Kamppailu vastenmielisten asioiden kanssa jatkuu

Ettei nyt kukaan kuvittelisi minulla menevän liian hyvin, kerronkin taas uuden episodin taistelustani ”kuinka pääsen eroon pakollisesta liikennevakuutuksesta, vai pääsenkö ikinä?”. Torstaina ensinnäkin sain viehättävän puhelun, miten ex-puolisoni ei kuulema voi siirtää vakuutusta nimiinsä, kun hänellä ei ole vakuutusyhtiön vaatimaa takuurahaa, eur 700. Mutta että se ehkä onnistuisi, jos hän saisi nimiinsä bonukseni. Minähän toki annan ne mielelläni, mutta en ymmärrä miten siirto onnistuu, kun emme ole sukulaisia emmekä naimisissa. Lupasin kuitenkin laittaa valtakirjoja menemään, hän lupasi hoitaa siirrot tänään.

Sen lisäksi sain ”sydäntäraastavia” tekstiviestejä, joissa hän ihmettelee, miksi olen niin kova ja ilkeä hänelle. Ja miten kukaan ei näe miten hän kärsii, kun kyyneleetkin ovat loppuneet. Minun ei kai tarvitse sanoa, että en voinut edes vastata, kun korvistani nousi savua ja laittoman aseen hankita oli lähempänä kuin koskaan eläessäni.

Perjantaina sain laskumuistutuksen liikennevakuutuksesta, joka oli erääntynyt 8.1. Laitoin juuri äsken sen eteen päin kera viestin, että jos hän ei asiaa hoida, teen rikosilmoituksen. Se ei tule auttamaan laskun maksamisvelvollisuudessani, olen siis vakuutusyhtiölle eur 70 velkaa. Minä en ymmärrä miten pitkään tässä voi mennä, että pääsen hirviöstä eroon. En myöskään ymmärrä miten pitkään hermoni pysyvät kasassa. En myöskään ymmärrä sitä, että miksi maasta ei tipu kuuma kivi pahan ihmisen niskaan ja tapa häntä lopullisesti. Vai onko niin, että ex-puolisoni on niin paha, ettei häntä saa edes tapettua?

Pitäisiköhän mennä nyrkkeilysalille? Johonkin tämä raivo on saatava purettua, ettei se purkaannu hillitsemättömänä jossain aivan väärässä tilanteessa. Kun joku edes pieksäisi sen mulkun (mutta sillä tavalla, ettei jäisi kiinni). Minä koen elämässäni toista kertaa puhdasta vihaa.