Hely tilittää

Ystävän vinkistä hain yhtä pitkää määräaikaisuutta vuokratyöfirman sivuilta. Yllättäen minut kutsuttiin haastatteluun, joka oli kovin mielenkiintoinen ja positiivinen tilaisuus. Konsultti kertoi rehellisesti, että välttämättä hakemani paikka ei enää olisi tarjolla, mutta koska olin papereiden perusteella vaikuttanut lupaavalta, hän tahtoi tavata ja täydentää heidän tietojaan minusta.

Hyvät ja mukavat tunnin treffit meillä oli, mutta en odottanut kuulevani hänestä ennen ensi viikkoa. Niinpä kun puhelin soi, kun bussissa istuin, olin hivenen hämmentynyt. Konsultti kertoi, että hänen kollegallaan olisi paikka, johon tarvittaisiin joku heti maanantaina. Lupasin palata asiaan tänä aamuna sen jälkeen kun olisin tutustunut sähköpostilla saamaani materiaaliin yrityksestä ja paikasta.

Minulla oli epäilykseni ja oikeassa olin, valitettavasti. He hakivat talousorientoitunutta persoonaa enkä minä valitettavasti sellainen ole. Minua pitäisi opettaa ja ohjastaa, ja vaikka tiedän, että oppimiskyvyssäni ei ole mitään vikaa, niin kolmen kuukauden määräaikaisuuden takia ei minun eikä etenkään pikaista apua tarvitsevan yrityksen kannattaisi vaivautua. Koen olevani hely*, kun nykyisessä tilanteessa minun kannattaisi olla normiorja.

Kiitin tarjouksesta, sovimme, että odottelen seuraavaa yhteydenottoa ja käyn itse tutkaisemassa heidän sivunsa säännöllisesti. Harmi, mutta toisaalta pelottavaa olisi mennä noin nopealla aikataululla firmaan, josta ei tiedä mitään tekemään työtä, josta ei tiedä mitään. Voi olla, että siihen vielä joudun taipumaan, mutta kunhan nyt edes vähän aikaa saan sopeutua ajatukseen. Sitä paitsi, joulukuussa on jo menoja, joista en noin vain jousta, hammashygienistin vastaanottoaika sekä ex tempore päiväretki Tallinnaan. Mukahalpa oli se, mutta kun lisäsin tilaukseen sekä aamupalan että paluumatkalle buffetin, ei se enää niin halpa ollutkaan. Sitä paitsi paluumatkalla joudun hankkimaan humalan, koska en aio kestää Dj Veskua selvistäpäiten. Voi olla, että joudun karaokebaariin. Puuh, ahistus...

*Hely-termi tulee tietenkin Asterixista. Lukekaa Caesarin laakeriseppele, niin tiedätte, miten Asterixia ja Obelixia tituleerattiin helyiksi, kun he olivat päätyneet hovihankkijaorjakauppiaan kauppatavaraksi. Muutenkin kannattaa lukea sarjakuvia, etenkin nykyään on niin paljon tarjolla myös aikuisten sarjakuvia.

***
Nyt jos joku tahtoo mahdollisimman autenttisen kokemuksen lumimyräkästä tuntureilla, suosittelen siirtymistä ulkotiloihin. Sitten jos vielä löydätte sellaisen avoimen paikan, jossa ette juuri näe taloja tai muita kiintopisteitä, niin teillä on käsissänne tilanne, josta ystäväni kanssa löysin itseni viime keväänä. Pelottava kokemus oli se. Silti aion lähteä ulos, koska tahdon palkita itseni viinillä, mikä myös kutsuna soveliaille tahoille ilmoitettakoon. Nyt sitä taas saa. Ja seuraa kanssa. (Joojoo, oma lehmä mullon ojassa.)

Tämä menee nyt jo liian pitkälle

Naamakirjan sivupalkkimainokset asettavat prioriteetit kohdalleen. Minulle personoituna oli mm. Reiman mainos, jossa tarjotaan lahjoja mummon mussukoille. Olen todellakin ikäloppu mainoshenkilön mielestä. Mussukoille täällä on valitettavasti nykyisessä taloustilanteessa vain lämmintä kättä. Mummoja ei ole tarjolla yhtään, ei pullan eikä hiuslakan tuoksuisina.

Todennäköisesti samaan tulokseen tulee vuokratyöfirman konsulentti (että olen ikäloppu raakki), kun käyn häntä tapaamassa tänään. Mutta kokeilenpa sitäkin, ettei tule sellaista oloa, etteikö olisi jäänyt yhtään kiveä kääntämättä ja matoja mutusteltua. Koska mitä muuta sieltä kivien alta yleensä on löytynyt kuin tosi rumiä hättiäisiä, toukkia ja muita iljetyksiä? Oikeastaan taidan itse kuulua sinne kiven alle, jotta voivat sitten jeesustella, että mistähän kiven kolosta se tuokin on kotoisin.

Löysin taas hyvin kirjan. Saksalaista kirjallisuutta en kovin ole lukenut, Thomas Mannia (joka muuten on syntynyt Sveitsissä) ja Herman Hesseä lukuunottamatta (enkä minä niistä kirjoista enää mitään muista). Nyt sattui kätösiin Wofgang Herrndorfin Ladaromaani. Olipas se kiva, nauratti ja itketti yhtä aikaa. Vähän tuli mieleen Nick Hornbyn Skeittari, mutta teemat ovat erilaisia. Lukekaa ihmeessä, jos tahdotte tutustua 14-vuotiaan nuoren miehen sielunelämään.

Tyyli hukassa

Pärskeleen YLE TV 1:n englanninkieliset uutiset! Nyt soi sitten päässä Gagnam style. Jos asiasta jotain hyvää on haettava, niin ainakin se karkoitti pollajukeboksista siellä alkuviikon jyllänneen Hektorin viisun. Hyi olkoon. Vielä kun tuon aivomadon saisi ennen loppuviikkoa muutettua johonkin järjelliseen, kivaan ja mukavaan lauluesitykseen, niin kai tästäkin viikosta selviäisin hengissä.

Olen huomannut, että maanantait ovat pahimpia. Yleensä takana on edes muutama viikonlopun sosiaalinen tapahtuma, sitten yks´kaks´ suuri tyhjyys. Talo on hiljainen, puhelin ei soi (no, ei se kyllä soi viikonloppuisinkaan, mutta maanantaina on huomattavasti enemmän aikaa tuijottaa puhelinta), veljentytärkään ei ole heräämässä töihin, vaan tulee vasta iltasella. Silloin epätoivo on voimakkaimmillaan. Itse asiassa eilen tunnustin ystävälle, että toissapäivänä harkitsin jopa alkoholiin ryhtymistä, kun ahdisti, masensi ja vitutti niin maan perusteellisesti. En sitten kuitenkaan korkannut, koska tiesin, että eilisen kohdalla olisi ollut suuri krapula ja minulla kuitenkin oli treffit hänen kanssaan kaupungilla. Niistä taas en tahtonut luopua.

Niinpä pullo(t) jäivät kaappiin ja minä pääsin keskustaan haastattamaan pääsykokeessa käynyttä ystävää. On se vaan ihanaa, kun on meitä samanmielisiä ja hyvää tahtovia ihmisiä muitakin kun vain minä. Ja ihanaa on, että minulla vielä toistaiseksi on varaa matkata kaupungille. Nelisen tuntia vierähti sukkelaan, ennen kuin laskin haikein mielin hänet Tampereen junaan. Onneksi hän joutuu täällä vielä juoksentelemaan pitkähkön tovin, ennen kuin edelliset opintonsa loppuun saa. Jotkut sitä jaksavat. Itsestäni olen huomannut, että mitä vähemmän on pakollisia menoja, sitä vähemmän saan aikaan.

Olen siis lamaantumassa. Enkä voi itselleni mitään. Ilosta saan kiinni hetkellisesti, sitten tuntuu vielä pahemmalta upota surun suohon. Tuli sitten tehtyä mielenkiintoinen huomio itsestään, työ on ollut minulle erittäin tärkeä määrittelevä tekijä. Nyt kun työtä ei ole, olen ei mikään ei missään. Ihmisarvo rapisee pinnasta. Paskan möivät.

Kaiken valtakunnan häröilyä

Tämän päivän hyvät asiat: treffit ystävän kanssa iltapäivällä ja lähiapteekissa omalääkäri-ystävän kirjoittama närästysresepti.

Huonot asiat: pitää käydä vaihtamassa vastahankkimani olohousut. Repesivät perkeleet ulkosaumasta. Mikään ei kestä. Eivät ihmiset sen enempää kuin vaatteet. Mihinkään ei voi luottaa, eikä kannata.

Ja riimutulkintakin vaan vituilee, kun töitä kyselin:

Isa Henkisen elämän jääkausi on aikaa, jolloin on keskityttävä pysymään hengissä kaiken turhan touhuamisen sijasta. Ajamasi asiat ovat nyt jämähtäneet paikoilleen ja elämä näyttää sinulle tylyimmät kasvonsa. Sinun on aika päästää irti tuskaisista asioista ja ihmissuhteista, joihin olet kouristuksenomaisesti takertunut. Pudota vanhat tottumuksesi ja puhdista elämäsi negatiivisista asioista ja ihmisistä.

Eri kutsumanimiä	Kosminen yhteenkuuluvuus
Avainsanoja	Vallitseva tilanne, rajoitus, massiivinen voima, vaiheittainen integraatio, viive
Väri	Valkoinen
Astrologinen merkki	Kuu
Tarotkortti	Erakko
Hallitseva Jumala	Rime, Verdandi, Skadi
Väri	Valkoinen
Puu	Leppä
Kasvi	Villikaali
Kivet	Maito kvartsi, Vuorikristalli, Opaali, kuukivi
Eläimet	Jääkarhu, valas, mursu, mammutti, manaatti, valkopäämerikotka, lokki, kilpikonna, vesipuhveli, poro, simpukka, hirvi, pingviini
Elementti	Vesi
Taikuus	Keskittyminen ja tarkoitus Kyky tunnistaa Hidastaa energiaa pysäyttämättä sitä Tasapainottaa egoa Lisääntynyt tietoisuus asioiden harmonisesta toiminnasta Lisääntynyt tietoisuus mahdollisista vaaroista

Sinne se taas meni - viikonloppu

Perjantaina keskustelin/ riitelin/ väittelin henkevästi itseni kanssa aina lähes yhteentoista saakka illalla, ennen kuin ryysin kylille. Pysähdyin parissa baarissa Kalliossa, ensimmäisessä seurustelin jopa vastakkaisen sukupuolen kanssa, jälkimmäisestä minut houkuteltiin nuorison seurassa keskustaan. Olin sitten oikein pitkän kaavan mukaan liikkeellä, hauskaa oli, ihmisten kanssa tuli seurusteltua, mutta yllättäen sillä myöhäisellä lähdönhetkellä oli positiivinen puoli, rahaa ei kerennyt kovin kummoisesti menemään eikä edes seuraavaksi päiväksi tullut epämiellyttäviä seuraamuksiakaan. Väsymys vain.

Niinpä kun ystäväiseni pyysi minua Vaasankadun joulukadun avajaisiin, olin valmis kuin lukkari sotaan. Ikuisen vapun aukiolla törmäsimme entiseen poikaystävään, joka ei ole muuttunut laisinkaan, aivan yhtä adhd, kun silloin aikanaan. Hyvä puoli tapaamisessa oli, että sain kerrottua hänelle Ottoveljen kuulumiset ja huomasin, että ei enää vanha suola janota. Ei sitten niin pätkän vertaa. Aika on vihdoin tehnyt tehtävänsä siltä osin, jäivät vain lämpimät muistot ja ystävällismieliset välit.

Ystävän kanssa menimme istuskelemaan vajaaksi pariksi tunniksi yhteen kuppilaan. Maailma taas parani ja nauru raikasi. Hän toi minulle lupaamansa mukavan lahjuksen, kertaalleen kokeilemansa rintareput, kauniit kuin karamellit, mutta liian suuret ne taitavat olla minullekin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Ruokakaupassa vielä kävimme kikattelemassa, ennen kuin hän lähti viettämään pikkujoulujen jälkeistä elämää ja minä leppoisaa lauantaiehtoota. Loppuviikonloppu meni erilaisten ruokakokeilujen merkeissä, häpeämättömästi aloin jopa säätämään sitä kuuluisaa avocadopastareseptiä, kaipasini siihen tuoretta tomaattia lisäksi. Hyvää tuli, sairaan hyvää.

Eilen olisin tehnyt enemmänkin työhakemuksia, mutta ainakin yksi ilmoitus oli kadonnut ennen hakuajan loppumista. Harmittelin, kun en pääsekään pohjoisempaan Suomeen joulukuun alussa, rahat eivät vain riitä maksaa kalliita junalippuja eikä sopivia lentotarjouksiakaan löytynyt. Miksei se Onnibus sinne ajele halvalla, minä vaan kysyn. Tänään jatkan työhakemusten rustailua, vaikka olen tosin jo menettänyt toivoni niin, etten enää edes haaveissani näe itseäni missään. Ihmeellinen olo, tuo toivottomuuskin. Samoin huomasin, että yleensä kun olen ollut töissä tässä vaiheessa, vuodenvaihdekiireiden keskellä en ole edes huomannut kaamosta. Nyt minulla on aikaa tarkkailla pimeyttä ja elää siinä. Tunnen sen aivan uudenlaisena raskautena sielussani, tympeänä ja ankeana. Melkein tekisi mieli sanoa musertavana, mutta sen ajatteleminenkin saattaisi musertaa minut lopullisesti.

Tulevaisuuden suunnittelua

En nyt muista, mitä uutista luin, kun mieleen tuli joskus lukemani juttu tunnuksettomista hautausmaista. Minuahan asia toivottavasti koskettaa tulevaisuudessa sitten, kun aika koittaa siirtyä seuraavaan olomuotoon, eli tuhkaksi. Niinpä ajattelin tutuille vinkiksi kirjoittaa muutaman faktan asiasta, niin osaavat sitten veljentytärtä tarvittaessa neuvoa. Tai kertoa kaupungin viranomaisille toiveeni, jos rahaa kassasta ei löydy.

Jos rahulia on, niin Pro-Seremoniat sivustolta löytyvät aika helpot ja hyvät ohjeet kuoppajuhlan viettoon. Toiveenani on tuhkaus ekologisesssa laatikossa. (Arvatkaas, millaisia päästöjä sellaisesta prameasta muovikrumeluurista lähtee. Tai että maatuuko se ikinä.) Sen lisäksi vielä mieluusti tuhkani sairi ripustella tunnuksettomalle hauta-alueelle. Sellainen löytyy mm. Vantaan Honkanummelta, on Helsingin kanssa yhteinen pläntti. Minä en mitään varsinaista hautapaikkaa tahdo, mutta jos jäljellejääneet tahtovat palvontapaikan minulle perustaa, niin en tule kummittelemaan, vaikken sellaista hyväksykään. Muuten saavat tehdä aivan mielensä mukaan, kunhan vain mustakaapuja ei paikalla näy tai virsiä soitella. Laulaa saa ja mielellään ryypätäkin, kunnon monttubileet olisivat edesmenneen toiveena siinä vaiheessa.

Päiväkirjat voi joko polttaa tai kokeilla, jos vaikka SKS vastaanottaisi ne tutkimusmateriaaliksi. Valokuvilla tuskin kukaan mitään tekee, vaikka niinhän sitä sanotaan, että suomalaisesta elämänmenosta ei jää enää niin paljon merkkejä kuin aikaisemmin, kiitos digitaalisen tallennuksen. Kuvat tahtovat kadota bittien taivaaseen, kun niitä ei enää printata ja kansioida. Harmi, koska itse kun on vanhojen kuvien näyttelyissä pyörinyt, niin kyllä sellaisista saa huomattavasti paljon enemmän irti kuin pelkästä tekstistä, oli se miten elävästi tahansa kirjoitettu.

En vielä toivon mukaan ole poistumassa väestölaskennan piiristä (vai pitäisikö sanoa, turha toivo), mutta ajattelin vain muistaissani kirjata nuokin muistiin, ettei sitten sairasvuoteella vihanneksena maatessain harmita, että jäi sekin juttu tekemättä. Samoin kuin armoitsemurha ja muutama muu juttu.
***

Inspiroiva uutinen löytyi sittenkin. Siitä se ajatus sitten lähti. Tarttis varmaan näitä salasanoja ja käyttäjätunnuksia jonnekin ripotella.

Hurmosta hulluille

Sattuu sydämeen ja sieluun, kun katselee uutisia. Sodat, väkivallanteot, luonnonkatastrofit, ihmisen aiheuttama tuska ja kärsimys valuvat silmille joka jumalan tuutista. Ja samaa on tarjolla Kuninkaiden koitoksessakin, kyyneleitä, kuolemaa, kauhua. Ei toivoa missään! Ahdistaa! Minun on pakko pitää tauko ennen kuin ryhdyn edes tilaamaan kirjastosta kolmatta osaa, muuten lopullisesti menetän uskoni ihmiseen ja kirjallisuuden parantavaan voimaan. Onneksi lukujonossa on muutakin, Harry Harrisonin Ruostumattomia Teräsrottia ja Joanne Harrisia. Tahdon lukea hyvän voittavan ja rauhan saapuvan! Tai edes jotain seikkailujuttuja ja veijaritarinoita, jos ei hyvää ja kaunista.

Minun piti lähteä iltasella poikkeamaan kylille, kun yhdellä baarilla olisi ollut pikkujoulut. Enpä menekään, koska ystäväni ei pääse. Tällä kertaa en jaksa lähteä yksin, olisin ollut seuraa vailla, mutta kun ihmiset tekevät töitä, niin vähän hankala on kenenkään keskellä viikkoa lähteä rilluttelemaan kanssani. Parempi ehkä, etten mene, ei se mikään ilmainen reissu olisi ollut minun innostuessani, voin hyvällä omatunnolla mennä naapurilähiöön takaisin ja ostaa yhdet olohousut, jotka jäivät viime reissulla kauppaan. On se kumma, ettei mikään enää nykyään kestä, vaatteetkin hajoavat päälle. Olohousujen viimeaikainen eksessiivinen huituminen tosin johtunee siitä, että käytän niitä paljon. Ei kotona paljon muita pöksyjä viitsi pitää.

Hammasharjakin on uusittava. Vilkaisin nykyistäni takaapäin ja se näytti aivan siltä kuuluisalta petolinnun peräosalta. Harjakset pörröllään ja sotkussa. Vähän niin kuin hiukseni. Elän toivossa, että ensi kuun korvauksista jäisi sen verran rahaa, että voisin poiketa kampaajalla. Jos ei jää, niin sitten ei jää, sitten pidän tukkaa kiinni tai hankin kitaran.