Voi mua väsynyttä rellestäjää

Olen ollut aika väsynyt viime aikoina, sen huomaa teksteistä, ajatus ei lennä eikä kanna. Ajattelin kuitenkin välillä kirjoittaa edes jotain mielessäni ollutta, nimittäin maahanmuutosta. Olen vahvasti puolesta! Suomalaiselle geeniperimälle tekee hyvää saada uutta verta.

Minusta on aivan ihanaa, että vaikka minun ja kääpiöiden (lue lasten) suhde ei mitenkään lämmin eikä hedelmällinen olekaan, taloyhtiössämme asustaa kasapäin lapsiperheitä. Vielä enemmän lämmittää se, että taloyhtiössä asustaa monisävyisiä ja monta kansallisuutta edustavia lapsiperheitä. Vaikka välillä säälinkin maahanmuuttajaperheiden tyttäriä, jotka kulkevat jo alle 10-vuotiaina rätti päässä, silti en voi kuin riemuita, että siellä ne ovat sulassa sovussa kaikki minua häiritsemässä melskaamisellaan, sekä koto- että muumaailma-peräiset lapsukaiset.

Mukavinta minusta on se, että pennut pyörivät laumana. Vielä mukavampaa on, kun he puhuvat keskenään samaa kieltä, vaikka se kieli nyt jotain paskasuomea onkin. Ehkä tällä tavalla kakaroista tulee monikulttuurillisempia ja suvaitsevaisempia kuin meistä täpötylsistä vanhemmista, jotka vain emme tunnu toisiamme puolin ja toisin ymmärtävän.

En minäkään ymmärrä, miksi joku tahtoo rukoilla kuntosalilla, mutta toisaalta minun on kovin vaikea ymmärtää, miksi kukaan yleensä ottaen tahtoo mennä kuntosalille. En myöskään ymmärrä rumia puheita toisesta sukupuolesta tai rodusta, mutta välillä kyllä ärräpäitä päästelen sekä miesten toimia että joidenkin kansallisuuksien omituisuuksia seuratessani (mukaan lukien tämä omat kaukaasialainen herrarotumme, joka se vasta typerä onkin).

Olisi vaan viisaampaa, että puhuisimme ihmisestä. Ihmisissä on kovin monenlaisia tyyppejä, hyviä, surkeita, onnettomia, onnellisia, hirviöitä, melkein enkeleitä ja ties vielä mitä lajia! Mitä noita luettelemaan, kyllä te tiedätte. Minulla on ollut äärettömän hyvä tuuri elämässäni, kun olen 80-prosenttisesti törmännyt hyvään sakkiin. Kusipäitä on sattunut mukaan, mutta ei niin pahoja, etteikö niistä tähän saakka olisi eroon päässyt.

**

Ja mitäs muuta? Eilen sain postikortin ystävärakkaalta! Olipa se hieno ihana yllätys! Kunpa itsekin oppisin yllättämään ihmiset! Samoin sain yhdestä lahjontatilaisuudesta mukaani jumalattoman kokoisen panettonen, joka kuulema säilyy 6 kuukautta. Rusinoita, yäkyäkyäk! Kuivahedelmiä! Pullaa! Tahtooko joku italialaisen kuivan hedelmäkakun? Sitä kuulema makean viinin kanssa joulun/ uudenvuoden aikaan vetelevät kitusiinsa jossain Milanon seudulla. Nyt saa sanoa hep, vaikkei täällä mitään arvotakaan, paitsi jos tahtojia on monta.

Sen lisäksi voitin lahjontatilaisuus-arvonnassa jotain, joka jossain vaiheessa varmasti löytää kodin jostain muualta kuin minun luotani. Onneksi on niin pieni koti, että tavaran hamstraaminen ei ole mahdollista, on pakko panna romut kiertoon.

Että ei minulla nyt sitten enempää ollut sydämellä. Melkein jo on menu valmis tätä iltaa varten.