Kevään merkkejä

Vaihdoin ahdistusta herättävän shoppailukierroksen iltapäivään ja iltaan veljieni ja heidän perheidensä seurassa. Nuoremman veljeni kodissa Vantaalla kokkasimme ja vietimme aikaa. Veljenlapseni kasvavat ja kehittyvät huimaa vauhtia, nautin heidän seurastaan aina vain enemmän - johtuu varmaan siitä, etten pikkulasten seurassa ole koskaan ollut luontevimmillani. Suunnittelimme hivenen syksyllä koittavaa veljeni tasavuotissyntymäpäivää. Se suunnitelma on kuitenkin vielä niin vaiheessa, ettei toinne paljon asiasta puhua. Katsotaan, luvassa voi olla jotain kivaa.

Kevään ensimmäinen perhonen oli sitruunaperhonen. Muistan, kun jonkun hassun taikauskoisen höpötyksen mukaan kesästä tulee sellainen kuin on kevään ensimmäisen perhosen värin. Onneksi sitruunaperhoset heräävät yleensä ajoissa, harvemmin sitä ritariperhoseen tai suruvaippaan heti keväällä törmää. Luonto tuntui muutenkin olevan puhkeamisen partaalla, puiden silmut kasvoivat silmissä!

Veliseni savusti lohta, veljenvaimo teki uunissa täytettyjä kesäkurpitsoita, minä toin säkillisen uusia perunoita ja jälkiruuaksi marenki-marja-rahkakakkuainekset. Hyvää oli ja riittävästi! Ovat varmaan tänä aamuna rakennelleet loppupaloista brunssin ennen kuin vanhemman pikkuveljeni perhe on suunnannut minilomalle Tallinnaan. Ainakin ilma suosii lomalaisia!

Illalla ajelin kotiin taksilla ja kylläpä kiukutti. Ukkelin huonojen reittivalintojen takia kyyti maksoi melkein puolet enemmän kuin yleensä. Kai se on vaan pidettävä omana häpeänään, koska en minäkään häntä osaa ruveta neuvomaan, ja se oli navigaattorin tarjoama reitti. Kyllä oikea vanhanajan taksikuski olisi tiennyt ne myös asiakkaalle edukkaammaksi käyvät oikoreitit! Mietin, pitäisiko kirjoittaa taksitarkastajallle vai ei.