Muistaakseni otsikko on taas lainaus isosta kirjasta, kuvaa suurta iloa. Sitä minä olen tuntenut tässä viimeisen vuorokauden aikana jälleen kerran. (On se kuulkaa hienoa, että saa välillä vaeltaa murheen laaksossa ja välillä elämä se on kuin silkkiä vaan. Ei käy aika pitkäksi.)
Jätin aurinkoisen Helsingin, saavuin junan tuomana Tampereelle, missä minut kidnappasi heti asemalta ystäväiseni tyttärensä kanssa. Hotelli Tammer ei vielä siihen aikaan suostunut tarjoamaan huonetta, niinpä jäi neidille näyttämättä huone, joka kieltämättä sitten, kun sinne vihdoin pääsin, oli melkoisen kaunis. Minä sitten rakastan vanhoja taloja, jopa hotelleina, joiden sisukset on pistetty uusiksi. Onneksi alakerta on säilyttänyt paljon vanhaa.
Leikimme turisteja, tallustelimme rannalla, kaduilla, puistoissa. Sitten paarustimme syömään ravintola Haraldiin. Kieltämättä paikan ulkonäkö toi mieleeni huonohkon vitsin Harald Hirmuinen-sarjakuvasta, mutta ruoka muutti käsitykseni positiiviseksi. Nuorelle neidille oli tarjolla nuorelle neidille sopiva Olga onnekkaan taikavene, kun taas me onnenpossut saimme nautiskella ääri-ihanaa kasvispöperöä Gunhildin kasviskilveltä. Etenkin grillattu vuohenjuusto tervapuolukoiden kanssa oli viedä mielenkin mukanaan! Omnom! Testasimme vasta perjantaina saapuneen vahvemman simankin, mielenkiintoinen kokemus, ei suinkaan niin omituinen kuin pelkäsin, vaikka tuoksussa olikin himppanen olutta mukana. Ruokailun aikana tutustuin myös kohta 6-vuotiaan neidon leluvalikoimaan, joka sisälsi suuripäisiä ja -silmäisiä mukaeläimiä. Outo on ihmisen lapsen maku...
Pienen turistiajelun jälkeen poikkesimme Amurin Helmessä kahvilla (no juu juu, vedin mää palan torttuakin). Sillä välin kylmä tihkusade oli muuttunut raivoisaksi tuuliseksi rännäksi, joka ajoi oppaani ja minut taidemuseoon, ajattelimme, että siellä olisi vielä ollut Gigerin näyttely, mutta pääsimmekin Anni Leppälän valokuvanäyttelyn avajaisiin. Se vasta hieno kokemus olikin! Tarjolla oli valokuvia, jotka herättelivät meissä mielikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta, kilvan jaoimme muistojamme, hiihtelimme kuvalta toiselle, hihittelimme ja herkistyimme.
Poikkesin hotellilla ”kaunistautumassa”, maalasin naamani ja vaihdoin vaatteet, valmistujais- ja syntymäpäiväjuhlat olivat aivan naapurissa, Väinö Linnan aukion varrella Galleria Bertelissä. Siellä nautin lisää hyvää herkkuruokaa, maukasta boolia, ihmisseuraa ja Rehtoreiden keikan (voi miten minä siinä vaiheessa tunsin itseni vanhaksi, kun muistelin nuoruuttani, että miten toiset ei uskalla tanssii, kun niiden tulee hiki, mut mä vaan pogoon, pogoon, pogoon, kunnes kuolen... mie vaan lopetin pogoamisen ennen kuolemaa), ennen kuin suuntasin pienimuotoiselle kierrokselle Tampereen yössä. Se kierros valitettavasti jäi lyhykäiseksi, pää päätti suuttua minulle vilkkuvista valoista ja ajoi migreenilääkkeen ottoon hotellihuoneeseen. Mutta mikäs siellä ollessani, iso mukava huone, sänkyä vaikka muille jakaa ja puhtaat valkeat lakanat.
Aamiainen pitkän kaavan mukaan on nautittu Hesarin kanssa. Seuraavaksi ajattelin oikaista hetkeksi. Sitten asemalle. Tampere on kiva. Ihmiset ovat kivoja. Koko maailma voi olla kiva, vaikka ulkona sataisi ja pakastaisi. Minä olen vähän väsynyt, kulunut, nuutunut, mutta ihan käypä ihmiseksi. Oikeastaan minulla ei ole mitään valitettavaa. Paitsi ehkä se migreenin poikanen, joka pilasi illan lopun, mutta sille minä en mitään voi. Sen kanssa on vain elettävä.
Kiva, että reissu toteutui. Tre on hyvä paikka, olen asunut siellä aikanaan, kauan, kauan sitten, silloin kun Tillikka oli vielä oikea Tillikka.
VastaaPoistaVoi kun kivaa, kun sulla on ollut hauskaa. Minäkin tykkään Tampereesta, siellä on mulle pari todella tärkeää asiaa.
VastaaPoistaSusuP, oli tosi kivaa, mutta kuten huomasin aamupalalla, ei minusta koskaan ihan oikeata tampererererelaista voi tulla, kun en tykkää mustasta maggarasta, kokeilin taas pienen nöttösen puolukkahillon kanssa.
VastaaPoistaKiona, Tampere on kyllä tosi kiva ja kompakti kylä.