Jaksupaituliongelma

En kuulkaas ole enää mikään eilisen teeren poikanen, vaan nopeasti väsähtävä akkaraasu, jonka ei pitäisi järjestää itselleen ohjelmaa parina iltana perätysten, tai muuten menee kokonainen vuorokausi toipuessa. Kävi niin, että ensin sain ystäväiseni kylään lauantaina. Arvaatte varmaan, ettei siinä ihan selvin päin istuskeltu, vaan loppupelissä kipitimme jopa lähibaariin, onneksi ei kuitenkaan kaupunkiin.

Siitä kun sunnuntaina tokenin, niin ajelin bussilla veljeni luokse naapurikaupunkiin. Siellä oli laitettu pöytä koreaksi; sain kolmen ruokalajin illallisen ja vielä iltapalaa ennen kuin kotiin päädyin. Kaikki tietenkin asiaankuuluvien juomien kera. Ajelin sitten kotiin ihan taksilla. Se kyllä tuli vähän kalliiksi. Mutta oli vaan taas niin hauska ilta, ettei paremmasta väliä! Sain joululahjankin, kauniin hopeisen sydänriipuksen, siitä olin kovin otettu! Mie en nimittäin juuri ole joululahjoja saanut, etenkään koruja.

Maanantain mie sitten makasin. Sohvalla, sängyssä ja vähän matollakin, kun ei tahtonut selälle löytyä sopivaa asentoa. Makasin ja märehdin. Tiedättekö sellaisen käsittämättömän moraalisen krapulan, kun ei mitään ole tehnyt, mutta silti hävettää? Tiesin, että olisi kai se ohi mennyt sillä millä oli tullutkin, mutta kun ei sisu anna periksi, vaan on sitä mieltä, että kun kerta olet itse ottanut, niin kestät sitten kanssa. Ja kaikki seuraamukset. Myös sen, että pankkitilillä on melkoinen lovi, voi minua. Mutta onpahan hyvä syy pysytellä loppukuu hiljaa ja hengittämättä.

Mie ihan oikeasti lasken jo kuukausia (4) siihen, että pääsen yhdestä velasta eroon. Sitten jää jo ihan ihmismäinen summa taas elämiseen, eikä tarvitse pähkiä ja vänistä aina samoja juttuja. Vaikka olenkin kyllä luvannut ryhtyä säästämään lomareissuja ja hätävaraa varten, mutta eiköhän siitä vähän liikene hauskanpitoonkin. Olen nimittäin kurkkuani myöten täynnä tilannetta, jossa palkkani olevinaan on ihan hyvää keskitasoa, mutta käteen ei jää juuri mitään, kun maksan sitä saatanan edesmennyttä avioliiton irvikuvaa pois!