Much ado about nothing

Harrastin taideparsintaa, ehjäsin ex-mieheni repimän mustan kauniin pitsiponchon. Hänellä oli kummallinen tapa rikkoa kaikki mitä kohtaan vähänkin osoitin kiintymystä tai ihastusta. Erittäin hyvin hän onnistui ystävyyssuhteiden kanssa. Avioliittomme loppuaikana minulla ei ollut kuin kolme ystävää. Kiitollinen pitää olla niistäkin, minulla on nykyään niiden kolmen lisäksi vähän kauempana pysytelleitä ja uusia ystäviä vähän lisää.

Käpöttelin Pirsmakauppaan, ostin kaksi spottia, niihin lamput ja edukkaampaa kodinputkimiestä, kaupan malli, koska siinä oli korkeampi peehoo. Ajattelin, että silloinhan se on hivenen voimakkaampaa. Korukaupasta ostin viimekesäiseen riipukseeni uuden silikoninauhan, entiselle kävi huonosti ensimmäisillä talvipakkasella Tampere-Kuopio-retken aikana. Murtui ja meni kappaleiksi. Olisin tahtonut hankkia nahkanauhan, mutta tarjolla oli vain Kalavale-korun malliston nahkahihna, joka toki on kaunis, mutta en, saatana, mie maksa nahkanauhasta neljääkymmentä euroa, rajat ne olivat Neuvostoliitollakin!

Kotona kaatelin litkun lattiakaivoon, tein kylmäsavulohesta ja katkaravuista pellillisen piirakkaan nykyisellä luotto-ohjeellani, johon tulee porkkanaa, mutta ei niin paljon voita kuin mitä alkuperäiseen. Kun taikinaa lepuuttaa kasaannyppimisen jälkeen puolen tuntia jääkaapissa, saa erittäin näppärästi kaulittavan pohjan. Inhoan paksua taikinamössöä. Täyte on aina tärkein. Pohja on vain pohja. Sama pätee valitettavasti muussakin elämässä, pohja ei koskaan ole ollut lempilajejani, vaikka sillehän se elämän täyte pitäisi rakentaa. Mie vain tahtoisin natustaa hyvät konvehdit, juustot, viinit ja katkaravut ja jättää tyhmis-jutut muille.

Sillä välin kun piirakka oli uunissa, ruuvasin spotit eteisen kattoon; helppoa, ei edes ruuvimeisseliä tarvinnut. Ihania nämä nykyiset vermeet! Kurjaa, että nykyiset tikapuuni ovat liian matalat. Kotini on aika korkea, varmaan lähempänä kolmea metriä, onneksi on keittiönpöytä, jolle kiivetä. Sitten viinin loppu jääkaapista lämpenemään ja piirakka pois uunista. Hyvää, mutta mitä helkkaria mie loppupiirakalle teen? (Retorinen kysymys, tietysti syön sen, koska sitä ei enää voi pakastaa... Niin ja sitten tietenkin lihon.)

Sauna on aivan käsittämätön edelleen. En voi ymmärtää miten pienessä sähköisessä hikikopissa voi oikeasti olla niin uskomaton kosteus! Kuuma kosteus vieläpä. Lattiakaivokaan ei aiheuttanut ongelmia, ehkäpä onnistuin pashan poistossa. Hoitoainekin tuntui hyvältä, vaikka kakistelinkin lähes 40 eeron hintaa kampaajalta lähtiessäni. Se kuitenkin tulee kestämään minulla lähes vuoden päivät, etenkin kun kampaajaneito varoitti, että sitä ei sitten molemmin käsin tukkaan tungeta.

Kyllikki Villa on poistunut keskuudestamme. Hän on aikaansaanut minussa uskomattoman himon matkustaa rahtilaivalla. Hidas siirtyminen paikasta toiseen voisi hyvinkin olla minun tapani. Sitä ennen vain pitäisi saada kärsivallisyyttä, joka on kovin hakuisessa. Eilenkin kun kuvittelin nauttivani alkoholia oikein pitkän kaavan mukaan, kerkesin katkaista rutiinin useasti. Siivosin. Järjestelin kaappeja. Yritin olla ajattelematta pikkuveljen vaimon synttärijuhlia. En onnistunut, koin itsesääliä. Liimasin palapeilin seinään, tällä kertaa jopa muistin mitata, etten veivannut palikoita lievästi vinoon, niin kuin kävi edelliselle setille. Koin vähän lisää itsesääliä, ajattelin, että eipä tule tilaisuutta niitäkään vermeitä käyttää, joita kerkesin kinkereitä varten hankkia. Minulla on muun muassa pitkät mustat hansikkaat ja pukukoruja. Onneksi en tehnyt enkä hankkinut mitään kolttua!

Olisin tahtonut lähteä jonnekin tai jutella jonkun kanssa, mutta sitten tajusin, että minulla ei nyt vain taas ole varaa lähteä edes lähibaariin, jos aion tästä jutusta selvitä. Paljon on vielä hankittavaa ja likviditeettiä aivan liian vähän. Mutta paljon paljon enemmän kuin naimisissa ollessa. Ja ainakin sijoitan ne itseeni. Miksi elämä on näin kummallinen juttu, että pitää tehdä valintoja ja sitten elää niiden kanssa?

Ei tämä nyt varsinaisesti komedia ole, mutta paljon mie saan melua aikaan tyhjästä. Sen lisäksi pitäisi mennä kirjoittamiskurssille, tiivistäminen voisi tehdä hyvää. Mutta kun ensin pitää mennä vapaaehtoistyön kurssille. Sekin vielä!