Tuskaaaaaaa

Olen laiminlyönyt sinua, rakas päiväkirjani. Mutta kun elämä, tiedäthän sinä?

Viimeinen viikko ennen loman alkua oli kaoottinen. Perehdytin nuorta tuuraajaani päivittäin, itse tein kiireellisiä asioita pois jaloista kuleksimasta. Tiedän, että paljon jäi tekemättä, siitä on vaan sitten jatkettava heinäkuussa samalla kun perehdytän seuraajaani ja tuuraan kollegaani. Epäilenpä, ettei aika käy pitkäksi. Perjantaina tilasin iltapäiväkahvit kesäpoikien viimeisen yhteisen työpäivän kunniaksi, annoimme heille hauskat pikkulahjat ja harrastimme keskinäisen kehun kerhoa tunnin verran.

Sitten tulikin jo kiire kotiin, kun kuulin, että ystävä odotteli jo parkkipaikalla. Kuuma oli ja hiki valui valmiiksi, kun kotiin pääsin. Nopeasti fressasimme itsemme ja otimme muutaman etkojuoman ennen kuin viipotimme Suvilahteen. Taaskaan ei mitään jonoja ollut missään, rannekkeen vaihto sujui nopeasti ja muu posse löytyi - yllätys, yllätys - baarialueelta varjosta. Sitten vaan nautittiin, naurettiin, vaellettiin, seisoskeltiin, istuttiin, juteltiin ihmisten kanssa ja haisteltiin ilmapiiriä. Leppoisaa, mukavaa, kuuma, hiki, naurua, jallua, siideriä, kuohuviiniä, pientä flirttiä, hiprakka, hodari, drinkkibaari... Ja niin loppui ensimmäinen päivä.

Lauantaina rakentelin brunssin, juomaksi oli ystävä varannut vaaleanpunaista Moet&Chandonia. Siitä oli jälleen hyvä lähteä kylille, poiketa perinteisesti Lennonjohdossa ennen kuin alueelle pääsimme. Iltapäivällä keikkojen välissä kävimme Black Diningissa. Herkullista ruokaa lyhyeltä listalta. Sivistynyttä, mustaa, ruusuja, nopea rivakka ja ystävällinen palvelu. Kyllä kannatti! Viskibaariinkin tutustuimme, sen parhaana puolena olivat alakerrasta löytyvät ihmisvessat. Kyllä sitä oppii arvostamaan posliinia, kun bajamajassa hautovan kuumalla kelillä yökkäilee jo hajusta. Mutta bajamajatkin olivat siistit, ei siinä mitään.

Toisenakin iltana ymmärsimme parastamme ja tulimme jatkoille kotiin. Olin varautunut molempina iltoina siihen, että tein iltapalaa ennen kuin kävimme unille. Nukkumatti oli valitettavasti kusipää eikä huomioinut minua kuin typerillä miniannoksilla, 4 - 5 h unta huonojen viikkounien lisäksi alkaa tehdä minusta hermoraunion. En kuitenkaan vielä ole ryhtynyt tappamaan ihmisiä.

Sunnuntain sadekaan ei masentanut, kun posse oli taas koossa kokonaan. Syöminen jäi vähän vähille ja kun minut vielä vokoteltiin baariin seuraamaan potkupallomatsia, niin sanotaanko, että tänä aamuna ei olo enää ollut parhaasta mahdollisesta päästä. Eikä enää ollut kuplajuomaakaan. Kärvistellessä menee tämä päivä, huomenna aloitan selväpäisen loman.

Entäs musiikki tänä vuonna? Lordi oli aika reppava, ihan kiva kuulla muutakin kuin se helevetin euroviisu. Testament aina uotettava ja hieno, Avantasiaa emme arvostaneet. Olisi ehkä pitänyt jotenkin tutustua aiheeseen etukäteen, nyt vaan lähinnä haukotutti. Lauantaina Primordial tehosi minuun, tietysti, irkkuja! Tsjuder oli aivan turhan rankkaa, mutta Turmion Kätilöt ilahdutti. Ystävätkin sain heistä innostumaan, savolaishuumori ja musiikki ei mennyt hukkaan. Hyväntuulista touhua. Thunderstone fanihan minusta tuli jo vähän aikaisemmin, nyt vaan tunne vahvistui. Anthrax on aivan ensimmäisiä lemppareitani nuoruudestani, hieno tiukka ote jatkuu. Staminallekin lämpesin vihdoin, mutta Ghost, oi voi, ai ai ja jestas sentäs! Ihan mieletön, upeeta ja mahtavaa! Mikä lauantain lopetus, wow!

Sunnuntain aloitimme Hatebreedillä, olihan mättöä ja vetoa! Samoin Gojira sekä Katatonia saivat puntin vipattamaan. COB oli suoraan sanottuna tylsä. Jos herra Laihoa pidetäänkin yhtenä parhaista kitaristeista, niin silti he voisivat vaikka miettiä laulajan vaihtoa. Ja minkä ihmeen takia ne saundit piti puurouttaa, kun kaikilla muilla sanoistakin sai selvää. Mutta toki oli kivaa, kun muilla oli kivaa. Ei vaan minusta tullut Bodomin lasten fani tälläkään kertaa.

Nyt sitten suunnittelemme Wackenin matkaa. Matkailuautolla maailmalle ja takaisin, kenties jo ensi vuonna.

Mon amour - juhannus-Tampere

Olin jälleen kerran oikeassa itseni suhteen, kun varasin matkan Tampereelle vasta perjantaille. Sain levättyä töiden jälkeen, jossain määrin jopa nukuttua, eikä pakkaamisen kanssakaan ollut kiire. Sitä paitsi juna oli lähes puolityhjä, ei ryysistä, vain omaa rauhaa ja musiikkia puhelimen syövereistä 1,5 h. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisalla mielellä. Tampereella kävelin hiljaisen kaupungin läpi, ystävä luotti minuun jo sen verran, että sain ihan itse hoitaa itseni hänen luokseen.

Siellä lyötiin ensitöiksi käteen lasillinen kuplivaa. Ruoka valmistui hetken päästä, siihen olivat viileässä soveliaat ruokajuomat. Tullikamarinaukiollle kerkesimme viideksi. Tai Klubilla se ensimmäinen keikka taisi olla. Järjestelyt olivat muuttuneet, aukiolla ei enää lavaa ollut. Eikä oikeastaan niin paljon ilmaiskonsertteja muutenkaan. Noh, minä kuitenkin viihdyin koko viikonlopun, mutta Pakkahuoneen terassi ei mikään keikkapaikka ole, ei ainakaan, jos se sullotaan täyteen saunoja. Eivätkö ne onnettomat muovituopin lärpäkkeet mitään ihmisnautinta-astioita olleet, oikein nolotti paikan puolesta.

Perjantain yllättäjä oli Lopunajan mies. Veikkaanpa, että siinä on ryhmä, josta kuullaan vielä. Varmoja nakkeja olivat Hannibal ja Olavi Uusivirta. Aurorasta en vielä oikein tiedä, mitä ajatella, Vilma Alina ei iskenyt eikä myöskään Vesala, vaikka sitä kaikkialla hehkutettiin. Ei vaan ollut minun teekupilliseni, niinpä poistuinkin tapaamaan ystävää Amadeukseen. Siellä sitten taas valitettavasti ilta vierähti aina hamaan pilkkuun, ei ehkä välttämättä ollut ihan viisain temppu. Vähänkö väsytti, kun ystävän luokse pääsimme, hyvä, etten nukahtanut pää ruokalautaselle.

Lauantain brunssi piristi, tarjolla oli herkkuja ja kuplajuomaa. Kiirettä emme pitäneet, kerkesimme vasta Samannan keikalle. Se oli niin taiteellinen pläjäys, että oikein pahaa teki. Ei iskenyt. Eikä muuten iskenyt Harmaa Hurttakaan. Minä kun en juuri humoristisen musiikin ystävä ole. Koska Klubilla oli vaan jotain räppii ja hiphoppii, minut vietiin lähibaarikierrokselle. Kehut menevät Salhojankadun pubille, ihanasti rempallaan ja erinomaisen ammattitaitoinen henkilökunta. Hyviä oikeita siidereitä, sain jotain aivan uutta, Westonsin Wyld Wood on melkoisen vahva, mutta luonteikas tuttavuus.

Jätkäjätkät oli varma hitti, kun Klubille pääsimme. Gettomasan keikastakin loput kuulimme, pitää sanoa, että emme menettäneet mitään. Etenkin kun bassonamikat oli käännetty taas kaakkoon, kun laski juomalasin pöydälle, se pomppi itsekseen eteenpäin. Ei hyvä. Huomasi kyllä, että lauantain ohjelma oli turhan ohut, porukkaa ei juuri liikkeellä ollut, mutta ne jotka olivat, saivat kyllä jälleen tanssiannoksensa. Minä en juurikaan jaksa Jätkäjätkiä levyltä kuunnella, mutta keikkabändinä se toimii mielettömän hyvin. Hyväntuulista energiaa ja söpöjä nuoria miehiä.

Vielä piti sen päälle poiketa baarissa, mutta onneksi ymmärsimme kotiin lähteä, vaikka jatkoillekin kovasti houkuteltiin. Oli kuitenkin kotiinpaluupäivä eilen, niin ihan hyvä tasoittaa elonsa sen mukaan. Yöpaikan Muska-kissa täyttää syksyllä jo 21 vuotta, sain paljon rakkautta ja hurinaa vanhalta kissaneidolta. Niin käy kissoille kuin ihmisillekin, aika raihnaisia meistä lopussa tulee, kuivia köppänöitä.

Tänään pitää vielä kengät suutarille. Olen uusimpia Neosens-kenkiäni käyttänyt niin taajaan, että asvaltti on syönyt kantalaput. Jos vielä popoilla kuukauden päivät kävelen, syö se kannatkin. Ja sitähän minä en tahdo. Niinpä pitää lähteä moikkaamaan kauppareissulla luottosuutaria. Pyykit on jo pesty, vielä kun siivoaminen alkaisi kiinnostaa, niin tulisi käytettyä vapaapäivä hyvin.

Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Unissakävelijä

Kun kerroin ystävälle viimeaikaisia tapahtumia, hän nauroi, ettei mikään ihme, että olen vähän kipeä. Hihittelimme, että kunhan aikaa kuluu, teen elokuvakäsikirjoituksen ja lähetän sen Coenin veljesten käsittelyyn. Työnimenä voisi olla Kuinka suoritan 12 vuoden parisuhteen kahdessa kuukaudessa. Siltä tämä on tuntunut, eivät ole juuri jalat maata koskettaneet. Mutta nyt se on onneksi ohi, ehkä myös kevätmania alkaa laantua ja pääsen normaalirytmiin. Tai mikä nyt on normaalia enää tänä päivänä? Olen kai muutenkin suhteellisen vauhdikas, kun sille päälle satun.

Eilinen oli taas niin mukava päivä, kun töistä pääsin. Suihkun jälkeen kerkesin meditoida hetken, ennen kuin ystävä saapui. Naaman restauraation jälkeen ajelimme bussilla Hertsikkaan syömään kahden muun rakkaan kanssa. Testasimme Treffipubin, kun sitä niin oli kehuttu. Ruokalista oli aika suppea, olisiko johtunut kesästä vai onko se vaan kustannustehokkuuden hakemista?  Palvelu oli huolimatonta, vettä ei tullut pöytään ennen kuin alkuruuan jälkeen, lisäjuomatilauksia ei kysytty, laskun tilaaminenkin oli vaikeata. Ja se ahtaus oli ahdistavaa. Hyvä, ettemme istuneet vieraiden seurueiden kanssa sylikkäin. Ei tarvitse mennä toista kertaa, vaikka eväs nyt oli ihan ookoo. Jaoimme alkupalalankut, niissä oli kivasti erilaisia makuja eikä vegeburgerissanikaan ollut mitään vikaa, aika pliisu tosin minun makuuni. Juustoburgerien pihveissä olisi saanut yhden ruokailijan mukaan olla muutakin makua kuin liha. Sen lisäksi hän tilasi pihvinsä kypsänä, mutta sai sen mediumina.

Jatkoimme ystävän kanssa Hakaniemeen, en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ravintolalaiva Wäiskillä. Siellä oli joku ihmeellinen Jytäkesä-tapahtuma, joka ei tainnut mikään suksee olla. Meillä oli mielessä tosin vain yksi keikka; Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Ystävä ei heitä ollut aikaisemmin nähnytkään. Ja olihan se taas niin kova veto, että oksat pois! Siinä on nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja nostaa tunnelman kattoon. Musiikista nyt puhumattakaan, tanssijalkaa ryhtyy väkistenkin kutittamaan.

Vielä hetken seurasimme laivan touhuja, saimme jopa juomat nuorelta herralta Varsinais-Suomesta, kiitos vaan sinne, reipas poika! Kävelimme keskustaan Rocksin yläkerran baariin, siellä taas riitti seurattavaa ja jututtajia. Hauskaa oli, mutta onneksi ymmärsimme jo puoli kolmen maissa vetäytyä bussiin. Sain viime yönä unta kuutisen tuntia, se on kuulkaas paljon verrattuna viimeisiin aikoihin.

Herkemmät voivat sitten jättää seuraavan lukematta. - Veliseni kirjoitti, että äidin tila huononee nopeasti. Minun on pakko saada töissä loma-asiat selväksi, eihän tästä mitään tule, kun ei edes saattohoitoa pääse tekemään, saatana! Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Kuolema ja kituminen ovat perseestä ja minulla kun on sellainen paha miesmäinen lähestymistapa asioihin, että tahdon hoitaa ongelmat, enkä vain puhua niistä. Nyt vaan on sellainen ongelma, ettei minulla eväitä ole sen ratkomiseen. Armomurhaakaan eivät taida hyvällä silmällä katsoa. Voi olla, että lähiaikoina siirryn pohjoisempaan Suomeen pidemmäksi aikaa. Prkl, prkl, vittu, saatana ja kaikki muut jumalan kirosanat.

Nukkuneen rukous

Perjantaina jo kurkkua kuristeli ja nenä valui. Huitaisin kasan apteekkituotteita naamaani ja pikaisen suihku-meikki-vaaterumban jälkeen riensin Kaisaniemen rantaan nauttimaan ystävien seurasta ja suorastaan välimerellisestä ilmastosta. Kivoja kuvia jäi muistoksi kesäisestä soireesta ennen Queenin konserttia. Olipa upea ilma!

Suzanne Vega jo esiintyi ennen kuin puistoon pääsimme. Yllättäen en enää jaksanutkaan kiinnostua hänestä, vaikka aikanaan kovasti tuli tytsyä kuunneltua. Elämä on järjestänyt minulle sen verran kokemuksia, ettei enää tarvitse muiden elämyksiä tai tekstejä niin vakavissaan ottaa. Järjestelyt olivat jälleen kerran pyllystä, pitäisi uskoa, ettei Kaisaniemessä osata niin kuin Tuskassa, mutta sepä ei meitä haitannut, kun musiikki oli pääasia. Ja musiikkia tuli koko rahan edestä. Iso karaoketapahtumahan se oli Adamin johdolla, mutta Queenin musiikki ja sanoitukset saivat jälleen kerran jossain välissä kyyneleet valumaan pitkin poskiani. Hieno tapahtuma, mutta jää kertaluontoiseksi, ei korvaa ehtaa tavaraa. Adam oli ihan ookoo, eikä luojan kiitos pyrkinytkään olemaan mikään Freddie.

Keikan jälkeen tuli sitten hortoiltua siellä täällä. Niin tuli lauantainakin. Jälki ei välttämättä ollut tavanomaisen viehättävää ja kaunista, vaikka alkoikin hauskoissa merkeissä. Lopputulema on, että IM:n tavarat odottelevat siisteissä nipuissa noutajaansa, minulla on poskiontelontulehdus, olen nukkunut noin vuorokauden, toisenkin aion vielä vetää. Sen lisäksi minulla olisi tahtoessani uusi ihailija ja treffit, mutta ne saavat odottaa pölyn laskeutumista.

Nyt on pääasia saattaa itseni ja talouteni kuntoon. Lohdutin itseäni, että tätä vartenhan vararahastot ovat olemassa, ei aina voi tietää, miten maailmassa käy. Sitä paitsi olen ehjä ja tiedän, mitä tahdon. Tai ainakin mitä en.

Kiiruhdan hitaasti

Lauantaina siivosin, oli korkea aika suoraan sanottuna, ette arvaakaan löytyneiden villadoobermannien määrää. Ostin parvekkeelle mustasilmäsusannan, se puhutteli minua Pirsmassa, kauemmas en jaksanut lähteä. Ehkä joku päivä jaksan pysähtyä bussireitin varrelle sattuvalle puutarhakaupalle ja hankkia lisärehuja, niin kuin vaikka yrttejä, isoon ruukkuun. Tuli heti vähän parempi olo, kun jaksoin kiinnittää huomiota kotiini. Se ei tunnu enää niin turvattomalta.

Tein suolaisen piirakan (aivan liian suuren) ja juopottelin viiniä, kun Dervissi soitti useampaan otteeseen. Hän kierteli ja kaarteli asioita, niinpä kun välillä ystävä laittoi viestin, että Kalliossa ollaan ja tervetuloa, niin kerkesin vastaanottaa sen kutsun, ennen kuin Dervissi pääsi itse asiaan. Hän olisi kutsunut minut saareen saunaan. Minä en kuitenkaan enää alkanut perua sopimuksiani, parempi ehkä olisi ollut taloudellisesti, mutta toisaalta teki mieli nähdä ihmisiä. Täysikuu saaristossa ei toisaalta olisi ollut mikään tyhmempi vaihtoehto. Nyt se kesäyö meni siististi sisätiloissa.

Kun neljän maissa sunnuntaiaamuna kävelin bussipysäkiltä kotiin, tunsin jotenkin olevani elossa. Oli hyvä olo, olin jutellut ihmisten kanssa, nauranut ja vakavoitunut. Olin antanut ja saanut, enkä toisaalta tehnyt mitään pahaa itseäni kohtaan, jota sitäkin tiedän tapahtuneen pettymysten jälkeen. Ehkä minä vielä opin armollisuutta itseäni kohtaan. Ainakin pitää ymmärtää edetä hitaasti, minulla ei saa olla kiire.

Juhannus menee Tampereella tavanomaiseen malliin, junaliput jo ostin, kun halvalla sain. Kyllä tämä tästä. Viime yönä näin unta isästäni ja S:stä. Molemmat nukkuivat - eli oli rauhallista. Päätin tehdä heille ruuaksi munakasta. Outo uni, etenkin kun tietää, ettei kumpikaan heistä ollut lempi-ihmisiäni, mutta ehkä alitajuntani on päättänyt antaa heille anteeksi. Johan tuo olisi aikakin.

Leivänmuruja tai pikkukiviä

Perjantaina tietenkin myöhästyin bussista. Kerkesin Paavalinkirkolle viisi minuuttia ennen siunaustilaisuuden alkua. Niinpä ei jäänyt juurikaan aikaa jutella kenenkään muun kuin seuralaiseni V:n kanssa. V ja S tutustuivat Limingalla aikoinaan. Tilaisuus oli järjestetty niin, että kukkienlasku oli ennen varsinaista siunausta. Pappi puhui vähän, mutta kauniisti. Minä vollotin paljon, enkä näyttänyt yhtään kauniilta.

Muistotilaisuudessa en saanut juuri ruokaa alas, keittoa söin. Muuten harrastin tupakointia ja juttelua ihmisten kanssa ulkona. Vieläkin tuntuu keuhkoissa. Sitten vielä tapasin S:n viimeisimmän tyttöystävän ja kihlatun, erittäin kaunis ihmisen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ja kovin naiivi rakkaudessaan, mutta sitäpä ei minun tarvinnut enää vatuloida eikä hänen mielikuviaan rikkoa. Pahoin pelkään, että S ei olisi koskaan muuttunut, vaikka hän siihen uskoikin kovasti.

Sitten rumuttiin baareja, muisteltiin edesmennyttä, vähän riideltiin, vähän sovittiin. Ja juotiin. Joskus yhdentoista maissa yhden baarin edessä näin ihmisen, joka jotenkin toi mieleen S:n. Ja mitä mie teen, menen halamaan ja selittämään. Herra liittyi seuraamme, seurasi meitä vähän ihmeissään, mutta jostain syystä tarttui minuun. Jopa niin lyhyessä ajassa, että oli suorastaan järkyttävää, miten nopsaan siirryin hänen kanssaan kotiini. Siellä olemmekin viettäneet neljä vuorokautta puhuen, kertoen ja kuunnellen. Kaikki tapahtuu liian nopeasti, kaikki on uutta, kaikki on ihmeellistä, kaiken ei pitäisi käydä näin. Minua pelottaa, eikä pelota yhtään. Elämä on ihmeellinen paikka, siellä on ihmeellisiä ihmisiä.

Mutta katsotaan nyt. Ihmemies lähti kotiinsa. Saa nähdä, osaako hän tänne takaisin ja koska, saa nähdä tiputteliko hän peräänsä vanan pikkukiviä vai leivänmuruja. Pikkukivien avulla hän osaisi tänne, leivänmurut syövät lintuset (muistatte varmaan Hannu ja Kerttu-sadun). Mutta mitään en kadu.

Deliberate mayhem

Tulin käymään kotosalla sillä välin, kun Rotumarsu katsoo Walking Deadia. Kauhu ei edelleenkään ole minun ohjelmani. Näen vain painajaisia. Turha siis kiusata itseään tai toista, kerkeänpähän käydä kotona kääntymässä ja keräämässä unohtamani ruoka-aineet. Minulle tosin on annettu vain apukokkioikeudet, lihaan en kuulemma pääse koskemaan. Teen sitten pari lisuketta ja valkosipuliperunat.

Torstai-iltana matkasin saunan jälkeen pohjoiseen parin juna-aseman verran. Siiselihän se sieltä taas huuteli. Valitteli olevansa kovin kiireinen aina siihen saakka, kun saavat harrastetilansa valmiiksi. Mikäs siinä, ei se minua haittaa, kunhan nyt välillä satumme samoille huudeille. Pari baaria kiersimme ennen kuin matkasimme hänen luokseen. Siellä pidimme taas omat alkoholia ja musiikkia iltamat, meni pitkään. No new; same same, but different. Ennen kuin Siiselin luota läksin, hän nakkasi minulle suklaamunan kätösiin. Hassu pääsiäispupu. Pidän munaa jakavista pupuista.

Pääsin ajoissa liikkeelle. Minua ajoi tarve päästä apteekkiin. Syy oli typerä, sitä gynekologin kirjoittamaa uutta estrogeniäkään ei löytynyt apteekista. Piti sitten ryhtyä epätoivoisiin tekoihin, kysyin, että mitä heiltä yleensä löytyy, lähetin apua-SOS-tekstarin omalääkärilleni pohjoisempaan Suomeen. Että nyt kaipaisin apua, ennen kuin ryhdyn tappamaan ihmisiä. Onneksi ystävä ymmärsi hädän ja soitti puhelinreseptin. Sain kuunnella kaukokettuilua puolisonsa taholta, kun viisasteli taustalla, että pitäähän ystävän pelastaa Uudenmaan pääsiäisrauha. Siihen totesin, että tässä vaiheessa aletaan jo puhua maailmanrauhasta. Ja että hyvähän se on sieltä 400 km päästä huudella.

Tänään tulee karitsaparka ja muuta hyvää. Iltasella saunaa ja lisää alkoholia ja musiikkia iltamia. Mukavaa ja leppoisaa. Minulla on kyllä hauskaa Rotumarsun kanssa. (Joku saattaisi viisastella, että taitaa olla hauskaa kaikkien kanssa. No niin on, etenkin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olen itse valinnut. Nyt niitä vaan on taas enemmän kuin pitkiin aikoihin. Tiedän, ettei tilanne tule jatkumaan tällaisena loputtomiin. Siksi nautin tästä niin pitkään kuin voin.)

Ajan nopeita liikkeitä

Viikonloput ovat lyhyitä, mutta tuskin kestäisin niitä pidempinä. Perjantain vietin RM:n hoivissa. Hän on kovin huomaavainen ja hellä. Koen oloni ihmeen turvalliseksi hänen kanssaan, asioilla on kurssinsa ja siinä pysytään. Saunan päälle sain omatekoisen jättiläishampurilaisen, joka painoi silmäripset silmien päälle. Onneksi painoi, hyvien yöunien ja aamiaisen päälle piti rientää alakylille.

En jaksanut siivota, enkä oikein tiennyt, mitä tekisin ruuaksi, varsinainen kätevä emäntä siis. Niinpä kasasin pöytään vähän kaikenlaista tapas y pipas -hengessä. Osa oli kotoisin suoraan kaupan hyllystä; yrttimarinoituja oliiveja, mozzarella-salaatti, sitruunauusia perunoita, tonnikalaa, pinaattipizzaa, jättikatkaravun pyrstöjä sekä kampasimpukoita. Ainakin makuharmoniaa/ kakofoniaa riitti.

Neljän naisen voimin venyttelimme ruokapöydässä aina puolille öin. Siirryimme lempibaariiniin, kun Dervissi sieltä viestitteli olevansa seuraa vailla. Kuinka ollakaan, jatkoillehan siitä jouduin. Jauhoimme D:n kanssa ikuisia aiheita, mutta onneksi ennen seitsemää ymmärsin lähteä kotiin. Bussissa jouduin jo oikein sinnittelemään pysyäkseni hereillä, musiikin voimin raahasin itseni kotiin.

Arvaatte varmaan mihin käytin sunnuntain. Mutta uni teki hyvää, luvassa on hektinen viikko, kollega on lomalla ja minulla on joka illallekin vielä jotain ohjelmaa. On minun vuoroni lomailla pääsiäisen jälkeen, en vaan ymmärrä, miten saan hoidettua asiat siihen kuntoon, että voin jäädä lomalle. Varsinainen piinaviikko edessä, sopii hyvin pääsiäisen henkeen.

Hyvin, mutta huonosti

Jatkoin sitten makaamista, kun olin alkuun päässyt. Parin terveemmän päivän päälle sain ilmeisesti noroviruksen kimppuuni. Jouduin jopa oksentamaan. En suosittele erityisesti yli 38,6 asteen kuumeessa. Sattuu. Onneksi ei ruoka aamulla maistunut, ei ollut kovin paljon materiaalia ja helpotus oli välitön. Sitten vaan oli kuumetta.

Viikonloppu oli riemuisa. Perjantaina kävimme hallissa sekä Arabiassa ennen kuin huitasimme sampanjan kitusiin ja siirryimme ulkoruokintaan. Jos jaksaisin näpytellä, kertoisin mielipiteeni Toscaninin eväistä. Nyt vaan totean, että kyllähän sitä söi. Pääruoka oli herkkua, karitsan niskaa, savoijinkaalia ja polentaa, mutta sinisimpukkapasta oli turhan al dente. Muutama muukin mielipide minulla on, mutta pidän ne nyt itselläni. Sanotaanko, että ei tarvitse toiste mennä, vaikken rähisemään alkanutkaan.

Ruuan päälle kiertelimme ystävättären kanssa baareja: Boothill, Loose, U. Kaleva ja On the Rocks. Hauskoja ihmisiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kuitenkin päädyimme turvallisesti kotiin yöbussilla. Siis silkkaa säästöä, mutta kovin kosteata sellaista. Mielenkiintoisia kohtaamisia oli kuitenkin paljon, oikein muisti, miksi niitä ihmisiä tavataan.

Lauantai-ilta meni naapurilähiössä omien eväiden merkeissä. Runsas vihersalaatti, fenkoli-lehtikaali-appelsiinipaistos, pari laatua maggaroita, broilerin filepihvejä ja sitruuna-uusia perunoita (uusin keksintöni). Ruoka oli maukkaampaa kuin Toscaninissa. Seura oli ehdottoman ihanaa. Naurua taas riitti niin, että meni seuraavan vuorokauden puolelle ennen kuin kotona olimme. Kyllä hyvä seura parantaa. Henkisen parantamisen tarpeessa nimittäin olen ollut.

Olen koittanut kerätä valokuvia ja kirjoittanut muistokirjoitusta. Siinä olivat S:n tyttären toiveet. Muistopöytään pitäisi saada kuva. Hän tahtoo oppia tuntemaan isänsä ja että minä kuulema olen niistä harvoista, jotka hänet tunsivat. Minua sisäisesti nauratti, että vähissäpä se tieto sitten on. Mutta toisaalta ymmärrän, harva jaksaa luonnonvoimia monta vuotta peräjälkeen. Nyt on kuitenkin kirjoitus tehty ja melkein kaikki valokuvat kaiveltu, hän saa tehdä niillä, mitä tahtoo. Minä lupasin mennä hautajaisiin ja muistojuhlaankin, en vaan voinut sanoa tyttärelle ei.

Mutta sen mie vaan sanon, että kun siitä juhlasta pääsen, pidän ihan oman Kallio Kukkii tapahtuman. Se ei sitten ole alaikäisille soveliasta seurattavaa. Ja nyt lähden nukkumaan, ystävä kävi yökylässä kotimatkalla viime yönä. Siinä kuitenkin meni aikaa haastellessa. Sain reilun puoli kiloa hirvijauhelihaa ja kolmikiloisen hirvipaistin sekä kutsun Norjaan toukokuussa. Siellä kyllä on nättiä ja kivoja ihmisiä, mutta kun se on niin hirveän kallis maa.

Ei mitään uutta taivaankannen alla

Perjantaina touhusin kotihommia tiiviisti töiden jälkeen, kunnes sain myöhäisen herätyskohtauksen ja kirmasin Kallioon. Siellä tutuissa ja turvallisissa baariolosuhteissa törmäsin Dervissiin, jonka kanssa tosin en kerennyt kovin aikaa viettää. Hän kun tapasi tuttavapariskunnan aikojen takaa ja minä taas tekstailin Siiselin kanssa sillä seuraamuksella, että vaihdoin iltasuunnitelmat lennosta. Baariin jäi Dervissi huutelemaan perään, mutta ei voi auttaa. Mieluummin minä menen tapaamaan henkilöä, joka ei ole parisuhteessa.

Naapurilähiön tutussa baarissa pojat hakkasivat biljardipalloja, minä nautin seurasta. Meni aika pitkään. Ja Siiselin luona vielä pidempään, niinpä kun häntä tuli veljensä hakemaan aamulla rakennushommiin, minä jäin sohvalle makoilemaan. Sitten se sohva söi minut ja heräsin vasta muutaman tunnin päästä uudelleen. Onneksi niin, jaksoin vähän paremmin liikkua ja touhuta, olin nimittäin menossa RM:n luokse ruuanlaittotouhuun.

Oli hauska lyhykäisesti tavata Siiselin veli. Ihan ovat veljekset samasta puusta veistettyjä. Minua hymyilytti sisäänpäin, kun kuuntelin heidän sanailuaan. Mietin mielessäni, että onneksi ei tarvinnut viettää aikaa heidän kanssaan, olisi saattanut käydä raskaaksi. Siiseli toivoi, että seuraavan kerran meillä olisi vähän pidemmän kaavan tapaaminen, minä viisastelin, ettei tapaamisen pituus minusta ollut kiinni. Hänestä ja hänen huonosta ajoituksestaan enemmänkin, siinä on kaveri, jonka viikonloput ovat lähes yhtä kiireisiä kuin minun.

Rotumarsun luona taas rauhotuin. Söimme yhdessä aamupalan, sitten vähän kuunneltiin musiikkia. Sen jälkeen saunottiin ja tehtiin yhdessä ruokaa. Opetin hänet tekemään risoton. Ja siitä vasta hyvää tulikin, kun nuoriherra kaivoi pakastimestaan rasiallisen itse poimimiaan kantarelleja. Annoin hänen huolehtia karitsan paahtopaisteista ja herkkuahan niistä tuli. Ruokapornoa suorastaan. Sen verran espanjalainen ruoka-aika meillä oli, että molemmilla ruoka hiipi suoraan silmiin. Ei tullut mitään valvomisen maailmanmestaruutta tällä kertaa, eikä kyllä tarvinnutkaan.

Sunnuntaina RM sivisti minua vielä kahden elokuvan verran. Ensin hihittelin Brünolle ja sen jälkeen vielä Poliisin pojalle. Molemmat sopivat olotilaani. Etenkin Poliisin pojan kanssa minulla oli vaikeuksia pitää pokkaani, kun rosvosakista tulivat mieleen eräät S:n ystävät. Surkuhupaisia rosvonkuvatuksia. Elokuvien jälkeen siirryin alakylälle, koitan pikkuhiljaa siivota makuuhuonetta uuden sängyn saapumista varten. Jalat pitää vielä irroittaa, en nimittäin ostanut uusia. Saavat vanhat kelvata.

I´ll sleep when I´m dead.

Pala kakkua

Perjantaina menin suoraan töistä keskustaan tapaamaan Siiselin kautta tuttua daamia ja hänen ystäväänsä. Olemme alkaneet vastoin moniakin oletuksia pitää yhteyttä. Varmaan osittain siksi, että hän tajusi jossain välissä minun olevan hänen työnantajansa asiakkaita. Hihittelimme baarissa useampia tunteja, ennen kuin perheelliset alkoivat suunnitella kotiinlähtöä. Minä sitten matkasin Siiselin hemmoteltavaksi. Se olikin erittäin lämmin jälleentapaaminen, olisi varmaan nolottanut mokoma pussailun määrä, jos olisin aivan selväpäinen ollut.

Vähäisten yöunien päälle sain aamukahviin jalluplörön ja puolikkaan palan kakkua ennen kuin läksin kaupan kautta kotiin. Piti käydä roolipeli-iltamia varten evästä. Lupasin viedä salaattitarpeet mukanani, mutta eihän se koskaan minulle ole niin yksinkertaista. Tein couscous-hernerouhe-parsakaalilisukkeen ja paistelin halvennuksesta ostamiani kanasuikaleita. Kun en osaa olla ruokkimatta ihmisiä, niin sittenpähän teen niin.

Pelissä oli suuri taistelu hämähäkkejä vastaan. Saimme puolivahingossa hengiltä hämähäkkien kuningattarenkin ja sieltä melkoisen saaliin. Ja vaikka omat pisteeni olivat lähinnä naurettavat, niin uskokaa tai älkää, muiden keräämillä pelikertapisteillä tasoni on taas nostamista vailla. Eikä ole vielä edellistäkään nostoa saatu loppuun. Vaivavaiva... Joskus yhdeksän maissa läksin raahustamaan kotiin, olin niin poikki kuin ihminen vain voi olla. Ei paljon tarvinnut unta houkutella.

Suunnittelen viikon suurempaa kauppareissua. Minun pitäisi ostaa paineteippiä, sellaista joka kuulemma tarraa kiinni pintaan kuin pintaan ja pitää kuin tauti. WCpaperirullan teline päätyi Ottoveljen käsissä irti lattialle. Ehkä liimaan samalla magneettisen veitsitelineen keittiöön. Sekin on odottanut vuoroaan aika pitkään. Iltasella Rotumarsu toivoi minua luokseen. Antaas nähdä nyt, jaksanko raahustaa, huomenna on kuitenkin taas työpäivä. Mutta kun siellä saisin pizzaa...

Selvisi muuten S:n kuolinsyy. Influenssan jälkitauti, sydän petti. Ei siis ihme kyllä huumeita eikä alkoholia. Varmaan omaisille jonkinlainen helpotus, toisaalta minullekin. Hautajaispäivä on nyt tiedossa, pitää vielä miettiä, onko se pelkka addressin paikka, vai menisinkö sinne ihan incognito takariviin.

Sanaton

Kun on vaan kuullut, että luvassa on jotain sellaista, josta pitäisi olla tietoinen, mutta ei ole tohtinut/ tahtonut/ jaksanut perehtyä aiheeseen, niin voi päätyä keikalle, joka jättää jäljen sieluun. Niin kävi eilen, kävelin ulos hyräillen viimeisen biisin melodiaa. Hiljaisena. Vaikuttuneena.

Rotumarsu kyllä yritti kertoa ja sivistää, ei se siitä kiinni ollut. Huomasin vaan jälleen kerran, että joskus itse näkeminen ja kuuleminen ovat avain mielihyväkeskukseen. Hyvä, ettei ollut itku kurkussa jossain välissä. Nyt ymmärrän sen hypnoottisen heilumisen Steven Wilsonin keikkacdllä, minulle meinasi käydä samoin. Ja tupakkikopissa muutama tunnusti itkeneensä, jotta en mie ainoa ollut, joka liikuttui.

Minä taisin löytää uuden ihastuksen. Siksi keikan jälkeen Prahaan tehty juoma-isku ei ehkä enää ollut maailman fiksuin asia. Etenkin kun meinasin vielä kiihtyä provosoitaessa, onneksi hokasin, että voin mennä vessaan rauhoittumaan. Sieltä kävelin takaisin rauhallisena omana itsenäni. Ehkä mielikuva henkilöstä tuhannen kamiinan kanssa itseksensä auttoi: "Sinulla ei ole mitään asiaa minun nuotiolleni."

Bussimatka kotiin tuntui pitkältä. Meinasin nukahtaa sijoillen. Mutta kotona vielä piti tehdä ruokaakin, en ollut aamupalan jälkeen syönyt mitään, huikoi helkkaristi. Heti jalkahoidosta päästyäni nimittäin näin veljen ja vaimonsa Casa Largossa baarin puolella, ei ollut toivoakaan päästä ruokapuolelle. Päätin sitten olla hyvä vasikka. Aussiebaarissa tapasin ystävän seurueineen, siirryimme kerrankin hyvissä ajoin Circukseen. Hienoa oli kuulla hyviä uutisia ystävältä! Ja siitä se sitten lähti, hiipivä hyvä olo, salakavalasti tuli takaapäin.

Seuraavaksi pitänee tutustua Porcupine Treen tuotantoon. Maailmassa on niin paljon musiikkia. Musiikki parantaa ihmistä.

Sinne ja takaisin

Jo on aikoihin eletty, mietin, kun rva henkilöstöhörhö kuultuaan minun aivastelevan ajoi minut perjantaina pois töistä. Toki minulla oli flunssa, en sitä kiellä, mutta jos ei kuumetta ole, niin minulla on ollut tapana pysyä töissä. Etenkään jos minulla ei ole tuuraajaa ja kollega jää yksin pitämään katastrofilinnaketta pystyssä. Mutta ajattelin, että ei tehdä tästä nyt sitten numeroa. Panin out of officen päälle ja läksin kotiin - matkatavaroiden kanssa tietenkin, koska olin suunnitellut lähteväni suoraan suolakaivokselta rautatieasemalle.

Junamatka pohjoisempaan Suomeen sujui torkkuessa ja niistäessä. Olinhan minä flunssainen, mutta kuumeeton. Niinpä junasta laskeutui kovin pirkeä reipponen, nenäliinatäydennyksen jälkeen valmis paistamaan blinejä ja nauttimaan ruuantekojuomaa. Ei muuten ole aikoihin glögi maistunut niin hyvältä kuin perjantaina, se on mitä parhainta nuhalääkettä.

Jotenkin se aika taas kului, kello huuteli jo puolta kahta, kun vatsa täynnä ravintola Urbanin ohjeella tehtyjä lettusia siirryin piiankammariini kauneusunille. Aamulla kun taas kehuin nukkumaolosuhteita, talon isäntä totesi, että alkoholillahan ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. No, ehkä jonkun verran, nenä aukeni, mutta silti, viileässä ja pimeässä olen aina saanut parhaat unet.

Lauantain ohjelmassa oli kampaamokeikka (leikkasin ystävättären hiukset) sekä kukkoa viinissä. Kukkoa tosin ei löytynyt, mutta pari jyväbroileria paloiteltuina ajoivat saman asian. Itselleni hankin mustan kajalin, vanha katosi muutama viikko sitten jonnekin. Pitihän ne silmät saada sotkettua saunan jälkeen, kun kerta oli rokkitapahtumaan menossa. Pannuhuoneelta kävimme hakemassa vauhtia ennen kuin Henrin baariin pääsimme, kivaa oli, tuttuja hurjasti, muutamia uusia ihmisiä, hienoa musiikkia, viileitä juomia, sekavia ajatuksia ja sitten taksilla kotiin, kun tuli mieleen, että seuraavana päivänä pitäisi matkustaa taas junassa kotiin.

Vähiin jäivät unet, mutta vieläpähän kerkesin ystävien kanssa seurustella sunnuntainakin. Säikähdin jo myöhästyväni junasta, kun ryhdyimme vielä lounasta pusaamaan. Ihme hobittimeininkiä, puhutaan ruuasta, syödään ruokaa, suunnitellaan seuraavaa ja soveliaan ruokajuomat sekä musiikki kehiin. Juup. Hienoa ja ihanaa, pakotonta, helppoa ja mukavaa, sitä se ystävyys on.

Sunnuntaina sitten askartelin elämäni ensimmäisen videohaastattelun ennen kuin unille menin. Se oli yllättävän mukava kokemus, mutta epäilen, että tuskinpa jatkoa seuraa. Tai sitten olen parempi kuin tiedänkään. Haastattelukutsu tuli melkoisen nopealla aikataululla, perjantaina, kun torstaina laitoin hakemuksen menemään konsulenttifirmalle. Tekoaikaa oli maanantaihin, mutta tahdoin saada sen heti pois alta.

Sitten vielä yksi juttu. Luin nimittäin kokonaisen kirjan matkan aikana. Kissani Jugoslavia tarttui mukaan Pasilan asemalta. Ensin olin, että mitä hittoa, sitten vähän ehkä jotain ymmärsin. Sen jälkeen kiinnyin ja olisi tehnyt mieli ryhtyä hidastelemaan. Vaan kun tahtoi tietää, kuinka siinä käy, niin kiiruhdin loppuun. Viime yönä näin kirjasta unta, jäi päähän, hieno lukuelämys. Suosittelen, tulee suomalaista kummallinen kuva.

Onhan tätä ollut

Kovin on ollut tapahtumarikas viikko. Ottoveljen kanssa tuli rumuttua alkuviikko - onneksi ilman alkoholia. Perjantaina sain serkkuni kylään viikonlopuksi. Siinä välissä kerkesin käydä naapurissa saunakylässä.

Ottoveli on entisensä. Hän saa minut välillä nauramaan ja välillä kiristelemään hampaitani. Normaalia sisarusten välistä toimintaa siis. Seuraavan kerran näen häntä kuukauden päästä ennen kuin hän matkustaa takaisin Aasiaan. Nyt hän siirtyy lukulomalle Pohjois-Karjalaan äiteensä ruokiin.

Odottelin serkkuani rautatieasemalla reilun tunnin, junat olivat myöhässä, osa oli peruutettu kokonaan. Lentokentältä ei ollutkaan niin yksinkertaista saapua keskustaan kuin kuvittelimme. Kävimme sitten palkitsemassa itsemme Vltavassa viinilasillisilla ennen kuin siirryimme kotibaariini. Menikin pitkään, vasta viiden maissa ymmärsimme painaa pään lepoasentoon. Mutta tulipahan tärkeimmät haasteltua, sukujutut ja omat.

Lauantaina kävimme kävelyllä Pirsmassa, lisää viiniä piti saada. Iltasella siirryimme Juttutupaan, ensin syötiin (minä maksaa, serkku lohikeittoa, mielettomän hyvää oli molempien annokset - ja isoja!) ja sitten kuunneltiin musiikkia. Saimme ystävänkin mukaan Marjo Leinosen Huff´n´Puffin keikalle. Oli muuten paikka täynnä! Lähes mahdotonta oli liikkuminen. Mutta olipa taas hieno keikka, Marjo on todella hyvässä vedossa, suosittelen! Keikan jälkeen tapasimme mukavan pariskunnan, jonka suosituksesta siirryimme toiselle puolelle kaupunkia, Storyvilleen. Siellä Tomi Leino Blues Band pani parastaan. Olipa mukava ilta, ihmisiä, vähän juomaa, hyvää ruokaa, ystäviä ja tanssia!

Valomerkin jälkeen ajelimme taksilla kotiin. Tänään saatan ystävän/ serkun junalle ja itse matkustan samalla tapaamaan Siiseliä. En taida juuri ensi yönä tahtoa olla yksin, luvassa saattaa olla mielenkiintoinen liskokokoelma. Ei vanha nainen jaksa enää, tai jaksan, mutta sitten maksan laulujen lunnaita.

Kalliossa

Dervissi soitteli männä viikonloppuna perään. He kun Ottoveljen kanssa tuntevat toisensa, niin olisi tahtonut haastatella vierailun yksityiskohdista. Niinpä lauantaina laitoin viestin, että minun löytää iltasella tutusta ja turvallisesta baariympäristöstä. Siitä onkin aikaa, kun yhdessä lempibaareistani olen käynyt. Odottelin Dervissiä baaritiskillä, havainnoin sivusilmällä muuta väestöä. Huomasin, että sinnekin vaikutti tammikuun tipaton. Kovin oli rauhallista ja hyvä niin, en ollut vailla mitään hullabaloota.

Dervissi saapui ja ryhdyimme haastelemaan syntyjä syviä. Vilkaisin sivusilmällä baaritiskin toiseen päähän, mietin, miksi ihminen näyttää niin tutulta  Vilkaisin toisen kerran ja kolmannenkin, sehän oli Rotumarsu! Minun baarissani! Ja hänen piti olla Kataklysmin keikalla.

Tietysti  menin kyselemään, että mikä hänet sinne oli lennättänyt. Sain lämpimän, mutta hämmentyneen vastaanoton. Keikka oli kuulemma loppunut puolen yön maissa, ja kaverit olivat tahtoneet jatkoille Kallioon. Että ei han edes sinne olisi tahtonut tulla. Noh, mikäs siinä, minä totesin, suoritimme esittelyjä puolin ja toisin, pojat keskenään ja RM esitteli omansa. Sitten Dervissin kanssa siirryimme pöytään, hän jäi omien ystäviensä kanssa baaritiskille. Aika pian herrat lähtivätkin jatkamaan rumuamista, me istua nakotimme pilkkuun saakka jaanaamassa.

Dervissin kanssa matkasimme minun luokseni jatkamaan. Meni aika myöhään, tai aikaiseen, pitää sanoa, mutta mukava oli pitkästä aikaa jutella kunnolla. Sitten muutama tunti unta, ennen kuin hän lähti takaisin kotikonnuilleen, minä siirryin hoitamaan kotihommia. Kävin kaupassa ja kipusin RM:n oven taakse. Sieltäkin olivat jatkoilijat juuri poistuneet.

Tein fetamurekkeen uuniin ja vispasin perunamuusin kasaan, kerrankin minä tein ruokaa, yleensä hän on vastuussa eväshuollosta. Söimme ja katsoimme jonkun älyvapaan  komedian ennen Nukkumatin vierailua. Molemmat olimme aivan poikki. Mikä parasta, hän ei osoittanut minkäänlaisia mustasukkaisuuselkeitä, suhtautui huumorilla äkilliseen tapaamiseemme. Jotta on siinä pojassa ainesta.

Ei köyhä eikä kipeä

Perjantaina piti kiirettä, että kerkesin laivaan. Kun on korvaamaton ihminen, niin kovin on vaikeata irroittautua töistä ajoissa. Mutta niin vaan läiskäisin out of officen päälle ja väänsin puhelimestä äänen pois. Jotta koriskoon perkele keskenään. Niinhän tuo sitten oli tehnyt. Vastaamattomia puheluita sekä sähköpostiviestejä riitti riesaksi asti tänään. Pääsin kuitenkin jo maanantaista eroon, tiistaita jäi vielä tällekin päivälle.

Ystävä onneksi oli ajoissa liikkeellä. Naureskelinkin hänelle, että melkoista luksusta, kun ei tarvinnut muuta kuin ilmestyä paikalle, hän hoiti liput ja maksut. Viitoskannen allergiahytti oli kahdelle henkilölle ihan sopiva, etenkin kun emme aikoneet siellä juurikaan aikaamme viettää. Noh, sen verran perjantaina, että etkoilimme yhden viinipullon tälläytyessämme. Muuten koppi toimi lähinnä vaatekomerona, sänkynä ja vessana. Enkä nyt suoraan sanottuna tahdo ajatella, mitä siellä lakanan alla piileskeli, mutta teidän olisi pitänyt nähdä naamani ja silmäni aamuisin. Olin aika turvoksissa - algeerisesti, en ryyppimisestä.

Perjantaina tosin tuli rumuttuakin. Onneksi oli buffetruokailu alla, olisi saattanut tulla kurjempikin olo, kun kaikki baarit piti katsastaa pilkkuun saakka. Ihmisten kanssa tuli juteltua, naurettua, ystävättären kanssa bondasimme pitkästä aikaa tavatessamme. Loppuillasta minulta tosin meinasi käpy palaa, kun hän ryhtyi mielestäni turhanpäiväiseen kanssakäymiseen ääliöiden kanssa. Osasin kuitenkin pitää suuni kiinni ja haastelin itse toisaalla, kun en kerta kaikkiaan tahtonut sitä hänen riehumistaan katsella.

Lauantaiaamu Tukholmassa oli aurinkoinen, suorastaan keväinen. Miinus kolme astetta tuntui lämpimältä. Hyppäsimme kiertoajelubussiin, rundasimme kertaalleen keikan läpi ja sitten vielä ajelimme kaupungille. Siellä vietimme päivän pienen shoppailun, kahvittelun ja ystävän ystävien parissa. Olipa mukavan leppoisa päivä! Vähän tietysti tuli taas kiire, kun piti keretä jo neljän jälkeen takaisin laivaan, että ottaisivat meidät vielä paluumatkallekin kyytiin.

Suunnitelma oli selvä. 1,5 h kauneusunta ja sitten a la carte ravintolaan. Natustelimme pitkän kaavan mukaan, minä alkuun yhden blinin ja pääruuaksi molemmat hirveä. Hyvää oli, mutta onneksi ähky jäi väliin. Vielä jaksoimme ihmetellä ihmiseloa kahteen saakka iltasella, sitten voitti nukkumatin seura. Ja hyvä niin, vientiä olisi riittänyt suorastaan riesaksi saakka. Piti jo melkein ryhtyä nauramaan, kun mietin, että tätä se sitten on, karjakauppaa.

Ennen kuin laiva saapui Helsinkiin kerkesin käydä tuliaisia. Sitten mutustelimme aamupalaa kaikessa rauhassa, kun laiva kurvasi satamaan. Ulkona olimmme vasta puoli yhdentoista maissa. Pääsin ystävän taksin kyydissä Kurviin, siitä jatkoin bussilla kotiin. Iltapäivällä menin RM:n luokse, pakoon pahaa maailmaa, melkein voisi sanoa. Monta kertaa kiittelin itseäni, että minulla oli seuraa. Sen verran hutera oli olo, että mieluusti vietin yöni jonkun muun kuin liskolauman kanssa.

Vajaan viikon päästä saapuu Ottoveli. Reilun viikon päästä taas serkkuseni. No rest for the wicked? Pankkitilini eivät voi mitenkään erinomaisen hyvin, mutta se oli arvattavissa viime viikonlopun jälkeen. Pitää vielä vähän miettiä sitä sänkysijoitusta. Tai mitä hittoa, antaa palaa vaan, kun en mie sieltä Jätkäsaaresta edes saanut asuntoakaan. Paras sijoitus oli 17. Pah.

The world is full of kings and queens, they blind your eyes and steal your dreams*

Kun ystävä tulee kylään, naurua riittää. Puhelemme me välillä vakaviakin, mutta onneksi molemmilla on samalla tavalla vinksahtanut huumorintaju, ettei ole asiaa, mistä emme voisi vähän viisastella. Minun osiossani pohdiskelin Naapurin ja erään toisen herran välisiä eroja. Toinen on kuin rotumarsu, karva kiiltää, pumpulainen,viihtyy kotona, tykkää pyöriä tutussa oravanpyörässään, on sitoutuvaa mallia; toinen taas on kuin siiseli, saa vuosittain vaelluskohtauksen, karheat karvat sojottavat minne sattuu, hoikka ruumiinrakenne, on arvaamaton ja villi. Yhteisellä päätöksellä Naapuri sai blogiani varten uuden nimen, hän on tästä lähtien Rotumarsu. Se toinen voi sitten tarvittaessa olla Siiseli.

Eilen ei kuitenkaan ollut rotujen välisen kohtaamisen aika. Olimme Club Darksidessä katsastamassa ystävän bändiä. Kiva keikka, hauskaa seuraa, mutta kyllä ennen kuutta herääminen vaatii veronsa. Kävimme Bäkkärillä yksillä ennen kuin kipittelimme yöbussiin ja kotiin. Olikin syytä säästää, koska myrskun halki menimme baariin taksilla. Pahalaiset.

Tänään taas on pikkuyule-juhlan aika ystävien kanssa. Minä lupasin viedä kalaa ja tofua. Kävimme Hakaniemessä töiden jälkeen, sieltä mukaan tarttui häkään tapettu siika ja Viivoanista tofu. On luvassa taas suuri naurun, laulun, syömisen ja juomisen juhla. Minä tarvitsen sitä, töissä nimittäin on ankeuttajia liikkeellä. Huomenna menen täysihoitoon Rotumarsun sohvalle, minulle on luvattu unta, ruokaa, huolenpitoa ja kaikkea sellaista söpöä, että tätiä vähän heikottaa.

* Otsikosta kiitos Black Sabbathille. Heaven and hell.

Outoa

Levoton viikonloppu takana. Olen osoittanut olevani selkärangaton matelija ja vielä nauttinut tilanteesta. Olen matkustanut taksilla, istunut karaokebaarissa,  juonut aamulla Jallua, istunut baarissa päivällä, nauranut vatsani kipeäksi, käynyt kotona kääntymässä, saunonut, saanut pizzaa ja viiniä, humaltunut ja kohkannut musiikista.

Minua on kutsuttu oudoksi, poikkeukseksi, itsepäiseksi, ihanaksi, suoraksi, kauniiksi ja rakastettavaksi. Minusta on pidetty kiinni, rakastettu, silitetty, halattu, puhuttu, kuunneltu. On hieno viikonloppu takana, mutta nyt on sunnuntai mennyt harakoille. Ei mikään uutinen kenellekään.

Ihanaa päästä töihin lepäämään.

Tonttujuhlaa ja läpisekoilua

Firman tonttujuhlat alkoivat yhteisillä glögeillä toimistolla. Jatkoimme keskustaan yhteen trendibaariin muutamaksi tunniksi ennen kuin siirryimme ruokailemaan yhteen italialaiseen. Katastrofihan siitä tuli. Tai alkuilta meni hyvin, mutta ruoka oli aika surkea esitys, liikaa liikkuvia osia baarille, kun paikalle rynnii yli henkilön seurue ja vaihtoehtoja on annettu liikaa. Seura sen sijaan oli erinomaista, onneksi minulle tuli kutsu muualle, ennen kuin kerkesin avautua yhtään sen enempää. Puolen yön aikaan on hyvä karata ennen kuin alkoholi irroittaa kielenkantojani liikaa.

Loppuillasta on parempi vaieta. Ei se minulta tule unohtumaan, koska kivaa oli. Kuitenkaan en syönyt kuormasta, se on kirjoissani kiellettyjä asioita. Kurjaa vaan lukea seuraavana päivänä ihmiskunnan surullisia uutisia. Käsittämättömintä on, että rasistiset pikkusielut käyttävät Pariisin hyvänä tekosyynä, ettei tänne saisi pakolaisia laskea. Jestas, niitä samoja väkivallan tekoja ja murhiahan hekin ovat lähteneet karkuun!

Lauantaina siirryin Naapurin hellään huomaan. Tekaisin pekonipiirakan, nappasin mukaani pullollisen punkkua. Pääsin saunaan. Palellutin parvekkeella saunan jälkeen selkäni. Nyt siellä on jumiutunut lihas. Iboprofeiini on ystäväni muutaman päivän. Nauroin Naapurille, että hänen ehkä kannattaisi pysytellä ikäisessään seurassa. Tänä aamupäivällä siirryin takaisin kotiin. On tämä kyllä melkoista asuntosäästämistä taas, mutta olkoon. Voi olla, että hauskuus loppuu ennemmin kuin arvaankaan, parempi siis nauttia nyt, kun vielä voi.

Onneksi pääsee töihin lepäämään. Jaksoin jopa tehdä yhden työhakemuksen tänään. Hyvä minä! Niitä on kyllä tehtävä lisää. Ei saa jäädä laakerelleen lepuuttamaan, ei se minun asiaani aja.