Unohdin sanoa

Hei kaikki!

Tahtoisin kiittää teitä matkasta, jota olette sivusta seuranneet ja joskus jopa uskaltautuneet kommentoimaan. Olette laskeneet minut harvinaisen vähällä, vaikka varmaan syytä olisi usein ollut vähän tönäistä. On ollut kanssanne turvallinen olo.

Jos ikävä tulee, tiedätte, mistä minut löytää. En ole lakannut kirjoittamasta, päätin vain hankkia hivenen yksityisyyttä. Olemme kovin onnellisia tuon meillä asuvan kanssa. Suorastaan ällöonnellisia, siksi siinä ei paljon kirjoitettavaa olekaan. Ei skandaaliotsikoita.

Jos joskus törmäätte minuun virtuaalisesti tai livenä, kohdelkaa kiltisti. Minäkin pyrin siihen. Ensi vuonna olen kirjoittanut blogeja jo 12 vuotta, joten epätodennäköistä on, että koskaan voin pahasta tavastani kokonaan luopua. Olen vain luonteeltani nomadi, välillä lähden vaeltamaan.

Ja kyllä mie edelleen blogeja luen. En vaan juuri jouda kommentoimaan. Juu nou, kamala työ ja vilkas onnellinen kotielämä. Ei tarvitse lotota, sen verran hyvin asiat kääntyivät.

Voikaa hyvin. Kiitos seurasta!

Viimeinen rock ennen aivokuolemaa

IM vie minua kävelemään. En edelleenkään ole suuri liikkumisen ystävä, siinä tulee hiki ja kaikkea. Tällä kertaa ei edes tullut unta, kuten yleensä on tullut seuraavana yönä. Ihan tyhmää. Elän kyllä toivossa, että ensi yönä asiat ovat toisin. Yleensä näin on käynyt heikon unihiekkalähetyksen jälkeisenä yönä. Uusi estrogeenilaastarihoitoni on ehkä tuonut jotain toivoa unen laatuun. En ole valpastunut aamuöisen vakioherätykseni jälkeen, vaan saanut unta uudelleen. Jotain hyvää. Termostaattiongelman ratkaisun pysyvyys siirtyy siihen, kunnes toimitiloissamme vallitseva subtrooppinen ilmasto on vaihtunut ilmastoinnin mukanaan tuomaan viileyteen. Nyt tehdään ilmastointiremonttia ja sen kyllä huomaa. Suolatehtaalla hikoilemme kaikki tasapuolisesti.

Aamutv sai kierrokset nousemaan tehokkaasti, kun kuuntelin sijoitusneuvojan ”neuvoja” sijoittaa lapsilisät ja tehdä lapsukaisesta eläkeiässä miljonääri. Jos perheellä on vara sijoittaa lapsilisät, perhe ei tarvitse lapsilisiä, on minun mielipiteeni. Annetaan mieluummin rahat niihin perheisiin, joissa syödään ennen markkapäivää kynsiä ja pöytälevyä. Sitten kun vielä olin kiihtynyt edellisenä iltana tv-uutisten pitkäaikaistyöttömiä ja työttömiä töihin ajavista toimista, niin olinkin valmis jakamaan kivääreitä ja käymään kohti lahtariarmeijaa. Pitäisi varmaan mennä politiikkaan huutamaan. Eikös siellä arvosteta äänekkyyttä, arvaamattomuutta ja jääräpäisyyttä?

Minulla on tänään markkapäivä, tuli vaan mieleen. Aion investoida vanupuikkoihin ja hiuslakkaan. Huomenna menen keskustelemaan vieraan pankin kanssa, jotta ottaisivatko ne minut ja mitä se minulle maksaisi. Oravapankin politiikka ei miellytä, jos automaattinostoistakin pitää ryhtyä maksamaan, jos jo etokortista itsestään maksan eur 2/ kk. Ei kelpaa, jos vaan maksutonkin vaihtoehto on olemassa. Minä nimittäin mieluusti käytän käteistä rahaa korttien sijaan, että tiedän, paljonko sitä menee.

Luottamusta liikkeellä

Ihanaa olla kotona! Kolmas lomapäivä on alkamassa. Nautin aikataulujen puuttumisesta ja haahuilusta. Nautin juttelemisesta, asioiden tekemisestä yhdessä, tontin kartoittamisesta. Olen tolkuttoman onnellinen jokaisesta normaalista kotihetkestä.

Hautajaiset sujuivat mallikkaasti. Äiti oli pidetty ihminen, kukaan ei liioitellut eikä kertonut mustaa valkoiseksi. Ei tarvinnut. Hän oli hyväntahtoinen ja vieraanvarainen ihminen, ujo ja arka tosin. Äidin elossaolevat sisaret olivat kaikki neljä paikalla, heitä selvisi aikuisikään yhdeksän. Kaksi kuoli vauvana. Serkkuja oli läsnä lauma, luvassa on kuulemma serkkutapaaminen myöhemmin syksyllä. Saattoväkeen kuului myös isän puolen sukua, äidin ystäviä ja vanhoja työkavereita.

Tilaisuus meni samalla kaavalla kuin isän hautajaisetkin. Pikkuveli oli varannut valkoiset suuret ruusut saattoväelle laskettavaksi arkulle. Mutsi vietiin odottamaan tuhkausta ja me siirryimme pitopöytään. Siinä vaiheessa oli jo nälkä, Onnibussissa aamutuimaan vedetty sämpylä ei paljon lohduttanut. Juuri ennen siunaustilaisuutta meinasi käämi palaa, onneksi IM oli strategisesti hiljaa. Jälleen kerran hän ymmärsi, mitä tehdä. Ääneni petti useasti adresseja lukiessa, niin tiesin tapahtuvan. Sen sijaan veljen vaimon soittama "Äideistä parhain" sai minut vain vaivautumaan. Kukin tyylillään kuitenkin.

Hautajaisten jälkeen kävimme baarissa yksillä, silmät olivat kipeät. Menimme hotelliin ja silpaisimme kovat kaulasta. Pari pulloa kuohuviiniä, iltaruoka Ehta-ravintolassa (mielettömän maukas haukiburgeri!) ja unille.

Aamupalan jälkeen elbasimme hetken, ennen kuin siirryimme äidin luokse. Sieltä pikkuveljen ja vaimonsa kanssa torille ja sen jälkeen katsastamaan heidän uusi kotinsa. Kaunis kotoisa asuntohan se oli, rivitalo, ettei aivan kulttuurishokki tullut omakotitalon jälkeen. Illanistujaiset pidimme toisen veljeni ja vaimonsa luona. Puitteet ovat komeat. Keskustelu oli vilkasta, mukavaa katsoa suvun tutustuvan IM:een ja hyväksyvän hänet. Saa samalla pari veljeä, kun minun kanssani ryhtyi tekemisiin. Mutta se konjakin latkiminen oli liikaa, humalaanhan siitä tuli.

Kaikki kostautui kotimatkalla, dejavu-ilmiö isän hautajaisten jälkeen. Kaamea kankkunen ja Onnibussin onnettomat tilat, ei varmaan tarvitse sanoa enempää. Olimme molemmat kärttyisiä, vaikka kotiin pääsimmekin. Onneksi ruoka parantaa olon. Ja pienimuotoinen liikunta.

Olen onnellinen. Ihmeellinen olo. Epätodellinen.

Kuuma, kuumempi, hottis

Aamulla pääskyset sirkuttavat kuin viimeistä päivää, varpusen poikaset taas valtaavat lähikoivun lauluharjoituksilleen iltapäivällä, kun saavun kotiin. Kesä on täysi, pyöreä, mehukas vadelma, nautin kaikin tavoin, vaikka helle minut tappaakin. Koti on kuuma, onneksi edes illalla voi avata parvekkeen oven. Siunattu viileys antaa edes jonkinlaisen unen.

Kävin hakemassa Triptyl-reseptin. se ei ainakaan ole mitään huumaavaa eikä kolmiolääke. En jaksa enää valvoa, tarvitsen unta, että jaksan töissä. Siellä raahustelemme verkkaisesti eteenpäin. Seuraajani oppii ja kehittyy, pian minua ei enää tarvita. Pientä haikeutta on liikkeellä, kun mietin, että todennäköisesti parin kuukauden päästä olen työtön. Mutta ei se mitään, sitten haen muita töitä, totean reippaalla äänensävyllä. Sovitaanko, ettei kaivella sisäisiä tuntemuksiani liian syvältä, siellä voi olla vähän kitkerämpää tekstiä.
 

Asuntohakemukset on laitettu liikkeelle, auto on viety korjattavaksi. Majoitus ja matka hautajaisiin on varattu. Paluupäivämäärä on edelleen avoinna, en ole saanut tolkkua pikkuveljestäni, että mitä hän minulta odottaa. Ottoveli tulee todennäköisesti Suomeen samoihin aikoihin, jatkohoito tapahtuu Suomessa. Matkustuslupa on jo lähes plakkarissa, pitää miettiä, että miten saan hänelle avaimen.

Olen onnellinen. Pakko se on myöntää. Hulluahan se tavallaan on, mutta toisaalta jos tapahtunut oli pahinta, mitä meille vastaan tulee, niin luvassa voi olla erittäin onnellisia aikoja. Kai niitäkin pitää mainostaa, kun kerta välillä velloo onnettomuuden syövereissä ja tekee hidasta itsemurhaa. Olemme ylittäneet melkoisia esteitä, niitä on edelleen tarjolla, mutta ehkäpä oikeasti yhdessä voitamme ne. Tai sitten mennään ali.

Riutumista

Mökkiloma oli viehättävä. Vähän sadetta, ukkosta, auringonpaistetta, saunaa, paikallisia torikokemuksia, herkkuruokaa, musiikkia ja puhetta. Vuokrasin retkeä varten halvimman hintaluokan auton, se nostettiin ilman kuluja B-luokkaan. Sain valkoisen pienen neliovisen Fordin. Noin 50 km ajamisen jälkeen se alkoi tuntua kotoisalta, jos ylimääräistä rahaa olisi, voisin jopa sellaista harkita. Kiva oli huruutella lyhkäisiä matkoja.

Kun olin tulossa äiteen luokse, huomasin auton luovutettuani, että ensin oli soittanut veli ja sitten äiti. Samassa järjestyksessä soittelun takaisin, mutsin verensokeri oli laskenut 3,3een. Rouva oli jo niin sekaisin, ettei enää ymmärtänyt mitään tästä maailmasta. Veli oli tunkenut hunajaa kitusiin ja soittanut ambulanssin.

Loppu hyvin toistaiseksi. Mutsia ei viety sairaalaan, koska minä olin tulossa. Täällä kotona odotteli sohvalla pieni harmaa hauras muori. Ei hänestä enää ole minkään tekijäksi. Olen siis muutaman päivän ajan hänen taloudenhoitajansa. Sitten roolin ottavat kotisairaanhoito ja yksityinen hoitofirma. Veikkaan, ettei kovin pitkäksi aikaa.

Tänään menemme nuoremman pikkuveljen mökille. Ilma ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta kunhan pääsen veden viereen, niin saan voimaa. Panteistille kirkossa käynti on helppoa.

Jostain syystä kuitenkin kaipaan kotiin. Tahdon karkuun, en osaa kohdata surua. Olen heikko paska ja luuseri.

Operaatio käsilaukun vaihto

Periaatteessa pidän käsilaukuista yhtä paljon kuin kengistä. Inhoan kuitenkin käsilaukun vaihtamista niiden sisuksissa piileskelevän tavarapaljouden takia. Ja kaikki on tarpeellista, uskokaa pois. Tarkkaan punnittu kokonaisuus, jolla pärjää vaikka erämaassa. Niinpä ei juuri kannata paria laukkua enempää olla: yksi peruslaukku, yksi edustuslaukku ja yksi lomalaukku.

Kun äsken vaihdoin kesälomalaukkuun tavaroita kaupunkilaukusta, mietin että kannattaisiko minun kokeilla sellaista järjestelijää. Niitäkin vaan tuntuu olevsn edullisempia ja kalliimpia vaihtoehtoja. Mistä sitä ihmisenlapsi voi tietää, mikä on hyvä? Kokeilemalla varmaan.

Pakkaaminen oli hyvä aloittaa jo tänään. Meni nimittäin matkalaukkulaukkusuunnitelmakin uusiksi. Tavaraa on aika paljon. Saa nähdä, katkeaako kamelin selkä huomisaamuna.

Kun totesin naamakirjassa, että taitaa Black Sabbathin keikan rokkiasusteeksi kelvata sadeviitta, Siiseli aktivoitui toteamaan, että jallu riittää. Hmm. Vaarallinen keikkaseuralainen, pitää pysytellä kauempana. Saa nähdä, millainen keikka siitä vielä tulee. Voi mennä karaoken puolelle sekin...

Lomakooma Kummituksen tapaan

En ole tehnyt lomallani vielä mitään. Tai noh, siivonnut pilttuun Tuska-vieraiden jäljiltä, tiskanut, pessyt pyykkiä sekä päivittänyt isäni vanhaan koneeseen Windows 10. Jälkimmäisessä meinasi hermot mennä.

Maanantai-iltana otin uniavusteen. Nukuin 9 tuntia. Heräsin yöllä kolmesti, mutta aina sain uudelleen unta. Nukuin myös kahdet päikkärit ja viime yönä kuusi tuntia. Ehkä tämä tästä vielä muuttuu hyväksi, mutta tokkuraan se minut veti. Note to self: Avustetta ei voi käyttää työpäivänä.

Olen puhunut Whatsup-puheluita monta tuntia. Olen vuokrannut elämäni ensimmäistä kertaa vuokra-auton. En ole vakuuttunut, teenkö oikein vai väärin, mutta minun on kokeiltava, koska sydän sanoo niin.

Odotan torstain Black Sabbath-keikkaa. Ei haittaa edes vesisade, minulla on sadeviitta enkä pelkää käyttää sitä. Tänään kohta vien pullot kauppaan, käyn maitoa ja tuoreen leivän, sen jälkeen ryhdyn pakkaamaan. Ehkä myös siivoan komeron. Aion juoda vettä ja kahvia. Aion hengittää ja katsoa telkkarista sekä Areenasta onnellisia ja rauhoittavia ohjelmia.

Aloittivat muuten eilen aamulla elementtipalikoiden uudelleensaumauksen taloyhtiössämme. Siitä lähtee ääntä ja pölyä, kesto 8 viikkoa. Muuten tämä on juuri sitä, mitä kaipasin. Ei mitään ihan yksin.

Tuskaaaaaaa

Olen laiminlyönyt sinua, rakas päiväkirjani. Mutta kun elämä, tiedäthän sinä?

Viimeinen viikko ennen loman alkua oli kaoottinen. Perehdytin nuorta tuuraajaani päivittäin, itse tein kiireellisiä asioita pois jaloista kuleksimasta. Tiedän, että paljon jäi tekemättä, siitä on vaan sitten jatkettava heinäkuussa samalla kun perehdytän seuraajaani ja tuuraan kollegaani. Epäilenpä, ettei aika käy pitkäksi. Perjantaina tilasin iltapäiväkahvit kesäpoikien viimeisen yhteisen työpäivän kunniaksi, annoimme heille hauskat pikkulahjat ja harrastimme keskinäisen kehun kerhoa tunnin verran.

Sitten tulikin jo kiire kotiin, kun kuulin, että ystävä odotteli jo parkkipaikalla. Kuuma oli ja hiki valui valmiiksi, kun kotiin pääsin. Nopeasti fressasimme itsemme ja otimme muutaman etkojuoman ennen kuin viipotimme Suvilahteen. Taaskaan ei mitään jonoja ollut missään, rannekkeen vaihto sujui nopeasti ja muu posse löytyi - yllätys, yllätys - baarialueelta varjosta. Sitten vaan nautittiin, naurettiin, vaellettiin, seisoskeltiin, istuttiin, juteltiin ihmisten kanssa ja haisteltiin ilmapiiriä. Leppoisaa, mukavaa, kuuma, hiki, naurua, jallua, siideriä, kuohuviiniä, pientä flirttiä, hiprakka, hodari, drinkkibaari... Ja niin loppui ensimmäinen päivä.

Lauantaina rakentelin brunssin, juomaksi oli ystävä varannut vaaleanpunaista Moet&Chandonia. Siitä oli jälleen hyvä lähteä kylille, poiketa perinteisesti Lennonjohdossa ennen kuin alueelle pääsimme. Iltapäivällä keikkojen välissä kävimme Black Diningissa. Herkullista ruokaa lyhyeltä listalta. Sivistynyttä, mustaa, ruusuja, nopea rivakka ja ystävällinen palvelu. Kyllä kannatti! Viskibaariinkin tutustuimme, sen parhaana puolena olivat alakerrasta löytyvät ihmisvessat. Kyllä sitä oppii arvostamaan posliinia, kun bajamajassa hautovan kuumalla kelillä yökkäilee jo hajusta. Mutta bajamajatkin olivat siistit, ei siinä mitään.

Toisenakin iltana ymmärsimme parastamme ja tulimme jatkoille kotiin. Olin varautunut molempina iltoina siihen, että tein iltapalaa ennen kuin kävimme unille. Nukkumatti oli valitettavasti kusipää eikä huomioinut minua kuin typerillä miniannoksilla, 4 - 5 h unta huonojen viikkounien lisäksi alkaa tehdä minusta hermoraunion. En kuitenkaan vielä ole ryhtynyt tappamaan ihmisiä.

Sunnuntain sadekaan ei masentanut, kun posse oli taas koossa kokonaan. Syöminen jäi vähän vähille ja kun minut vielä vokoteltiin baariin seuraamaan potkupallomatsia, niin sanotaanko, että tänä aamuna ei olo enää ollut parhaasta mahdollisesta päästä. Eikä enää ollut kuplajuomaakaan. Kärvistellessä menee tämä päivä, huomenna aloitan selväpäisen loman.

Entäs musiikki tänä vuonna? Lordi oli aika reppava, ihan kiva kuulla muutakin kuin se helevetin euroviisu. Testament aina uotettava ja hieno, Avantasiaa emme arvostaneet. Olisi ehkä pitänyt jotenkin tutustua aiheeseen etukäteen, nyt vaan lähinnä haukotutti. Lauantaina Primordial tehosi minuun, tietysti, irkkuja! Tsjuder oli aivan turhan rankkaa, mutta Turmion Kätilöt ilahdutti. Ystävätkin sain heistä innostumaan, savolaishuumori ja musiikki ei mennyt hukkaan. Hyväntuulista touhua. Thunderstone fanihan minusta tuli jo vähän aikaisemmin, nyt vaan tunne vahvistui. Anthrax on aivan ensimmäisiä lemppareitani nuoruudestani, hieno tiukka ote jatkuu. Staminallekin lämpesin vihdoin, mutta Ghost, oi voi, ai ai ja jestas sentäs! Ihan mieletön, upeeta ja mahtavaa! Mikä lauantain lopetus, wow!

Sunnuntain aloitimme Hatebreedillä, olihan mättöä ja vetoa! Samoin Gojira sekä Katatonia saivat puntin vipattamaan. COB oli suoraan sanottuna tylsä. Jos herra Laihoa pidetäänkin yhtenä parhaista kitaristeista, niin silti he voisivat vaikka miettiä laulajan vaihtoa. Ja minkä ihmeen takia ne saundit piti puurouttaa, kun kaikilla muilla sanoistakin sai selvää. Mutta toki oli kivaa, kun muilla oli kivaa. Ei vaan minusta tullut Bodomin lasten fani tälläkään kertaa.

Nyt sitten suunnittelemme Wackenin matkaa. Matkailuautolla maailmalle ja takaisin, kenties jo ensi vuonna.

Mon amour - juhannus-Tampere

Olin jälleen kerran oikeassa itseni suhteen, kun varasin matkan Tampereelle vasta perjantaille. Sain levättyä töiden jälkeen, jossain määrin jopa nukuttua, eikä pakkaamisen kanssakaan ollut kiire. Sitä paitsi juna oli lähes puolityhjä, ei ryysistä, vain omaa rauhaa ja musiikkia puhelimen syövereistä 1,5 h. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisalla mielellä. Tampereella kävelin hiljaisen kaupungin läpi, ystävä luotti minuun jo sen verran, että sain ihan itse hoitaa itseni hänen luokseen.

Siellä lyötiin ensitöiksi käteen lasillinen kuplivaa. Ruoka valmistui hetken päästä, siihen olivat viileässä soveliaat ruokajuomat. Tullikamarinaukiollle kerkesimme viideksi. Tai Klubilla se ensimmäinen keikka taisi olla. Järjestelyt olivat muuttuneet, aukiolla ei enää lavaa ollut. Eikä oikeastaan niin paljon ilmaiskonsertteja muutenkaan. Noh, minä kuitenkin viihdyin koko viikonlopun, mutta Pakkahuoneen terassi ei mikään keikkapaikka ole, ei ainakaan, jos se sullotaan täyteen saunoja. Eivätkö ne onnettomat muovituopin lärpäkkeet mitään ihmisnautinta-astioita olleet, oikein nolotti paikan puolesta.

Perjantain yllättäjä oli Lopunajan mies. Veikkaanpa, että siinä on ryhmä, josta kuullaan vielä. Varmoja nakkeja olivat Hannibal ja Olavi Uusivirta. Aurorasta en vielä oikein tiedä, mitä ajatella, Vilma Alina ei iskenyt eikä myöskään Vesala, vaikka sitä kaikkialla hehkutettiin. Ei vaan ollut minun teekupilliseni, niinpä poistuinkin tapaamaan ystävää Amadeukseen. Siellä sitten taas valitettavasti ilta vierähti aina hamaan pilkkuun, ei ehkä välttämättä ollut ihan viisain temppu. Vähänkö väsytti, kun ystävän luokse pääsimme, hyvä, etten nukahtanut pää ruokalautaselle.

Lauantain brunssi piristi, tarjolla oli herkkuja ja kuplajuomaa. Kiirettä emme pitäneet, kerkesimme vasta Samannan keikalle. Se oli niin taiteellinen pläjäys, että oikein pahaa teki. Ei iskenyt. Eikä muuten iskenyt Harmaa Hurttakaan. Minä kun en juuri humoristisen musiikin ystävä ole. Koska Klubilla oli vaan jotain räppii ja hiphoppii, minut vietiin lähibaarikierrokselle. Kehut menevät Salhojankadun pubille, ihanasti rempallaan ja erinomaisen ammattitaitoinen henkilökunta. Hyviä oikeita siidereitä, sain jotain aivan uutta, Westonsin Wyld Wood on melkoisen vahva, mutta luonteikas tuttavuus.

Jätkäjätkät oli varma hitti, kun Klubille pääsimme. Gettomasan keikastakin loput kuulimme, pitää sanoa, että emme menettäneet mitään. Etenkin kun bassonamikat oli käännetty taas kaakkoon, kun laski juomalasin pöydälle, se pomppi itsekseen eteenpäin. Ei hyvä. Huomasi kyllä, että lauantain ohjelma oli turhan ohut, porukkaa ei juuri liikkeellä ollut, mutta ne jotka olivat, saivat kyllä jälleen tanssiannoksensa. Minä en juurikaan jaksa Jätkäjätkiä levyltä kuunnella, mutta keikkabändinä se toimii mielettömän hyvin. Hyväntuulista energiaa ja söpöjä nuoria miehiä.

Vielä piti sen päälle poiketa baarissa, mutta onneksi ymmärsimme kotiin lähteä, vaikka jatkoillekin kovasti houkuteltiin. Oli kuitenkin kotiinpaluupäivä eilen, niin ihan hyvä tasoittaa elonsa sen mukaan. Yöpaikan Muska-kissa täyttää syksyllä jo 21 vuotta, sain paljon rakkautta ja hurinaa vanhalta kissaneidolta. Niin käy kissoille kuin ihmisillekin, aika raihnaisia meistä lopussa tulee, kuivia köppänöitä.

Tänään pitää vielä kengät suutarille. Olen uusimpia Neosens-kenkiäni käyttänyt niin taajaan, että asvaltti on syönyt kantalaput. Jos vielä popoilla kuukauden päivät kävelen, syö se kannatkin. Ja sitähän minä en tahdo. Niinpä pitää lähteä moikkaamaan kauppareissulla luottosuutaria. Pyykit on jo pesty, vielä kun siivoaminen alkaisi kiinnostaa, niin tulisi käytettyä vapaapäivä hyvin.

Loma- ja työarpajaiset - voittaako mikään arpa?

Reippaan patistamisen jälkeen sain esihenkilön ja palvelua tarvitsevan tahon ymmärtämään, että aion lomailla kesällä niin kuin muutkin työtä tekevät ja sillä raskautetut. Mutta oli siinä homma, olisin tietysti kettuillakseni voinut jättää paasaamisen sikseen ja antaa heidän herätä julmaan todellisuuteen loman alkamisen aattona. Yleensä se on nimittäin esimiehen tehtäviä varmistaa, että tuuraukset sujuvat. Ainakin näin olen antanut itseni ymmärtää.

Ensimmäisen kaksi viikkoa minua sijaistaa 17-vuotias kesäheebo. Minä kyllä luotan häneen, mutta IT taitaa sabotoida hyvät aikeemme. Hän ei vieläkään ole saanut samanlaisia oikeuksia, mitä minulla on. Ei se harjoittelematta opi. Minulla on ensi viikolla neljä päivää aikaa. Toivottavasti se riittää. Ja jos ei riitä, sitten nuoriso istuu toimistossa ja pyörittelee peukaloitaan.

Tapasin kaverin, jolle hommani siirtyvät. Mukavan oloinen tyyppi. Muodollisesti pätevä. Nuori. Munat. Todennäköisesti parempi palkka kuin minulla. Ja mitä ihmettä minä sitten teen, kun olen hänet perehdyttänyt? Kukaan ei ole kertonut. Epäilen lomautuksen kautta työttömäksi siirtymistä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, pääsen siis sittenkin lomalle, heinäkuussa kahdeksi viikoksi ja joskus elokuussa kolmeksi. Varma ajankohta on tosin vielä sopimatta. Ja äiteen tila voi muuttaa suunnitelmat vielä täysin. Hämmästyttävän sitkaassa oli loman saaminen tänä vuonna.

Pian hyppään junaan. Kuulin eilen, että myös pikkuveljeni vaimoineen on kaupungissa. Tästä voi tulla kiva riento. Sen lisäksi minulla on maanantaina saldovapaa, että saan levättyä. Enkä aio ajatella huonoja, tylsiä ja ankeita asioita ennen kuin maanantaina. Otan vuoheni ja käyn.

Kuituja, unta ja itserakkautta

Kun pari päivää ymmärsin pysytellä kotona, huomasin, mitä olin ollut vailla. Rauhoittumista. Päätin unohtaa IM:n asiat ja keskittyä omiini. En minä häntä voi pelastaa, pitäisi jo ymmärtää. Tein parhaani näissä olosuhteissa, kirjoitin hänelle sähköpostiviestin, jossa kerroin kaikki tiedossani olevat yksityiskohdat. Hoitakoon itse, mitäs minä itseäni tapattamaan etotouhulla. Mielenkiintoista sitä on kuitenkin sivusta seurata.

Lauantai-illan vietin virtuaalisessa Pohjois-Karjalassa. Näin Helmiä ja Sikoja -elokuvan ensimmäistä kertaa. Kyllä minua nauratti. Sitten vähän itketti. Sitten tuli kamala kaipuu Pohjois-Karjalaan ja niitä ihmisiä ja ehkä vähän nostalgiaakin. Koska eihän se sellaista aina ollut silloinkaan ja nyt varmaan vielä vähemmän. Etenkin kun sielläkään ei enää aikoihin ole pelkän viinan voimin taaperrettu, vaan mukana kuvioissa ovat kovemmat aineet. Sitten taas vähän kadutti, että miksi minä ne hommat lopetin - siis nuorisotörmäilyn, mutta sitten taas tajusin, että en minä saa koko maailmaa pelastettua. En saanut silloinkaan, vaikka kovasti yritin.

Nyt pitäisi keskittyä pelastamaan itsensä. Itsensä pelastamiseen kuuluu oman elämän hallinta, yöunen vaaliminen, riittävä kuitujen syöminen ja itsensä rakastaminen. En ole täydellinen, mutta ihan hyvä tällaisena kuin olen. Ei tässä mitään hätää ole, rauhoittelen itseäni. Elämä soljuu eteenpäin, pidin minä siitä eli en. Parempi koittaa tehdä tästä mahdollisimman näköisensä ja välttää suurimpia ylilyöntejä.

Sain kakistettua ystävälle loukkaantumiseni, kun minun asiani tulivat vastaan jossain aivan väärässä paikassa. Sain silmilleni ivaa ja pilkkaa niin kummallisesta osoitteesta, että meinasi suorastaan vähän pökerryttää. Kun ryhdyin selvittämään asiaa selvistäpäiten ja rauhallisin aikein, onnistuimme korjaamaan alkavan vahingon. Siinä olisi saattanut ystävyys natista liitoksistaan, jos olisin käsitellyt asiaa kolmen promillen humalassa ja verensokerit alhaalla. Yksi uusi palveluntarjoaja minun on kuitenkin etsittävä, ensimmäiseen ehdokkaaseen ei näköjään ole luottaminen.

Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Unissakävelijä

Kun kerroin ystävälle viimeaikaisia tapahtumia, hän nauroi, ettei mikään ihme, että olen vähän kipeä. Hihittelimme, että kunhan aikaa kuluu, teen elokuvakäsikirjoituksen ja lähetän sen Coenin veljesten käsittelyyn. Työnimenä voisi olla Kuinka suoritan 12 vuoden parisuhteen kahdessa kuukaudessa. Siltä tämä on tuntunut, eivät ole juuri jalat maata koskettaneet. Mutta nyt se on onneksi ohi, ehkä myös kevätmania alkaa laantua ja pääsen normaalirytmiin. Tai mikä nyt on normaalia enää tänä päivänä? Olen kai muutenkin suhteellisen vauhdikas, kun sille päälle satun.

Eilinen oli taas niin mukava päivä, kun töistä pääsin. Suihkun jälkeen kerkesin meditoida hetken, ennen kuin ystävä saapui. Naaman restauraation jälkeen ajelimme bussilla Hertsikkaan syömään kahden muun rakkaan kanssa. Testasimme Treffipubin, kun sitä niin oli kehuttu. Ruokalista oli aika suppea, olisiko johtunut kesästä vai onko se vaan kustannustehokkuuden hakemista?  Palvelu oli huolimatonta, vettä ei tullut pöytään ennen kuin alkuruuan jälkeen, lisäjuomatilauksia ei kysytty, laskun tilaaminenkin oli vaikeata. Ja se ahtaus oli ahdistavaa. Hyvä, ettemme istuneet vieraiden seurueiden kanssa sylikkäin. Ei tarvitse mennä toista kertaa, vaikka eväs nyt oli ihan ookoo. Jaoimme alkupalalankut, niissä oli kivasti erilaisia makuja eikä vegeburgerissanikaan ollut mitään vikaa, aika pliisu tosin minun makuuni. Juustoburgerien pihveissä olisi saanut yhden ruokailijan mukaan olla muutakin makua kuin liha. Sen lisäksi hän tilasi pihvinsä kypsänä, mutta sai sen mediumina.

Jatkoimme ystävän kanssa Hakaniemeen, en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ravintolalaiva Wäiskillä. Siellä oli joku ihmeellinen Jytäkesä-tapahtuma, joka ei tainnut mikään suksee olla. Meillä oli mielessä tosin vain yksi keikka; Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Ystävä ei heitä ollut aikaisemmin nähnytkään. Ja olihan se taas niin kova veto, että oksat pois! Siinä on nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja nostaa tunnelman kattoon. Musiikista nyt puhumattakaan, tanssijalkaa ryhtyy väkistenkin kutittamaan.

Vielä hetken seurasimme laivan touhuja, saimme jopa juomat nuorelta herralta Varsinais-Suomesta, kiitos vaan sinne, reipas poika! Kävelimme keskustaan Rocksin yläkerran baariin, siellä taas riitti seurattavaa ja jututtajia. Hauskaa oli, mutta onneksi ymmärsimme jo puoli kolmen maissa vetäytyä bussiin. Sain viime yönä unta kuutisen tuntia, se on kuulkaas paljon verrattuna viimeisiin aikoihin.

Herkemmät voivat sitten jättää seuraavan lukematta. - Veliseni kirjoitti, että äidin tila huononee nopeasti. Minun on pakko saada töissä loma-asiat selväksi, eihän tästä mitään tule, kun ei edes saattohoitoa pääse tekemään, saatana! Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Kuolema ja kituminen ovat perseestä ja minulla kun on sellainen paha miesmäinen lähestymistapa asioihin, että tahdon hoitaa ongelmat, enkä vain puhua niistä. Nyt vaan on sellainen ongelma, ettei minulla eväitä ole sen ratkomiseen. Armomurhaakaan eivät taida hyvällä silmällä katsoa. Voi olla, että lähiaikoina siirryn pohjoisempaan Suomeen pidemmäksi aikaa. Prkl, prkl, vittu, saatana ja kaikki muut jumalan kirosanat.

Nukkuneen rukous

Perjantaina jo kurkkua kuristeli ja nenä valui. Huitaisin kasan apteekkituotteita naamaani ja pikaisen suihku-meikki-vaaterumban jälkeen riensin Kaisaniemen rantaan nauttimaan ystävien seurasta ja suorastaan välimerellisestä ilmastosta. Kivoja kuvia jäi muistoksi kesäisestä soireesta ennen Queenin konserttia. Olipa upea ilma!

Suzanne Vega jo esiintyi ennen kuin puistoon pääsimme. Yllättäen en enää jaksanutkaan kiinnostua hänestä, vaikka aikanaan kovasti tuli tytsyä kuunneltua. Elämä on järjestänyt minulle sen verran kokemuksia, ettei enää tarvitse muiden elämyksiä tai tekstejä niin vakavissaan ottaa. Järjestelyt olivat jälleen kerran pyllystä, pitäisi uskoa, ettei Kaisaniemessä osata niin kuin Tuskassa, mutta sepä ei meitä haitannut, kun musiikki oli pääasia. Ja musiikkia tuli koko rahan edestä. Iso karaoketapahtumahan se oli Adamin johdolla, mutta Queenin musiikki ja sanoitukset saivat jälleen kerran jossain välissä kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Hieno tapahtuma, mutta jää kertaluontoiseksi, ei korvaa ehtaa tavaraa. Adam oli ihan ookoo, eikä luojan kiitos pyrkinytkään olemaan mikään Freddie.

Keikan jälkeen tuli sitten hortoiltua siellä täällä. Niin tuli lauantainakin. Jälki ei välttämättä ollut tavanomaisen viehättävää ja kaunista, vaikka alkoikin hauskoissa merkeissä. Lopputulema on, että IM:n tavarat odottelevat siisteissä nipuissa noutajaansa, minulla on poskiontelontulehdus, olen nukkunut noin vuorokauden, toisenkin aion vielä vetää. Sen lisäksi minulla olisi tahtoessani uusi ihailija ja treffit, mutta ne saavat odottaa pölyn laskeutumista.

Nyt on pääasia saattaa itseni ja talouteni kuntoon. Lohdutin itseäni, että tätä vartenhan vararahastot ovat olemassa, ei aina voi tietää, miten maailmassa käy. Sitä paitsi olen ehjä ja tiedän, mitä tahdon. Tai ainakin mitä en.

Ilmoja on pidellyt

Puhkun taas pyhää raivoa työasioiden tiimoilta. Ulkoistettu (sic) vaihteemme yhdistelee minulle puheluita, jotka eivät todellakaan kuulu minulle, sitten joudun antamaan omat yhteystietoni henkilöille, jotka tietenkin jatkossakin tulevat samoissa paska-asioissa kääntymään puoleeni. Ja kaikki vain siksi, että myös ostoreskontramme on ulkoistettu (I see a pattern…) eikä heille ole puhelinnumeroa, vain sähköpostiosoite. Tsiissas. Vihaan ulkoistamista! Sen lisäksi sain juuri tietää, että samanlaiseen asemaan jossain päin yritystämme palkattu henkilö tulee saamaan yli 600 euroa parempaa palkkaa kuin minä. Juu, kehityskeskustelua ei edelleenkään ole pidetty, mutta voitte uskoa, että tulen ottamaan asian puheeksi.

 

Onneksi tänään saa ihmisseuraa Kaisaniemessä. Minua kyllä vähän pelottaa, että miten se Adam-parka hoitaa pestinsä ison idolini saappaissa, mutta biisit nyt ainakin ovat hyviä. Kavereitakin tulee nähtyä. Muita musiikillisia huomioita, Tampereelle on tällä kertaa Valtteri Festareille hankittu 2 pvn lippu, ei ole siis tyytyminen pelkkään ilmaistarjontaan. Sekin kyllä on Treella ollut erinomaista viime vuosina, ei käy kieltäminen. Tampere on ihana juhannuskaupunki. Ja ne ihmiset rakkaat!

 

Kampaajanketkuni teki minusta porkkanan läksiäislahjaksi. Hän käytti jotain muuta väriä kuin tavallisesti, väri ei tunnu lähtevän pois samaa tahtia kuin tähän asti käyttämänsä. Taisi sattua ihan oikea kestoväri. Mutta pää on liian punainen, en tunnista itseäni. Kanssakulkijat kyllä sanovat vihdoinkin hiusten värin mätsäävän ihonvärin kanssa, on kuulemma hehkua liikkeellä. Kuumeista hehkua, minusta välillä tuntuu, on vähän heikko ja hutera olo.

 

En jaksa kokonaispäivittää IM-tilannetta. Se on monimutkainen. Välillä ihanaa ja hienoa, välillä yhtä kushelevettiä. Juuri tällä hetkellä kiihkeästi toivon ja odotan, että hän saisi oman kodin ja väliaikaisjärjestelymme loppuisi mahdollisimman pian. Uskon, että silloin kokonaistilannekin tulee paranemaan. Hän kyllä saattaa tuhota itsensä ennen sitä, mutta sitten minä en enää ryhdy pelastaviin toimenpiteisiin. Onneksi juhannukselta hän lähtee mökkeilemään, saan kaipaamani mietintätauon.

 

Kaipaan myös unta. Positiivinen asia tilanteessa on se, että olen laihtunut noin viisi kiloa. Kohta joudun housukaupoille tai ompelukoneen kanssa lähikontaktiin.

Kuolleet miehet

Isäni ja S kuljeskelevat unissani vuoron perään, välillä jopa samassa unessa. Viime yönä isäukko istui sängynlaidalle ja alkoi selittää jotain oleellisen tärkeää. En vaan muista tietenkään, mitä. Sen sijaan muistan seuraavasta unesta miehen, joka oli kuulemma keksinyt aivan mielettömän ihanan ja upean s*ihinottotekniikan naisille, että oli kuulemma tyydytys taattu. Siinä minä sitten katselin jotain opasvideota ja mietin, etten kyllä tahtoisi kaveria alapäätäni nuohoamaan, sen verran amatöörimaista meininki oli.

 

Vahingossa ylitin tilini viikonloppuna. Taimikauppa ja IM:n isän haudalla vierailu sotkivat ajatukset sen verran pahasti, että tuli sitten kympin vahinko. Paljonkohan ne siitä rankaisevat nykyään? Mutta on tuo tulevien appivanhempien tapaaminen tällä tavalla tosi kätevää, kovin ovat hiljaisia eivätkä pistä vastaan. (Älkää nyt säikähtäkö, se on vitsi, en ole vielä suostunut mihinkään peruuttamattomaan) Parvekkeelleni majoittuivat salvia, rosmariini, pari erilaista basilikaa, suklaaminttu ja timjami. Laventelin olisin tahtonut, viime vuotinen ei kestänyt talvea.

 

Kollegan läksiäiset perjantaina olivat juuri sopivan lyhyet. Olin kotosalla jo kuuden jälkeen. Oli ihanaa hoidella kotihommia kaikessa rauhassa ja ilman huolta huomisesta. Minä vaan olen vähän kateellinen kaikille, jotka pääsevät pois meiltä töistä. Joku osa minusta toivoo jopa irtisanomista tai lomautusta, koska nekin ovat hyvä vaihtoehto burnout-sairaslomalle, joka minua tässä vielä uhkaa, jos moista menoa kauan kestää. Alan olla venymiskykyni äärirajoilla, unet ovat menneet, pinna kireällä ja viihdevuosioireet ovat taas villiintyneet. Vettä valuu pitkin kulmia ja kupeita.

 

Tänään kuitenkin on kampaajan vuoro. Ja ehkä pienet drinksut kampaajani viimeisen työpäivän kunniaksi. Hän muuttaa Australiaan, sai mokoma sinne työluvan. Tulee kuulkaa kalliiksi jatkossa hiustenhoito – tai sitten annan vain tukan kasvaa.

Kiiruhdan hitaasti

Lauantaina siivosin, oli korkea aika suoraan sanottuna, ette arvaakaan löytyneiden villadoobermannien määrää. Ostin parvekkeelle mustasilmäsusannan, se puhutteli minua Pirsmassa, kauemmas en jaksanut lähteä. Ehkä joku päivä jaksan pysähtyä bussireitin varrelle sattuvalle puutarhakaupalle ja hankkia lisärehuja, niin kuin vaikka yrttejä, isoon ruukkuun. Tuli heti vähän parempi olo, kun jaksoin kiinnittää huomiota kotiini. Se ei tunnu enää niin turvattomalta.

Tein suolaisen piirakan (aivan liian suuren) ja juopottelin viiniä, kun Dervissi soitti useampaan otteeseen. Hän kierteli ja kaarteli asioita, niinpä kun välillä ystävä laittoi viestin, että Kalliossa ollaan ja tervetuloa, niin kerkesin vastaanottaa sen kutsun, ennen kuin Dervissi pääsi itse asiaan. Hän olisi kutsunut minut saareen saunaan. Minä en kuitenkaan enää alkanut perua sopimuksiani, parempi ehkä olisi ollut taloudellisesti, mutta toisaalta teki mieli nähdä ihmisiä. Täysikuu saaristossa ei toisaalta olisi ollut mikään tyhmempi vaihtoehto. Nyt se kesäyö meni siististi sisätiloissa.

Kun neljän maissa sunnuntaiaamuna kävelin bussipysäkiltä kotiin, tunsin jotenkin olevani elossa. Oli hyvä olo, olin jutellut ihmisten kanssa, nauranut ja vakavoitunut. Olin antanut ja saanut, enkä toisaalta tehnyt mitään pahaa itseäni kohtaan, jota sitäkin tiedän tapahtuneen pettymysten jälkeen. Ehkä minä vielä opin armollisuutta itseäni kohtaan. Ainakin pitää ymmärtää edetä hitaasti, minulla ei saa olla kiire.

Juhannus menee Tampereella tavanomaiseen malliin, junaliput jo ostin, kun halvalla sain. Kyllä tämä tästä. Viime yönä näin unta isästäni ja S:stä. Molemmat nukkuivat - eli oli rauhallista. Päätin tehdä heille ruuaksi munakasta. Outo uni, etenkin kun tietää, ettei kumpikaan heistä ollut lempi-ihmisiäni, mutta ehkä alitajuntani on päättänyt antaa heille anteeksi. Johan tuo olisi aikakin.

Syy ja seuraus

Perjantaina työpäivän jälkeen pidin session herrojen Murdoch ja Goodman seurassa. Sessio sisälsi erittäin täytteellisen pizzan sekä pari lasillista viiniä. Kyllä muuten teki hyvää. Nukkumassa olin varmaan jo ennen kymmentä. Niinpä lauantaiaamuna olin hereillä hyvissä ajoin. Hyvä olikin, tekemistä nimittäin riitti.

Järjestimme ystävättärelle yllätyssynttärit. Lupasin huolehtia ruokapuolesta. Niinpä aloitin aamuni vääntämällä coleslawia, cuacamolea ja tomaattisalsaa. Kaikkea sellaista, joka tykkää muhimisesta ja odottelusta ennen syömistä. Yhden maissa meillä oli treffit juhlapaikan haltijan kanssa, silloin kävimme loput ruuat ja juomat. Menu koostui alkuruuan parsoista, sitten tarjolle tuotiin fajitaksia (kolme proteiinia ja vihannekset). Askarteluruokaa, jokaiselle jotain. Jälkiruuaksi tuli minieclaireja ja kahvia.

Tietämätön syntymäpäiväsankari saapui Ukko-Munkkiin  ajatuksena, että hän lähtisi vain minun kanssani baarikierrokselle. Pidin pokkani harvinaisen hyvin, hän ei aavistanut edes kyytiä tilatessani, ettei se ollutkaan taksi, joka meitä tulisi hakemaan. Siinä vaiheessa kun hänelle selvisi, että bileet olivat luvassa, pääsi sankarittarelta itku.

Juhlat olivat hauskat, kosteat, railakkaat, musiikkipitoiset. Laseja rikkoontui, ihmisiä ei. Kuviakin tuli otettua koko poppoosta. Läksin taksilla kotiin joskus vähän ennen kolmea. Vettä tuli kuin aisaa ja vielä kompastuin polvilleni juuri ennen kuin taksiin pääsin könyämään. Minun pitäisi uskoa, että kannattaa katsoa jalkoihinsa, kun en kerta omaa hämärä- enkä stereonäköä. Onneksi eivät menneet rikki housut eivätkä polvet. Ei paljon tarvinnut unta houkutella kotona, vaikka taisin kyllä pari tyhmää tekstaria keretä lähettää. Idiootti.

Sunnuntaina raahustin pelaamaan roolipelia. Olipa hauska sessio sekin! Naurua piisasi, etenkin kun hahmoni pääsi kurmoottamaan toista henkisesti uhkaamalla jättää pinteeseen. Otakohan mie välillä turhan henkilökohtaisesti asiat? Ainakin jos ryhmän teiniäkäinen haukkuu kokkaukseni päin naamaa, ilmoitin, etten hänelle enää ruokaa tee. Syököön eväitä.

Su-ma-yö oli helvetistä. Yritin taas auttaa. Turhaan. Mutta kun eilen tulin kotiin, söin palan pizzaa ja nukahdin sohvalle. Heräsin 20:30, pesin meikit naamasta ja menin sänkyyn. Heräsin 15 minuuttia ennen kellonsoittoa. Minua väsyttää edelleen, olen vihainen kuin ampiainen ja pääni on kipeä, sieltä varmaan napsahtaa pian jotain. Ja hyvä niin. Mie en enää jaksa.

Ruokapornoa

Ystävättären kanssa pääsin syömään Baskeri & Bassoon. Mikä kokemus! Ensinnäkin bistro on kaunis katsella, henkilökunnasta nyt puhumattakaan. Lyhyt lista on aina plussaa, siellä 2 alkuruokaa + 2 pääruokaa-tarjous (eur 45) oli hintansa väärti. Mikä ihaninta, B&B:ssä onnistuu annosten jakaminen, eli saimme molemmat maistella neljää alkuruokaa ja neljää pääruokaa.

Alkuun otimme burrata-mozzarellaa (kermainen, melkein voinen tekstuuri), en ikinä ollut ajatellut yhdistää mozzarellaan basilikan lisäksi minttua, jatkossa ymmärrän. Sen lisäksi pöytään kannettiin muutama pikkuinen sardiini, lohicarpaccio ja härkätartar. Jumalaisia makuja! Tomaatitkin olivat viinietikalla ja suolakylvyllä saatu niin makeiksi, etten ollut uskoa eläväni alkukevättä. Tuli mieleen kesä.

Pääruokiin valitsimme salviavoipastaa, siikaa hummerikastikkeessa, kampasimpukoita selleri-fenkolipedillä sekä black angus pihviä. Kuulostaa paljolta, mutta annokset olivat aika pieniä. Kuitenkin sen verran suuria, että jakaminen onnistui hyvin, molemmat saimme maistelupalamme. Erityisesti kiitän siian hummerikastiketta, kun toinen ravintoloitsijoista tuli hakemaan lautasia ja kysyi mielipidettä, spontaanisti ryhdyin puhumaan ruokapornosta. "Who do I have to f*ck to get this more?" Jälkiruuaksi ystävättäreni vetäisi sitruunapossetin, minä taas taivaallista La Tur-juustoa mustaviinimarjahillokkeen kanssa. Tsiissas, mikä taivas! Sitä on saatava lisää Lentävästä Lehmästä, mikäli mahdollista.

Jos nyt jotain vähän kritisoisin, niin taustalla häälyvä musiikki oli aika turhaa. Tosin se oli ihan kivaa musiikkia. Akustiikka vanhassa korkeassa konesalissa ei mikään paras mahdollinen ollut, sieltä hädin tuskin tunnisti biisiin eikä bistrossa olisi tarvinnut musiikkia. Ihmisten puheensorina täytti paikan ihan normaalisti. Mutta muuten suosittelen 5/5 tyyliin, ruualle tuli hintaa eur 50, viinitkin olivat säällisen hintaisia, mutta kun olen loppasuu, niin lasku nousi lähes sataseen. Kerran tuo nyt vaan kirpaisee, voi toisin olla, että joudun palaamaan. Toivon pääseväni palaamaan.

Ystävää oli ihana nähdä. Harmillisen harvoin se enää tapahtuu, mutta aina meillä on hauskaa. Häneltä saan myös arvokasta taustatukea ammatillisiin seikkailuihini, mutta niihin nyt ei tällä hetkellä voi auttaa kukaan. Todennäköisesti olen aloittanut lähtölaskennan burn out-sairaslomalle.

Petipuuhia

Harjoittelen B&B-toimintaani varten. Ystävä lentää naapurimaasta Pohjois-Suomeen ja tarvitsee yösijan viideksi tunniksi. Ehkä neljäksi. Niinpä teen hänelle ruokaa ja petiä. Samalla vaihdoin omatkin lakanat, on taas ollut niin hektistä, että ei ole sitäkään saanut aikaan. Eikä siivoamista. Mutta nyt on imuroitukin. Kunhan riittävän vahva motivaatio tulee, niin kyllä alkaa tapahtua.

Olen sitten ryhtynyt parisuhteeseen. Sen lisäksi olen rikkonut yhden sydämen ja ilmoittanut kahteen muuhun osoitteeseen, että takana ovat ne päivät, kun minut sai iloitsemaan elämästä kanssaan. Tai ainakin tauolla. Olen hirveä epäluuloinen pelkuri, näyttelen rohkeata, mutta ei tämä ihan sitä taida vielä olla. Tässä on kuitenkin koira haudattuna, voi olla että joku mätä rottaeläinkin voi paljastua. Mutta silti heittäydyn, koska tässä on mahdollisuus johonkin tolkuttoman ihanaan ja upeaan.

WC:n peilikaapissa on hammasharja, mieshajuste ja partahöylä. Ihmemies puhuu tuovansa tänne kitaran. Lenkkarit jo ilmestyivät. Sunnuntaina kävimme ulkoiluttamassa niitä, samoin eilen pikkulenkin. Tämä vaikuttaa pelottavan seesteiseltä. Aamuisin menemme yhdessä bussiin, illalla samaan sänkyyn. Kirjoittelen ja saan niin siirappisia viestejä, että joku voisi kohta soittaa poliisin tai Paranoidin.

(Tunnen suurta surua. Tolkutonta pahaa mieltä sekä tunnontuskia. Ne kaikki ovat minulle ihan oikein. Saisi tipahtaa kuuma kivi päähäni. Miksi v*tussa piti ryhtyä leikkiin ilman tunteita? Hyvähän se on selitellä, että siinä vaiheessa suunnitelma oli molemminpuolinen, ei se enää sellaista ollut pitkään aikaan. Kyllä minä tiesin, että toisella puolella on tunteita enemmäkin. Miksi olen paha ja ajattelematon inehmo? Ansaitsenkin tulla rikotuksi.)