Tahdon asua Ameriikassa - vai tahdonko?

Amerikka täyttää tänään vuosia. Yleensä minussa on herännyt niin suuri antipatia, että olen vain haukkunut ja kritisoinut kyseistä maata. Nyt ajattelin ihan vakavissani miettiä, että jos välillä yrittäisin jotain hyvää löytää. Se on kyllä vähän kuin hakisi neulaa USA:n kokoisesta heinäsuovasta.

Tuli mieleen kuitenkin kolme hyvää asiaa; rokki, farkut ja intiaanit. Aina olen rämpytyksestä tykännyt, kovinkin monenlaisesta, Amerikan mantereeltahan se rokki on kotoisin, mutta vain siksi, että sinne roudattiin orja Afrikasta. Farkut ovat ihanat, pidän niitä lähes aina, ellei tarvitse työn puolesta vääntäytyä litteisiin housuihin (= villakangas- tai polyester-sekoitepöksyihin, joissa usein prässit). Intiaanit ovat kauniita. Heistä minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta, paitsi visuaalinen. Tosin nykyään kun reservaattikuvia näkee, niin on kaukana se pitkänhuiskea mustatukkainen hevoisen selässä istuva hoikka mieshenkilö, kovin ovat pullakkaa ja rokonarpista sakkia, jonka kieli on katoamassa ja kulttuuri muuttumassa klisheeksi. Valkoisen miehen syytä sekin.

Ikinä en ole USA:ssa käynyt, tuskin koskaan menenkään. Liian suuri minulle, ei sitä viikossa näe, tuskin kahdessakaan. Töiden puolesta kansan edustajiin on saanut tutustua enemmän kuin olisin tahtonut. Julma, omaa etuaan tavoitteleva, kapitalistinen, opportunistinen, liian suuri, liian valkoinen (vaikka Obama)... Näitä minä kyllä keksin. Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, vaikkeivat siinä maassa aina sitä mieltä olekaan, lähettävät armeijansa jakamaan oikeutta ja hyvää sanomaa milloin minnekin päin maailmaa.

(Tasapainon vuoksi kuitenkin totean, että en minä Venäjällekään tahdo. Enkä Afrikkaan, puhumattakaan Lähi-Idästä. Aasiakin on vähän kiikunkaakun, siellä on liian kuuma. Käsittämätöntä rajoittuneisuutta...)