Mitä? Täh? Mitäh?

Kuuntelin nuorisomusiikkia bussissa naapurin kuulokkeiden läpi. Oli aika lujalla. Mietin vain, että toivottavasti ymmärtää yhteiskunta ryhtyä kouluttamaan korvalääkäreitä ja viittomakielen ammattilaisia taajempaan, luvassa on meidän jälkeemme kuuro sukupolvi. Silloin kun isä lampun osti ja kummitus oli nuorisoikäinen, meillä ei ollut kuin korvalappustereot eikä niitä onneksi saanut niin lujalle äänen särkymättä, että olisi viitsinyt kovin lujaa luukuttaa. (Välillä se harmitti, mutta ei kerrota kenellekään, kun minun on nyt tarkoitus saarnata omahyväisesti vanhemmuuttani...)

Olen minäkin vahinkoa sittemmin jollain keikalla korviini aiheuttanut, myönnän. Se on tuo rokki- ja hevimusiikki saatanasta, ainakin vei oikeasta korvastani puhetaajuudelta palasen. Puhelimeen voin puhua vain vasenkorvaisesti, oikea ei kuule. Etenkään jos on yhtään taustahälyä. Arvatkaas, mitä työni sisältää paljonkin, tietysti puhelimeen puhumista. Niinpä olen oppinut jo viitisentoista vuotta sitten aina kovien äänten iskiessä tunkemaan tulpat korviini. Tulpat ovat hyvästä! Suosittelen lämpimästi! Nuorisolle suosittelisin volyymin laskua niissä soittovehkeissä, mutta eipä ole mummojen puheet aikaisemminkaan nuorisoa hätkäyttäneet.

Aamuinen musiikki muuten oli ihan paskaa. Jotain suomihiphopräppiä, josta en ole Notkean Rotan jälkeen ymmärtänyt yhtään mitään. Kai se tarkoittaa vanhenemista sekin, kun ei enää nuorisomusiikki kelpaa. Voi kyllä johtua siitäkin, että uni loppui vähän jälkeen neljän. Ei lisää mitenkään suvaitsevaisuutta tai mielenkiintoa uusiin asioihin se.