Pää kiinni, painajainen

Viime yö oli taas täynnä epämiellyttäviä unia. Tai oikeastaan ensin heräsin suureen lihavuusahdistukseen, ei ole riemuisaa kokea itsensä höllyväksi laardikasaksi aamuyöstä. Vaikutus kertautuu kummasti eikä edesauta unen saapumista. Sitten nukahdettuani heräsin pahaan uneen, siinä olin mennyt takaamaan yhden työkaverini lainan. Ja hän tietysti oli joutunut ongelmiin, laina oli tulossa minulle maksettavaksi, enkä saanut edes selvää mikä oli loppusumma. Kamala painajainen!

Yksi ystäväni on sitä mieltä, että ajattelen rahaa ja taloutta koko ajan. Hän saa sen kuulostamaan vähän epäilyttävältä, mutta tottahan se on. En minä kyllä itseäni pihinä pidä, kaikki on tupannut menemään, mikä on tullut, mutta pakkohan sitä on laskea mitä aikoo hankkia ja paljonko siihen menee. Kun ei taloudellista tukea mistään tipu (enkä huolisikaan), niin parempi tulla toimeen omillaan. Sitä virhettä minä tosin en KOSKAAN tekisi, että ryhtyisin takaajaksi kenellekään, en edes parhaille ystävilleni tai sukulaisille. Ensinnäkään en luota kehenkään ja toiseksensa mitä vain voi sattua.

Sitä paitsi jos satutte muistamaan, että juuri maksoin omasta tyhmyydestäni viimeisen erän, niin olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että saavat muutkin selvitä loppupelissä aivan omarahoituksen turvin. Lainata voin vähän, mutta paperiin en nimeäni laita. Paitsi yhteen paperiin, olen jo kirjoittanut testamenttinikin, pitää vaan vielä todistuttaa se oikeaksi. Veljentyttö saakoon kaiken, tuskinpa niissä pienissä summissa, joita perääni jätän, tulee hirveästi jaettavaa olemaan, mutta jos nyt varuilta - sitä lottovoittoa tai amerikanperintöä varten - varautuisin.

Vielä yksi aamu, sitten neljä vapaata. Aivan vähäsen ahdistaa, työ, itse ja raha. Kaikki.