Unessa

Muistin yks'kaks' uneni. Tunsin, kun minua ammuttiin. Katsoin veriläiskän leviävän rinnassani, tiesin elämän sammuvan. Vaikkei sattunutkaan, pelotti. Ei kuolemaa pitäisi pelätä, jos ei koske. Enkä minä sitä oikeasti pelkääkään, en vaan vielä tahtoisi elämän loppuvan. Oon nyt niin plajon kaikenlaista hyvää aivan näppien ulottuvilla, jos on jo näpeissäkin.

IM:n pari huonompaa päivää ovat vaikuttaneet minunkin mielialaani. Tänään mietin jo hetken, että kuherruskuukautemme oli lyhyt. Se ei pidä paikkaansa, tuskin se loppuu koskaan. Meillä vaan on pieni tauko ennen seuraavaa lentoa. Uskon meihin, luotan siihen, mitä meillä on, niin kuin pitääkin, jos aiomme tästä jotain tehdä.

Hetkellisesti käyttäydyn kuin joku 15-vuotias primadonna. Johtuneko siitä, etten koskaan saanut olla sellainen? Piti aina olla liian järkevä ja huomaamaton. En mie sellainen enää osaa olla, ampukoot vaikka. En välitä.

Sippi, naatti, unimurmeli

Elokuu alkaa reporankasena. Onneton katsoin eilen telkkarista Vera Stanhope uusinnan. Olin ilmeisesti lähtenyt baariin edellisellä kerralla, kun loppua en muistanut laisinkaan, vaikka kehua retostinkin aluksi nähneeni jakson. IM tutki jotain musiikkisoftaa, teki alustavia pohjia yhteen biisiin. Meillä oli siis tolkuttoman tavallinen ja normaali sunnuntai-ilta. Sellaisia iltamme kyllä ovat olleet viime aikoina muutenkin. Aivan toista kuin pari kuukautta sitten, välillä on vaikea muistaa saman miehen kanssa pyörivänsä.

Töissä pyörittelen vähiä töitäni enkä meinaa saada niitäkään tehtyä. Kehtuuttaa. Mutta aion puhdistaa pöytäni – henkisesti meinaan – fyysisestihän meillä ei pöydille jää mitään. Kahvi on menettänyt vaikutuksensa, ajatukset askartelevat tulevassa vapaassa. Siitäkään ei mitään varsinaista lomaa ole tulossa, mutta jos nyt saisin edes jotain muuta ajateltavaa siihen saakka, että pääsen taas takaisin työpaikalle irtisanottavaksi tai uudelleenkoulutettavaksi. Mikä nyt sitten kohtalo lienekään; kieltämättä sylettää, kun ajatus siitä päässä käy.

Tämän päivän tärkein oli työturvallisuuskurssi, joka olisi pitänyt tehdä jo maaliskuun loppuun mennessä. Parempi kai kuitenkin myöhään kuin ei ikinä. Jotkut työtehtävät jäävät väkistenkin vähemmälle huomiolle. ei vaan kerkeä. Paitsi että nyt kun työtä on enää erittäin vähän jäljellä, niiden vähienkin tekeminen tökkii ja hidastuu. Ei huvita/ kiinnosta. Ei kyllä oikein kiinnosta mikään muukaan, mikä mahtaa olla vikana? Vähän ehkä pelottaa tulevat hautajaisetkin. Suru on jäänyt taka-alalle, mutta kyllä se sieltä vielä löytyy.

Lomakooma Kummituksen tapaan

En ole tehnyt lomallani vielä mitään. Tai noh, siivonnut pilttuun Tuska-vieraiden jäljiltä, tiskanut, pessyt pyykkiä sekä päivittänyt isäni vanhaan koneeseen Windows 10. Jälkimmäisessä meinasi hermot mennä.

Maanantai-iltana otin uniavusteen. Nukuin 9 tuntia. Heräsin yöllä kolmesti, mutta aina sain uudelleen unta. Nukuin myös kahdet päikkärit ja viime yönä kuusi tuntia. Ehkä tämä tästä vielä muuttuu hyväksi, mutta tokkuraan se minut veti. Note to self: Avustetta ei voi käyttää työpäivänä.

Olen puhunut Whatsup-puheluita monta tuntia. Olen vuokrannut elämäni ensimmäistä kertaa vuokra-auton. En ole vakuuttunut, teenkö oikein vai väärin, mutta minun on kokeiltava, koska sydän sanoo niin.

Odotan torstain Black Sabbath-keikkaa. Ei haittaa edes vesisade, minulla on sadeviitta enkä pelkää käyttää sitä. Tänään kohta vien pullot kauppaan, käyn maitoa ja tuoreen leivän, sen jälkeen ryhdyn pakkaamaan. Ehkä myös siivoan komeron. Aion juoda vettä ja kahvia. Aion hengittää ja katsoa telkkarista sekä Areenasta onnellisia ja rauhoittavia ohjelmia.

Aloittivat muuten eilen aamulla elementtipalikoiden uudelleensaumauksen taloyhtiössämme. Siitä lähtee ääntä ja pölyä, kesto 8 viikkoa. Muuten tämä on juuri sitä, mitä kaipasin. Ei mitään ihan yksin.

Kuolleet miehet

Isäni ja S kuljeskelevat unissani vuoron perään, välillä jopa samassa unessa. Viime yönä isäukko istui sängynlaidalle ja alkoi selittää jotain oleellisen tärkeää. En vaan muista tietenkään, mitä. Sen sijaan muistan seuraavasta unesta miehen, joka oli kuulemma keksinyt aivan mielettömän ihanan ja upean s*ihinottotekniikan naisille, että oli kuulemma tyydytys taattu. Siinä minä sitten katselin jotain opasvideota ja mietin, etten kyllä tahtoisi kaveria alapäätäni nuohoamaan, sen verran amatöörimaista meininki oli.

 

Vahingossa ylitin tilini viikonloppuna. Taimikauppa ja IM:n isän haudalla vierailu sotkivat ajatukset sen verran pahasti, että tuli sitten kympin vahinko. Paljonkohan ne siitä rankaisevat nykyään? Mutta on tuo tulevien appivanhempien tapaaminen tällä tavalla tosi kätevää, kovin ovat hiljaisia eivätkä pistä vastaan. (Älkää nyt säikähtäkö, se on vitsi, en ole vielä suostunut mihinkään peruuttamattomaan) Parvekkeelleni majoittuivat salvia, rosmariini, pari erilaista basilikaa, suklaaminttu ja timjami. Laventelin olisin tahtonut, viime vuotinen ei kestänyt talvea.

 

Kollegan läksiäiset perjantaina olivat juuri sopivan lyhyet. Olin kotosalla jo kuuden jälkeen. Oli ihanaa hoidella kotihommia kaikessa rauhassa ja ilman huolta huomisesta. Minä vaan olen vähän kateellinen kaikille, jotka pääsevät pois meiltä töistä. Joku osa minusta toivoo jopa irtisanomista tai lomautusta, koska nekin ovat hyvä vaihtoehto burnout-sairaslomalle, joka minua tässä vielä uhkaa, jos moista menoa kauan kestää. Alan olla venymiskykyni äärirajoilla, unet ovat menneet, pinna kireällä ja viihdevuosioireet ovat taas villiintyneet. Vettä valuu pitkin kulmia ja kupeita.

 

Tänään kuitenkin on kampaajan vuoro. Ja ehkä pienet drinksut kampaajani viimeisen työpäivän kunniaksi. Hän muuttaa Australiaan, sai mokoma sinne työluvan. Tulee kuulkaa kalliiksi jatkossa hiustenhoito – tai sitten annan vain tukan kasvaa.

Syy ja seuraus

Perjantaina työpäivän jälkeen pidin session herrojen Murdoch ja Goodman seurassa. Sessio sisälsi erittäin täytteellisen pizzan sekä pari lasillista viiniä. Kyllä muuten teki hyvää. Nukkumassa olin varmaan jo ennen kymmentä. Niinpä lauantaiaamuna olin hereillä hyvissä ajoin. Hyvä olikin, tekemistä nimittäin riitti.

Järjestimme ystävättärelle yllätyssynttärit. Lupasin huolehtia ruokapuolesta. Niinpä aloitin aamuni vääntämällä coleslawia, cuacamolea ja tomaattisalsaa. Kaikkea sellaista, joka tykkää muhimisesta ja odottelusta ennen syömistä. Yhden maissa meillä oli treffit juhlapaikan haltijan kanssa, silloin kävimme loput ruuat ja juomat. Menu koostui alkuruuan parsoista, sitten tarjolle tuotiin fajitaksia (kolme proteiinia ja vihannekset). Askarteluruokaa, jokaiselle jotain. Jälkiruuaksi tuli minieclaireja ja kahvia.

Tietämätön syntymäpäiväsankari saapui Ukko-Munkkiin  ajatuksena, että hän lähtisi vain minun kanssani baarikierrokselle. Pidin pokkani harvinaisen hyvin, hän ei aavistanut edes kyytiä tilatessani, ettei se ollutkaan taksi, joka meitä tulisi hakemaan. Siinä vaiheessa kun hänelle selvisi, että bileet olivat luvassa, pääsi sankarittarelta itku.

Juhlat olivat hauskat, kosteat, railakkaat, musiikkipitoiset. Laseja rikkoontui, ihmisiä ei. Kuviakin tuli otettua koko poppoosta. Läksin taksilla kotiin joskus vähän ennen kolmea. Vettä tuli kuin aisaa ja vielä kompastuin polvilleni juuri ennen kuin taksiin pääsin könyämään. Minun pitäisi uskoa, että kannattaa katsoa jalkoihinsa, kun en kerta omaa hämärä- enkä stereonäköä. Onneksi eivät menneet rikki housut eivätkä polvet. Ei paljon tarvinnut unta houkutella kotona, vaikka taisin kyllä pari tyhmää tekstaria keretä lähettää. Idiootti.

Sunnuntaina raahustin pelaamaan roolipelia. Olipa hauska sessio sekin! Naurua piisasi, etenkin kun hahmoni pääsi kurmoottamaan toista henkisesti uhkaamalla jättää pinteeseen. Otakohan mie välillä turhan henkilökohtaisesti asiat? Ainakin jos ryhmän teiniäkäinen haukkuu kokkaukseni päin naamaa, ilmoitin, etten hänelle enää ruokaa tee. Syököön eväitä.

Su-ma-yö oli helvetistä. Yritin taas auttaa. Turhaan. Mutta kun eilen tulin kotiin, söin palan pizzaa ja nukahdin sohvalle. Heräsin 20:30, pesin meikit naamasta ja menin sänkyyn. Heräsin 15 minuuttia ennen kellonsoittoa. Minua väsyttää edelleen, olen vihainen kuin ampiainen ja pääni on kipeä, sieltä varmaan napsahtaa pian jotain. Ja hyvä niin. Mie en enää jaksa.

Unitauti

Torkun saman tien, kun suljen silmäni. Torkun töissä wcssä (en käy siellä kuin kahdesti päivässä, älkää peljätkö), torkun bussissa, nojatuolissa ja sohvalla. Hyvä, etten nukahda seisaaltani. Mutta yöllä en nuku, silloin pyörittelen ajatuksia. Niitä synkkiä ja surkeita. Unenpätkät tuntuvat olevan täynnä viestejä, varoituksia ja ennusmerkkejä - enkä minä muista niistä ainoatakaan.

Olen hetkellisesti erittäin väsynyt elämään. Tiedän tämän menevän ohi. Nauran, vaikka tekisi mieli kirkua. Hymyilen ja salaa pyyhin kyyneleen. Puhun, vaikka tekisi mieli huutaa. Voi minua tyhmää, raivoaisin. Miten minulle nyt muka hyvin voisi käydä? Ja koska olen täynnä surua, en voi enkä tahdo puhua tästä kenellekään, ennen kuin olen käsitellyt asian ihmisen kokoiseksi. Nyt se on vielä liian suuri.

Onneksi viikonloppuna on ensin yksi kokkikeikka ja sitten roolipeli. Täytyy pitää itsensä kiireisenä. Työ auttaa, sellainen hullunmylly kun siellä onkin. Eilen kun kysyin kesälomatuurauksestani, minulle todettiin sen olevan hallinnollisia palveluita tuottavan yksikön asia. Vaikka sisään nyt välittömästi otettaisiin joku, en tiedä, kerkeäisinkö opettaa tuurauksen.

Hullun hommaa kaikki tyynni.

Mullon tulivuori sisälläin

Koska edelleen poden otsikoidenkeksimiskriisiä, joudun lainaamaan. Kiitos, Pelle & 1980. Oi niitä aikoja, sanon minä.

Ja voi aikoja ja tapoja, sanon tästäkin hetkestä. Olin umpiväsynyt, kun eilen raahustin yläkylille. Rotumarsu saunotti, juotti ja syötti. Puhui ja puhutteli. Minä kuuntelin ja vastasin. Hieno oli ilta, hieno on ihminen. Miten minä tästä oikein selviän, jos hänet menetän? Mutta vielä hetken voin lykätä tapahtumien kurssia, vielä hetken voin vain olla.

Olen nukkunut niin huonosti koko viikon, että simahdin sohvaan jo yhden jälkeen. Hyvä, etten kaatanut viinilasia mennessäni. Se olisi ollut katastrofi, koska RM on kovin tarkka henkilö. Hänellä on aina siistiä, puhdasta ja asioilla on paikkansa. Välillä mietin, sovinko minä siihen paikkaan, jota hän minulle suunnittelee. Onko lokero/ hylly/ laatikko oikea paikka minulle? Tänä aamuna mietin tällaisia, kun tiskasin hänen luonaan. Pidän tiskaamisesta, mutta hänen luonaan sekin pitää tehdä tiettyä järjestystä noudattaen. Ja varovaisesti, etten riko kalliita erikoisolutlaseja. Sain kyllä siitä hyvästä hienon brunssin, RM oli hankkinut maailman pienimmän kaasugrillin.

Kevään ensimmäinen maggara - kesän merkit eivät ole kaukana.

Unettomuus johtuu asioiden tilasta ja ilmeisesti lääkityksen vaihdosta. Nimittäin viihdevuosioireet ovat tulleet osittain takaisin. Pitäisi taas käydä kyselemässä apteekissa, jotta onko sitä minulle määrättyä rohtoa tullut, vai vieläkö menen korvaavalla tuotteella. Nyt on jopa tullut mielialavaihteluitakin, outoa, olen kovin sentimentaalisella tuulella. Toki S:n kuolema ja hautajaiset ovat saattaneet laukaista minussa monenlaisia tunnemyrskyjä, mutta on tässä jotain muutakin. Onneksi en ole äkäinen enkä vihainen.

Tänään on ystävien vuoro. Sain juuri tiedon, että keikalle on tulossa muutama muukin ystävärakas meidän lisäksemme. Sen lisäksi sain tiedon, että Ihmemiehen osalta asiat ovat selvinneet parempaan suuntaan, siitä kuulen lisää vähän myöhemmin. Nyt vain sitten pitää minun miettiä asioita lisää, mitä minä uskallan ja mitä minä tahdon. Pitäisiköhän tässä alkaa pelkäämään vai mitä?

Kroppa kiittää

Tervehdys kummituksen kauneusnurkasta!

Viimeksi Dermosililta puuteria, ripsiväriä ja kasvojenpesivaahtoa tilatessani raahasin ostoskoriin myös Hyal-X3 kasvoseerumin. Hinta oli edullinen, eur 6,90, ajattelin, että ainahan sitä voi talviväsymykseen kokeilla. On ollut hintansa väärti, koostumus on kovin vetistä, niinpä olen vedellyt kasvojen t-alueelle, kaulaan ja dekolteelle suoraan muutaman viirun ja sitten taputellut sen iholle. Sitten kosteusvoide vielä päälle. On muuten ihanan kostean tuntuinen iho eikä ole tarvinnut talvikorppuisuudesta kärsiä. Meikkikin pysyy paremmin, kun ei karise pois. Voide tuntuu aika riittoisalta, mutta tuskin minä sitä enää kuukauden päästä kasvoilleni ruikin. Sitten on jo kevät kasvojen mielestäkin, veikkaisin.

Tänä talvena ei edes hiuskolmioni ole pahemmin hilseillyt. Olen ilmeisesti onnistunut hoitotoimenpiteissäni (tai sitten vaan ei ollut niin paha kuiva talvi kuin aikaisemmin). Etenkin olen ollut kiitollinen siitä neuvosta, että hiukset pestään ensin hoitoaineella ja sitten vasta shampoolla. Sopii ainakin minun hiuksilleni, vähentää sähköisyyttä ja hiukset säilyvät pidempään puhtaina. kun ne eivät mene lattapäinä laineilla eli pitkin päätä.

Olihan unia viime yönä! Nukuin uskomattoman hyvin, ryhdyin jo yhdeksän jälkeen unille, heräsin vain kerran ja näin erittäin monipuolisia unia. Muun muassa ajoin ystäväni mopoa maan halki. Huomasin, että tankkaaminen (unessa) oli vaikea laji, tankki oli kovin pieni. Viimeisessä unenpätkässä makasin peiton alla jonkun herran kanssa kaulakkain, juttelimme asioista, ilmiselvästi olimme vasta tutustumassa toisiimme. Hän kysyi minulta, mikä tekee minut ylpeäksi. Minä vastasin, että kun näen nuorteni ryhtyvän ajattelemaan omilla aivoillaan. Nyt tulee sitten nolo kohta - herrahenkilö viittasi vyötäränsä alapuolelle syntyneeseen telttarakennelmaan, että noin minun vastaukseni häneen vaikutti. Jestas! Sitten - tietysti - alkoi herääkello soimaan. Voi alitajuntani, sinä ikuisen ihmetyksen ja huvin kohde!

Nukuin muuten yli kahdeksan tuntia. Hah! Sekään ei pahaa ruumisraiskalleni tee, paitsi että naama oli ihan rutussa, kun olin nukkunut niin sikeästi paikallani. Onneksi on siloitusaineita.

Tärkeämpiä ovat yhdistävät kuin erottavat asiat

Entisen kollegan, ystävän, kanssa törmäsimme toisiimme Sokoksen kosmetiikkaosastolla, vaikka piti tavata vasta Sociksen baarissa. Olin metsästämässä käsilaukkuun sopivaa hiuslakkaa, tökötti nimittäin on pakkasilmoilla ainoa, joka seisoo hattaratyyppisen tukan ja normaalin pörrön välissä. Kun on paljon ohutta hiusta, se ei vaan tokene millään muulla. Hän taas kertoi jo kolmatta kertaa olevansa halvennusmyyntiostoksilla, hän on aina panostanut ulkoseen habitukseensa. Olemme niin kovin erilaisia.

Erilaisuudesta hän oli kertonut nykyiselle kollegalleen samalla, kun oli maininnut olevansa minua tapaamaan menossa. Hän on kova oikeistolainen, minä kamala vassari/ viherpiipertäjä, hän pitää pukumiehistä, minä pitkätukista, hän rakastaa jazzia, minä rumuan raskaissa piireissä, hän on lyhyt, minä pitkä, hän on tumma, minä vaalea... Kun kollega oli kysynyt, että mikäs meitä sitten yhdistää, oli hän todennut, että hyvä ruoka ja juoma sekä keskustelutaito. Meillä ei ole tylsää, vaikka usein eri mieltä olemmekin. Minusta on kiva jutella sellaisten ihmisen kanssa, jotka pystyvät perustelemaan mielipiteensä, eivätkä suutu toisen mielipiteistä.

Koska ystävä on ollut sairaana, hän ei alkoholiin koskenut. Minullakin nautinto pysyi varsin hillittynä siitä syystä. Menimme nenäliinan kokoiseen Soil Wine Roomiin, siellä tietysti olisi ollut hänenkin kiva ottaa punaviiniä, mutta onneksi paikalta löytyi edes yksi ihan kelpo alkoholiton viini, joka ystävän mielestä maistui jopa viiniltä. Sitten me tädit syötiin. Luumun kokoisia oliiveja, jumalaista ilmakuivattua tonnikalaa ja kevyesti paahdettua lohta - ne taistelivat päivän voittosijoista. Sen jälkeen pöytään ilmestyi leikkelevalikoima ja pikkelsivihanneksia. Illan päättivät kelvollinen härkätartar, rasvaihanuutta tihkuva "Bikini" (paahtoleipää, kinkku ja manchegoa ankanrasvassa paahdettuna), patatas bravas ja friteeratut merenelävät. Jos nyt jostain vähän voi kitistä, niin suolaa oli kyllä kylvetty kaikkialle, mutta maut olivat muuten kohdallaan.

Siinä meni useampi tunti. Jälkiruokaa ei enää voinut ajatellakaan. Sovimme, että taas tilaisuuden tullen kokeilemme jotain muuta. Ilta ei tullut niin kalliiksi kuin yllä olevasta olisi voinut kuvitella. Eikä siitä tullut niin täyteenkään, koska annokset ovat tapas-kokoa. Natustelua hitaaseen tahtiin, mikä sen parempi tapa viettää aikaa! Onneksi olin kotona jo ennen puoltayötä, unta nimittäin riitti.

Viimeinen näkemäni unenpätkä oli veikeä. Tanssin festareilla punapartaisen hoikan miehen kanssa, kun katsoin vähän tarkemmin, huomasin hänen jalkojensa olevan sorkat. Alitajunta tarjosi minulle tanssin Panin kanssa.  Toivottavasti se oli enne!

Kiitos Mymskän, alkoi levykin soida päässä.

Huomioita elämästä

En tiedä, johtuiko se ukkosesta, mutta meinasin pyörtyillä pariin otteeseen sunnuntaina. Olo oli kehno. Sydän hakkasi omiaan, rytmihäiriöitä paukutteli kehiin. Tuollaisina hetkinä sitä jotenkin toivoisi, että olisi joku, johon ottaa yhteyttä tai kenen lähellä olla. Minä ainakin pelkään yksin lähtöä, lohdullisempaa se olisi seurassa.

Matkan aikana huomasin, että osaan matkustaa itsekseni, mutta sekään ei ole niin viihdyttävää kuin seurassa retkeileminen. Voi olla, että harkitsen vakavamielisesti ennen kuin teen sen uudelleen, mutta toisaalta en myöskään aio lopettaa matkailua vain siksi, ettei minulla ole seuraa. Ehkäpä seuraavalla kerralla suunnittelen etukäteen ohjelmaa vähän enemmän, että tulee liikuttua ja nähtyä ihmisiä. Sellaista pakkososiaalistumista, teen nimittäin itsestäni aika helposti näkymättömän. Osaan minä kyllä näkyväkin olla, ei sen puoleen.

Kävin vihdoinkin läpi kaappejani. Sain kasan lumppuja kassiin, niistä ei ole kirpputoreille vietäväksi. Olen säästänyt todella naurettavia riepoja ihan vain nostalgiasyistä. Nyt minulla on myös liinavaatekaappi sen sijaan, että lakanat, tyynyliinat ja pyyhkeet olisi ripoteltu ympäri taloutta. Tänään aion jatkaa projektia. Sitten käännän muutaman esitteen pikkuveljelle ja hankin ottoveljelle suomalaisen puhelinliittymän. Hän soitti viikonloppuna, kertoi pääsevänsä pois aasialaisittain kalliista maasta parin kuukauden sisällä, mutta Suomeen olisi asiaa vasta joskus vuoden päästä. Opiskelut kuitenkin sujuvat hyvin.

Näin unta, että tulin matkalta ja minulle selvisi, että seuraavana aamuna olin lähdössä matkalle uudelleen. Matkan aikana olin lupautunut ottamaan lumoavan venäjänsinisen kissanpennun, jonka aioin jättää ystäväpariskunnalle hoitoon. Tämä siksi kun itse aikanaan hoidin heidän kissaansa, ajattelin, etteivät he voineet kieltäytyä. Laukkua hakiessani huomasin, että sieltä oli viety tuliaiset, kiukustutti. Mutta niinhän minulle tavallaan käy ihan oikeassa elämässäkin - luksus ja ylimääräinen katoavat kummallisesti. Positiivista on, että onnistuin kakkosunien ottamisessa, sain unta jälleen reilun seitsemän tuntia.

Kaipaan omaa puhelintani. Olen Samsung-addikti. Lumiat ovat saatanan lähettiläitä, niiden käyttöjärjestelmä ei ole blondiyhteensopiva.

Vielä viikko loman alkuun

Jos nyt jostain voi onnellinen olla, niin siitä, että uni saapui takaisin. Olen muutamana viimeisenä yönä herännyt vain kaksi kolme kertaa ja saanut heräämisen jälkeen unta uudelleen. Siitä voimme riipaista ruksin seinään, ehkä minä vielä oikeasti joskus saan nukkua ja levätä. Muuallakin kuin haudassa siis. Näen niin eläväisiä unia, että vuoron perään herään nauraen ja itkien. Se toki onkin paljon enemmän elämää kuin hereillä ollessa, eivät paljon työpäivän jälkeiset hetket kannusta touhuun ja tuunaamiseen.

Viimeisimmän semipainajaisen tosin olisi voinut jättää näyttämättä. Olin sohlannut yhden työhaastattelun kakkososan, tukka oli sekaisin, puhelin hukassa enkä ollut kirjoittanut luvattua raporttiakaan, koska olin ollut ulkoilemassa entisten nuorieni kanssa. Aika hyvin minä selvitin tilanteen, kiinnitin hiukset nutturalle, päätin etsiä puhelimen haastattelun jälkeen, en ollut kuin vajaan 10 minuuttia myöhässä, sain henkilön saattamaan itseni haastattelijan luokse (joku oppilaitos se oli). Siellä jäi vähän avoimeksi, saisinko tehdä raportin toisen haastattelun jälkeen, mutta haastattelija ei ainakaan heti tyrmännyt ajatusa. Siihen heräsin, oli taas jännitystä koko rahan edestä. Pystyn siis jopa unessa torpedoimaan elämäni.

Töiden jälkeen vietän aikaani Phryne Fisherin kanssa vielä tämän viikon, Murdoch astuu vuoroon 2. syyskuuta, sopivasti lomani jälkeen. Niin kauan on uskollisia ystäviä kuin ohjelmaa riittää telkkarissa. Samaa sanoin aikoinaan kirjoista, mutta koska lukukykyni on nykyään niin heikko, siihenkään ei voi enää luottaa. Tekisi kyllä mieli ryhtyä lukemaan niitä joskus keräämiäni hyvien kirjojen listoja uusiksi, kun en edes kirjastoon pääse. Mutta voihan se olla, että vielä muutun takaisin.

Muuttumisesta tuli mieleen, kroppa on nyt sitten lopullisesti menetetty vanhuudelle. Nyt ei enää kannata laihduttaa, tulee laskoksia ja ryppyjä vain. Tai sitten pitää olla korjaaviin toimenpiteisiin hurjasti rahaa, jota minulla ei ole, vaikka olen jo monta vuotta lotonnut yhtä ainoata riviä uskollisesti. Jos nyt johonkin investoin lähiaikoina, ajattelin uutta sänkyä ja pientä sähhkötietokonepöytää. Istuminen on pahasta. Täytyy varautua tulevaan, koti on tärkeämpi kuin kroppa. Sitä paitsi jos menetän työni, niin kuin on todennäköistä ennemmin tai myöhemmin, koti on tärkeämpi kuin ulkonäkö. Tännehän minä kuitenkin linnoittaudun.

Tänään jää Phrynen seura väliin, menen suoraan töistä kampaajalle. Saa nähdä, minkä värisenä sieltä pois kävelen, pojalla olivat ainakin viimeksi sieltä lähtiessäni hurjat suunnitelmat. Viikon päästä tähän aikaan matkustan junalle, joka vie minut Länsirannikolle ystävien huomaan. Ulkona on lämmintä! Kesä!

Rahaa säästöön

Olipas ihanan rauhallinen viikonloppu, ei mitään ihmeellisiä baaripörinöitä eikä yletöntä rumuamista ympäri kyliä. Rauhallista kotimenoa, sain jopa muutaman kotityön suoritettua (tiskaamista, wcn siivousta). Kirjeenvaihtokaveri kävi kylässä lauantaina, hän ehjäkorjasi tietokonettani. Minun on jotakin kovin vaikea vastaanottaa apua ihmisiltä asioissa, joita he tekevät työkseen, mutta kun hän inttämällä intti, ettei siitä vaivaa olisi, annoin pojan touhuta. Sen jälkeen pidimme pienimuotoiset musiikki-iltamat, onneksi äänentaso ei noussut missään vaiheessa.

Kaupassakin kävin täydentämässä varastojani. Suolasuihke alkoi olla lopussa ja kauhukseni huomasin, ettei Pirsmassa enää ollut tarjolla Schwartzkopfin tuotetta. Meinasin suorastaan kirkumaan ryhtyä, kun en ensin tahtonut löytää minkäänlaista suolasuihketta, se on nimittäin osoittautunut ohuelle hiuslaadulleni aivan erinomaiseksi tuotteeksi. Tukka pysyy paremmin kuosissa, kihartuu kauniisti eikä rasvoitu niin nopeasti. Onneksi kuitenkin sattui silmään Tresemmen suolasuihke. Sen poimin mukaani, katsotaan nyt, toimiiko se yhtä hyvin, vai tuliko huti.

Onneksi oli rauhallinen viikonloppu, raha-asiat eivät ole kaikken parhaimmalla tolalla, kun miettii, että loma on vielä edessä. Kaikki matkaliput ovat jo kuitenkin kunnossa ja hoidettu. Olen käynyt lukemassa edellisten vieraiden arvioita Dublinin kodistani, vaikuttaa lupaavalta. Onhan siinä nimittäin aina riski, kun maksaa majoituksesta varatessaan tuntemattomalle ihmiselle melkein 500 euroa. Käy mielessä, että entäs jos se onkin kusettaja. Näyttää kuitenkin siltä, ettei olisi. Mutta sitä(kään) on vielä turha miettiä, töitä on vielä reilu pari viikkoa. Äidilleni sain sanottua vielä, että en ensi perjantaita saa vapaaksi uurnanlaskuun, sen lisäksi että minun olisi pitänyt matkustaa Pohjoisempaan Suomeen, siitä olisi vielä ollut matkaa Pohjois-Karjalaan. Onneksi hän nähdäkseni ymmärsi asian, eikä tullut mitään marttyyrikohtausta.

Viime yöksi otin uniavusteen, kävin sen verran ylikierroksilla. Lääke ei huumaa vaan lisää luontaista väsymyksen tunnetta. Minun ongelmanihan on siinä, että kun yöllä herään, valpastun heti enkä saa uudelleen unta. Viime yönä heräsin vain kerran vessaretkelle, simahdin ilman minkäänlaista pyörimistä uudelleen. On se vaan ihana  tunne, kun saa nukuttua!

Toinen ihana asia ovat tuoreet marjat. Nytkin kun mussuttelen aamujogurttiani, on siellä killumassa mustikoita, mansikoita ja vadelmia iänikuisen banaanin sijaan. Onnea! Uskaltaisinko sanoa, että viikko on alkamassa lupaavissa merkeissä?

Jaksaminen vähissä

Nukun erittäin huonosti. Naurettavan huonosti. Eilen kokeilin jopa saunaa, tosin ilman viinaa ja tervaa. Töissä ei ole mikään lomafiilis, kun tuuraan ihmisiä ja yritän tehdä omat työni. Kuvittelin suorastaan pääseväni tällä viikolla normaaliin 7,5 h rytmiin. Kilin kikkelit. Toivon, että edes ensi viikolla helpottaisi. Silloiin tuuraan jo toistakin kollegaa, itse asiassa olen firman ainoa avustava taho seuraavat kaksi viikkoa. Olen jo nyt tehnyt paljon virheitä, surkea luuseri.

Viime yönä näin unta, että olin roolipelileirillä. Siellä oli paljon eri ikäisiä ihmisiä pöytäkunnittain aloittelemassa pelejä, minulla ei ollut valmista porukkaa, vaeltelin heidän keskellään ja mietin, minne mahtuisin. Minulla ei myöskään ollut valmiina hahmoa eikä tarinaa. Jostain syystä pääsin johonkin porukkaan, peliämme tuli seuraamaan kesy lemuri. Minä tietysti ryhdyin sitä silittelemään sillä seurauksella, että hetken päästä joku huomasi tukassani kirppuja. Heräsin ahdistukseen.

Pakkasin lähes kaiken jo tiistaina. Pesin myös tarvittavia rättejä mukaan, ne rempaisen suoraan narulta kassiin perjantaiaamuna. Tänään rehkaisen n. 18 tunnin työpäivän asiakkaiden kanssa puolen Suomen halki, sitten nukun kauneusunet ja hyppään perjantaina bussiin.

Pohjoisessa Suomessa perjantai-iltana majoitun hotelliin, menen syömään äitini luokse, nukun toivottavasti levolliset yöunet (tai sitten rempaisen hirveän tuuban tuhannen kapakan kautta). Lauantaina ovat hautajaiset ja jonkin valtakunnan kaatopeijaiset veljeni luona. Sunnuntaina matkustan takaisin. Täällä tapahtuu jotain ehkä maanantaina. Ehkä ei. Ehkä ei koskaan. Ehkä tämä on aivan turhaa ja naurettavaa itsekorostuksellista paskaa. Ehkä minä vaan olen paska.

Koska minä lepään? Rytmihäiriö on sydänystäväni. Minun on kovin helppo puhua fyysisistä oireista, terveisin kotipsykologi.

Tuskaisat laskutoimitukset

Laulujen lunnaat on maksettava. Suoritin juuri viimeisen viikon toteutumalaskelmat, jestas, että kirpaisi. Pitää tosin muistaa, että siinä on mukana myös ulkoruokintaa veljen perheen kanssa sekä tarjoomukset vieraille, mutta silti tein onnistuneesti melkoisen loven lomabudjettiini. Enkä mitään näkyvää saanut hankittua, paitsi viisi paria sukkia ja ison kasan naamaryppyjä. Mutta hei, kivaa on ollut, siitä en voi kuin kiittää itseäni sekä ihania ihmisiä ympärilläni! Loppukuu sitä paitsi meneekin rauhallisemmissa merkeissä töissä.

Torstain eväsretki naapurilähiöön on riemuisa. Tuli naurettua pitkästä aikaa niin, että olivat sekä posket että vatsalihakset kipeinä seuraavana aamuna. Olin jo puolen yön aikaan kotona vatsa täynnä grilliruokaa. Perjantai oli tietysti helkkarin kiireinen, koska olin jäämässä viikoksi lomalle. Yritin rakentaa hommat siihen malliin, että tuuraajat eivät joutuisi turhaan ponnistelemaan minulta kesken jääneiden asioiden kanssa. Mene tiedä sitten onnistuinko, mutta toisaalta en aio vaivata päätäni töillä loma-aikaan. Kollega tietää hätätilanteita varten henkilökohtaisen numeroni, työpuhelimessa on siirto päällä.

Töistä matkasin suoraan kauppaan, mistä sain kyydin kotiin ystävältä, sen verran oli ostoksia viikonloppua varten. Harmitti, kun kaikki kolme vieraspaikkamme olivat varattuja, auto piti jättää sakkopaikalle. Mutta niin kai siihen sitten on totuttava, muillakin käy vieraita, eikä vain minulla. Sitten suhrattiin meikki naamaan, vaihdettiin vaatteet ja viiden jälkeen olimme jo Suvilahdessa. Perjantaina tuntui ihmisiä olevan liikkeellä vähemmän kuin viime vuoden Tuskassa. Parasta antia oli Lamb of God. Kamalinta oli Sabaton, minä en sitä tuubaa vaan jaksa, sitä paitsi se ruotsalainen diskuteeraaminen lavalla kävi hermon päälle.

Perinteisessä jalluteltassa on aina tunnelmaa. En muuten pidä syksyllä markkinoille tulevasta Kaski-jallusta. Yök.

Kävimme jopa keskustassa jatkoilla. On the Rocksin alakerrassa oli Tuskan jatkoklubi, jostain syystä eksyimme vielä sinnekin. Ymmärsimme kuitenkin lähteä kotiin ennen kuin valomerkki tuli, väsytti työpäivän päälle aika ravakasti. Ennen unille menoa vetäisimme yöpalaksi rakentelemaani hapankaalilasagnea, mikään ei niin ärsytä kuin herätä nälkäänsä aamusella.

Unta riitti lauantaina aina yhteentoista, olin kovin onnellinen. Olen nimittäin nukkunut kovin vähän viime aikoina. Univelkaa on ollut kovasti. Mieli paranee ihmeesti, kun saa vähän pidemmän rupeaman. Mutta koska olen jo niin pitkään kärsinyt huonoista unista, osaan elää senkin kanssa. Tiedän, että ennemmin tai myöhemmin sitä taas on tarjolla. Runsaan brunssin jälkeen matkasimme takaisin Suvilahteen, Einheijeriä oli tarkoitus päätyä kuuntelemaan. Onneksi olimme paikalla sen verran ajoissa, että kuulimme muutaman viimeisen biisin Ne Obliviscarisilta. Siinä taisi olla tämän vuoden iloinen yllätys ja uusi ihastukseni. Ei sen puoleen, lauantaina onneksi illan viimeinen In Flames jaksoi innostaa ja viehättää, keikka oli hieno! Tykästyin.

Kävimme syömässä Black Dining ravintolassa. Täytyy sanoa, että oheispalvelut sen kuin paranevat Tuskassa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun itse vaan vanhenee ja väsyy. Vielä kun sinne saisi enemmän istuskelupaikkoja. Nyt alkaa käydä viimeistään sunnuntaina jalkoihin kaikki se jaloillaan seisoskelu. Tällä kertaa vaivana oli vielä männä viikolla kipeynyt nilkka, se rasittui sen verran pahasti, että nyt on nilkka paketissa ja yöksi se saa vielä voltaren-hoitoa. Vanhuus ja korkkarit ovat vaarallinen yhdistelmä.

Tarjoilijan viiniesittely: "Helposti dokattava."

Kanasalaatti. Namia! Bändien kuvia löydätte netistä kuitenkin... ;-D

Sunnuntaina löysimme tarjoilualueen takapihan drinkkibaarin. Siellähän se nakotti saunan kupeessa. Pitänee olla kiitollinen, ettei sinne aikaisemmin keretty, olivat nimittäin sen verran makoisat ja kalliit tarjoomukset, että olisi käynyt vielä kalliimmaksi viikonloppu kuin se nyt kävi. Rahaa taas paloi, kun kukaan meistä ei ymmärtänyt pidätellä.

Alkukeitto, gaspacho?

Sunnuntain bändeistä minuun vetosi parhaiten Opeth. Minussa tuntuu elävän pieni proge-eläin. The Sirens kuulosti kamalalta Abba-popilta (tai siis minähän tykkään Abasta, mutta en raskaamman musiikin festivaaleilla). Stratovarius on tullut nähtyä jo turhan usein, vaikka se ihan mukavaa musisointia onkin. Alice Cooperkaan ei kuulu lemmikeihini, mutta kyllähän bändi melkoisen shown veti. Alicen biisit ovat varmaa hittipotentiaalia, mutta ei niistä kyllä mitään uutta irti saa. Ja kertakaikkiaan omituinen oli se "kuolleiden ystävien" muistelupotpurri kesken kaiken (Doorsia, John Lennonia, Hendrixia ja Whota).

Eilen kävimme etelässä (Hakaniemessä). Löysimme yhdestä kaupasta hajupihkaa ja kookosöljyä, toisesta tofua, hallista kolusimme mukaan lounasmaggaroita. Vielä puoli kiloa makeita luumutomaatteja torilta, ennen kuin olimme valmiit siirtymään ensimmäisen kesälomapäiväni lepo-osastolle. Ystävä läksi ajelemaan kotiinsa, tällä kertaa en lähtenyt mukaan, minulla on vahva tarve levätä ja nauttia myös omasta erinomaisesta seurastani. Etenkin kun huomenna on luvassa odotettu vieras. Tänään aion nukkua niin monet päiväunet kuin vain on inhimillisesti mahdollista.

Mielipideautomaatti

Nauroin herätessäni itselleni. Julistin nimittäin jossain seurueessa juuri ennen heräämistäni, että Suomessa tehdään maailman kolmanneksi parasta vodkaa. Parhaat tulivat uniminäni mielestä Venäjältä ja seuraavaksi parhaat Puolasta. Suomalaisen "hyvän" vodkan pullo oli naurettava viritelmä, jota pystyi käyttämään muka kukkamaljakkona tyhjentämisen jälkeen. Voi jestas minun kanssani!

Minua verrattiin koiraan, tai oikeastaan sanottiin, että minulla on jossain määrin samanlainen suhtautuminen ihmiseen kuin kyseisellä koiraeläimellä. Kyseessä tosin onkin aivan erityislaatuinen koira, sellainen, josta pidän. Se on harvinaista. Emma-koira vei sydämeni jossain Lapissa kuutisen vuotta sitten. Hän on luonteeltaan sellainen itsekseen pärjäävä, joka kyllä pitää ihmisistä, mutta ei osaa laskea niitä lähelleen edellisten elämänkokemusten takia. Ymmärrän kyllä vertauksen. Meissä on vähän samaa väritystäkin, paitsi että koira on punaisempi.

Entisen työpaikan kollegojen kanssa vierähti torstaina vajaa neljä tuntia. Sitten ymmärsin lähteä kotiin. Kuitenkin meni taas rauhoittuessa puolille öille, perjantainen työpäivä oli puuduttava. Onni toki oli, että sen verran haastavia tehtäviä jälleen kerran oli tarjolla, ettei tarvinnut edes kuvitella jäävänsä lepäämään laakereillaan.Niitä jäi odottamaan vielä maanantaillekin - tietysti. Tuleekohan koskaan sellaista hetkeä, että saisin pöytää edes jossain määrin puhtaaksi?

Ottoveljen kanssa kirjoittelin eilen iltasella. Vietin aikaa parvekkeella, siellä oli ihanan rauhallista ja lämmintä. Linnut kirkuivat takapihalla, liikenne oli vaimentunut. Naapurin kääpiöt oli jo kerätty sisälle eivätkä humalikkaat vielä olleet liikkeellä. Veliseni oli taas tilannut sukkia, pitää käydä ne noukkimassa jossain välissä naapurilähiöstä ja lähettää hänelle eteenpäin. Edellisen lähetyksen sukat ovat kuulemma kotona, mutta sinne ei ennen marraskuuta ole asiaa, koulu jatkuu tiiviinä. Kummallista ajatella, että hän on valmistumassa vihdoinkin. Kummallista ajatella häntä töissä, mutta pitäisihän minun tajuta, ettei hän enää mikään teini-ikäinen ole ollut vuosikymmeneen. Enkä minäkään. Minähän olen jo vahvasti keskiäkäinen, vaikken sitäkään tahdo välillä muistaa ja ymmärtää.

Olen kovin väsynyt itseeni. Pitäisi olla vaihtopää.

Arkisohlausta

Minua ahdistaa vaaleiden farkkujen puute niin pahasti, että meinasin taas eilen lähteä toiviokierrokselle. Jouduin tolkuttamaan itselleni, että ei ole vielä sellaisen aika, palkkapäivään on vielä viikko, eikä juuri nyt ylimääräistä ole. Mutta kun harmitti, suutari-parka oli sotkenut aikataulunsa eivätkä kenkäni olleetkaan vielä valmiit. Saa nähdä, pääsenkö tänään töistä ajoissa, että kerkeän ennen puolta kuutta naapurilähiöön. Hän kyllä lupasi kompensoida turhan retkeni jotenkin, minä vaan tahdon kengät käyttööni. Ja farkut. Valtakunta vaaleansinisistä bootcutfarkuista!

Lauantaina vierailin naapurilähiössä ystävien uutta koiraeläintä ihmettelemässä. Iltani vietin mielenkiintoisesti lähiön baarissa. Tutustuin kovin erilaisiin ja keskenään erihenkisiin henkilöihin. Sen verran kiinnosti kupletin juoni, että en malttanut lähteä kylille. Ilta tuli edulliseksi, koska miehet. Oli varsin avartavaa kuunnella mielipiteitä itsestään. Tuntemattomat ihmiset näkevät minut kovin eri tavalla kuin itse koen itseni. Yleensä minut nähdään huomattavasti positiivisempana ja valoisampana kuin olen. Toisaalta hiprakassa minusta tulee optimistisempi, se saattaa selittää paljon. Sen lisäksi minulla on kuulemma säteilevät silmät. Jaa. Kaikesta tästä voimaantuneena kävelin kotiin, eikä edes väsyttänyt. Sunnuntaina sitä lajia kyllä oli liikkeellä, niin kuin muinakin sunnuntaipäivinä.

Olen lukenut kalenteriani väärin. Meinasin ottaa junaliput Länsirannikolle aivan väärälle viikonlopulle. Nyt pitää kysyä ystäviltä, voiko viikonloppua vaihtaa vai meneekö elämä vaikeaksi. Sen sijaan pitkäaikainen ystäväni Itäisessä Suomessa teki minulle toisen ehdotuksen, siitä taitaa olla mahdotonta kieltäytyä. Heinäkuussa pitäisi sen lisäksi yrittää keretä nähdä kirjeenvaihtokaveria, hänkin heräsi talviunestaan kirjoittelemaan. Tässä on vielä helevetin hyvä läpisekoilun paikka, kun sotken aikatauluni rehvakkaasti. Etenkin kun töitä pitäisi tehdä enimmäkseen.

Sananen unesta, olen ryhtynyt nukkumaan, nyt kai voin jo olla melkoisen varma asiasta. Ilmiötä on kestänyt kuukauden päivät. Herään edelleen öisin, mutta nukahdan uudelleen, olen siis joko hullu tai viaton, kun asiat eivät enää pidäkään hereillä. Riemua!

Tytön paras tavara

Tytön paras ystävä on kampaaja. Vaikka se tahtoisikin erinomaisen värjäys-, pesu- ja leikkaussession jälkeen vääntää tukkasi omituisille käkkäröille ja haaveilisi vielä kampauksia tekevänsä hiuksiisi. Just joo, minä ja kampaukset olemme aika kaukana toistamme. Jos olisin toisenlainen nainen, varmaan ottaisin hänen tarjouksestaan vaarin. Seuraavalla kerralla vaihdamme värimaailmaa kupariin, kun kuulemma tukkani luontainen pigmentti vastustaa sinistä ja puskee keltaisen pintaan. Minä kuuntelen silmät pyöreinä ja nyökyttelen.

Muutenkin kampaajani on hauska heppu. Hänen kasvuaan aikuiseksi on kyllä ollut ihana seurata.Olemme seurustelleet maksullisesti jo yli neljä vuotta. Hän tuntee minut päällisin puolin, meillä on hauskaa ja hän on ammattitaitoinen. Voiko enempää toivoa? Hän kertoilee retkistään maailmalla, vanhemmistaan (nuorempia kuin minä), ihmissuhdeseikkailuistaan, ruuanlaitosta. Kivaa seuraa, puhe tulee pakottomasti puolin ja toisin.

Eilen olisi ollut jossain Kalliossa tarjolla hyvää naisseuraa, mutta en enää kello puoli kahdeksan minnekään jaksanut, väsytti armottomasti. Sitten kuitenkin kotona kukuin ohi luontaisen nukahtamisaikani ja viimeisen kerran vilkaisin aikarautaa joskus yhdentoista jälkeen. Ei mitenkään ilahduttanut herätä täydessä iskussa tuntia ennen kellonoittelua. Saldo jäi aika vähiin, viisi tuntia ei pitkälle riitä. Mutta - vähemmälläkin on pärjätty ja ehkä iltasella töiden jälkeen otan tupluurit.

Jos löydätte jostain vaaleansinisiä aikuiskokoisia bootcutfarkkuja, kertokaa. Tiedoksi: aikuiskoot alkavat numerosta 44 ja lahjepituus on ainakin 80 senttiä.

Kun saisin mennä, menisin

Nimittäin takaisin nukkumaan. Eilinen unille meno myöhästyi työretkeilyn takia. Kävin tutustumismatkalla jossain päin Hämettä, katsastimme pari kokouspaikkaa. Asiallista meininkiä, mutta kotona olin vasta yhdeksän jälkeen. Tänä aamuna heräsin viiden maissa niin elävään ja todenmukaiseen painajaiseen, että unet tärähtivät silmistä. Ei mitään önniäisiä, vaan ihan tavallista elämää, surullinen tapahtuma, joka aivan hyvin voisi olla todellisuutta elävässä elämässä. Sanotaanko, että hylkäämiseksi tulemisen kokemus ja pelko ovat minussa vahvasti läsnä heti pintasilauksen tuolla puolen.

Ennen unille menoa tuijottelin verohallinnon kirjeitä. Sekä Ottoveljelle että minulle on tulossa joulurahaa pari sataa euroa. Olin tyytyväinen oman verotukseni avulla järjestämääni pakkosäästöön, edellisenä vuonna nimittäin en onnistunut, jouduin maksamaan muutaman kympin. Minusta on kiva järjestää asiat niin, että valtio säilyttelee rahoja puolestani. Valon juhlan aikaan ihmisellä on yleensä jotain ylimääräisiä kuluja

Aamu alkaa paskakokouksella asiasta, joka ei enää ole minun päänsärkyni, vaikka sitä minulle rehvakkaasti taas yritetään vyöryttääkin. En aio ottaa, ei ole aikaa. Tein ennen tutustumisretkelle lähtemistä kehityskeskustelupaperini ja jos ette tuntisi minua, ette edes huomaisi minun vituilevan. Olen niin kyllästynyt taistelemaan elintilasta ja arvostuksesta, että pahaa tekee. Milloin maailmasta tällainen tuli? Milloin minä ryhdyin kyyniseksi paskiaiseksi?

Töiden jälkeen matkaan halliin. Lupasin blinikesteille hevosenlihaa, ystävälle taidan tehdä lammaspullia ja aamupalalle pitää saada savukalaa. Loppupäästäisen eväät käyn tutkimassa sitten lauantaina, onneksi kaupat ovat aivan normaalisti silloin auki. Todennäköisesti tänäänkään en hallissa itsekseni ole, mutta koitan kestää sen kuin naiset konsanaan. Ainakin aggressiotasot olisivat näin aamusta kohdallaan, minua ei juuri nyt tönittäisi.

Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että on hauska juttu yrittää aprillata minua tänään. En vain ole sillä tuulella.

Ihon petos

Että tämän elämäksi kutsutun hitaan itsemurhan seuraaminen on välillä rasittavaa. Kasvojen kollageenisidokset ovat vihdoinkin saaneet tarpeekseen, painovoima hoitaa loput. Muutos on hidas, mutta vääjäämätön. Nyt eivät enää auta hyaluronivoiteetkaan, joiden nimiin olen tähän saakka vannonut. Jos olisin rikkaampi ja turhamaisempi, ryhtyisin hyvin varmasti suunnittelemaan plastikkakirurgin vastaanotolle siirtymistä. Mutta en ole, hyvä niin. On ihan suotavaa, että eletty elämä edes jossain määrin näkyy, en tahdo olla mikään Dorian Gray ja piilotella rumaa kuvaani ullakolla, tahdon näyttää sen muillekin.

Ruman kuvan näyttämisestä tuli mieleen Kolmonen, se kirjoittelija. Hänelle kun olen kertonut lähes kaiken, silti hän tahtoisi tavata minut. Outo tyyppi, mutta onhan hänellä omat salaisuutensa ullakollaan. Minä taas olen tietoinen niistä. Onneksi, minä nimittäin inhoan yllätyksiä.

Viime yönä unessa joku selitti minulle kiihkeästi, että en tahdokaan seurustella enkä vakaata ihmissuhdetta. Väitin kovasti vastaan, että tahdonpas, joo. Ja että kyllä minusta sellaiseen olisi, en vaan koskaan ole saanut kunnon tilaisuutta. Muistaakseni se sama joku taisi todeta, että jos sitä etsii tuollaisista paikoista, mistä minä miehiä elämääni kaivelen, ei ole mikään ihmekään, etteivät ne kovin vakavasti otettavia ole. Mutta kun minä tahdon molemmat maailmat, jostain sellainen voi löytyä. Muuten olen nukkunut suorastaan hyvin; heräilen kyllä, mutta saan yleensä unta. Näyttää siltä, että seitsemän tuntia on maksimimäärä zetaa minulle - ainakin ilman lääkitystä.

Tällä viikolla aion keskittyä vaatehuoltoon. Yksi paita pitää lyhentää loppuun ja yksien litteiden housujen lahkeet pitää ommella kasaan. Niistä oli lähtenyt lanka juoksemaan niin, että koko toinen lahje repsottaa auki. Minun pitäisi myös siivota. Kun en kerta viikonloppuna jouda, niin sitten sen pitäisi tapahtua viikolla. Se vaan on niin vastenmielistä, vaikka sen jälkeen onkin helkkarin hyveellinen olo.

Granaattiomena oli pilallinen. Sen sisällä haisi home. Olin vähän katkera, kun aamujogurttini ei saanutkaan kuin puolikkaan banaanin. Sillä kyllä pärjää, mutta maku olisi hienostunut kirpeänmakeilla pikku palleroilla. Kotiruokintakin on ollut naurettavaa, olen alkuviikosta tehnyt jonkun pataruuan, jota olen uskollisesti syönyt neljä päivää. En edes muista, koska tällaista tylsyyttä olisi ollut liikkeellä.

Huonosti, mutta ei hyvästi

Suomalainen, sinulla ei ole rytmitaju/ koordinaatiokyky verissä, totesin itselleni, kun rämmin läpi ensimmäisen ryhmäliikuntatuntini sitten lukiovuosien. Mutta aion mennä uudelleen, vielä on kolme kertaa jäljellä. Sitten pitäisi osata jo tehdä juttuja itsekin. Koska sehän tässä koko projektissa on tarkoituksena, että pääsen eroon ryhmäliikuntapaineesta ja saan heilua itsekseni. Tarvitsen vain ensin opetusta, miten se tapahtuu.

Työpäivä oli helvetistä, kun pääsin kustannuspaikalle vasta vähän ennen kymmentä. Hivenen sitä paransi kollegan läksiäiseksi minulle roudaama suklaalevy, mutta nohevana täti-ihmisenä pistin sen paloiksi ja syötin sisäisille asiakkailleni. Niitä kun riittää. Ja moninaisia ovat heidän toiveensa ja tahtotilansa. Onneksi lounaalla tarjottiin silakkapihvejä!

Iltasella olin niin väsynyt, ettei pyykinpesusta meinannut tulla mitään. Rämmin senkin läpi vain huomatakseni, että sängyssä uni oli hukassa. Ensimmäisen kerran heräsin klo 23, sitten klo 2, klo 4 ja klo 5. Silloin päätin pompata ylös. Tätä se vaan joskus on. Kurjaa toki, että tiedän tänään olevani nuutunut, mutta onni onnettomuudessa, en olekaan menossa paljuun virumaan neljäntuulenlakki päässä (saamelaisten päivän kunniaksi näin oli tarkoitus), koska ystäväperheen kääpiössä on influenssa. Muuta pahuutta kyllä on jo suunnitelmissa, katsotaan nyt, miten tädin käy.

Kunpa tästä päivästä tulisi kohottavampi!