Petipuuhia

Harjoittelen B&B-toimintaani varten. Ystävä lentää naapurimaasta Pohjois-Suomeen ja tarvitsee yösijan viideksi tunniksi. Ehkä neljäksi. Niinpä teen hänelle ruokaa ja petiä. Samalla vaihdoin omatkin lakanat, on taas ollut niin hektistä, että ei ole sitäkään saanut aikaan. Eikä siivoamista. Mutta nyt on imuroitukin. Kunhan riittävän vahva motivaatio tulee, niin kyllä alkaa tapahtua.

Olen sitten ryhtynyt parisuhteeseen. Sen lisäksi olen rikkonut yhden sydämen ja ilmoittanut kahteen muuhun osoitteeseen, että takana ovat ne päivät, kun minut sai iloitsemaan elämästä kanssaan. Tai ainakin tauolla. Olen hirveä epäluuloinen pelkuri, näyttelen rohkeata, mutta ei tämä ihan sitä taida vielä olla. Tässä on kuitenkin koira haudattuna, voi olla että joku mätä rottaeläinkin voi paljastua. Mutta silti heittäydyn, koska tässä on mahdollisuus johonkin tolkuttoman ihanaan ja upeaan.

WC:n peilikaapissa on hammasharja, mieshajuste ja partahöylä. Ihmemies puhuu tuovansa tänne kitaran. Lenkkarit jo ilmestyivät. Sunnuntaina kävimme ulkoiluttamassa niitä, samoin eilen pikkulenkin. Tämä vaikuttaa pelottavan seesteiseltä. Aamuisin menemme yhdessä bussiin, illalla samaan sänkyyn. Kirjoittelen ja saan niin siirappisia viestejä, että joku voisi kohta soittaa poliisin tai Paranoidin.

(Tunnen suurta surua. Tolkutonta pahaa mieltä sekä tunnontuskia. Ne kaikki ovat minulle ihan oikein. Saisi tipahtaa kuuma kivi päähäni. Miksi v*tussa piti ryhtyä leikkiin ilman tunteita? Hyvähän se on selitellä, että siinä vaiheessa suunnitelma oli molemminpuolinen, ei se enää sellaista ollut pitkään aikaan. Kyllä minä tiesin, että toisella puolella on tunteita enemmäkin. Miksi olen paha ja ajattelematon inehmo? Ansaitsenkin tulla rikotuksi.)

Holiday in Cambodia

En enää koskaan voi jäädä lomalle. Loman jälkeinen viikko tappaa minut. Samoin raivon partaalle saattavat minua viisaampien suunnitelmat siitä, kuinka nykyinen työni hoidetaan joskus tulevaisuudessa. Aivan sekopäiden ja hullujen hommaa! Olen melkoisen pöyristynyt. Tänään olin niin ahdistunut, että piti käydä vessassa märsyämässä. Tiedän, ei se mitään auta. Kunpa voisin edes tänne kertoa kaiken!

Toivottavasti torstai on täynnä sitä itseään ja pääsen jotenkin eteenpäin työsuossani. Kamalinta on, että kukaan ei oikeastaan voi auttaa minua. Tuuraajaani ollaa siirtämässä täyspäiväisesti hänen nykyiseen tehtäväänsä. Niinpä jouduin laittamaan nykyiselle esimiehelleni sekä operatiiviselle esimiehelle viestin, että mitenkäs tehdään lomani aikana. Kuka minun työni tekee? Suoraa vastausta ei tietenkään tullut, mutta ainakin sain pojat mietteliäiksi. Taisi se upouusi esimies suorastaan säikähtää, kun laitoin hänelle loma-aikana muotoilemani toimenkuvan menemään, ei minulla sitä ole töissä ollut aikaa tehdä. Ei tajunnut raukkaparka, miten paljon vartijana olen.

Pelkään, että olen joutumassa manian valtaan. En nuku, syön vähän, laulut kertovat minulle tarinoita. Hymyilen - töissäkin silloin, kun en itke. Puhun hulluja. Kuuntelen hullumpia. Joko olemme molemmat sekaisin, minua vedätetään 6-0 tai sitten kaikki on totta. Pitää vaan toivoa, että tunne polttaa itsensä poroksi mahdollisimman pian tai totuus paljastuu nopeasti.

Olen vaarassa. Minun pitäisi pelastaa itseni. Naiset ja lapsenmieliset ensin.

Kauneuden takia

Kävin eilen kosmetologilla. Se on aina yhtä jännittävä tapahtuma, kun ei kovin usein tule käytyä. Tuskin olisin  mennyt nytkään, ellei olisi ollut joululahjaksi saatua lahjakorttia. Kuuntelin jälleen nuoren neidon haukut siitä, että kasvoni ovat pintakuivat. Ainakin sillä perusteella, miten paljon hän sai hölvättyä naamaani tavaraa 1,5 tunnin aikana, uskoin häntä. Jopa niin paljon, että sorruin taas ostamaan kaksi ihmerasvaa mukaani. Että se siitä ilmaisesta hoidosta...

Huvittava osuus alkoi siinä vaiheessa, kun kosmetologi puhdistuksen jälkeen ryhtyi levittämään kasvoilleni meikkivoidetta. Sehän ei ollenkaan tarttunut kiinni vaan ryhtyi hänen sanojensa mukaan rullaantumaan pois. Minä kyllä tiedän, mitä tapahtui. Kun kasvoilleni laitetaan riittävän paksuja rasvoja, ne jäävät ihon pintaan, eivätkä enää imeydy. Sitten kun siihen yrität levittää jotain pigmenttipitoista, huonostihan siinä käy. Niinpä neiti sitten pyyhki ensimmäisen yrityksen pois, pesi kasvojani ja kokeili uudelleen. Sitten se onnistui.

Mutta miksi ihmeessä heidän pitää aina niin lähelle silmiä tunkea aineitaan? Nytkin kärsin valuvista silmistä aina kotiin saakka, ennen kuin sain pyyhittyä suurimmat ongelma-alueet. Muuten hän kyllä käytti kauniita sävyjä, sellaisia aikuisen naisen värejä, huuleni muun muassa olivat vaalean persikan väriset. Hassua, kun itse käytän vain peruspunaisia huulikyniä ja huulirasvaa.

Jotenkin toivoisin, että viikonlopun hömpötys olisi jatkunut, mutta jo illalla Ihmemiehen kanssa puhelimessa puhuessani ymmärsin, että koko jutun tiellä on niin hurjia esteitä, että saa nähdä, mitä tästä vielä tulee. Muuta kuin kamala sotku. Vai tuleeko sitäkään? Tahdonko minä? Jaksanko? Nyt pitäisi vaan olla sitä surullisen kuuluisaa kärsivällisyyttä odottaa ja katsoa, mitä tästä seuraa. Osasihan hän soittaa minulle kuitenkin. Äh, onneksi pääsen töihin, siellä tällaiset ajatukset viimeistään katoavat.

Leppoisaa, koska olen sen ansainnut

Kun aikani ämpyiltyäni sitten suostuin naapuriin RM:n leipiin, en olisi arvannut, että siellä koko viikonloppu menee. Ajattelin, että kyllä minä nyt viimeistään lauantaina kotiin tulen, ehkä vielä kerkeän baariinkin. Vaan ei, seurassa viihtyi, juomat olivat viileitä, rakettinäkymät hienoja, sauna lämpeni, ruoka oli taivaallista, jalkoja hierottiin, musiikkia tuli, samoin puhetta. Minua edelleen ihmetyttää, miten paljon ihminen voi kysellä minulta ja minusta. Ihan niin kuin hän oikeasti tahtoisi oppia minut tuntemaan. Minä kyllä jotain jupelsin sen vanhan laulun sanoista, jossa kerrottiin, että "Miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen, ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta, kun tiedät minusta kaiken?"

Sen verran poistuin RM:n luota, että lauantaina kävin kaupassa ja kävelyllä. Oli jotenkin raskas olo, piti päästä tuulettamaan päätään, happea ja saada ruokahalu aikaiseksi. Siinä sitten hätäpäissäni unohdin kukkaron kotiin, pääsin tekemään pidemmän lenkin kuin arvasinkaan, kun lähiEilepassa piti käydä kahteen otteeseen. Teki kyllä hyvää, harmi, kun minulla ei ole enää kävelykerhoa. Itsekseni pimeään lähteminen on nimittäin erittäin vastenmielinen ajatus.

Minulla on vähän sellainen tunne, että RM taitaa pelätä itseäänkin sekä omia reaktioitaan. Ja sitten sitä klassista itsenäisyyttään osoittaaksensa koittaa välillä laittaa kapuloita rattaisiin. Hyvä niin, etten se tällä kertaa ole minä. En ainakaan kaiken aikaa. Ja onneksi nyt tulee ihan oikea luova tauko tapailussa, kun ensi viikonloppuna lähden ystävättären kanssa laivaristeilylle(!). Enpä kuulkaas edes muista, koska viimeksi olisin vapaa-aikanani moista tehnyt, työkuvioissa kyllä, mutta se ei ole sama asia, kaikkihan me sen tiedämme.

RM uhkaili menevänsä kavereiden kanssa baariin tiistaina, kun keskiviikkona on vapaapäivä. Minä toivotin tervemenneeksi, ehkä se oli juuri sellainen itsenäisyysrimpuilu, jota hän tarvitsee. Itse menen, jos kiinnostaa. Tällä hetkellä tuntuu enemmänkin siltä, että kiinnostaa olla kotona, koska sitä tulee tehtyä liian vähän. Kiinnostaa tehdä niitä kotiasioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Omassa sängyssä nukkuminenkaan ei hassumalta tunnu, vaikka juuri nyt sitä kiroilenkin, kun selkä on niin tuhannen mutkalla. Kerkesin tottua hyviin sänkyolosuhteisiin.

Sänkyolosuhteista tuli mieleen, että ensi viikonlopun jälkeen on tilattava sänky. Iikkeaan ei tullut harmillisesti sänkyhalvennusmyyntiä, mutta toisaalta en minä nyt siihen kuole, jos uuden tilaan. Eivät mene viimeiset rahat. Hyvin todennäköisesti otan 140-senttisen. Minulla on kuitenkin vakaa aikomus saada jossain välissä suurempi koti. Sinne pitäisi mahtua suurempi sänkykin. Siihen saakka voin seilata unten meriä nykyisessä hivenen liian suuren laivan kanssa, nukkumismukavuus kuitenkin on parempi.

Eilen sain kotiintultuani liotettua ja rapsutettua jalkapohjat. Miten paljon ihmisestä voi lähteä irtokuonaa, ihmettelin jälleen kerran. Nyt on kevyt askel, mutta on minun oikealle jalkahoitajallekin päästävä. Nyt kun vielä on se esihenkilön esihenkilöltä saatu lahjakorttikin sellaiseen paremman väen kosmetologiliikkeeseen. Viimeksi lahjakortilla siellä käydessäni minut haukuttiin, ettei kasvoja saisi jättää vuosisotalla hoitamatta. Entäs jos ei ole varaa kalliisiin hoitoihin ja sitten tekee itse, mitä pystyy? Minä nyt kuitenkin olen enemmän Lumene-tyyppiä, se sopii kukkarolleni, luonteesta puhumattakaan.

Kappas, miten sattuikin

Juuri kun kerkesin ystävälle kehua, että onpa mukavaa, kun on joku, jonka kanssa vähän edes suunnitella tapaamisia etukäteen, tuli tarpeellinen muistutus elämän häilyväisyydestä. Kun eilen viestittelimme wotsapissa, sattui RM:lta pääsemään aivopieru, että tavataan torstaina, jos ei tule mitään yllätysbileitä. Tiedättehän te minut, laskin nopeasti yksi plus kaksi ja päätin keksiä itselleni yllätystä koko rahan edestä. Minä en jää odottelemaan giljotiinia enkä roikkumaan löysässä hirressä.

Hyvä, että asiat selvisivät jo nyt. Ei tarvitse enempää tuhlata aikaansa asian vatuloimiseen. Ja kerkeänpähän tosiaan miettiä, mitä touhuan ensi viikonloppuna, vai ottaisinko suosiolla levon kannalta. Se saattaa olla vetävä vaihtoehto, on tässä tätä ohjelmaa riittänytkin. Kivaa on ollut, mutta olen ehkä unohtanut itseni. Sen tyypin, joka tykkää itsestään ja tarvitsee omaa seuraansa.

On se kumma, että me kaikki rimpuilemme omien demoneidemme kanssa. Minä en ole ainoa. Siksi minulla varmaan ymmärrystä ihmisiä kohtaan riittääkin. Toisaalta en siksi jää kovin pitkäksi aikaa kenenkään perään, aina jostain tulee jotain uutta. Ainakin pari suhdetta, siitä kannattaa pitää kiinni, se näyttäisi olevan minulle sovelias toimintamalli.

Ja sitten vähän töihin. Saa nähdä millainen nälkä siellä tulee ennen lounasta, kun on taas tottunut vähän turhan hyvälle.

Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen*

 Rotumarsu tykkäsi lahjoistaan. Hän sai pussilakanan, kun satuin kuulemaan hänen haaveilevan satiinisista lakanoista. Täydentäköön itse settinsä, siitä voi kokeilla, miltä ne tuntuvat. Minä sain luvan jättää hammasharjani kylpyhuoneen kaappiin ja Tangle Teaserin. Kaveri on sen verran katsellut taisteluani hiusten kanssa. Minua nauratti.

Mitäs me muuta tehtiin? Paistettiin kinkku, katsottin Devin Townsendin The Retinal Circus - tykkäsin muuten. Rotumarsu kouluttaa musiikkimakuani, tai oikeastaan avartaa sitä. Sitten keksimme kokeilla kamaran paistamista, tuli muuten hyviä chipsejä, mutta ei niitä monta voinut syödä. Maistoin kinkkua, vaikka en ole mitenkään sikaparan ystävä. Aamulla sain hyvää mutteripannukahvia ja kaverin omatekemää joulumaustekakkua, jonka rusinat oli ajettu atomeiksi, koska kerroin, etten pidä pullukoista ja limaisista rusinoista ruuassani. Ihmemies on hän.

Pian olen pakannut kaiken naapurivierailua varten. Vielä puolisen tuntia, ennen kuin viimeinen bussi lähtee. Uskoisin, että minua väsyttää iltasella ihan kiitettävästi. Minusta joulussa parasta on se, että saa antaa ihmisille asioita. Ehkä minä sittenkin rakastan ihmiskuntaa. Ainakin ystäviäni, vaikka olenkin sellainen kilisevä kulkunen.

*Tunne vihollisesi, on siellä kristyttyjen kirjassa oikeata asiaakin. Nauttikaa sesongista kukin halujenne mukaan.

Hetkinen, otsikko unohtui

Tyhjensin äsken jääkaappiani. Biojätteen määrä on noussut hälyyttävästi viimeisen parin kuukauden aikana. Mahtanee johtua siitä, että en enää ole kotonani syömässä jämiä loppuun. Rotumarsu huolehtii varsin tehokkaasti ruokahuollostani, ei tarvitse siellä nälkään kuolla. Vähän autoin itsekin asiaa perjantaina, kun väänsin lupaukseni mukaan pari pellillistä karjalanpiirakoita mukaan. Vein minä tosin vähän saunajuomiakin, kun saunaan oli vahva tarkoitus joutua.

Hyvin kelpasivat piirakat. Munavoitakin oli tarjolla. Samoin oli tarjolla herkkiä keskustelunaiheita. Kumpikin meistä tosin välttelee käsitteiden määrittelyä, mutta jos seura kelpaa paremmin kuin liesuaminen pitkin kyliä, voitaneen puhua, että tässä on päästy ihmissuhdeosastolle. Minun pitäisi tolkuttaa sitten pari juttua itselleni ja toimia päätösteni mukaan. Mutta kun osa minusta edelleen tahtoo harrastaa sabotaasia ennen kuin joudun itse sabotaasin kohteeksi.

Jatkan äiteen lahjomisessa tutuksi tullutta ja hyväksi havaittua traditiota. Tilaan hänelle ET lehden. Olen näköjään viime jouluna jo ollut kaukaa viisas ja ottanut kestotilauksen. Pitää tällä viikolla lähettää omatekemä lahjakortti ja vaikka marmeladirasia menemään Pohjoisempaan Suomeen. Saa nyt sitten nähdä, miten monta vuotta sitä saa vielä tilata. Isäni olisi tänään täyttänyt vuosia. Hän eli pidempään kuin oma isänsä ja äitinsä. En ole minäkään kovin pitkäikäistä sukua.

Pohjoisempaan Suomeen tulen matkaamaan helmikuussa pariinkin kertaan. Ensin sellainen incognito-retki, kun yhdessä entisessä kantabaarissa on sellainen Vanhat pierut rokkaa-tapahtuma. Sitten pitää käydä sukulaisretkellä. En vaan tahdo sotkea niitä keskenään, tahdon myös nauttia paikkakunnan antimista.Much work and no fun... Juu nou.

Onneksi kerkesin kotin ennen lumisadetta. Nyt vaan pelottaa töihin lähteminen, onkohan ulkona kovin liukasta? Kylmä siellä on ainakin, ennen kuin taas tottuu alkavaan kylmään vuodenaikaan. Onneksi minulla on paljon lämpimiä talvikenkiä. Kyllä muuten kirpaisi, kun eilen vein yhdet popot kaatopaikkaroskikseen, ne tosin olivat jo kymmenen vuotta vanhat, mutta silti. Ei enää voinut viedä suutarillekaan, kun kannat alkoivat hapertua silmissä ja molempiin olisi pitänyt vaihtaa keskiraudat. Se on kallista touhua, en suosittele kenellekään, ellei kyseessä ole ihan ehdottomat lempikolpposet.

Puuronkeittäjä saa huttua käkättimeen

Keskiviikon lahjontatilaisuus italialaisruokien parissa oli viehättävä kokemus. Oli siis ihan oikeasti hauskaa, vaikka taka-ajatuksena toki oli meidän saamisemme asiakkaiksi. Tiettyä myötämielisyyttä kieltämättä oli liikkeellä, kun pääsin kotiin puolen yön punttuussa. Tuliaisena oli vielä kunnon jaappanialaistyyppinen veitsi, niin ei haitannut paidan sotkeentuminenkaan. Pestähän se toki piti vielä yöllä, saamastamme essusta nimittäin irtosi mustaa väriä ja minulla tietysti oli päällä valkea pellavapaita.

Paahtopaistipaloja valeltiin voilla - sitä oli PALJON!

Söimme antipastoa, sitten äyriäistortellineja sahramikastikkeessa, pääruuaksi tuli karitsanpaahtopaistia, pieni granité aikuiseen makuun ennen vuohenjuustotiramisua puhdisti kitalaen. Ja tietenkin kahvi avec. Juu. En nukkunut kuin viisi tuntia. Olin erittäin erittäin väsynyt ja nälkäinen koko torstain. Mistä ihmeestä se johtuu, että jos syöt hyvin, niin seuraavana päivänä on kahta kamalampi nälkä?

Lupasin tehdä karjalanpiirakoita. Se tarkoittaa sitä, että pitää keittää puuroa. Onneksi heräsin tänä aamuna jo ennen kellon korinaa, panin puuron tulille ja ryhdyin muutenkin miettimään kauppalistaa. Minua varten on hankittu mutteripannu, haalin mukaaan soveliasta kahvia. Ruuaksi on luvattu pihvejä, käyn viiniä. Pääsen saunaan, tarvitsen siideriä. Jälkiruuaksi tulee piparia, eiku...

Sesongin kiireitä

Ottoveljen asioiden hoitaminen taas meinaa tuottaa vaikeuksia. Pitäisi saada viisumipaperit suurlähetystöön. Onneksi hän ymmärsi sotkea myös biologisen veljensä hoitamaan asiaa, ettei jää pelkästään minun kontolleni. Jako on nyt sellainen, että minä hoidan paperit kasaan ja veli vie ne lähetystöön. Eilen kävin reippailemassa naapurilähiön Ärkioskilta passi-hakemuskirjeen. Palasin pidempää reittiä kotiin, kun huomasin pitäväni kävelystä kosteassa lämpimässä ilmassa.

Kävelyretken päätteeksi raahustin Rotumarsun hoitoon. Siellä oli lihapala uunissa valkosipuliperunoiden ja täytettyjen paprikoiden kera. Vielä tuli punaviinisoosia kyytipojaksi. Ihan kummallista, kun joku tekee ruokaa minulle, minähän se yleensä olen, joka muita syöttää. Sitten makoilimme sohvalla, perinteiseen malliin arvostelimme pukukavalkadia. Minua nauratti, tykkään niin tolkuttomasti kaikesta tavallisesta. Illalla nuoriherra kysyi vielä sängyssä, että halaileeko hän liikaa. Minä kielsin, on hyvä olla.

Lauantaiset pikkujoulut olivat ihana ystävien tapaaminen. Aina tulee joku uutena joukkoon, mutta vastaanotto pyrkii olemaan avoin ja lämmin. Ihanaa, kun ilmapiiri on täynnä naurua ja hyvää tahtoa. Ja pöytä notkui jälleen kerran, meissä kaikissa on hobittiverta ilmiselvästi. Ajelin taksilla vasta kolmen maissa kotiin.

En tietenkään ole saanut kunnolla unta koko viikonloppuna. Nyt vetkututtaa. Ei edes töihin pääse ajoissa.

The world is full of kings and queens, they blind your eyes and steal your dreams*

Kun ystävä tulee kylään, naurua riittää. Puhelemme me välillä vakaviakin, mutta onneksi molemmilla on samalla tavalla vinksahtanut huumorintaju, ettei ole asiaa, mistä emme voisi vähän viisastella. Minun osiossani pohdiskelin Naapurin ja erään toisen herran välisiä eroja. Toinen on kuin rotumarsu, karva kiiltää, pumpulainen,viihtyy kotona, tykkää pyöriä tutussa oravanpyörässään, on sitoutuvaa mallia; toinen taas on kuin siiseli, saa vuosittain vaelluskohtauksen, karheat karvat sojottavat minne sattuu, hoikka ruumiinrakenne, on arvaamaton ja villi. Yhteisellä päätöksellä Naapuri sai blogiani varten uuden nimen, hän on tästä lähtien Rotumarsu. Se toinen voi sitten tarvittaessa olla Siiseli.

Eilen ei kuitenkaan ollut rotujen välisen kohtaamisen aika. Olimme Club Darksidessä katsastamassa ystävän bändiä. Kiva keikka, hauskaa seuraa, mutta kyllä ennen kuutta herääminen vaatii veronsa. Kävimme Bäkkärillä yksillä ennen kuin kipittelimme yöbussiin ja kotiin. Olikin syytä säästää, koska myrskun halki menimme baariin taksilla. Pahalaiset.

Tänään taas on pikkuyule-juhlan aika ystävien kanssa. Minä lupasin viedä kalaa ja tofua. Kävimme Hakaniemessä töiden jälkeen, sieltä mukaan tarttui häkään tapettu siika ja Viivoanista tofu. On luvassa taas suuri naurun, laulun, syömisen ja juomisen juhla. Minä tarvitsen sitä, töissä nimittäin on ankeuttajia liikkeellä. Huomenna menen täysihoitoon Rotumarsun sohvalle, minulle on luvattu unta, ruokaa, huolenpitoa ja kaikkea sellaista söpöä, että tätiä vähän heikottaa.

* Otsikosta kiitos Black Sabbathille. Heaven and hell.

Tähdenvaloa ja viikonlopun viettoa.

Takana on toistaiseksi kovin rauhallisesti kulunut viikonloppu. Perjantaina menin heti töiden jälkeen Naapuriin. Siellä opetin herralle, kuinka tehdään suolainen piirakka ennen kuin menimme saunaan. Sen jälkeen aika kului musiikin, ruuan ja juoman parissa. Erittäin viihdyttävää. Mutta meni taas pitkään, vai pitäisikö sanoa varhaiseen, kun kello oli lähempänä kuutta ennen kuin unille ymmärsimme lähteä? Mutta kun puhuttavaa riittää, niin kuin ihmissuhteen alussa yleensä käy. Jos tästä nyt ikinä ihmissuhdetta tulee, ystävyyttä kummempaa. Sekin tosin on arvostettava asia!

Lauantaina iltapäivällä tulin takaisin kotiin. Mieleni teki kovasti lähteä illalla Juttutupaan musiikkia kuuntelemaan, mutta järki ja väsymys voittivat. Tein tolkuttoman ihanaa rapupastaa ja tainnuin. Jäin kotiin ja kansainvälisen tv-päivän kunniaksi kanavasurffasin huolella. Mikään ei vaan kiinnostanut riittävästi, että olisin katsonut alusta loppuun. Ja välillä piti tietysti nukkuakin. Kerkeäähän tuota baariin myöhemminkin, nyt säästyivät rahat ja aivosolut.

Tänään on vuorossa roolipelaamista. Voisi sitä huonomminkin sunnuntainsa viettää, nyt saan hyvää seuraa ja huimia seikkailuja.

Rouva naapurista antoi palkinnon/ haasteen. Nyt kun yritän taas vältellä työhakemuksen tekemistä, voisin vaikka voittaa aikaa vastaamalla kolmeen meemin kysymykseen.

The Starlight Blogger Award - meemi/ haaste/ palkinto

Mistä olet kiitollinen juuri nyt?

Siitä, että elän, elämästä. Monestakin eri syystä se ei ole niinkään itsestään selvä asia. Samoin olen kiitollinen ystävistä, tuesta ja avusta. Olen kiitollinen kodistani, vapaudesta mennä ja tulla, järjestää oma elämäni. Työstäkin olen kiitollinen, ilman sitä tulisin hulluksi. Vaikka voi olla, että se myös tekee minut hulluksi.

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi jos voisit?

Naimisiin en menisi. Se oli elämäni virhe. Alkaisin opiskella it-asioita, jotka jätin väliin, kun minulle sanottiin, että olen liian vanha, enkä enää oppisi niitä. Ihminen oppii mitä vain, tiedän sen nyt. Nyt vaan ehkä olen jo liian vanha

Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?

Murheen karkoitus. Elämä on itsessään jo tarkoitus. Se pitää elää eikä säästää. Katua saa, kaatua ja langeta, mutta kunhan koittaa löytää jotain hyvääkin. Ja tehdä sitä muille.

***
Haasteen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post.
2. Answer the 3 questions given to you.
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you.
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.

Olihan siellä joku tällainen kuvakin. Mie en vaan ensin hokassut sitä.

Kiinnostaisiko jotakuta vastata tälllaisiin? Saa ilmoittautua vaikka kommenttilaatikossa tai ottaa mukaansa muuten vaan. Mie ketään viitsi kiusata muuten.

Tonttujuhlaa ja läpisekoilua

Firman tonttujuhlat alkoivat yhteisillä glögeillä toimistolla. Jatkoimme keskustaan yhteen trendibaariin muutamaksi tunniksi ennen kuin siirryimme ruokailemaan yhteen italialaiseen. Katastrofihan siitä tuli. Tai alkuilta meni hyvin, mutta ruoka oli aika surkea esitys, liikaa liikkuvia osia baarille, kun paikalle rynnii yli henkilön seurue ja vaihtoehtoja on annettu liikaa. Seura sen sijaan oli erinomaista, onneksi minulle tuli kutsu muualle, ennen kuin kerkesin avautua yhtään sen enempää. Puolen yön aikaan on hyvä karata ennen kuin alkoholi irroittaa kielenkantojani liikaa.

Loppuillasta on parempi vaieta. Ei se minulta tule unohtumaan, koska kivaa oli. Kuitenkaan en syönyt kuormasta, se on kirjoissani kiellettyjä asioita. Kurjaa vaan lukea seuraavana päivänä ihmiskunnan surullisia uutisia. Käsittämättömintä on, että rasistiset pikkusielut käyttävät Pariisin hyvänä tekosyynä, ettei tänne saisi pakolaisia laskea. Jestas, niitä samoja väkivallan tekoja ja murhiahan hekin ovat lähteneet karkuun!

Lauantaina siirryin Naapurin hellään huomaan. Tekaisin pekonipiirakan, nappasin mukaani pullollisen punkkua. Pääsin saunaan. Palellutin parvekkeella saunan jälkeen selkäni. Nyt siellä on jumiutunut lihas. Iboprofeiini on ystäväni muutaman päivän. Nauroin Naapurille, että hänen ehkä kannattaisi pysytellä ikäisessään seurassa. Tänä aamupäivällä siirryin takaisin kotiin. On tämä kyllä melkoista asuntosäästämistä taas, mutta olkoon. Voi olla, että hauskuus loppuu ennemmin kuin arvaankaan, parempi siis nauttia nyt, kun vielä voi.

Onneksi pääsee töihin lepäämään. Jaksoin jopa tehdä yhden työhakemuksen tänään. Hyvä minä! Niitä on kyllä tehtävä lisää. Ei saa jäädä laakerelleen lepuuttamaan, ei se minun asiaani aja.

Kädentaitoja

En osaa vaihtaa vetoketjua. Niinpä harmitti kovasti, kun vuoden vanhasta talvitakista repesi vetoketju alhaalta viimeisen kerran keväällä. Olihan se jo luiskahdellut sieltä aikaisemminkin, laskeutui nimittäin pahimoilleen liian alas, kunnes teki viimeisen tamppunsa ja repesi kunnolla. Dublinista löysin edulliset hakaset ja nyt olen pikkuhiljaa ommellut niitä takkiin kiinni. Valmista tuli eikä hetkeäkään liian myöhään, olin jo lauantaina paleltumisen partaalla. Hakasten kiinnipysyminen voi kyllä olla vähän herrassaan, mutta jos nyt edes muutaman vuoden takki kestäisi ennen kuin pitää etsiä uutta.

Onneksi en aikonutkaan tehdä mitään kummempia viikonloppuna. Vatsavaivat veivät veronsa, en jaksanut kovin kummoisia. Hyvä, kun jaksoin kaupassa käydä. Siivota piti, mutta sitäkin olin skippaamassa. Kohtalo vaan päätti toisin. Olin nostelemassa parvekkeella majailleita joulukaktuksia takaisin sisälle, kun onnistuin tönäisemään yhtä kasvia, joka kaatoi kaksi muuta. Multaa kaikkialla, vettä, kuraa, pölyä, kasvinpalasia. Näin niin pahasti punaista, että teki mieli kävellä ulos ovesta ja jättää koko homma sikseen. Sitä vaan en voinut tehdä, koska ei minulla viikolla ole sitäkään vähää aikaa touhottaa suursiivouksen merkeissä.

Reilu tunti siinä meni, syletti, vesi valui päästä. Jostain syystä sairastaminen saa nesteet liikkeelle. Nälkäkään ei ollut yhtään, mutta sen päälle oli vaan pakko syödä, huomasin, että raivo härkä -käyttäytymismalli alkoi olla lähellä. Siinä olisivat pian kaikki kukkaset löytäneet itsensä ulkomajoituksesta asvaltilta tuhannen päreinä. Onneksi edes välillä tunnistan alhainen verensokeri-ilmiön.

Naapuri kutsui yökylään. Ennen unille menoa katsoimme Ice Age 4:n. Siinä on ihminen, joka pikkuhiljaa on päättänyt ajaa minua visuaalisen viestinnän pariin. Olen kyllä varoitellut, että kokeilu ei välttämättä pääty hyvin. Minua liikutti, kun hän tunnusti kertoneensa minusta joillekuille ystävistään viikonloppuna. Muutenkin tuntuu kummalliselta, kun minulle suoraan ja kaartelematta kerrotaan, miten kiva, mukava, ihana, viehättävä ja ties mitä minä olenkaan. Ihmisestä voi lähteä ihmeellistä hyrinää, kun se silittelee minua. Ja kaikki tapahtuu jotenkin niin tavanomaisissa merkeissä, ilman suurta draamaa. Tulee hyväksytty olo - kummallisen turvallinen. (Joo, joo, muistatteko miten kävi viimeksi, kun tuntui turvalliselta? Se ei päättynyt hyvin. Minä muistan.)

Ihmeelliseltä se vaan silti tuntuu, kun joku kysyy aamulla, että nähdäänkö vielä tällä viikolla ennen kuin lähden Pohjoisempaan Suomeen. Taisin hätäpäissäni vastata kyllä.

Näin unta, että olin Janis Joplinin konsertissa. Muistan ihmetelleeni, että eikös se nyt sitten kuollutkaan, että miten minä nyt niin olin erehtynyt. Vanhentunut oli kyllä kovasti, mutta ääni kulki edelleen. Mietin unessa, että kyllä hyvä musiikki on hyvää. Sitä mieltä olen elävässä elämässäkin.

Pää punaisena

Jo toisen kerran vähän ajan sisällä modeemini päätti katkaista yhteytensä verkkoon. Luulen, ettei se pidä kylmästä. Minulla nimittäin jäi ovi auki, kun menin yökylään Naapurin luokse. Hän aivan ex tempore pyysi ja yhtä suunnittelemattomasti suostuin. Tosin laitoin ehdon, että saan katsoa Downton Abbeyn rauhassa, kanavaa ei vaihdella eikä valintaa arvostella. Noh, toisaalta miehellä, joka katsoo työkavereittensa kanssa Salattuja elimiä, ei varmaan ole pokkaa minun vähäisiä katsomisiani arvostella.

Kävin kampaajalla. Ihana pikkukampaajani väänsi hiukset astetta ruosteisempaan suuntaan ja jumalan tähden pää on nyt punainen. Onneksi se muutaman pesun jälkeen haalistuu, muuten saisin muuttaa naamakirjanimeni blondista Red Sonjaksi. Tällä kertaa torpedoin kaikki hiustenkikertämisaikeet narraamalla, että on heti liikuntaa luvassa.

Ilta venyi liian pitkäksi Naapurin kanssa jutellessa. On jotenkin henkisesti raskasta tutustua uuteen ihmiseen, kun ei tiedä, jääkö se elämään vai miten siinä käy. Toisaalta sitä tietysti voi itse torpedoida hyvän alun sanomalla laulun sanoin, "ettei tästä mitään tuu ja lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään". Mutta toisaalta sitten jostain syystä tuntuu, että pitkästä aikaa siellä vastapuolella on ihminen, joka oikeasti on kiinnostunut minusta. Älkääkä nyt väärin käsittäkö, minä olen yhtä lailla kiinnostunut hänestä. Melkoisella varmuudella saan ainakin ystävän.

Aivastuttaa. Nenäonkaloita pakottaa uhkaavasti. Meillä on töissä pyörinyt joku tappajaflunssa, jolta tähän saakka olen onnistunut välttymään. Saa muuten nähdä, saammeko edes influenssarokotusta töiden puolesta, vai pitääkö oikeasti yrittää itse hankkia sellainen itselleen. Lääkärissä pitäisi käydä, viimeinen satsi lääkkeitä on jo vahvassa alussa. Mutta kun se kunnalliselle meneminen jotenkin on niin hankalaa. Siihenkin toki varmaan totun, kunhan saan rutiinin selväksi. Vihaan poikkeamia rutiineissani, en ole mikään hetken lapsi arkiasioissa.

Jaksamisajatuksia

Perjantaina töiden jälkeen minulla oli kutsu naapuriin saunaan. Pakkasin pesuvehkeet ja soveliaita juomia mukaan, kuuden jälkeen olin jo kävelemässä mäkeä ylös. Harmitti, kun Murdoch Mysteries jäi taas tauolle niin jännään paikkaan, että miten sitä malttaa seuraavia jaksoja odottaa. Eivät ne kuitenkaan voi Crabtreeta moiseen pinteeseen jättää!

Illan aikana unohtuivat murhamysteerit ja kavala maailma, kun hihittelin ihan uudessa seurassa. Tai oikeastaan minulle sanottiin, että en hihittele, vaan puhun äijäkieltä. Sauna oli virkistävä, juomat kylmiä, ruoka oli maistuvaa, uuteen ihmiseen tutustuminen vaan on niin henkisesti kuluttavaa. Se vie aikaa, energiaa ja sitten sitä kuitenkin miettii, että onko tämä nyt kuitenkaan sen arvoista. Että entäs jos tässä vaan taas jälleen kerran kertoo itsestään kaikenlaista vain seuraavan kulman takana törmätäkseen johonkin sellaiseen, mitä ei olisi tahtonut löytää.

Opin itsestänikin uusia asioita, muun muassa sen, että olen kuulema kaminasta seuraava yöaikaan. Seurassani ei tarvitse peittoa. Se ei välttämättä ole hyvä asia.  Opin paljon myös uudesta ihmisestä, saa sitten nähdä, teenkö tiedoilla mitään, vai onko se hukkaanheitettyä muistitilaa. Veikkaisin, että olen ainakin tutustumassa uuteen potentiaaliseen ystävään.

Lauantain roolipeli oli levoton. Taisimme kaikki olla vähän väsyneitä, mutta pitkästä aikaa olimme koko porukka koolla kaikki. Hyvä pelikerta; päästäksemme yhdelle planeetalle aloitimme tehtävän portinvartijoille. Saavuimme villiä magiaa täynnä olevalle planeetalle, jossa emme joutuneetkaan taisteluun, vaan opimme uusia kykyjä. Ekspaa ropisi niin, että heikompaa hirvitti, se on taas tasojen nosto edessä. Mukaan alukselle tarttui muun muassa sähkölohikäärme, itse taas sain uuden taidon, opin muuttamaan muotoani. Pelikerran lopussa ymmärsimme sopia seuraavan pelikerran. Sen määritteleminen kun tahtoo olla vaikein tehtävämme.

Iltasella sain naapurin puolestaan luokseni kylään. Samalla kun tiskasin, hän viihdytti minua. Katsoimme telkkaria parisen tuntia, jopa niin laadukkaan elokuvan kuin Zombie Strippers, jestas, kauhua, joka oli jo traagisen humoristista. Mutta kyllä minä silti välillä katsoin poispäin, en vaan kestä kaikkea. Yöllä kuulin, että sänkyni on liian kapea kahdelle ja että siinä on kuoppa. Itse taas huomasin, että peliseurueemme lapsukaiset olivat murustaneet sen täyteen keksinmurusia. Tuli ihan oma lapsuus ja näkkärin syöminen sängyssä mieleen, samoin tuli mieleen prinsessa ja herne.

Onneksi luvassa on taas luova tauko tapaamisten välissä. Voimme molemmat sulatella kokemuksiamme ja miettiä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Vai tehdäänkö mitään. Viikonloppu kuitenkin oli kiva.

Nukuin viime yönä kuin tukki. Näin unta joulusta. Siellä jaoimme lahjoja suuntaan jos toiseen. Itse tilasin itselleni perjantaina aikaistetun lahjan, sähkötyöpöydän. Se tulee kalliiksi, mutta toisaalta tulee olemaan ikuinen peli. Nyt vaan pitää muistaa laittaa vanha pöytä ilmaiseksi kiertoon toivon mukaan. Tai sitten se on toimitettava sorttiasemalle. Pahoin pelkään, ettei ketään kiinnosta lastulevy.

Tulin, näin - enkä tietenkään voita (koska tämä arpa ei)

Elämäntyyliäni voisi kuvailla sanonnalla "perse edellä puuhun". Niinkin mukavaksi ja kivaksi ihmiseksi olen moraaliton, järjetön ja aivoton. Yllättävän harvoin puutteeni häiritsevät normiarkea. Nyt vähän pisti miettimään, kun kävi ilmi, että Kassinkantaja ja Hankala tuntevat toisensa. Sen lisäksi Hankalan seurustelusuhde on loppunut, tietysti se heti tunkee itseään tykö. Mie kyllä jo kettuilin, että olisin osannut kaverinakin tavata. Nyt opettelemme taas lukemaan. Onneksi se kolmas mies elämässäni edelleen vain kirjoittelee minulle. Hänellekin ehkä pitäisi joku nimi keksiä. Yksinkertaisesti Kolmonen kenties?

Päässäni jylläävät ajatukset koittavat kertoa minulle, että paras vaihtoehto olisi olla välittämättä kenestäkään yllä mainitusta. Minun pitäisi oikeasti löytää ihminen, joka vanhan jutun mukaan
- saa minut nauramaan (sopii kaikkiin kolmeen)
- työskentelee ja osaa kokata (sopii yhteen kokonaan, kahteen osittain)
- on rehellinen (tätä ovat kiitos jumalille kaikki!)
- lahjoo joskus (tästä voin kyllä luopua mennen tullen, yksikään ei siihen suuntaan ole erikoistunut) ja
- on mahtava sängyssä (intimiteettisyistä en kommentoi, makukysymyksiä, kokemusta on vain yhdestä).
Sen vanhan jutun mukaan nainen tarvitsee viisi miestä. Minä kyllä mieluusti tyytyisin yhteen. Mutta kun tilanne on mikä on, niin ei taida onnistua. Ottaisin minä vaikka kolmekin, jos tilanne sitä vaatisi ja osapuolet osaansa tyytyisivät.

Kenkienostolakolleni kuuluu huonoa. Ostin kahdet, mustat ja harmaat (niissä harmaissa on ruskeata, tosi vähän, mutta uusi väri minulle) - kun halavalla sain. Toiset menevät töihiin ja toiset keväällä jalkaan.

Nyt lähden kokeilemaan ryhmäliikuntaa. Outo on olo senkin suhteen, mutta kun olen itselleni luvannut, niin kaikkea voin kokeilla ainakin kerran, kansantanssin ja insestin poislukien. Koululiikunta vaan kummittelee pahasti taustalla, pelkään ryhmiä ja arvostelua.

Kepeät mullat Donille(kin). Kaveri tekaisi mm. sellaisen biisin kuin Chain of Fools. (Kaikestä tästä tiedosta kiitos yhdelle mansesterilaiselle äly- ja tietomusavisajoukkueelle. Minähän en muuta kuin vaan apinoin näissä vanhemmissa musiikkiasioissa. Mut hei, ensi viikon perjantaina tulee 45 vuotta raskaan musiikin synnystä. Bileet! Jallua! Eiku...)

Lähiöelämää sukulaisissa

Serkun ja perheensä luona oli kovin mukavaa, kotoisaa (mysigt). Perjantaina saavuttuani vähän tutustuimme uudehkoon lähiöön Sicklaan, ennen kuin menimme kotiin. Siellä ohjelmaa jatkettiin ehkä vähän turhan pitkään, kun itse olin väsymyksestä pyörryksissä*. Viini auttaa kuitenkin jaksamaan kummasti, totesin. Lauantaina sain onneksi nukkua pitkään ja hartaasti, nukuimme kaikki. Tarkoitus oli lähteä taas kylille, mutta sattui pieni kotionnettomuus; serkkuraasuni liukastui kylpyhuoneessa eikä kävelystä tullut mitään. Eipä siinä tosin mitään, lohdutin häntä, rievut ovat joka paikassa samanlaisia ja minä olen huono shoppailija. Saimme ainakin jutella sielumme kyllyydestä.

Nauratti se baabelin tornin sekamelska, kun vuoronperään käytimme kolmea kieltä, suomea, ruotsia ja englantia sen mukaan, ketä keskustelussa oli mukana. Serkku toivoi minun puhuvan lapsensa kanssa suomea, minä taas aloitin juttelun hänen puolisonsa kanssa ruotsiksi ja vaikean paikan tullen vaihdoin englantiin. Heidän tytärtään taas käytin sanakirjana, kun etsiskelin kauan sitten kadonneita ilmaisuja ja ruotsinkielen sanoja. Illalla oltiin sitten jo niin pitkällä, että katsoimme ruotsinkielisen elokuvan. Ihminen oppii, totesin, mutta elokuvan joudun katsomaan vielä toiste, että saan siitä kaiken irti.

Viikonloppuna sain herkullista italialaista ruokaa. Serkun mies on ihan ruotsalaiskaveri, mutta työkseen joutunut niin paljon matkustelemaan Italiassa, että on saanut vaikutteita. Sen lisäksi hän pitää ruuanlaitosta. Arvatkaas, tulimmeko toimeen. Nauroimme, että oli taas hobittiverta saman katon alla. Ensin puhutaan ruuasta, sitten tehdään ruokaa. Ruokailun aikana jutellaan ruuasta vähän lisää ja sitten taas suunnitellaan, mitä seuraavaksi syötäisiin.

Keväällä tahdon mennä kylään uudelleen. Tahdon tutustua naapurimaan pääkaupunkiin, en välttämättä keskustaan ja turistikohteisiin, mutta ihan tavalliseen elämään ihan tavallisessa lähiössä. Sitä ennen todennäköisesti saan serkkuni kylään Suomeen. Jos ihan viettäisimme tyttöenergiaviikonlopun keskenämme.

*Väsymystä oli liikkeellä, koska - niin - sain yhden kappaleen Kassinkantajia kahville. Meni pitkään. Hän tunnusti tienneensä, että olin ymmärtänyt pari hänen viestiään juuri niin kuin hän oli kiusallaan laittanut. Perkana, vanhaa naista ei kannata ryhtyä testaamaan, totesin ja sanoin, että seuraavista ei enää uutta tilaisuutta tipu. Ongelmana on edelleen pitkä välimatka, mutta ehkä me pidämme toisemme potentiaalisina mahdollisuuksina, mikäli herra sattuu saamaan pääkaupunkiseudulta töitä ja asunnon. Minun kotiini ei joka tapauksessa kukaan tunge, sen verran olen tässä maailmassa oppinut. Kassinkantaja sai taas saattaa minut aamubussiin, kun piti ottaa matkatavarat jo töihin mukaan.

Nukkuneen rukous huokaa

Olen niin väsynyt viikonlopun rumuamisen jäljiltä, että jouduin suorastaan pakottamaan itseni koneelle. Kaikkein mieluiten olisin mennyt vain suihkun kautta nukkumaan, sen verran on tullut väsytettyä itsensä. Mutta kivaa on ollut!

Jos nyt edes kursoorisesti jaksaisi selittää näitä juttujani, että muistaisin jotain sitten joskus kun en enää jaksa tehdä mitään. Perjantaina saunakeikan jälkeen saunamajuri  ensin syötti meille hapankaalihotdogit ja vei meidät Kurviin. Sieltä valuttauduimme useamman baarin kautta keskustaan. Yhdestä baarista sain jopa saattajan mukaani. Seuraavana aamuna saattaja kantoi laukkuni juna-asemalle. Harmitti, kun kaveri asuu vieläkin pohjoisemmassa kuin vanhempani ja ystäväni. Ikä olisi soveltunut, samoin huumori, hän valitteli törmäävänsä vain yksinhuoltajiin, kun taas minä totesin, että kaksinnaijia ne ovat kaikki. Niin kauas ei tule riiausreissulle lähdettyä, vaikka numerot vaihdoimmekin. Mutta mistä sen tietää, miten elämä kuljettaa.

Jyväskylässä on ylen rento meininki, vaikka lapsenhoidolliset haasteet meinasivat estää iltamme sujuvuutta. Onneksi ne kuitenkin saatiin järjestymään. Emäntä tarjosi jumalaisia tapaksia ja erinomaista mustatorvisienirisottoa. Että minä olen vähän kateellinen ihmisille, jotka saavat käydä sienimetsässä! Minut kyllä kutsuttiin uudelleen kylään, joten mene tiedä vielä sienimetsäänkin pääsen. Baareja Jyväskylässä riittää. Me emme kerenneet koluta kuin kolme niistä. Pitää seuraavan kerran lähteä aikaisemmin liikkeelle.

Sunnuntai-illan kotimatka sujui yhtäläisissä merkeissä kuin meno. Nukuin. Sitten vaan en osannut nukkua viime yönä. Töissä oli taas kamalaa. Äiti paranee, on päässyt jo nestemäisen ruokinnan piiriin. Minä näytän ikivanhalta. Jos elämä olisi koko ajan tällaista, en jaksaisi pitkään. Olen ikääntynyt entinen nuori.

***
Olipas se tylsä selostus todella riemukkaasta tapahtumia täynnä olevasta viikonlopusta. Mutta aina ei vaan jaksa kirjoittaa - eikä kaikesta voi kirjoittaa.

Lauantaiaamun toivotut

Minulla on edelleen suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaupat ovat tänään kiinni. Äsken taas mietin, että voisin tarvita päivällistarjontaan pähkinöitä, eikä niitä kotona ole. Eilenkin tieto tuli vähän puun takaa, kun satuin kuulemaan pätkän kollegoiden keskustelusta. Olin ajatellut tänään ensin siivota, sitten pestä pyykkiä, sitten käydä kaupassa ja saunoa. Noh, ohjelma vähän muuttuu, jätetään vaan tuo toiseksiviimeinen ohjelmanumero pois. Näillä mennään, mitä kaapissa on. Ja ainahan minulla on, koska olen nälkäkuolemapelkoinen ihminen, jo lapsena peloteltu.

Ei eilisestä jallunjuontisuunnitelmastani mitään tullut. Otin ruuan kanssa lasillisen punkkua ja aloin pilkkiä nojatuolissa. Jo ennen puolta yötä kapusin sänkyyn. Ja siitä se ajatus sitten lähti, tänään pesen tyynyt ja vaihdan petivaatteet. Sen nimittäin tuntee jotenkin ihollaan, kun lakanat menettävät rapsakkuutensa, se tarkoittaa, että ne on syytä vaihtaa uusiin. Nyt on taas tyynyistä ja niiden pesemisestä sen verran paljon jumputettu, että sain sykyttävä omatunto-kohtauksen.

Menin Tinderiin takaisin, koska se ensimmäinen treffikaveri ei koskaan palannut asiaan. En tohtinut kysellä miksi, veikkaan, että hän tajusi nauttivansa vapaudestaan ja ajatteli liikaa. Onneksi en ollut vielä kirkkovarausta tehnyt. Ja ettette nyt väärin ymmärtäisi, en ole menossa naimisiin nyt enkä myöhemmin, enkä edes kuulu kirkkoon. En aio liittyä edes Docventures kavereiden yllytyksestä, mikään tarjolla olevista uskonnoista kun vaan ei ole minun arvomaailmani mukainen. Taidan olla liian individualisti omien jumalieni palvelussa, en tarvitse siihen joukkovoimaa.

Ja niin kuin minulle on jo useasti huomauteltu, ehkä minä vaan sitten olen niin pelottava, ettei minua kukaan uskalla lähestyä. Parempi yrittää ottaa irti mahdollisimman paljon elämästä näin, vaikka kovasti kaipaisinkin läheisyyttä ja ihmisseuraa. Minusta varmaan olisi tullut ihan kiva seuralainen jollekulle, mutta kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa, tiedän sen.

Masentava marraskuu loppuu sittenkin

Aika kulkee hurjaa vauhtia. Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin ripustanut tietokoneen viereen pienen seinäalmanakan. Siitä olen vedellyt viikkoja yli, seurannut nimipäiviä ja laskenut ajan kulkua seuraavaan palkkapäivään. Enää kuukausi jäljellä, alla on jo seuraava vuosi odottamassa. Mitähän se tuo mukanaan? En näköjään osaa edelleenkään arvata, mihin kaikkeen voin joutua/ päästä vuoden aikana. Lomaa on ollut huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna ja joulun aikaan saan ainakin viikon lisää lepoaikaa.

Eikä vuosi vielä ole ohi. Ensi viikolla on vielä yksi käynti osteopaatilla ja sitten kokous kollegojen kanssa. Sen päälle menemme taas jonnekin syömään, johonkin säällisen hintaluokan paikkaan. Ensin meinasin uhrautua ja kutsua heidät luokseni, mutta ehkä se olisi ollut vähän liikaa. Olen myös miettinyt, että jotain pitäisi keksiä joululahjaksi alaisilleen. Jotain edullista eikä mitään krääsää. Joulukortteja pitäisi keretä käydä ostamassa, samoin postimerkit. Muutahan minä en jouluni eteen tee, hyvää ruokaa ja juomaa kaapit täyteen.

Kävin treffeillä. Tunne oli positiivinen, ehkä kerron lisää toisten treffien jälkeen - sikäli kun ne toteutuvat. Mutta olemme me jo tänäänkin viestitelleet, joten ilmeisesti siellä vastaanottavassa päässäkään ei pahat ole mielessä. Nyt tahdon kuitenkin edetä hitaasti, sellaista ihmisvauhtia. En tahdo vaarallisia tilanteita.