Sen kerran kun jotain tahtoisi sanoa

...ei veijo bloggeri laske sisään koko päivänä. Niinpä saatte tiedotuksen vähän jälkikäteen. Ja juu, olen humaltunut. Se oli se hyvin syöty illallinen, saatatte saada kertomuksen nuorista miehistä joskus myöhemmin. Ruoka oli taivaallista! Mums!

***

Huonon tukan päivä muuttui hyväksi - tässä oli otsikko

Tietokoneet aiheuttavat minulle joinain päivinä niin paljon päänsärkyä ja vatsankolotusta, että tekisi mieli viskoa niitä komeassa kaaressa läpi ikkunan – mieluusti vielä monta perätysten. Etenkin sitä tapahtuu päivinä, jolloin emoyhtiömme it-osasto on päättänyt yön aikana ajaa meille monta kivaa päivitystä. Mikään ei käynnisty, ei toimi, junnaa, ja minä odotan, käynnistän konetta uudelleen, odotan, odotan, odotan. Tänään on ollut se aamu.

Nitojanperkelekin ryhtyi tappelemaan vastaan. Se oli pienempi ja minä voitin.

Sen sijaan vilpittömästi voin kehaista elämäni ensimmäistä kuivashampoota. Tänään olisi ollut BHD kaikilla mausteilla, mutta sen hiuksiin suihkuteltavan maapallon tuhoavan aerosolin takia hiukseni ovatkin kuohkeat, asettuvat itse asiassa paremmin kuin tuoreina ja vastapestyinä. Tuli mieleen että tällaiselle vauvanohuelle hiuslaadulle saattaisi se hiuspuuteri sopia. Etenkin nyt kun hius on lyhyt (paitsi että on se jo melkein kaksi senttiä pidempi)

**
Niin ja vielä kerran, ajatelkaas, jos nyt olisin kuollut, olisitteko ikinä tahtoneet sanoa minulle mitään? Eikö nyt voisi olla aika taas jutella, ihan vaikka vähän jotain? Puhukaa tekin välillä joku sana, niin miekin taas jaksan, eikä tämä ole vain suuri yksinpuhelu. Sanokaa vaikka, että olette siellä. Kiitos anteeksi perkele. Humala täällä, mitäs siellä?