Kun samalle päivälle sattuu kaksi hauskaa juttua, joista toinen on asia ja toinen ihminen, niin meinaa se asia unohtua, vaikka se onkin kauan odottamani muovinen fuksian värinen kristallikruunu. Kallis se oli kuin fan, mutta kuulema nyt kun laaman partaalla kökötämme, on hyvä lisätä kulutusta. Se luo työpaikkoja - en vaan tiedä minne, Aasiaan ja lapsityövoimalle hyvin todennäköisesti. Joka tapauksessa Kellopeli Lifestyle Design Simonkadulla teki minut onnelliseksi. Muutenkin voisin ostaa koko kaupan tyhjäksi, tilpehööriä oli vaikka kenelle jakaa.
Se toinen oli sitten ihminen. Hauska lukea ja erinomaisen ihana ihan livenä. Siinä me nakotimme vastatusten kirkkaassa auringonpaisteessa, kun sattuivat askelmerkit lankulle eikä liikoja suunniteltu, vaan tehtiin ja toteutettiin. Lasipalatsin Laituri oli liekeissä nelisen tuntia, kun me haastelimme elämästä, bloggaamisesta, nauroimme, vähän vakavoiduimme, joimme muutaman virkistävän juoman, ihmettelimme, että miten sitä oppii toisen ihan kirjoitusten perusteella tuntemaan, mutta silti löytyy lisää. Ei jännittänyt eikä harmittanut, oli mukavaa, sellaista, miltä hyvien ystävien kanssa saattaa joskus tuntua. Pakotonta ja toivottavasti vain alku.
Hyvä päivä. Ostin pahalainen vielä äsmarketista grillibroilerin evääkseni, ennen kuin kotiin läksin. Nyt on vatsa täynnä ja kädessä lasi punkkua. Ei vaan malttanut olla ottamatta, vaikka aamulla tuleekin lukkoseppä kylään. Lisää onnen aiheita!
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Maksettu mies korjasi tilanteen
Kävin kampaajalla. Edellinen kerta oli marraskuussa, kampaajani mukaan hiukseni olivat kasvaneet n. 15 cm, eli kasvuvauhti on reilusti enemmän kuin keskivertosentti kuukaudessa. Muutenkin hän kehui hiusteni kuntoa, sanoi, että jotain teen oikein, koska pää ei ollut mikään harakanpesä, vaikka edellisesta leikkelystä oli 8 kuukautta. Nyt katkottiin vaan huonot pois, sen lisäksi kevennettiin päälakea ja loivennettiin viistoutta V:stä U:hun (hänen sanojaan, en minä näitä kirjaimia keksi). Ensi kerralla sitten taas värjätään (jos olen töissä ja minulla on siihen varaa, nytkin humpsahti 50 eeroa tunnissa, puuhpuuh).
Hauskaa oli. Juttelimme taas niitä näitä, kun ei paikalla muita ollut, sain illan viimeisen ajan. Jupelsin vain siinä vaiheessa, kun hän taas siloitti hiukseni suoristusraudalla, mutta senkin hän sanoi vain tekevänsä siksi, että näkisi paremmin, onko varmasti leikannut suorat linjat sinne, missä ne ovat tarpeen. On se ihanaa, että on ainakin yksi luottamuksen arvoinen persoona ympäristössä, olkoonkin sitten maksullinen pienehkö homoseksuaali. Mutta kun hän on vielä kiva! Ja ilmeisesti sen verran hyvä, että vakioasiakkaita riittää.
Tiesittekö muuten, että syväpuhdistavissa shampoissa ja Fairyssä on melkein samat INCI:t? Mikäli siis satutte reissussa tarvitsemaan hiusten syväpuhdistusta, voitte käyttää hätätilassa hellävaraista Fairyä. ;-D Koulussa olivat poijaalle kertonneet.
***
Minä ihan hurjaannuin, taas luin yhden kirjan. Tällä kertaa vuoroon pääsi Lisa Seen Pionin rakkaus. Ensin vähän arastelin, kun ajattelin, että se on vain jotain rakkausluritusta ja minulle tulee paha olo, mutta oikeastaan kirja olikin enemmän. Ensinnäkin valotti Kiinan historiaa hivenen, samoin vanhaa kulttuuria. Minut se sai miettimään, miten onnekas olen, kun olen syntynyt tähän aikaan ja tähän maahan. Maailma ei vieläkään ole valmis, mutta minun ei kuitenkaan tarvitse kärsiä helvetin tuskia näyttääkseni kauniilta, etenkin kun pienet jalat olivat ihaninta naisessa, mietin vain, millaiset kipeät miljoonaan kertaan murretut töpöt olisivat muotoutuneet 42 numeron kanooteista.. Tai syntyä oikeaan perheeseen, saada oikea kasvatus, kyetä tekemään lapsia, vaieta seurakunnassa, piilotella sermin takana, saamatta lukea, keskustella, liikkua kaupungilla, matkustaa...
Ja nyt kun mietin, niin toisaalta parempi saattaisi olla, jos vain piilottelisin sermin takana, teeseremoniaa harjoittelisin ja sitran soittoa, ja olisi se mies, joka elättäisi. Nyt ei olisi huolta työpaikan löytymisestä, minä vaan hoitaisin lapsenlapsia, tai olisin jo esi-isieni luona. Hmph. No, en ole tosissani. Kunhan taas jupellan. Hyvä kirja, tykkäsin, luen todennäköisesti vielä uudelleen.
Hauskaa oli. Juttelimme taas niitä näitä, kun ei paikalla muita ollut, sain illan viimeisen ajan. Jupelsin vain siinä vaiheessa, kun hän taas siloitti hiukseni suoristusraudalla, mutta senkin hän sanoi vain tekevänsä siksi, että näkisi paremmin, onko varmasti leikannut suorat linjat sinne, missä ne ovat tarpeen. On se ihanaa, että on ainakin yksi luottamuksen arvoinen persoona ympäristössä, olkoonkin sitten maksullinen pienehkö homoseksuaali. Mutta kun hän on vielä kiva! Ja ilmeisesti sen verran hyvä, että vakioasiakkaita riittää.
 |
| Olenpas minä punainen. Taidan olla rapujen sukua ja huonetta, en mikään mereneitsi. |
Tiesittekö muuten, että syväpuhdistavissa shampoissa ja Fairyssä on melkein samat INCI:t? Mikäli siis satutte reissussa tarvitsemaan hiusten syväpuhdistusta, voitte käyttää hätätilassa hellävaraista Fairyä. ;-D Koulussa olivat poijaalle kertonneet.
***
Minä ihan hurjaannuin, taas luin yhden kirjan. Tällä kertaa vuoroon pääsi Lisa Seen Pionin rakkaus. Ensin vähän arastelin, kun ajattelin, että se on vain jotain rakkausluritusta ja minulle tulee paha olo, mutta oikeastaan kirja olikin enemmän. Ensinnäkin valotti Kiinan historiaa hivenen, samoin vanhaa kulttuuria. Minut se sai miettimään, miten onnekas olen, kun olen syntynyt tähän aikaan ja tähän maahan. Maailma ei vieläkään ole valmis, mutta minun ei kuitenkaan tarvitse kärsiä helvetin tuskia näyttääkseni kauniilta, etenkin kun pienet jalat olivat ihaninta naisessa, mietin vain, millaiset kipeät miljoonaan kertaan murretut töpöt olisivat muotoutuneet 42 numeron kanooteista.. Tai syntyä oikeaan perheeseen, saada oikea kasvatus, kyetä tekemään lapsia, vaieta seurakunnassa, piilotella sermin takana, saamatta lukea, keskustella, liikkua kaupungilla, matkustaa...
Ja nyt kun mietin, niin toisaalta parempi saattaisi olla, jos vain piilottelisin sermin takana, teeseremoniaa harjoittelisin ja sitran soittoa, ja olisi se mies, joka elättäisi. Nyt ei olisi huolta työpaikan löytymisestä, minä vaan hoitaisin lapsenlapsia, tai olisin jo esi-isieni luona. Hmph. No, en ole tosissani. Kunhan taas jupellan. Hyvä kirja, tykkäsin, luen todennäköisesti vielä uudelleen.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Tekemätöntä elämää
Uinun. Uneksin. Näen unia, mutta en muista niitä kuin hetken herättyäni. Ihme kyllä, eron jälkeen olen nukkunut 7 - 8 h yössä. Se on kuulkaa paljon. Voisin jopa väittää olevani jonkun verran masentunut, kun noin unta riittää. Toisaalta koska ruoka maistuu, enkä edes ahmi, en todennäköisesti ole. Mutta ei minusta mitään nälkään nääntyvää lemmensairastakaan tullut, eron jälkeen syömättömyyttä kesti kokonaista kaksi päivää.
Siinäpä ne tärkeimmät.
Oli tässä viikonlopussa krapulan lisäksi toinenkin mielenkiintoinen tapahtuma. Se tuli televisiosta ja ihan vahingossa. Olen varmaan joskus aikaisemminkin hehkuttanut japanilaisten piirrettyjen perään, Henkien kätkemä, Naapurini Totoro, Porco Rosso tai Tokyo Godfathers (tuli yksi jouluaatto telkkarista, aivan uskomaton elokuva!). Nyt tuli toinen aikuisten elokuva, Paprika. Harmi, jos missasitte, oli nimittäin jännä, mutta ei liian jännä minullekaan. Suosittelen lämpimästi, jos science fiction ja fantasia kiinnostavat.
Kai se on taas katsottava, millaisia avoimia paikkoja on tarjolla. Mitä tahansa, ettei tarvitse lähteä tuohon helteeseen. Tomaatit ja yrtit on kasteltava ennen kuin aurinko alkaa porottamaan kymmenellä. Onko pakko panna vaatteet päälle? Halatti on ihmisen paras kaveri tänään.
Siinäpä ne tärkeimmät.
Oli tässä viikonlopussa krapulan lisäksi toinenkin mielenkiintoinen tapahtuma. Se tuli televisiosta ja ihan vahingossa. Olen varmaan joskus aikaisemminkin hehkuttanut japanilaisten piirrettyjen perään, Henkien kätkemä, Naapurini Totoro, Porco Rosso tai Tokyo Godfathers (tuli yksi jouluaatto telkkarista, aivan uskomaton elokuva!). Nyt tuli toinen aikuisten elokuva, Paprika. Harmi, jos missasitte, oli nimittäin jännä, mutta ei liian jännä minullekaan. Suosittelen lämpimästi, jos science fiction ja fantasia kiinnostavat.
Kai se on taas katsottava, millaisia avoimia paikkoja on tarjolla. Mitä tahansa, ettei tarvitse lähteä tuohon helteeseen. Tomaatit ja yrtit on kasteltava ennen kuin aurinko alkaa porottamaan kymmenellä. Onko pakko panna vaatteet päälle? Halatti on ihmisen paras kaveri tänään.
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Amatööri leikkii baarikärvästä
Huhhuh, kun on huono olo. Ihan oikeasti ja ansaitusti. Kyllä sen eteen töitä tuli eilen tehtyäkin.
Kävimme moikkaamassa ystävää yhdesssä Kallion baareista. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa, valitettavasti hän vaan työskenteli, joten pidemmät puheet jäivät vähiin. Sovimme kuitenkin treffit syksymmälle ajan kanssa. Oli hienoa nähdä hänet hymyilevänä ja onnellisen oloisena. Sinne hän jäi töihin, kun jatkoimme eteen päin.
Ensin pari drinksua Soul Kitchenissä, sinne muuten tahdon mennä jossain vaiheessa syömään, annokset näyttivät herkullisilta, kun niitä kurvasi ohitsemme. Seuraavaksi moikkaamaan toista tuttua Molotoviin, siellä riitti tungosta ja trendikästä nuorisoa. Tenkassa törmäsimme hupaisaan herraseurueeseen, jonka ryhmädynamiikkaa oli mielenkiintoista seurata. Ne tarjotut drinksut tosin aiheuttivat omnipotenttisen tuntemuksen, jonka johdosta päädyimme takshilla(!) ensin Cornerin terassille tapaamaan lisää ystäviä ja vielä parille Rocksiin. Tsiissus, että olin muuten katollani kun taksiin vihdoin venyin.
Aamusella heräsin janoon. Onneksi sain unta uudelleen. Tai onneksi ja onneksi, olo vain huononi, kun heräsin seuraavan kerran. Onneksi pakastimessa oli pizzaa, jonka tuunasin täytteellisemmäksi. Onneksi on vettä, sänky, sohva ja nojatuoli. Onneksi on viileä suihku, oma koti, jääkaapissa vissyä ja kaapissa buranaa. Kyllä se tästä, mutta en ihan heti tällaista oloa itselleni tarvitse. Ei tarvitse KAIKKEA alkoholia yrittää nauttia samana iltana, senkin amatööri.
Kävimme moikkaamassa ystävää yhdesssä Kallion baareista. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa, valitettavasti hän vaan työskenteli, joten pidemmät puheet jäivät vähiin. Sovimme kuitenkin treffit syksymmälle ajan kanssa. Oli hienoa nähdä hänet hymyilevänä ja onnellisen oloisena. Sinne hän jäi töihin, kun jatkoimme eteen päin.
Ensin pari drinksua Soul Kitchenissä, sinne muuten tahdon mennä jossain vaiheessa syömään, annokset näyttivät herkullisilta, kun niitä kurvasi ohitsemme. Seuraavaksi moikkaamaan toista tuttua Molotoviin, siellä riitti tungosta ja trendikästä nuorisoa. Tenkassa törmäsimme hupaisaan herraseurueeseen, jonka ryhmädynamiikkaa oli mielenkiintoista seurata. Ne tarjotut drinksut tosin aiheuttivat omnipotenttisen tuntemuksen, jonka johdosta päädyimme takshilla(!) ensin Cornerin terassille tapaamaan lisää ystäviä ja vielä parille Rocksiin. Tsiissus, että olin muuten katollani kun taksiin vihdoin venyin.
Aamusella heräsin janoon. Onneksi sain unta uudelleen. Tai onneksi ja onneksi, olo vain huononi, kun heräsin seuraavan kerran. Onneksi pakastimessa oli pizzaa, jonka tuunasin täytteellisemmäksi. Onneksi on vettä, sänky, sohva ja nojatuoli. Onneksi on viileä suihku, oma koti, jääkaapissa vissyä ja kaapissa buranaa. Kyllä se tästä, mutta en ihan heti tällaista oloa itselleni tarvitse. Ei tarvitse KAIKKEA alkoholia yrittää nauttia samana iltana, senkin amatööri.
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Kuuma juttu
Siihen nähden, miten vähän imurointi vie aikaa ja miten puhto olo siitä residenssiin tulee, kannattaisi ehkä suorittaa sitä useammin. Nyt oli melkein kuukauden tauko, kun ei vaan ole tullut mieleen, kun on ollut tätä muuta paskaa ja muita koottuja selityksiä, tiedättehän te ne, tavanomaiset epäillyt. Pikkuveli roudasi eilen illalla vihdoin puuttuvan suulakkeen imuriini, ei ollut enää sitäkään tekosyytä.
Mutta kuuma tuli imuroidessa. Nyt jo. Taitaa olla turhan lämmin päivä luvassa. Itse olen nauttinut kovinkin tämän kesän keleistä, 18 - 21 astetta on juuri parahultainen keli jääkarhujen sukulaiselle. Voi olla, että jälleen tänään vietän päivän turvallisesti varjossa ja lähden vasta iltasella liikkeelle. Sitten on tietysti ihan kiva vaikka jollain terassilla käydä hetki lipittämässä jotain hyvää herkkujuomaa.
Eilen kävin ostoshelvetistä zlotyja (matka lähenee), tilaamassa turvalukon ja ostamassa leipälaatikon. On se kumma, miten etokapistus toi heti tilaa laskutasolle. Kummaa on sekin, että edullisin ja kaunein kapistus löytyi Stockalta. En nimittäin olisi aivan heti ensimmäisenä ollut sinne suuntaamassa, jos ei olisi tullut hankittua sitä kanta-astujakorttia heidän synttäreidensä aikaan.
Kyllä se tästä. Alkaa vahvin terä surulta taittua, nyt olen lähinnä vain apea ja surumielinen. Tiedän kyllä, ettei tämä vielä ole ohi, mutta ei ainakaan koko ajan revi ja tykytä, niin kuin sydäntä vietäisiin rinnasta. Että vielä tämäkin piti vanhalla iällä kokea, onneton rakkaus... Miksi kukaan ei ole keksinut tunteiden katkaisinta? On valokatkaisijat ja virtakytkimet, mutta ei aivoihin mitään. Olisiko kemikaalisena? ;->
Mutta kuuma tuli imuroidessa. Nyt jo. Taitaa olla turhan lämmin päivä luvassa. Itse olen nauttinut kovinkin tämän kesän keleistä, 18 - 21 astetta on juuri parahultainen keli jääkarhujen sukulaiselle. Voi olla, että jälleen tänään vietän päivän turvallisesti varjossa ja lähden vasta iltasella liikkeelle. Sitten on tietysti ihan kiva vaikka jollain terassilla käydä hetki lipittämässä jotain hyvää herkkujuomaa.
Eilen kävin ostoshelvetistä zlotyja (matka lähenee), tilaamassa turvalukon ja ostamassa leipälaatikon. On se kumma, miten etokapistus toi heti tilaa laskutasolle. Kummaa on sekin, että edullisin ja kaunein kapistus löytyi Stockalta. En nimittäin olisi aivan heti ensimmäisenä ollut sinne suuntaamassa, jos ei olisi tullut hankittua sitä kanta-astujakorttia heidän synttäreidensä aikaan.
Kyllä se tästä. Alkaa vahvin terä surulta taittua, nyt olen lähinnä vain apea ja surumielinen. Tiedän kyllä, ettei tämä vielä ole ohi, mutta ei ainakaan koko ajan revi ja tykytä, niin kuin sydäntä vietäisiin rinnasta. Että vielä tämäkin piti vanhalla iällä kokea, onneton rakkaus... Miksi kukaan ei ole keksinut tunteiden katkaisinta? On valokatkaisijat ja virtakytkimet, mutta ei aivoihin mitään. Olisiko kemikaalisena? ;->
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Kierrätystä
DVD-soittimeni ei jostain syystä toista enää levyjä. Ei silti, että minulla kovin monta elokuvaa jemmassa olisikaan, muutama hassu, mutta joskus tulee sellainen hetki, että voisi jopa katsellakin jotain. Viimeksi katselukokemus loppui kesken, kun kuva jumittui paikalleen ja vaikka tein minkälaisia temppuja, en nähnyt elokuvan loppua. Niinpä kun kuulin naapurin herroilla olevan parikin toimivaa soitinta, riemastuin pyytämään yhtä itselleni. Kierrätämme elektroniikkaromua, sitten vain minun on päästävä eroon omastani, mutta viimeistään ensi keväänä naapuriin pysähtyy Sortti-auto. Siihen saakka saa soitinraasu makoilla komerossa.
Ahdistus on niin suuri, etten mitään järkevää saa aikaan. Niinpä taas leivoin eilen. Tein pekoni-kantarellipiirakan. Taidan viedä muutaman palan maistiaisia mukanani naapurilähiöön, ikään kuin maksuksi soittimesta. Osan panin jo pakastimeen vierasvaraksi. Hämmästyttävintä, etten edelleenkään ahmi, mitä olen aikaisemmissa suru ja tuska-kohtauksissani tehnyt.
On se vain luojan lykky, että on tämä blogi! Kukaan jaksaisi näitä ihmissuhde-lapsuus-paska elämä-juttujani kuunnella vuodesta toiseen. Nyt vastuu siirtyy lukijalle ja minä saan tilittää aina, kun tahdon, mistä tahdon. Ja mieli vähän edes helpottuu. Toisto on opintojen äiti, ehkä minä vielä opin itsestäni jotain erittäin oleellista. Niin kuin vaikka sen, että ei sillä mitään väliä, vaikka olisin miten paska tyyppi, saan minäkin elellä ja olla, jos en vaan kiusaa muita. Enkä sitä aio tehdä.
Nyt pesen pyykkiä. Puhdistuisipa mielikin siinä samalla!
Ahdistus on niin suuri, etten mitään järkevää saa aikaan. Niinpä taas leivoin eilen. Tein pekoni-kantarellipiirakan. Taidan viedä muutaman palan maistiaisia mukanani naapurilähiöön, ikään kuin maksuksi soittimesta. Osan panin jo pakastimeen vierasvaraksi. Hämmästyttävintä, etten edelleenkään ahmi, mitä olen aikaisemmissa suru ja tuska-kohtauksissani tehnyt.
 |
| 400 gn Sunnuntai-piirakkataikinasta riittää pohjaa pellilliseen piirakkaa. Silloin ei pohjasta tule liian paksu ja täytettä saa piirakkaan reilummin. Ovelaa... |
On se vain luojan lykky, että on tämä blogi! Kukaan jaksaisi näitä ihmissuhde-lapsuus-paska elämä-juttujani kuunnella vuodesta toiseen. Nyt vastuu siirtyy lukijalle ja minä saan tilittää aina, kun tahdon, mistä tahdon. Ja mieli vähän edes helpottuu. Toisto on opintojen äiti, ehkä minä vielä opin itsestäni jotain erittäin oleellista. Niin kuin vaikka sen, että ei sillä mitään väliä, vaikka olisin miten paska tyyppi, saan minäkin elellä ja olla, jos en vaan kiusaa muita. Enkä sitä aio tehdä.
Nyt pesen pyykkiä. Puhdistuisipa mielikin siinä samalla!
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Ihmissuhderampa
Lapsena aina haaveilin, että minulla olisi isä, johon voisi luottaa. Sellainen, jonka kanssa voisi joskus tehdä jotain tai joka olisi oikea vanhempi. Muistan minä yhden kerran, kun menimme rannalle, hänen piti opettaa minut uimaan. Tuloksena oli, että hän nakkasi minut käsistään paikassa, jossa jalkani eivät yltäneet maahan, se oli hänen käsityksensä opettamisesta. Minä opin pelkäämään vettä. Isäkseni sain omaa nuoruuttaan ja lapsuuttaan potevan epävarman ihmisen, jonka tapa kommunikoida ja kontrolloida oli alistaminen. Jos eivät akka tai kakarat toimineet niin kuin hän tahtoi, tuli remmiä, nyrkkiä tai muita väkivaltaisia elkeitä. Kun omassa kodissaan ei jaettu kuin kuritusta ja äksiisiä uskonnon varjolla, niin on vaikea olla hellä. Onneksi nuorin veljistäni ei sitä joutunut koskaan kokemaan ja vanhempikin vain osittain.
Minusta kasvoi aikuinen nopeasti. Hain isääni baareista, koska äitini ei uskaltanut. Suojelin äitiäni, kun isä vihdoin tuli baarista. Meillä ei koskaan ollut rahaa eikä turvallista hetkeä. Ruokaa kyllä riitti, kiitos kasvimaan, isovanhempen taloudelisen avun ja naapureiden. En voinut haluta asioita, joita jo silloin tuntui olevan muille tarjolla, sain paidan ja housut koulun alkaessa - taivas varjele, jos ne menivät rikki ennen aikojaan. Seuraava vaatekerta tuli joulun aikaan. Sain jopa jotain nöyryyttäviä vaatelappusia koulusta. Hyvää päivää, että se hävetti.
Minusta melkein kasvoi isäni. Päätin vain jo kovin nuorena, etten tee lapsia, koska tajusin, että se, mitä vihaan hänessä, on myös minussa. Liian muka-vahva, raivoisa, liian äkkipikainen, liian vailla hellyyttä. En osaa edelleenkään puhua, opettelen vasta koskettamaan, en osaa ilmaista itseäni kuin kirjoittamalla, ei sillä tavoin muita kasvateta. Puhumattakaan siitä taustalla piileksivästä hulluudesta, joka isäni valtasi sitten myöhemmin alkoholismin jälkeen (vai laukaisiko alkoholi sen?), niin kuin suvun kuvaan kuuluu (isän sisko, isän äiti, isän äidin isä...). Koko aikuisikäni odottelin, koska se minuun iskee, vannotin ystäviäni saattamaan minut hoitoon. Olin varma, että minustakin tulee isäni tytär. Tavallaan minusta on tullutkin, olen notkunut hypomaanisena sekä masentuneena, maniaan saakka en vielä koskaan ole joutunut. Mutta muuten minusta on kasvanut melkein ihminen. Lääkitystä en juuri nyt ainakaan kaipaa.
Vanhempani soittivat minulle perätysten. Ensiin äitini, jonka kanssa pystyin pitkästä aikaa keskustelemaan täysin normaalisti, ettei hän huomannut mitään olossani ja elossani. En sulkeutunut enkä käyttäytynyt naurettavasti. Hämmentävää! Toisaalta olen aina kriisitilanteissa parhaimmillani, osaan nousta tilanteen ulkopuolelle. Sama seurasi pari tuntia myöhemmin isäni kanssa. Keskustelin hänenkin kanssaan kuin emme koskaan olisi tavanneetkaan, eikä meillä olisi minkäänlaista henkistä lastia takanamme. Hän kertoi minulle, että hengitys alkaa olla vaikeata. Keppiä on kuulema pitänyt ryhtyä käyttämään. Sellaisen ylipainon ja tautilistan kanssa kun hän elää, olen ihmetellyt, miten hän on säilynyt hengissä näinkin pitkään. Nyt on kuulema annettu jotain lisälääkitystä Se sama viiraa minuakin jo silloin tällöin, happi tahtoo loppua. Todennäköisesti myös kuolemme samalla tavoin, tukehtumalla. Olenhan minä isäni tytär, vaikken niin ylipainoinen vielä olekaan.
Hän jälleen kerran tarjosi rahaa. Minä jälleen kerran kieltäydyin. Eihän raha korvaa isää! Ei ihmistä, joka lohduttaisi minua ja kannustaisi elämässä. Ei sitä turvaa, mitä lapsi on vailla, vaikken enää lapsi olekaan. Toivoin, että hän käyttäisi rahansa itseensä ja oman terveytensä ylläpitämiseen. Tai antaisi veljellemme, jolla kuitenkin on jälkikasvua. Minä en häntä voi pelastaa, tuskin koskaan siihen olisin pystynytkään. Hän taas olisi voinut ehkä pelastaa (= kasvattaa itsetuntoa) minut silloin, kun minä olin lapsi ja hän voimissaan, mutta koska elämä ei ollut meille suotuisa, jouduimme tilanteeseen, jossa minulla ei ole isää ja hänellä on joku joutavanpäiväinen tytär, josta ei iloa ole juurikaan liiennyt. Jossain määrin olen vain jäänyt lapsen tasolle, itkin vasta puhelun jälkeen. Onneksi veljistäni on jotain sellaistakin ollut saatavilla. Ovat paikalla, läsnä ja osallistuvat. Minä taas tahdon karata Uusi-Seelantiin.
Huono isä, surkea tytär. Vanhemmattomuuden kanssa olen oppinut elämään, mutta kun edelleen kuskaan samaa saatanan lastia perässäni, niin miten tästä muka mitään tulee. Minusta on tullut huono kestämään pettymyksiä. Voitte vain kuvitella, miten paljon niitä on tarjolla kun luonto on villieläimen. Olen ihmissuhderampa.
Minusta kasvoi aikuinen nopeasti. Hain isääni baareista, koska äitini ei uskaltanut. Suojelin äitiäni, kun isä vihdoin tuli baarista. Meillä ei koskaan ollut rahaa eikä turvallista hetkeä. Ruokaa kyllä riitti, kiitos kasvimaan, isovanhempen taloudelisen avun ja naapureiden. En voinut haluta asioita, joita jo silloin tuntui olevan muille tarjolla, sain paidan ja housut koulun alkaessa - taivas varjele, jos ne menivät rikki ennen aikojaan. Seuraava vaatekerta tuli joulun aikaan. Sain jopa jotain nöyryyttäviä vaatelappusia koulusta. Hyvää päivää, että se hävetti.
Minusta melkein kasvoi isäni. Päätin vain jo kovin nuorena, etten tee lapsia, koska tajusin, että se, mitä vihaan hänessä, on myös minussa. Liian muka-vahva, raivoisa, liian äkkipikainen, liian vailla hellyyttä. En osaa edelleenkään puhua, opettelen vasta koskettamaan, en osaa ilmaista itseäni kuin kirjoittamalla, ei sillä tavoin muita kasvateta. Puhumattakaan siitä taustalla piileksivästä hulluudesta, joka isäni valtasi sitten myöhemmin alkoholismin jälkeen (vai laukaisiko alkoholi sen?), niin kuin suvun kuvaan kuuluu (isän sisko, isän äiti, isän äidin isä...). Koko aikuisikäni odottelin, koska se minuun iskee, vannotin ystäviäni saattamaan minut hoitoon. Olin varma, että minustakin tulee isäni tytär. Tavallaan minusta on tullutkin, olen notkunut hypomaanisena sekä masentuneena, maniaan saakka en vielä koskaan ole joutunut. Mutta muuten minusta on kasvanut melkein ihminen. Lääkitystä en juuri nyt ainakaan kaipaa.
Vanhempani soittivat minulle perätysten. Ensiin äitini, jonka kanssa pystyin pitkästä aikaa keskustelemaan täysin normaalisti, ettei hän huomannut mitään olossani ja elossani. En sulkeutunut enkä käyttäytynyt naurettavasti. Hämmentävää! Toisaalta olen aina kriisitilanteissa parhaimmillani, osaan nousta tilanteen ulkopuolelle. Sama seurasi pari tuntia myöhemmin isäni kanssa. Keskustelin hänenkin kanssaan kuin emme koskaan olisi tavanneetkaan, eikä meillä olisi minkäänlaista henkistä lastia takanamme. Hän kertoi minulle, että hengitys alkaa olla vaikeata. Keppiä on kuulema pitänyt ryhtyä käyttämään. Sellaisen ylipainon ja tautilistan kanssa kun hän elää, olen ihmetellyt, miten hän on säilynyt hengissä näinkin pitkään. Nyt on kuulema annettu jotain lisälääkitystä Se sama viiraa minuakin jo silloin tällöin, happi tahtoo loppua. Todennäköisesti myös kuolemme samalla tavoin, tukehtumalla. Olenhan minä isäni tytär, vaikken niin ylipainoinen vielä olekaan.
Hän jälleen kerran tarjosi rahaa. Minä jälleen kerran kieltäydyin. Eihän raha korvaa isää! Ei ihmistä, joka lohduttaisi minua ja kannustaisi elämässä. Ei sitä turvaa, mitä lapsi on vailla, vaikken enää lapsi olekaan. Toivoin, että hän käyttäisi rahansa itseensä ja oman terveytensä ylläpitämiseen. Tai antaisi veljellemme, jolla kuitenkin on jälkikasvua. Minä en häntä voi pelastaa, tuskin koskaan siihen olisin pystynytkään. Hän taas olisi voinut ehkä pelastaa (= kasvattaa itsetuntoa) minut silloin, kun minä olin lapsi ja hän voimissaan, mutta koska elämä ei ollut meille suotuisa, jouduimme tilanteeseen, jossa minulla ei ole isää ja hänellä on joku joutavanpäiväinen tytär, josta ei iloa ole juurikaan liiennyt. Jossain määrin olen vain jäänyt lapsen tasolle, itkin vasta puhelun jälkeen. Onneksi veljistäni on jotain sellaistakin ollut saatavilla. Ovat paikalla, läsnä ja osallistuvat. Minä taas tahdon karata Uusi-Seelantiin.
Huono isä, surkea tytär. Vanhemmattomuuden kanssa olen oppinut elämään, mutta kun edelleen kuskaan samaa saatanan lastia perässäni, niin miten tästä muka mitään tulee. Minusta on tullut huono kestämään pettymyksiä. Voitte vain kuvitella, miten paljon niitä on tarjolla kun luonto on villieläimen. Olen ihmissuhderampa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
