Ex tempore-illanistujaisten (viiniä, tapaksia ja juustoja, jutustelua, naurua, vakavampia sävyjä, spotify-musiikkia, sauna ja joutavanpäivästä parveketupakointia) jälkeen katsoin paljon televisiota, söin hyvää herkkuruokaa, join paljon vichyä, colaa sekä vettä ja mietin ties monennenko kerran, että ystävät ovat ihmisen elämässä hieno ja tärkeä asia.
Tuuletin-raasuni saattaa kuolla. Se on ryhtynyt naksumaan omituisesti pyöriessään. Mikä liene yleensä kestoikä tuollaisilla halpiskapistuksilla? Toisaalta ei kuumuutta voi loputtomiin saakka kestää ja olihan välissä muutama päivä, kun tuuletin sai levätäkin. Ihania kylmiä öitä!
Viime yönä ei enää ollut kylmä. Eikä nyt. Minun oikeastaan pitäisi kaivaa ompelukone esiin, mutta ei ehkä vielä tänään, ensi viikkokin on ihan hyvä. Jospa vain jatkaisin lukemista, kirjastosta löysin viimeisen lukemattoman Easy Rawlinsin Pieni Keltainen Koira, sen lisäksi Oatesin Blondi ja Annie Proulxin Ässä Hihassa saavat lietsoa lukuharrastettani. Minulla kyllä toisaalta on sellainen tunne että Annien teoksen olen lukenut, mutta eipä väliä, enhän mie muista mitään enää kuitenkaan. On tästä alkavasta dementiasta joku hyötykin!
Jatkan aivojeni paahtopaistamista ja palaan kirjoittamaan sitten, kun minulla on jotain sanottavaa. En lupaa, että se olisi tosin mitään viisasta, mutta jos edes jotenkin herne heilahtaisi, olisi ullakolla muutakin kuin vain valot, tapulin lepakot pölytetty ja kasetti vaihdettu. Voi olla, että valokuviakin tulee enemmän, hankin nimittäin kameran. Söpön pinkin Sony Cybershot DSC-W320:n. Ei pitänyt vielä, rankaisuaika oli kesken (rankaisen itseäni tekemistäni tyhmyyksistä, niin kuin siitä, että edellinen kamera koki typerän wc-kuoleman).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti