Aavesärkyä

Junassa salakuuntelin miestä, joka jutteli jonkun tärkeän kanssa puhelimessa. He suunnittelivat ihan pieniä ja tavallisia arkiasioita, mutta sivusivat myös lomaa. Sitten se taas iski, tiimin tai yksikön kaipuu, halu suunnitella pieniä asioita jonkun kanssa, olla jonkun kanssa, eikä aina vain yksin ja touhottaa vain omiaan.

Enkä nyt mitään suuria haaveile, vaikka sitä, että millaista ruokaa tehdään, siivotaanko vai jätetäänkö siivoamatta, kerrotaan pieniä juttuja, hymyillään samoille asioille, luetaan sama kirja perätysten, ärsyynnytään lojuvista vaatteista, kiukutellaan roskapussista, valitetaan tyhjästä maitopurkista. Kyllä te tiedätte, sellaista yksikkötoimintaa. Minulla on aavesärkyä, kipu siellä, missä kuvittelin tulevaisuuteni olevan. En onnistunut vanhempieni kanssa eikä entisen puolison kanssa, luuseri. Minussa täytyy olla joku pahemmanlaatuinen vika, jota en ole paikallistanut.

Mutta glaukooma minulla ei ainakaan vielä ole, eilen vihdoin sain raportin maaliskuisesta vierailustani silmälääkärillä. Sain myös laskun. Joku minun vasemman silmän näkökenttääni kuitenkin syö, kun se pienenee. Pääsen tutkittavaksi uudelleen syksyllä. Sillä lailla.

Yksi ravintolaketju lähetti minulle kanta-asiakaskorttinsa. Nytkö ne huomasivat, että käytän siellä yllättävän paljon rahaa ihmiseksi, joka ei juurikaan käy ravintoloissa? Ihan kiva, sillä näytti saavan jotain juomahalvennuksiakin, onpahan lisänä sekin säästö rokassa. Vaarallisia kyllä tuollaiset säästöt...