Kerään sanoja, tarinoita, anekdootteja, vitsejä, faktoja, fiktiota. Metsästän menneitä tarinoita, tulevia tapahtumia, maistelen melkein unohtuneita sanontoja, sitaatteja ja fraaseja. Leikin kielellä. Se on kuitenkin suhteellisen edullinen harrastus, mikä parasta, sitä voi tehdä missä vain. Huonot puolensa toki ovat silläkin harrastuksella, uppoudun välillä sanoihin niin, että unohdan kenen kanssa juttelen.
Minulla on puheripuli, sellainen itsestä riippumaton, joka pyrskähtelee välillä oikeassa, välillä väärissä paikoissa. Tietyissä omakohtaisissa tarinoissa yritän osua blogiin, mutta välillä ne tulevat lupaa kysymättä muuallakin. Enimmäkseen tietysti töissä, kun siellähän minä ihmisiä tapaan.
Eilen purskahtelin rottinkisesta huonekaluista, ruuasta, luonnonihmeistä, kerroin pari vitsiä, makustelin sanoja. Oikeastaan puhuin kaikesta muusta, mutta en itsestäni tai minulle tärkeistä asioista. Mutta kun pitävät minua kerta jotenkin sosiaalisena persoonana, niin on oltava jotain helppoa, johon kuka vain voi tarttua. Mielelläni aloitan jutustelun niin, että loppujen lopuksi juttelukumppani hoitaa homman kotiin itse. Jää vielä hyvälle tuulelle ja ajattelee, että olipas siinä mukava ihminen.
Kielen lisäksi nimittäin myös kuunteleminen on melkoisen tärkeätä osata. Puhumattakaan myötäeläytymisesta, sympatiasta ja antipatiasta. Ihan mitä nyt tilanne sattuu vaatimaan. Täällä blogissa sitten välillä olen jopa oma itseni, ihan niin kuin ystävien kesken ollaan, sitten kun on hetki rauhoituttu, keretään vetämään henkeä. Ryhdytään kaivelemaan niitä syvempiä ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti