Sekasortoa työrintamalla

Aamu on alkanut vauhdikkaasti, esi-ihme on sohlannut parhaansa mukaan ja nyt sitten ärjähtelee ympäriinsä, kun ei tahdo ymmärtää, että aivan itse on aiheuttanut pieniä ongelmatilanteita sekä itselleen että muille. Sellaista se on, aivan yhtä vaikeata on hänen löytää malka omasta silmästään kuin minunkin. Meissä molemmissa elelee se suuri erehtymätön. Onneksi minä edes silloin tällöin tunnustan omat virheeni – edes itselleni.

Itse olen aika nuutunut. Allergia väsyttää. Unta kyllä tulee, mutta mikään ei ole juuri nyt riittävä määrä. Harmittelen kalenterin täyttymistä, unohdin, että olen järjestämässä osaston daameille treffejä perjantaiksi, pitäähän minun itsenkin sinne osallistua. En vaan nyt jaksaisi. Tahtoisin olla kotona ja vaikka pestä ne perkeleen ikkunat. Mitä muuta tahansa paitsi sosiaalista kanssakäymistä yhtään enempää kuin on pakko!

Huolestuttaa yhden kanssabloggaajan tilanne. Kumma miten sitä voi tuntemattoman ihmisen elämää kanssajännittää niin, että vatsa meinaa mennä kuralle. Johtunee varmaan siitä, että tilanteessa on paljon samaa kuin itselläni nelisen vuotta sitten. Onneksi toivoa on sielläkin suunnassa, samoin kuin oli itselläni.