Alkoi eilen iltapäivällä ajatus työpäivästä tympiä niin paljon, että pidin itse itseni kanssa palaverin ja totesin, ettei kesken ole mitään sellaista, joka ei kerkeäisi odottaa maanantaihin. Sitten viestin esihenkilölle pitäväni saldovapaapäivän. Ja toisaalta johan tuo oli aikakin, oli nimittäin jo melkein viikko plakkarissa. Onneksi esi-ihme osaa tarvittaessa myös joustaa, että pääsee spontaanisti vapaalle.
Niinpä aion tänään nukkua pitkään ja hartaasti. Just tasan tarkkaan niin monet päiväunet kuin tuntuu olevan tarpeen. Luulisin, että on tarpeen. Äsken juuri suoritin uusioheräämisen, aamupalaa en kuitenkaan kahdesti viitsi syödä.
Sitten jaksan ehkä siivota, kun pirkanan ottoveli ilmoittikin tulevansa jo tänään. Kauppaan pitää myös keretä. Ja mulle pullo viiniä. Ottoveli kun ei ota, on ottanut elämänsä aikana sen verran reilusti, että päätti vapaaehtoisesti ryhtyä rajoittamaan. Mie en ole vieläkään päässyt siinä lajissa mieleni päähän, meneeköhän siinä vielä pitkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti