Tyhjäpää tarinoi

Lomatelevisiosta seurattua

- Naisten etsivätoimisto Nro 1 – Mma Ramotswe rulaa! Harmi vain, että ensi lauantaina tulee viimeinen jakso. Pitää varmaan keittää pannullinen rooibosta juhlistaakseni tilaisuutta.
- Rock of Love 3 – Paitsi että Brett-setä näyttää akkojensa kanssa niin kulahtaneelta, että alan tajuta mitä white trash-termillä tarkoitetaan. Sen lisäksi minua huijattiin, ohjelma tuli sekä lauantaisin että sunnuntaisin, jäi monta jaksoa väliin.
- Komisario Lewis – Harmi kun Morsen tappoivat, mutta Lewis on ihan ookoo. Tosin mie en tykkää Hathawaysta, vaikka kaikki muut tykkäävätkin, se on kristitty ja sillä on liian pitkä naama. Foylen sotaa yritin vilkaista eilen, mutta se on jo mennyt niin pitkälle, etten päässyt siihen enää oikein mukaan, en mie nimittäin sunnuntaityöiltoina yhdeksän jälkeen enää jaksa mitään telkkarista tuijottaa.
- TV-uutiset – ikisuosikki, etenkin säätiedotus on ollut seurattua kamaa tänä kesänä. Eilen oli aika kaunis ukkonen, se ihan oikeasti nousi niin, ettei voinut olla huomaamatta. Minäkin pelkuriraasu uskaltauduin tihrustamaan sitä parvekkeelta, vaikka jänskätti kovin (siksi se Foylekin jäi osin katsomatta).
- Livin ja Jimin kokkaus-, talonosto- ja sisustusohjelmat – ihanan aivotonta ohjelmaa! Aivan parasta aamupäiväviihdettä, jos ei ole mitään järjellistä tekemistä.
- Viime perjantaina löytämäni vampyyrisarjat Moonlight (Sub) ja True Blood (TV2) – Mikäs siinä on kauniita nuoria ihmisiä katsellessa, etenkin kun ainakin Moonlight sarja loppuu aina hyvin, samaa ei voinut sanoa True Bloodista, pelottamaan ihan rupesi, todennäköisesti siis jätän jatkossa väliin.

En tiedä tajuaako kukaan, miten rajoittunutta televisionkatsomista voin harrastaa. En voi katsoa kauhua, en väkivaltaa, enkä kovin hirveitä dokumenttejakaan. Kaikki katsomani tulee uniin. Sitten näen painajaisia. Eläissäni olen katsonut ehkä noin kaksi kauhuelokuvaa ja nekin suurimmaksi osaksi tyynyn takaa tai silmälasien yli, jolloin en näe mitään tarkasti. Olen pelkuri. Minulle on turha tulla selittämään, etteivät ne asiat oikeasti tapahdu, eivät ehkä muuten, mutta unissani tapahtuvat. Eikä ole huonounisen ihmisen kiva herätä omaan itkuunsa ja huutoonsa keskellä yötä, siinä sitten yrität saada unta uudelleen.

Onneksi ovat kirjat. Eilen lukaisin sen viimeisen lukemattoman Walter Mosleyni, Pieni keltainen koira oli taattua Easy Rawlins actionia! Nyt jatkan Blondin kanssa taistelua, siitä tulee vielä pitkä urakka, pahoin pelkään. (Huomaakohan kukaan, että lomani jatkuu vielä? Eikä mitään järjellistä ole suunnitelmissa, jippii!!!)