Nyt taas muistan!

Iltapäivä palkkatyössä meni koulutuksessa. Tuli vähän kiire, kun olin luvannut viideksi mennä nuorisotilalle. Kerkesin heittää kuitenkin kassit ja nyssäkät kotiin, ennen kuin piti kirmailla eteen päin. Ja hyvänen aika, että minulla oli hauskaa koko illan! En muistanutkaan, miten viehättäviä, avoimia ja hupaisia nuoret ovat. Ja näköjään vanha tatsi on tallella, minun nenälleni ei hypitä, vaikka mukava ihminen olenkin.

Mutta se siitä, enempää en aio asiaa mainostaa. Vakituisen henkilökunnan edustaja tunnusti lähtiessäni pelänneensä iltaa, mutta myönsi auliisti, ettei ollut odottanut aivan minunlaistani vapaaehtoista. Toisaalta ymmärrän, mitä hän tarkoitti, aika harvoin varmaan heillekään sattuu ammattitaitoista vapaaehtoista. Heh. Jatkoa seuraa, ei varmaan avoimissa illoissa, mutta erilaisissa tapahtumissa nyt keväällä ja sitten syksyllä taas avoimessa toiminnassa.

Olin niin virtaa täynnä, että tuli vielä käveltyä kotiin. Sitten ruoka jo maistuikin, tuli aika pitkä tauko lounaan ja iltaruuan väliin. Seuraavan kerran pitää napata joku hedelmä mukaan. Ruuan päälle väsähdin totaalisesti, ihan kuin olisi ilmat laskettu pallosta, olin nyykähtää sohvalle.

Kieltämättä vaarallista flirttiä vanhan työni kanssa harrastan. Oli se niin riemukasta, antoi paljon, vaikka siinä ankeat puolensakin olivat. Mutta kun tuntuu, että nykyisessä kotikaupungissani asiat ovat vähän paremmin, infrastruktuuri on monta kertaa paremmassa kunnossa kuin jossain toisaalla. Ja mikä mahdollisuuksien kirjo! Vaarallisuus-aspekti tulee sieltä, että huomasin Luotsi-projektilla olevan nuoriso-ohjaajan paikan auki, määräaikaisen ja huonompipalkkaisen tosin kuin nykyiseni, mutta minun pitää ihan oikeasti hillitä itseni!