Kuuma, kuumempi, hottis

Aamulla pääskyset sirkuttavat kuin viimeistä päivää, varpusen poikaset taas valtaavat lähikoivun lauluharjoituksilleen iltapäivällä, kun saavun kotiin. Kesä on täysi, pyöreä, mehukas vadelma, nautin kaikin tavoin, vaikka helle minut tappaakin. Koti on kuuma, onneksi edes illalla voi avata parvekkeen oven. Siunattu viileys antaa edes jonkinlaisen unen.

Kävin hakemassa Triptyl-reseptin. se ei ainakaan ole mitään huumaavaa eikä kolmiolääke. En jaksa enää valvoa, tarvitsen unta, että jaksan töissä. Siellä raahustelemme verkkaisesti eteenpäin. Seuraajani oppii ja kehittyy, pian minua ei enää tarvita. Pientä haikeutta on liikkeellä, kun mietin, että todennäköisesti parin kuukauden päästä olen työtön. Mutta ei se mitään, sitten haen muita töitä, totean reippaalla äänensävyllä. Sovitaanko, ettei kaivella sisäisiä tuntemuksiani liian syvältä, siellä voi olla vähän kitkerämpää tekstiä.
 

Asuntohakemukset on laitettu liikkeelle, auto on viety korjattavaksi. Majoitus ja matka hautajaisiin on varattu. Paluupäivämäärä on edelleen avoinna, en ole saanut tolkkua pikkuveljestäni, että mitä hän minulta odottaa. Ottoveli tulee todennäköisesti Suomeen samoihin aikoihin, jatkohoito tapahtuu Suomessa. Matkustuslupa on jo lähes plakkarissa, pitää miettiä, että miten saan hänelle avaimen.

Olen onnellinen. Pakko se on myöntää. Hulluahan se tavallaan on, mutta toisaalta jos tapahtunut oli pahinta, mitä meille vastaan tulee, niin luvassa voi olla erittäin onnellisia aikoja. Kai niitäkin pitää mainostaa, kun kerta välillä velloo onnettomuuden syövereissä ja tekee hidasta itsemurhaa. Olemme ylittäneet melkoisia esteitä, niitä on edelleen tarjolla, mutta ehkäpä oikeasti yhdessä voitamme ne. Tai sitten mennään ali.

Riutumista

Mökkiloma oli viehättävä. Vähän sadetta, ukkosta, auringonpaistetta, saunaa, paikallisia torikokemuksia, herkkuruokaa, musiikkia ja puhetta. Vuokrasin retkeä varten halvimman hintaluokan auton, se nostettiin ilman kuluja B-luokkaan. Sain valkoisen pienen neliovisen Fordin. Noin 50 km ajamisen jälkeen se alkoi tuntua kotoisalta, jos ylimääräistä rahaa olisi, voisin jopa sellaista harkita. Kiva oli huruutella lyhkäisiä matkoja.

Kun olin tulossa äiteen luokse, huomasin auton luovutettuani, että ensin oli soittanut veli ja sitten äiti. Samassa järjestyksessä soittelun takaisin, mutsin verensokeri oli laskenut 3,3een. Rouva oli jo niin sekaisin, ettei enää ymmärtänyt mitään tästä maailmasta. Veli oli tunkenut hunajaa kitusiin ja soittanut ambulanssin.

Loppu hyvin toistaiseksi. Mutsia ei viety sairaalaan, koska minä olin tulossa. Täällä kotona odotteli sohvalla pieni harmaa hauras muori. Ei hänestä enää ole minkään tekijäksi. Olen siis muutaman päivän ajan hänen taloudenhoitajansa. Sitten roolin ottavat kotisairaanhoito ja yksityinen hoitofirma. Veikkaan, ettei kovin pitkäksi aikaa.

Tänään menemme nuoremman pikkuveljen mökille. Ilma ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta kunhan pääsen veden viereen, niin saan voimaa. Panteistille kirkossa käynti on helppoa.

Jostain syystä kuitenkin kaipaan kotiin. Tahdon karkuun, en osaa kohdata surua. Olen heikko paska ja luuseri.

Mansi- ja mustikoita

Mikähän puutostauti minuun nyt on iskenyt? En vuosiin ole juurikaan syönyt mansikoita. Ovat kovia, kitkeriä raakileita eivätkä yhtään suun mukaisia. Pari viikkoa sitten kun ensimmäiset kotimaiset ilmestyivät kauppaan, näyttivät kuitenkin niin kypsiltä, että tuli mielihalu. Eikä turhaan, kypsiä ja makeita ovat olleet. Ilokseni olen pistellyt varmaan viitisen rasiaa kitusiini.

Eilen sitten ihan yllättäen taas tuli stoppi, vaikka mikäli mahdollista marjat olivat vieläkin makeampia kuin tähän saakka. Mutta suuta alkoi kutittaa ja kieltä kirvellä. Se on varoitus allergiselle ihmiselle, seuraavaksi olisi vuorossa allerginen reaktio. Pitää siirtyä takaisin pensasmustikoihin, banaaniin ja satunnaisiin vadelmiin ja meloniin. Pitää olla tyytyväinen, että jotain hedelmiä ja marjoja saan alas, en koskaan ole niistä innostunut. Kauheata olla kranttu.

Olen tullut siihen tulokseen jo useampi vuosi sitten, että kun en kerta pakastemarjoja vedä, hienohelma, niin syön sitten tuoreita niin pitkään kuin kukkaro sallii. Ja muutakin tuoretta. Säästän sitten haudassa. Haarhaar.

Olen taas väsynyt, puoli viiden aikaan herääminen ei oikein sovi minulle. Paremmin sopisi mennä nukkumaan siihen aikaan. Eilen onneksi saivat pyykit kyytiä. Tänään jatkan lisäkotihommilla. Huomenna pakkaan, tuliaisetkin melkein ovat valmiina. Eikä minulla enää ole yhtään maanantaiaamuherätystä ennen lomaa, mutta paljosta vetoa, herään taas ennen kukonlaulua vaikka ei olisi tarve. Mistä sitä unta saa ostaa?

Kuolleet miehet

Isäni ja S kuljeskelevat unissani vuoron perään, välillä jopa samassa unessa. Viime yönä isäukko istui sängynlaidalle ja alkoi selittää jotain oleellisen tärkeää. En vaan muista tietenkään, mitä. Sen sijaan muistan seuraavasta unesta miehen, joka oli kuulemma keksinyt aivan mielettömän ihanan ja upean s*ihinottotekniikan naisille, että oli kuulemma tyydytys taattu. Siinä minä sitten katselin jotain opasvideota ja mietin, etten kyllä tahtoisi kaveria alapäätäni nuohoamaan, sen verran amatöörimaista meininki oli.

 

Vahingossa ylitin tilini viikonloppuna. Taimikauppa ja IM:n isän haudalla vierailu sotkivat ajatukset sen verran pahasti, että tuli sitten kympin vahinko. Paljonkohan ne siitä rankaisevat nykyään? Mutta on tuo tulevien appivanhempien tapaaminen tällä tavalla tosi kätevää, kovin ovat hiljaisia eivätkä pistä vastaan. (Älkää nyt säikähtäkö, se on vitsi, en ole vielä suostunut mihinkään peruuttamattomaan) Parvekkeelleni majoittuivat salvia, rosmariini, pari erilaista basilikaa, suklaaminttu ja timjami. Laventelin olisin tahtonut, viime vuotinen ei kestänyt talvea.

 

Kollegan läksiäiset perjantaina olivat juuri sopivan lyhyet. Olin kotosalla jo kuuden jälkeen. Oli ihanaa hoidella kotihommia kaikessa rauhassa ja ilman huolta huomisesta. Minä vaan olen vähän kateellinen kaikille, jotka pääsevät pois meiltä töistä. Joku osa minusta toivoo jopa irtisanomista tai lomautusta, koska nekin ovat hyvä vaihtoehto burnout-sairaslomalle, joka minua tässä vielä uhkaa, jos moista menoa kauan kestää. Alan olla venymiskykyni äärirajoilla, unet ovat menneet, pinna kireällä ja viihdevuosioireet ovat taas villiintyneet. Vettä valuu pitkin kulmia ja kupeita.

 

Tänään kuitenkin on kampaajan vuoro. Ja ehkä pienet drinksut kampaajani viimeisen työpäivän kunniaksi. Hän muuttaa Australiaan, sai mokoma sinne työluvan. Tulee kuulkaa kalliiksi jatkossa hiustenhoito – tai sitten annan vain tukan kasvaa.

Lääkärin määräyksestä

Jos entisiä poikaystäviä ei olisi, ne pitäisi keksiä. Takana lempeä pärskeinen päivä pääkaupunkiseudulla. Hetkittäin itkin ja hetkittäin tunsin olevani tolkuttoman onnellinen. Normihommaa. Paitsi että sitten kerroin kaiken. Oli varmaan ihanaa.

Olin siis merellä. Saaristossa. Mikä toi v*tun rapakko tossa nyt oikein on? Mulla oli pelastusliivit ja kaikki vermeet järjestävän tahon puolesta. Terveisin nimim. "Kyllä kivikossa bootseilla pärjää"

Kimallusta

Kun äsken kävelin naapurista alakylille, koko maailma oli täynnä lumitimantteja. Henkeäsalpaavan kaunista! Muistan, kun kääpiönä, joskus 2 - 3-vuotiaana, haaveilin löytäväni edes yhden, että taloudellinen tilanteemme olisi helpottanut. En löytänyt, mutta selvisimme hengissä. Haavoilla, haavoittuneina, rikkinäisinä, mutta hengissä, lähtökohta se on sekin. Ja kauas olen siitä päässyt, hallelujaa!

Olen päässyt jopa niin pitkälle, että minulle nuori mies antoi elämäni ensimmäisen kerran paikan ruuhkabussissa. Otin sen kiitoksella vastaan, minulle kyllä kelpaa, ihme, etteivät aikaisemmin jo ole huomanneet sitä tarjota. Tuonkin asian glooria on kyllä korjaantunut sittemmin, ei ole paikkaa tarjottu ja bussia on saanut odotella iltapäivisin 20 - 35 minuuttia. Kyyti kylmää, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja minä kun kuvittelin, että 550aan voisi luottaa. Mihinkään ei voi, pitäisi jo tajuta.

Töissä teen 9-tuntista päivää. Mitäs olin maanantain poissa. Yritin karata ruodusta. Viikonlopputyöntekoon en kuitenkaan suostu, en tällä palkalla. Jo etukäteen ahdistaa se typerä luvassa oleva kehityskeskustelu, kun minun pitäisi osata valehdella viihtyväni. Tai ei, väärin, kyllähän minä viihdyn, mutta kompensaation pitäisi olla kohdallaan, enkä ole kouluja tällaista toimenkuvaa varten käynyt. Mutta hei, elämä on, nyt ainakin on mielikuvitustimantteja tarjolla.

Ai niin, lotto pitää tehdä!

Off topic : musiikilla ei ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa, mutta tuli vaan yks´kaks´  nuoruus mieleen. Silloinkin oli kivaa.

Pohjoisemman Suomen kuulumisia

Torstaina läksin suoraan töistä junaan. Meinasi käydä huonosti, vaikka olevinaan tähtäsin aikaisempaan bussiin. Se vaan oli myöhässä. Vähän jänskätti, mietin jo mielessäni, että menen kyllä baariin ja vedän persiet olalle, jos junasta myöhästyn. Todella aikuismainen lähestymistapa ongelmanratkaisuun, eikä totta? Mutta kerkesin, jäi peräti kaksi minuuttia aikaakin. Matka sujui mukavasti torkkuessa ja Vish Purin seikkailuja lukiessa.

Perillä pikkuveli vaimoineen veivät minut suoraan wokkiruuan kimppuun. Salacavala on keksinyt oivan ja edullisen konseptin. Ensin valitaan proteiini, sitten kuppiin kasvikset oman maun mukaan. Päälle vielä nuudeleita ja oman maun mukainen kastike. Itse olisin tahtonut kastiketta vähän enemmän, mutta muuten annos oli erinomainen. Ja hurjan täyttävä. Suosittelen, jos Kuopion torille satutte baarin aukioloaikaan, menee kiinni jo kahdeksalta valitettavasti.

Hetken aikaa vielä jaksoimme kotosalla seurustella ennen kuin vetäydyin neitsytkammiooni. Sain nukuttua tolkuttoman hyvin, niin muuten koko reissun ajan, lähes kahdeksan tuntia. Päivällä siirryimme sitten äiteen joulun viettoon, saihan hän ruokittavakseen kaikki kolme lastaan sekä vielä miniänsä. Sairausrintamalta ei ollut mitään uusia uutisia, vasta ensi kuun alussa kuulemma taas skannataan ja katsotaan miten pilleri on tehonnut syöpäpalleroon.

Iltaruuasta olin vastuussa minä. Pitänee uskoa, että olen minä jonkinlainen ihmeolento, kun onnistuin välinpitämättömällä asenteellani houkuttelemaan veljen nuorimmaisen krantun maistamaan savukalapastaa, joka oli aikaisemmin tuomittu pahaksi. Ei kuulemma ollutkaan, poika jopa kysyi äidiltään, että miksi hän ei koskaan ole sellaista tehnyt. Minua nauratti. Muutama lasillinen viiniä siinä upposi, mutta taas olin puolen yön jälkeen unilla. 

Lauantaina veliseni kuskasi minut ystäväpariskunnan luokse. Siellä oli emäntä-armas jo varautunut siihen, että tekisimme maggaraa. Olipas se sottainen show, mutta hauska sellainen. Onneksi heillä on tiskikone, vaikkei sitä vieras osaakaan täyttää oikein. Ihania artesaanipalleroita valmistui kahta lajia: yrttilammasmaggaraa ja chorizoa. Niitä sitten vedeltiin illallisella kasvissipsien ja kaprisaiolin sekä balsamicopunajuurten ja Peltolan sinihomejuuston kera. Minä suurinpiirtein kehräsin, kun vielä saunaan pääsin illalla. Molempia maggaroita muuten sain mukaani maistiaisannoksen, sen vein mukanani Naapuriin, kun eilen saavuin kotiin. Arvostus oli korkea, sain vaihtariksi aamulla lähtiessäni vispipuuroa. Ihan omatekemää, jotkut sitä osaavat - ja jaksavat.

Chorizoa

Sunnuntaina teimme ihanan syksyisen promenaadin pitkin Kallaveden lähirantoja. Ennen lähtöäni pääsin vielä herkuttelemaan suklaahippukekseillä. Oli kovin kiitollinen olo kotiin matkatessa. Minulla on ihania ystäviä! Olisi siellä pidempäänkin viihtynyt, mutta toisaalta odotan kyllä kiihkeästi tänään iltaa ja omaa sänkyä. Sosiaalinen erakko vaatii veronsa, puhelin on jo äänettömällä. Pää pitää saada ladattua myös.

Kuin meri kuutamolla

Onneksi en ole sääorientoitunut ihminen. Minulla joko on kivaa tai sitten ei ole kivaa, mutta harvemmin säätilalla mitään tekemistä sen kanssa on. Pakkanen v*tuttaa, mutta niin kiukustuttaisi hellekin. Nyt kun on murheen alhossa, niin vielä vähemmän kiinnittää huomiota säätilaan, tai oikeastaan, mitä huonompi, sen parempi. Sitten vasta kun joutuu keskelle viileyttä kauhistelevaa kollegalaumaa, niin tajuaa, että varmaan tämä on muille tosi kurjaa. Yrittäisivät ymmärtää, että ihminen edesauttaa säätilan sotkemista hiilidioksidipäästöillään ja muulla paskan kylvämisellä. Olen hiljaa yleensä, koska en jaksa inttää ihmisten kanssa. Mulla on kuitenkin blogi, missä kertoa se lukijoille, jotka saapuvat tänne aivan omalla vastuullaan.

Olin altis kuuntelija Dervissin puhelinsaarnalle. Siinä saivat kuulla kunniansa koiranomistajat, patukkapäät, vassarit, ituhipit, 20 laulun perhettä ja pulunsuojelijat, kun hän paasasi saarensa luonnon puolesta. Tai no, ei se hänen saarensa ole, mutta ehkä hän vaan näkee asiat tnyt selvemmin kuin aikoihin. Puhelun tarkoituksena taisi olla minun houkuttelemiseni paikan päälle, mutta pidin niin neutraalia linjaa, ettei hän päässyt yllättämään minua. Muistuttelin faktoista aina sopivissa väleissä. Mutta kuulinpahan tarinoita lepakoista, mustarastaista, lumikosta, bambeista, variksista (luontomaailman kalliolaisista, Dervissin ilmaisu) ja vonkaamista saariin, veneajelulle, saunaan. Mutta kun.

Olisihan tänä viikonloppuna vaikka mitä tarjolla. Minun tekisi mieleni piiloutua rumimpaan baarin nurkkaan epäsosiaalisesti tuijottamaan lasiin. Tai ehkä vaan omalle parvekkeelle. Se varmaan olisi viisainta (milloin viimeksi olen ollut viisas?). *Otsikosta kiitos Einolle. Dervissin mukana saattaisin tietysti nähdä meren ja kuutamon, kerta se olisikin ensimmäinen, että hänen mukanaan näkisi muuta kuin baareja.

Kosmetologisia huomioita

Siitä on jo useampi viikko, kun tilasin Dermosililta edullisen kilpailijan 38-asteessa lähtevälle merkkiripsivärilleni. Viime viikolla otin sen vihdoin käyttöön ja voi pojat! Muuten aivan täydellinen tuote, mutta ripsiharja on ehkö kököin ikinä. Hirveä paksu kivikova harjaviritelmä! Siitä huolimatta ainakin näin tuoreeltaan väri levittyy ripsiin kauniisti, ripseni eivät varmaan koskaan ole näyttäneet niin pitkiltä (sitä ei tosin huomaa, koska silmälasit), eikä väri edes paakkuunnu. Jos tilanne näin hyvänä jatkuu, olen myyty. Mutta ehkä säästän vanhan ripsivärin harjan ja ryhdyn kikkalemaan sillä väriä ripsiini, katsotaan nyt, mitä keksin.

Toinen Dermosil-tuote, jota olen käyttänyt paljonkin viime aikoina, on aloevera-geeli. Sitä hölvään rintamukseeni, joka on näköjään ryhtynyt ärtymään elämäänsä. Iho alkoi kuivua ja muuttua paperinohueksi (kuuluu vanhenemisprosessiin), aloegeeli auttaa punoitukseen ja kuivumiseen, iho tuntuu kimmoisammalta. Puhumattakaan geelin vaikutuksesta palovammoihin ja auringonpolttamiin! Se nimittäin sisältää myös salisyylihappoa, ei satu niin paljon, tämän olen ilokseni huomannut monta kertaa. Minulle nimittäin keittiössä usein sattuu ja tapahtuu, samoin auringossa (siinä yksii syy, miksi kesä ei ole parasta aikaa minulle). Lukekaa muita, jos ette minua usko.

Eilinen kurssi olikin mielenkiintoinen juttu. Opin tekemään WordPressin pohjalle upotetulla ohjelmalla kurssimateriaalia, lomakkeita ja julkaisuja, harmi vaan, ettei taidolla ole minulle mitään käyttöä. Minulla ei yksinkertaisesti nykyisessä työssäni ole aikaa hortoilla yhtään sivupoluille. WordPressiä olen pelännyt ihan turhaan blogialustana, todennäköisesti sillä saisi enemmän aikaan kuin Bloggerilla. Mutta toisaalta, minä en kikkaile ulkonäöllä, minä vaan kirjoitan. Tulihan siitä tietysti taas uusi hyvä sulka cv-hattuun, mutta käyttäähän sitä pitäisi, että asiasta olisi jotain hyötyä.

Olen muuten huomannut, että oppimiskykyni on edelleen aivan mieletön. Olen luontainen lahjakkuus erilaisten ohjelmien kanssa, kun vaan niihin ryhdyn paneutumaan. Ja mikä mielenkiintoisinta, maailma menettää minussa hyvän kouluttajan, osaan neuvoa muita ymmärrettävästi. Noh, se pitää muistaa kertoa työhaastattelussa, jos sellaiseen taas joskus pääsee. Olen hyvä, olen hyvä, olen hyvä - ja varmasti pääsen vielä jonnekin! (Päivän mantra.)

Kesän mökkireissu

Lauantaina kerkesin istuttaa kesäkukkani parvekkeelle. Tai kukat ja kukat, yrttejähän sinne meni; timjami, basilika, rakuuna, Marokon minttu, sitruunamelissa, ruohosipuli, rosmariini. Sen lisäksi siirsin muutaman kukkasen nauttimaan kesästään parvekkeelle, sillä tavoin saan joulukaktukset kukkimaan komeasti syksyllä, kun siirrän ne takaisin sisälle.

Kävin yrttiostoksilla entisen asuinlähiön laitamilla Pirkkolassa. Sinne pääsee niin näppärästi 550:lla. Avioliiton aikoina tuli käytyä siellä enemmänkin, kun roudasimme kasvatettavaa viljelypalstalle. Välillä kaipaan sitä touhua, sitten tajuan, miten paljon se sitoisi minua. Eipä paljon tarvitsisi ajanvietetta keksiä.

Saunasta kun pääsin, entinen poikaystävä soitti. Hänelle ehkö pitäisi keksiä joku nimi, vaikka Dervissi, tuntuu viime aikoina esiintyneen aika taajaan päiväkirjassani. Hän kutsui saareen ja koska minua ei huvittanut lähteä kaupungille, otin taksin, ajelin itäiseen Helsinkiin rantaan odottelemaan kyytiä. Olin luvannut soittaa, kun olisin taksisissa, että hän voisi tulla vastaan, mutta eihän se perkele vastannut puhelimeensa. Kerkesin jo lähettää kiukkuisen tekstarin, jotta joko hän unohti kutsuneensa minut kylään. Kävi ilmi, että hän oli hukannut puhelimensa eikä meinannut löytää sitä.

Loppu hyvin, hän saapui vain muutaman minuutin myöhässä, hyppäsin veneeseen pyyhekasseineni, sielläkin oli sauna lämpenemässä. Viisi minuuttia meni matkaan, aurinko paistoi. Ensin sain turistikierroksen saaressa. Kauniita maisemia, ihanaa metsää, kielot melkein kukassa, merenrantaa, kalliossa jääkauden raastamat merkit, orvokkeja silmänkantamattomiin, jäkälää(!), söpöjän vanhoja rakennuksia, vaihtelevaa maisemaa. Dervissi kysyi ennen lähtöä tahtoisinko vaihtaa kengät, minä totesin, että minne ei bootseilla pääse, niin ei tarvitse päästäkään. Kaduin vähän lausuntoa, kun alkoi hämärtyä pois tullessamme, meinasivat puiden juuret ryhtyä kettuilemaan minulle. Dervissi kuitenkin auttoi minut läpi ryteikköjen.

Paikallisen nuorison 90-luvulla askastelema jatulintarha.

Pääsimme mokille yhtenä kappaleena. Seuraavaksi menimme saunaan, olipa ihanaa ravata nakuna terassille viilentävään sateeseen ja takaisin kuumaan saunaan. Ja puhetta riitti. Siinä puitiin uusia ja vanhoja asioita, kiusasin Dervissiä Hankalalla, siitähän sai omaa lääkettään. Olen onnellinen, että hän on elämässäni ystävänä, mutta paria meistä ei enää tule koskaan. Silti nukuimme samassa sängyssä. Aamupäivällä aamupalan jälkeen hän ajelutti minut parin mutkan kautta Herttoniemen rantaan. Oli aika mukavaa istuskella veneessä, sitä herkkua ei ole juurikaan ollut tarjolla, pelastusliivejä tosin kaipasin. Rannasta kävelin bussille, aurinko paistoi, olo oli hyvä.

Todennäköisesti kevätlinnunherne - Otavan värikasvio on ihana kirja!

Äitini soitti. Isä on taas maanisessa vaiheessa. Hän oli kuulemma päättänyt järjestää koko taloyhtiölle ruokakalaasit. Paikalle oli ilmestynyt vain yksi henkilö. Ruokaa oli rykmentille, sitä on kuulemma nyt jaettu ympäri kyliä sukulaisille. Voin vain kuvitella. Onneksi en ole lähistöllä. Minä paha ihminen kieltäydyin ottamasta äitiäni mukaan lomaretkelleni Dubliniin, kun hän sitä kysyi. En tahdo olla viikkoa lapsenvahtina, vaan tahdon olla lomalla. Loma saattaa sisältää valvomistä ja baareilua, sitä hän ei olisi ymmärtänyt. Tahdon vetelehtiä omaan tahtiini.

On raitis ilma tärkeää

Kun saa harvinaisen tilaisuuden nähdä ystäväänsä pitkästä aikaa, on melko lailla valmis tekemään lähes mitä tahansa sen eteen. Onneksi minulta ei kovin kummoisia vaadittu, vain lenkkarit ja verkkarit jalkaan ja menoksi. Vantaanjoen varressa meni tunti, pari tuntia lisää rooibospannun ääressä ja jo vot, kyllä on taas parempi maailma.

Jotenkin aina ihmettelen, kun ystävät eivät pidäkään minua moraalittomana hirviönä sotkuisten ihmissuhdekeittojeni keskellä hääriessäni. Päinvastoin nauravat, että en ainakaan kärsi puutetta. Tottahan se on, mutta kai sitä itsessään elättelee pientä moralistia, joka kuitenkaan ei ole aivan varma, että miten tässä käy. Tai että käy huonosti, jää luu vetävän käteen. Mutta hyvää niistä tekee puhua.

Samoin tekee kuunteleminen hyvää, mutta vaikka asiat olivat vakavia, jälleen kerran näin ne humoristin silmin. Liekö johtunut kertojasta? Nauratti ja kauhistutti yhtä aikaa, tarinassa olivat ainekset katastrofiin, mutta, kiitos päähenkilöiden, todennäköisesti tarina sisälsi opetuksen, joka painui erittäin otolliseen maaperään. Samalle maaperälle muuten keräsimme herbaarion täytettä, löysimme keltavuokkoja ja pähkinäpensaan. Mäntyjäkin bongasimme, mutta perkeleet eivät luovuttaneet neulasiaan, kun oksansa huojuskelivat useampien kymmenien metrien korkeudessa.

Vielä ennen vieraan poistumista kerkesimme vilkaista läpi syntymäpäivävalokuvakansion ja muistella lämmintä syyskuista iltaa. Jotain taianomaista ystävissäni on. Sen lisäksi että he tulevat keskenään toimeen erinomaisesti, en jaksa olla ihmettelemättä, että he ovat minun ystäviäni. Ajatelkaa, minulla on ystäviä! (Terveisiä sille teini-ikäiselle minulle, joka ajatteli kuolevansa sadan vuoden yksinäisyyteen.)

Joo ja ei

Kun ystävätär lähti kohti seuraavaa kohdettaan kolmannen aamupalan jälkeen, kerkesin käydä kaupassa ennen kuin Hankala ilmoittautui. Kirmasin naapurilähiöön, siellä aloitimme alkoholia ja musiikkia-piirin kokoontumisen, ennen kuin poikansa tuli kuskaamaan meitä ympäri pääkaupunkiseutua. Mukavan oloinen on poikansakin, onneksi tilanne ei tullut aivan samanlaisena järkytyksenä kuin tyttären tapaaminen.

Kiersimme kolmet mopobileet yhdessä illassa, olihan se kaltaiselleni untuvikolle melkoinen kokemus. Siellä on ihan hirveästi miehiä! Testosteronia koko rahan edestä, mikä nyt tietysti ei aivan koko ajan ole hyvä asia, mutta mielenkiintoista sitä on seurata. Osasin jopa käyttäytyä, sen sijaan kun Hankala jätti minut hetkeksi silmistään, niin olisi vientiä ollut. Nauratti suunnattomasti se hänen kommenttinsa minua jututtamaan tulleille kavereille, kun hän kehoitti heitä hankkimaan omat (naiset nääs). Harmi vaan, että noihin bileisiin ei kutsumatta voi mennä, eikähän niistä tiedäkään, jos ei piireissä pörrää. Siihen en aio ryhtyä. Minulle riittää tuo yksi väliaikainen.

Yhdellä tallilla oli juuri keikka menossa. Oli muuten tajuntaa rajäyttävän hyvä bändi lauteilla, The Government. Menkää ihmeessä katsomaan, jos sellainen psykedeelinen progressiiviseen kallellaan oleva powermusiikki iskee yhtään. Siellä oli muutamia Hankalan tallikavereita puolisoineen, jouduin tanssimaan. Kivaa oli, kuumaa, hikistä, hauskaa!

Viimeisessä baarissa vielä arvoimme, olisimmeko lähteneet Virginiin katsomaan DDRää, kun Hankalan nimi olisi ollut listalla, mutta jätimme väliin. Kaveri alkoi valittaa väsymystään, sillekin löytyi selitys, kun seuraavana aamuna heräsin kuumeisen miehen vierestä. Sairaaksihan se raasu tuli, yski keuhkojaan pihalle ja tärisi sängyn pohjalla. Buranan voimin kaveri kuitenkin teki mitä lupasi ja paistoi minulle pihviaterian. Namia! Minusta on niin kivaa, kun joku ruokkii minua. Iltasella sain vielä kyydin kotiin juuri ennen kuin Vera Stanhope alkoi.

Nukuin viime yönä kymmenen tuntia. Tänään on varmaan hyvä päivä siivota, kunhan nyt ensin vätkyän olopöksyissä aikani. Sitten voin ryhtyä suunnittelemaan viikon aikana suoritettavia kotitoimenpiteitä. Niitä riittää, saa nähdä mitä saan aikaan.

Ilahdutus

Voisiko joku kertoa, miksi kevätpäivänseisaus on vasta lauantaina, kun päivä nyt jo on 12 h 5 minuuttia pitkä? Ketä on huijattu? Vai oliko kesätyöntekijä laittamassa päivää paikalleen?

Sain paketin ystävältä. Kerkesin hakea sen eilen. Paketista paljastuivat jumalaisen väriset (siniseen taittava fuksia) ranteenlämmittimet ja kaulahuivi. Nauratti vaan, kun hän oli laittanut kahdet napit mukaan, joista valita kaulahuivin kiinnittämiseen, että tee-se-itse-paketin sitten sain. Mutta olen kiitollinen ja ihastunut. Ei tämä talvi vielä luovuta, viikonloppuna viilenee.

Itse kohtelen itseäni varsin viileästi edelleen. Uni parantaa, mutta minulla ei ole aikaa nukkua riittävästi. Niinpä olen edelleen alakuloinen untelo. Ja töissä on tietysti ihan kamalaa, mutta siitä ei varmaan tarvitse mainita enää.

Sesongin terveiset

Piti vielä tätäkin kokeilla. Kuinka polkataan puhelimella, kun ei jaksa siirtää kuvaa tietokoneelle. Toisaalta tämä on jo pitkään ollut kokeiltavien asioiden listalla.

Ei tästä kyllä mikään uusi lempilajini tule, mutta voin hätätilassa askarrella, jos tulee jotain kiireellistä kerrottavaa. Ohessa musta kuuseni. Se on nätti - minusta.

Eilen tein elämäni kolmannen juustokakun. Onnistuin lukemaan resepti huolimattomasti, mutta ainakin lopputulos näyttää ihan soivalta peliltä. Pidän henkilökohtaisesti enemmän uunissa tehtävistä kakuista kuin liivatetortuista. Tänään aion askartella vielä granaattiomenasiirapin sen kanssa tarjottavaksi. (Edit. 13:10 Siitä tuli helkkarin hyvää! Ja helppoa! Nyt ei tarvitse kuin saada kansi kiinni ja kunnialla naapurilähiöön.)

Mutta nyt lähden saunaan. Nauttikaa elämästä ja toisistanne. Sesongin terveiset kullekin tahtonsa ja tarpeensa mukaan!

Rättitiedote

Löysin mustia housuja. Ostin kahdet, farkut ja toiset levenevälahkeiset pöksyt. Nyt vaan elän kauhun sekaisissa tuntemuksissa, kun muistelen, että eikös Seppälälle ole käymässä vähän huonosti. Pitääkö minun käydä hamstraamasta sieltä useammat perinteiselle naiselle sopivat housut ennen kuin lakkauttavat koko puljun?

Olisin ostanut farkut tummansinisenä versionakin, oikein törsännyt, mutta valitettavasti minun kokoani ei niissä enää ollut jäljellä. Eikä näköjään ole verkkokaupassakaan, nyt olisin uskaltanut sieltäkin ne tilaamaan. Housujen materiaali on valitettavasti höttöisempää kuin Kappahlin vastaavien, mutta ainakin näin uutena ne istuvat jalassa mukavasti. Taidan tilata ainakin yhdet mustat vielä seuraavasta palkasta lisää - mikäli niitä enää verkkokaupassa on.

Muinakin syksyinä on olo ja elo tässä vaiheessa vuotta tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tunnistan tunteen, yritän tolkuttaa itselleni, että vuodenvaihteeseen on enää reilu kuukausi ja sitten valo voittaa jälleen. Eilen suunnittelimme juhlakauden vapaita, nykyisten toimieni takia olen väistövelvollinen noin kolmeen eri suuntaan, eli lomani eivät saa mennä ristiin tiettyjen henkilöiden kanssa. Ei se minua toisaalta haittaa, kunhan vaan saan pitkiä lomapätkiä, että jaksan sitten taas ihmisten ja itseni kanssa.

Money well spent

Osteopatia on ihmelaji! En tiedä, sopiiko se muille, mutta minulle kävi niin, että samanlaisen hiplaamisen, vääntelyn ja ravistelun jälkeen nousin lavitsalta kuni peeniks-lintu. Ei kun fenix. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, että maanantaina yläselkä-niska-alueelle tuli se sellainen revähtämistyyppinen kiputila, joka menee periaatteessa ohi buranalla, voltarenilla, kaurapussihoidolla ja ajan kanssa. En edes viitsinyt mainita kipeästä hoitavalle henkilökunnalle, kun hän laski kätensä juuri niiden kipeiden paikkojen päälle.

Silloin minulle selvisi yksi asia, hän lukee ihmistä niin kuin minäkin, tietää juuri saman kuin minä toisista ihmisistä. Hän tietää, missä kipu on ja miten paljon se vaatii kosketusta lähteäkseen pois. En todellakaan väitä, että minusta olisi osteopaatiksi tai hierojaksi, mutta ne, jotka ovat käsieni alle uskaltautuneet, ovat nousseet parempikuntoisina ylös. Niin kävi nyt minullekin tuntemattoman ihmisen käsien alla. Aivan uskomatonta - hän sai jopa pinteen laukeamaan. Ja taas olisi vierestä seuranneesta näyttänyt kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vielä hän suositteli kolmatta kertaa. Samoin selvisi syy, miksi hän ehdotti minulle alfalipoiinia. Sen avulla lihakseni pehmenevät, hän pääsee niihin  paremmin käsiksi. Hän sujuvasti jutteli minulle kosteista ja kuivista kehoista, erilaisista tekniikoista ja minä vaan hymisin, minkä ravistelulta kerkesin. Ihme touhua. Mutta olkoon vaikka lumelääkettä, mikä tahansa toimii, saa täyden hyväksyntäni tällä hetkellä. Jos kaikesta työstressistä huolimatta nukuin paremmin kuin vuosiin, niin hoito ei voi olla pahasta. Hoito on hyvästä, tahdon sitä lisää eikä mikään raha maailmassa estä minua sitä saamasta. Tai noh, jos se maksaisi kerralta satasen, niin joutuisin miettimään rahoittamista selälläni maaten samanlaisilla liksoilla. Nyt vielä on varaa eksperimenttiin.

Työ tekee minut hulluksi. Vakavamielisesti harkitsen jopa uusien määräaikaisuuksien vastaanottamista, lähes mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin vallitseva olotila. Saatan ihan oikeasti saada hermoromahduksen ja burnoutin. Ei hyvä, vaan pelottava vaihtoehto.

Onnekkaan klovnin tunnustuksia

Että pysyisin teemassa, kerron teille ajatuksen, joka eilen illalla päähäni äjähti.

Jos minä parisuhteessa sanon ei, minut on helppo puhua ympäri, tämän voivat todistaa lukuisat miesystäväni sekä entinen puolisoni. Ystävänikin sen ovat useasti nähneet. Mutta jos minulle parisuhteessa sanotaan ei, se tarkoittaa minulle ylitsepääsemätöntä ei-sanaa (pelimaailmassa roadblock), Lakkaan tavoittelemasta asiaa, koska minulla ei ole siihen aseita, siirryn toiseen suuntaan, vaikken tahtoisikaan tai vaikka minulla olisi miten paljon annettavaa. Niin kuin esimerkiksi, että jos minulle kertoo, ettei tahdo seurustella, niin sitten en edes puhu koko asiasta. Jos toinen hakee lisävarmistusta sille lausunnolle, olen molemmin rinnoin mukana, myönnän sen. Vaikka suurikin osa minusta toivoisi juuri vastakkaista asiantilaa, koska olen minä, uskon siihen, mitä minulle sanotaan. Uskon siihen kuin vahvoihin opinkappaleisiin, pitäviin todisteisiin, testattuihin teorioihin. Puusilmä, se minä olen.

Tämä minulle paukahti päähän kuin salama siltä klassisen kirkkaalta taivaalta. Ihmiset ovat aivan yhtä häilyväisiä kuin minäkin, en vaan ole sitä ymmärtänyt. Osasyy lienee, että en juurikaan pidä itseäni edelleenkään juuri minkään väärtinä. Ihmisenä kyllä, mutta en varteenotettavana kumppanina (vanha, kulutettu ja kulunut, väsynyt toistoon). Toinen syy on varmaan siinä, että pidän muita ihmisiä kovin loogisina ja järjellä ajattelevina ihmisinä, mietin, että vain minä heilun mielipiteiden välillä, pohdin ja vatuloin. Ja kaipaan, herramunvereni, että kaipaan ihmistä lähelle.

Kaipaukseni saa minut tulkitsemaan ihmisiä ja heidän pyrkimyksiään väärin. Tämä valitettavasti sattuu niin hyvissä kuin huonoissakin kohtaamisissa. En osaa lukea ihmisiä, kun on puhe minusta. Usein osun usein oikeaan objektiivisesti muiden ihmisten asioita pohdiskellessani, omiani en taas osaa silpoa ja laittaa lasin alle. (Koska en ole sen arvoinen.)

Mitä sitten pitäisi tehdä? En tiedä. Ei minulla ole tähänkään asiaan ratkaisua. Todennäköisesti jatkan samalla huonoksi havaitsemallani linjalla, välillä hipaisen oikeaa, mutta kapsahdan katajaan. Vaaditaan paljon sydäntä, anteeksiantamusta ja armoa, että jaksaa elää minunlaiseni ihmisen kanssa. Onneksi minua on siunattu noilla ominaisuuksilla, ainakin enimmäkseen tykkään itsestäni.

***
Muita muistiinmerkittäviä (mielenkiintoisia) asioita:

Isäni soitti minulle ja kutsui syntymäpäivilleen joulukuussa. Lupasin mennä. Tietenkin, jos vanha mies saa sen verran aikaiseksi, että ensimmäistä kertaa soittaa ja kutsuu. Hän taitaa täyttää 75 vuotta. Vaikka tunteeni häntä kohtaan ovat vähintäänkin vaikeat, en tahdo sellaisia asioita kaataa vanhan ihmisen niskaan. Minä kestän. Olen kestänyt aikaisemminkin ja pahempiakin asioita. Meistä ei koskaan tule tuttavia kummempia, mutta saatan leikkiä ihmistä hänen kanssaan. Niinhän minä teen äitinikin kanssa. Olen emotionaalinen rampa.

Hieno asia oli, että ystäväni sai töitä! Olen kovin onnellinen hänen puolestaan ja toivon moisten onnenpuuskausten leviävän ympäristöön. Kun edes pääsisin haastatteluun. Pitää etsiä lisää paikkoja.

Eräänä aamuna mietin, että onpa maailma pimeä. Tajusin, että olen itse niin paljon järjestänyt itselleni tekemistä, etten ole laskeutunut kaamokseen pikkuhiljaa, vaan se on päässyt yllättämään minut salakavalasti takaapäin. Oma vika, mutta hyvä! Tältä kaamosmasennus varmaan muista ihmisistä tuntuu joka syksy. Olen ollut onnekas, kun olen päässyt niin vähällä muina vuosina. Minusta ei oikein ole nopeisiin muutoksiin, tarvitsen rutiineja myös vuodenajoissa. Jos minut keskeltä pimeyttä raahattaisiin lämpöön ja valoon, ryhtyisin todennäköisesti tappamaan ihmisiä tai menisin komeroon piiloon. Komerot tuntuvat olevan minulle kovin sovelias paikka muutenkin - niissä ihminen on turvassa.

Säännöllisesti ahdistuskohtauksen saapuessa olen lukenut syntymäpäivillä saamiani muistokirjoituksiani. Niistä ehkä yksi mairittelevimmasta päästä kertoi, että minun on harvoin kuultu puhuvan pahaa kenestäkään. Tahtoisin säilyttää linjan, valittaen totean, että vanhemmiten, piru vieköön, olen vain tullut kärkkäämmäksi. Se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Miksi loukata ketään, kun yleensä jo tietää, että ihmisiä on tähän ikään mennessä hakattu riittävästi ja lisäpiiskaaminen ei suinkaan paranna, vaan nostaa ihmisen nyrkit pahemmin pystyyn. - Nekrologit elämän puolivälin ohittaneelle ihmiselle olivat hieno asia. En enää muista, mistä ajatuksen sain, mutta olen kiitollinen.

Sitten vielä yksi muistettava asia, iltasella näen pitkästä aikaan yhden ystävän. Se on hieno juttu!

Intiaaninimeltään Nukkuu kylmäkallen kanssa

Ihanaa huomenta, toverit! Olen nukkunut erinomaisesti, vaikkakin heräillen useampaan otteeseen. Milloin piti käydä puuteroimassa, milloin vaihtaa sängynpäätyä tai tyynyä, milloin ei ollut lakana hyvin. Mutta sitten ymmärsin käydä pakastimesta kylmäkallen ja elämäni laatu parani kerralla. Siirtelin vain sitä paikasta toiseen ja nukuin kuin murmeli. Jos murmelit siis nukkuvat hyvin kylmäkalle kainalossa, nivusissa, posken alla, vatsaa vasten, niskassa... Ensi yönä otan uusiksi heti alussa ja varaan toisen näkyvälle paikalle, että voin tarvittaessa käydä uuden seuralaisen keskellä yötä, kun ensimmäinen lämpenee minulle liikaa.

Olipa hieno päivä eilen! Pelasin turistia yhden entisen polkkaajan kanssa. Naureskelimme, että mikäli emme aikoinaan olisi samaan aikaan aloittaneet bloggaamista, emme varmaan ikinä olisi toisiimme tutustuneet. Nyt tapaamme säännöllisen epäsäännöllisesti, kun hän poikkeaa Suomessa, kiitos ystävämme naamakirjan. Naamakirja on hyvästä, sieltä saa seuraa tällainen sosiaalinen erakkokin.

Teimme treffit rautatieasemalle, koska lentokenttäbussi niin näppärästi saapuu eteen. Jouduin odottelemaan hetken ja olin tehdä pikaistuksissani tapon, kun tämän kesän saapumiserän osapäiväpultsari tuli hieromaan tuttavuutta ja hehetteli niin, että teki mieli kokeilla, miten avokas istuu hänen kasvoihinsa. Hirveä aggressionpuuska voi ihmisen vallatakin. Olin kuitenkin umpimielisesti hiljaa ja vaihdoin paikkaa, kunnes torvelo ymmärsi jäädä omalle tontilleen.

Me turistit kävimme kaupasta salaattia ja vissyvettä, ennen kuin ponkasimme Suomenlinnan lautalle. Siellä kävelytin meidät hitaasti mutta varmasti pääreittiä pitkin Kuninkaanportille. Välillä söimme, joimme ja polttelimme tupakkia. (Tosin minun tupakointinihan on nykyään vähissä, en polttanut yhtään.) Sekä juttelimme - vakaviakin välillä.  Kuninkaanportilta hyppäsimme yksityisen kuljetuksentarjoajan kyytiin, kun se niin soveliaasti sattui kohdalle. Suomenlinna on kaunis, tuli taas todettua, melkein kuin ulkomailla olisi.

Kaupungissa jatkoimme turistin eloa, ensin Hakaniemen hallissa kierros, sitten toverin entisten kotihoodien tsekkaaminen Torkkelinmäellä, Avikaiselta ei saanut nakkipiirakkaa, olivat loppuneet jo puolenpäivän maissa, ystävä oli harmissaan. Minä nappasin mukaani yhden polakan. Roskiksessa kävimme kahvilla, ennen kuin menimme syömään Soul Kitcheniin.

Ruuan päälle poikkesimme antikvariaatissa hakemassa lukemista matkalle, minäkin tarrasin Petri Wallin elämänkertaan, kun sen halavalla sain. Kyllähän te tiedätte, minä ja musiikki, blaablaablaa... Vielä kerkesimme poiketa jälkiruokakahvilla Lennonjohdossa, ennen kuin ystävä lähti odottelemaan lentoaan Norjaan ja minä Liiterikauppaan hankkimaan Espanjan herkkuja. Kyllä muuten väsytti, kun kotiin pääsin. Naama, rintamus ja kädet kaipasivat jälleen aloeveran hellää kosketusta, tulevat kaipaamaan sitä useamman päivän, veikkaan ma. Minun pitäisi hankkia päivänvarjo, koska en vaan kestä aurinkoa.

Hieno päivä! Kerkesimme paljon, eikä todellakaan ollut tylsää. Sovimme, että vierailuja puolin ja toisin jatketaan. Turskalandiassa en olekaan käynyt kuin kerran, nyt olisi oikeasti mahdollisuus käydä toistekin. Pitänee ottaa vinkistä vaarin.

Onnekas

Kun töistä läksin (= karkasin, töitä olisi riittänyt vielä toiseksi mokomaksi), satoi vettä. Jäivät kaikki suunnitelmat puutarhakauppavierailuista ja yrttiostoksista mielestä, kun istuin märkänä kissana bussissa. Vaihdoin lennosta suunnitelmaa, imuroin, siivosin osittain parvekkeen ja istahdin koneelle tekemään synttärijuhliin soittolistaa. Minulla on sellainen rauhallisempi soittolista, mutta bileisiin tahdon tanssittavaa musiikkia - eikä liian raskasta. Se raskaampi on minun musiikkiani, mutta sitä harvat jaksavat tuntisotalla kuunnella.

Äsken katselin Joanna Lumleyn retkeilyä Kreikassa. Hän valitteli, miten harmi, että kreikan ja latinan opiskelu on harvojen etuoikeus nykyaikana. Minä olen yksi niitä etuoikeutettuja, lukiossa opiskelin kolme vuotta latinaa ja voin omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että hyvän, innostavan ja pätevän opettajan sytyttämä kipinä auttoi minua niin kielten opiskelussa kuin maailman hahmottamisessa. Tiedän olevani onnekas - vaikka siihen aikaan melkoinen näsäviisastelija olinkin. Mutta hauska näsäviisastelija, uskoisin, meillä oli tunneilla hauskaa.

Latina ja kolmas kieli piti siihen aikaan kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa samana päivänä. Latinasta sain L:n, koska kirjoitin sen ensin, saksasta vain M:n, en jaksanut enää keskittyä asiaan. Mutta sen muistan vieläkin, kun opettajani kehui latinan käännöksiäni, hänen mielestään minulla oli luontainen kääntämisen lahja. Olen monta kertaa miettinyt, että hän yhdessä äidinkielenopettajani kanssa sytyttivät minussa palon kirjoittamiseen. Siksi minä täälläkin ripustelen, oman elämäni tarinaa.

Epäilyttävästi muistuttaa ihmistä

Eilen oli töissä viikkoihin ensimmäinen sellainen päivä, etten koko päivää juossut tukka putkella. Arkistoon tosin en ole vielä koskenutkaan, mutta muutama muu paikka alkaa jo näyttää ihan ihmistoimistolta. Taidan odottaa, että saan apuvoimia, ennen kuin käyn alakerran kimppuun. Flexitoimistossa viereen parkkeerannut kollega pyöritteli päätään, kun kuunteli hetken, mitä kaikkea minulta voidaan kysyä. Kuulemma kunnioitus kasvoi kovasti.

Minusta saattaa vielä olla ihmiseksi. Kolme päivää estrogeeniä ja kahtena aamuyönä olen herännyt peitto päällä. Unen määrä ei sinänsä ole lisääntynyt, mutta ne kolme pätkää, jotka sitä tulevat, ovat tiivistä sikeätä unta. Ehkä elimistöni saa vielä kupletin juonesta kiinni ja ryhdymme katselemaan unia oikein vakavamielisesti. Mutta tämäkin jo auttaa, kiitos lääketiede ja tutkijat, 6,5 h unta on ihan suhteellisesti ottaen riittävää, kun siinä on myös syvää "oikeata" unta mukana. Sivuoireitakaan ei ole ilmestynyt.

Kotona pesin pyykit ensimmäisen kerran kahteen viikkoon. Sitä muuten riitti. Samalla pesin parvekerievut (pari torkkupeittoa ja maton). Parvekkeelle pitäisi tehdä jotain, en ole jaksanut laittaa rikkaa ristiin kasvatuksellisten asioiden suhteen sen jälkeen kun sen chilin sain törkättyä multiin. Hän voi hienosti, kukkasista on alkanut kehittyä jo pieniä alkuja. Taidan ostaa tänään kaupan yrttihyllystä valmiita kasveja ja tunkea ne isoon ruukkuun. Siinähän ovat kaunistuksena ja hyötykeittiökäytössä. Sitten vielä joku kukkanen, jos muistan, pysähdyn puutarhamyymälässä kotiinpaluumatkalla. Se on niin sopivasti bussipysäkin vieressä, tulee helppo kantomatka.

Helteen huumaamana tilasin sandaalit. Niitä minulla nimittäin ei ole kuin kolmet ja kahdet niistä alkavat jo olla kotikäyttökamaa, ompeleet repsottavat ja väri on hukassa. Uusien kenkuleiden väri on vähintäänkin epäilyttävä, mutta Neosens on tähän saakka osoittautunut lestiltään yhdeksi parhaista merkeistä jalkaani. Ei hierrä eikä paina, vaan toimii kuin unelma.