Iltasella tihrustin telkkarista jotain älyvapaata teinihömp-elokuvaa, jonka pariin jumituin Colin Firthin takia. En muista edes leffan nimeä, vitoselta se taisi tulla. Aika mitätön oli tapaus, mutta katsoihan tuon. Mainoskatkolla suoritin kanavasurffausta ja hetken aikaa toljotin Foxilta tullutta Walking Dead elokuvaa, ennen kuin hokasin mitä katson. Kanava kääntyi vikkelään, mutta silti alitajuntani sai riittävästi materiaalia. Arvatkaas, mihin heräsin ennen kuutta aamusella. Tietysti siihen, että juoksin pakoon zombieita. Justiinsa. Hyvästi unet.
Meillä on Omahoitajan kanssa treffit tällä viikolla. Hän suunnitteli vievänsä minut Ateneumiin, mutta Carl Larsson näyttely jäi sitten näkemättä, se loppui eilen. Sjerfbeck alkaa vasta kesäkuussa. Pahkeinen, on siis keksittävä jotain muuta. Siitä ei kyllä huolta tarvitse kantaa, meillä on aina ollut hauskaa yhdessä liikkuessamme. Jeesustelenko vielä kerran, että kyllä se on ihmetyyppi! Haloo! Kuinka moni mies vapaaehtoisesti harrastaa kyldyyrihömppää, eikä vain siksi, että tekisi kumppanin tyytyväiseksi, vaan siksi, että itsekin siitä pitää. Shoppailusta meillä on onneksi samanlaiset fiilikset, ei kiinnosta. Paitsi rautakaupat ja nettikaupat.
Mutta minäpä lähdenkin parin tunnin päästä kaupungille hakemaan yhdet keikkaliput lauantaiksi. Löysimme luotettavan keikkaseuralaiseni kanssa molempia kiinnostavan ensemblen. Sitten pitäisi hakea postista Adlibriksen kirjalähetys (pari puuttuvaa Sokalia ja lapsuuden kadonnnut kirja-aarre, joka olikin julkaistu uudelleen viitisen vuotta sitten, riemua!). Vielä naapurilähiövierailua varten pitäisi ruokakaupasta noukkia oma osuuteni herkuista mukaan, vappuaatto menee grillaillessa. Mie mitään kaupungille lähde sekoilemaan ja amatöörien kanssa notkumaan. Sekoilen ja notkun siellä sitten, kun ei muita ole jalkoihin jäämässä.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kevätjuhlaa
Vietimme Omahoitajan kanssa esivapun perjantana. Menuvastaavana annoin itselleni luvan laskea itseni irti kaupassa. Mukaan tarttui tuoretta parsaa, mansikoita, uusia perunoita, vadelmia ja mustikoitakin. Ostinpa pullollisen simaa, koska tein pienen munkkitaikinan. Olipas mukavaa pitkästä askarrella kuuman öljyn kanssa ja kiusata naapureita siitä leviävällä tuoksulla!
Alkuun nautimme parsaa ja voisulaa. Hollandaisea piti olla, mutta elämäni ensimmäisen kerran sain kastikkeen leikkaamaan, kun vesihaude porisi liian lujalla ja keltuainen kypsyi ennen aikojaan. Rumaa jälkeä, tyrkkäsin kulhon sivuun ja sulatin voin. Onneksi oli tarjota myös mansikka-sinihomejuusto-salaatti. Marinoimme mansikoita muutaman tunnin tilkassa appelsiinilikööriä ja sokeria, kastikkeeseen käytin makeata balsamicoa yrttien, soijatilkan, hunajalorauksen ja kurpitsansiemenöljyn kera. Sitten vain sotketaan kastike vihreisiin, päälle ripotellaan mansikkalohkot ja sinihomejuusto, suosittelen lämpimästi.
Hyvä olikin, että ruokaa oli vähän enemmän, nimittäin yksi Omahoitajan ystävistäkin ilmestyi apajille. Kohteliaana miehenä hän toi minulle lahjaksi ulkoisen muistin, kun ei ollut kerennyt käydä alkon tai kukkakaupan kautta. (Tää nykynuoriso on ihan ihmeellistä! Eivät minun ikäiseni ikinä mitään tuoneet, kun tulivat, ei tainnut käydä edes mielessä!) Omahoitaja taas totesi, että hän voikin nyt seuraavalla viikolla formatoida koneeni, kun sitä ei ole vielä kertaakaan oston jälkeen tehty ja hidastelun oireita on. Mieshommaa! Ihanaa, antaa hänen touhuta ja siten ilmaista kiintynystään. Tosin toi hänkin minulle keväisen gerbera-kukkakimpun sekä jalkapumpun. Käytännöllisiä lahjoja, vaikka pumpun tulosta tiesinkin, en minä sitä lahjaksi mielessäni kuvitellut.
Uunissa valmistuivat feta-yrtti-pottuset, joiden ohjeen luin Yhteishyvän ruokalärpäkkeestä. On siis todistettu, että minäkin teen edes joskus jotain ohjeen mukaan. Seuraavalla kerralla vedetään sitten improvisaation kautta. Loppuvaiheessa perunoiden kanssa uuniin hyppäsivät Saarioisten raakamaggarat, joihin olen aivan rakastunut. Makua! Niiden kyytipoikana oli vielä tsatsikia. Alkuun nautimme Raimatin kuplajuomaa ja pääruualla oli Raimatin punkku. Etenkin kuplajuoma sopi parsan kanssa äärihyvin yhteen, se pääsee ostoslistalle toisenkin kerran.
Eilen Omahoitaja läksi illaksi leikkimään ystäviensä kanssa, minä taas jäin natustamaan jäteruokia ja sipsejä (näkisittepä sormeni ja ranteeni nyt, turvotusta liikkeellä) samalla kun tihrustin silmät lupsuen Ykkoseltä uutta poliisisarjaa Scott & Bailey. Olen ollut aika ryytynyt viime aikoina (huono uni), niinpä jo kymmenen maissa olin sängyssä ja ennen yhtätoista taatusti unessa. Omahoitaja saapui vähän ennen kolmea kokoukselta tuoksuen, mutta yllättävän hyväkuntoisena. On se vaan ihanaa huomata, että hän osaa baareilla ilman tolkutonta koomaa. Ja tekee mitä lupaa, eli tuli yöksi luokseni. Tänään nimittäin asennetaan pimennysverho ennen kuin hän lähtee kotiinsa. Työputki kutsuu.
Olen onnellinen. Kai se on sanomattakin selvää. Tämä on ihan ihmeellistä, en ole tottunut tällaiseen. Ihmekös, kun en ole aikaisemmin elämässäni terveen ja ihanan normaalin ihmissuhteen kanssa joutunut tekemisiin. Ihan kuin elelisin jossain elokuvassa, makeassa siirappisessa tv-sarjassa. Mutta olen onnellinen ilman kiirettä, en tahdo lisätä kierroksia yhtään. Näin on hyvä, minulla oma elämäni ja hänellä omansa. Yhteisiä asioita ja erillisiä asioita, ihmisiä ja tapahtumia, arjen ylellisyyyttä. Kunpa kestäisi edes vähän aikaa vielä, niin voisi kerätä onnellisuutta mielen varastoon, ennen kuin todellisuus hyökkää kehiin. Siksi minä tästä kirjoitankin, en kerskuakseni, että voin sitten suhteen päätyttyä palata tunnelmaan ja ainakin todeta kerran kokeneeni jotain uskomattoman hyvää ja kaunista.
Alkuun nautimme parsaa ja voisulaa. Hollandaisea piti olla, mutta elämäni ensimmäisen kerran sain kastikkeen leikkaamaan, kun vesihaude porisi liian lujalla ja keltuainen kypsyi ennen aikojaan. Rumaa jälkeä, tyrkkäsin kulhon sivuun ja sulatin voin. Onneksi oli tarjota myös mansikka-sinihomejuusto-salaatti. Marinoimme mansikoita muutaman tunnin tilkassa appelsiinilikööriä ja sokeria, kastikkeeseen käytin makeata balsamicoa yrttien, soijatilkan, hunajalorauksen ja kurpitsansiemenöljyn kera. Sitten vain sotketaan kastike vihreisiin, päälle ripotellaan mansikkalohkot ja sinihomejuusto, suosittelen lämpimästi.
Hyvä olikin, että ruokaa oli vähän enemmän, nimittäin yksi Omahoitajan ystävistäkin ilmestyi apajille. Kohteliaana miehenä hän toi minulle lahjaksi ulkoisen muistin, kun ei ollut kerennyt käydä alkon tai kukkakaupan kautta. (Tää nykynuoriso on ihan ihmeellistä! Eivät minun ikäiseni ikinä mitään tuoneet, kun tulivat, ei tainnut käydä edes mielessä!) Omahoitaja taas totesi, että hän voikin nyt seuraavalla viikolla formatoida koneeni, kun sitä ei ole vielä kertaakaan oston jälkeen tehty ja hidastelun oireita on. Mieshommaa! Ihanaa, antaa hänen touhuta ja siten ilmaista kiintynystään. Tosin toi hänkin minulle keväisen gerbera-kukkakimpun sekä jalkapumpun. Käytännöllisiä lahjoja, vaikka pumpun tulosta tiesinkin, en minä sitä lahjaksi mielessäni kuvitellut.
Uunissa valmistuivat feta-yrtti-pottuset, joiden ohjeen luin Yhteishyvän ruokalärpäkkeestä. On siis todistettu, että minäkin teen edes joskus jotain ohjeen mukaan. Seuraavalla kerralla vedetään sitten improvisaation kautta. Loppuvaiheessa perunoiden kanssa uuniin hyppäsivät Saarioisten raakamaggarat, joihin olen aivan rakastunut. Makua! Niiden kyytipoikana oli vielä tsatsikia. Alkuun nautimme Raimatin kuplajuomaa ja pääruualla oli Raimatin punkku. Etenkin kuplajuoma sopi parsan kanssa äärihyvin yhteen, se pääsee ostoslistalle toisenkin kerran.
Eilen Omahoitaja läksi illaksi leikkimään ystäviensä kanssa, minä taas jäin natustamaan jäteruokia ja sipsejä (näkisittepä sormeni ja ranteeni nyt, turvotusta liikkeellä) samalla kun tihrustin silmät lupsuen Ykkoseltä uutta poliisisarjaa Scott & Bailey. Olen ollut aika ryytynyt viime aikoina (huono uni), niinpä jo kymmenen maissa olin sängyssä ja ennen yhtätoista taatusti unessa. Omahoitaja saapui vähän ennen kolmea kokoukselta tuoksuen, mutta yllättävän hyväkuntoisena. On se vaan ihanaa huomata, että hän osaa baareilla ilman tolkutonta koomaa. Ja tekee mitä lupaa, eli tuli yöksi luokseni. Tänään nimittäin asennetaan pimennysverho ennen kuin hän lähtee kotiinsa. Työputki kutsuu.
Olen onnellinen. Kai se on sanomattakin selvää. Tämä on ihan ihmeellistä, en ole tottunut tällaiseen. Ihmekös, kun en ole aikaisemmin elämässäni terveen ja ihanan normaalin ihmissuhteen kanssa joutunut tekemisiin. Ihan kuin elelisin jossain elokuvassa, makeassa siirappisessa tv-sarjassa. Mutta olen onnellinen ilman kiirettä, en tahdo lisätä kierroksia yhtään. Näin on hyvä, minulla oma elämäni ja hänellä omansa. Yhteisiä asioita ja erillisiä asioita, ihmisiä ja tapahtumia, arjen ylellisyyyttä. Kunpa kestäisi edes vähän aikaa vielä, niin voisi kerätä onnellisuutta mielen varastoon, ennen kuin todellisuus hyökkää kehiin. Siksi minä tästä kirjoitankin, en kerskuakseni, että voin sitten suhteen päätyttyä palata tunnelmaan ja ainakin todeta kerran kokeneeni jotain uskomattoman hyvää ja kaunista.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Must have now - should have had already - never will have
Kun näitä aiheita nyt kerta tarjotaan ihan naaman eteen naamakirjassa, niin piti sitten ottaa näppis kauniseen käteen. Minä nimittäin olen TAAS myöhässä. Minulta puuttuu kaikki, vai puuttuuko sittenkään? Tästä muuten saa aika hyvän meeminkin, jos joku muukin sattuisi olemaan polkattavaa vailla, vinks.
Listan mukaan ne asiat, joita naisten tulisi kolmekymppiseksi mennessä omistaa ovat:
1. Yksi sellainen poikaystävä, jonka luokse voit palata vain huomataksesi, kuinka pitkälle olet päässyt. - Ei ole. Yhdenkään luokse en palaisi. Ystävinä on kolme entistä poikaystävää, mutta en minä heidän luokseen palata tahdo muuten kuin ystävänä. Olleita ja menneitä.
2. Laatuhuonekalu, jonka ensimmäinen omistaja olet sinä itse. - Ei ole. Vai luetaanko oma sänky sellaiseksi? Arvatkaas, minkä muuten tahtoisin, olen tainnut kertoakin. Tietysti Eero Aarnion Pallon, minulta puuttuu ultimaatti kohtu, päältä musta ja sisältä pinkki. Jonain päivänä se on oleva minun (sitten kun lehmät lentävät ja taivaalta sataa riihikuivia seteleitä).
3. Yksi täydellinen vaatekappale, joka kelpaa hätätilanteissa kun unelmiesi mies tai pomosi haluaa nähdä sinut hetken varoitusajalla. - Ei ole. Olen halpavaatepersoona, koska en mahdu mihinkään laaturäteihin. Siihen on ihmisen tyytyminen. Ne kyllä ovat ihan kelpo rättejä, kestävät pitkään, kun hoitaa oikein.
4. Laukku, salkku ja sateenvarjo, joita et häpeä. - Ei ole. Tai on, mutta ei mitään merkkitavaroita, normikamaa. Pliis, sateenvarjo?!? Minä olen onnellinen, että minulla on kumikengät, joita en häpeä. Rakastan kumikenkiäni, saisi sataa enemmän!
5. Nuoruus, josta voit ylpeydellä lipua aikuisuuteen. - Haarhaarhaar. Nuoruus oli niin paska ja kummallinen, että ihme. kun siitä tokenin! Äärettömän yliarvostettua. Ei se mikään ihme, että siitä elokuvia tehdään ja kaikissa melkein käy huonosti, olisi voinut käydä minullekin.
6. Tarpeeksi mehukas menneisyys, jotta siitä riittää kerrottavaa sitten, kun olet jo vanha. - ON. Kerrankin minulla on jotain! Kun vaan muistaisin sen vielä kymmenen vuoden päästä! Toisaalta hoitajat voivat joutessaan aina kertoa minulle nuoruudestani lukemalla päiväkirjoja.
7. Tietoisuus siitä, että sinustakin tulee vanha. Ja säästössä rahaa, jotta voit nauttia elämästäsi myös eläkepäivillä. - Tietoisuus on, rahaa ei. Voihan vitalis, minusta tulee tietoinen köyhyli.
8. Sähköpostiosoite, pankkitili ja vastaaja, johon kenelläkään muulla ei ole käyttöoikeutta. - Vastaaja? Minulla oli puhelinvastaaja silloin, kun minulla oli lankapuhelin. Nyt en osaa kytkeä vastaajaa päälle. Tai osaan, mutta en kytke, koska en osaa purkaa sieltä viestejä. Apua...
9. CV, jossa ei ole yhtäkään valhetta. - Haah! Millaisia muita ansioluetteloita voi tehdä? Onko maan tapa valehdella cv:ssään?
10. Yksi ystävä, joka saa sinut aina nauramaan ja yksi, jonka kanssa saat itkeä. - Monta! Olen rikas! Upporikas!
11. Monia ruuvimeisseleitä, porakone ja mustat pitsirintaliivit. - Hehehehe. Minulta puuttuu PORAVASARA, en mie mitään millään patterikäyttöisellä porakoneella tee. Ei se tepsi betoniseiniin. Mutta ruuvimeisseleitä on vaikka lampaat söis. Samoin mustia tissiliivejä, pitsi puuttuu, koska se näkyy paidan läpi muhkuroina. Ja muhkuroita on jo muutenkin.
12. Jotain naurettavan kallista, jonka ostit itsellesi vain siksi, että ansaitsit sen. - Kenkiä! Mutta en mie vielä mikään Imelda ole. Sen lisäksi minulla on koti.
13. Luottamus siihen, että sinä ansaitset hemmottelua. - Ehdottomasti. Koska vain!!! Ja sen kyllä näkee.
14. Ihonhoitorutiini, kunto-ohjelma, ja suunnitelma kaikkien muiden asioiden varalle, jotka lähtevät pakostakin alamäkeä kohti kun ikää tulee lisää. - Ihoa olen hoitanut aina, entinen aknestik kun olen. Suosittelen silmänympärysten hoitoa oikeilla aineilla heti kolmekymppisestä lähtien, se auttaa vanhiksena! Kuntorutiinikin on, se antaa minun maat(u)a rauhassa.
15. Hyvässä vauhdissa oleva ura ja hyvällä mallilla oleva parisuhde, ja suunnitelma kaikkien muiden asioiden varalle, jotka pakostakin vain paranevat kun ikää tulee lisää. - Minulla on suunnitelma, sen mukaan voin myös elää ilman parisuhdetta ja työtä. Missä minun lottovoittoni on? Oikeasti, minulle käy niin helevetin huonosti sitten, kun vanhuus koittaa. Parisuhde ei sinne saakka kanna (olen realisti) ja töitä ei näy.
Kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä sinun pitäisi tietää:
1. Kuinka rakastua ilman, että kadotat oman itsesi. - Ookkei, nau vii aar tooking. Kyllä se sitten neljänkymmenen jälkeen löytyi. Kolmekymppisenä en ymmärtänyt yhtään mistään yhtään mitään. Voiko tässä vaiheessa syyttää vanhempia? Poikaystäviä? Vai ihanko pitää itseensä tyytyä? Paska ämmä, vääriä valintoja ja epänormaali ajatusmaailma.
2. Mitä ajattelit lapsista ja niiden hankkimisesta. - Ajattelin jo kolmetoistavuotiaana ja kieltäydyin. Kissoja! Valtakunta karvanaamoista! Lapsiahan minulle ei enää tule, maho neitsyt kun olen.
3. Kuinka erota töistä tai parisuhteesta ja kuinka olla ystävillesi rehellinen ikävistäkin asioista ilman, että välinne tulehtuvat. - Mnöö. Mitäs nyt tähän sanoisin? Parisuhteista olen osannut karata, ihmissuhteista en luovu, ellei tunnu pahalta tai jos minua ei kiusata. Töistä olen lähtenyt normaalikaavalla ilman riitelyä, paitsi viimeisestä, mutta silloinkaan en riidellyt. Tietenkään.
4. Milloin yrittää kovemmin ja milloin luovuttaa. - Mikä klishee! Voisiko joku selventää, mitä tällä haetaan. Avioliitossa yritin ja sain turpaani. En enää ikinä yritä, luovutan aina!
5. Kuinka suudella niin, että se johtaa haluamaasi lopputulokseen. - Helppo. Piis of kaakka. Pussatkaa vaikka. Mutta ette tule minua syyttämään, jos joudumme makuuhuoneen puolelle.
6. Tärkeiden poliitikkojen nimet, isoisoäitisi nimi, sekä kaupungin parhaan ompelittajaren yhteystiedot. - Kun olisi varaa, minulla olisi ompelija. Vaatturi. Mies tai nainen, sellainen ihmepersoona, joka tekisi minulle esimerkiksi nyt sellaiset puuvillaiset lakanakangashousut, jotka yltäisivät vyötärölle, eivät kiristäisi, mutta istuisivat, niissä olisi leveät lahkeet ja niitä olisi kolmenväriset (vaaleanharmaat, mustat ja punaiset). En minä paljon vaadi. Ehkä pitää kysellä vaatturin perään. Suutarihan minulla on jo, kaupungin parhaasta päästä.
7. Kuinka elää yksin, silloinkin kun et sitä halua. - Tämä olisi sellainen taito, joka pitäisi olla kaikilla! Minä osaan sen liian hyvin. Minun on vaikea elää muiden kanssa. Huonoja kokemuksia vaikka muille jakaa.
8. Minne mennä, kun kaipaat sieluhoitoa. - Internettiin? Terapeutille tahtoisin, mutta sellaiset jutut maksavat liikaa ja minun olisi pitänyt päästä sinne jo kauan kauan aikaa sitten. Nyt on myöhäistä. Koitan hoitaa sielunikin itse. DIY, koska kukaan ystävä ei jaksa.
9. Ettet voi muuttaa jalkojesi pituutta, et lantiosi leveyttä, etkä vanhempiesi käytöstä. - No, en niin. What´s new, pussycat? Jalat ovat pitkät, lantio levenee, vanhemmat vanhenevat.
10. Että lapsuutesi ei ehkä ollut täydellinen, mutta ainakin se on ohi. - Allekirjoitan. TÄYSIN ja MOLEMMIN rinnoin! Mutta tiesin sen jo sen jälkeen, kun täytin 18. Silloin minä karkasin kotoa. Minun oli vain vaikea ymmärtää, ettei muilla ollut samanlainen lapsuus.
11. Mitä suostuisit ja mitä et suostuisi tekemään rakkauden tai rahan eteen. - Rakkauden eteen erinomaisen paljon, rahan eteen... Mjaa, ihminen tarvitsee myös rahaa. Ihminen tarvitsee itse asiassa enemmän rahaa kuin rakkautta, jos rakastaa itseään terveellä tavalla. Vrt. Maslovin tarvehierarkia.
12. Että kukaan ei selviä pitkään jos vetää liikaa alkoholia, huumeita tai ei käytä hammaslankaa. - Miksi muuten hammaslangan käyttöä ei opetettu minun lapsuudessani? Ja miksi ne, joille se on opetettu, eivät ymmärrä, että sitä pitäisi tehdä. Huono suuhygienia on ehkä pahin nounou, mitä tiedän. Huumeiden ja alkoholin käyttö kyllä opetettiin. Alkoholi on edelleen ystäväni, mutta ei niitä läheisimpiä.
13. Keneen voit luottaa, keneen et. - Tätä en tiedä edelleenkään. Olen naurettavan sinisilmäinen, vaikkeivat silmäni olekaan siniset. Olen harmaasilmäinen. Luotan liikaa, kerron liikaa, annan liian paljon. On tästä minulle huomautettukin, mutta tää on mun luonto.
14. Että sinun ei tarvitse pyytää anteeksi jostain, joka ei ole ollut sinun vikasi. - Pyydän usein anteeksi, jos en ymmärrä. Ei taida olla sama asia...
15. Miksi ihmiset sanovat, että elämä alkaa kolmekymppisenä. - Paranee kaiken aikaa. Tajuan pikkuhiljaa, että paranee niin paljon, että oikein kauhistuttaa, kun tämä loppuu. Mutta toisaalta varmaan käy niin kuin hyvissä kirjoissa, juuri kun olisit tahtonut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, kirjailja jättää sinut arpomaan. Ihana juttu, niin kuin hyvä kirja!
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Suunnitelmat uusiksi
Ei mennyt niin kuin elokuvissa. Koko illan touhusi rappukäytävässä puuhapete- tai -petriinajoukkue, ensin peruspesivät ja sitten vahasivat lattiat. Ei siinä mitään, hieno asia, että ylläpidetään puhtaus- ja siisteysjuttuja. Paha asia vaan oli, etten ymmärtänyt ajoissa, mitä he tekevät. Vahan makean pistävä kaikkialle tunkeva haju leijaili salakavalasti sisään, päässäni ryhtyi jyskyttämään.
Kuvittelin, että uni ja migreeninestolääke riittäisivät. Hahhah. Kuinka ollakaan, heräsin jälleen kerran kuuden jälkeen oksenteluolotilaan. Nappasin Miranaxin ja toivoin parasta. Senhän arvaa, miten siinä leikissä kävi; jumputijumputi nelisen tuntia, oksennus ja pari tuntia lisäunta. Sitten meni migreeni toisaalle. (Mitä helkkaria minä tätä teille kerron, ne, joilla on migreeni tietävät ja muita ei voi vähempää kiinnostaa.)
Sitten kun tokenin ja alkoi elämä kiinnostamaan, en osannut olla touhustelematta, ryhdyin pikkuhiljaa vääntämään makuusoppeni sisustusta (kaappien väritystä) uusiksi. Kaikki seinäni ja kaapit ovat valkoiset. Punastuva väri valokuvassa varmaan tulee lampusta.
Siihen upposi useampi tunti, mutta homma oli kuitenkin yllättävän helppo. Ei ahdistanut. Tarvitaan tikkaat, ruuvimeisseli ja mattoveitsi, niin homma hoituu. Ensin tietysti pestään maalarin yleispesunesteellä ovet, kun niistä on irroitettu kahvat (rasva ja lika pois, että muovi tarttuu). Muista leikata vähän varaa kontaktimuovin pituuteen ja leveyteen, helpottaa tuskaa, kun et ihan kohdalleen vuotaa saakaan.
Tehän aina olette tahtoneet nähdä makuusoppeni, eikö totta? Nyt vain on yksi rumimmista pussilakanoista kehissä. Suokaa anteeksi kärsimysnäytelmäväritys, pääsiäisestä on niin vähän aikaa... Ikkunaan tulee vielä se ostamani musta pimennysverho (alle 10 eeroa) perusverhon lisäksi, sitten alkaa olla askelmerkit kohdallaan. Ei sairaalanvalkeata, vaan väriä. Musta ON väri, onhan? Pallolampun tilalle tahdon sen muovikristallikruunun heti kun löydän, pallero on steriili, mutta siihen on ollut tyytyminen, kun ei aikaisemmin ole varaa ollut. Eikä ole kohta taaskaan, mikäli en löydä lamppua ennen kesäkuuta.
Minulla on liikaa virtaa. Pitäisi pian unille taas mennä, päässä jumputtaa mantra, joka kertoo, että jos en pian tokene, minulla on uusi migreeni huomenna. Kertahan tuo olisi ensimmäinenkin. Vaan kun ei nukuta. Kunpa olisin normaali ihminen ja voisn vaikka katsoa telkkaria! Vaan ei, niin ei. Minulle kelpaavat vain kirjat (joita en nyt voi lukea, koska kirjaimet hyppivät) tai ihmisseura (jota ei ole, koska en päässyt kylille ja Omahoitaja on töissä).
Kuvittelin, että uni ja migreeninestolääke riittäisivät. Hahhah. Kuinka ollakaan, heräsin jälleen kerran kuuden jälkeen oksenteluolotilaan. Nappasin Miranaxin ja toivoin parasta. Senhän arvaa, miten siinä leikissä kävi; jumputijumputi nelisen tuntia, oksennus ja pari tuntia lisäunta. Sitten meni migreeni toisaalle. (Mitä helkkaria minä tätä teille kerron, ne, joilla on migreeni tietävät ja muita ei voi vähempää kiinnostaa.)
Sitten kun tokenin ja alkoi elämä kiinnostamaan, en osannut olla touhustelematta, ryhdyin pikkuhiljaa vääntämään makuusoppeni sisustusta (kaappien väritystä) uusiksi. Kaikki seinäni ja kaapit ovat valkoiset. Punastuva väri valokuvassa varmaan tulee lampusta.
 |
| Vihaan koivunväristä laminaattia, mutta saa olla. Rahakysymys. Ja kestävä! |
 |
| Alakerrassa on sitten paljonkin röpelöitä, ne vaan eivät näy kuin minulle. |
 |
| Kun ei kerta saa maalata seiniä, tuodaan väri muulla tavoin pilttuuseen. |
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Esivihreä päivä
Jos huomenna on lämmintä ja aurinko paistaa, maailma muuttuu vihreäksi. Tänään sateessa puut näyttivät erittäin esivihreiltä. Kävin siis ulkona, kävin tapaamassa rekrytoinnissa auttavaa konsulttia. Tomaatin taimet ovat ulkoilleet jo parisen yötä, huomenaamulla saavat lopullisen sijoituspaikkansa suuresta ruukusta. Mustarastas laulaa kuin viimeistä päivää. Kliseenä voisin sanoa, että luonto pidättää hengitystään, joko huomenna?
Tällä kertaa konsulenttini ei saanut minua masentumaan, pidin pääni ja etenen suunnitelmieni mukaan. Pidän kiinni omistani, koska hänellä ei ilmiselvästi ollut tarjota mitään tilalle. Olen miettinyt, että kuinka kuvaisin firman tarjoamaan outplacement palvelua. Vaikeata on. Tulee mieleen, että jos olisin ihan vetämätön, hän varmaan tökkisi pitkällä tikulla, mutta nyt kun teen itse ravakasti hommia työllistymiseni eteen, hän saa pisteet kotiin, että on saanut minut liikkeelle. Lopulliset pisteet varmaan tulisivat, jos työllistyisin tänä aikana, mutta tuskinpa niin käy.
Kouluttautuminen voi olla erittäin varteenotettava vaihtoehto. Ei niitä hyviä paikkojakaan nimittäin kovin monta ole näkynyt ja kaikkiin on melkoinen tunku. Nytkin tuli yhdestä firmasta viesti, että saivat niin paljon hakemuksia, että koko rekrytointiprosessi hidastuu. Justiinsa.
Itse aion huomiseksi unohtaa työjutut ja käydä vähän rilluttelemassa kaupoissa. Saa nähdä, mitä sieltä mukaan tarttuu. Hyvässä lykyssä tapaan yhden ystäväisenikin, jos vaan aikatalut sattuvat sopivasti kohdalleen. Sitten ryhdyn valmistelemaan pikkuvappua, kun Omahoitaja on taas koko juhlan töissä. Mut hei, hänellä on kuitenkin vapaa viikonloppu! Pannaanko ruksi seinään?
Tällä kertaa konsulenttini ei saanut minua masentumaan, pidin pääni ja etenen suunnitelmieni mukaan. Pidän kiinni omistani, koska hänellä ei ilmiselvästi ollut tarjota mitään tilalle. Olen miettinyt, että kuinka kuvaisin firman tarjoamaan outplacement palvelua. Vaikeata on. Tulee mieleen, että jos olisin ihan vetämätön, hän varmaan tökkisi pitkällä tikulla, mutta nyt kun teen itse ravakasti hommia työllistymiseni eteen, hän saa pisteet kotiin, että on saanut minut liikkeelle. Lopulliset pisteet varmaan tulisivat, jos työllistyisin tänä aikana, mutta tuskinpa niin käy.
Kouluttautuminen voi olla erittäin varteenotettava vaihtoehto. Ei niitä hyviä paikkojakaan nimittäin kovin monta ole näkynyt ja kaikkiin on melkoinen tunku. Nytkin tuli yhdestä firmasta viesti, että saivat niin paljon hakemuksia, että koko rekrytointiprosessi hidastuu. Justiinsa.
Itse aion huomiseksi unohtaa työjutut ja käydä vähän rilluttelemassa kaupoissa. Saa nähdä, mitä sieltä mukaan tarttuu. Hyvässä lykyssä tapaan yhden ystäväisenikin, jos vaan aikatalut sattuvat sopivasti kohdalleen. Sitten ryhdyn valmistelemaan pikkuvappua, kun Omahoitaja on taas koko juhlan töissä. Mut hei, hänellä on kuitenkin vapaa viikonloppu! Pannaanko ruksi seinään?
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Matkiapina
Terveisiä rautakaupasta! Kun internet-tuttavat edellä, niin -kummitus- tahtoo peesata perässä. Minulla on nyt DC Fix -rullia makuusopen komeron oviin (punaista, mustaa ja musta-valkeata kontaktimuovia) sekä ikkunaan pimennysverho. Se löytyi poistokorista -30 % halvennuksella. Loput tavarat jätin kauppaan, vaikka himottikin niin helkkaristi. Etenkin lasten muovinen kristallikruunu. Minun on pakko saada sellainen jostain! Kitch on kaunista.
Itse asiassa menimme alunperin tutkiskelemaan, että löytyisikö kaupasta jalkapumppu, kun polkupyörääni onkin tungettu schrader-venttiilit. Ergo, tarvitsen siis jalkapumpun, koska lähistöltä on tapettu KAIKKI miehitetyt huoltoasemat, eikä kylmäasemilla ole edes ilmapumppuja. Köyhäksi on mennyt. Mutta pumppua ei löytynyt, Omahoitaja lupasi käydä lähellään olevassa pyöräkaupassa, eiköhän sieltä kapistus mukaan saada! Mutta kyllä ärsyttää...
Että minä rakastan rautakauppoja! Niissä menisi miljoona rahaa, itse kehitän ihmeellisiä tarvetiloja ja paljon jää mukaan ottamatta. Onneksi ei ole sitä autoa! Onneksi oli Omahoitaja, joka esti minua menemästä puutarhaosastolle, sitten olisi viimeistään alkanut luottokortti viuhua vaaralliseen tahtiin. Onneksi Omahoitaja tykkää värkkäillä kanssani kaikenlaista. Nytpähän ainakin tietää mitä teemme ensi viikonloppuna, kun hänellä on vapaata. Hän pääsee remonttitiimin jäseneksi milloin vain, on riittävän rauhallinen ja kuuntelee, mitä tahdon tehdä.
Itse asiassa menimme alunperin tutkiskelemaan, että löytyisikö kaupasta jalkapumppu, kun polkupyörääni onkin tungettu schrader-venttiilit. Ergo, tarvitsen siis jalkapumpun, koska lähistöltä on tapettu KAIKKI miehitetyt huoltoasemat, eikä kylmäasemilla ole edes ilmapumppuja. Köyhäksi on mennyt. Mutta pumppua ei löytynyt, Omahoitaja lupasi käydä lähellään olevassa pyöräkaupassa, eiköhän sieltä kapistus mukaan saada! Mutta kyllä ärsyttää...
Että minä rakastan rautakauppoja! Niissä menisi miljoona rahaa, itse kehitän ihmeellisiä tarvetiloja ja paljon jää mukaan ottamatta. Onneksi ei ole sitä autoa! Onneksi oli Omahoitaja, joka esti minua menemästä puutarhaosastolle, sitten olisi viimeistään alkanut luottokortti viuhua vaaralliseen tahtiin. Onneksi Omahoitaja tykkää värkkäillä kanssani kaikenlaista. Nytpähän ainakin tietää mitä teemme ensi viikonloppuna, kun hänellä on vapaata. Hän pääsee remonttitiimin jäseneksi milloin vain, on riittävän rauhallinen ja kuuntelee, mitä tahdon tehdä.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Pilkahdus
Entinen esihenkilöni oli saanut töitä. Tosin niin pienestä firmasta, ettei minua ainakaan vielä sinne tarvita, mutta kuitenkin. Jos hän saa, on minullakin toivoa, sanoo alitajuntani. Toivoa viritti myös hänen viestinsä, tarkoittaa sitä, ettei hän ole minua unohtanut, mikä taas jatkoa ajatellen on ihan hyvä asia.
Eilisen ärrityksen päälle on tänään huomattavasti parempi mieli. Otin päänsärkylääkkeen, katsoin telkkaria, luin vähän ja menin ajoissa unille. Unet ovat turhan katkonaiset, pitää varmaan auttaa nukkumattia työssään joku yö, kun kerkeän. Ensi yönä ei vaan toinne, koska roolipelailuun kuuluu usein hyvinsyömisen lisäksi myös jonkun verran juomista. Mineen pillereita ja viinaa ole sotkenut ennenkään.
Pistin tomaatintaimet ulkoruokintaan. Kevät alkaa tänään. Mieli paranee. Seuraavaksi upotan jättikatkaravun pyrstöt korianteri-chilimarinadiin. Me syömme tänään varmaan grilliruokaa. Ihmisiä, naurua, ruokaa ja viiniä, tarvinneko tuota enempää?
Eilisen ärrityksen päälle on tänään huomattavasti parempi mieli. Otin päänsärkylääkkeen, katsoin telkkaria, luin vähän ja menin ajoissa unille. Unet ovat turhan katkonaiset, pitää varmaan auttaa nukkumattia työssään joku yö, kun kerkeän. Ensi yönä ei vaan toinne, koska roolipelailuun kuuluu usein hyvinsyömisen lisäksi myös jonkun verran juomista. Mineen pillereita ja viinaa ole sotkenut ennenkään.
Pistin tomaatintaimet ulkoruokintaan. Kevät alkaa tänään. Mieli paranee. Seuraavaksi upotan jättikatkaravun pyrstöt korianteri-chilimarinadiin. Me syömme tänään varmaan grilliruokaa. Ihmisiä, naurua, ruokaa ja viiniä, tarvinneko tuota enempää?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
