Pääasiaa

Minulla olisi itse asiassa kahdenlaista pääasiaa puhuttavana. Junassa luin Me Naiset 10/2011 lehdykkää, siellä oli kolme tarinaa masennuksen lääkkeettömästä hoidosta. Itse olen kahteen otteeseen syönyt keskivaikeaan masennukseen mielipuoli/alalääkkeitä. Koen omaavani jonkin verran omakohtaistakin kokemusta asiasta, en tosin mistään elämänpituisesta, vaan ehkä enemmän elinolosuhteiden laukaisemasta masennuksesta.

Ensimmäinen masennukseni hiipi pikkuhiljaa sen jälkeen kun muutin Helsinkiin opiskelemaan. Syynä taisi olla, että koin itseni uskomattoman yksinäiseksi, vaikka minulla olikin ystäväpiiri jo täällä valmiina odottamassa. Heillä vain oli oma elämänsä ja silloinkin asustelin sinkkuna. Etsin paikkaani enkä tainnut löytää sitä, osasyynä olivat myös tapahtumat, joista vieläkään ei kovin moni ihminen läheisistäni tiedä laisinkaan. Käsittelin liian suuria juttuja itsekseni ja oman pääni sisällä.

Onneksi hyvä ystäväni määräsi minulle mielialalääkkeitä, jossain vaiheessa nimittäin päässä pyöri se lopullinenkin ratkaisu. Pari vuotta ensimmäisen masennuksen laannuttua sain vielä toisen kerran saman seuralaisen, senkin nitistin modernin lääketieteen keinoin.

Kolmannen kerran olin sairastumassa masennukseen avioliittomme loppuaikoina, mutta sen jälkeen kun olin tenyt päätöksen avioerosta ja siitä, etten aiokaan tappaa itseäni, päätin kestää sen ilman lääkkeitä. Minulla oli kuitenkin päämäärä ja aikaraja, jonka jälkeen uskoin voivani paremmin (ja ajattelin, että voihan sitä tappaa itsensä vähän myöhemminkin, jos siltä tuntuu). Se oli ehkä rankinta mitä olen tehnyt eläissäni, hoidin avioeroni ja masennuksen pelkällä tahdonvoimalla. Kyllä siinä meinasi välillä usko itseensä loppua... Kun ero oli ohi, lukitsin oman oveni takanani, vaihdoin ruokavalioni, ryhdyin syömään vitamiineja ja nukuin. Nukuin aina kun oli mahdollista, vaikka välillä unettomuus jo silloin kiusasi, mutta nukuin kun pystyin.

Nyt ei masenna, aika parantaa haavoja ja kasvattaa ymmärrystä - jopa oman itsensä ymmärrystä. Minulla on enemmän eväitä käsitellä pahaa oloa, saan olla kotonani vapaasti, syödä monipuolisesti ja hyvin, sekä käyttää muutamia lisäravinteita, joista en aivan hevillä luovu. Nimittäin D-vitamiini ja magnesium, ne toimivat minulla. Enkä nyt aio sanoa, että sama juttu muilla toimisi, mutta itse en niistä enä luovu. Vielä kun ymmärtäisin liikkua, sekin auttaisi pääparkaa. Toisaalta jos nyt alkaisi masennus hiipiä, varmaan koittaisin mennä aikaisemmin lääkäriin, enkä odottelisi siihen saakka, että olen jo syvällä. Terapiaan minun varmaan pitäisi mennä, mutta kun en ole rikas amerikkalainen, niin odotellaan nyt sitä lottovoittoa, jos sitten saisi päänsä lopullisesti kuntoon.

Toinen pääasia, tukka on hyvin. Sain työkaverilta ikulainaan (maksan, kun jaksan -periaatteella) elämäni ensimmäisen suoristusraudan, sellaisen, jossa on pyöristetyt kulmat, sillä voi tehdä myös kiharoita. Ja nyt kuulkaas on kikkuroita, näytän ihan Shirley Templeltä. :-DDD Käyttäessäni kuumaa poltinrautaa muistin nopeasti vanhat iänikuiset piippausraudat, sain nimittäin jo ensimmäisen palohaavan vasemman ranteen yläosaan. Pitänee hankkia joku teflonkotitakki hiustenlaittoa varten...

Kiharat kuitenkin ovat komeat, nyt on kevät, perjantai, eikä minua masenna! Jippii!