Minullahan on kaksi heimoa, omasuojelemani ja toinen verenperimän kautta saatu. Molemmat ovat omalla tavallaan tärkeitä ja toisiaan täydentäviä. Viikonlopun retki oli siinä mielessä tyydyttävä, että ensin sain viettää omatekemäni heimon kanssa aikaa ja lopuksi tapasin vielä toisenkin.
Aika kulkee siivillä, kun syö, juo, keskustelee, jakaa kokemuksia, nauraa ja tutustuu uusiin ihmisiin, etenkin uuteen heimoveljeen. Ystävieni 8-kuukautinen on varmaan maailman helpoin kääpiö, ei paljon itkua kuulunut, mutta toisaalta jos kaksi täysipäistä tekee yhden uuden, niin ei kai siitä huonoa voi tullakaan. Ilmeisesti myöskään kääpiölle ei jäänyt traumoja kummitus-tädin vierailusta, koska olento ei edes sylissä pärähtänyt itkuun.
Kerronko ruuasta? Jos ihan vähän... Perjantai-iltana hernerisottoa, paistettua ahventa ja kuhaa valkoviinivoikastikkeessa, jälkiruuaksi suklaata ja maitokahvia. Ja geeteetä. Lauantaina grillasimme satay-kanavartaita, jättikatkarapuja ja kasviksia. Kasvisten ja rieskan kanssa tarjolla oli wasabivoita, josta tuli muuten ikuinen rakkauteni kohde, tsatsikia, mansikka-sinihomejuustosalaattia ja mungnuudelilisuke, johon piti tulla tulinen kastike, mutta ei sitten tullutkaan. Väärä chilivalinta, muuten hyvä emmes. Unohdinkos mie jotain? Juu, naapurin komean merimiehen tarjoaman mansikkakakun sekä melonisorbetin.
Eilinen saatanankarkoitusjuhla tuntui sujuvan myös hyvin. Veljeni keskimmäinen on jo isäänsä pidempi hernekeppi, jolle puku ja tilanne toivat aivan uutta itseluottamusta ja puhtia. Hän hymyili, puhui ja seurusteli vieraiden kanssa, ihmeellinen muutos siitä epävarmasta teinistä, joka ei kuvaan vielä viime kesänä suostunut! Ruoka oli taattua suvun luottoruokaa, jonka jälkeen ei tarvinnut lähteä nälkäisenä junaan. Itse asiassa en tarvinnut edes eväitä! Vesi riitti ja sitä kului, kun vaunun ilmastointi reistaili.
Viime yön unet jäivät vähiin, kun piti vielä täksi viikoksi kammeta töihin, mutta mie jaksan viisi päivää vaikka aidanseipäänä, kun tiedän, että sitten saan ensimmäisen viikon tehdä ihan mitä vain tahdon. Vaikka syljeksiä kattoon. Voi olla että syljeksinkin, eilen junassa tuli pienimuotoinen ihmisallergia, kun oli täyttä, kakarat rääkyivät ja ihmiset haisivat. Minäkin. Yäk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti