Valkoista kohinaa, saattaa olla myös harmaata

Minähän olen äärimmäisen hyväkuntoinen siihen nähden, miten vähän teen itseni eteen. Mitä nyt vähän ylipainoinen ja vähän verenpainetautinen ja vähän glaukoomainen, mutta muuten perusterve nuori. Etenkin nuori korvien välistä. Mutta sitten kun tulee joku kremppa, niin se tulee täysillä, eikä hiipien, että siihen voisi tottua. Eilen taas oli niskan ja yläselän vuoro jumittua oikealta puolelta, todennäköisesti olen saanut siihen vetoa jossain välissä. Ilmojen vaihtuminenkin saattaa olla syyllinen.

Eniveis, pää on kipeä kolmatta päivää, niska ja selkä toista päivää. Se ensimmäinen pääkipupäivä oli tosin itseaiheutettua. Viime yönä olin hereillä yhdestä neljään, etsin sopivaa nukkuasentoa. Nyt väsyttää ja selkä on edelleen jumissa, mutta onneksi sain edes pari tuntia unta aamuyöstä. Hyvä niinkin. Ja ehkäpä sitten ensi yönä tulee enemmän unta.

Mietin lauantaista syyshuimaustani aamuyöstä (tietysti!), nolotti ja hävetti, että pitikö sitä taas lähteä. Asiat kun vielä menivät suurin piirtein siihen pisteeseen, että sain jatkopaikan isännän kanssa musiikkiriidan aikaiseksi, ja ihan oikeasti vain nukuin siellä, niin harmittaa sekin. Mutta s**tana, kun ihminen kuunteli niin paskaa musiikkia ja muutenkin oli niin täynnä itseään, että päätin ryhtyä pihtariksi heti siltä siunaamalta. Sitten vaan vielä kiukutti sekin, kun olin niin kaukana kotoa, että pakko oli jäädä odottamaan julkisen liikenteen alkamista ja perkuna kun se rakennuksesta ulospääseminenkin vaati jonkin valtakunnan vakoilijan taitoja, niin olihan vähän kökkö kokemus, vaikka edellinen ilta niin hauska olikin. Ja olisivat ne jatkotkin voineet olla hauskat, vaan kun eivät sitten olleetkaan. Ainakaan niin hauskat, että niille mitään jatkoa seuraisi. Minä nimittäin karkasin sanomatta sanaakaan. (Vähän niin kuin tuomari Nurmion Punaisessa Planeetassa.)

Noin, nyt kun sen olen kirjoittanut pois mielestäni, todennäköisesti pääsen muistosta eroon helpommin, eikä se jää kiusaamaan minua loppuelämäkseni. Ja jospa saisin ensi yönä ihan oikeata untakin.

Eilinen koulukeikka meni erinomaisesti. Tästä viikosta onkin tulossa melkoinen vapaaehtoistyön kukkanen, kun vielä perjantaina menen koululle juttelemaan ja kertomaan lisää tapahtumaköyhästä työstäni, sitten lauantaina nuorisotalolle viettämään nuorten kanssa syyslomaa. Kiva kiva. Ja eilen minulle vihjaistiiin myös yhdestä avoimesta työpaikastakin, joka saattaisi olla ihan kiinnostava. Hakuaikaa on kuukauden loppuun saakka, sitäkin pitäisi pohtia ihan vakavissaan.

Korvissa kohisee. Korvien välinen harmaa aine kuplii. Voi minua. Miksi minä olen niin impulsiivinen pässi?