Torstai-illan rytmihäiriö vei jalat altani ja puudutti vasemman käden. Jopa minä ymmärrän soittaa piipaa-auton siinä vaiheessa paikalle. Olihan se noloa, saan vieraakseni kolme komeahkoa nuorta miestä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita minusta, kyselevät kaikenlaista. Minä vaan makaan ja haukon henkeäni. Edes t*ssien esittely ei tuntunut missään, kun he vain tuijottelivat analyyseja sylkevää konettaan.
Kun tilanne vähän tasottui, he kuskasivat minut Marian sairaalaan. Matkalla sain pari nitrosuihketta rintapuristeluun, maistuvat erittäin vahvalta alkoholilta. Siellä makoilin aina kahteen yöllä, koin olevani osaavissa käsissä. Tyly, mutta osaava lääkäri, empaattinen ja huumorintajuinen hoitaja, minut otettiin vakavissaan, kyseltiin tuntemuksia ja oireita. Sain tipan jo ambulanssissa, osastolla otettiin verikokeet laskimoverikoe kahteen kertaan sydänlihasvaurion selvittämistä varten (teki kipeää, koska piti ottaa kämmenselästä, muut suonet olivat turhan piilossa), miljoona sydänfilmiä, keuhkokuvat ja tulevaisuudessa saan lähetteen rasituskokeeseen. Tämä kaikki on paljon enemmän mitä työterveydenhoito on minulle tarjonnut. Että minä olin (ja olen) onnellinen veronmaksaja!
Sain päivän sairaslomaa, koska kotona olin vasta aamuyön tunteina. Perjantain lepäilin, en edes kotihommiin koskenut. Iltasella kävin kaupassa, olisin hakenut fiksupostista uudet ulkoilualusvaatteeni, mutta se olikin rikki ja särki, eikä pelittänyt. Tänään täytynee tehdä uusi yritys, koska kävelemään pitää päästä. Siitä en luovu.
Huhut ennenaikaisesta poismenostani ovat siis vääriä. Vaikka nytkin sydän tikuttelee, en enää ahdistu siitä. Kyllä tämä selviää. Tavalla tai toisella. Eilen harjoittelin hengittämistä, huomasin nimittäin, että heti kun rytmihäiriöt alkavat, siirryn pintahengitykseen. Se ei mitenkään lisää olon parhautta. Paperipussi on ystäväni. - Sitten tavanomainen varoituksen sana; tästä ei kannata lähisukulaisille huudella. Heidän ei tarvitse tietää tästä, koska täällä olisi pian kansainvaellus ja minä en kestä kansainvaelluksia. Etekin kun tilanne ei ole vielä varma mihinkään suuntaan. Sitä paitsi äitini saisi sydänkohtauksen (hih), ettekä te sitä tahdo.
Tänään onneksi on jotain aivan muuta ohjelmassa. Menen leikkimään roolipeliä kavereiden kanssa. Tarvitsen mukavaa ihmisseuraa ja muuta ajateltavaa.
lauantai 30. marraskuuta 2013
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Outoa on
Minusta tuli ainakin hetkellisesti absolutisti. Aloitin beetasalpaajien kanssa pelaamisen tänä aamuna. Olo on todella vastenmielinen. Sydämen rytmi lienee tasainen, sikäli kun se jossain on. Henki ei vaan tahdo kulkea. Sikäli kun beetasalpaajia syöviä tovereita olen konsultoinut, tila on ihan normaali tällaista lääkitystä aloitellessa. Mutta alkoholiin näiden kanssa ei uskalla koskea.
Onneksi työpäivän päälle sain ulkoruokintaseuraa. Tiemme vei Mount Everestiin, missä saimme turvaruokaa (herkullista ja todennäköisesti riittävän lihottavaa). Sellaista hihittelyähän se meidän evästämisemme oli, ei olisi uskonut, että juomana oli minulla silkkaa vettä (ja kardemummateetä maitoon keitettynä) ja ystävällä peräti yksi kokonainen olut veden lisäksi. Naanleipä vaan on niin hyvää. Ja tuorejuusto. Raita! Drool...
Kävin noutamassa ystävän Sokos Hotel Vaakunan aulasta. en voinut vastustaa kiusausta ja nappasin Gunnar Finnen Groteskista kuvan. Ne rumat tuolit seinustalla muuten ovat tosi mukavat istua. Kokeilkaa vaikka.
Nyt menen jatkamaan mahdollisten kuolintapojeni googlaamista. Jos minusta ei enää satu mitään kuulumaan, niin kivaa oli. Kiitos. (Tarvitsisin ammattimaisen kädestä pitelijän. Pelottaa ensi yö ihan hirveästi. Edit 06:20 Mutta selvisin. Unet vaan eivät taida selvitä.)
Onneksi työpäivän päälle sain ulkoruokintaseuraa. Tiemme vei Mount Everestiin, missä saimme turvaruokaa (herkullista ja todennäköisesti riittävän lihottavaa). Sellaista hihittelyähän se meidän evästämisemme oli, ei olisi uskonut, että juomana oli minulla silkkaa vettä (ja kardemummateetä maitoon keitettynä) ja ystävällä peräti yksi kokonainen olut veden lisäksi. Naanleipä vaan on niin hyvää. Ja tuorejuusto. Raita! Drool...
Selvitimme myös kahden ammattikunnan eron ruuan jälkeen lautasliina-asettelun perusteella. Joissakin ammateissa tietynlainen ulkoinen järjestelmällisyys vaan näkyy kaikessa. Myös niissä naurettavissa pienissä yksityiskohdissa.
Nyt menen jatkamaan mahdollisten kuolintapojeni googlaamista. Jos minusta ei enää satu mitään kuulumaan, niin kivaa oli. Kiitos. (Tarvitsisin ammattimaisen kädestä pitelijän. Pelottaa ensi yö ihan hirveästi. Edit 06:20 Mutta selvisin. Unet vaan eivät taida selvitä.)
tiistai 26. marraskuuta 2013
Upeeta ja mahtavaa
Koska selvisin sunnuntaista hengissä (annos rytmihäröilyä), päätin juhlistaa asiaa tilaamalla lomaretkelle Pohjoisempaan Suomeen junapiletit. Kallista, mutta antaa mennä, kun kerran vapaata on. Kuitenkin vietän joulujuhlan kotona, niin saan lepoakin. Sitä paitsi ystäväpariskunnalla on minulle oma huone. Sitä olen oppinut etenkin vanhemmiten arvostamaan kovin, koska uneni eivät ole osoittaneet lopullisen paranemisen merkkejä, herään liian herkästi ja liian aikaisin. Äiteetäkin toki matkalla on käytävä moikkaamassa, todennäköisesti vietän hänen kanssaan päivän, niin eiköhän se taas kesään saakka riitä. - Pakko riittää, enempään minusta ei ole, olen viallinen ihminen.
Sunnuntaista selviämistä edisti kovin kävelyretki pitkin Vantaanjoen vartta. Keskustelun aiheet olivat synkeitä, kävelykaverini isä oli poistunut nopean ja jotenkin turhan sairastelun jälkeen 1,5 kuukaudessa. Yritin lohduttaa häntä, että ainakaan isänsä ei kitunut ja jos hän tahtoo, niin voi aina potilasasiamiehen kanssa selvittää, onko kaikki mennyt oikeassa järjestyksessä. Siihen hän jo tosin itsekin totesi, että eihän se hänen isäänsä takaisin tuo, mutta kun kuitenkin mielessä kaihertaa.
Ihmettelin suorastaan ääneen tajutessani, että kuntoni on salakavalasti parantunut. En puuskuta enää kuin pienenpieni veturi. Minä jopa juttelen kävellessäni! Itse asiassa olisi melkein jo vara vähän nostaa vauhtia, mutta siihen emme vielä sunnuntaina ryhtyneet, kun pelkäsin niiden rytmihäiriöiden hyppäämistä kehiin. Sen sijaan huomasin, että taas on sijoitettava ulkoiluvaatetukseen, tarvitsen kerraston. Minulla ei nimittäin ole yksiäkään ainoita pitkiä kalsareita, eikä sukkahousuja. Eikä pitkähihaista alupaitaa. Rimpuloita vaan on kaapit täynnä, ne eivät paljon lämmitä, kun alkaa näköjään lämpötila vihdoin laskea.
Maanantaiaamun törsäyshetkellä sitten sijoitin urheilukerrastoon, hinnaksi tuli 40 euroa. Ei paha, kun se on vielä joku hellyhansseni ja paita on fuksian värinen. Hah!
(Nyt jos taas saisi unta. Tämä ei jotenkin ole kivaa - etenkin kun tietää, että huomenaamulla pitää taas herätä töihin. Edit 06:40 Elämästäni tulikin jännempää kuin arvasinkaan. Iski sen verran räyhäkkä rytmihärö, että soitin jopa terveysneuvontaan. Sieltä ohjeistettiin ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriin heti aamusta, ja jättämään uusi lääke syömättä, todennäköisesti meillä on syyllinen. Verenpaine huiteli jossain päälle 160 pahimmillaan. Minua vähän pelotti.)
Sunnuntaista selviämistä edisti kovin kävelyretki pitkin Vantaanjoen vartta. Keskustelun aiheet olivat synkeitä, kävelykaverini isä oli poistunut nopean ja jotenkin turhan sairastelun jälkeen 1,5 kuukaudessa. Yritin lohduttaa häntä, että ainakaan isänsä ei kitunut ja jos hän tahtoo, niin voi aina potilasasiamiehen kanssa selvittää, onko kaikki mennyt oikeassa järjestyksessä. Siihen hän jo tosin itsekin totesi, että eihän se hänen isäänsä takaisin tuo, mutta kun kuitenkin mielessä kaihertaa.
Ihmettelin suorastaan ääneen tajutessani, että kuntoni on salakavalasti parantunut. En puuskuta enää kuin pienenpieni veturi. Minä jopa juttelen kävellessäni! Itse asiassa olisi melkein jo vara vähän nostaa vauhtia, mutta siihen emme vielä sunnuntaina ryhtyneet, kun pelkäsin niiden rytmihäiriöiden hyppäämistä kehiin. Sen sijaan huomasin, että taas on sijoitettava ulkoiluvaatetukseen, tarvitsen kerraston. Minulla ei nimittäin ole yksiäkään ainoita pitkiä kalsareita, eikä sukkahousuja. Eikä pitkähihaista alupaitaa. Rimpuloita vaan on kaapit täynnä, ne eivät paljon lämmitä, kun alkaa näköjään lämpötila vihdoin laskea.
Maanantaiaamun törsäyshetkellä sitten sijoitin urheilukerrastoon, hinnaksi tuli 40 euroa. Ei paha, kun se on vielä joku hellyhansseni ja paita on fuksian värinen. Hah!
(Nyt jos taas saisi unta. Tämä ei jotenkin ole kivaa - etenkin kun tietää, että huomenaamulla pitää taas herätä töihin. Edit 06:40 Elämästäni tulikin jännempää kuin arvasinkaan. Iski sen verran räyhäkkä rytmihärö, että soitin jopa terveysneuvontaan. Sieltä ohjeistettiin ottamaan yhteyttä hoitavaan lääkäriin heti aamusta, ja jättämään uusi lääke syömättä, todennäköisesti meillä on syyllinen. Verenpaine huiteli jossain päälle 160 pahimmillaan. Minua vähän pelotti.)
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Helppo elämä
Elämä on aika mukava paikka, pitää sanoa. Se tuli taas todistettua tänä viikonloppuna.
Perjantaina sain ex tempore-vieraan, jonka seurassa viihdyin. Meni keittöpäydän ääressä pitkään. Ja saunassa. Lauantaina taas pelasin roolipeliä. Hyvää ruokaa ja ihmisseuraa sain molempina iltoina. Perjantain vieraalle tein chorizo-vodkapastaa, lauantaina vein peliin mukanani kavismuusin ja jättikatkaravun pyrstöjä.
Peli kulki, vaikkemme kovin paljon edenneetkään fyysisesti. Välttelimme taisteluita, mutta niitä taitaa olla seuraavalla kerralla luvassa, vaikka etenisimme eteen- tai taaksepäin. Isäntäpariskunta tarjosi meille pääruuaksi lammasta. Sen seuraksi sopivat hyvin muusi, punakaalilaatikko ja naurisleipäset. Alkuruuaksi teimme salaattia ja paistelimme ravumpyrstöt. Jälkiruuaksi oli tarjolla mutakakkua ja vaniljajäätelöä. Onnea!
Uni ei oikein viihtynyt seurassani viime yönä. Onneksi kävelykaverini ilmoittautui ja vie minut iltapäivällä ulkoilemaan, eiköhän se sininuttuinen kaveri saavu seuraavana yönä! Toivoisin ainakin.
Ei minua sitten lomautetakaan vuodenvaihteessa. Sain kuitenkin puhuttua itselleni pari vapaapäivää. Hyvä niin. Ja hyvä, ettei lomauteta, minä nimittäin tilasin ne monitehot. Maksoivat mokomat yli 500 euroa, vaikka satuin optikolle juuri oikeaan aikaan, sain sekä linsseistä että kehyksistä puolet pois hinnasta. Vanheneminen on kallis harrastus.
Perjantaina sain ex tempore-vieraan, jonka seurassa viihdyin. Meni keittöpäydän ääressä pitkään. Ja saunassa. Lauantaina taas pelasin roolipeliä. Hyvää ruokaa ja ihmisseuraa sain molempina iltoina. Perjantain vieraalle tein chorizo-vodkapastaa, lauantaina vein peliin mukanani kavismuusin ja jättikatkaravun pyrstöjä.
Peli kulki, vaikkemme kovin paljon edenneetkään fyysisesti. Välttelimme taisteluita, mutta niitä taitaa olla seuraavalla kerralla luvassa, vaikka etenisimme eteen- tai taaksepäin. Isäntäpariskunta tarjosi meille pääruuaksi lammasta. Sen seuraksi sopivat hyvin muusi, punakaalilaatikko ja naurisleipäset. Alkuruuaksi teimme salaattia ja paistelimme ravumpyrstöt. Jälkiruuaksi oli tarjolla mutakakkua ja vaniljajäätelöä. Onnea!
Uni ei oikein viihtynyt seurassani viime yönä. Onneksi kävelykaverini ilmoittautui ja vie minut iltapäivällä ulkoilemaan, eiköhän se sininuttuinen kaveri saavu seuraavana yönä! Toivoisin ainakin.
Ei minua sitten lomautetakaan vuodenvaihteessa. Sain kuitenkin puhuttua itselleni pari vapaapäivää. Hyvä niin. Ja hyvä, ettei lomauteta, minä nimittäin tilasin ne monitehot. Maksoivat mokomat yli 500 euroa, vaikka satuin optikolle juuri oikeaan aikaan, sain sekä linsseistä että kehyksistä puolet pois hinnasta. Vanheneminen on kallis harrastus.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Väärin rakennettu
Mikä se sellainen verenpaine on, joka kakkostabletista huolimatta on yli 130/ 80? Illalla sitten kuitenkin siististi ollaan alle 120/ 70, mutta viskotaan rytmihäröä kehiin. Paskan möivät. Annan lääkkeelle kuitenkin vielä aikaa sopeutua minuun kuukauden päivät, ensi vuoden puolella saan tilata lääkärille ajan.
Sem lisäksi olen laskenut talousjutuissa pari asiaa väärin. Ei hyvä, vaikka toki selviän. Tekisi vaan mieli peruuttaa se tämänpäiväinen silmälääkäriaikansa, kun mene tiedä, koska minä silmälaseja voin vaihtaa. En ole köyhä, mutta talouteni voi välillä kaataa höyhenellä.
Juuri nyt yritän selittää itselleni, että valo alkaa saapua jo parin kuukauden kuluttua. Mutta kun ei jaksa iltasella edes kynttilöitä poltella. Onneksi edes silloin tällöin kävelykaveri vie ulos, sen päälle nukkuu jumalaista unta.
Päätän turhan valitukseni täältä tähän ja toivon muille parempaa.
Sem lisäksi olen laskenut talousjutuissa pari asiaa väärin. Ei hyvä, vaikka toki selviän. Tekisi vaan mieli peruuttaa se tämänpäiväinen silmälääkäriaikansa, kun mene tiedä, koska minä silmälaseja voin vaihtaa. En ole köyhä, mutta talouteni voi välillä kaataa höyhenellä.
Juuri nyt yritän selittää itselleni, että valo alkaa saapua jo parin kuukauden kuluttua. Mutta kun ei jaksa iltasella edes kynttilöitä poltella. Onneksi edes silloin tällöin kävelykaveri vie ulos, sen päälle nukkuu jumalaista unta.
Päätän turhan valitukseni täältä tähän ja toivon muille parempaa.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Valkoisen naisen osa
Minulla on yksi ihana ystävä, jonka kanssa tahto nähdä toisiamme on olemassa vahvana, mutta toteutus on aina hakusessa. Sen siitä saa, kun ryhtyy mopoilevan ihmisen kaveriksi, eikä itse mopoile, ei niitä kesällä koskaan missään näe, ellei sada vettä. Viime vuosina kesät ovat suosineet harrastusta. Talvikaudella mopokansa taas ottaa kiinni sosiaalista kalenteriaan, mutta minkäs voit, kun meitä nähtäviä on paljon ja aikaa vain rajallinen määrä. Perjantaina kuitenkin onnistuimme, kun teimme treffit työpaikkojemme lähistölle.
Siitä se hihittely ja kälätys sitten alkoivat. Ensin yhdessä paikallisessa ravintolassa, jossa hullut menimme tilaamaan maksaa ruuaksi. Saimme täynnä voita, öljyä, kermaa ja hp-kastiketta olevan annoksen, että aivan ihmetellä piti, miten niin hyvistä aineksista oli saatu kamala annos aikaiseksi. Järkyttävää! Maksaa itseään eivät onneksi olleet saaneet pilattua, kunhan sen vain sai kaivettua kaiken kastikkeen alta. Tiedän ainakin, missä en tahdo enää käydä ruokailua kokeilemassa. Viini sen sijaan oli maistuvaa. Niin maukasta, että jatkoimme ensin visiitille minun luokseni, missä nautimme virvoittavia vesiä ja vielä ystävän luoksekin, missä sama homma jatkui.
Teimme siinä sivussa myös hivenen alustavaa kiinteistökauppaa. Katsotaan myöhemmin, pääsemmekö kaikkia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Tahtotila ainakin oli vahva.
Ystävän luota liityin vielä toiseen ystäväseurueeseen. He olivat olleet saunadiskossa, sieltä oli ihmiselvästi saunamajurin toiveesta lähdetty toiseen diskoon, kun paikkana oli Kallen Suomi-baari. Kauhea kokemus, toivottavasti sitä ei tarvitse enää toistaa koskaan. Sanoinkin ystävälleni, että rakastan häntä todella paljon, kun suostun jäämään paikalle. Siellä ihmiset sitten tanssivat pöydillä ja lauloivat mukana. Minä keskityin nauttimaan alkoholia ja seuraamaan paritumisriittejä.
Eilisen vietin Ottoveljen kanssa. Hänellä päivät Suomessa vähenevät, juonimme jatkoa. Että mitä kaikkia papereita hänen tarvitsee minulle allekirjoittaa ennen lähtöään. Ja muutama blanco vielä päälle. Sitten olemme nähdäkseni varautuneet kaikkeen. Samalla Ottoveli teki herkkuruokaa (tofusatayta, vihanneksia tuorepippurikastikkeessa ja tomaattitofua). Nauroin, että on tämä valkoisen naisen osa kamala, joutuu siemailemaan vodkatonicia nojatuolissa makoillen, kun nuori mies tekee ruokaa ja viihdyttää. Asiasta on kyllä sen verran kokemusta jo, että se olisi minulle sopiva osa.
No joo. Join vain vodkatonicin ja lasillisen viiniä. Väsytti vielä perjantain jäljiltä, ajoissa menimme nukkumaan. Mutta iloinen yllätys odotti vielä jääkaapissa kun äsken heräsin. Ottoveljen aamupalaevääksi suunnittelema sämpylä makasi edelleen jääkaapissa, saan siis vielä nuoren miehen tekemän aamupalankin. Osani on aika hyvä.
Siitä se hihittely ja kälätys sitten alkoivat. Ensin yhdessä paikallisessa ravintolassa, jossa hullut menimme tilaamaan maksaa ruuaksi. Saimme täynnä voita, öljyä, kermaa ja hp-kastiketta olevan annoksen, että aivan ihmetellä piti, miten niin hyvistä aineksista oli saatu kamala annos aikaiseksi. Järkyttävää! Maksaa itseään eivät onneksi olleet saaneet pilattua, kunhan sen vain sai kaivettua kaiken kastikkeen alta. Tiedän ainakin, missä en tahdo enää käydä ruokailua kokeilemassa. Viini sen sijaan oli maistuvaa. Niin maukasta, että jatkoimme ensin visiitille minun luokseni, missä nautimme virvoittavia vesiä ja vielä ystävän luoksekin, missä sama homma jatkui.
Teimme siinä sivussa myös hivenen alustavaa kiinteistökauppaa. Katsotaan myöhemmin, pääsemmekö kaikkia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Tahtotila ainakin oli vahva.
Ystävän luota liityin vielä toiseen ystäväseurueeseen. He olivat olleet saunadiskossa, sieltä oli ihmiselvästi saunamajurin toiveesta lähdetty toiseen diskoon, kun paikkana oli Kallen Suomi-baari. Kauhea kokemus, toivottavasti sitä ei tarvitse enää toistaa koskaan. Sanoinkin ystävälleni, että rakastan häntä todella paljon, kun suostun jäämään paikalle. Siellä ihmiset sitten tanssivat pöydillä ja lauloivat mukana. Minä keskityin nauttimaan alkoholia ja seuraamaan paritumisriittejä.
Eilisen vietin Ottoveljen kanssa. Hänellä päivät Suomessa vähenevät, juonimme jatkoa. Että mitä kaikkia papereita hänen tarvitsee minulle allekirjoittaa ennen lähtöään. Ja muutama blanco vielä päälle. Sitten olemme nähdäkseni varautuneet kaikkeen. Samalla Ottoveli teki herkkuruokaa (tofusatayta, vihanneksia tuorepippurikastikkeessa ja tomaattitofua). Nauroin, että on tämä valkoisen naisen osa kamala, joutuu siemailemaan vodkatonicia nojatuolissa makoillen, kun nuori mies tekee ruokaa ja viihdyttää. Asiasta on kyllä sen verran kokemusta jo, että se olisi minulle sopiva osa.
No joo. Join vain vodkatonicin ja lasillisen viiniä. Väsytti vielä perjantain jäljiltä, ajoissa menimme nukkumaan. Mutta iloinen yllätys odotti vielä jääkaapissa kun äsken heräsin. Ottoveljen aamupalaevääksi suunnittelema sämpylä makasi edelleen jääkaapissa, saan siis vielä nuoren miehen tekemän aamupalankin. Osani on aika hyvä.
perjantai 15. marraskuuta 2013
Luolanaisen tunnustuksia
Hesarin kuukautisliitteessä oli juttu miehen luolasta. En minä sitä muuten olisi huomannut, kun välttelen HS:n sivuja (koska se viisi juttua viikossa tulee niin nopeasti täyteen, että harmittamaan alkaisi), mutta kun ystävä jakoi linkin naamakirjassa, niin kiinnostamaan alkoi tietenkin. Tuli mieleen, että vain toimeentulevalla perheellä on varaa miesluolaan.
Sitten aloin miettiä, että eihän naisillakaan usein ole omaa tilaansa, on vain kodinhoitotiloja. Mikä helkkarin kuvitelma siinä oikein sykkii, että jos ihminen tahtoo pitää työskentely- ja lapsenhoitotilan toimivana, puhtaana ja järjestyksessä, niin se on heti joku naisen tila ja naista täynnä? Ja että mies ei sinne mahdu. Huhhuijaa... Toivottavasti jutussa mainittujen miesten vaimoillakin on oma tila, sellainen naisluola, missä saa tehdä naisille tärkeitä juttuja. Missä saa oven lukkoon eikä kuule kääpiöiden huutoa. S**tana.
Nykyinen kotinihan on yhden herran luolan kokoinen. Reilu 40 neliötä, jossa on keittiö, että saan tehdä kavereille ruokaa, parveke, että voimme harrastaa joutavanpäiväistä tupakointia, keittiönpöytä tärkeitä keskusteluja varten, sohva ja nojatuoli loikoiluun, tietokone, nettiyhteys ja kaiuttimet tilanteeseen sopivan musiikin kuunteluun, sauna, jossa voidaan olla hiljaa, buduaari, jossa yleensä nukutaan, mutta tarpeen tullen rakastetaan iloista antajaa ja muutama huonosti suunniteltu kaappi, jossa voin pitää harrastusvälineitäni (patoja, pannuja, kenkiä ja rätei ja lumpui).
Minusta alkaa tuntua, ettei tämä vapaaehtoinen lapsettomuus ja ei niin vapaaehtoien parittomuus oikeastaan niin huono asia olekaan. Miksi niitä kääpiöitä sitten tehdään ja pariudutaan, jos kuitekin pitää karata piiloon niiltä. Tietysti jokainen tarvitsee omaa aikaa ja omaa tilaa, mutta hei, eikös se ole ihan normaalia sovittaa elämät niin kuin elimetkin ihan saman katon alla yhteen? Vai elänkö minä jossain vieraantuneessa haavemaailmassa?
Sitten aloin miettiä, että eihän naisillakaan usein ole omaa tilaansa, on vain kodinhoitotiloja. Mikä helkkarin kuvitelma siinä oikein sykkii, että jos ihminen tahtoo pitää työskentely- ja lapsenhoitotilan toimivana, puhtaana ja järjestyksessä, niin se on heti joku naisen tila ja naista täynnä? Ja että mies ei sinne mahdu. Huhhuijaa... Toivottavasti jutussa mainittujen miesten vaimoillakin on oma tila, sellainen naisluola, missä saa tehdä naisille tärkeitä juttuja. Missä saa oven lukkoon eikä kuule kääpiöiden huutoa. S**tana.
Nykyinen kotinihan on yhden herran luolan kokoinen. Reilu 40 neliötä, jossa on keittiö, että saan tehdä kavereille ruokaa, parveke, että voimme harrastaa joutavanpäiväistä tupakointia, keittiönpöytä tärkeitä keskusteluja varten, sohva ja nojatuoli loikoiluun, tietokone, nettiyhteys ja kaiuttimet tilanteeseen sopivan musiikin kuunteluun, sauna, jossa voidaan olla hiljaa, buduaari, jossa yleensä nukutaan, mutta tarpeen tullen rakastetaan iloista antajaa ja muutama huonosti suunniteltu kaappi, jossa voin pitää harrastusvälineitäni (patoja, pannuja, kenkiä ja rätei ja lumpui).
Minusta alkaa tuntua, ettei tämä vapaaehtoinen lapsettomuus ja ei niin vapaaehtoien parittomuus oikeastaan niin huono asia olekaan. Miksi niitä kääpiöitä sitten tehdään ja pariudutaan, jos kuitekin pitää karata piiloon niiltä. Tietysti jokainen tarvitsee omaa aikaa ja omaa tilaa, mutta hei, eikös se ole ihan normaalia sovittaa elämät niin kuin elimetkin ihan saman katon alla yhteen? Vai elänkö minä jossain vieraantuneessa haavemaailmassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
