Olen lähes sanaton. Kävin elämäni ensimmäisen kerran siinä ravintolassa, jota mummotunneliksi kutsutaan. Sitä ennen kävin monessa muussakin baarissa, mutta tuo viimeinen oli jotain aivan uutta, outoa ja ihmeellistä. Siellä kuulkaa tämän "mummon" silmät pyörivät kuin rulettipallot, kun meininkiä seurasin. Tiedättekö, että se ravitsemusliike on täynnä miehiä, jotka syövät naisia katseillaan? Ikinä en ole sellaista hyökkäysten hyökyä kokenut, lihatiskimeininkiä. Minäkin olisin kelvannut - useammallekin. Valitettavasti he eivät kelvanneet minulle.
Minulla kun ei ole se sukupuolielämä ensimmäisenä mielessä, vaan ensin pitäisi korvien välistä löytyä jotain. Se olisi seksikästä, äly nääs. Ja toiseksensa en tahdo enää tuntemattomien kanssa pelautua, tahdon ensin tutustua (tätä kyllä ei nuorempi itseni uskoisi, jos olisi kuulemassa, olin melkoinen villikko nuorna tyttönä). Luulen, että avioliiton loppuajan kokemuksetkin ovat varovaiseksi opettaneet. Joskus kai kuitenkin pitäisi takaisin hevosen selkään hypätä, vaikka miten pahasti olisi sieltä tippunut. Mutta se taas vaatisi turvalliset olosuhteet ja siltä ei mummotunnelissa todellakaan tuntunut.
Olin niin helpottunut, kun ulos sieltä pääsin, että en tahtonut hypätä suoraan taksiin, vaan selvensin päätäni yöbussijonossa. Oli kai sitä osansa morkkiksellakin, kun tuli ravintoloissa nautittua niin paljon tyyriitä juomia, että päätin sitten edes jossain asiassa säästää. Matka sujui yllättävän leppoisasti, muistin miksi nuorempana usein tuli ajeltua bussilla kotiin. Nykyään tulen jo yleensä sen verran paljon aikaisemmin kotiin, että eivät vielä yöbussit kulje, pääsee tavallisilla.
Tänään olisin tahtonut nukkua, mutta naapurin koiralla on eroahdistus. Se vinkuu seinän takana. Vituttaa ja harmittaa, kun ei saa nukuttua. Noh, ehkä otan päikkärit myöhemmin. Kuka kävisi minulle kaupassa, tekisi ruuan ja silittelisi takaisin uneen? Ei ainakaan kukaan niistä eilisistä. Hhhrrrrrhhh, kylmiä väreitä... Pelottava kokemus, mutta voi olla, että se pitää käydä katsomassa uudelleen, ihan niin kuin joku outo unenomainen elokuva pitää katsoa pari kertaa, että sen ymmärtää. Ihmeellisiä asioita ihmiset tekevät toisilleen - ihan vapaaehtoisesti. Mutta antaa nyt ensin ajan kulua, en todellakaan aio siitä mitään kantabaaria itselleni tehdä.
Minulla kun ei ole se sukupuolielämä ensimmäisenä mielessä, vaan ensin pitäisi korvien välistä löytyä jotain. Se olisi seksikästä, äly nääs. Ja toiseksensa en tahdo enää tuntemattomien kanssa pelautua, tahdon ensin tutustua (tätä kyllä ei nuorempi itseni uskoisi, jos olisi kuulemassa, olin melkoinen villikko nuorna tyttönä). Luulen, että avioliiton loppuajan kokemuksetkin ovat varovaiseksi opettaneet. Joskus kai kuitenkin pitäisi takaisin hevosen selkään hypätä, vaikka miten pahasti olisi sieltä tippunut. Mutta se taas vaatisi turvalliset olosuhteet ja siltä ei mummotunnelissa todellakaan tuntunut.
Olin niin helpottunut, kun ulos sieltä pääsin, että en tahtonut hypätä suoraan taksiin, vaan selvensin päätäni yöbussijonossa. Oli kai sitä osansa morkkiksellakin, kun tuli ravintoloissa nautittua niin paljon tyyriitä juomia, että päätin sitten edes jossain asiassa säästää. Matka sujui yllättävän leppoisasti, muistin miksi nuorempana usein tuli ajeltua bussilla kotiin. Nykyään tulen jo yleensä sen verran paljon aikaisemmin kotiin, että eivät vielä yöbussit kulje, pääsee tavallisilla.Tänään olisin tahtonut nukkua, mutta naapurin koiralla on eroahdistus. Se vinkuu seinän takana. Vituttaa ja harmittaa, kun ei saa nukuttua. Noh, ehkä otan päikkärit myöhemmin. Kuka kävisi minulle kaupassa, tekisi ruuan ja silittelisi takaisin uneen? Ei ainakaan kukaan niistä eilisistä. Hhhrrrrrhhh, kylmiä väreitä... Pelottava kokemus, mutta voi olla, että se pitää käydä katsomassa uudelleen, ihan niin kuin joku outo unenomainen elokuva pitää katsoa pari kertaa, että sen ymmärtää. Ihmeellisiä asioita ihmiset tekevät toisilleen - ihan vapaaehtoisesti. Mutta antaa nyt ensin ajan kulua, en todellakaan aio siitä mitään kantabaaria itselleni tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti