Ei, en tee lupauksia. En vietä tipatonta enkä laihduta. Tai no yhden lupauksen voisin tehdä, pidän hauskaa niin pitkään kuin vaan pystyn. Tähän saattaisi kyllä olla hyvä lopettaa koko blogi, mutta koska olen typerä oma itseni todennäköisesti tulen jatkamaan tätä naurettavaa saagaani.)

Sitten vielä poliisitiedote uudenvuoden viettäjille. Kelpaa myös tällaisen savo-karjalalaisen ohjeeksi ja ojennukseksi vähäpäisille riemuidiooteille, te lukijanihan että sellaisia tietenkään ole, ettehän?

Joka yö sama virsi

2011-12-29T08:37:00.002+02:00

Näen painajaisia irtisanomisesta. Sitä on jo jatkunut aika pitkään. Viime yönä kokeilin jopa ottaa nukkumatille kemikaaliavustajan mukaan geimeihin, mutta ei sekään auttanut. Tai auttoi sillä tavoin, että nukuin 7,5 h, mutta aamusta tulivat painajaiset. Ei ole kiva nukkua, kun ahdistaa heräämisen jälkeen. Saa nähdä miten kaua tätä kestää tai miten kauan minä kestän. (Ärsyttävän tyhmää olla työorientoitunut persoona. Ja sitten kun vielä kaikki kyselevät, että no joko ja aina vaan pitää sanoa, että paljon olen kieltäviä vastauksia jo kerennyt saada.)

Tänään pitäisi hoitaa puhelinasia, muuten minulla ei ole puhelinliittymää 4.1. alkaen. Välttelen vastenmielisten asioiden toimittamista. Koko irtisanomisjupakka on vastenmielinen. Koitan kyllä tolkuttaa itselleni, ettei minun ihmisarvoni työstä ole kiinni, mutta alitajunta on huomattavasti vahvempi kuin päiväminäni, rautainen tyyppi, sen kun saisin valjastettua avukseni enkä vastaani.

Autenttinen huono elämä

2011-12-28T09:57:00.003+02:00

Missä nuoret miehet ja vanhat naiset kokoontuvat ruuan ja alkoholin ääreen, on vaarana, että koko sakki liioittelee ja joutuu kaamean kankkusen kynsiin. Näin kävi, kun Tapaninpäivänä kutsuin pari ystävääni kylään. Ensimmäinen virhe tapahtui jo siinä, että vieraat saapuivat melkoisen myöhään. Toinen virhe olivat ruuan kanssa tarjotut vodkanapsuset. Kolmatta virhettä ei kannata enää edes muistella, peli oli menetetty.

Nukkumaan menin kuuden maissa aamulla, vieraat jäivät vielä pariksi tunniksi viihdyttämään itseään. Oli kuulema ollut melkoisen vinkeätä saapua kotiin kahdeksan maissa tuhannen päissään, kun muu väki oli lähdössä töihin. Mutta onneksi tuollaista tapahtuu enää erittäin harvoin. Ja onneksi oli hauskaa! Tanssia, laulua, muisteloita ja ruokailua juopottelun lisäksi, mikäs ihme siinä, että aika venähtää.

Eilinen sitten meni krapulan merkeissä. Makasin sängyn pohjalla voihkien ja torkkuen, en edes puhelimeen voinut vastata. Omahoitaja tuli onneksi pelastamaan ruokintapuolen, tilasi meile roskaruokaa, jonka tosin sain syötyä vasta joskus keskiyön paikkeilla. Sitä ennen nautin paljon buranaa ja vettä. Ainvan infernaalinen olo! Onneksi en enää moiseen itseäni turhan usein houkuttele, joku järki päässä yleensä, mutta nyt oli sen verran harvinainen herraseura kylässä, että tuli sitten pantua parasta pöytään. Neitiseurasta olen saanut nauttia useammin, hauskaa että ystäväni tuntuvat tulevan toimeen myös keskenään.

Tuulee, pidä mua kädestä!*

2011-12-26T14:32:00.002+02:00

Koska Valon Juhlani on ollut täydellinen, en aio kiusata ketään kertomalla siitä mitään. Sanonpahan vaan, että sain vihdoinkin lahjaksi Kimble-pelin (juomapelivaroitus kaikille kylääntulijoille!). Muitakin lahjoja tuli, olen siis ollut tuhma vain toivottaessa, josta Omahoitaja on minua kiitellyt taajaan. (Hihihi.)

Eilen matkustimme kissavahtikylään. Siellä odottelivat kummikissani Kirppu ja yrmy-Winston varsin malttamattomina. Vastaanotto oli lämmin! Tyhjensin kissanhiekka-astiasta kilosotalla paskaa ja kusipalleroita samalla kun Omahoitaja pesi vesiastiat ja täytti ne puhtaalla vedellä. Raksuja oli vielä niin runsaasti, ettemme edes kuvitelleet lisäävämme niitä yhteenkään kippoon. Hyvin syöneiltä näyttivät molemmat muunkin kuin kakkamäärän perusteella. Hetki parvekeulkoilua herroille riitti, sitten leikittiin narupeliä, samalla kun me ihmiset katselimme televisiota. Lopuksi Winston piiloutui ihan varuilta sängyn alle, etteivät vaan epäilyttävät vieraat raahaisi häntä minnekään. Sen sijaan maailman ihmisrakkain Kirppu karvasi meidät perusteellisesti, pörisi luitaanrakentavasti ja lujaa sekä raapi mennessään molempien polvet verille.

Matkustimme illalla vihdoin Omahoitajan luokse. Totesimme sen parhaaksi vaihtoehdoksi, että hän pääsi tänä aamuna lähtemään töihin, mutta silti saimme vielä viettää yön yhdessä. Ruokaa raahasimme luotani sen verran mukana, ettei tarvinnut muuta kuin mikroaaltouunin ja Omahoitaja sai vielä eväät töihinkin. Aamupäivän vietin sohvalla kahvin ja kinkkupasteijoiden kera, tuijotin kaikki saippuasarjat, ennen kuin kotiin läksin. Ihana ilma! Aurinkoa! Mitä nyt tupee meinasi tuulessa irrota, mutta yhtään puuta ei päälleni kaatunut, vaikka siitäkin sain varoituksen aamusella, kiitos siitä!

Kaiken hyvän lisäksi meillä on ystävättäreni kanssa suunnitteilla pieni Keski-Euroopan kaupunkiloma. Nyt kun halvalla pääsee ja aikaa on. Ans´ kattoo, kuinka katastrofimatkailijoiden käy. Ja ans´ katsoa, saanko iltasella vieraita vai ihanko nautiskelen olostani itsekseni. Olen niin iloinen! Kaikki on juuri nyt hyvin! Työttömyyttä en tahdo ajatella ihan vielä, vasta joskus tammikuussa sitten.

* otsikkolainasta kiitos Kauko Röyhkä ja Narttu-yhtyeelle.

Joulu tuli jo eilen

2011-12-24T14:28:00.001+02:00

Omahoitaja ilmestyi luokseni jo eilenillalla. Voi iloa! Koristelimme kuusen ja natustelimme hillitysti jouluherkkuja. Nyt väännämme päivälliseväitä, sitten sauna ja sitten syödään vasta.

Nauttikaa Valon Juhlasta tahtomallanne tavalla, yksin tai seurassa! Voikaa hyvin! Minulla on nyt joulu, parhaan lahjan sain jo.

Ei toinne valittaa

2011-12-23T07:30:00.000+02:00

Tuijottelin eilisen päivän HASO:lta saapunutta kirjettä. Päältäpäin, kun en uskaltanut avata. Pelkäsin, että nyt ne tarjoavat minulle hakemaani unelma-asuntoa, kun uuden lainan saaminen on aika lailla arveluttava asia. Toinen pelkäämäni asia oli vuokrankorotus.

Iltasella kun kävin tekemässä piristävän ulkoilutehtävän (hain kissanhoitoavaimet joulua varten) ja kävelin kotiin osan matkasta, niin ajattelin, että nyt syteen tai saveen. Olisipahan ainakin jotain itkemistä blogissaan, jos ei muuta. Mutta katsopas, perkele, jo toisena vuonna peräkkäin vuokrani laskee, tällä kertaa kympillä. Minä en ymmärrä, mitä tässä taloyhtiössä tapahtuu, mutta jotain täällä tehdään oikein. Uskomaton juttu!

Sen verran riemastuttaa pienikin säästönpoikanen, että eiköhän tästä hyvä joulu tule. Eilen jo katkesi pimeän selkä, vielä kun musta kuu kääntyy kasvamaan, niin suomenuskoinen pakana riemuitsee vuoden loppumisesta ja uuden rapean alkamisesta. Ennusmerkit ovat hyvät; taivaalta sataa mannaa, lottovoittoja tulee tusinoittain ja nuorenen noin kymmenen vuotta. Ai ei vai? Mutta eipä haittaa vielä, lällällää.

Kallispalkkainen pyykkäri

2011-12-21T15:31:00.002+02:00

Minä pesen nyt pyykkiä. Huomenna aion siivota, olen todennäköisesti melkoisen kallispalkkainen kotityöntekijä. Ylihuomenna varmaan pitäisi käydä hallissa. Eilen paransin maailman yhdessä ystävättäreni kanssa. Tänään minulla ei ole edes krapulaa, mutta veikkaisin, että uni maistuu ensi yönä. Rommia en kuitenkaan kiskonut pullosotalla, vaikka se eilisen päivityksen päättikin. Ihan pärjäsimme pizzalla ja viinillä.

Omahoitaja valmistuu tänään ammattiinsa. Juhlimme sitä jouluna. Tänään hän kuljailee kylillä ystäviensä kanssa. Nuoret miehet ja nuorten miesten vinkeet... <3

Sitten vielä sananen Andy Rooney-vainaalta. Nappasin tämän ystävän naamakirjapäivityksestä, minua nauratti kovin.

Ohi on

2011-12-20T16:13:00.004+02:00

Työvelvoitteeni loppui juuri, lupasin kyllä vastata työtyyppisiin kysymyksiin puhelimitse, mikäli niitä tulee. Eivät minun suomalaiset kollegani mitään pahaa ole tehneet. Eivät amerikkalaisetkaan noin periaatteessa, heillä on vain pomoinaan osakkeenomistajia, jotka tahtovat kapitalismin iänikuisten lakien mukaan tuottoa sijoitukselleen. Sen enempää en talouspolitiikasta puhu, voi olla, että puhuisin rumia jossain vaiheessa.

Työttömyys koittaa kesäkuussa. Jotain hyötyä pitkästä urastani kuitenkin. On kuusi kuukautta aikaa etsiä töitä. Tai miettiä, että mitä tahdon tehdä. Vai heittäydynkö vapaaherrattareksi ja Omahoitajan elätettäväksi? Just joo, lehmät lentävät ja joulupukkikin on olemassa. Mutta vakavasti puhuen, tämä tuntuu muultakin kuin kohtalon sormelta, taikauskoisempi puhuisi ennusmerkeistä. Minulle on myönnetty ihan yksityinen etsikkoaika, kannattaa käyttää hyväkseen.

Mutta nyt, armaat toverit, ei ihan vielä. Minä juon nyt rommia. Itkettivät perkelleet vielä viimeisenä työpäivänä töissä kauniilla sanoilla, lahjoilla ja ystävyydenosoituksilla. Kyllä kuulkaa suomalainenkin halaa sitten loppupelissä. Ja vänisee. Minä vänisen nyt vasta kotona kunnolla. Räkäliinat vaan pinoutuvat.

Löysässä hirressä

2011-12-19T08:53:00.000+02:00

Mineen ny. Ameriikan maalla ei saatukaan kuponkeja vielä kuntoon. Mie mitään lappua vielä tänään saa, vaan vasta huomenna. Mutta enpä aio kustannuspaikallani kauan notkua, otan käyttöön saldotuntivarantoni ja lähden pian kotiin. Nyt ei enää hirveästi huvita.

Käämit palavat.

Etikettiongelma

2011-12-18T13:18:00.003+02:00

Omahoitaja läksi taas roolipelailemaan ja jäin pohtimaan huomista. Onneksi hän lupasi tulla luokseni iltasella, sillä huomenna on se merkittävä päivä, kun saan potkut. Elämäni ensimmäiset, mutta johan tuo oli aikakin tähän ikään mennessä. Naureskelin mielessäni, että mitenhän potkujen saamista varten pukeudutaan. Onko olemassa etikettikoodistoa? Vai varaudunko vain diapameilla ja nenäliinoilla sekä repulla, että saan loput tavarat töistä kotiin? Vai ajelisinko herroiksi taksilla ja nyyhkyttäisin koko matkan kotiin elämän kurjuutta?

Hitsi, kun ei yhtään tiedä, millaisen olon siitä saa. Olen melkoinen provosoituja, mitä itkemiseen tulee. Jos kollegat alkavat nyyhkyttämään, niin se on menoa sitten minullakin. Ja eihän ole pakko suorittaa mitään hyvää joulua ja kiitos -kierrosta, vaan saahan lähteä ilman pitkiä jäähyväisiä? Sähköposti lähemmille kollegoille uuden sp-osoitteen kera odottaa jo drafteissa. Ystäville asiasta on jo kerrottu aikaisemmin.Kaapit ja tietokone ovat melkein siivottu, loput saavat hoitaa keskenään. Ei ole enää minun ongelmani.

Minä ryhdyn ajattelemaan tulevaisuutta ja sitä mitä oikeasti tahdon tehdä isona. Ja joulua! Kasasimme nimittäin kuusen ennen kuin läksimme Töölönrannan joulubuffettia nauttimaan (alkuruuat ihania, pääruuaksi otin tortelloneja, jotka olivat päässeet valitettavasti kuivumaan, sen sijaan Omahoitajan nieriä oli tosi hyvää, jälkiruokatarjonta oli ihanan namia, vaikken juustoja enää jaksanutkaan). Musta muovikuusi näyttää aika ravakalta. Lupasin Omahoitajalle, että koristelemme sen yhdessä.Muutenkin se ihmeellinen ihminen on saanut vakuutettua minut todellisesta kiintymyksestään. Onni on kovin pieni sana kuvamaan suurta tunnetta.

Erinomaisen tyhmä

2011-12-17T09:47:00.003+02:00

Minä sitä en ole ihan viisas. Koitin tekstiviesteilläni saada jotain tosi tyhmää aikaiseksi, eroa nimittäin ikään ja yleiseen tilanteeseen vedoten. En onneksi onnistunut, minulle pantiin jauhot suuhun, samoin tekstiviestillä. R-sanalla. Siinä vähän ennen viisasteluani tapasin ystäviäni baarissa ja olin humalassa. Meni muuten koko päivä meni pienessä pilvessä, on tuo onneksi aika alhanen, meikäläisen pillereiden sietokyky.

Hihih, itse asiassa koko juttu vaikutti melkein vanhan kertaukselta, kun nyt tarkemmin ajattelen. Aivan samaa yritti yksi vanha rakkauteni joskus silloin kun nuoria olimme. Totesin hänelle puhelimessa, että ei tässä mitään eroamaan ruveta, ennen kuin kasvotusten olemme. Emme sitten sillä kertaa eronneetkaan. Minä olen tainnut saada huonoa oppia, kun yritän tyhmäksi heretä.

Jos näette aivojani jossain kylillä, käskekää ne kotiin. Tarvitsen niitä vielä.

Henkilökohtainen uniavustaja

2011-12-16T07:42:00.001+02:00

Viime öisen koeuniponnistuksen perusteella väittäisin saavani unirytmini kohdalleen muutamassa päivässä ensi viikolla. Otin vaan pillerin ohjeen mukaan kaksi tuntia ennen suunnittelemaani nukkumaanmenoaikaa, simahdin jo tunnin päästä siitä. Heräsin pari kertaa, mutta uni tuli heti uudelleen! Jippii!!! Nyt viikonloppuna en viitsi pillereiden kanssa urheilla, kun luvassa on tänään toistaiseksi urani viimeinen lahjontatilaisuus ja huomenna menemme Omahoitajan kanssa syömään. Tulee siinä sitä viiniäkin otettua, enkä siis jaksa innostua enää tämän ikäisenä mistään sekakäytöstä.

Olen tutkinut elämäni ensimmäistä omaa kännykkää varten erinäisiä vaihtoehtoja. Mainittu ovat sanat Android ja äly. Onneksi on Omahoitaja! Möisivät minulle vaikka millaisia sikoja säkissä, kun minä vain tahdon edullisen puhelimen, jolla voin myös surffailla netissä. Mutta puhelin ei tule olemaan Applen ihmevärkki eikä myöskään Nokia.

Vähän on tokkurainen olo ja suuta kuivaa. Ihmelääkkeestä lisätietoa täältä, näköjään suurimmaksi osaksi sitä käytetään kivunhoitoon ja joskus menneinä aikoina hevoiskuurina mielipuolilääkityksenä, kertoi omalääkärini.

Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotain pehmeätä

2011-12-14T10:42:00.000+02:00

...nimittäin empaattisen omalääkärin kirjoittamia reseptejä. Unilelujen lisäksi sain väliaikaisesti nautittavaa verenpainelääkitystä, betasalpaajia. Verenpaineeni ei oikein pidä vallitsevasta tilanteesta. (En ymmärrä, miten ruumiini pettää minut joka kerta! Nytkin oikein vänisemään piti ruveta, kun tilannetta selitin. Jumalauta, että voi olla ihmisen kyynelkanavissa huonot rusetit.) Vaikutuksista kerron sitten, kun olen niitä kokeillut.

Ja mikä ihmeen hinku kaikilla on tunkea minut sairaslomalle? Enhän minä sairas ole. Vähän väsynyt ehkä.

Voisiko joku sytyttää valot?

2011-12-13T21:08:00.001+02:00

Käämit paloivat. Jumalauta näiden energiasäästölamppujen kanssa! Kun on oppinut kantapään kautta ja päätä seinään kalauttelemalla, että valot sammutetaan, kun huoneesta lähdetään ja ne sytytetään, kun huoneeseen saavutaan, niin näiden uusien polttimoiden kanssa ei Eero-setäkään jaksa puljata. Mikä ihmeen tietoyhteiskunta se tällaisessa hämärässä kasvaa ja kehittyy? Minä vaan sanon, että lähempänä on rötöstely ja huorinteko, kun eletään ikuisessa hämärässä.

Minusta on aivan se ja sama, onko ulkona valoa vai ei, mutta silloin jos vanha tätiraasu alkaa jotain tarkkaa työtä tehdä, niin syytä olisi valoa olla. Hämärähyssytouhut menevät vaikka pimeässä, mutta kirjoittaessa, siivotessa, tiskatessa, meikatessa tai neuloessa olisi syytä sitä energiantuottoa olla tarjolla valon muodossa. Jo muinaiset roomalaiset, ei kun entinen ystäväni lupasi toimittaa minut rokkenroll-kuuluisuutta, rahaa ja mainetta saatuaan pimeään ja lämpimään paikkaan. Pimeyttä piisaa, mutta missä se lämpö ja cocktail-sateenvarjolla koristeltu drinkkini oikein luuraavat?

Tulee mieleen äitini vanhempien pilttuu joskus kälyisellä 60-luvulla, kun kääpiönä (2 - 4-vuotiaana) ihmettelin heidän kaasusukkalamppujaan. Seinissä pitkin kuparijohtoja kulki nimittäin kattolamppuihin kaasu. Kun sen lampun sytytti, meni viitisen minuuttia, ennen kuin sukka saavutti täyden tehonsa ja valaisi edes jotain. Nämä nykuiset energiansäästöv*tun lamput ovat aivan samanlaisia. Tällaiselta suhteellisen äkäisesti liikuvalta akalta menevät niiden kanssa hermot. Asia on jo suoritettu puolihämärässä, ennen kuin valaistus olisi kohdallaan. Ja kuulkaas, kun tällainen vanhempi ämmä tarvitsee valoa! Jopa tiskatessaan! Tai jos en saa valoa, niin sitten antakaa lämmintä, verkkokeinu ja drinkki käteen. Kyllä minä sitten voin söpö olla ja hymyillä.

Parisuhteen kannalta toki on parempi, jos siirrymme takaisn kynttilöihin tai kaasuvaloon. Ette kuulkaas arvaakaan, kuinka silmäni loistavat kynttilöiden valossa. Olen söpö. Mutta antakaa sitten sitä rahaa kanssa, ettei tarvitse mitään joutavia, niin kuin kotihommia, tehdä. Kiitos ja perkele. Hyvää Luussian päivää vain teillekin.

Erootillista juhlavalmistautumista

2011-12-13T07:33:00.001+02:00

Olin ystävättäreni tapaamisesta niin tohkeissani lauantaina, niin onnistuin ottamaan kaupasta extraminisuperhyperpienen villatakin mukaani, vaikka tarkoitus oli ottaa se suurin tarjolla oleva numero. Niinpä eilen töiden jälkeen kirmasin takaisin kauppaan vaihtamaan alennustuotteen oikean kokoiseen. Sitten kun ostoshelvetissä olin, tuli mieleen myös joulukuusi.

Olen kuuselle allerginen (piikit aiheuttavat iho-oireita), niinpä selkeä ratkaisu minua varten on muovikuusi. Clas Ohlssonissa näin ensin vain valkoisia, mutta sitten kun törmäsin mustaan muovikuuseen, oli kohtaloni sinetöity. Nyt minulla on sitten loppuikäni 180 senttinen musta muovikuusi. Valoja en vielä ostanut, täytyy ensin miettiä, millaiset tahdon. Nyt onneksi saa ledejä, jotka eivät edes vie paljon sähköä. Kertainvestointi tulee olemaan suhteellisen suuri, mutta tiedän olevani onnellinen kuusestani myös tulevina vuosina. Kuusen koristelu kun on yksi joulun hauskimpia traditioita - vaikkei se meillä lapsuuskodissani siltä usein tuntunutkaan, kun isäni makasi krapuloissaan eikä metelöidä saanut. Sillloin minäkin allergiastani huolimatta vedin kuuseen valoja ja asensin sitä pikkuveljeni kanssa jalkaan. Omahoitajan kommentti kuusenhankintaan oli ihana: Musta joulukuusi on pornoa. Vastausviestissäni totesin, etteikö hän ole huomannut, että hänellä on piiloporno ystävätär. :-D

Tajusin eilen, että minullahan on 6 kk irtisanomisaika, kun firma minut ulos keikauttaa. Hiphei! Ei mitään hätää. Tai ei ainakaan niin suurta hätää, ehkä voin jopa jonkun reissunkin tehdä jossain välissä. Mutta töissä kyllä harmittaa, kun yt-lain mukaanhan ennen neuvottelujen loppumista ei mitään listoja saisi olla, mutta silti minut on jo tipautettu kaikista ameriikan ihmisiltä tulevista viesteistä pois. Nyt tiedän miltä tuntuisi, jos tämä johtuisi kiusaamisesta. On aika untelo olo, mutta jospa minä vaikka kestäisin tämän. Vielä viikko! Tsemp tsemp.

Uni on edelleen vähissä. Onneksi huomenna on aika omalääkärille, taidan konsultoida häntä. Jos jaksan.

Junaa saa käyttää vain vessan kissa

2011-12-12T08:32:00.001+02:00

Ihanaa, kun ulkona vähän pakastaa. Oikeastaan tämän syksyn loska on ollut harvinaisen vähäistä. Nyt kun vielä sellainen kaunis pysyvä lumikerros roiskahtaisi taivaalta, olisi maailma taas puhtoinen. Omahoitajan kanssa suunnittelimme eilen joulua. Minä en ihan oikeasti osannut odottaa saatikka toivoa, että viettäisin sen hänen kanssaan. Niinpä en edes puhunut koko jutusta, ennen kuin hän otti sen puheeksi. Se tekee minut kovin iloiseksi, mutta samalla pelottaa, koska ainahan minä vain enemmän häneen kiinnyn ja sitten tulee suru, kun tämä loppuu.

Muuten nukun huonosti. Se ei ole enää mikään uutinen.

Raskasta joulua minullekin

2011-12-11T10:35:00.001+02:00

Olen nähnyt sellaisen joulun, jonka tahdon!

Kun Nosturilla pienessä hiprakassa kuuntelee heavykliseillä höystettyä ja tyyliin sovitettua joulupotpurria, laulajina eturivin heavysolistit ja seurana rakas ystävätär ja Omahoitaja, niin siinä se oli. Sitä ennen nautiskelimme herkkuruokaa ja juomaa luonani ja sitä ennen vierailimme vielä ohkaisesti ostoshelvetissä. Olihan iltamat! Ihanaa! Millainen lopetus oli keikalle, kun Marco H. kiekaisi Ave Marian, siinä karvat nousivat väkisten pystyyn, vaikka uskonnollisuus yleensä on minulle kovin kaukainen asia! Mutta musiikki ei, se on rakas ja raskas! Olisittepa nähneet loppuunmyydyn Nosturillisen ihmisiä hoilaamassa kädet pystyssä rakkaimpia joululaulujamme, mikä näky ja tunnelma. Ainoa pilaava asia oli parvella muutaman keski-ikäsen ämmän (anteeksi nyt vain, mutta ämmiä ne olivat käytöksensä perusteella) koko keikan kestävä kähinä eturivin paikoista, siinä jo meinasi meiltä rauhallisemmiltakin käämi palaa. Käsittämätöntä meininkiä.

Keikan jälkeen kävelimme halki kaupungin. Mikäs siellä oli ulkoillessa, kun kaikilla olivat hyvä kengät jalassa, kadut kuivia, tuuli ja räntäsadekin olivat kaikonneet. Suuntasimme matkan Prkleeseen, jonne taisi suunnata muutama muukin upean keikan jälkeen. Siellä vielä iltadrinksu naamariin, ennen kuin laskimme ystävättären hotelliin unille ja itse hyppäsimme yöbussiin. Mieli oli hyvä, maailma parantunut piirun verran, asiat oli laitettu tärkeysjärjestykseen.

Syytä olikin jo piristyä. Perjantai-iltainen murjottaminen ei vaan ole se minun teekupilliseni. Vaikka unien määrä ei ole juurikaan lisääntynyt, piristää jo seura ja keskustelu. Väittelyistä en ikinä ole perustanut, kun olen niin onneton vänkäämään, mutta kiihkottomasta mielipiteiden vaihdosta innostun koska vain. Nyt menenkin herättämään Omahoitajan, tahdon ulkoilemaan ja aamupalaa. Minä kuulkaas kohta juon kahvia.

Väsymys, kooma, kuolo

2011-12-09T20:42:00.001+02:00

Ei nyt mene kamalan hyvin. Vaikka päiväminäni on suhteellisen sinut irtisanomisjupakan kanssa, aamuöinen alitajuntani on täysin vastakkaista mieltä. Minä en kerta kaikkiaan jaksa juuri nyt mitään. Kolme yötä viiden tunnin unilla ei vain riitä. Neljän aikaan herääminen ei sovi silmänalusilleni. Aion ryhtyä huumaamaan itseäni aivan pikapuoliin, että saan edes yhden yön unta. Ihan sama kuin vähän ennen avioeroa, ensin menevät unet, sitten järki.

Tänään olen hoitanut IPR asioita koko päivän niin, etteivät ne kenenkään kontolle jää. Sitten kävin kaupassa ja pitkästä aikaa katselin oikeasti asioiden hintoja, mineen, kuulkaas, kauan enää törsöttele. Kotiin tultuani pesin vielä pyykkiä, onneksi siivosin maanantaina. Ja onneksi Omahoitaja tulee vasta huomenna! Huomenna on muutakin riemuisaa ohjelmaa, siihen mennessä on toettava ihmiseksi!

Nukkua! Kenties uneksia...

Vain ihminen, ei mikään jumalolento

2011-12-08T08:22:00.001+02:00

Eilisen alkuhaastattelun perusteella hakemaani paikkaan ei etsitäkään alempaa toimihenkilöä vaan jumalaisia voimia omaavaa omnipotenttia. Minulla kun on vielä se ennustaja-parantaja-kurssikin käymättä, niin onpa ihme, jos pääsen edes seuraavaan osioon. Se olisi päivän kestävä soveltuvuustesti, josta sitten parhaat pääsisivät tapaamaan mahdollista tulevaa työnantajaa. Hui hai, sen pituinen se. Siellä on jonossa monta erinomaista ja nuorempaa, taitaa olla parempi, että minä jatkan jonkun matalamman profiilin paikan etsiskelyä. Huhhuh.

Viime yönä kusella käydessäni meinasin saada sydänkohtauksen, kun sivusilmäisä katseeni osui pönttöön. Punaista! Pökr! Mietin, että minkä helkkarin itäintialaisen hyppykupan minä oikein olen saanut, kun ei virtsatientulehduksen oireitakaan ollut. Sitten mä hokasin; söin illalla suuren määrän alkuviikosta jääneitä uunipaahdettuja punajuuria (olivat muuten jumalaisia!). Huhhuh toisen kerran.

Hätkähdys herätti, en saanut enää uudelleen unta, niinpä nousin puolen tunnin pyöriskelyn ja laskeskelun jälkeen ylös sängystä. Stressiä pukkaa. En minä yleensä vielä neljältä aamulla valpastu. Mutta mikäs tässä, tulin töihin jo seitsemäksi, perkaamista riittää 13 vuoden hamstraamisen jäljiltä. (Jo tuo nyt on saatana aikakin häipyä, ei kukaan ole noin pitkään missään. Haloo!!!)

Mistähän aloittaisin?

2011-12-07T08:05:00.001+02:00

Varmaan pitäisi aloittaa koneen siivoaminen ja tarpeellisten asioiden kotisähköpostiin lähettely. Hyvänen aika, kun meinaa lamaannuttaa. Kaapitkin pitäisi siivota. Ja tehdä loput hommat pois alta, ettei kenenkään niiden kanssa tarvitse taistella. Varsinaiset yt:t alkavat huomenna.

Pitäkää minulle iltapäivällä peukkuja. Menen alkuhaastatteluun.

Vapaa jatkuu

2011-12-05T08:27:00.001+02:00

Lauantaiset jouluruuat ja -juomat roolipeliporukan kanssa tyrmäsivät minut. Jotain tekemistä saattoi olla parin edellisen yön vähäisillä unillakin. Niinpä kampesin kotiin jo ennen puolta yötä kuin sadun prinsessa konsanaan. Se olikin ainoa merkki prinsessasta, kun kaaduin sänkyyn ja nukahdin pariksi tunniksi, ennen kuin edes meikit sain naamastani. Aamulla väsytti edelleen, niinpä päätin antaa kiusaukselle periksi ja nukuin koko päivän. Televisio auki, sohvalla koristen, hereilläoloaikani käytin natusteluun. Vatsakin tuli kipeäksi.

Senhän arvaa, ettei viime yönä enää unta sitten ollutkaan luvassa kuin pätkissä. Niissäkin elelin painajaisissa, muun muassa vanha tuttavani holtittomasti kerrosten välillä liikkuva hissi ilmeistui repertuaariin mukaan. Ajelin ylös ja alas, muttei se suostunut pysähtymään oikeassa kerroksessa. Kuvannee työelämäni levotonta suuntaa. Mutta parin tunnin aamuöisen valvontasession jälkeen sain taas katkounta, hyvin jaksan tänään siivota ja käydä kaupasta herkkuruokia. Yöllä laskin rahojani ja suunnittelin taloutta, räknäsin lopputilissä tulevaa lomarahojen määrää, tulin siihen tulokseen, ettei minulla mitään akuuttia hätää tule olemaan, mikäli liiton korvaukset vain ryhtyvät juoksemaan suhteellisen nopeasti. Pitää siis ottaa yhteyttä toimistoon heti keskiviikkona.

Samoin mietin, että työpaikkalääkärillä on käytävä uusimassa reseptit. Ehkä muutama rauhoittavakin olisi paikallaan, veisi sitten aikanaan pahimman terän tapahtumalta. Potkuilta. Minä saan potkut. Oho, jänskää. Ei kyllä pelota vieläkään hirveästi, mutta kestää muutaman päivän, ennen kuin sopeudun tilanteeseen. Läksiäisiä ei tietenkään vietetä, ei pidetä kauniita puheita, mutta toisaalta enpä niitä enää työpaikastani taida tahtoakaan, eihän siellä ole edes esi-ihmettä niitä puhumassa.

Ennen potkuja aion viettää itsenäisyyspäivän Omahoitajan kanssa. Hänellä ovat viimeiset opiskelupäivät menossa, cv:n tekoa ja opintorekisterin tarkistelua. Hassua, pääsemme yhtä aikaa työnhakuhommiin, paitsi että hänelle on jo keikkatöitä luvassa. Onneksi ei vielä jouluksi, senkin aioimme viettää yhdessä. (On tämä kyllä hassua, en ole pyydellyt häntä juhlapäiviksi luokseni, kun olen ajatellut, että varmaan viettävät niitä perheen kesken, mutta hänpä onkin aivan itse järjestänyt aikataulunsa niin, että on tarjoutunut minun luokseni saapumaan. Suloista. Uusivuosi kuulema menee kuitenkin ystävien kanssa, hyvä niin.)

On tämä elämä aika vinkeä paikka. Juuri kun kuvittelee, että nyt rauhoitutaan ja että nyt ei enää mitään tapahdu, kaikki myllistyy ja mullistuu. Jännää. Mitähän muuta on vielä varastossa? Ainakin minun on suunniteltava itselleni päivärutiini työttömyysajalle, etten ryhdy rellestämään eikä elämä mene makoiluksi. Olen jopa varovaisesti ajatellut, että kai se on liikkumaankin ruvettava. Tsiisus! Minä nimittäin uskon siihen, että aktiivinen pitää olla, jos ei henkistä ole tarjolla, niin vedän sitten fyysisesti.

Aktiivisuus alkakoon heti. Ensin pesen pyykit, sitten siivoan ja sitten suihkuun. Sen jälkeen kaupasta evästä ja odottelemaan apukokkia paikalle.

Kiss-Kiss

2011-12-03T10:32:00.001+02:00

Kun Tampereella kerroin Omahoitajalle, että lapsena suorastaan tuli tapeltua siitä, kuka saa Fazerin parhaista Kiss-Kiss karkit, enpä olisi arvannut saavani niitä pussillista, kun hän eilen saapui luokseni. Ihana mies! Ja kissakarkit ovat edelleen hyviä.

Entisen pomoni läksiäisissä sain tietää saavani vielä ennen joulua kenkää. Kiristin tiedon ulos yhdestä kollegastani, jonka tiesin asiasta olevan perillä. Hän vain sanoi, että kieltää ikinä kertoneensa mitään, mutta jos olisi minä, hän ei juuri nyt ottaisi isoa lainaa. Selvä. Kävinkin sitten vähän vessassa pillittämässä. Tai oikeastaan pillitin aika paljon, mutta itkuntyrskeen välissä otin myös alkoholia. Jopa niin paljon, että aamulla soitin töihin, etten tule sinne. Mitäs tuota enää, ryhdyn pitämään saldovapaita saman tien pois. Ensi viikolla pitää sitten tyhjentää kaapit ja tietokone. Itse tapahtuma on joskus parin viikon päästä.

Olen kyllä yllättävän rauhallinen, en koe potkuja minään maailmanloppuna. Onneksi sain kulutusluotot maksettua eikä asuntolainaakaan ole kuin kymppitonni. Ja kyllä minä vielä jostain töitä saan, kun vain pääsen haastatteluun. Siihen asiaan taisi tosin löytyä joku ratkaisu, opin tekemään oikeanlaisen hakemuksen.

Eilinen vierailu ystävä-rakkaiden luona oli mukavaa. Saimme evästä ja juomaa, mutta kummallista kyllä, minulla oli niin kamala kanuuna, ettei ollut syöjäksi. Vähän näkertelin, vaikka ruoka oli uskomattoman maukasta (täytettyjä paprikoita ja kanaa). Oikein harmitti. Koska Ambra oli lähdössä tänään töihin, puolenyön aikaan ryhdyimme tekemään lähtöä. Ville lyöttäytyi seuraamme, poikkesimme vielä Manskulla parissa baarissa ennen kuin ajelimme herroiksi taksilla kotiin. Sitä ennen kävimme aamupalatarpeita 24 h Alepasta. Oli muuten vinkeä tunne ostaa leipää ja maitoa puoli kahden jälkeen yöllä.

Hyvä olo ja onnellisuus ovat edelleen voimissaan. Minä kuulkaas taidan tottua tähän, kun tämä on niin kivaa. Omahoitajan kanssa juttelimme meistä, ihan vakavasti, molemmat olemme tyytyväisiä asioiden tilaan. Naureskelimme ylimmäisen nopanheittäjan ja pelijohtajan mukavitsikkyydelle, kun on meille laittanut muutamia esteitä, jotka piti ylittää, ennen kuin pystyimme edes itsellemme myöntämään, että suhteemme on pysyvä ja kestävä eikä kummallakaan ole siitä kiire minnekään. Mutta en minä onneksi mikään 80-vuotias vielä ole, se olisi jo ollut vaikeahkoa.

Mustaa jäätä

2011-12-01T07:29:00.001+02:00

Tänä aamuna alkoi liukastelu. Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta pitäisi siis kaivella joko talvikengät tai sitten liukastelunestoraudat. Sellaisia minulla ei ole, siksi siirryn talvikenkäkauteen. Kelien puolesta pärjäisin vielä kesäkengilläni, ne kun eivät mitään heppoisia rimpuloita ole, vaan nilkkureita.

Tänään alkaa myös muutaman päivän rillutteluputki. Ensin esihenkilön ja muutaman muun läksiäiset, jotka olen järjestänyt korporaation ja uuden esihenkilöni selän takana ja saanut hänen vihansa niskoilleni, kun kieltäydyin yhdestä iltapuhelusta. Huomenna pääsen rakkaiden ystävien ruokittavaksi ja kissaterapiaan, lauantaina taas joko roolipelitämme tai sitten vietämme pikkujouluja, ajatus on vielä vähän auki.

Sunnuntaina minä kuolen. Mutta ei se mitään, se on vasta sunnuntaina. Sitä ennen voin jo hyvinkin katkoa jäseniäni, ellen ryhdy toimenpiteisiin kenkärintamalla. Let´s be careful out there!

Minä sitten rakastin Hill Street Bluesia nuorna tyttönä. Arvatkaas, onko ollut kivaa silloin tällöin seurata sitä FST5:ltä.

Laiska töitään luettelee

2011-11-30T07:30:00.000+02:00

Hokasin, että Finlaysonin lahjakortti oli menossa vanhaksi kuun vaihteessa. Jäi aika viime tippaan, mutta kerkesinpäs töiden jälkeen pistäytyä Arabian liikkeessä. Nappasin mukaani 180 cm leveän vaaleansinisen lakanan ja uudet patakintaat, edelliset olivatkin jo aikansa eläneet, palaneet eivätkä enää pesussakaan saavuttaneet siistiä ulkonäköä. Uudet ovat ihanan punaiset. Tajusin, että olin vetkutellut turhaan, kun koko reissuun meni reilu puoli tuntia, Arabiaan ei ole kotoani kovin pitkä matka ja bussit kulkevat iltapäivällä taajaan.

Kylpyhuoneen viemäri sai raehoitoa, kun suihkutelllessa rupesi ritilä nousemaan veden mukana. Hiukset ja gaga olivat muodostaneet aika kuvottavat tupon aivan näkysälle ritilän alle. Mutta minähän en siihen käsineni koske, koska en tahdo oksennella. Minulla on erinomaisen herkkä oksennusreaktio, minkä huomasin jo aikoinaan nuorisotyötä tehdessäni. Siinä minä oksentelin, jos joku kääpiöistä rylläsi tai jouduin siivoilemaan kissan oksennusta. Juu, ei voi auttaa, olen vaan sillä tavoin viallinen. Onneksi osaan ravistella rakeita purkista, ei tarvitse leikkiä heikkoa naista ja kysellä miehiä apuun. Tuskin se heistäkään sen mukavampaa touhua on.

Sokerina pohjalla pesin vielä viime viikkoiset tiskinikin. Ilta sujui aika sukkelaan. Tänään saan sitten kokonaan omistautua sille yhdelle tyypille, joka tulee yökylään. Minusta on kiva, ettei kukaan asu luonani vakituiseen, mutta vierailee riittävän usein. Tosin minulle vihjaistiin, että pitäisi siellä toisessa osoitteessakin ryhtyä vierailemaan. Mutta kun minun kotini on kivempi - ja kaikki minun tavarani ovat siellä... Kyllä minä jo vähän niin kuin lupasin, mutta ei vielä tänään.

Yhteistä retkeilyä

2011-11-28T07:31:00.001+02:00

Kannattaa lopettaa lukeminen juuri nyt, jos on kateelliseksi herkeävää sorttia. Nimittäin luvassa on hehkutusta, hehkumista ja hyvää oloa.

Perjantain haastatteluhetki oli kovin positiivinen. Sain jopa rekrytointikonsultille tikistettuä pitkäaikaisen salaisen uratoiveeni, mutta se siitä, kerron vasta sitten, jos joskus sellaiseen työhön ajaudun. Hän puolestaan haastattelun lopuksi totesi olevansa positiivisella tuulella, koki saaneensa potentiaalisen kandidaatin juuri niihin hommeleihin, joita olen haikailemassa. (Aluksi ihan pienesti: jipii, tästä se lähtee.)

Omahoitaja saapui seitsemän jälkeen, perjantaita vietimme rauhaisasti. Lauantaiaamuna keräsimme kimpsut kasaan ja suuntasimme rautatieasemalle. Juna lähti kahdentoista maissa ja jo ennen kahta olimme Tampereella. Sinne olimme suunnitelleet aivan aluksi visiitin Kauppahalliin, missä kumpikaan meistä ei aikaisemmin ollut käynyt. Ihana paikka! Isompi kuin kuvittelin. Ja mitä tarjoomuksia! Meitä kuitenkin tällä kertaa kiinnosti vain kalatiski, sieltä nappasimme mukaamme vajaan puoli kiloa ahvenfileitä. Ennen kaupparetkeä joimme vielä hallissa kahvit suolaisen purtavan kanssa, aamupalasta oli siinä vaiheessa jo reilusti aikaa, emmekä kumpikaan ole sitä mallia, että tykkäisimme tyhjin vatsoin pitkään vaeltaa.

Kaupasta keräsimme mukaan muut ruoka-ainekset ja soveltuvia juomia. Niitä tarttui lisää Alkosta, jonka jälkeen kamelikaravaanimme matkasi Paapan baariin. Siellä oli mukavaa kosteiden nautintoaineiden kanssa odotella hotelliin pääsyä. Siinä vaiheessa valitettavasti selvisi myös se, ettei K-ystäväisemme pääsisi illalla liittymään seuraamme, sairastelu vaati veronsa. Harmitti vietävästi!

Pikaisen hotellivisiitin jälkeen matkasimme T:n luokse. Siellä emäntä oli jo pilkkonut kasan juureksia, joille hän keitteli juustokastiketta. Ne menivät padassa uuniin pariksi tunniksi, Omahoitajan kanssa ryhdyimme valmistelemaan alkukeittoa, ohjeen nappasin Vartti-lehdestä ja, jälleen kerran, vähän modifioin sitä.

Omena-palsternakkakeitto

2 kirpeätä omenaa
300 g palsternakkaa
1 sipuli
1 valkosipuli
voita
currya ja paprikajauhetta
timjamia
kasvisliemikuutio + vettä
n. 100 g creme fraichea (meillä pestomaustettua)
tarkista suola, vähän piti lisätä
paahdettuja pähkinöitä keiton pinnalle

Kuori ja pilko ainekset. Freesaa sipuleita kattilan pohjalla muutama minuutti, ennen kuin lisäät maustet. Kaada omena- ja palsternakkapalat perään, pyöräyttele taas muutama minuutti, ennen kuin lisäät veden ja kasvisliemikuution. Keitä kypsäksi/ pehmeäksi.

Soseuta keitto, lisää creme fraiche. Paahda pähkinät ja nosta pöytään, että syöjät saavat itse annostella ne keittonsa päälle. Hyvää tuli!

Pääruuaksi juuresruukun kera tarjottavaksi teimme pekoni-ahven-kesäkurpitsarullia. Ahvenelle roiskaistaan vähän pippuria, vähän suolaa ja rullataan kesäkurpitsasiivun kanssa rullalle. Sitten vedetään nätisti pakettiin pekonilla. Pekoniin otetaan väri pannulla, nyytit siirretään uuniastiaan ja käytetään 10 minuuttia 200 C uunissa. Sillä välin voi vielä tehdä kermakastikkeen sipulin kera paistinpannulla. Pekonista on kuitenkin irronnut siihen hyviä makuja, lisätään vähän pippuria, suolaa ja timjamia kaveriksi. Tillikin kävisi. Tai persilja.

Ilta oli hauska! T ja O ovat aivan erinomaista seuraa! Naurua ja mielenkiintoisia juttuja piisasi. Vähän ennen yhtä ymmärsimme kuitenkin lähteä keskustaan, ettemme aivan väsyttäisi isäntäpariskuntaamme. Poikkesimme vielä yksillä ennen kuin vetäydyimme hotelliin. Omenahotellit eivät ole mitään luksuspaikkoja, mutta ajavat asiansa aivan uskomattoman hyvin, jos vain tarkoituksena ei ole viettää huoneessa aikaa eikä hotelliaamupalakaan kiinnosta. Aamulla nimittäin nukuimme mahdollisimman pitkään, luovutimme huoneen vasta kahdeltatoista (vaikka siivoojanperkana kävikin jo pariin kertaan kokeilemassa onneaan, siitä miinusta).

Ennen junaanastumista kävimme vielä syömässä epäterveellisen lounaan Coyotessa. Mutta oli se vaan hyvää, kun ei ollut mitään aamulla syönyt... Tosin ei mitään huippuevästä, tuskinpa muistan kuukauden päästä mitä tulin syöneeksi, perusmättöä siinä mielessä. Ruuan jälkeen meillä oli ajatuksena käpöstellä vielä ympäri Tamperetta, mutta vesisade pilasi sen huvin, niinpä kiersimme pari kauppaa. Mukaan tarttui muutama mausteastia ruokapöytään katettavaksi.

Ihana retki! Omahoitaja on suloinen ja uskomattoman hauskaa matkaseuraa, joustava, mutta ei mikään nössö. Ja miten kiva oli tavata ystäviään! Hekin tykkäsivät Omahoitajasta, kukaan ei kyllä toistaiseksi ole vielä kertonut, ettei pitäisi hänestä, enkä yhtään ihmettele! Ainoa surku, oli ettei K päässyt geimeihin mukaan, mutta jospa seuraavalla kerralla olisi parempi tuuri.

Viime yönä nukuin yhdeksän tuntia. Olen edelleen väsynyt. Ja ymmärrän miksi. Mutta onnellinen, senkin ymmärrän miksi. Nyt vaan alkaa pelottamaan, että kun on näin kivaa, niin kohta se loppuu kuitenkin. Koitan tolkuttaa itselleni, että kannattaako tuo etukäteen surra, että suren sitten, jos/ kun tulee aika. Enimmäkseen onnistun, mutta välillä tulee sellainen haikeus, että voi kun olisin tuollaisen ihmisen joskus nuorna tyttönä tavannut. Sitten totean itselleni, että parempi myöhään kuin ei ikuna ja porskuttelen eteen päin elämässäni.

Sähköjänes

2011-11-25T08:05:00.001+02:00

Kun eilen läksin tutustumisretkelle, tajusin heittää hyvästit yöunille jo siinä vaiheessa kun hokasin, että saavumme pääkaupunkiseudulle takaisin kymmenen maissa illalla. Senhän arvaa, etten minä ymmärrä kotiinpäästyäni heti unille heittäytyä, vaan vetkuttelin hereillä lähemmäs puoliyötä. Sitten näen vähäpäisiä unia jostain BB-Saulista, kampaajastani, nakkikioskin jonosta, nahkatakista ja maggarasta, että jo olisi homokammoisempi kauhuissaan. Minua vaan nauratti, kun aamulla heräsin jo ennen kellon soittoa. Unisaldoksi jäi viisi tuntia. Jotta tässä sitä aika heikoilla silmillä vedetään sitten työt, haastattelut ja pakkaamiset, kunpa en ottaisi tavakseni.

Ehjää-korjaa-henkilö oli käynyt tutkimassa hellaani sekä jääkaappipakastinta. Reviirinmerkitsemiseksi hän oli jättänyt valot keittiöön sekä vanhat lieden levyt paketissa pöydälle. Pitää kai olla tyytyväinen, ettei hän ollut vaihtanut jääkaappipakastinta, se olisi varmaan nakottanut vieressä... Noh, minulla on nyt sitten taas ongelma ratkaistavana, mihin roskikseen kuuluvat käytetyt ja rikkinäiset lieden levyt. Jepjep. Kun sitten siinä sähköjäniksenä ympäri residenssiä pyöriessäni päätin kokeilla uusien levyjen lämpenemistä, niin meinasin saada hermoromahduksen. Kumpikaan uusi levy ei lämmennyt, eivät myöskään vaihtamatta jääneet levyt, eikä uuniin tullut edes valo! Ennen kuin aloin hyppimään tasajalkaa, ajattelin vielä varuilta vilkaista sulakekaappiin ja kappas, siellähän se suurin vika piileskeli, virrat olivat kääntämättä päälle. Kaikenlaisilla käytännön källeillä sitä blondia kiusataankin!

Rekrytoijan tapaaminen ei tarkoita vielä töitä, mutta jos teen häneen vaikutuksen, voi hän ottaa asiani omaksensa ja auttaa minua saavuttamaan oman agendani (vaikken totta puhuen ole aivan varma edes siitä, mikä minun agendani on). Niinpä vilkaisin peiliin toisenkin kerran ennen kuin töihin läksin. Tarkistin myös vaatteiden sopivuuden - kerrankin! Mutta mikään määrä pakkeleita ei piilota komeita silmä- ja bulldog-pussejani. Pitäisikö käydä vielä paperipussikaupan kautta?

Aamupahoinvointia

2011-11-24T09:28:00.001+02:00

Tahdon likaisen työn lisää! Bongasin taukotilamme jääkaapista reilun puolisen vuotta sitten parasta ennen päivänsä ohittaneen jugurttipurkin. Jo rakosesta tihkuva haju oli niin etova, että päätin tyhjentää purkin suoraan vessanpyttyyn alapesusuihkua avuksi käyttäen. Vähänpä tiesin, että löyhkä saisi silti silmäni vettymään ja oksennusreaktion aikaiseksi. Hyvästi aamupala! Hyvästi aamumeikit! Ja voitte muuten olla varmoja, että ihan juuri nyt en tahdo jugurttia myöskään syötäväksi.

Aamupahoinvointini kaikui vessasta tietysti avotoimistossa kauas. Voitte vain kuvitella ne mukavitsikkäät jutut pahoinvoinnin syystä. Niitä tuli sen verran monta, että kerroin sitten kovaan ääneen, että kohtuni on viety jo kuutisen vuotta sitten, mutta että uusimpana laihdutustapana olen päättänyt kokeilla bulimiaa. Näsäviisastelussa minä olen aina parempi - ja kärkäs. (Tuli muuten mieleen, että se oksentaminen oli aika helppoa. Jos olisin nuorempana sen keksinyt, voi olla, että olisin joutunut kiusaukseen. Nyt ei saavutetuista linjoista enää kannata luopua. Niihin on sijoitettu paljon rahaa ja aikaa.)

Jotkut vaan tykkäävät

2011-11-23T07:32:00.001+02:00

Minulla on lämmin! Todennäköisesti en voi antaa kaikkea kunniaa talvitakilleni, aamulämpötilallakin saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta on se takki hyvä! Se ei ole kaunis, mutta käytännöllinen musta. (Jotenkin kyllä toivoin sen muuttuneen kauniimmaksi matkalla kaupasta minun luokseni, mutta eihän nyt kaikkea voi saada. Sitä paitsi onpahan takki naista myöten, enhän minäkään ole kaunis, vaan käytännöllinen ja lämmin, mutta en musta. Haarhaarhaar.)

Jotenkin tekisi mieli kertoa lisääntyvästä kolotuksesta poskinontelossa, murtuneissa ruumiinosissa, olkapäissä ja polvissa, mutta se on kaikki turhaa väninää. Eivät ne kivut siitää minnekään katoa, eikä kukaan jaksa edes toisten kivuista kiinnostua. Jotta antaa olla, se on talvi tulossa, sitten tulee taas kevät, jospa ne paikat taas vertyisivät. Mutta tuo poskiontelon polyypinperkele kyllä taas kiukuttelee ja säteilyttää kipua kasvoihin, tuntuu, että hiuksetkin poskeen osuessaan sattuvat. Auau. (Koko tämän kappaleen voisi - ja kannattaisi - poistaa, mutta antaa nyt olla, minunhan on päiväkirjani edelleen.)

Olen unohtanut jakaa kanssanne yhden ystäväni kommentin, kun hänelle tilitin tuskaani ikäerosta omahoitajan ja itseni välillä. Ystävälläni on vanhempi puoliso, hän totesi, ettei suhde ikää katso, vaan yhteneväisiä intressejä ja kiintymystä. Ja että hän esimerkiksi on aina pitänyt vanhemmista ihmisistä. Keskustelun loppukaneetti oli parhautta: "Jotkut vain tykkäävät muhkummasta." *reps*

Iltavuorossa

2011-11-22T15:30:00.001+02:00

Rakas päiväkirja, tänään teen pitkän päivän. Aamusella kävin Marimekon asiakastilaisuudessa törsäämässä rahani baskeriin ja pitkähihaisiin hansikkaisiin (väri ei ole linkin takana oleva) Tulevat sopimaan erinomaisen hienosti uuteen talvitakkiini. Tai oikeastaan myös mihin tahansa mustista takeistani. Olisin minä sen tissinlämmittimenkin eli Kiepin tahtonut, mutta sitten tuli järki päähän.

Illan tulen viettämään bisnestiimimme puhelukokouksessa. Herra hyvää päivää, että kiviäkin taas kiinnostaisi. Olen huomannut, että englanninkielen taitoni, tai siis se olematon, rapistuu entisestään, kun minun pitäisi muistiinmerkitä tärkeitä asioita. Kirjailen epäolennaisia, huomenna sitten itken verta, hikeä ja kyyneleitä, kun mietin, että mitä hevlettiä tästäkin muistiin merkitsisi. Mutta aion kestää tämänkin. Minähän kestän mitä vaan, kunhan tiedän, ettei tapahtumien tila ole lopullinen. Jopa toive muutoksesta pitää liekkiä elossa ja perjantaiksi sainkin järjestettyä treffit yhden konsulentin kanssa. Pusken itseni pois täältä vaikka väkisten.

Onneksi kotosalla on ruoka valmiina. Omahoitaja tuli eilen kylään, teimme sen verran suuren määrän pelmeneitä ja savulohtakin jäi, ettei minun tarvitse kuin mikrottaa ne. Sitten käyn talvitakin postipisteestä. Juujuu. Käyn, käyn, tänään olen jo nimittäin ollut palelluskuoleman partaalla. Ja minä en yleensä palele, minä vain hikoilen. Mut kuulkaas, kun meillä oli taas niin mukavan ihanan tavallinen ilta, että oikein pahaa tekee.

Jokohan alkaa latu löytyä?

2011-11-21T08:56:00.001+02:00

Positiivisia merkkejä työnhakurintamalla, olen saanut yhteyden jo kahteen konsulenttiin, joista molemmat ovat osoittaneet kiitettävää kiinnostusta. Ongelmana vain on tämä vallalla oleva talouden alamäki, ammatinkuvaani kuuluvat paikat ovat kiven alla. Toisaalta niistä myös moni avoin paikka on ns. hiljaisessa haussa, siksi on parempi, mitä useampaan rekrytoijaan saan henkilökohtaisen kontaktin. Ja onhan minulla tämä suojatyöpaikka, missä odotella kuuta nousevaa...

Eilen ostin yhden joululahjan, arvaatte kyllä kenelle. Hankin jotain sellaista, josta minulle sivulauseessa vihjaistiin, en mitään tarpeetonta krääsää. Itselleni taas nappasin mukaan teräksisen Airam-termoskannun (kevät koittaa, samoin retkiaika), yhden fuksianvärisen jakunaluspaidan sekä kahdet mustat sloggit. Haikailin myös muovisen joulukuusen perään, mutta en ainakaan vielä sitä hankkinut, koska hinta oli eur 50. Se on paljon.

Tuli muuten alusvaatteista mieleen, että kuulema tutkimuksen mukaan suomalainen nainen ostaa yhden parin rintaliivejä vuodessa. Oho, sanon minä, en kyllä löytänyt sitä tutkimusta googlettamalla, joten en mene vannomaan kuulopuhetta todeksi. Aktiivikäytössä (lue: kierrätyksessä) minulla on varmaan seitsemän paria erilaisia mustia rintaliivejä ja parit värilliset juhlatilanteisiin. Ostan arkiliivejä ainakin kolmet vuodessa, koska en tahdo käyttää sellaisia liivejä, joista ei enää saa puhtaanoloisiksi, jotka ovat nuhjaantuneet tai kaaret tunkevat ulos, herkkähipiäinen kun olen. Jos kaksoset olisivat pienemmät, minä kapeampi, hyvät liivit edullisempia ja maailma täydellinen, minulla olisi suunnattomasti eri värejä ja kuoseja kaapit pullollaan. Vaan kun ei näin ole, niin tyydyn mustaan. Mustakin on väri, mutta päällysvaatteiden alle mielelläni ottaisin vaikka kaikki sateenkaaren sävyt, jos saisin.

Turvonneiden silmäkassien arvoitus

2011-11-20T08:43:00.001+02:00

Perjantain show & dinner oli itseasiassa ihan hauska tapahtuma sen jälkeen, kun työnsin takavasemmalle vastenmielisyyteni solistia kohtaan. Ruoka oli maukasta, juoma virtasi, seura oli hyvää ja musiikkikin viihdyttävää. Viihdyimme yli puoliyön tapahtumapaikalla, ennen kun pääsin sivistyneehkösti siirtymään seuraavaan osoitteeseen, missä omahoitaja odotteli ystäviensä kanssa. Minua vähän jänskätti tavata heitä, mutta onneksi oli se pieni hiprakka, niin oikeastaan sekin kauhunhetki meni nopeasti ohi. He eivät syöneet minua elävältä, eivät edes meinanneet. Ketään ei kiusattu, kaikki selvisivät kunnialla tapahtuneesta.

Eilen minulle oikeastaan piti tulla ystävätär kylään, mutta kun hän soitti ja ilmoitti potevansa dagen efteriä, olin huojentunut ja kerroinkin sen hänelle. Minulla nyt ei varsinaista krapulaa ollut, mutta uskomaton väsymys kyllä vaivasi, unta ei taas ollut tarjolla. Niinpä kun omahoitaja lähti ystävänsä syntymäpäiville, minä avasin sipsipussin ja jouluomenalimunadin. Illemmalla paistoin vielä päikkäreiden päälle pizzan. Ja sitten sattui vatsaan. Voi hyvät hyssykät, etten minä usko, etteivät elimistölleni enää aivan kaikki ainekset käy, eivät ainakaan massiivisina määrinä. Burph.

Nyt ovat silmät turvoksissa. Mutta eiköhän tämä vielä iloksi muutu, kun pääsen Pirsmaan tutkimaan onko siellä joululahjoiksi sopivia asioita. Tai minulle esimerkiksi epilaattori, sellaista nimittäin olen haikaillut, nyt jos löydän, saan siitä 15 % halvennuksen. Ainakin bussikorttiin pitää hankkia aikaa, muuten en huomenna pääse töihin. Sen lisäksi pitää taas hoitaa vähän ottoveljen raha-asioita. Luvassa on siis työteliäs sunnuntai, mutta siivota en meinaa. Se saa odottaa inspiraatiota.

Heijastimia kehiin, möröt!

2011-11-18T07:56:00.001+02:00

Kun bussikuski taas tänä aamuna väisteli muutamaa mustaa mörköä, oli minulla etupenkillä aitiopaikka katsella ihmisten silmänvalkuaisia. kun he seisovat bussin valoissa säikähtäneinä kuin pikku pupuset. Jumalauta, kun juostaan päättöminä kanoina eikä edes sitä halvinta mahdollista henkivakuutusta oteta! Käyttäkää heijastimia! Etenkin kun meillä syksynsynkeillä suomalaisilla on aika yhtenevä vaatetus, kovin tumma. Niin se tulee olemaan minunkin uusi talvitakkini. Samoin ovat kesätakki ja välikausitakki, tahtoisin kyllä värejä, mutta kun jättilaisille tehdään vaan mustaa, että ne uppoaisivat paremmin maastoon.

Viime yönä unta riitti yli 9 tuntia! Ja millaisia unia! Edellisenä yönä sain tehtävän etsiä punaisten lupiinien siemeniä, niidenkö perässä lienen viimeöisessä unessani lentänyt jonnekin eteläiseen maahan, jossa ei kuitenkaan tuntunut tolkuttoman kuumalta. Siellä flirttailin rajavartijan kanssa, ennen kuin matkalla kotiin löysin Elvis-kissani (kuoli 90-luvun lopussa) odottamassa minua yhden puiston laidalla. Nappasin Elviksen kainaloon, ja jatkoin matkaa kotiini, joka sijaitsi ravintolan yläkerrassa. Sinne kiivettiin sellaisia luhtiportaita myöten takapihan puolelta. Hibiskukset ja jasmiinit tuoksuivat.

Ja sitten minä heräsin. Snif. Elvistä ei näkynyt.

Tänä iltana menen syömä-juoma-musiikki-lahjontatilaisuuteen keskustaan. Luvassa on yhden palveluntarjoajan kiitos kuluneesta vuodesta, puuh, jos en olisi hänen yhteyshenkilönsä ja veisi koko ryhmää mukananani, olisin jo keksinyt jonkun tekosyyn kieltäytyä retkestä. Show ja dinner loppuvat kyllä jo yhdentoista huudeilla, omahoitaja on luvannut poimia minut mukaansa sen jälkeen mistä tahansa ja kunnossa missä tahansa. Kaikki se kestää ja kärsii, nuorena jaksaa ilmeisesti. Toivottavasti ruoka on hyvää, musiikki siedettävää ja alkoholia tarjolla niin paljon, että jaksan hymyillä... (Tämä on nyt sitä sarkasmia, kyllä minä jaksaisin ilman alkoholiakin, mutta paremmin vielä jos saan tuikun murheeseen.)

Muistakaa heijastin! Kummituskin käyttää ja suosittelee!

Turvallista seuraa

2011-11-17T12:34:00.001+02:00

Kuulun yrityksemme turvallisuusorganisaatioon. Milloin minua koulutetaan väestönsuojan hoitamiseen, milloin saan tulipalojen sammutteluun ja onnettomuuksien ehkäisyyn, tänään sain hätäensiapukoulutusta aamupäivän ajan. Anne-nukke sai taas kyytiä, samoin kääntelimme toisiamme kylkiasentoon ja nostelimme pois vaikeista paikoista. Ihan kivaa, joo, mutta jos olisin aamulla muistanut, olisin laittanut jotain kevyempää ja tummempaa päälle. Arvatkaas, onko valkoinen puuvillapaita kaunis tällä hetkellä. Sen lisäksi kouluttaja sain karvani pystyyn heti aamulla, kun kuttuili minulle voileivästäni. Minulla ei ole aamulla nälkä, nälkä tulee vasta pari tuntia heräämisen jälkeen. Meidän ruokalamme ei aloita tarjoiluaan ennen kuin kahdeksalta, jolloin myös koulutus alkoi. Pärkkele, minulle ei vituilla.

Aamu oli jälleen kerran vaikea, koska omahoitaja oli kylässä ja nukkumaanmenoaika myöhästyi. Harjakihartimeni ylikuumeni ja lakkasi toimimasta kriittisesti juuri pari kiharaa ennen kuin olin valmis. Minulla on liikaa hiuksia, kun edes ns. hyvä merkki ei meinaa jaksaa kikertää niitä. Poltin myös sormeni. Minulta tippuivat kattilan kansi, puhelin ja silmälasit, pitää kai olla tyytyväinen, ettei mikään niistä tippunut vessanpyttyyn vaan lattialle.

Nyt sitten hoidan päivän työt kolmessa tunnissa. Jotta heipä hei vaan teillekin, mitäs täällä enempää jaarittelemaan. Ai, mutta jotain hyvää tässä päivässä oli, Italian teemaviikko jatkuu ruokalassa. Nom. (Missä voisin ottaa vielä pienet unoset lounaan päälle?) Muuten olen tosi turvallista seuraa taas kaikille, luvatkaa, ettette kuitenkaan riskeeraa, joudu onnettomuuksiin, koita tukehtua mihinkään tai saa mitään sairaskohtauksia, vaikka teoria on hallussa, käytäntöä en ole viime aikoina joutunut testaamaan.

Liian vähän tai liian paljon

2011-11-16T07:44:00.001+02:00

Kevään tulosta innostuu niin paljon, että vaihtaa aina liian aikaisin välikausitakin päällensä. Muistanpa eräälle keikalle jonottaessani tärisseeni maaliskuussa erittäinkin taajaan, kun lämpötila oli nollassa tai jopa ehkä vähän sen alle. Nyt olen saman välikausitakin kanssa tärissyt, lisännyt kerroksia, tärissyt, vaihtanut aluskerroksia ja tärissyt vähän lisää, eikä edes olla vielä päästy nollan alle. Sen lisäksi tärinä on jatkunut töissäkin. Niinpä päätin ottaa tänä aamuna järeät aseet käyttöön, tungin väliin villatakin, jota en juurikaan ole innostunut muuten käyttämään, koska se on liian kuuma. Loppui se sisäinen tärinä vähäksi aikaa, sisätiloissa lähes hiki lentää.

Koska luottokorttikausi vaihtui eilen, tilasin itselleni talvitakin nettikaupasta, vihaan kaupoissa ravaamista (onko käynyt selväksi jo? no on!), eikä niissä taida minunkokoisilleni vaatteita ollakaan. Minullahan on jo sellainen akryyliturkki, mutta lumi-räntä-vesi-loskasateella se vain on turhan hankala, siihen tarraa neste kiinni, lisää painoa ja kastelee koko härpäkkeen. Pakkasella se sen sijaan on täydellinen, mutta paria viime talvea lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun talvi on jatkuvaa kylmää kovaa tuulta. räntäsadetta viistoon, mutta leudompi kuin mihin olen tottunut pohjoisemmassa Suomessa. Tuuliefektin takia tahdoin takkiini hupun, sellaisen myös sain. Ei ollut ilmainen takki se, mutta ei myöskään kalleimmasta päästä. (Mikä siinä on, että aina joutuu perustelemaan itselleen moneen kertaan nekin ostokset, jotka ovat aika pakollisia? Saiturigeenikö se siellä rällästää? Ei saa nauttia elämästä, hyi hyi, korkeintaan hautapaikan saa hankkia etukäteen ja hautajaistarjoilut maksaa!)

Seuraavalle luottokorttikaudelle humpsahtivat myös Tampereen matkan junaliput. Nyt on sekä matkat että majoitus järjestyksessä. Vielä kun jotain tekemistäkin ilmestyisi. Toisaalta kuten totesin ystävilleni, jos heillä on aikataulullisia yhteensopimattomuusongelmia, enköhän minä omahoitajan kanssa keksi aina jotain tekemistä. Vaikka piknikin hotellihuoneessa ja muutama baari päälle, sitten rapsakkaat valkoiset lakanat. Hmmm... Ei itse asiassa yhtään huonompi vaihtoehto...

Keksin itselleni palkintoja, että jaksan arkea. Minusta olisi kiva, jos voisin nauttia myös arjesta ja töistä. Aikaisemmin se on kyllä onnistunut. (Joko tämä jupellus kohta loppuisi? Mineen jaksa tätä itsekään!)

***
Yksi asia unohtui vielä! Hyvää suvaitsevaisuuden päivää! Minä koitan näin aluksi suvaita itseäni.

Väärä erikoistuminen

2011-11-15T14:08:00.001+02:00

En sitten erikoistunut laskentatoimeen koulussa ollessani. Olisi ilmeisesti kannattanut, koska aina kun saan hakuehtoihini sopivia avoimia työpaikkoja, niissä on etuliitteenä talous. Olen tuomittu kitumaan nykyisessä suojatyöpaikassani hamaan eläkeikään. En opi enää mitään uutta, kun en osaa edes enää ajatella, mitä taitoja pitäisi hankkia ja mistä. Masennus.

Ajattelin omahoitajan ja minun ikäeroa. Miten uskaltaudun ikinä tapaamaan hänen ystäviään? Onko pakko? Jos nyt pitäisi esitellä hänet omille ystävilleni, näinköhän uskaltaisin sitäkään tehdä? Minä olen liian vanha, ruma ja väsynyt. Masennus.

Uni välttelee minua. Pitääkö ihan aikuisten oikeasti hankkia jotain lääkkeitä? Eivätkö d-vitamiini ja magnesium autakaan loputtomiin? En jaksaisi heräillä monta kertaa yössä ja nukkua pätkäunia. Väsyttää. Masennus.

(Kyllä minä taas tästä nousen. Jos en tänään, niin huomenna, tai heti kun saan nukuttua yhden yön. Sitten unohdan taas muutamaksi päiväksi surkeuteni. Onneksi ensimmäinen kuukausi on jo puolivälissä, vielä vajaa kolme kuukautta, oikeastaan vain kaksi. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että on tämä joskus helpompaakin ollut. Olen suorastaan tykännyt alkavasta pimeästä vuodenajasta. Satsaisinko kirkasvaloon vai korvalamppuihin?)

Känkkäränkkä

2011-11-14T10:00:00.001+02:00

Kehtuuttaa. Alkava pimeä vuodenaika saa yliotteen, vaikka miten koittaisi kertoa itselleen, että kyllä tämä tästä. Että asiathan ovat ihan hyvin. Mutta kun. Olisi vain niin kiva jäädä kotiin touhottelemaan, eikä tulla työ-nimiseen paikkaan, jossa töitä on aika paljon. Eikä edes mitään kivoja töitä.

Sen lisäksi omahoitajalta tuli viesti, että hän on sairaana. Pikkuveli taas lähetti lisätöitä myös vapaa-ajalle. Närästää, kun tuli syötyä liikaa viikonloppuna. Housut kiristävät, vyö ei pysy kiinni. Korvaan pistää. Eläkeikä on liian kaukana.

Tämän voisi lyhyemminkin ilmaista; elämme marraskuuta ja on maanantai. Kiukutikiukuti.

Lauantai-illan ratoksi

2011-11-13T14:53:00.001+02:00

Koska en mennyt firman juhliin perjantaina, sain vapaailllan. Vietin sen sohvalla surffaillen huonojen elokuvien ja muiden ohjelmien sekä sipsipussin kera. Omahoitaja kun kuuli, etten ollutkaan kaupungilla, kysyi saisiko tulla jo perjantaiyönä luokseni. Mitenkäs minä moisesta kysymyksestä voisin kieltäytyä? Kysyin kyllä takaisin, että eivätkö hänen ystävänsä ole harmissaan, kun hän ei jääkään notkumaan heidän kanssaan. He kuulema ymmärtävät (ja kyselevät kaiken aikaa, että koska saavat tavata minut. Minä en tiedä, uskallanko tavata heidät.)

Lauantaiaamuna suuntasimme Hakaniemeen. Ensin halliin, Hakkaraiselta hankimme muutaman chilituoremakkaran sekä naudan marmoripihvit. Lentävästä lehmästä mukaan tarttui palanen manchegoa sekä sinihomejuustoa. Vielä siitä Lehmää vastapäätä olevasta kojusta nappasimme viitisenkymmentä grammaa savustettua hevosta, ihan vain siksi koska omahoitaja ei ollut koskaan eläessään syönyt hevoista, pitihän hänelle elämys tarjota, nyt kun vielä pystyin. Etolasta etsin uutta saippuatelinettä, mutta sainkin talouspaperirullatelineen (musta metallinen pitsipohja, söpö) sekä kaksi hammasmukia. Kyllä, hammasharja muutti kylpyhuoneeseen, vaikka minä sitä aikani vastustelinkin. Vielä Ympyrätalon S-marketista haalimme mukaan valkosipuliperuna- ja salaattiainekset, ennen kuin suuntasimme kotiin.

Päiväunien jälkeen minä imuroin ja omahoitaja teki valkosipuliperunat uuniin. Vuorossa oli sauna ja päivällinen pitkän kaavan mukaan, opetin herran paistamaan mediumpihvit (lämmin liha, kuuma pannu, öljyä ja voita, ensimmäinen puoli minuutti ja toinen puoli paksuuden mukaan minuutti paistoaikaa, suolaus vasta paistamisen jälkeen, sen sijaan pippurin voi taputella pihveille ennen paistamista) Täydellisen päivän kruunasi vielä iltakävely yläkylälle baariin. Rallissa oli tarjolla jopa elävää musiikkia. Harmi, että olimme niin myöhään liikkeellä, ettemme kuulleet kuin muutaman biisin. Mutta sitten viihdyimme keskenämme vielä muutaman juoman ajan, ennen kuin kävelimme kotiin. Hihittelimme hieman paikallisen jalkapallokerhon humaltuneille jäsenille, hyväntahtoisesti tietenkin, mutta sen pillin olisivat voineet jättää kotiin.

Päivä oli niin lähellä täydellistä kun vain voi olla. Minulla eivät kohta sanat riitä kertomaan yhtään mitään. Kukaan ei edes usko minua pian, en itsekään. Tänään omahoitaja lähti isänpäivävierailulle ja minä viis veisaan koko juhlapäivästä. On meissä erojakin, hyviä eroja, hän on parempi ihmisenä kuin minä.

Pah - aamu viisastelee illalle

2011-11-11T08:03:00.003+02:00

En tajunnutkaan, miten paljon stressaan siitä, etten koe oloani tervetulleeksi töissä. Eilen illalla hätäpäissäni jopa blogini sivupalkissa aloin kysellä töitä. Aamu oli iltaa viisaampi, poistin avoimen työhakemukseni. Tyhmää minulta kuvitella, että joku olisi kiinnostunut keski-ikäisestä haircut-bloggaajasta, joka ei mediasketsikkäästi kokkaa, neulo, lue, tai ei ainakaan kirjoita mistään sellaisella pieteetillä, että siitä olisi mainita. Sillä teenhän minä noita kaikkea, jopa varsin intohimoisesti, mutta on minulla muutakin elämää. Ja senkin pitää blogiin mahtua.

Sen lisäksi mene tiedä mistä päähäni pälkähteli edesmennyt avioliitto ja sen karmivat loppuajat. Koen olevani loppuunselattu korttipakka, nujuutettu ja tahrainen, ja mitä kaikkea se Tuomari Nurmio biisissään nyt sitten toteaakin. Aika harvoin sitä enää tulee ajateltua, mutta sitten kun tapahtumat päähän paukahtavat, niistä on vaikea päästä eroon. Onneksi omahoitaja oli kaukana, ettei hän joutunut terapeutin asemaan!

Nyt otan suunnan ylöspäin. Ei saa jäädä tuleen makaamaan! Minä EN ole märehtijä, vaan lihansyöjä - niin kuin kuvainnollisesti. Ruokapöydässä kelpaa lähes kaikki, joka ei karkuun juokse. Sen sijaan pahat, surkeat ja painavat asiat on parempi pureskella ja työntää taakseen (josta ne sitten taas löytää juuri huonoimmalla hetkellä).

Pah. Ja juhliakin pitäisi tänään. Ei juhlituta.

Takavasemmalta - pyytämättä ja yllätyksenä

2011-11-10T19:28:00.003+02:00

Sitten se iskee ihan yllättäen, takavasemmalta. Epätoivo, yönmusta hirviö, joka ehdottelee, että mitä jos lopetettais koko paska. Kertarysäyksellä ja kyselemättä. Paina sitä sitten pois mielestäsi, ajattele mukavia; pusuja, katseita, yhteisiä suunnitelmia, halauksia, kosketusta, rakastavia sanoja, kaipausta. Ajattele mukavia, älä ajattele mitään, rynni eteenpäin vaikka ilman suuntaa. MUTTA ÄLÄ AJATTELE SITÄ!

Eikä tätä kai pitäisi edes kertoa, ettei kukaan huolestu. Koska se on varmaan turhaa. Sehän oli vain häivähdys, pannaan se syksyn piikkiin. Valo vähenee, enkä kuutakaan jaksa aina tuijotella. Mutta menneisyys ei katoa, vaikka miten tahtoisi, se korkeintaan painuu syvemmälle aivojen syövereihin ja nousee harvemmin pintaan, nostaa rumaa päätään. Se tekee kipeätä, sitä ei tahtoisi ajatella. (Tai sitten minä vaan olen epävakaa persoona, jossa on jotain pahempaakin vikaa. MUTTA ÄLÄ AJATTELE SITÄKÄÄN!)

Herranen aika, että me ihmiset olemme kamalia toisillemme (eläimiin ja luontoon kohdistuvasta hirviömäisyydestä puhumattakaan!). Pitäisi vain muistaa, etteivät kaikki sellaisia ole. Enhän minäkään, enhän, vaikka ajattelematon olen ollut ja varmasti tulen olemaan. Ja jos olenkin hirviö, olen vain ihan kotitekoinen, ihmisen luoma. Kunhan vain en ajattele.

Pieniä tavallisia asioita

2011-11-10T08:08:00.002+02:00

Kävin tutustumassa Itä-Uusimaalla yhteen keväällä valmistuvaan suureen kokous- ja kulttuurikompleksiin. Siitä tulee vielä hieno, toivottavasti saavat hotellinkin sinne, niin voin jopa vannoa, että jos minusta on kiinni ja tilaa on, niin meidän sakki tulee sitä käyttämään. Matkan aluksi meille tarjottiin lounas Haikon kartanossa (nom!) ja yhdessä välissä kerkesimme piipahtamaan Brunbergin tehtaanmyymälässä. Tsissus, siellä oli tarjolla pakkaamaton kakkosluokan erä puolukka-karpalosuukkoja erittäin edullisesti (eur 5,50), pakkohan niitä oli haalia laatikollinen mukaan Alkukarkkien ja tryffeleiden lisäksi. Eikä ryhmämme ollut ainoa, jopa paikallinen poliisi oli ostoksilla, piipaa-auto komeasti pihassa, herrat ja rouva poliisi olivat juuri ostostensa kanssa ulostautumassa.

Helsingissä tapasin retken jälkeen omahoitajan. Ei löytynyt toppia eikä talvitakkiakaan, harmitti vähän, mutta enköhän minä jotain perjantaiksi keksi vanhoista ja sitä talvitakkia on varmaan ryhdyttävä metsästämään netistä joltain suurten akkojen myymälöistä. Miksi kaikkien normitakkien koot loppuvat 46een? Eihän sellaiseen mahdu tällainen hyvinsyönyt kaksimetrinen ladonovea vähän kapeampi "hento" naisihminen. Jotta takkikaupoistakin saa vihjailla erittäin mielellään, tänä aamuna meinasin taas välikausitakissani paleltua, kun en hattuakaan ymmärtänyt päähäni laittaa.

Mutta ne treffit! Menimme Sealifeen. Siellä kulutimme parisen tuntia, sakkia oli niin vähän, että saimme henkilökohtaista opastusta ja riemuksemme myös ison altaan haita ja rauskuja syötettiin vähän, vaikkei ruokkimisaika virallisessa ohjelmassa ollutkaan. Mureenan ruokinta sen sijaan oli, mutta ne eivät olleet syömätuulella. Rumia he kyllä ovat, mutta kuulema lähes sokeita eikä nahkakaan ole vaarallinen, purema sen sijaan on. Lemppareitani edelleen ovat merihevoset sekä silakkaparvi, mutta oikeastaan tykkään mistä vain. Omahoitajaan taas vetosivat ravut, joita minä vain pahalainen suunnittelin pannullepantaviksi. Olipa hauska retki! Meillä on paljon muitakin kohteita mielessä. On niin ihanaa, kun saa jakaa asioita jonkun kanssa ja joku jaksaa lähteä koluamaan paikkoja kanssani, tahdon heittäytyä pääkaupunkituristiksi!

Nousujohteista

2011-11-09T08:14:00.001+02:00

Nukuin viime yönä kahdeksan tuntia heräämättä kertaakaan. Laiton ruksin naamakirjan seinälle, voinpa mainostaa asiaa täälläkin, koska nyt on hyvä ja energinen olo. Olisin nukkunut varmaan vielä lisääkin, mutta heräkello-pahalainen suoritti tehtävänsä turhan moitteettomasti. Uni on ihmiselle tärkeä asia, sitä valitettavasti oppii arvostamaan oikeastaan vasta sitten, kun se häviää omasta suoritusrepertuaarista. Minäkin vetelin kääpiönä 9 - 10 tunnin yöunia, minne ne katosivat? Elämäkö siinä tapahtui?

En päässyt ensimmäisessä hakemassani paikassa edes haastatteluun. Sinne minä kuitenkin kuvittelin saumat omaavani. Eilen laitoin toisen menemään, sinne en edes kuvittele pääsevänä haastatteluun, mutta pitää yrittää, että kokisi tekevänsä jotain. Taitaa olla enemmän hakijoita kuin sopivia paikkoja. Taloustilanne, lomautukset ja irtisanomiset näkyvät. Minua alkoi taas irrationaalisesti töissä pelottamaan, että saan potkut, että olen niin huono ja hyödytön, ettei minusta enää mihinkään ole. Huh.

Minulla on treffit illalla. Omahoitajan kanssa tietenkin. Sekin on sellainen asia, jota ei juurikaan elämässäni ole esiintynyt, treffejä baarien ulkopuolella. Luvassa on mukavaa tekemistä, sellaista, johon aina olen ollut seuraa vonkaamassa. (Minun kyllä pitäisi käydä joku kauppa perjantaita varten koluamassa, pitäisi löytää juhlava toppi. Ehkä voin vähän koukata, olisihan minulla makutuomarikin mukana.) Iltapäivällä kuitenkin vielä osallistuun yhteen ammatilliseen tapahtumaan, jotta olen jo valmiiksi huudeilla treffejämme varten.

Kuka olisi uskonut, millaiseksi minun henkilökohtainen elämäni muodostuu kaiken hirvityksen jälkeen? Olenkohan minä ihan vahingossa kuollut ja joutunut sinne paremmalle puolelle? Vai lyönyt pääni ja makaan koomassa ja kuvittelen kaiken? Vai onko tämä jonkinlainen Matrix ja meille vaan syötetään elämä ja ympäristö? Toivottavasti kukaan ei riko illuusiota, minä viihdyn tässä.

Vanha seepra

2011-11-08T09:08:00.000+02:00

Eilisen huippukohtiin kuului vierailu kampaajalla. Se ihana pieni kampaajansittiäiseni (saakohan näin sanoa?) teki taas ihmeitä, sai minulle komeat jatkoraidat aikaiseksi juurikasvuun ja leikkasi pirpsakkaan mallin. Mutta mikä ihme hänessä sitten lienee, kun taas piti vääntää hiukseni täysin luonnottoman näköiseksi, tällä kertaa hän suoristi hiukseni. Kyllähän sekin kävisi, jos pukeutuisin jotenkin hip-pop-graafinen linja-kulmikas-laatikko-mallilla, mutta kun vaatteet nyt eivät aivan ensiluokkaisen laadukkaita ole, eikä kyllä meikkikään, niin vähän naurattaa, kun hiukset ovat kuin jostain film noir-leffasta, lentävä siipi.

Mutta kotona kun vähän pörhensin hiuksiani, niin kyllä taas kelpaa. Naisen parhaisiin ystäviin sen suutarin lisäksi kuuluu myös asiansa osaava kampaaja. Sellainen, joka saa vanhan kummituksenkin näyttämään vanhalta seepralta. Raidat ovat sopivasti paikallaan ja leikkaus on söpö. Seuraavan kerran ei varmaan tarvitse käydä ennen kuin reilusti ensi vuoden puolella. Nyt vierailin vähän ennen aikojani, koska meillä on firman juhlat perjantaina. Niistä lisää joskus toiste.

Seuraavaksi vanha seepra ryhtyy paikkamaan tekemiään mokia. Työ on aika ahdistava asia. (Viime viikolla hengähtäessäni syvään olin NIIIIIIIIN väärässä...)

Ei paljon hampaita taas naurattanut

2011-11-07T09:41:00.001+02:00

Minä kierrätän ja lajittelen. Se on minun valintani, sillä rauhoitan omatuntoani, saarnaamaan minusta ei ole kuin ihmiselle, joka tiputtaa roskan kädestään läsnäollessani maahan, vaikka vieressä olisi roskiskin. Joskus jopa otan roskat ystävien kädestä, kun alan aistia, että kohta tippuu jotain, kun ei taas riitä kärsivällisyys roskiksen etsimiseen. Minulla ei riitä valitettavasti kärsivällisyys poimia niitä roskia maasta ja silloin taas tulee rumaa tekstiä suusta.

Olen huomannut, että pääsen vähemmällä roskien kuskaamisella, kun kerään energiajätteen ja sekajätteen eri pussukoihin. Biojätettäkin opin kierrättämään heti kun muutin sellaiseen taloyhtiöön, jossa oli biojäteroskis. Kakarasta saakka olen kerännyt lehdet, pakkausmateriaalin kierrätyskin on jo tehty helpoksi. Ärsyttää, kun taloyhtiössämme ei ole metallinkeräystä ja lasikin pitäisi viedä kauppakeskukseen. Se ei luonnistu, sekin saisi löytyä roskakatoksesta, joten en todellakaan voi kutsua itseäni mitenkään täydelliseksi (tässäkään lajissa). Onneksi omahoitaja on nopeasti oppinut kierrätyksen, en pystyisi elelemään ihmisen kanssa, joka sotkisi roskat keskenään.

Tänä aamuna kiersin työmatkalle roskakatoksen kautta. Vihdoinkin sain ison ruukun mullat ja kukkien rangat kerättyä parvekkeelta biojätepussiin, samoin energiajätepussi oli täynnä ja sekajätepussissa haisivat useamman viikon tupakantumpit. Yök. Ja yök sitä roskakatostakin! Voihan vitalis, että ihmiset ovat possuja! Toinen voihan vitalis isännöitsijälle, joka on tainnut säästää vähän liikaa roskisten tyhjennysvuorojen tilaamisessa. Huhhuh! Täpötäysiä roskiksia, etenkin sekajätelaatikko, pahviroskiin ei olisi mahtunut edes maitopurkkia, kun herrasväki oli viskonut laatikkonsa sinne purkamattomina. Ällöttävä iso vanha likainen matto jätetty mukakierrätykseen roskakatoksen lattialle, rikkinäinen matkalaukku ja kaljakeissikärry pönöttivät toisessa nurkassa, miksi niitä ei voinut tunkea suoraan roskikseen? Ai niin, siksi ei, koska se laatikko tursuili.

Tiedän, että aika suurella osalla talojemme asukkaista on autot, onko se nyt sitten niin suuri vaiva Sortti-asemalla käydä? Keväällä meille tuodaan roskalavat pihalle, niihin suorastaan kehoitetaan siivoamaan isommat roskat, rikkinäiset huonekalut ja muu sellainen. Eikö niitä romujaan vähän aikaa voisi säilyttää vaikka verkkokomerossa? Tai viedä ehjät kierrätykseen? Ei kai sitten voi. Annetaan vaan maailman hukkua paskaan ja ilmaston lämmetä. Ihmiskunta todellakin on pahemmanlaatuinen syöpäkasvain maapallon pinnalla. Mitä minäkään välitän, eihän minulla edes ole kääpiöitä, joita varten tätä palloa suojella... (Koitan kuitenkin suojella, en vaan voi olla tekemättä jotain!)

Edit 10:45. Kappas, osui Hesarista uutinen silmiin. Mut ei meillä vaan lasia tai metallia ainakaan vielä kerätä.

Mielenkiintoisia aikoja

2011-11-06T15:41:00.000+02:00

Huh, mikä ilta perjantaina! Ystävättäreni on kovin viehättävä, mutta myös jossain määrin pelottavan impulsiivinen. Kotosalla tarjosin meille rucolasalaattia, savukalapiirakkaa sekä kuplajuomaa ennen kuin kaupngille pääsimme. Sitten oli meno hurjaa, ravintoloita, keskusteluja, flirttiä, tanssia, juomia ja vielä vähän lisää flirttiä. Itse kun on kovin harkitsevainen, ainakin ystävättäreensä verranttuna, niin heikkoa teki sivusta seurattuna. Pluspuolena on sanottava, että tuli juteltua sellaisten ihmisten kanssa, joita en itse olisi tullut lähestyneeksi. Eräänkin ravintolan baaritiskillä sellaisen kovin dekadentin oloisen komean nelikymppisen kanssa, joka sanoi kyllästyneensä seksiin ja vaihtaneensa naiset alkoholiin. Kun kyselin millä hän rahoittaa juomisensa, kertoi hän tekevänsä huumekauppaa. Huh, minua pelotti. Entinen minäni olisi innostunut haasteesta, nyt vain siirryin kauemmas. Sen sijaan ystävättäreni otti koko paletista ilon irti, melkein oli pelottavaa sellainen avoimuus.

Yöbussi lohdutti vähän kukkaroani. Tämäkin kuukausi on ollut taloudellisesti hivenen heikohko, olen elellyt aika leveästi, vaikka säästämäänhän minun piti ryhtyä. Kotona laitoin omahoitajalle lupaukseni mukaisesti viestin ennen kuin simahdin. Heräsin hyvissä ajoin ennen kuin omahoitaja saapui, etsin parvekevalot valmiiksi esille ja lämmitin saunan. Onneksi minun alkoholinkulutukseni pysyi aisoissa, eikä tarvinnut krapulassa kärvistellä.

Omahoitaja viritti valot parvekkeelle. Juttelimme joulusta, ulkoruokinnasta, Tampereen retkestä, ulkomaan matkasta, ystävistä ja vähän suhteestammekin. Ihanan rauhaisaa. Sama rauha jatkui saunassakin ja saunan jälkeen Komisario Lewistä katsellen. Sitten kasasimme raclette-pannun pöydälle, keräsimme paistettavat kulhoihin ja varalta irroitimme palovaroittimen katosta, ennen kuin pannu pantiin tulille. Hauskaa askarteluruokaa, mutta suuremmalla porukalla jos sitä tekisi, pitäisi olla myös jotain valmista tarjottavaa, koska ei siihen pikkupannuun paljon tavaraa mahdu. Hyvänä puolena tietysti on se, että tulee syötyä hitaasti, periaatteessa voisi kuunnella kylläisyyskeskustaan. Juu, emme kuunnelleet. Jälkiruuaksi vielä porkkanakakkua ja mansikkamelbaa soveliaan jälkiruokaviinin kera.

Loppuilta menikin vähän usvassa. Vatsa täynnä soittelimme musiikkia ja kikatimme stand up komiikalle. Olimme ajoissa yöpuulle menossa, molempia väsytti. Tänään taas vietimme kiireetöntä aamupäivää, pitkä aamupala ja vielä pienet nokosetkin, ennen kuin nuori herra taas lähti tekemään viimeiset opiskelutehtävänsä. Harjoittelun jälkeen ei enää koulua ole, sitten vain hän odottelee papereitaan ennen kuin ryhtyy vakituisen työn hakuun.

Ainakin yhdellä elämäni osa-alueella kaikki on hyvin. Sen voimin jaksan muitakin hoitaa.

Liennytystä

2011-11-03T10:54:00.001+02:00

Olen leppynyt työmaailmalle. Minulla on melkein normaalia töissä. Voi olla, että olen tulossa sairaaksi jälleen ja vastustuskykyni henkisellä puolella on myös laskenut. En kuitenkaan aio sairastua, sillä minulla on myös huomiseksi kivaa ja hauskaa ohjelmaa ystävättäreni kanssa tiedossa. Taivas kuitenkin varjelkoon minua pysymästä kaukana mummotunnelista, viimeksi hänen kanssaan ulkoillessamme jouduin sinne. Sanoin jo silloin ja sanon sen uudelleen, vaarallinen paikka!

Otsa- ja pääonteloissa tuntuu joku jännä. En oikein tiedä onko siellä kehittymässä migreeni vai räkätauti. En siis kiinnitä asiaan mitään huomiota, koska viime yönä nukuin yhden yöheräämisen taktiikalla kahdeksan tuntia. Minä ihan oikeasti olen paranemassa hermoromahduksen ja masennuksen aiheuttamasta unettomuudesta. Voi olla, että minusta tulee kokonainen ihminen, joka tekee kokonaisia ja ihmismäisiä ratkaisuja.

Tai sitten kaikki hajoaa käsiin heti seuraavan viikon aikana. Mut hei, töissä on melkein mielenkiintoista! Hyvä onkin, sillä uusia sopivia hakukohteita ei ole ilmestynyt.

Marrastelua - melkein kuin harrastelua, vaikken niin harras olekaan

2011-11-02T09:43:00.000+02:00

Rakas päiväkirja, ei kaikki ole aina p*skaa, vaikka välillä siltä töissä tuntuukin. Joskus vaan annetaan niin typeriä tehtäviä, etteivät tehtävien antajat välttämättä ymmärrä mitä niiden suorittaminen vaatisi. Niin kuin esimerkiksi oikeudet johonkin ohjelmaan, johon ei ole pääsyä suurinpiirtein muilla kuin HR-ihmisillä. Että elä näitten kanssa sitten säällisesti.

Eilen kävin verikokeessa, minun piti käydä siellä jo 2,5 kk sitten, mutta kun oli tuota sairastelua reilu kuukausi ja sitten tätä muuta stressiä, niin pääsi totuus unohtumaan. Nyt odottelen omalääkärini soittoa, että saanko luopua kokonaan kolestrolilääkityksestä vai pitääkö se nostaa ennalleen. Olen nimittäin reilun puolisen vuotta natustanut kevyempää lääkitystä ja jättänyt kissanrasvat sekä pahimmat valkoiset jauhomössät sikseen, nyt pitäisi jo tulosten näkyä. Edit 11:10 Noh, jotain valoa tunnelin päässä, joo, mutta lääkitystä ei kuulema toinne kokonaan jättää. Paha kolestroli on 2,5 ja paastosokeri 5,6. Hmph, olen kuitenkin terveempi kuin vuosiin.

Marraskuu alkoi, seuraavat neljä kuukautta on pimeämpää, sitten taas valo voittaa. Omahoitaja lupasi auttaa minua asentamaan kaamosvalot parvekkeelle lauantaina. Sen lisäksi ohjelmassa on raclette-ruuan rakentelua, yksi kollega tahtoi väenvängällä lainata pannunsa minulle. Eipä silti, että minulla olisi mitään sitä vastaan, joskus avioliitossakin sellainen oli käytössä, mutta jätin sinne minne muutkin avioliiton aikaiset romut, ex-puolisolleni, joka selkeästi rakastaa enemmän tavaraa kuin minä. Mie osaan olla ilmankin, mutta silti joskus välillä harmittaa. Etenkin sienikuivurin kohtalo, vaikken tänä syksynä sieneen päässytkään (no, mahtuisinko muka sinne, haar haar haar). Hyvä pakkopyhäohjelma kuitenkin tiedossa!

(Olen väsynyt, sen kyllä huomaa. Tuli taas valvottua omahoitajan kanssa iltaa myöten. Sen takia ehkä töissäkin vähän kiukustuttaa, kun unesta on pula. Mutta kun oli kotona niin kivaa. Taas!)

Kellojen siirtely on syvältä ja sieltä

2011-10-31T08:06:00.002+02:00

Eikö Suomi voisi tehdä päätöstä, että unohdetaan se typerä kesäaika-hömpötys ja mennään vaan tällä tutulla ja turvallisella talviajalla? Minua alkaa rassata kellojen siirtely kahdesti vuodessa, aina on ensin mietittävä, että minne päin on kesään päin ja miten mikäkin kello siirtyy. Työkelloja ei edes itse saa siirreltyä, joutuu viikkosotalla odottamaan, että koska ne ovat oikeassa ajassa muun maailman kanssa. Sen lisäksi puhelin-pc-synkronointi ei toimi ja sokerina pohjalla äitini on eilisen puhelunsa perusteella todennäköisesti aivan eri ajassa kuin koko loppu-Suomi. (Tai sitten hän on seonnut lopullisesti, mikä sekään ei ole välttämättä väärä tulkinta.)

Muuten tästä varmaan tulee parempi viikko kuin viime viikko, vaikka luvassa onkin kaksi iltavuoroa erinäisten työpuheluiden takia. Uusi luuta on siirtynyt ison rapakon taakse ja tulee toivon mukaan seuraavan kerran vasta ensi vuonna. Jospa minä jo silloin olisin löytänyt jotain mielekästä tekemistä jossain toisessa firmassa tai sitten meillä jossain toisissa tehtävissä.

Nukuin viime yönä kuni tukki. Heräsin tosin ennen puoli kuutta, mutta elimistöni ilmeisesti edelleen elelee kesäajassa, joten sitäkään ei voi kauhistella. Omahoitaja aloittaa viimeisen harjoittelujaksonsa tänään, saa nähdä millaiset työvuorot hänelle tulevat. Vaarana on, että tapaamisemme jäävät vähemmälle, se on kyllä harmi, koska ihan aikuisten oikeasti pidän hänen seurastaan ja ikävä tulee, ellei näe. (Tulee jo nytkin välillä.)

On sitten viikonloppua vietetty

2011-10-30T18:28:00.000+02:00

Perjantaina rumusin ystävättäreni kanssa vanhan kaavan mukaan meillä kotona. Söimme, saunoimme, tupakoinne, nauroimme, vakavistelimme ja joimme noin tyttönimelliseni viinaa. Se sitten kostautui heti lauantaina, päätä jumputti niin, että en uskaltanut edes aamupalaa syödä. Ja se on jo aika vakavaa, kun minusta on kysymys, minä nimittäin en yleensä syömättä jätä. Ensin kokeilin buranaa, sitten nappasin yhden diapamin, parin tunnin päästä vetäisin vielä yhden miranaxin ennen kuin hätäpäissäni join yhden lonkeron. Sekakäyttäjien kuningatar. mutta kun minä vain en kestä kipua!

Tokenin sen verran, että sain cuacamolen tehtyä ja kaupasta lisää tex mex-mättöä ennen kuin siirryin naapurilähiöön roolipelailuiltamiin. Oli meillä taas herkkuja, mulla vain päätä särki. Omahoitaja ilmestyi paikalle vasta seitsemän maissa, mutta sitten saimmekin pitkästä aikaa tosi tehokkaan peli-illan vietettyä. Pisteitä vain ropisi, kun vapautimme karhun ja 14 sutta, hobittivarkaani sai aukoa lukkoja ja loppujen lopuksi löysimme vielä teleportaatiolaitteen, jolla ilmeisesti seuraavalla kerralla pääsemme suoraan pelipaikoille. Naurua riitti, älyttömiä vitsejä (mm. suurisuisen sammakon marmeladin ostokeikka tai maggaratasseleiden käyttö susien rauhoittimena), hauskoja tarinoita ja yleistä ylensyöntiä.

Päänsärkykin katosi vihdoin viimein, mutta kun omahoitajan kanssa kotiin pääsin, niin nukkumaan kampesimme todella ajoissa, hän oli fyysisestä työstä väsynyt ja minä taas krapuloitsin. Nukuimme uskomattomat 11 tuntia. Minä kuulkaas jo ihan tuon unen takia olen aivan lätkässä siihen ihmiseen, nukun hänen kanssaan rauhallisesti ja lähes heräilemättä. Ja kai minun on vain alettava sisäistää se juttu, että ei hän ole minnekään lähdössä, vaan kiintyy minuun kaiken aikaa enemmän. Suorastaan järkytyin, kun minulta kysyttiin mitä tahdon joululahjaksi. Siis minä! Lahjaksi! Pökr...

Sininuttuinen kitupiikki

2011-10-28T08:34:00.001+03:00

Valvottaa. Viime yönä sain viisi ja puoli tuntia unta. Arvasin sen kyllä, kun tämä viikko rupesi kääntymään kärsimysnäytelmäksi töissä, että tämä vielä näkyy unessa. Viime yönä nukuin ensin 2,5 tuntia, sitten valvoin, ennen kun sain taas kolmeksi tunniksi unta. Herätys oli jo ennen viittä. Nyt vähän ahdistaa lisää, tämä päivä ei näytä kokoustensa puolesta yhtään sen paremmalta. Illalla taidan palkita itseni herkkuruualla ja juomalla, omahoitajakin kun saapuu vasta lauantaina. Tänään hän menee tekemään keittiöremonttia vanhemmilleen. Minä taidan vetää kännin toteen ja korista koomassa ensi yön.

Työn lisäksi piti sitten unettomana hetkenä pohtia tätä hyvää asiaa elämässäni ja pilata sekin. Nimittäin ikäero-juttu iski taas. En kuvittele, että suhteeni omahoitajan kanssa tulee kovin kauan kestämään, vaikka olemmekin ihastuneita toisimme, kaikki sujuu paremmin kuin hyvin sekä sängyssä että sängyn ulkopuolella. Meillä on hauskaa, puhumme tuntemuksistamme, mutta tästä asiasta en osaa/ tahdo puhua. Hänelle tulee joko lisääntymistarve tai sitten ikä ihan oikeasti tulee väliin, sitten meidän pitää erota. Ja koska olen kova täti kiintymään, on seurauksena itku ja parku. Sen lisäksi minulta menee kallisarvoista aikaa hukkaan, jos tahdon löytää sellaisen pysyvän, vaikka loppuikäni kestävän suhteen, juna menee koko ajan!

Niinpä kieroontunut mieleni yrittää ehdottaa minulle, että eikö nyt olisi parempi lopettaa suhde jo nyt, kun en ehkä vielä ole niin kiintynyt kun sitten vaikkapa vuoden päästä, kun on jo varmasti muitakin tunteita pelissä. Toisaalta voin toki odotella vielä muutaman kuukauden, jospa omahoitajan ihastuminen minuun menee ohi. Eikös ihastumisella ole sellainen tapa?

Minuahan surkustuttaa jo nyt välillä, kun tajuan oman ikäni. Olen fyysisestikin jo brakaamisen partaalla, tiedän, että ne pienet kolotukset muuttuvat pikapuoliin suuriksi kolotuksiksi, luunmurtumat sykyttävät jo nyt, iskiashermot muistuttavat olemassaolostaan, polvi paukkuu ja rutisee, kohta en saa sukkia jalkaani istumatta. Naama ja tissit tipahtavat, karvaa ja patteja alkaa löytyä sieltä minne niitä ei normaali-ihmisellä kasva, krooniset taudit pahenevat, tukka lähtee ja selluliitin määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Minusta tulee vanhan näköinenkin, vaikka tähän saakka olen pienillä tukitoimilla saanut pidettyä itseni hämäävän nuoren näköisenä. Ja siihen loppuu yhdessäliikkuminen julkisilla paikoilla, en kuitenkaan tahdo olla mikään äiti-poika-yhdistelmän vanhempi osapuoli.

Jotta eiköhän tuo ole sama lyödä kaikki ihan lössiksi. Jos ensin irtisanoisin itseni ihan noin vaan ja sitten lopettaisin suhteen ihan noin vaan. Sitten kävisin litrasotalla viinaa ja joisin itseni kuoliaaksi. Kun eihän millään ole mitään väliä ja tämä ei tästä enää korjaannu kuitenkaan. Mutta enpä niin tee kuitenkaan, aion antaaa itselleni tilaisuuden nauttia nuoren ihmisen seurasta niin pitkään kuin mahdollista, samoin pysyn töissä, kunnes saan uuden työn. Sitäkin edesautoin laittamalla eilen ensimmäisen hakemuksen vetämään.

Kyllä se tästä lähtee. Pakko lähteä. Mutta sille sininuttuiselle kitupiikille terveisiä, että jos tuo worst case scenario joskus toteutuu, niin saa ihan syyttää itseään, kun ei unihiekkaa jakele. Unenpuute tekee ihmisestä epävakaan. Minusta etenkin.

Alatyylistä huumoria työnhaun kustannuksella

2011-10-27T07:59:00.000+03:00

Sitä kun aikansa ystävilleen vänisee, että keksisivät minulle jotain töitä, niin saa mitä tilaa, ehdotuksia alkaa sataa. Ystävättäreni soitti minulle eilen innoissaan, että hän tietää minulle täydelllisen työpaikan, mutta että minun pitäisi muuttaa Ähtäriin. Siinä vaiheessa alkoi pelottamaan, mutta kun hän vielä mainitsi nimen Keskinen, olin lyödä luurin hänen korvaansa. Mutta maltoin kuitenkin kuunnella, miten hän oli suunnitellut minulle uran Vesukin PR-psykiatrinen-hoitaja-assistentti-johtajana, suomalaisittain Justiina ja kaulin.

Jos kerta ihmisellä on rahaa niin, ettei meinaa kakalle taipua, mutta ei minkään valtakunnan hajua siitä, kuinka imagoa hoidetaan, suusta tulee sammakoita, kännilausuntoja annetaan, tyttöystäviä tilaillaan ties mistä eksoottisista maailmankolkista, niin pitäisi ymmärtää hankkia palvelukseensa ainakin sellainen henkilö, joka osaisi pitää pahimmat mokat piilossa, hankkia kavereiden kanssa ryyppäilyä varten aution saaren, jossa ei ole kameroita tai nettiyhteyttä, katsoisi missä kunnossa mennään tv-ohjelmiin lausuntoja antamaan ja osaisi titrata lääkityksen kohdalleen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ystäväni mielestä se henkilö olisin minä.

Piruuttamme siinä sitten laadimme minulle luontaisetulistaa, koska palkan lisäksihän työssäni tulisin tarvitsemaan kullitettua luottokorttia, auton ja ja kuskin, puhelin ja asuntoedusta puhumattakaan. Alaisia tarvitsisin kolme, aina yksi olisi vuorossa vahtimassa Vesukkia, koska minähän tekisin hommia tietenkin vain virastoaikana, muuna aikana olisi aina joku kyttäämässä Vesun perään, ettei hän aivan mahdottomia kerkeäisi touhuta sillä välillä kun minä viettäisin ansaittua vapaa-aikaa.

Jotta niin kai tässä on nyt sitten laadittava avoin hakemus ja lähetettävä se Tuurin kyläkauppaan. Tulee kohta muutto Keski-Suomeen ajankohtaiseksi. Onkohan siellä omahoitajalle hommia? Hän tuskin kuskikseni kuitenkaan tahtoo...

Ylämäki, alamäki - melkoista elämänmenoa*

2011-10-26T18:31:00.000+03:00

Uusi esihenkilöni kuvitteli olevansa kovinkin sketsikäs ja suututti sitten minut. Kilahdin huolella ennen kun poistuin toimistosta. Huomenna on kiva taas siitä jatkaa. Nyt on ihan aikuisten oikeasti hyvä aika ryhtyä etsimään töitä, minua ei enää naurata yhtään. Sen lisäksi jos tuonne jään, hän tahtoisi minusta jonkin valtakunnan markkinointipelleä. Se on kuulkaas vähän liikaa, minä en myy mitään muuta kuin oman ammattitaitoni.

Onneksi omahoitaja kyläili taas eilen. Teimme pakastepelmeneille sieni-paprika-sipuli-cremefraiche-kastikkeen. Erinomaista evästä, ihanaa lämmintä huolehtivaista seuraa. Ei voi ihminen enempää toivoa. Tai noh, se lottovoitto tietysti, hän kyllä toisaalta lupasi, että jos voittaa, minun ei enää päivääkään tarvitse töitä tehdä. Johan nyt, sanoin minä.

Toisaalla siis onnea ja iloa, toisaalla tuskaa ja turhautumista. Tätä kai se elämä sitten on. Miten tätäkin jaksaa, jatkuvaa hullunmyllyä? Ja viikko vasta puolessa.

* Otsikosta kiitos Leevi & Leavingisille.

Maanantaiaamut ovat terroristiainesta

2011-10-24T09:14:00.001+03:00

Väkivaltainen, julma, epäinhimillinen. Kaikki ovat sopivia sanoja kuvamaan maanantaiaamuja, ovat selkeästi terroristiainesta. Vastustan. Voisimmeko poistaa maanantain ja siirtyä suoraan tiistaihin?

Turkoosit hansikkaat Tallinnasta

Noista hansikkaista, ne muuten ihan oikeasti istuvat kuin hansikkaat. Ja ovat melkein tuon väriset. Omahoitajan mielestä väri on perverssi, minusta taas piristävä. Olen huomannut, että värit ovat saapuneet elämääni pitkän musta-harmaan kauden jälkeen. Mutta on mulla niitäkin, minä vaan teen niihin väriläiskiä välillä. Etenkin ovat tarpeen maanantaiaamuisin. Toiset ostamani hansikkaat ovat neulotut ja turvallisesti väriltään tummaa laventelia, olisko sitten vaalea lila? Kolmas ostamani asia oli Mexxin neulesaali, se taas on luumunvärinen.

Usvan keskeltä huomenta

2011-10-23T09:29:00.002+03:00

Ulkona on ihan kummitusten ilma, pitää varmaan lähteä siitä nauttimaan pikapuoliin. Vaikka todennäköisesti usva kyllä hälvenee, ennen kuin kauppareissulle pääsen, taitaa jäädä visuaalisen nautiskelun varaan. Sitä ennen voisin tehdä kotihommia, joita olen taas vältellyt koko viikon, kotona olen nimittäin käynyt suurinpiirtein nukkumassa. Tiskit ovat jo virumassa vedessä, odottelen inspiraatiota.

Hesarissa kerrottiin, että moni googlaa treffikumppaninsa ennen treffeille menoa. Totta helkkarissa! Minä ainakin tekisin! Itse asiassa tsekkasin omahoitajankin ennen kuin ryhdyin hänen kanssaan yhteyttä pitämään. Ihan vain siltä varalta, että olisikin ollut vaikka väärän puolueen jäsenkirja plakkarissa tai jotain muuta hämärää takataskussa. Ei tosin ollut.

Minusta taas ei omalla nimelläni mitään löydy. Tietysti olen googlannut itsenikin. Asiaa auttavat käyttämäni pseudonyymit, sekä se, että silloin kun olin nuori, olin toisenniminen kuin nykyään. Avioliitosta kuitenkin jotain hyötyä, vaihtui sukunimi, enkä ole viitsinyt nähdä sitä vaivaa, että vaihtaisin sen takaisin entiseksi. Etenkin kun en koskaan pitänyt sukunimestäni, mieluummin siis pidän status quon asian suhteen, vaikka senkin suhteen koen suunnatonta ahdistusta välillä, kun mietin millaisen ihmissuvun sukunimeä oikein kannan. Mutta enimmäkseen en ajattele koko asiaa, kuten tiedätte, siinä lajissa olen aika hyvä, ajattelemattomuudessa.

Usva hajoaa. Vuorokauden keskilämpötila laskee vakaasti, syksy etenee. Sain kuitenkin kannettua ison jukkapalmuni sisätiloihin parvekkeelta. Sen sijaan timjami nakottaa edelleen parvekepöydällä. Hyvin siitä on vielä makua soppaan, jos toiseenkin, irronnut. Omahoitaja oli eilen tarjonnut herraseuralleen omatekemiä lihapullia, arvatkaas kuka opetti luottoreseptinsä, jossa ensin kuiva leipä hukutetaan punaviiniin, ennen kuin lisätään mausteet (timjami, mustapippuri, paprika, curry, murskattu jeera, korianterin ja fenkolinsiemenet) ja sitten vasta liha.

(Ja naapuri narisuttaa sänkyään. Onkohan se vituilua vai vuoroin vieraissa-ilmiö? Minun sänkyni ei kyllä narise.)

Onnellinen hetki elämässä

2011-10-22T19:49:00.003+03:00

Vaikka harmitti, etten päässytkään nauttimaan illallista ystävättäreni kanssa, niin kuin oli alunperin tarkoitus, niin olipa eilinen ilta ihana! Kävin omahoitajan kanssa nauttimassa illallisen Saagassa pitkän kaavan mukaan (maksoimme vain juomat, ruuat kustantuivat lahjakortilla). Ihanan romantillista ja jotenkin sellaista, mitä en koskaan ole päässyt kenenkään miehen kanssa kokemaan, onnellista ja tasapainoista seurustelua. Ei liikaa drinksuja, eli välijuomia, ei melskaamista, liioittelua, vaan ihanan rauhallista makustelua, leikinlaskua, huumoria, kevyttä keskustelua, käsi- ja jalkapeliä.

Miten onnelliseksi ihminen voi tuntea itsensä? Ei edes U. Kalevan terassilla kauhistuttanut, julkisilla paikoilla pussailua, muutama siideri ja joutavanpäiväistä tupakointia ennen kuin ajelimme bussilla kotiin. Hihittelimme alle parikymppisten nuorten miesten perjantai-uhoamiselle. Kauan emme enää kotosalla notkuneet hereillä, molemmat olimme aika poikki. Kuitenkin kävimme pari sellaista keskustelua, jotka ovat roikkuneet varmaan molempien mielenperukoilla. Olimme niistä yllättävän samaa mieltä, niin kuin esimerkiksi yksinoikeudesta (ettei vehdata sinne tänne, kun kerta jotain hyvää on jo saatu), mutta en enempää niitä repostele, koska ne ovat aika yksityisiä aatoksia. Jos olisin tavannut tuollaisen miehen joskus parikymppisenä, olisin varmaan ollut ikäni naimisissa, meillä olisi omakotitalo, kesämökki, koira ja katteja talo täynnä. Mutta ei muuta pikkujalkojen tepsutusta, en minä kuitenkaan sellaiseen olisi herennyt.

Nyt omahoitaja ulkoilee ikäistensä kanssa, minä taas olen viettänyt löhöilypäivää. Huomenna odottavat kotihommat. Olen todella kaivannut omaa aikaa, on ollut vähän turhan hektistä viime aikoina. Olen niin tottunut kuitenkin siihen, että minulla on oma elämäni, omaa aikaa ja omaa tilaa. Mutta muuten ovat asiat hyvin. Olen onnellinen. Kaikki on hyvin. (Paitsi työ, mutta en ajattele sitä nyt.)

Terveisiä naapurista

2011-10-21T08:23:00.001+03:00

Komea ilma

Kauniit näkymät

KGB:n offiisi Virun 23. kerroksessa

Eilinen retki Tallinnaan oli kovin onnistunut, sen tarjosi kaksi yhteistyökumppania, kiitos heille! Ohjelmaan kuului mm. tutustuminen Viru-hotellissa sijaitsevaan KGB museoon. Museo sinänsä on pieni, mutta kuulema tv-ohjelman avulla/ kautta valittu opas oli aivan loistava! Hienoja tarinoita!

Ilma oli kaunis, seura hyvää, ostoksia tein ehkä vähän liikaa, ruoka maistui, juomia oli muutama, mutta unta oli sitten vähemmän. Nyt väsyttää ja illalla pitäisi omahoitajan kanssa taas touhuta. Onneksi lepoa on luvassa lauantaista alkaen. Mie ehkä käyn nyt vähän ylikierroksilla. Ja koska olin eilen poissa, on syytä keskittyä tekemättömiin töihin.

Aamuyrmy

2011-10-19T08:30:00.000+03:00

Viime yönä parvekelasit tanssivat kissanpolskaa ja minulta katosivat unet. Aamu tuntuu tahmealta tervalta, mutta onneksi on naamakirja. Siellä ystäväiseni paljasti heti aamusta nepalilaisen onnen salaisuuden, osaset ovat perusteeton optimismi sekä huono muisti. Viimeksi mainittua on pikkuhiljaa alkanut olla liikkeellä ja tuohon ensimmäiseen on hyvä pyrkiä. Aikaisemmin olin yltiöoptimisti, mutta vuosien mukana se on vähän päässyt karisemaan.

Pikkuveli vaimoineen poikkesi illalla kylässä. Heitäkään ei ei ole nähnyt kuin pidemmillä suorilla, kuulema melkoista haipakkaa on pitänyt bisnesmaailmassa. Kirmasin kotiin töistä ajoissa karaten, tahdoin tarjota suolaista piirakkaa. Ostin Sunnuntain pakastepiirakkapohjan, sulatin sen pikapikaa mikrossa, esipaistoin ja tungin mukaan miniluumutomaatteja, appelsiinitäytteisiä oliiveja, kylmäsavulohta mauksi ja feta-turkkilainen jugurtti-munaseoksen, jonka maustoin yrteillä ja chipotletabascolla. Tuli muuten yllättävän hyvä, vaikken itse pohjaa tällä kertaa tehnytkään.

Matkatuliaisena sain harmaan käsilaukun, se oli kyllä aivan minun näköiseni, ei turhia krumeluureja, mutta yliolan viskottava. Sen lisäksi lisätöitä varten sain tietokoneeseen MS Officen. On se harmi, etteivät he vielä minua voi palkata yrityksensä palvelukseen, jättäisin kyllä kovin mieluusti tämän nykyisen postini taakseni. Olen myös työyrmy, ei paljon hampaita naurata täällä. (Onneksi henkilökohtaisessa elämässä menee paremmin, on suorastaan kivaa ja mukavaa. Kyllä tämän työpaskankin kestää, kun muuten on hauskaa.)

Heräsin lauantaina hurjan aikaisin, ulkona oli kaunista.

Kova tauti vaatii vahvat lääkkeet

2011-10-18T07:59:00.001+03:00

Mikään mielipide ei ole oikea, yksikään tutkimus ei pidä paikkaansa, jokainen fakta on todistettavissa vääräksi, mutta kieltämättä naureskelin vinoon, kun luin rakkausvalmentajan viestiä Iltalehdestä luin. Kiinnostuin sen verran, että päätin käydä lukemassa varsinaisen jutunkin Keski-Uusimaasta. Siinä kuulkaas saattaa minun kohdallani piillä yksi totuus. Koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni huolehdin vanhemmistani ja toimin heidän välillään ihmissuhdepoliisina. Opin väkivallan kaavan ja kovin mielenkiintoisen parisuhteen mallin. Ihmekös sitten, kun eivät hälytyskellot soineet ajoissa puolisonvalintaa tehdessäni.

Mutta nyt olen parantunut, tai ainakin melkein terve. Ei nimittäin rentut kiinnosta, eivät edes hetkellisinä leikkikaluina. Minä tahdon tavallisen, mukavan ja kiltin ihmisen rinnalleni, koska mikään noista adjektiiveistä ei tarkoita tylsää tai rasittavaa. Itse asiassa ne rentut ovat tylsiä ja rasittavia pidemmän päälle katseltuna, vievät rahat ja hengen. Näin pitkään siinä sitten meni, että tällaisenkin totuuden itsestään oppi. Nyt kun vaan ihan oikeasti muistaisin sen jatkossakin, enkä vain juuri nyt ja tällä hetkellä.

Käsittämättömän paljon olen kyllä saanut itselleni vahinkoa aikaan, taloudellista, fyysistä ja psyykkistä. Tässä se loppuelämä rattoisasti meneekin niitä paikatessa. Mutta onpahan jotain tekemistä... ;-D

Työvaatetusta

2011-10-17T09:16:00.001+03:00

Äitini kanssa kesällä tuli Kuopiossa rymyttyä rättikauppoja koko rahan edestä. Kun ohitimme Matelin lahja-aitan kirpputori- ja alennusräkit, niin sain kokeilukohtauksen. Minulla tuskin olisi varmaa Matelin vaatteita ihan oikealla hinnalla ostaa, mutta kun ainakin Kuopiossa kaupan etuosassa on sellaisia kierrätys-, kokeilu- ja kirpputorikappaleita, niin hintakin oli kohdallaan. Mukaan lähti fuksian värinen verkkopellavainen liivi ja musta jakku, joiden yhteishinta oli sen verran kuin normaalihintaiset vaatteet näyttävät maksavan.

Äitee tietysti oli pyörtyä jo niilläkin hinnoilla myytävien vaatteiden hiplaamisesta, hän on lunnostaan aika säästäväinen ihminen, joka muutenkin on sitä mieltä, että ei pitäisi pröystäillä tai ottaa mitään näyttävämpää päällensä, koska jokuhan voi vaikka huomata ihmisen. Niinpä. Minut saa huomata, hän ei vaan vieläkään tahdo asiaa ymmärtää. Hän jopa tunnusti, ettei koskaan ole edes uskaltautunut käymään koko kaupassa, koska siellä on niin tyyriin näköistä. Voi hyvät hyssykät...

Mutta vakavasti puhuen, kun nyt olen ensin modifioinut sitä fuksian väristä liiviä ja töissä pitänyt molempia, olen ollut erinomaisen ihastunut vaatteisiin. Peittävät, mutta eivät kuumenna. Pellava on ihana materiaali ja ihanaa, ettei sen kanssa tarvitse miettiä rypistymisasioita. Jos joskus rikastun, taidan haalia kyseisen puljun vaatteita itselleni muutaman lisää. Enkä välitä yhtään, että niistä tulee vähän viherpiipertäjä-pulunsuojelija-olo.

Joka vanhoja muistaa

2011-10-14T09:47:00.002+03:00

Joskus minä kuulkaas olen ollut hauskakin, tai lähes semihauska, tilannekomiikkaa ja mukavia anekdootteja. Kävin lukemassa vanhoja tuotoksiani, nykyiseen tahmomiseen verrattuna olen ollut ratkiriemukas suorastaan. Ja mistä minä ne aiheetkin olen repinyt? Nykyään ei päässä pyöri kuin paksu työsuhdepuuro.

Elän sitku-elämää, sitten kun on aikaa, korjaan vaatteita, vaihdan lakanat, järjestän kaapit. Sitten kun on rahaa, hankin pesukoneen ja uuden jääkaappipakastimen, nojatuolin ja vieraspatjan. Sitten kun olen rauhoittunut, alan etsiä töitä. Ensi kuussa teen sitä ja seuraavassa kuussa tätä, viikonloppuna touhuan kaikenlaista. Todellisuudessa kun töistä kotiin tulen, valloitan nojatuolini ja jumitun siihen hetkeksi. Siinä syön illalliseni ennen kuin siirryn koneelle, mistä siirryn sänkyyn lukemaan ja kappas vain, sitten onkin kilttien tyttöjen nukkumaanmenoaika! Siihen se päivä taas meni, enkä mitään saanut aikaiseksi.

Minä tahdon elämää! Aikaa! Minulla ei enää sitä hirveästi ole ja tässä se saatana loppukin menee harakoille! Missä se minun lottovoittoni viipyy, ettei tarvitsisi töitä tehdä? Rikas ihminen, koira tai alienkin kelpaa elättäjäksi, jos vain antaa minun vouhotella omiani ja jättää työnpaskan taakseni. Voisin vähän harrastella jotain kevyttä vapaaehtoistyöskentelyä, kirjoitella höpöjä ja vaikka perhana soikoon hankkia personal trainerin, joka piiskaisi kuntoani kohottamaan. Sen takia en kuvitellutkaan meneväni yliopistoon, kun siellä olisi pitänyt ajatella. Minä viihdyn pikkupakon alla ja tarjotuissa valmiiksipureskelluissa malleissa, olen tyhmä ja ajattelematon, myönnän sen. Tahdon pysyäkin tyhmänä, koska tieto lisää tuskaa.

Voi, viekää minut pois täältä. Tai jos ette vie, niin juottakaa edes humalaan. (Ehkäpä juotan itse itseni tänään.)

Hyvä kello kuuluu kauas

2011-10-13T09:39:00.001+03:00

Muistatteko viimeisimmän kenkäpariostokseni Brandosilta? Ne Vagabondin burgundit nilkkurit, joista ensin epäilin, että mahtunevatko jalkaan, mutta sitten ne kuitenkin venähtivät sen verran, ettei ongelmaa ollut. Mene tiedä, oliko venytykseni liian brutaalia vai kengäntekijä jättänyt saumanvaran vähän naftiksi, mutta tuoreesta parista toiseen ilmestyi jalkapöydän päälle rispaantunut reikä. En kyllä usko, että normaali kengänpitäminen saisi moista aikaan, enkä minä muuten kenkiä kuitenkaan nujuuttanut leveämmäksi.

Ihan rikki...

Minua tietysti kovin harmitti, etenkin kun käydessäni Brandosin sivuilla tutkaisemassa asiaa, olivat koon 42 kengät jo menneet. Lienekö niitä ollutkaan enempää kuin se yksi pari. Niinpä päätin laatia asiakaspalautteen sen mukaisesti, että voisin ihan itse käyttää kengät suutarilla, jos vain Brandos maksaisi. Ja katso, diili tuli. He lupautuivat maksamaan korjauskuluja aina 25 euroon saakka, kunhan vain laittaisin kuvan sekä reiästä että kuitista.

Ainoa ongelmani oli keretä käymään luottosuutarillani Malmin Kirkonkyläntiellä, mutta onneksi olivat nuo pari vapaapäivää. Vein kengän suutariin, joka paikkasi sen niin ansiokkaasti ja teki vielä toiseen samanlaisen tikkauksen, että pitää olla kengäntekijä tai suunnittelija, että jäljestä huomaa, mitä kengälle on tehty. Mieletön tyyppi! Hyvä suutari on painonsa arvoinen kultaa! Samoin kenkäkauppa, joka ei jätä asiakastaan hoitamatta. (Ja tässä herra suutarissa on kyllä ihan silmänruokaakin, mutta älkää nyt sen takia sinne rynnikö, hän on naimisissa. ;-D)

Ehjätty! <3

Eikä muuten maksanutkaan paljon, vain 20 euroa. Win-win. Hupaisinta muuten oli, kun luin jostain akkojen lehdestä, että burgundi on sitten syksyn trendiväri. Olen ihan vahingossa muodissa mukana...

Hidas - laiskiaisten sukua ja huonetta

2011-10-12T19:16:00.001+03:00

Keskiviikko tuntui aivan maanantaille tänä aamuna. Onneksi töissä oli niin kiire, etten kerennyt miettiä tilannetta siellä enkä omaa asiaani. En edes hätkähtänyt, kun HR johtajamme kyseli toimenkuvani perään. Tein vain sen ja laitoin eteen päin, edellinen nimittäin oli vuodelta -98, jolloin tulin taloon. Siinähän muuttavat toimenkuvani, irtisanoisivat vaan samalla, niin ei tarvitsisi itse sitäkään tehdä. Ja saisin sen poispotkimisrahan outplacement palvelun lisäksi.

Eilen sain vihdoin imuroitua. Tänään pesin pyykit. Ruksia seinään! Mikäli nimittäin mitään muuta mukavampaa tekemistä on tarjolla, minua eivät juuri triviaalit kotihommelit kiinnosta. Niinpä sitten melskaan naamakirjaa myöten, kun saan jotain tehtyä. Olen luonnostani laiska, kestän jopa pölyä, koska en viitsi tarrata imuriin. Ja kukahan kantaisi parvekkeelta siellä vielä majailevan ison ruukun mullat bioroskikseen? Onneksi siirsin basilikat ennen ensimmäisiä pakkasia sisälle, ne vielä kestävät hetken aikaa. Timjami voi parvekkeella yllättävän hyvin. Ensi kesänä tahdon kasvattaa pitkästä aikaa ainakin tomaatteja.

Huono uutinen oli se, etten reilun vkon päästä lähdekään ulos syömään ystävättäreni kanssa. Olemme vehtautuneet jo niin paljon ajankohdan kanssa, että otin hänen ehdotuksestaan vaarin ja menen syömään omahoitajan kanssa. Kai hänkin jotain hauskuutta elämäänsä tarvitsee, kun minua joutuu sietämään. Lahjakorttikin vanhenee, ellen ymmärrä käyttää sitä pikapuoliin pois. Sen lisäksi tilasin Nosturiin konserttiliput joulukuulle, kun saan harvinaisen vieraan pohjoisesta viikonlopuksi pääkaupunkiseudulle. Tiedossa on onneksi tapahtumia, jotka saavat kestämään työpaskan. Kaikki muuhan on tosi hyvin!

Niska ja hartiat jumittavat. Jännitän ilmeisesti lihaksia tiedostamattani.

Toinen kerta

2011-10-11T17:30:00.001+03:00

Varsin ärsyttävää, kertaalleen naputtelin tekstiä ja sitten kun tuli julkaisun aika, koko höskä hävisi. Pah. Nyt en taida osata enää yhtä lennokas olla, mutta jos nyt jotain raapisin kasaan.

Olen viettänyt mökkilomaa ilman mökkiä. Olen ulkoillut, nauranut, hellitellyt, tehnyt ruokaa, juonut viiniä, ottanut päiväunia, saunonut kummallisiin kellonaikohoin, riekkunut olohousuissa ja virttyneessä villapaidassa, ottanut näkäräiset Lammassaaressa, kiivennyt lintutorneihin, käyttäytynyt teini-ikäismalliin ihastuneesti, shoppaillut (pari paitaa ja farkut), hakenut kengät suutarista ja vienyt toiset tilalle. Kaikessa tässä minulla on ollut seurana omahoitaja. Ei ole ollut sosiaalinen mediakaan mielessä, puhelin on maannut laukunpohjalla hiljaisena. Sienestämään piti lähteä tänään, mutta olomme ja elomme katkesi vähän yllättäen, kun omahoitajan isoäiti oli kaatunut ja hän lähti muoria katsomaan sairaalaan.

Antibiotti taitaa toimia, vielä on pari pilleriä ottamatta. Vatsa tosin on sekaisin, vaikka vedänkin maitohappobakteereja punaisen pillerin seuraksi (mutta en yhtä aikaa, neuvoi lääkärisetä). Muuten menee hyvin, paitsi että huomenna on mentävä töihin, onneksi tulee lyhyt viikko. Tällaista tavallista tänne kuuluu, tuikitavallista ja ihanaa!

Lehmiä Lammassaaren lähistöllä

Amorphis aiheuttaa päänkivistystä

2011-10-08T10:40:00.001+03:00

Ei taas kummitus-raasu ollut eilen köyhä eikä kipeä. Herranen aika, että tuo ulkona remuaminen on nykyään kallista! Tai kai se on aina ollut, mutta lienenkö sitten laskenut sen eri tavalla budjettiini, kun siihen nuorna tyttönä oli varaa useammin. Mutta kun kivaa oli, niin uskallan ehkä alkuviikosta alkaa laskea aiheuttamaani vahinkoa.

Amorphis oli kuitenkin komeata kuunneltavaa, vaikkei vakituisella soittolistallani pyörikään (makuni nyt vain on vähän raskaampi). Ensimmäisen kerran olin muuten keikalla, jossa en tarvinnut korvatulppia. Äänentaso oli miksattu äärettömän hienosti. Nosturi oli täyteen tupattu ja seurakin kohdallaan. Keikan jälkeen ajelimme herroiksi taksilla karaokebaariin, missä muut lauloivat, minä raakuin taustalla, koska en todellakaan ole vielä laulukunnossa. Mut raakuin silti ja sen kuulee nyt äänestä. Pahkeinen.

Karaokesession jälkeen poikkesimme vielä Prkleessä ja On the Rocksissa. Monipuolista baarielämää. Sieltä keikkaseurani lähti roskaruokapisteen kautta kotiin ja minä taas kävelin kiltisti Hakaniemen taksitolpalle ja söin vasta kotona. Kumma, miten en ole enää kiinnostunut roskamätökkäistä, jos vain kotona on omatekemää evästä tarjolla. Minun ruokani maistuvat minulle paremmin, hyvä niin, tulee edes joku asia edukkaammaksi.

Tänään omahoitaja tulee taas luokseni. Miten minä alan ymmärtää sanontaa "Best of both worlds"...

Offtopic: arvatkaas, montako tupakkia poltin eilen. Kaksi! Ja tupakoimaan innostavia juomia tuli nautittua kuitenkin enemmän kuin kaksi. Tuleekohan minusta vielä ihan itsestään ja ilman tuskia tupakoimaton? (Tämän kun sanon, niin eiköhän taas tänään mokoma myrkky maistu.)

Yhä paska

2011-10-06T11:25:00.001+03:00

Yskä kiusaa, mutta pienet punaiset pillerini auttavat vähitellen. Olin kyllä saaada paniikki ja paskahalvauksen, kun luin tuoteselosteen aamulla; tuotetta käytetään silloin kun muut antibiootit eivät ole toimineet. Mukana seurannut massiivinen haittavaikutuslista saa ainakin pseudovaivani tuplaantumaan, rytmihäiriötä pukkaa.

Nyt sitten saisin halvalla pesukoneen. Tai halvalla ja halvalla, satasen alennus siihen mitä Hirvoksit ja Markantalot tarjoavat samaa kapistusta. Toisaalta minulla on kyllä sisäsyntyinen tavaranvälttely-vietti, mietin, että onhan se kone siinä alakerran pesutuvassakin. Ja vaikka sitä pesemään joutuukin ennen varsinaista vaatteiden viruttelua, niin toisaalta se ei ole minun huolenaiheeni, jos rikki menee tai jos muutan sellaiseen pilttuuseen, johon se ei mahdukaan. Ja kuka sen asentaakin? Siihen ongelmaan kyllä löytyisi ratkaisu veljistä ja omahoitajasta.

Ryhdyin lukemaan Olavi Moilasen Totuus on unissa, saduissa ja tarinoissa -opusta. En taida olla ihan viisas, mutta unista minä kyllä pidän ja joskus niissä jopa ratkon ongelmiani. Jospa ratkoisin niitä paremmin jatkossa. Hauskaa huuhaata. Huuhaa-linja on tosin jatkunut myös töissäkin, olen päässyt lohduttamaan useita viimeaikaisten tapahtumien järkyttämiä henkilöitä. Minä kai tässä lohdutuksen tarpeessa olisin. Siinä se nähdään, olen aika hyvä näyttelemään ja umpioin tunteeni kuin tunteellisen siilin kuuluukin.

Minulla on pakottavanlaatuinen tuntemus, että pitäisi vetää perseet olalle ja itkeä yksi vessapaperirullallinen. Siis yksin. Sproot.

Uusi keppihevoinen vanhaan talliin

2011-10-05T09:39:00.003+03:00

Jotenkin vastenmielistä purkaa kollegansa elämäntyötä. Tyhjennän entisen esi-ihmeeni kaappeja ja mappeja, häntä asia ei yllättäen enää kiinnostanut. Minua vähän itkettää ja paljon harmittaa. Uusi luuta ajaa omia keppihevoisiaan enkä millään tahtoisi olla niiden kyydissä. Kunpa taivaalta tipahtaisi minulle työtarjous, josta en voisi kieltäytyä. Miksi ne eivät irtisanoneet minua saman tien?

Syön kolmatta antibioottikuuria, laajakirjoista, joka maksoi lähes 30 euroa. Pillerille tulee hintaa 3 euroa/ kpl. On syytä tehota, jos vain saan tämän syötyä, nyt ainakin etoo. Mene tiedä onko se punaisesta pilleristä vai työtilanteesta johtuvaa. Käyn kalliiksi itselleni ja yhteiskunnalle, eikä kyllä työtehokaan ole paras mahdollinen, firmakaan ei parasta minusta irti saa. Jos se lääkärinplanttu olisi viisas ollut, olisi antanut edes päivän unilomaa, mutta häne ei sitten ollut. Köhkin ja nuokun sitten töissa, ei tämä ainakaan mitään tarttuvaa enää ole.

Omahoitajan kanssa teimme eilen herkkuruokaa; hapankaalilaatikkoa (paitsi että tuunasin ohjetta vähän lisäämällä mukaan murskattuja suppilovahveroita, kun niitä nyt taas on, vaikka lampaat söisi), täytettyjä tomaatteja (tomaatin sisusta, herkkusienten jalat, couscous, timjamia, pippuria ja suolaa) sekä pekoni-sinihomejuuso-herkkusieniä. Kaikki menivät uuniin 180 asteeseen n 40 minuutiksi, helppoa ja vaivatonta perusevästä. Onneksi sitä jäi vielä täksikin päiväksi, minua ei nyt juuri ruuantekokaan jaksa kiinnostaa. Tekisi mieli vain nukkua, kun kotiin pääsee. Perjantaiksi aion kuitenkin kokea ihmeparantumisen, koska menen Nosturille ystäväpariskunnan kanssa, omahoitaja taas juhlii omien kavereidensa kanssa toisaalla.

Tikkuja ja multaa

2011-10-03T08:37:00.001+03:00

Ystäväpariskunta oli ollut kävelyllä metsässä loppuviikosta, toinen oli nuuskutellut innoissaan metsässä tuoksuvaa sienen tuoksua. Toinen (joka yllättäen ei ole innostunut "limaisista kuminpaloista" eli sienistä) oli todennut ilmassa olevan ilmiselvä tikkujen, sammaleen ja mullan tuoksu, joka ei saanut häntä mitenkään huumaantumaan. Onneksi me ihmiset olemme erilaisia. :-D

Itse olen käynyt kahdesti kävelyllä omahoitajan kanssa (ruksi seinään!), haikaillut sienten perään, saunonut, juonut viiniä kohtuudella, pelannut roolipeliä, nauranut itseni tärviölle, syönyt pizzasta ähkyn ja sairastunut uudelleen. En nuku, kun kurkku kuivuu, yskittää, räkä valuu, ääni vaimenee. Teen kohta armoitsemurhan, en jaksa enää. Kun saisi edes nukuttua! Olen kovin ryytynyt. Jos tätä jatkuu vielä pari päivää, menen uudelleen lääkäriin. Jos en muuta, niin haen uni- ja äänilomaa, mie en kertakaikkiaan enää jaksa kitua. Sen lisäksi suosittelen, ettette leikkaa huushollin terävimmällä veitsellä yrttejä silpuksi ja käännä katsettanne televisioon, voipi tulla sormenpäähän reikä. Läksi pala kynnestäkin!

Muuten elämä on mallillaan. Kaikki on hyvin. Ei vaan erinomaisesti! (Paitsi töissä, mutta mitäs minä siitä edes välittämään. Pah! Eli huonosti on vain kolme asiaa; työ, uni ja terveys, muuten menee ihan hyvin.)

Aikamme ajattelijoita

2011-09-30T11:27:00.000+03:00

Eilen olin erään yrityksen vuosijuhlassa. Ensinnäkin paikka oli viehättävä, vierailin ensimmäisen kerran Musiikkitalossa. Se on sisältä kaunis ja tuoksu on tuoreen rapea. Toiseksi yksi seminaarin puhujista oli mielenkiintoinen veikkonen, luovuustutkija professori Alf Rehn.

Saattaisinpa kuunnella kaveria toisenkin kerran, kunhan vain hän saisi tiettyjä maneerejaan kuriin. Ahdistaa kun luennoitsija tai puhuja meinaa tikahtua omaan puheeseensa, se vähän vie tehoa sinänsä mielenkiintoisilta ajatuksilta:
- the endowment effect
- kirosanana best practice
- järjen fetissi
- sinisten merten strategia herättää oksennusreaktion
- tiekartta epämukavuusalueelle, yksin et sinne löydä
- kitka on hyvästä!
- organisaatiossa haukotukset tappavat
- täysin uudet ideat ovat mahdollisia, mutta vaativia löytää.

No niin, eikö ollutkin viisasta? Mutta ihan oikeasti - hauskaa ja opettavaista! Suosittelen!

Keksinkö edes otsikkoa?

2011-09-29T08:13:00.000+03:00

Minulla on jälleen ongelma, ettei minulla ole mitään kirjoitettavaa tai en voi kirjoittaa asioista, joita pähkin. Varmaan päivitystahti hiljenee, ellen äkillisesti saa inspiraatiota triviaaleista asioista. Sitä ei juuri tällä hetkellä ole kuulunut. Suurin osa päässäni pyörivistä asioista kun kuuluu vaitiolovelvollisuuden piiriin.

Sen verran voisin kertoa hermoheikosta tilastani, että yt-neuvottelut blokkasivat myös lukukykyni. Viimeinen kirja, jonka sain luettua oli onneksi mielenkiintoinen sotku Intiasta, Vikas Swarupin Syyllisten seurue. Jotenkin harmittaa, että minusta on tullut tällainen nössöluuseripaskiainen, jonka hermosto ottaa itseensä pienimmästäkin risauksesta. Television katsomistakin olen rajoittanut, koska sielläkin vain puhutaan lamasta ja talouden huononemisesta. Töiden hakemista en ole vielä aloittanut, eikä siitäkään voi kirjoittaa, kun se on keskeneräinen asia.

Hyvästä asiasta elämässäni en myöskään uskalla kamalasti edelleenkään kirjoittaa. Se sujuu liian hyvin, siis se juttu, jota en voi kutsua poikaystäväksi, koska harakatkin sille nauraisivat, josta en tiedä, mitä se on, mutta se on kivaa ja hauskaa ja mukavaa ja minä olen onnellinen. Ei se VOI olla siis todellista, minä kuvittelen sen. Ainoa, mitä en kuvittele ja jonka pysyvään hyvyyteen alan uskoa, ovat ystävät, mutta kun heitäkin näen vain viikonloppuisin, enkä aina silloinkaan, niin ei sitten irtoa materiaalia siitäkään hirveästi. Sitä paitsi mikäs se sellainen päiväkirja on, jossa vaan kavereista kerrotaan?

Tietysti voisin kertoa, että sain kollegalta lisää suppilovahveroita, mutta siinäpä se. Jos olisin edes itse käynyt poimimassa ne, niin siitäkin saisin jotain neutraalia kerrottavaa. Mutta kun en tahdo olla neutraali! Tahdon olla minä! Olenkohan kuudessa vuodessa tyhjentänyt koko sallittujen juttujen pankkini?* Pitäisikö siirtyä takaisin käsinkirjoitettavaan päiväkirjaan, niin voisi edes olla rehellinen? Nimittäin sille tärkeimmälle tyypille elämässäni, eli minulle itselleni.

*(Bloggaaja-historiaani tuntemattomille; aloitin polkkaamisen joskus tammikuussa 2005. Ja todennäköisesti kun tämän vuodatan, niin minulla on heti huomenna mielessä vaikka mitä, mutta se taas onkin ihan hyvä asia.)

Eläinsatu - varsinainen faabeli

2011-09-28T10:20:00.002+03:00

Little Red Riding Hood was getting ready to go and visit her grandmother in the forest and her mother said:
"You'd better not go out tonight Little Red Riding Hood because the big bad wolf's out and you know what he'll do. He'll lift up your little red dress, pull down your little red panties and screw your little red socks off."

But Little Red Riding Hood pulled out a shotgun and said:
"Don't worry Mum, I've got it covered."

So she was walking through the forest when she came across the three little pigs. One of them ran out of the brick house and said, "You shouldn't be out tonight Little Red Riding Hood! he big bad wolf's out and you know what he'll do if he catches you. He'll lift up your little red dress, pull down your little red panties and screw your little red socks off."

So she pulled out the shotgun and said:
"Don't worry boys. Got it covered!"

As she continued through the forest she came across the big bad wolf and he said:
"You shouldn't have come out tonight Little Red Riding Hood because you know what I'm going to do. I'm going to lift up your little red dress, pull down your little red panties and screw your little red socks off."

So she lifted up her little red dress, pulled down her little red panties, lay down on her back with her legs apart, pointed the shotgun at him and said "NO! You're going to eat me like the book says."

***
Vanha vitsi, tiedän. Minä nyt vaan yritän täällä miettiä vaikka huumorin kautta, että miten näistä muutoksen tuulista saisi jotain hyvää irti. Ehkä pysymällä omassa suunnitelmassani ja katsomalla, että olen riittävän aseistautunut.

Ihmisparkkeja

2011-09-27T09:21:00.000+03:00

Metro-läpyskässä kerrottiin espoolaisen kaupan DVD-kärryistä kääpiöille ja Ikean lapsiparkeista ja vihjailtiin, että niihin saattaisi tulla miesparkitkin, kun miehet ovat kuulema vähemmän kiinnostuneita sisustamisesta kuin naiset. Millaisiahan ihmeolentoja miehiksi minä oikein tunnen, kun kaikki miehet ovat enemmän tai vähemmän olleet aivan yhtä innostuneita Ikea-retkistä kuin minäkin? Itse en kyllä ole niistä aivan yyberinnostunut, vain silloin kun on tarve ja siihen tarpeeseen on rahaa. Jaa, paitsi että pikkuveljeni kyllä odotti ulkona kerran, kun kävin tekemässä 20 minuutin pikaiskun Iikkeaan. Hän olisi kyllä vain hidastanut tahtia, nyt hän teki parkkipaikalla autossa töitä senkin ajan. Win-win.

Entisen avioliiton aikana kävimme usein erilaisissa auto- ja harrastuskaupoissa, kun autonrotteloa piti korjata ja sen lisäksi ex oli kiinnostunut kalastamisesta. Paras kohtelu oli Motonetissä, en vaan muista oliko se Vantaalla vai Espoossa, siellä kuitenkin oli vaimoparkki, jossa oli naistenlehtiä, kahvia ja tuoleja. Siellä jaksoin odotella vähän pitempään, vaikka toisaalta arvelutti kyllä laskea törsääjä irti itsekseen. Ja siinähän tietenkin kävi huonosti, mutta toisaalta se on aivan toinen juttu. Lose-win.

Nyt kun liikun yksikkönä, en ole löytänyt tarvetta ihmisparkille, paitsi että ystävän kanssa oli keväällä kiva käydä Iikkeassa, kun hän sulloi mukaan lähteneen lapsukaisensa parkkiin. Saimme muistaakseni tunnin verran käännellä tavaroita, ennen kuin kääpiö piti käydä lunastamassa pois parkista. Sai keskittyä romun hiplaamiseen viihdyttämisen sijaan. Win-win.

***
Töi-nimisestä paikasta sen verran, että olen nyt sitten esihenkilöttömässä tilassa. Herra yksin tietää, mikä tulee jatko tälle tarinalle olemaan. Töitä on ryhdyttävä hakemaan, vaikka toisaalta rutiinien pyörittäminen täällä jatkuu aivan niin kuin tähänkin saakka. En koe varsinaisesti jääneeni ilman töitä, mutta mistä johtune, kun en hypi riemusta?

Ei mene kaikki ilon kautta

2011-09-26T12:48:00.002+03:00

Minulta puuttuu työn ilo ja työmotivaatio. Asiat odottavat julkistamistaan ja minun pitäisi olla mukana suunnittelemassa firman tasavuosijuhlia. Ei vaan irtoa nyt. Työni on tällä hetkellä epätyydyttävää. Vaikka flunssa on suurimmaksi osaksi ohi, vielä on kunnossakin parantamisen varaa. Meinasin ottaa ja pyörtyä äsken, kun ryhdyin seisoskelemaan pöytäni ääressä ruuan jälkeen. Minulla nimittäin on työpisteessäni mahdollisuus seisoskeluun ja käytän sitä suurimman osan aikaa, siitä varmaan saan kiittää sitä, etteivät selkä, hartiat tai kätöseni ole kärsineet mistään toimistotyölaisen vaivoista.

Oma elämä taas sujuu niin mukavasti, että oikein nolostuttaa. En viitsi edes hirveästi siitä kertoa, kun minusta tuntuu, että se menee kohkaamisen puolelle, kun on niin kivaa. Mutta minkäs tälle voit, tällaista elämäni oli aikoinaankin, reilu kymmenisen vuotta sitten. Silloin kirjoittelin perinteiseen paperiseen päiväkirjaan onnellisia ja iloisia merkintöjä. Nyt sitten en kirjoita niitä tähän digitaliseen malliin, etten herätä kateuden peikkoja ja ilkeitä kommentteja.

Positiivisena asiana voisin vielä kuitenkin mainita, että sain kollegalta paperikassillisen mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Tänään pidän kototalkoot, joissa levittelen ne pitkin lattioita kuivumaan. Sen lisäksi sovin omahoitajan kanssa, että otan parin vkon päästä maanantain ja tiistain vapaata, hän taas yrittää saada auton lainaan, sitten menemme sieneen. Tämä myös kutsuna sienikerhoni jäsenille kerrottakoon, jos joku tahtoisi mahdollisesti mukaan lähteä. Siihen mennesssä aion todellakin olla metsäretkikunnossa ja tukehtumatta joka kolmannella askeleella.

Hieno viikonloppu

2011-09-25T12:46:00.000+03:00

Ilmeisesti flunssa alkaa vihdoin poistua elimistöstäni, koska olen jaksanut yllättävän hyvin touhuta tänä viikonloppuna. Perjantaina nukuin pitkään ja hartaasti, ennen kuin siivosin vähän jälkiäni ja ryhdyin laatimaan ostoslistaa iltaa varten. Kun omahoitaja saapui, läksimme saman tien kauppaan. Alkosta nappasin pari pulloa chileläistä Llai Llaita mukaani, tosi herkullinen viini! Pinot Noir sopii hyvin perinteisten suomalaisten ruokien kanssa, iltaa varten teimme poro-riistakäristystä ja kasvismuusia. Salaattiin tuli perusvihreiden lisäksi voissa paistettua persikkaa sekä sinihomejuustoa. Kastikkeeksi viikunabalsamicoa ja hyvää oliiviöljyä.

Ystävät rakkaat saapuivat kaikki melkein samaan syssyyn eikä mennyt kauan, kun istuimme ruokapöydässä. Sitten taas vähän aikaa nauratti, kun olimme hetken aikaa vieraskoreita, mutta kuten arvelinkin, toinen viinipullo sai mielet avautumaan ja kielet vertymään. Herrat lämmittivät saunan, minä keittelin kahvia, naisseurassa vietimme aikaamme keittiönpöydän ääressä nautiskellen jälkiruokajuustoja. Ilta meni niin sukkelaan! Hauskaa oli, mutta Ambra ja puolisonsa tahtoivat viimeisellä bussilla kaupunkiin ja kohta perään lähti toinenkin ystäväiseni kohti kotia.

Lauantaina ohjelmassa oli retki Hämeentielle. Mausteista oli taas pula, samalla nappasimme omahoitajalle muutaman pikkupussukan sekä tofua. Suunnistimme kohti Kurvin Lidliä Siltasen ja Lennonjohdon kautta. Taisi olla molemmilla hienoinen krapula, kun kikattelimme keskenämme pöydässä. Kylmä juoma maistui hyvältä, mutta luojan kiitos meillä ei ollut mikään tarve jäädä ravintolohin asustelemaan, vaan suuntasimme sullomaan lisätäytteitä pakastepizzoihin, joita tuli natusteltua pitkin iltaa.

Tänään on pakko siivota ja tiskata, ettei viikolla tarvitse riehua kotihommissa. Sitten Sherlock Holmesia ja Hercule Poirotia televisiosta. Huomenna on taas ankea työhönpaluu. Surkeata... Onneksi muuten olen kovin onnellinen. Nyt minulla on sekä upeita ystäviä että sellainen erityinen ystävä, jonka kanssa saan tyydytettyä läheisyysvajettani. Minä tiesin kaipaavani jotain, mutta ihmeesti sen oli unohtanut, miten upeata on, kun saa pitää toista hyvänä ja saa samaa takaisin. Ihmeellinen luonto.

Ikävää ja mukavaa ikävää

2011-09-23T10:29:00.000+03:00

Tänään juhlistamme pakanallisesti syyspäiväntasausta. Tai minä juhlistan ja samalla tarjoan elämänkatsomuksellisesti illallisen ystävilleni, jotka eivät välttämättä jaa elämänkatsomustani. Olipas se taas söpösti sanottu. (Minulla on taas yksi näitä "takaisin luontoon", uhrataan voimille, anotaan voimia talveen ja annetaan hyvän kiertää -hetkiäni. Älkää kiinnittäkö tähän mitään huomiota, kohtaus menee taatusti ohi.)

Eilinen työpäivä oli helvetistä. 12 tuntia, raskaita asioita, liikaa ajatuksia. Onneksi saan pitkän viikonlopun ja jotain muuta ajateltavaa. Kotimatkalla 550:n bussikuski soitteli klassista, se rauhoitti. Tuli mieleen, että sen voisivat melkein ottaa tavaksi, eikös se ole ihan todistettu, että muutkin ihmiset rauhoittuvat klassisen musiikin vaikutuksesta?

Keskiviikkoiltana kuuntelin omahoitajan selitystä ikävän ja mukavan ikävöinnin välillä. Minua on kuulema mukava ikävöidä. Kun on ollut tunnetyhjiössä useamman vuoden, tuollaiset asiat ovat kuin vettä kuihtuneelle. Tämä on vaarallista, minähän voisin tottua tällaiseen.