Päivän pannu

Olipa jännä viikonloppu. Jos olisin kirjoittanut fiiliksiäni muistiin sitä mukaa kun niitä tuli, kirjoitus olisi varmaan romaanin mittainen. Vaan kun en tehnyt sitä, niin koitan tehdän suhteellisen järjellisen mittaisen raapustuksen, jota täydennän muistaessani.

Perjantaina iltapäivällä lentelin Ouluun. En jaksanut perillä odottaa paikallisbussia, vaan ajelin herroiksi hotelliin (pöljä minä, sunnuntaina kuitenkin pääsin bussilla takaisin, eikä hintakaan ollut kuin eur 4,30). Lapsuudenystäväni laittoi viestiä, että oli tulossa, mutta että aikaa menisi vielä jonkun verran. Kävin sen verran tutustumassa lähiympäristöön, että nappasin mukaani hotellipiknikeväät ja pullollisen viiniä.

Koitti ensimmäinen jännä paikka, tapaaminen hotellin aulassa. Ei ollut tunnistamisvaikeuksia, kumpikaan ei myöskään pillahtanut itkuun, eikä kaatunut eikä juossut ohi halauksesta. Sitten hotellihuoneeseen ja aloitimme ohjelman. Itse asiassa se alkoi jo hississä, ihan niin kuin emme ikinä olisi eroon päätyneetkään. Mitä nyt vähän ruttuisempia ja runsaampia olimme, mutta muuten oli sama meininki kuin pentuna.

Melkein hotellihuonekin olisi meille riittänyt ensimmäiseksi illaksi, mutta kun olimme päättäneet, että ihmisten ilmoille on päästävä, niin sinnehän myös menimme. Oulun keskusta on ihanan kompakti, pärjää kävellen, on paljon kivoja pubeja, joissa piipahtaa. Viattomia suojellakseni en aio ryhtyä mitään juottoloista kuitenkaan enemmälti mainostamaan. Kivoja olivat kaikki!

Hupaisia tapahtumia perjantai-illtalta: 32-vuotias verotarkastaja, joka innostui ensin kehumaan meitä kaksosiksi, 30-vuotiaiksi ja sittemmin iän paljastuessa olisi kovin mielellään ryhtynyt lähempiin tekemisiin meidän molempien kanssa, mersumies AH, joka melkein piti lyömällä ajaa pois (jotkut eivät sitten ymmärrä ei-sanaa), viehättävä insinööriryhmittymä yhdessä baarissa, en olisi ikinä kuvitellut, että suuren puhelinfirman insinööri innostuu vaimoaan kehumaan ja siihen päälle vielä runoudesta, arkkitehtuurista sekä ruuasta. Antoisia tapahtumia kaikin puolin oli ilta täynnä, kahden maissa paarustimme takaisin hotelliin ja nautimme vielä piknikeväiden rippeitä ennen unta.

Lauantaina olimme liikkeellä yllättävän ajoissa. Runsaan aamupalan jälkeen veimme auton seuraavan hotellin parkkiin, teimme ystävättärelleni tuliaisostoksia ja kävimme keittolounaalla, ennen kuin pääsimme majoittumaan kahden maissa. Koko kaupunki raikasi erinäisten tiernapoikaryhmien esityksistä (aivomatona kaikki esityksen laulut...). Hotellissa elpasimme hetken, minä katsoin Ice Age 3:n ja ystäväni otti hyvin ansaitut päiväunoset. Illalla kävimme syömässä Puistolan Bistrossa. Olipa äärihyvää evästä! Poppaset aivan mahtavia, pääruoka ookoo, mutta parilaa ehkä olisi tarvinnut paistopinnan aikaansaamiseksi (sekä maksani vähän kintsakkeista siivoamista), jälkiruoka juuri sopivan makeata. Ja noin 3o eeroa edullisemmin kuin gourmet-tason ravintolassa pääkaupunkiseudulla. Kyllä kannatti, suosittelen lämpimästi. Ja etenkin suosittelen heidän vessaansa, mitään niin jännittävää en aivan äsken ole nähnytkään...

Vielä piti käydä hetki notkumassa täydellä vatsalla yhdessä pubissa, missä maistelimme viskejä. On vesissä kuulkaa eroja, etenkin elämänvesissä. Jälleen yksi paikallinen herrahenkilö lyöttäytyi jututtamaan meitä, häneltä saatte terveiset oululaisesta huumorintajusta:

Rekkakuski meni baariin ja pyysi jotain täyttävää ravintosuositusta. Tarjouluhenkilökunta säälivänä kysäisi kuskilta: ”Päivän pannu?” Rekkakuski: ”Ei kun yön ajanu.”

Jottas tiedätte, mitä on odotettavissa, kun sinne päin suuntaatte. Ja suunnatkaa ihmeess! Ihanaa sakkia oli liikkeellä sekä palvelupuolella että asiakkaina! Hienoja ihmisiä nuo oululaiset (mutta sen olen kyllä tiennyt jo ennenkin, terveisiä vaan jauhantapajaan)! Mielelläni menen sinne uudelleen, mutta seuraava käynti kyllä lykkääntyy siihen, että rahaa on enemmän käytössä. Ette varmaan tahdo kuulla sitä iänikuista virttä, että nytpä ei sitten taas olekaan paljon ylimääräisiin varaa ennen kuin koittaa seuraava palkkapäivä. En välitä, kivaa oli ja laskutkin on melkein kaikki maksettu.

Eilen kun pääsin kotiin, olin niin poikki, että simahdin jo ennen kahdeksaa. Olin jotenkin aivan umpijäässä, menin peiton alle pörrösukat jalassa, olohousut ja yöpaita päällä. Ja peitto korvissa. Heräsin hetkeksi yhden maissa, mutta siitä taas uni jatkui kuuteen, kun heräkello kilisi. 10 tuntia! Enkka! (Toisaalta Oulussa nukuin ensin 5 h ja sitten 7 h katkokävelyunta, sillä voi olla jotain tekemistä asian kanssa).

Miten hienoa oli tavata kauan kadoksissa ollut ystävä! Joudun todennäköisesti paremmalla ajalla joskus analysoimaan, mitä se minulle merkitsi. Ainakin sitä, että mielikuvani lapsuudesta eivät olleet pelkästään mielikuvitukseni tuotetta, ihan samanlaisena hänkin sen muisti. Senkin tajusin, että miten eri tavalla elämä meitä alkoi viedä lukiosta alkaen, mutta miten samanlainen on tämänhetkinen lopputulemamme. Ikä vaikuttaa paljon.