Huomenna pannaan päivä pulkkaan, oli sitä lunta eli ei.

Tavalla tai toisella minusta on kiva tehdä tämä, lyödä kirjat kiinni tämän vuoden osalta.

Tottahan te jo olette ymmärtäneet, että olen työhullu. Olen NIIN onnellinen, että olen töissä. Vaikka välillä leidi gagan kanssa, mutta silti. Työ on työ on työ. Se tuo mukanaan taloudellisen turvallisuuden ja antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni pienesti. Edes vähän. Jos työtä ei olisi, minä keksisin sen. Siksipä tahtoisin työpaikan, josta voisin olla ylpeä ja jossa minua arvostettaisiin. (Mutta kuten tiedätte, olen niin huono myymään itseäni, ettei minusta maailman vanhimpaan ammattiin ole. Ei enää tosin olisi saumoja ulkonäöllisestikään. Töissätöissä siis. Siksi todennäköisesti jään eläkkeelle p*skapaikasta tai työttömyyseläkkeelle.)

Terveys teki notkahduksen viime metreillä. En tiedä, mikä aiheutti minkä, veikkaan että väärä lääkitys väärään aikaan, lääkäri, joka ei tutki kunnolla ja kaikki, mutta kyllä minä oikeasti taidan vanhaksi tulla. Hyvän olonkin voi kaataa höyhenellä huonoksi, Vihdoinkin, sanoisi joku. Tämä erittäin varmasti oli viimeinen vuosi, kun minulta kysyttiin paperit. Enkä minä tahdo mikään ikinuori teräsmies ollakaan. Mutta tahtoisin työpaikan, jossa olisi muutakin kuin vain suppea työterveyshuolto.

Olisi minulla toinenkin toivomus, tahtoisin henkilön elämääni. Ihmisen, joka elättää itsensä, on hauska, suurinpiirtein edes minun mittaiseni. Ei mikään alkoholisti, työttömyyskään ei haittaa, jos vaan ymmärtää rajoittaa rahankäyttönsä oikealle tasolle. Saisi tykätä raskaasta musiikista, roolipelaamisesta, ruuasta, olla itsenäinen ja elää omillaan. Ystävällinen ja huumorintajuinen. - Juu, tiedän, ei sellaista ole olemassakaan, mutta haaveillahan aina saa. Kyllä jo tämän ikäisenä osaa itseksensäkin olla.

Jos ammatillisesti saisin valita uudelleen, menisin keittiöön. Jos saisin paljon rahaa, tekisin itselleni keittiön. Sellaisen BetB-paikan, missä saisin valita vieraani ja hemmotella heidät piloille. Kuulostaako tutulta? Juu. Niinhän minun äitinikin tekee, rakastaa ruualla. Minä kun rakastan koko ihmiskuntaa, paitsi ilkeitä ihmisiä, voisin syöttää heidät palleroiksi. Muita haaveita ovat keittokirjan tekeminen, suuri rakkaus ja ikuinen elämä. Nääh, kyllä minä tiedän. Kuulun keittiöön, mutta keittiössä on kivaa - ainakin minun keittiössäni. Parvekkeella saa tupakoidakin ja keittiöpullosta saa aina vähäsen. Paljonkin, jos on tosi kiva.

Moneskohan kerta maailmassa, kun totean, että en minä ilman ihmisiä mitään olisi? Ystäviä ja sukua. Omaa ja omittua. On se vaan kumma, että näinkin epäsosiaalinen hirviö on saanut paljon hyviä ihmisiä ympärilleen. Minua on niin siunattu ja sen toivoisin jatkuvan. En tahdo olla yksin, tahdon joukon, jossa välillä paeta komeroon. Joitain menetän, mutta syystä, todennäköisesti omastani. Siihen ei toinne puuttua, kun ei ajattele, pääsee vähemmällä.

Musiikki tuli takaisin jäädäkseen. Kiitos! Vielä kun lukemisen saisi kunnolla takaisin elämäänsä, jaksaisi muutakin. En ymmärrä, minne keskittymiskykyni katosi avioliiton ja -eron myötä. Ahdisti vaan niin paljon. Mutta onneksi edes sain musiikin, pitää olla tyytyväinen, se ei ole vähän. Ensi vuonna lisää musiikkia ja enemmän kirjavirityksiä, se on lupaus.

Hyvä vuosi. Erinomainen. Erilainen, kipeä, surullinen, ahdistava, kasvattava, opettava, raastava. Lisää näitä mieluummin kuin höyhenellä sivelyä, kiitos, vaikka miten vänisen, että tuskaa on tullut jo ihan riittävästi. Aina sitä oppii itsestään jotain lisää.

***
Matka Pohjoisempaan Suomeen oli antoisa ja rentouttava, paitsi sängyn osalta. Kärsin prinsessa ja herne -ilmiöstä. Mutta eiköhän taas ensi yönä nukuta. Ystävien seura on elähdyttävää ja ilahduttavaa, etenkin kun keittiönpöytäfilosofiaa on taas harrastettu. Toinen huomio; isäni tuskin enää vuotta pidempään jaksaa, sen verran vahvat ovat merkit ilmassa. Tai ihme on jos jaksaa. Minulle se on aivan sama, olen rauhani tehnyt biologisen vanhemmuuden suhteen.

Tarpeeseen on tullut

Jos vapaata en olisi saanut, se olisi pitänyt keksiä. Nyt todella huomaan käyneeni ylikierroksilla. Viikonlopun jälkeen uni on syventynyt, suorastaan tunnen, miten se virkistää. Sääkin on tukenut lepoa ja rauhaa, ei ole paljon kiinnostanut nenäänsä ulos laittaa. Etenkin olen kunnostautunut päiväuniosastolla.

Pikkuhiljaa pakkailen kassia viikonloppuvierailua varten. Ei ihminen kovin kummoisia mukaansa tarvitse, kunhan vaan hygieniatuotteet ja lääkkeet löytävän tiensä kassiin. Eikä näytä Pohjoisemmassa Suomessakaan kylmä olevan. Sitäkään ei tarvitse miettiä.

Olen syönyt hyvin, herkullisia makuja, suolaista ja makeata, katsellut telkkaria, lukenut, kuunnellut musiikkia, enimmäkseen ollut ajattelematta, ajatellut vain vähän. Työpaikkoja en ole tällä vapaalla etsiskellyt, mutta parille keikalle varasin loput. Saldo on tähän saakka jäänyt plussan puolelle, mieli on rauhallinen.

Ai niin, sain muuten yhden lahjankin: vuosittaisen kurpitsansiementuotepaketin Itävallasta. Muut lahjat hankin itse itselleni sitä mukaa, kun tarvetta tulee. Ja kävinhän minä vaatekaupoissa aatonaattona, sinne upposi sievoinen summa. - Sitten kun en enää joskus töissä ole, en todellakaan jää kaipaamaan vaatekaupoissa ravaamista. Työvaatteiden ostaminen on yhtä kus´helevettiä.

Nyt taidan vetäistä pienet aamupäiväunoset. Sitten Kanin kirous ja lounas. Joulun aikaan tulee pelkurille sopivia elokuvia.

Paremmaksi kaikki muuttuu

Ystävä totesi eilen puhelimessa, että päivä on jo minuutin pidempi kuin lauantaina. Minua nauratti, tosin tärkempää oli itselleni huomata, että en sairasta tätä joulua niin kuin edellisen kanssa kävi. Räkätauti kolmannella, kamala oli se joulu, kun mielikin oli musta. Muistan kironneeni raskaasti, kun tajusin, että ei maistu ruoka eikä juoma. Nyt voin toivoa parempaa. Etenkin kun ei enää sureta edesmennyt parisuhdekaan, yllättävän kauan siinä meni, ennen kuin sydän lientyi, melkein 1½ vuotta. En muuten ole muistanut kertoakaan teille, että OH:lla on kuulemma jo lapsi, tiesinhän minä, ettei siinä kauan mene, ennen kuin hän siirtyy eteenpäin elämässä. Vanhalle naiselle se ei ole niin helppoa.

En saanut kävelytikkuja. Ei ollut Klaas Uulssonilla. En sitten sieltä ostanut mitään. Sen sijaan löysin matkan varrelta farkut, työhousut ja pari paitaa, sekä jotain pientä kivaa myöhästyneeksi joululahjaksi Pohjoisempaan Suomeen. Voi kun olisin rikas! Hukuttaisin ystävät kaikenlaiseen kivaan, maksaisin ihmisten velat ja karkaisin jonnekin muualle vähäksi aikaa. Sitten palaisin takaisin, koska en vaan voi kuvitella asuvani missään muualla kuin Suomessa.

Tänä aamuna heräsin kuuden maissa. Olin juuri suudellut ylen kiihkeästi molemminpuolisen tunteen vallassa menneisyydestä hetkeksi tulevaisuuteen päässyttä ihastusta, jota vannotin, että hänen pitäisi muuttaa meidän molempien elämä ja lakata odottamasta. Ja että hänen pitäisi pitää huoli itsestään, koska tiedän, miten hänen on käynyt. Menin sitten takaisin unille ja sain unta! Minä olen vain väliaikauneton. Heräsin samaan elämään, joten en saanut muutettua todellisuutta, vaikka mieli altis olikin.

Kuvitus meinasi unohtua.

Toiselta ystävältä sain joulu stadissa -kortin, jonka teksti nauratti ja vetosi parempaan minuun:

Kettu Viikissä vodaa dokaa

kanalassa monta pokaa.

Koht´on kunnon joulu-bileet

tiedossa on kanafileet.

Seppo "Kalle" Kankkonen.

Elekää polttaa ihteänne ja taloanne. Syökää ja juokaa kohtuudella. Nauttikaa vanhasta pakanallisesta valon juhlasta, johon joku jeesus tungettiin päälle. Tai nauttikaa tästä uudemmasta traditiosta. Ihan miten tahdotte.

Tänään kotona

Olen nukkunut hyvin, vaikka aamuyöllä taas pidin parin tunnin valvontasession. Sain nimittäin uudelleen unta. Sitten siivosin ja kasasin joulukuusen. Viritin kuuseen valot, koristelu tapahtuu huomenna. Pian teen naapurilähiöön lupaamani kanafajitas-täytteen sekä taateli-pekonikääröt. Jälkiruuan aion käydä kaupasta. Olen myös käpistellyt joulupukki-asioita.

Koti on puhdas, pian minäkin. Hain aamulla yhtä työpaikkaa ja tilasin uuden verokortin, koska vanha meni täyteen ennen aikojaan. Tajusin mitä tarkoittavat, kun sanovat minua persoonalliseksi ihmiseksi, se ei välttämättä ole aina kehu. Mutta älkää huoliko, kyllä minä vikani kannan, ovathan ne minun vikojani.

Naapurin koiralle olen suunnitellut beetasalpaaja-nakkilähetystä. Auuuuuuhhhhh! Auuuuuuuuuuhhhhhh! AAAAAUUUUUUUUHHHHHH!

(Tässä päivityksessä ei kyllä ole minkäänlaista punaista lankaa. Vaan tarvinneko tuota?)

Onnenpuuskahdus

Elämässä saa arjen keskellä pieniä onnenhetkiäkin. Niistä on muistettava itselleen mainita, uskon nimittäin siihen, että ihminen voi ajatella joko hyvää tai pahaa. Minä olen valinnut hyvän. Pahaa on kaikkialla, se vain kasvaa, jos sitä turhaan kehutaan.

Eilen onnenhetken aiheutti HASO, kun sain ensi vuoden vuokrakirjeen. Vuokra ei nouse, mutta yhden vuokravapaan kuukauden sijaan meillä on nitä tulevana vuonna kaksi. Olen varmaan jo monta kertaa todennut, ettei minulla ole varaa muuttaa tästä kodosta pois, vaikka tämä vähän pienenlivakka onkin. Kyllä rauhallisessa ja vakaassa pilttuussa asustaa kuitenkin mieluummin, vaikka välillä haikailenkin lähemmäs keskustaa. Ei tämä nyt itse asiassa niin kaukana ole, ei minulta nimittäin lähes tonnia pala vuodessa taksiajeluihin, sen verran saan vuokraan avustusta. Saan ajella enemmänkin siis.

Kehuja on myös annettava apteekin tytsyn suosittelemalle Systane Balancelle. Silmät eivät valu kuin pohjattomat kaivot ja kutinaakin on vähemmän. Tämä voittaa mennen tullen aikaisemmat kokeiluni, niistä en viitsi edes nimiä mainita, eivät kuitenkaan toimi minun silmissäni niin kuin tarkoitus on.

Tänään on pyykkipäivä ja siivouspäivä ja joulukuusen pystytyspäivä. Huomenaamulla lähden taas kävelykaverin kanssa lenkille, suunnittelemme ensi vuodelle säännöllistä rutiinia, ettei vaan tule taukoja. Kunto on parempi kuin vuosi sitten, en puuskuta niin pahasti - jo näin vähälläkin liikkumisella. Hyvä minä! Huomenillalla näen taas ystäviä. Sitten laskeudun joulupatjalleni. Ihanaa!

Jaksupaitulit risana

Elämme aikaa, jolloin joulupukki tuo uusia jaksupaituleita. Toivoisin niin ainakin, koska vanhat ovat aivan rikki. Töissä pitäisi taas maailma saada valmiiksi klassiseen puolivuotisrytmiin, toinen maailmanvalmistumishetkihän tulee juhannuksena. Tai viimeistään heinäkuun alussa. Mutta valmistan tämän joulumaailman ensin, vaikka ihan oikeasti alan kohta kirkua.

Suomalainen vuosilomasysteemi ei työpaikan vaihtajaa suosi, ei ainakaan alempaa toimihenkilöä, joka ei saa klausuuleita sopimuksiinsa. Ensi kesänäkään en vielä saa lomaa, koska olin määräaikaisena vuokrafirmalla puoli vuotta. Ja ne vähät lomat kai kannattaisi säästää jonnekin synttäreiden punttuuseen, että saisin ne järjestettyä.

Osansa varmaan tekee työpaikan tunnelma. Yyteet loppuivat, laput on jaettu. On ollut aika katkeria kommentteja liikkeellä, minäkin olen niistä osani saanut. Kaikesta säästämisestä ja muusta p*skasta huolimatta kaivelin kaappeja ja löysin joulukoristeet, jotka levittelin pitkin aulatilaa, edes vähän iloa silmille ja sielulle. Lähetin glögikutsut perjantaille - taas ihan omatoimisesti, keneltäkään kysymättä. Sanokaa vaan, siitä saan vielä kuulla. Mutta kun tää on mun luonto.

Aamulla herätyskello soi juuri sopivasti, unessa alkoivat sellaiset kutistetut alkuasukkaiden päät laulaa uhkaavalla nuotilla. Minulla taitaa olla pikkuisen stressi. Onneksi ensi viikolla edes saa olla poissa hetken ja unohtaa työt. Onneksi aloitin taas kävelemisen, sydän näköjään kestää sen. Nyt vaan pitää hankkia kävelytikut, että pysyn pystyssä, kun lunta alkaa tunkea ovista ja ikkunoista. Onneksi myös rasituskoetestikutsu tuli - jo tammikuun lopulle, vaikka uhkailivat kolmen kuukauden odotusaikaa. Sokerina pohjalla menen tänään treffaamaan entisiä kollegoja gölgin merkeissä. Kyllä se tästä, on se sujunut aiemminkin.

Henkilöllisyystodistus

Perjantaiset kollegoiden läksiäiset sujuivat hienosti. Tilaisuus ei ollut suuri yleisömenestys, mutta kaikki ilmoittautuneet saapuivat paikalle. Ruoka oli hyvää, sitä oli enemmän kuin riittävästi. Saa vielä maanantainakin niitä syödä, keräsin ne nimittäin ajoissa kylmään. Kymmenen maissa ajelimme kylille, jouduin taas aivan uuteen rilluttelupaikkaan, Sir Einoon. Jaksoin porukan kanssa melko pitkään, kiva oli oppia tuntemaan uusia puolia työkavereistaan.

Lauantaina olin lähdössä ystävien luokse blinipikkujouluun, vilkaisin itseni peilistä pukeutumisen jälkeen. Suorastaan harmitti, kun tiesin, etten olisi menossa ihmisten ilmoille, näytin nimittäin hyvältä. Tuli sellainen vaarallinen omnipotentia-kohtaus, jonnka valtaan joudun onneksi erittäin harvoin. Siinä tilassa jos kylille joutuu, tekee suurimmat tyhmyytensä ja saa mielenkiintoisimmat seikkailunsa.

Pirsma-kaupasta kävin nappaamassa mukaani suolakurkkuja, smetanaa, sipulia ja neljä siideriä. Kassalla kun törkkäsin vihreän bonuskortin lukijaan, kassa pyysi näyttämään paperit. Hölmistyin ja kysyin, onko kortissa jotain vikaa. Hän vastasi, että ei, mutta koska olin ostanut siideriä, hän tahtoi nähdä ikäni. Siinä vaiheessa minä taisin punastua ja aloin hihitellä hysteerisesti samalla, kun kaivelin ajokorttini esille. Kun ojensin sen kassalle, hän puuskahti spontaanisti, että en voinut olla sen ikäinen! Että kun ei ole ryppyjäkään. Jonossa takanani olevat nauroivat, kun korotin ääntäni, että minä kyllä täytän seuraavana vuonna viisikymmentä. Että eivät ne paperini väärennetyt ole.

Olipas se tilanne. Keräsin kimpsuni ja kampsuni, samalla kun jatkoin punastelua, hihittelin sisäisesti. Tapahtumasta oli mukava kertoa ystäville, siinä sitten naureskelimme koko sakki. Ilta oli muutenkin onnistunut, naurua ja lämpöä. Alkuruuaksi tuli maa-artisokkakeittoa. Sen jälkeen isäntä paisteli blinit. Täytteinä oli hevosta, savukalaa, sienisalaattia, muikun ja siian mätiä. Ja niitä suolakurkkuja. Jälkiruuaksi oli mantelikakkua, svastikatorttuja ja prinsessakakkua. Puuh, ihanaa!

Puolen yön jälkeen hyppäsimme taksiin, tipautin ystäväpariskunnan naapurilählöön, sitten taksi ajeli kotikulmille. Kuski kertoi lähistöllä sijaitsevasta kerhosta tai salakapakasta, sanoi sieltä tulevan tilauksia pitkin yötä. Olenkin vähän miettinyt, että jotain siellä tapahtuu. Jos jaksaisin, seuraisin tilannetta, mutta eipähän tuo minun asiani ole.

Tänään peilista ei katso miljoonan dollarin nainen, vaai aika lailla ikäisensä peikko. Aion levätä päivän. Flunssa onneksi on jo ohi. Vielä vähän pitää niistellä räkää päästä, mutta akuutti tilanne on ohi. Sydän voi suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden.