Onnellinen hetki elämässä

Vaikka harmitti, etten päässytkään nauttimaan illallista ystävättäreni kanssa, niin kuin oli alunperin tarkoitus, niin olipa eilinen ilta ihana! Kävin omahoitajan kanssa nauttimassa illallisen Saagassa pitkän kaavan mukaan (maksoimme vain juomat, ruuat kustantuivat lahjakortilla). Ihanan romantillista ja jotenkin sellaista, mitä en koskaan ole päässyt kenenkään miehen kanssa kokemaan, onnellista ja tasapainoista seurustelua. Ei liikaa drinksuja, eli välijuomia, ei melskaamista, liioittelua, vaan ihanan rauhallista makustelua, leikinlaskua, huumoria, kevyttä keskustelua, käsi- ja jalkapeliä.

Miten onnelliseksi ihminen voi tuntea itsensä? Ei edes U. Kalevan terassilla kauhistuttanut, julkisilla paikoilla pussailua, muutama siideri ja joutavanpäiväistä tupakointia ennen kuin ajelimme bussilla kotiin. Hihittelimme alle parikymppisten nuorten miesten perjantai-uhoamiselle. Kauan emme enää kotosalla notkuneet hereillä, molemmat olimme aika poikki. Kuitenkin kävimme pari sellaista keskustelua, jotka ovat roikkuneet varmaan molempien mielenperukoilla. Olimme niistä yllättävän samaa mieltä, niin kuin esimerkiksi yksinoikeudesta (ettei vehdata sinne tänne, kun kerta jotain hyvää on jo saatu), mutta en enempää niitä repostele, koska ne ovat aika yksityisiä aatoksia. Jos olisin tavannut tuollaisen miehen joskus parikymppisenä, olisin varmaan ollut ikäni naimisissa, meillä olisi omakotitalo, kesämökki, koira ja katteja talo täynnä. Mutta ei muuta pikkujalkojen tepsutusta, en minä kuitenkaan sellaiseen olisi herennyt.

Nyt omahoitaja ulkoilee ikäistensä kanssa, minä taas olen viettänyt löhöilypäivää. Huomenna odottavat kotihommat. Olen todella kaivannut omaa aikaa, on ollut vähän turhan hektistä viime aikoina. Olen niin tottunut kuitenkin siihen, että minulla on oma elämäni, omaa aikaa ja omaa tilaa. Mutta muuten ovat asiat hyvin. Olen onnellinen. Kaikki on hyvin. (Paitsi työ, mutta en ajattele sitä nyt.)