Kuten tiedätte, rahaa minulla ei ole juuri nimeksikään. Sitä en tiedä, muistatteko minun kertoneen, että pidän sarjakuvista. Etenkin pidän Valerianista ja Laurelinestä, koska siinä yhdistyy kaksi hienoa asiaa, sarjakuva ja sci fi/ fantasia-kirjallisuus. En ole mikään sarjakuvien keräilijä, mutta jostain syystä tahtoisin saada koko sarjan. Niitä ensimmäisiä tuli luettuna aikoinaan lapsena ja kun nuorena aikuisena luin ne uudelleen, aukesi taas uusi maailma.
Minulla niistä muutama on, mutta aika paljon myös puuttuu. Niinpä ajattelin käyttää sosiaalista mediaa niiden metsästämiseen. Jos sinulla tai kaverilla pyörii nurkissa joku seuraavista, älä epäröi ilmiantaa itseäsi. En voi maksaa paljoa, korkeintaan kympin teoksesta - ja sekin on jo siinä ja siinä kipurajalla:
Karannut planeetta
Alflolol, vallattu planeetta
Isännän linnut
Päiväntasauksen sankarit
Brooklynista kosmokseen
Rajoilla
Elävät aseet
Vallan piirit
Tähtitarhojen orpo
Epävarmoina aikoina
Suuren tyhjyyden reunoilla
Tuli vaan mieleen, kun tein juuri Tori-palvelun kautta alustavat treffit henkilön kanssa, joka tahtoo myydä minulle Tuhannen planeetan valtakunnan. Halavalla. Myykää tekin. Tai antakaa.
torstai 31. tammikuuta 2013
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Voita juhlavuoden juoppo
Ihana kampaajapoikani keksi jälleen jotain uutta. Olin eilen illalla blondi Jennifer Aniston, kun hänen käsittelystään läksin. Harmi vain, ettei kroppa ja muu olemus pysy hänen virityksissään mukana, mutta tukka kyllä taipuu. Taivutus kirpaisi kukkaroa (eur 114 - happi loppuu!), mutta pidän sitä investointina työnsaamiseen, sitä paitsi sain alennusta, hän laittoi raidat lyhyiden hiusten hinnalla, vaikka olisi pitänyt käyttää ainakin puolipitkien hintaa. Nyt on pää vaalea kuin blondilla kuuluukin. Sen lisäksi minulla on rikottu etutukka. Viimeksi minulla on ollut otsatukka joskus 90-luvulla, jotta johan tuo oli aikakin. Eikös se ole tulossa takaisin muotiin? Vai 80-lukuko tulee ensin?
Haastatteluun olen taas menossa. Ärsyttää lähteä puolen tunnin joutavan tapaamisen takia keskustaan, mutta käynpähän samalla rintareppuja, kun ovat tarjouksessa. Ja sitten yhdelle maaliskuiselle keikalle liput, kun halvalla saamme. Ja sitten jos vaikka kävisi päiväjuomalla jossain baarissa. Vai syömässäköön kävin? Vai tulisinko suoraan kotiin kulkien vain Liiteri-kaupparuudun kautta? Se saattaisi olla paras ratkaisu kestävän kehityksen kannalta. Laitoin muuten Liiteri-kaupparyhmälle viestin, että naapurissa on tosi hyvä jo aikaisemminkin vähittäistavarakauppakäytössä ollut kiinteistö vapaana. Että jos sen kaupan tänne meidän köyhien iloksi perustaisivat pian.
Otsikko on taas yksi väärinluettu mainos naamakirjan sivupalkista. Juoppo oli tietenkin oikeasti Jopo. Toisenkin hienon väärinlukutehtävän tein: Käytä tätä outoa vinkkiä ja saat 17 vuoden rypyt ilmaiseksi. (Saat sanan kohdalla oli oikeasti poista... Pikkuisen jäi vaivaamaan, että mikähän se outo vinkki olisi ollut, ehkäpä se juhlavuoden juopottelu. Kyllähän sillä rypyt siliävät, kun naama turpoaa kuin kuu-ukolla.)
Haastatteluun olen taas menossa. Ärsyttää lähteä puolen tunnin joutavan tapaamisen takia keskustaan, mutta käynpähän samalla rintareppuja, kun ovat tarjouksessa. Ja sitten yhdelle maaliskuiselle keikalle liput, kun halvalla saamme. Ja sitten jos vaikka kävisi päiväjuomalla jossain baarissa. Vai syömässäköön kävin? Vai tulisinko suoraan kotiin kulkien vain Liiteri-kaupparuudun kautta? Se saattaisi olla paras ratkaisu kestävän kehityksen kannalta. Laitoin muuten Liiteri-kaupparyhmälle viestin, että naapurissa on tosi hyvä jo aikaisemminkin vähittäistavarakauppakäytössä ollut kiinteistö vapaana. Että jos sen kaupan tänne meidän köyhien iloksi perustaisivat pian.
Otsikko on taas yksi väärinluettu mainos naamakirjan sivupalkista. Juoppo oli tietenkin oikeasti Jopo. Toisenkin hienon väärinlukutehtävän tein: Käytä tätä outoa vinkkiä ja saat 17 vuoden rypyt ilmaiseksi. (Saat sanan kohdalla oli oikeasti poista... Pikkuisen jäi vaivaamaan, että mikähän se outo vinkki olisi ollut, ehkäpä se juhlavuoden juopottelu. Kyllähän sillä rypyt siliävät, kun naama turpoaa kuin kuu-ukolla.)
maanantai 28. tammikuuta 2013
Camouflage - sulaudun tapettiin
Sain viikonloppuna hyviä varteenotettavia ohjeita ulkoisen habituksen loiventamiseksi työhaastattelua varten. Korujen vähentämistä, nappikorviksia, suurien ja näyttävien hilujen välttämistä... Ei nyt sillä, että tähänkään saakka olisin joulukuusena paikalle mennyt, mutta valitsenpa seuraavaan haastatteluun vielä konservatiivisemman linjan. Tässä vaiheessa kokeilen mitä vain. Sen lisäksi koska ihmeitä vielä tapahtuu ja taivaasta satoi sen verran rahaa, että pääsen huomenna kampaajalle. Edellisestä kerrasta onkin aikaa, elokuun lopussa kävin nuoren herran käsittelyssä viimeksi. Viisi kuukautta on pitkä aika, useammin kävisin, jos pystyisin.
Työttömyyden myötä olen joutunut pieniin kompromisseihin taloudenhoidon kanssa:
- ei enää leikkelettä hintaa katsomatta, vain kilohinnaltaan edullisinta. Juuston käyttö on siirtynyt viikonloppuihin. (Hyvä, hyvä, juusto lihottaa.)
- kahvi on vaihtunut puolet halvempaan ja sitä keitetään vain aamuksi.
- leivän kotileivonta on lisääntynyt (nytkin on taas sellainen helppo kakkara uunissa).
- wcpaperi on vaihtunut ohuempaan ja halvempaan.
- lihansyönti vähentynyt (tämä nyt kyllä on muutenkin hyvä asia). Kasviksissa ja vihanneksissa panostan tarjouksiin.
- vaatteita en osta juuri laisinkaan. Jouluna hankin itselleni aamutakin ja olohousut. Tällä viikolla on pakko käydä Kappahlin tarjouksesta parit mustat rintareput, että voin nakata parit venähtäneet ja kulahtaneet mäkeen. Samoin pitää tarkistaa sukkatarjoustilanne. Muuta on, vanhoilla pärjään vielä kauan, etenkin kun työvaatteet eivät edes kulu.
- jemmatili on tyhjä.
- sekä pääkaupunkiseudulla tapahtuva että Suomeen suuntautuva matkailu ovat minimissään. Harkitsen tarkkaan, ennen kuin lähden minnekään, vaikka se valitettavasti vähentää myös sosiaalisia kontakteja. Harmi.
- keikoilla käyminen on vähentynyt radikaalisti, kesän jälkeen olen ollut kaksi kertaa bändiä katsomassa. Ulkoruokintaakaan ei tule harrastettua kovin usein. Baareissa ravaan näköjään pari kertaa kuukaudessa, se on kyllä aika paljon etenkin ikäiselleni luuskalle, pitäisi ymmärtää jättää estradit nuoremmille.
Mutta olen minä törsännytkin. Olen panostanut kodinparannukseen ja hyvinvointiin. Pienellä rahalla ja tarjouksia kytäten olen saanut itselleni paljon puuttuvia asioita; leipälaatikon, sipulipurkin, koristetyynyn päälliset, muutaman sarjakuvan ja kirjan, mieluisan julisteen, raudat kenkiin, jumppakuminauhan (ei saa kertoa kenellekään!). Vielä kun jossain vaiheessa pari sopivaa mattoa löydän, niin se on siinä. Kirjoihinhan menisi vaikka miten paljon rahaa, etenkin sarjakuviin, mutta keräilyharrastuksen (ja omistamisvimman) panen jäihin. Kirjasto on ihan hyvä paikka. Nyyh.
Alkuviikon virallinen perversiokuva tulee tässä. En ihan juuri äsken ole niin epäilyttävää kuvaa nähnytkään kuin pekonilla vuorattu mureke voi olla. Hihi, aivopaistos.
Työttömyyden myötä olen joutunut pieniin kompromisseihin taloudenhoidon kanssa:
- ei enää leikkelettä hintaa katsomatta, vain kilohinnaltaan edullisinta. Juuston käyttö on siirtynyt viikonloppuihin. (Hyvä, hyvä, juusto lihottaa.)
- kahvi on vaihtunut puolet halvempaan ja sitä keitetään vain aamuksi.
- leivän kotileivonta on lisääntynyt (nytkin on taas sellainen helppo kakkara uunissa).
- wcpaperi on vaihtunut ohuempaan ja halvempaan.
- lihansyönti vähentynyt (tämä nyt kyllä on muutenkin hyvä asia). Kasviksissa ja vihanneksissa panostan tarjouksiin.
- vaatteita en osta juuri laisinkaan. Jouluna hankin itselleni aamutakin ja olohousut. Tällä viikolla on pakko käydä Kappahlin tarjouksesta parit mustat rintareput, että voin nakata parit venähtäneet ja kulahtaneet mäkeen. Samoin pitää tarkistaa sukkatarjoustilanne. Muuta on, vanhoilla pärjään vielä kauan, etenkin kun työvaatteet eivät edes kulu.
- jemmatili on tyhjä.
- sekä pääkaupunkiseudulla tapahtuva että Suomeen suuntautuva matkailu ovat minimissään. Harkitsen tarkkaan, ennen kuin lähden minnekään, vaikka se valitettavasti vähentää myös sosiaalisia kontakteja. Harmi.
- keikoilla käyminen on vähentynyt radikaalisti, kesän jälkeen olen ollut kaksi kertaa bändiä katsomassa. Ulkoruokintaakaan ei tule harrastettua kovin usein. Baareissa ravaan näköjään pari kertaa kuukaudessa, se on kyllä aika paljon etenkin ikäiselleni luuskalle, pitäisi ymmärtää jättää estradit nuoremmille.
Mutta olen minä törsännytkin. Olen panostanut kodinparannukseen ja hyvinvointiin. Pienellä rahalla ja tarjouksia kytäten olen saanut itselleni paljon puuttuvia asioita; leipälaatikon, sipulipurkin, koristetyynyn päälliset, muutaman sarjakuvan ja kirjan, mieluisan julisteen, raudat kenkiin, jumppakuminauhan (ei saa kertoa kenellekään!). Vielä kun jossain vaiheessa pari sopivaa mattoa löydän, niin se on siinä. Kirjoihinhan menisi vaikka miten paljon rahaa, etenkin sarjakuviin, mutta keräilyharrastuksen (ja omistamisvimman) panen jäihin. Kirjasto on ihan hyvä paikka. Nyyh.
 |
| Lady Gagan pyöräilykypärä? |
perjantai 25. tammikuuta 2013
Yläkerran koomikkoa turpaan
Korkeammat voimat tekevät kaikkensa muodostaakseen elämästäni tragikomedian. Vuoronperään itkettää ja naurattaa niin, ettei meinaa mukana pysyä.
Eilen sain Bruunilta tilaamani julisteet. Sitruunajaffa on jo seinällä sen typerän Yellow Submarine-julisteen sijaan. Sen hankin halvalla, kun seinä huusi väriä, eikä minulla ollut ajatustakaan, mikä siinä OIKEASTI saisi olla. Siksi odotusajaksi (2 vuotta) siihen majoittui Biikles. Toinen juliste (veriappelsiini) on jemmassa ja odottaa kehyksiä tai sitä, että tulee vaihtelun tarve.
Naapuriostarilta julisteputkea hakiessani vartusin pankkiautomaatilla, kun pariskunta lievästi horjuen suoritti äärimmäisen hitaasti rahannostoa seinästä. Alkoholilla oli selkeästi osuutta asiaan, numero meni vinoon monesti, kunnes rouva otti ohjat käsiinsä ja hoiti homman kotiin. "En minä sinun korttisi numeroa muista kuitenkaan, kerro se nyt vaan, että päästään lähtemään." Ne kai voisivat väärissä olosuhteissa olla sellainen viimeinen väärä lausunto, jonka jälkeen lähtisivät rahat ja henki kortin omistajalta.
Kun heidän jälkeensä pääsin tekemään osuuteni yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen, meinasin pyörtyä pelkästä hajusta. Miten voi alkoholi (rakas ja hyvä ystäväni) haista niin pahalta, kun se tunkee läpi ihmisestä? Miten se voi haista ulkona! Heidän seuraamiseensa ei olisi tarvittu vihikoiraa, kummitus olisi riittänyt, jos alkoholinhimoni olisi ollut valloillaan. Ei ollut, koitin kävellä toiseen suuntaan.
Kotiin kävellessäni puhelin soi, jälleen kerran jäin kakkoseksi. Minussa on kuulkaas joku vika. En vaan tiedä mikä, tokihan minä sen muuten pyrkisin korjaamaan ja korvaamaan jollain toisella vialla. Taas sitä klassista palaa nieleksien raahustin kotiin ja istuin aika lailla pimeässä koko illan. Nenäliinaa kului. Onneksi Teemalta tulee uusintana Candlefordin postineiti, se edes vähän ilahdutti ja vei ajatukset toisaalle.
Tänään olisi vihdoin unta riittänyt, mutta herääkello riipoi minut sängystä ennenaikaisena. Ajelin Haagaan saakka hammashoitolaan, tämä on varmaan sosiaalitoimen Helsinki tutuksi lähiö kerrallaan -projektia, koska kyseessä oli jo kuudes hammashoitola, jonka asiakkaaksi pääsin. Tuossa omassamme en ole päässyt käymään vielä kertaakaan. Haagassapa vasta vinkeitä mummoja olikin heti aamusta minun lisäkseni. Meillä meinasi hissin käyttämisen kanssa tulla ongelmia, he kun olisivat tahtoneet alas päin, eikä hissillä sinne päässyt. Sitten oli vähän väistämisongelmaa ja aasin itsepäisyyttäkin tarjolla. Ehkä se on vanhenevan ihmisen luontainen tarve päästä maan alle tavalla tai toisella. Hissi, joka pysähtyy maantasalla olevaan kerrokseen, ei ole oikea tapa. Eikä oven tukkeeksi jääminen, jos minun on tarkoitus päästä pois ja jättää rouvat huviajelemaan. (En karjahdellut, olin ylikohtelias.)
Hoitaja totesi sen, minkä itse tiesin. Hampaassa oli kolo, pala amalgaania on lähtenyt ikuiselle matkalleen läpi suolistoni. Hän lupasi tulla kanssani tiskille hakemaan minulle hammaslääkäriaikaa. Mikä siinä on, etten saanut sitä ajanantajadaamia vakuutettua? Hän ei tietysti nähnyt hammasta, nyt odotan vielä pari kuukautta lisää piinapenkkiin pääsyä. Sitten me vähän rilluttelimme, kun kerta aikaa oli varattuna. Ensin hän kehui hampaidenhoitotekniikkaani, kiveä oli erittäin vähän ja gummit (ikenet) terveet. Sitten vähän näytettiin fläkeille ultraääntä, hän siis valkaisi hampaani ilman mitaan tähmäkäsittelyjä. Seuraavaksi tuli peruspesu ja kiillotus. Suu täynna pikkurakeita ja hammaslääkäriaika plakkarissa poistuin aamun sarastaessa kohti kotilähiötä. Helmihampaat hohdellen.
Kotona otin jälleen kerran itseäni niskasta kiinni ja tekaisin pari hakemusta. Toinen on mahdollinen ehkä, toiseen ne eivät minua ota kuitenkaan, mutta kunhan kokeilen. Sellaisia on vielä pari jemmassa ensi viikkoa varten. Ehkä se joskus tärppää. Ehkä ei. Ehkä minä totun epäonnistumaan eikä jossain välissä enää tunnu niin pahalta. Tämä on jotenkin ihan kuolleena syntynyt projekti ollut ihan alun alkaenkin, mutta tehdään nyt, kun on kerta aloitettu, jatketaan hamaan eläkeikään saakka. Kohta enää osaa mitään tehdäkään...
Mut ei se mitään. Otetaan pari lasia viiniä. Sitä ennen vähän saunaa. Sen jälkeen Nigellan pekonimureketta (paitsi, että omaani aion laittaa sisälle sieniä enkä munia) ja muussia. Kyllä se siittä. Siinähän tämä taas menee. Mutta saisiko seuraavassa elämässä syntyä Nigellaksi? Lupaan jopa tehdä ne kaksi lasta, jos se siitä on kiinni. Nainenhan on joka miehen unelma, hyvä räkki, puhuu enkelten kieltä, ei ole umpilaiha ja tekee sairaan upeeta ruokaa. Rakas joulupukki, tuo edes tumma peruukki tai väripurkki. Kiitos.
Eilen sain Bruunilta tilaamani julisteet. Sitruunajaffa on jo seinällä sen typerän Yellow Submarine-julisteen sijaan. Sen hankin halvalla, kun seinä huusi väriä, eikä minulla ollut ajatustakaan, mikä siinä OIKEASTI saisi olla. Siksi odotusajaksi (2 vuotta) siihen majoittui Biikles. Toinen juliste (veriappelsiini) on jemmassa ja odottaa kehyksiä tai sitä, että tulee vaihtelun tarve.
 |
| Pakko oli kuvata vinoon, etten itse heijastu lasin pinnasta. En tahdo naamaani julkiseksi nimittäin. Tosin olen jo kertonut itsestäni niin paljon, että se taitaa olla pelkkä kuriositeeti. Mutta silti! |
Kun heidän jälkeensä pääsin tekemään osuuteni yhteiskunnan pyörien pyörittämiseen, meinasin pyörtyä pelkästä hajusta. Miten voi alkoholi (rakas ja hyvä ystäväni) haista niin pahalta, kun se tunkee läpi ihmisestä? Miten se voi haista ulkona! Heidän seuraamiseensa ei olisi tarvittu vihikoiraa, kummitus olisi riittänyt, jos alkoholinhimoni olisi ollut valloillaan. Ei ollut, koitin kävellä toiseen suuntaan.
Kotiin kävellessäni puhelin soi, jälleen kerran jäin kakkoseksi. Minussa on kuulkaas joku vika. En vaan tiedä mikä, tokihan minä sen muuten pyrkisin korjaamaan ja korvaamaan jollain toisella vialla. Taas sitä klassista palaa nieleksien raahustin kotiin ja istuin aika lailla pimeässä koko illan. Nenäliinaa kului. Onneksi Teemalta tulee uusintana Candlefordin postineiti, se edes vähän ilahdutti ja vei ajatukset toisaalle.
Tänään olisi vihdoin unta riittänyt, mutta herääkello riipoi minut sängystä ennenaikaisena. Ajelin Haagaan saakka hammashoitolaan, tämä on varmaan sosiaalitoimen Helsinki tutuksi lähiö kerrallaan -projektia, koska kyseessä oli jo kuudes hammashoitola, jonka asiakkaaksi pääsin. Tuossa omassamme en ole päässyt käymään vielä kertaakaan. Haagassapa vasta vinkeitä mummoja olikin heti aamusta minun lisäkseni. Meillä meinasi hissin käyttämisen kanssa tulla ongelmia, he kun olisivat tahtoneet alas päin, eikä hissillä sinne päässyt. Sitten oli vähän väistämisongelmaa ja aasin itsepäisyyttäkin tarjolla. Ehkä se on vanhenevan ihmisen luontainen tarve päästä maan alle tavalla tai toisella. Hissi, joka pysähtyy maantasalla olevaan kerrokseen, ei ole oikea tapa. Eikä oven tukkeeksi jääminen, jos minun on tarkoitus päästä pois ja jättää rouvat huviajelemaan. (En karjahdellut, olin ylikohtelias.)
Hoitaja totesi sen, minkä itse tiesin. Hampaassa oli kolo, pala amalgaania on lähtenyt ikuiselle matkalleen läpi suolistoni. Hän lupasi tulla kanssani tiskille hakemaan minulle hammaslääkäriaikaa. Mikä siinä on, etten saanut sitä ajanantajadaamia vakuutettua? Hän ei tietysti nähnyt hammasta, nyt odotan vielä pari kuukautta lisää piinapenkkiin pääsyä. Sitten me vähän rilluttelimme, kun kerta aikaa oli varattuna. Ensin hän kehui hampaidenhoitotekniikkaani, kiveä oli erittäin vähän ja gummit (ikenet) terveet. Sitten vähän näytettiin fläkeille ultraääntä, hän siis valkaisi hampaani ilman mitaan tähmäkäsittelyjä. Seuraavaksi tuli peruspesu ja kiillotus. Suu täynna pikkurakeita ja hammaslääkäriaika plakkarissa poistuin aamun sarastaessa kohti kotilähiötä. Helmihampaat hohdellen.
Kotona otin jälleen kerran itseäni niskasta kiinni ja tekaisin pari hakemusta. Toinen on mahdollinen ehkä, toiseen ne eivät minua ota kuitenkaan, mutta kunhan kokeilen. Sellaisia on vielä pari jemmassa ensi viikkoa varten. Ehkä se joskus tärppää. Ehkä ei. Ehkä minä totun epäonnistumaan eikä jossain välissä enää tunnu niin pahalta. Tämä on jotenkin ihan kuolleena syntynyt projekti ollut ihan alun alkaenkin, mutta tehdään nyt, kun on kerta aloitettu, jatketaan hamaan eläkeikään saakka. Kohta enää osaa mitään tehdäkään...
May the bridges I burn light the way...
Mut ei se mitään. Otetaan pari lasia viiniä. Sitä ennen vähän saunaa. Sen jälkeen Nigellan pekonimureketta (paitsi, että omaani aion laittaa sisälle sieniä enkä munia) ja muussia. Kyllä se siittä. Siinähän tämä taas menee. Mutta saisiko seuraavassa elämässä syntyä Nigellaksi? Lupaan jopa tehdä ne kaksi lasta, jos se siitä on kiinni. Nainenhan on joka miehen unelma, hyvä räkki, puhuu enkelten kieltä, ei ole umpilaiha ja tekee sairaan upeeta ruokaa. Rakas joulupukki, tuo edes tumma peruukki tai väripurkki. Kiitos.
torstai 24. tammikuuta 2013
Kiekuroita ja krumeluuria
Naamakirjassa on Helvetin Martat -niminen avoin ryhmä, jossa yksi jäsenistä pohti, olisiko vaivaamaton pitkään kohotettava leipä sopiva leivottava HelMalle ja jakoi yhden reseptisivun. Luin postauksen juuri kun olin natustellut viimeisen leipäpalani ja mietin, että pitääkö tässä kauppaan lähteä tänään vai huomenna vai koska. Pakkohan se oli ryhtyä testaamaan, kun jauhoja ja kuivahiivaa oli. Luin vielä muutaman muunkin ohjesivun. Me Naisten sivun ajattelin laittaa itselleni talteen, koska siellä oli aika hyviä ohjeita paljon.
Koska en ikinä osaa tehdä mitään aivan ohjeen mukaan, muutin alkuperäistä ohjetta sen verran, että en käyttänyt pelkkää vehnäjauhoa. vaan sotkin mukaan vehnäleseitä ja sämpyläjauhoa. Samoin nappasin mukaan cashewpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä. Ja kuivahiivaakin laitoin teelusikallisen, kun en uskonut puolikkaaseen. Hyvä tuli! Sairaan helppo ohje! Sopivan pieni leipä, koska tuore leipä on parasta tuoreena, toteaa tautonomian kuningatar. Vähän liikaa laitoin pohjaan jauhoa, kun pelkäsin, että leipä jämähtää valurautapadan pohjalle, mutta turhaan pelkäsin. Koska kuori rapsakoituu, niin se myös irtoaa ilman minkäänlaisia ongelmia ainakin valuraudasta. (Minulla kyllä oli äiteen vast´ikään rasvapolttama valurautapata. Pitää varmaan rasvata se kunnolla, kunhan kopistan ensin jauhot sieltä pois.)
Vaivaamaton ja vaivaton leipä (kummituksen malliin)
3,5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sämpyläjauhoa ja 1 dl vehnälesettä
0,5 dl cashewpähkinöitä ja 0,5 dl kurpitsansiemeniä
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)
Sekoita (mielellään lasikulhossa) kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.
Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. (Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia. Koita odottaa, että leipä jäähtyy ritilällä ennen kuin alat nauttimaan, saattaa muuten suu palaa.
Seuraavalla kerralla teen ehkä valkoisemman version, etenkin jos vieraille meinaan evästä tarjota. Itse tykkään kaikista "roskista" ja sattumista leivässä, mutta tästä tuli aika terveellisen makuista. Seuraava saa olla epäterveellisempi malli.
Ja kun nyt kerta on ryhdytty (keittiö)askarteluohjeita jakamaan, niin pannaan vielä yksi jouluaiheinenkin. Ohessa tekemäni ovikoriste jouluksi. Pajusydän löytyi kierrätyslavalta, koristeet ovat sellaisia rikkinäisiä koruja tai yksittäiskappaleita, joita on käsiin osunut milloin mistäkin.
Nukkumatti on paskiainen. Heräsin ennen viittä. Ihmekös tässä taas on ollut aikaa tehdä vaikka mitä. Joko menen aamupäiväunille?
Koska en ikinä osaa tehdä mitään aivan ohjeen mukaan, muutin alkuperäistä ohjetta sen verran, että en käyttänyt pelkkää vehnäjauhoa. vaan sotkin mukaan vehnäleseitä ja sämpyläjauhoa. Samoin nappasin mukaan cashewpähkinöitä ja kurpitsansiemeniä. Ja kuivahiivaakin laitoin teelusikallisen, kun en uskonut puolikkaaseen. Hyvä tuli! Sairaan helppo ohje! Sopivan pieni leipä, koska tuore leipä on parasta tuoreena, toteaa tautonomian kuningatar. Vähän liikaa laitoin pohjaan jauhoa, kun pelkäsin, että leipä jämähtää valurautapadan pohjalle, mutta turhaan pelkäsin. Koska kuori rapsakoituu, niin se myös irtoaa ilman minkäänlaisia ongelmia ainakin valuraudasta. (Minulla kyllä oli äiteen vast´ikään rasvapolttama valurautapata. Pitää varmaan rasvata se kunnolla, kunhan kopistan ensin jauhot sieltä pois.)
Vaivaamaton ja vaivaton leipä (kummituksen malliin)
3,5 dl vehnäjauhoja, 3 dl sämpyläjauhoa ja 1 dl vehnälesettä
0,5 dl cashewpähkinöitä ja 0,5 dl kurpitsansiemeniä
2tl suolaa
0,5tl kuivahiivaa
3,5dl lämmintä vettä (n. kädenlämpöistä)
Sekoita (mielellään lasikulhossa) kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (tarttuu lasiastiaan parhaiten) ja anna kohota 12-18 tuntia.
Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. (Tässä kohtaa voit lisätä leipään esim. yrttejä tai ripotella sen päälle suolakiteitä.) Peitä löyhälti tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia. Koita odottaa, että leipä jäähtyy ritilällä ennen kuin alat nauttimaan, saattaa muuten suu palaa.
Seuraavalla kerralla teen ehkä valkoisemman version, etenkin jos vieraille meinaan evästä tarjota. Itse tykkään kaikista "roskista" ja sattumista leivässä, mutta tästä tuli aika terveellisen makuista. Seuraava saa olla epäterveellisempi malli.
Ja kun nyt kerta on ryhdytty (keittiö)askarteluohjeita jakamaan, niin pannaan vielä yksi jouluaiheinenkin. Ohessa tekemäni ovikoriste jouluksi. Pajusydän löytyi kierrätyslavalta, koristeet ovat sellaisia rikkinäisiä koruja tai yksittäiskappaleita, joita on käsiin osunut milloin mistäkin.
 |
| Tässä kranssi roikkuu jo turvallisesti sisäovessa, jossa se itse asiassa edelleen odottaa matkaa alakerran verkkokomeroon kesäsäilöön. Saa nähdä, pääseekö se sinne ennen ensi joulua. |
Nukkumatti on paskiainen. Heräsin ennen viittä. Ihmekös tässä taas on ollut aikaa tehdä vaikka mitä. Joko menen aamupäiväunille?
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Ärsytyskynnystä koetellaan
Elämä soljuu tasaisen muuttumattomana. Päivät seuraavat toisiaan, tylsistyn. Etsin työpaikkoja, haen töitä, odottelen haastattelukutsuja, käyn haastatteluissa. Syön, nukun, teen ruokaa, välttelen siivoamista, surffaan netissä, pelaan, luen, katson telkkaria.
Viimeksi mainitun kanssa tosin meinaavat välillä hermot mennä, etenkin mainoskanavilla. Yhden pikavippifirman mainoslaulussa kuulen vuoron perään laulettavan nivusista tai viruksista. Käy korviin. Muutenkin ko. yritysten toiminta on minusta eettisesti väärin ja ajaa ajattelemattomat ihmiset helposti menettämään luottotietonsa, nyt vielä ovat vastuussa aivomadostani. Jumangeuda! Sakkoa, vankeutta ja linnaa mokomille!
Toinen kauhistelun aihe on ollut virvoitusjuomajätin jääkarhukampanja. Siinäpä varsin ristiriitainen mainosteko; firma, jonka toiminta on omiaan tuhoamaan ihmistä, aiheuttaa melkoisen hiilijalanjäljen ja auttaa osaltaan jääkarhuraasujen jääkikkareen tuhoutumista, lahjoittaa rahaa "tietoisuuden lisäämiseen". Karhujen paras tapahtuisi, kun ne saisivat olla rauhassa ihmiseltä tai korkeintaan syödä pari pahinta ja limunaadia lakattaisiin valmistamasta. Niin sitä taas ihmistä huijataan ja kiillotetaan julkisuuskuvaa, että osakkeenomistaja olisi tyytyväinen ja ostaisi toisenkin osakkeen. Ja vielä sellaisen järjestön kanssa, jota olen pitänyt järkevänä. Ei mihinkään enää voi luottaaa tässä maailmassa!
Maailma on melkoisen paska paikka sekä ihmisille että elukoille. Ainakin tänä aamuna, voi olla, että huomenna on taas paremmin. Ruusunpunaiset lasini ovat jälleen kerran väliaikaisesti hukassa, olen saattanut jopa istua ne littaan.
Viimeksi mainitun kanssa tosin meinaavat välillä hermot mennä, etenkin mainoskanavilla. Yhden pikavippifirman mainoslaulussa kuulen vuoron perään laulettavan nivusista tai viruksista. Käy korviin. Muutenkin ko. yritysten toiminta on minusta eettisesti väärin ja ajaa ajattelemattomat ihmiset helposti menettämään luottotietonsa, nyt vielä ovat vastuussa aivomadostani. Jumangeuda! Sakkoa, vankeutta ja linnaa mokomille!
Toinen kauhistelun aihe on ollut virvoitusjuomajätin jääkarhukampanja. Siinäpä varsin ristiriitainen mainosteko; firma, jonka toiminta on omiaan tuhoamaan ihmistä, aiheuttaa melkoisen hiilijalanjäljen ja auttaa osaltaan jääkarhuraasujen jääkikkareen tuhoutumista, lahjoittaa rahaa "tietoisuuden lisäämiseen". Karhujen paras tapahtuisi, kun ne saisivat olla rauhassa ihmiseltä tai korkeintaan syödä pari pahinta ja limunaadia lakattaisiin valmistamasta. Niin sitä taas ihmistä huijataan ja kiillotetaan julkisuuskuvaa, että osakkeenomistaja olisi tyytyväinen ja ostaisi toisenkin osakkeen. Ja vielä sellaisen järjestön kanssa, jota olen pitänyt järkevänä. Ei mihinkään enää voi luottaaa tässä maailmassa!
Maailma on melkoisen paska paikka sekä ihmisille että elukoille. Ainakin tänä aamuna, voi olla, että huomenna on taas paremmin. Ruusunpunaiset lasini ovat jälleen kerran väliaikaisesti hukassa, olen saattanut jopa istua ne littaan.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Terveisiä baarista
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun yhden ystäväiseni kanssa päädyimme baariretkelle sunnuntai-illan ratoksi. Hänellä on maanantaina vapaapäivä ja minä taas olen edelleen vapaa kuin taivaan lintunen, niin helposti ylipuhuime toisemme ensin syömään ja sitten vähän juomaan.
Treffasimme Lennonjohdossa. Siellä hihittelimme vapauttamme kuin koulusta lintsaavat pikkulikat. Olimme karannneet arjesta yhdessä jälleen kerran. Yksien jälkeen kävelimme Soul Kitcheniin. Alkuruuaksi vetelimme pienet annokset jättikatkarapuja ja valkosipulietanoita puoliksi. Minä tietysti ahneena paskiaisena poltin suuni heti ensimmäisessä chilijättikatkaravussa, mutta nopeasti sitä toipuu, kun tahtoo lisää maarua rinnan alle. Pääruuksi valitsin tällä kertaa cajunporsasta ja bataatti-perunamuusia söpössä vihreässä potassa (uunivuoka). Ystäväiseni taas natusteli gorgonzolakanaa. Juomana hujahti pullollinen Gnarly Headia. Molemmilla jäi osa annoksesta syömättä, sen verran tuhtia eväs oli. Tarjoilu oli jälleen kerran todella nopeata ja ystävällistä. Moneen kertaan vielä tiedusteltiin, että onhan kaikki ookoo. Meillähän oli. Ja hauskaa kanssa.
Vatsat pinkeinä päätimme ensin kävellä vähän ympäri Kalliota ennen baariin asettumista, koska totta puhuen ei sinne massuraasuun edes juomia olisi mahtunut. Mutta keli oli sen verran vilakka, tuuli niin, että tupee oli irrota, ettei sitäkään pakollista huvia kauan pystynyt. Parin baarin jälkeen ystäväni esitti ujon toiveen karaokelaulannasta, niinpä menimme Populukseen vaihteen vuoksi. Uskomattoman hyviä laulajia oli liikkeellä! Itse en ole flunssani jälkeen uskaltautunut edes kokeilemaan, sujuuko kiekuminen, mutta ystäväiseni vetäisi useampiakin biiisejä. Onneksi laulattelu loppui jo kahdentoista maissa, niin pääsimme ajoissa kotiinkin. Takshilla. Lieväshti horjuen, mutta kotiin.
Herraseuraakin oli tarjolla. Mutta siihen taidan palata joskus myöhemmin.
Treffasimme Lennonjohdossa. Siellä hihittelimme vapauttamme kuin koulusta lintsaavat pikkulikat. Olimme karannneet arjesta yhdessä jälleen kerran. Yksien jälkeen kävelimme Soul Kitcheniin. Alkuruuaksi vetelimme pienet annokset jättikatkarapuja ja valkosipulietanoita puoliksi. Minä tietysti ahneena paskiaisena poltin suuni heti ensimmäisessä chilijättikatkaravussa, mutta nopeasti sitä toipuu, kun tahtoo lisää maarua rinnan alle. Pääruuksi valitsin tällä kertaa cajunporsasta ja bataatti-perunamuusia söpössä vihreässä potassa (uunivuoka). Ystäväiseni taas natusteli gorgonzolakanaa. Juomana hujahti pullollinen Gnarly Headia. Molemmilla jäi osa annoksesta syömättä, sen verran tuhtia eväs oli. Tarjoilu oli jälleen kerran todella nopeata ja ystävällistä. Moneen kertaan vielä tiedusteltiin, että onhan kaikki ookoo. Meillähän oli. Ja hauskaa kanssa.
Vatsat pinkeinä päätimme ensin kävellä vähän ympäri Kalliota ennen baariin asettumista, koska totta puhuen ei sinne massuraasuun edes juomia olisi mahtunut. Mutta keli oli sen verran vilakka, tuuli niin, että tupee oli irrota, ettei sitäkään pakollista huvia kauan pystynyt. Parin baarin jälkeen ystäväni esitti ujon toiveen karaokelaulannasta, niinpä menimme Populukseen vaihteen vuoksi. Uskomattoman hyviä laulajia oli liikkeellä! Itse en ole flunssani jälkeen uskaltautunut edes kokeilemaan, sujuuko kiekuminen, mutta ystäväiseni vetäisi useampiakin biiisejä. Onneksi laulattelu loppui jo kahdentoista maissa, niin pääsimme ajoissa kotiinkin. Takshilla. Lieväshti horjuen, mutta kotiin.
Herraseuraakin oli tarjolla. Mutta siihen taidan palata joskus myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
