Laboratoriohamsteri

Tällä viikolla olen kokeillut miltä tuntuu elää kun ei olekaan ostanut loppumassa olevia tarvikkeita etukäteen. Kummallista, että tässä kuussa tuntuu kaikki loppuvan yhtä aikaa. Minulla on käytössäni viimeinen wc-paperirulla ja talouspaperirulla, tiristelen viimeisiä tippoja silmänymärysvoiteesta, kosteusvoiteesta, kasvojenpesuaineesta sekä hammastahnasta. Tänä aamuna hurahti viimeinen kierros hammaslankaakin. Samoin voi on loppu, maitoa ei ole, tomaattimurska on finaalissa, mehukeitosta kaatelin tänäaamuna loput lasiin. Ruokaa on kyllä riittänyt, rakentelin nimittäin puolen kilon tofupalasta sunnuntaina kastikkeen, jota olen syönyt erinäisten vihanneslisukkeiden ja uusien perunoiden kanssa tällä viikolla. Vihanneksetkin muuten ovat vähissä, olisiko pari sipulia kulhossa?

Olen vielä suhteellisen tyyni, ahdistaa vain himppasen, huomaan itsessäni merkkejä pikkupaniikista. Sitä tosin lieventää tieto huomisesta tilipäivästä, huomenna täytän jälleen varastoni ja kaikki on kunnossa. Ahdistuksen aiheuttaa lapsuudessa saamani köyhyys- ja ihmistrauma. Pelkään asioiden loppuvan, tiedän, että ihmisiinhän ei voi luottaa, ne häviävät tai ovat tavoittamattomissa, siksi olen laittanut uskoni materiaan. (Mutta miksi tieto ei paranna, miksi en lakkaa ahdistumasta, vaikka tiedänkin mistä homma johtuu?)

Hyvä kuitenkin, että laboratoriokokeeni loppuu. Minusta on kiva tietää, että selustani on turvattu jopa pienimuotoista ydinlaskeumaa varten. Olen hamsteri, tunnustan. Nyt vain kostautuu lainanmaksun nopeus, kun tahdoin saada sen mahdollisimman nopeasti pois tunnoltani, niin jouduin tinkimään muusta elämisestä. Luottokorttiakin olen joutunut höyläilemään pitkästä aikaa, mutta kyllä se taas tästä tasoittuu ja voin lopettaa ihmiskokeiden tekemisen itselläni.