Iltasanomissa pohdiskellaan, miten miesraasut nääntyvät oman ajan puutteeseen, kun naiset tahtovat olla mukana kaiken aikaa. Siinä väitetään, että miehet eivät koskaan tahdo mukaan naisten menoihin. Voi jumalauta ja perkele!
Eivät ole kirjoittajareppana tai kyselyyn vastaajat tainneet koskaan törmätä minun ex-puolisooni. Se perkele kun ajoi minut ainakin valehtelemaan, että menot ovat työmenoja, joihin ei saanut puolisoa mukaan ottaa. Jos olisin ottanut, olisi tapahtuma minun osaltani ollut piloilla. Häntä olisin joutunut paapomaan, etsimään kaljakioskia, tupakkapaikkaa ja siloittelemaan sanomisia. Puhuakaan ei saanut, ellei hän ollut kärryillä ja mukana. Ja omatkaan kaverit eivät enää kelvanneet, jos en minä ollut mukana, liekö ollut mustasukkaisuutta vai omistamisenhinkua?
Minä näännyin viimeistään siihen. Oli avioeroon tosin muitakin syitä, painavampia, mutta oman ajan puute kyllä rassasi. Rassasi niin paljon, että olen päättänyt, että jos ei seuraava poikaystäväehdokas ymmärrä käydä kavereiden kanssa kaljalla, typerissä penkkiurheilutapahtumissa ja vielä päälle harrastaa jotain idioottimaista juttua, niin ei ole minun vällyjeni väliin asiaa. Tämä nyt tietysti on erittäin hypoteettinen lausunto, koska en koskaan enää tapaa ketään ja kasvan uusioneitseellisesti umpeen.
Olenkohan mie epäillyt tätä aikaisemminkin? Suo siellä, vetelä täällä...
Ja jos on liikaa yhteistä aikaa, jutut loppuu ja alkaa tyhjänpäiväinen vääntäminen. Ja riitahan siitä seuraa. Näin ainakin meillä.
VastaaPoistaYhdyn vielä tuohon maahanmuuttomielipiteeseesi. On tosi antoisaa tehdä töitä mamujen kanssa, maailmakuva laajenee. Nytkin meillä on harjoittelussa somalinainen, mielettömän huumorintajuinen ja sivistynyt.
T: Satuilija
Aamen tuolle lausunnolle, Satuilija!
VastaaPoistaOlen edelleen sitä mieltä, että ensin ihmisiin tutustaan, sitten vasta arvostellaan.