Ei maistu

Nyt on jotain pahemmanlaatuisesti vialla. En tahdo juoda vettä. Olen suorastaan joutunut pakottamaan itseni vesimukin ääreen tänä aamuna. Vesi maistuu jotenkin pahalta, vaikkei siinä taatusti mitään vikaa ole, tai sitten sama vika on sekä kotona että töissä. Olen kuitenkin päättänyt, että normaalikaavalla menen aamun, pakotan itseni juomaan, koska vesi tekee hyvää ihmiselle.

Outoa.

Outoja olivat myös unet viime yönä. En päässyt juhliin, joihin olin kovasti menossa. Siitä tuli olikein painajainen. Tietysti heräsin ja valvoin tunnin verran. Mietin elämääni, tulin siihen tulokseen, että en sitten päässyt niihin bileisiin, joihin olisin tahtoinut, mutta saattaahan minulle vielä jotain muitakin juhlia olla luvassa.

Enkä nyt tarkoita mitään juhlajuhlia (niitä kyllä on luvassa), vaan elämän juhlia, sellaista riemastuttavaa ja onnellista eloa, jota kaikki varmaan kaipaavat. Myös elämän jakamista, tiedättehän; jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru vain puolet alkuperäisestä (tuohon jälkimmäiseen en kyllä usko).

Elämäkään ei siis oikein maistu. Pakotan itseni kuitenkin nauttimaan sitä, koska tiedän sen tekevän minulle hyvää. Sen lisäksi se alkaa kuitenkin maistua jossain vaiheessa. Ihan kuin vesikin.