Näppärä kotitalousihminen

Välillä sitä törmää ohjeisiin, jotka jäävät soimaan takaraivoon. Niin kuin se Kuningaskuluttajan ohjelma, jossa näytettiin, miten helppoa on vetoketjun korjaaminen. Eikä sitä tarvitse edes vaihtaa, kiristellään vain lukkoa.

Kun tuossa muutama viikko sitten lempilaukkuni (marjapuuro-pinkin kankaisen) vetoketju ensin aukesi väärästä päästä ja sitten karkasi kokonaan kiskoiltaan, päätin, etä kassia ei nakata menemään. Säästin jopa vetimenkin. Eilen illalla vihdoin päätin ottaa kassia niskasta kiinni ja perkana. Niin siinä kävi, että vetoketju korjaantui.

Onhan se melkoista askartelua eikä taatusti sovellu kärsimättömälle ihmiselle, mutta kun kyseessä on lempikassi ja paljon tuhlattua rahaa takana, niin jostain pitää säästää. Ei nimittäin ole uuttakaan parempaa vastaan tullut. Tuli opittua uusi taito, se sopii minulle, pienen ihmisen ilo onnistua nimittäin. Saa nähdä, kestääkö korjaus vai pitääkö laukku oikeasti viedä jonnekin ammattilaiselle hoitoon, mutta eroon en kassista tahdo. Se on nätti kesäkapistus, mutta en malttanut luopua siitä talveksikaan.

Sain sittenkin lähes kaikki lomalle suunnittelemani toimet tehtyä. Chilit jäivät istuttamatta, mutta toisaalta musta kuu on vasta ensi viikolla, sen jälkeen olisi paremmat kasvun mahdollisuudet. Kaamosvalotkin ovat vielä parvekkeella, ne voisin riipoa pois ensi viikonloppuna. Samoin jäivät tilaamatta ajat lääkäreihin, mutta sellaista se nyt vain on. En minä sinne olisi päässyt kuitenkaan. En jaksa oikeasti nähdä vaivaa ja töissä en kerkeä nähdä.

Siitäpä tulikin mieleeni, että töissä oli pelottavaa. Kahdessa päivässä oli muodostunut ruuhka. Meinasivat hanskat tippua, kun avasin meilin, mutta sitten vaan aloitin sitkeästi. Tänään suman purkaminen jatkuu, mutta tulipalot on sammutettu. Ja ehkä firman muuttokin etenee päätökseen tällä viikolla. Mielenkiintoista, jäljellä olevat vaihtoehdot ovat minulle molemmat mieluisia.

Imelda on tyytyväinen

Ingvar-sedän alaiset ovat fiksua väkeä. Ainakin heidän logiikkansa toimii samoin kuin blondin logiikka, totesin, kun eilen askartelin kenkäkaappia kasaan. En pitänyt projektin kanssa kiirettä, välillä luin, välillä söin, välillä surffasin netissä. Muutama palikka taisteli vastaan, mutta minulla on metkuni sellaisia varten, jos ei väsyttämällä, niin sitten väkisten. Valmis siitä tuli, nyt vielä pitäisi täyttää se kengillä.

Onnistunut loma-askare

Sitten voisin siivota, viedä pahvit ulos, vaihtaa lakanat ja tutkia, mitä tavaroista voisi viedä varastoon. Osa kengistä on siivottava roskiin, sellaiset melkein kymmenen vuotta vanhat, kuluneet, linttaanastutut ja rikkinäiset, joita ei edes suutari saa korjattua. Mitä minä sellaisia säästämään? Nostagiasyistä? Siksi, että ne aikanaan ovat olleet hyvät kengät? Ne ovat siltä ajalta, kun varaa oli hyvin vähään, eikä vaihtelua ollut tarjolla. Joutavatkin mennä muistuttamasta moisesta!

Kirjastosta löysin toisen Liz Williamsin käännetyn kirjan, Demonien taivas. Olen koukussa, olisitte tekin, jos pidätte fantasiasta ja dekkareista. Ja rakkaudesta. Mutta lukekaa kirjat oikeassa järjestyksessä, saatte niihin vähän paremmin tolkkua. Ilmeisesti joudun etsimään loppuja hänen tekemiään opuksia englanniksi.

Kiekuroita ja krumeluuria

Naamakirjassa on Helvetin Martat -niminen avoin ryhmä, jossa yksi jäsenistä pohti, olisiko vaivaamaton pitkään kohotettava leipä sopiva leivottava HelMalle ja jakoi yhden reseptisivun. Luin postauksen juuri kun olin natustellut viimeisen leipäpalani ja mietin, että pitääkö tässä kauppaan lähteä tänään vai huomenna vai koska. Pakkohan se oli ryhtyä testaamaan, kun jauhoja ja kuivahiivaa oli. Luin vielä muutaman muunkin ohjesivun. Me Naisten sivun ajattelin laittaa itselleni talteen, koska siellä oli aika hyviä ohjeita paljon.

Koska en ikinä osaa tehdä mitään aivan ohjeen mukaan, muutin alkuperäistä ohjetta sen verran, että en käyttänyt pelkkää vehnäjauhoa. vaan sotkin mukaan vehnäleseitä ja sämpyläjauhoa. Samoin nappasin mukaan cashewpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä. Ja kuivahiivaakin laitoin teelusikallisen, kun en uskonut puolikkaaseen. Hyvä tuli! Sairaan helppo ohje! Sopivan pieni leipä, koska tuore leipä on parasta tuoreena, toteaa tautonomian kuningatar. Vähän liikaa laitoin pohjaan jauhoa, kun pelkäsin, että leipä jämähtää valurautapadan pohjalle, mutta turhaan pelkäsin. Koska kuori rapsakoituu, niin se myös irtoaa ilman minkäänlaisia ongelmia ainakin valuraudasta. (Minulla kyllä oli äiteen vast´ikään rasvapolttama valurautapata. Pitää varmaan rasvata se kunnolla, kunhan kopistan ensin jauhot sieltä pois.)

Vaivaamaton ja vaivaton leipä (kummituksen malliin)

3,5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sämpyläjauhoa ja 1 dl vehnälesettä
0,5 dl cashewpähkinöitä ja 0,5 dl kurpitsansiemeniä
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)

Sekoita (mielellään lasikulhossa) kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. (Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia. Koita odottaa, että leipä jäähtyy ritilällä ennen kuin alat nauttimaan, saattaa muuten suu palaa.

Seuraavalla kerralla teen ehkä valkoisemman version, etenkin jos vieraille meinaan evästä tarjota. Itse tykkään kaikista "roskista" ja sattumista leivässä, mutta tästä tuli aika terveellisen makuista. Seuraava saa olla epäterveellisempi malli.

Ja kun nyt kerta on ryhdytty (keittiö)askarteluohjeita jakamaan, niin pannaan vielä yksi jouluaiheinenkin. Ohessa tekemäni ovikoriste jouluksi. Pajusydän löytyi kierrätyslavalta, koristeet ovat sellaisia rikkinäisiä koruja tai yksittäiskappaleita, joita on käsiin osunut milloin mistäkin.

Tässä kranssi roikkuu jo turvallisesti sisäovessa, jossa se itse asiassa edelleen odottaa matkaa alakerran verkkokomeroon kesäsäilöön. Saa nähdä, pääseekö se sinne ennen ensi joulua.

Nukkumatti on paskiainen. Heräsin ennen viittä. Ihmekös tässä taas on ollut aikaa tehdä vaikka mitä. Joko menen aamupäiväunille?

Kummituksen askartelulaarista

Koska aivoraasuni lyövät jokseensakin tyhjää tähän aikaan aamusta (heräsin yhtä aikaa Omahoitajan kanssa kuuden maissa ja nyt odottelen pyykkivuoron alkua), päätin kokeilla osaanko siirtää kuvia koneelleni uudesta hienosta älypuhelimestani. En osaa, hermot menevät. Mutta sitten keksin kiertokeinon ja siirsin pari kuvaa sähköpostin kautta. Ei hyvä, mutta saa kelvata toistaiseksi.

Yllä oleva daideellinen paitaläjäys on valmistumassa. Siihen tulee vielä ehkä yksi vaaleansininen raita alas ja hihoihin ehkä virkkausta. Ehkä. Jos muistan, laitan kuvan sitten,  kun paita on virallisesti valmis. Litteässä kuvassa se näyttää vähän kummalliselta, mutta neulottu yläosa peittää melkein koko vatsa-alueen ja helmat jäävät lepattamaan lantioille. Tai puristuvat lantiolle, whatever.

Ruusu on taas yksi Omahoitajan tuomista. Olivat muuten yllättävän pitkäkestoisia, tänään taitavat vihdoin lentää bioroskikseen. Surku, mutta niistä oli viikon ilo. Aiheeseen löyhästi liittyen, en aio kosia ketään. En myöskään aio enää suostua kenenkään kosintaan. Been there, done that, didn´t like it. Mutta ruusuista minä pidän. Ja yhdestä herrahenkilöstä. (Eikö olekin ihanan yltiösiirappista! Upeeta!)

PS. Kiitos Millan, kuten huomaat, lahjoittamasi langat kuluvat pikkuhiljaa. <3

Pakkotakki, pakkohousut, pakkopaita, pakkolakki

Myönnän pitkin hampain, että kävely tekee hyvää. Oli taas vähän huonompi yö, päätin sitten käydä kävelemässä pahan tuuleni pois. Ja päänsäryn. Molemmat jäivät matkan varrelle, kun paarustin tunnin verran lumessa. Ei enää päätä pakota.

Sitten poikkesin kaupasta tulppaanikimpun mukaani. Kohta jatkan paidantekoa, se on melkein valmis, reunaa vailla. Siitä tulee hienompi kuin arvasinkaan. Juhlallisesti lupaan laittaa jopa kuvan siitä todistusaineistoksi, että ilman ohjeita pelkällä intuitiolla saa hauskoja vaatteita ihan perusneulonnalla ja virkkauksella aikaiseksi.

Eikä yllä olevaa kannata ottaa henkilökohtaisesti. Onpahan vaan hyvä laulu nuoruusvuosiltain. Niiltä villeiltä.

Edit 16:50 Tämä melkein olisi oman merkintänsä paikka, mutta menköön samoilla lämpimillä.

Sitten minä heräsin. Se kerpeleen konsulentti soitti ja kysyi, koska aion tehdä jotain. Vastasin kerrankin rehellisesti, että olen niin masentunut, etten voi katsoa työpaikkailmoituksia. Hän yrittää lohduttaa, että varmasti saan töitä, kunhan vain ryhdyn yrittämään. Minä kyyneleet silmissä toisessa päässä yritän sopottaa jotain, että kyllä kyllä, alan tehdä jotain. Hän ehdottaa muutamaan toimintatapaa, joista yhden suostun vastaanottamaan.

Olen lykännyt surua. Nyt se varmaan pakko on kohdata, että pääsen eteenpäin. Jos nimittäin lottovoittoa tai ameriikan tädin/ sedän/ eläimen/ alienin perintöä ei kuulu, niin pakkohan minun on töitä etsiä. Ensinnäkään en voi elää ilman työtä, täytän pakastimeni varsin nopeasti, koska terapoin itseäni ruuan tekemisellä, eikä Omahoitajakaan täällä niin monena päivänä ole, että sapuska häviäisi astioista. Onneksi en itse syö kaikkea. Jotain hyvää edes!

Paha asia on, että olen huomannut lamaantuvani, en tahdo poistua kotoani. Rahaa vielä toistaiseksi olisi vaikka shoppailuun, mutta minä pukeudun surupukuun ja se puku on oloasu, vanhat t-paidat, yöpaidat, ylileveät villapaidat, villasukat ja ties mitkä muut muodottomat vermeet. En kestä. Tänään laitoin meikkivoidetta ja ripsiväriä ja itkin ne pois. Minulla on ihan hirveän paha olo. Mutta fine, tänään suren ja huomenna alan muuttua ihmisenä. Ehkä. Pakko kai se olisi, mutta minut on jo litistetty niin monta kertaa eri tilanteissa, etten jaksa enää nousta kovin monesti.

Noh, nyt volisen oikein kunnolla. Pakko kai tästä koomasta on herätä. Onko? Mutta entäs jos hakisinkin jotain taloudenhoitaja-assistentti-seuraneiti-kokin paikkaa? Onkohan sellaisia? Voisin helpottaa jonkun toisen elämää, etenkin jos rahaa olisi ihan määrättömästi käytössä. Osaan näytellä kvasiälykästäkin tarvittaessa, mutta enimmäkseen empatialla ja sympatialla mennään...

Varhainen lintu sulattaa pakastimen

Sen siitä sain kun kehua retostin, miten hyvin unirintamalla menee, unihekkatoimitus jäi vajaaksi. Olen hereillä ennen kukonlaulua ja papin aamenta. Päätin ottaa tilanteesta kaiken irti, keräsin pakasteet parvekkeelle ja löin jääkaappipakastimestani virrat poikki. Nyt kuuntelen sivukorvalla sellaista inhottavaa kilinää, rapsahtelua ja kolinaa, kun jäät tippuvat hiljakseen pakastimen pohjalle. Muistin kuitenkin suojata lattian valumiselta.

Naureskelen muistoilleni nuorna tyttönä opiskelukaverini kanssa suorittamalle jääkaapin sulatusoperaatiolle, pakastinosio oli nimittäin aivan ummessa. Niinpä tuhosimme samalla pullollisen jostain bileistä jäänyttä pahaa alkoholia. Hauskaa oli, jääkaappi suli ja me olimme iltapäivällä viiden maissa tuhannen päissämme. Tänään en aio moiseen suoritukseen yltyä. Eihän tuossa niin pitkää menekään, kun jääkerros on suorastaan naurettavan ohut.

Sain jälleen neulomisesta kiinni. Veikkaisin, että mikäli silmämääräiset laskelmani onnistuivat, saan toisen paidan valmiiksi tänään. Sen jälkeen käyn toisen keskeneräisen tekeleen kimppuun. Pitää vain varoa, etten neulo hartioitani tukkoon. Staattinen ja itseään toistava työ ei sovi vanhalle naiselle pitkäkestoisina annoksina. Itsehillintä vaan ei koskaan ole ollut vahvin lajini, olen enemmän heti mulle kaikki tänne nyt -tyyppinen kaveri.

Teen itselleni lupauksen, että teen muutaman konsulentin suositteleman itsetuntemustehtävän. Minä en nimittäin muista enää missä olen hyvä. Tai kaikessahan minä olen, mutta missä erityisesti ja millä tavoin, missä olen onnistunut ja mitä saavuttanut. Mutta sen lisäksi aion lukea lisää Kadonnutta Siirtokuntaa. Ja Aku Ankan.

Saattaen vaihdettava

Alan kyllästyä puolikuntooni. Sylettää puuskutus, hikoilu, heikotus, pyörrytys, tahtoisin nukkua pois koko taudin. En ole edes jaksanut neuloa kotona, vaikka minulla on valmistumassa kaksikin upeata tekelettä. Omasta mielestäni upeita siis, muiden mielipiteestä en juurikaan perusta. Kuvia tulee sitten, kun saan ne valmiiksi. Tällä vauhdilla joskus ensi vuosikymmenen puolella, eilen taas kokeilin sitäkin lajia vain huomatakseni, etten jaksa. Tekisi mieli juoda tyttönimellinen alkoholia ja sitten nukkua seuraava päivä, mutta siihen ei ole aikaa, koska työ.

Ystävä kyseli viestissään miten kesäretki meni, vastasin hänelle pitkästi ja loppuun esitin kysymyksen, että mitä muuta hän on tehnyt lomallaan kuin kalastanut ja juonut viinaa. (Sen hän kertoi yhdessä tekstiviestissä.) Vastaus oli taas niin hänelle tyypillinen yhden lauseen viesti, että kikattelin itsekseni monta minuuttia: " No mitäs tässä; kalastelua oon vähentäny."

Vapaaherratar

Minulle kyllä sopisi ihan hirmuhyvin vapaaherrattaren elämä. Ei nyt sillä, että tässä mitään unta sen enempää saisi, mutta kiva olisi touhuilla omiaan, tavata ihmisiä ja ihan vain nauttia elämästään. (Todennäköisesti kyllästyisin viikossa, vinkuisin takaisin töihin, mutta antaakaa nyt minun haaveilla hetki pöhköjä. Sitä paitsi rahatkin loppuisivat aika äkkiä.)

Eilen kasasin etu- ja takakappaleen puuvillapaidastani. Siitä tulee hieno, harva ja löysä. Täydellinen! Nyt olisi ratkaistava, millaisia hihoja siihen ryhdyn tekemään. Minulla on kyllä idea, katsotaan nyt mitä siitä ideasta tulee isona. Samoin täytyy vielä kaventaa kaula-aukkoa, ettei paita kokonaan tipahda päältä. Eihän sitä yksin ole tarkoitus pitääkään, mutta suotavaa olisi, että pysyisi edes hartioilla. (Juu juu, hyvä siitä tulee, on tullut aiemminkin samalla reseptillä, mutta sanotaanko, että vieraalle en sellaista suostuisi tekemään. :-D)

Torstaina istuskelin töiden jälkeen terassilla ystäväni kanssa, jo toisen kerran tänä kesänä. Aurinko paistoi, juoma maistui hyvältä. Olimme vain molemmat pantanneet hiustenpesua niin taajaan, että päätimme lähteä saunomaan. Tuli siinä muutama virvoittava juomakin nautittua saunan lisäksi, mutta ei liikaa, ei krapulaan saakka. Tänään ja huomenna on luvassa retkeilyä kaupunkimaisemissa, tästä tulee hyvä ja rentouttava loma. Juuri sitä mitä kaipasin töiden vastapainoksi.

Sitten parvekekahvin keittoon. Linnut tirskuttavat kuin viimeistä päivää, muuten pihan on hiljainen. Roska-autokin kävi jo (herättämässä minut peruutuspiipityksellään, oma vika, kun en laittanut tulppia korviin nukkumaan käydessäni). Ennen retkeilyä teen eväät ja pesen vähän pyykkiä.

Uitettu eläinraasu

En voi edes väittää, etten olisi tiennyt vesisateesta, kun ennen hiustenkikerrystä kävin ilmatieteen sivulla toteamassa, että lämpötila alkaa olla inhimillnen, mutta vaarana on valuminen viemäriin sadeveden mukana. Silti rohkeasti kävin elämäni toisen kerran suoristuraudalla hiusten kimppuun, tuloksena tukka kuin Jutta Urpilaisella. Jumalauta mitkä kikkarat!

Koska aikaa korjaaviin toimenpiteisiin ei enää ollut, kirmasin bussipysäkille, jossa totesin enää näyttäväni uitetun kissan ja Jutta Urpilaisen risteytykseltä. Töihin päästyäni viimeisetkin merkit Jutasta olivat häipyneet, olemukseni muistuttaa jotain märkää uitettua elukkaa, rotu tunnistamaton. Nyt on ikävä niitä Jutan kikkuroitakin.

Söin eilen pizzan. Laitoin siihen niin paljon raakaa valkosipulia, että yöllä heräsin närästykseen ja todennäköisesti tänäänkin minusta haistaa löyhkän metrien päästä. Valkosipuli on mauste! Ei yksi pääraaka-aineista, tahvo! Mutta pizza oli hyvää; pinaattia, tonnikalaa, chiliä ja kasa juustoa. Voi olla, että toinen ystäväni chilikin saattaa olla tämän vatsapoltteen takana...

Eilisiin aktiviteetteihin kuului myös aloittamani paitariepusen purkaminen alkutekijöihinsä, olin tekemässä sitä n 20 kg kapeammalle itselleni. Ensin harmitti, mutta kun neuloin paitaa eteenpäin, tajusin, että harjoitus teki itseasiassa hyvää neulomiskäsialalleni, se tasoittui. Paidasta tulee sekä oikean kokoinen että tasaisempi. Ja missäs se muuten on sanottu, että siitä tulee paita? Entäs jos siitä tuleekin liivi? Tai kukkaro?