Oi aikoja, oi tapoja (mut silleen hyvällä)

Kampaajaneito se taas keksi tehdä minusta uuden näköisen perjantaina; tällä kertaa leikkaamisen jälkeen hän veivasi hiukseni korkkiruuvikiharoille. Näytin Pollyannan ja Shirley Templen yhdistelmältä. Tosi söpö! Ei minua hänen kokeilunsa haittaa, koska onhan niistä hupia paljon, ja itse leikkaus onnistuu hyvin. Hän vihjaisi, että viimeinen värjäys oli tuonut hiuksiini vihertävän sävyn ja tarjoutui pesemään sen pois sävyttävällä hoitoaineella. Uskokaa pois, käsittely auttoi, vaikka toisaalta vihreä sävy saattaisi olla aika eksootillinen. Olen niin vakuuttunut, että seuraavalla kerralla annan hänen katkaista hiukseni radikaalimmin, saa leikata minulle sen rikotun pitkän polkkatukan.

Eilisen vietin paikallisen nuorison parissa vapaaehtoistellen. Juma, että ne kakarat ovat IHANIA! Nuorisotalolla käy monta eri kulttuuria edustavaa vekaraa, ja he tulevat niin hyvin toimeen keskenään, ettei tahdo läpi nähdä. Lutuista! Ihanaa! Jatkossa tulen lisäämään vierailujani ohjaajana, tarvetta on, kävijämäärä saattaa illassa olla satakunta nuorta. Ja se on muuten paljon! Nyt kävijämäärää kasvattivat syyslomaviikon erityisohjelmat.

Kivaa oli sekin, kun minua pyydettiin mukaan ohjaajien illanviettoon, yksi heistä on vaihtamassa toimipaikkaa. Mutta ei minusta minnekään ollut lähtijäksi, olin aivan poikki, kun perjantaina tuli vähän taas ystävättäreni kanssa parannettua maailmaa, saunottua ja syötyä hyvin. Väsytti. Kai minusta kuitenkin jotain hyötyä on, kun ottaisivat porukkaansa vapaa-ajallaankin. Mukavia ihmisiä ovat, mutta toisaalta muistelin, miten tärkeätä oli päästä joskus puhumaan jostain muustakin kuin työasiosita vapaalla. Eivät he minua siihen välttämättä tarvitse, ainakaan vielä.

Tänään olen luvannut itselleni sohvaperunapäivän. Kaukosäätimestä ja minusta tulee vielä hyvät kaverit!