Pieni

Sen lisäksi, että eilen näytin kotoani kenties tulevalle vuokralaiselle, minulla oli aikaa tavata verkkolehtiä. Törmäsin mieltäni provosoivaan otsikkoon, jossa joku italiatar oli kourinut jonkun potkupallotähden haaruksia ja ilmaisi halveeraavasti, että lopputulema oli pieni. Minulla on sellainen tuntemus, että olen tästä joskus elämäni aikana haastellut aikaisemminkin, mutta jos ette ole päässeet kuulolle, kerronpahan mielipiteeni uudelleen. Ei sillä vehkeen koolla väliä ole, vaan sillä miten muuten asiaa lähestytään.

Ensinnäkin fysiologia; miehellisillä mitoilla on tapana kasvaa, kun ne innostuvat asiaansa. Ehkäpä suuri potkupallotähti ei ollut suuressa väkijoukossa parhaimmillaan ja asiaansa ottautunut. Toiseksensa kovin suurikokoinen monsteri ei minua pääse metriä lähemmäs, minä mielelläni nautin asiasta, en tahdo ajatella sitä, että rikkooko tuo muurinmurtaja muutakin kuin selibaatin. Kolmanneksi naisissakin on eri kokoisia persoonia, myös sisältä päin. Eikä se koko riipu henkilön fyysisestä koosta. MOT.

Jotta hei vaan kaikki te miehet, jotka mietitte, onko miehisyytenne mitta riittävän kokoinen vai ei, älkää peljätkö, minä kerron teille suuren ilon, ainakin minä pidän enemmän pienistä (jotka ovat itse asiassa aivan keskikokoisia). Pieni on parasta! Mutta ei kerrota sitä niille isokokoisille tyypeille, tulevat vielä kateellisiksi.

Mitähän minäkin tällaisista puhun, kun en uskalla edes kunnolla katsoa miehiä?

Tahtoisin jo ryhtyä pakkaamaan, vaikka muuttoon on vielä kaksi viikkoa. Mietin koko ajan, millä ihmeen keinolla saan laatikot kotiini mahdollisimman pian. Voisin vaikka elellä riisutussa asunnossa ihan vain siitä ilosta, että tietäisin, että saan kaiken kuntoon muuttoa varten. Minä olen hätäinen stressipampula joissain asioissa. Toistaiseksi olen tyytynyt hinkkaamaan paikkoja, jotka ovat olleet pienemmällä hoidolla viime aikoina. Huomasin, että liesituulettimen rasvasuojasta tulee pieni karvainen eläin, jos ei puoleen vuoteen sitä puhdista. Jouduin liottamaan etokapistusta imuroinnin jälkeen vedessä, sitten toluvedessä. Sitten suihkutin sen, sitten liotin toisen kerran ja suihkutin uudelleen. Ette kuulkaa arvaa miten jännittäviä hiutuvia suodattimesta voi irrota. Voin vain kuvitella, että jos ihminen ei sitä koskaan tee, tuloksena on kokonaan vaihdettava suodatin.

Ottoveljeni houkuttelin ruokapalkalla vilkaisemaan lattiakaivoon, se kun on toinen paikka, johon minua ei suin surminkaan saa tuijottamaan. Se oli puhdas. Hän puhdisti sen aikoinaan edellisten asujien jäljiltä ja minulla on taas naiselliset pikkukeinoni (putkenavaaja) saada se pysymään tolkuissaan. Tahdoin olla varma, ettei ainakaan minua syytetä asunnon huonoon kuntoon jättämisestä.

Todennäköisesti uudessa kodissa on sama homma edessä, kun en kuitenkaan ole tyytyväinen siivouksen tasoon...