Maanantaina töissä puhkuin ja puhisin. Tuntui välillä, etten osannut mitään, työtä on niin paljon, etten enää ymmärrä, mihin tarttuisin ensimmäiseksi. Piti välillä oikein rauhoittua ja kerätä itsensä. Siitä huolimatta tein virheitä. Paljon ja monenlaisia, sitten perkasin niitä. Hiki lensi päästä, keski-ikä tuntui kovin todelliselta ilmiöltä.
Yhden virheen jäljiltä minut haukuttiin jopa Ruotsista saakka. Sen kun yrityksen toimitusjohtaja tosin kuuli, hän lupasi soittaa takaisin ja ilmoittaa, että jos joku pitää haukkua, hän tekee sen itse. Tai sitten kannattaa antaa hänellekin potkut. Se jo vähän nauratti, enkä malttanut pitää suutani kiinni, vaan kysyin saanko sitten haukut uudelleen hänen esittäminään. Hän sanoi, ettei virhe ole sitä luokkaa, että kannattaisi vielä suutaan louskuttaa sen takia.
Harrastin maanantai-illan migreeniä. Pimeä huone on ystäväni. V*tutti monestakin syystä, mutta en nyt tahdo ajatella sitä.
Onneksi tänään tapaan entisen työpaikan kollegoja. Saan edes vähän henkistä taustatukea ja ehkä hyviä neuvoja. Huomenna sitten menen ystäväperheen huomaan nauttimaan ystäväenergiaa. Vappupäivän työn sankari lepää, että jaksaa tehdä lisää virheitä perjantaina. Naamikirjastatukseen laitoin jo eilen, että jos minusta ei mitään kuulu, olen sortunut elon tiellä. Sama pätee täälläkin.
Minä olen aika ankara itselleni. Tiedän.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Stick because I´m stuck on you
Tampere on kaupunki, joka kirjaimellisesti tarraa minuun kiinni, kun sinne menen. Männä syksynä se aloitti repusta. Jouduin taistelemaan joen (no, kosken sitten) rannassa reppuni solkea pois puistonpenkin säleiden raosta. Piti ihan kontallaan töitä tehdä, että solki irtosi ja sain repun mukaani.
Tänään rautatieasemalla siirsin kotiavaimia matkalaukusta käsilaukkuun, niin eikös perkana turvalukon avain solahti penkin ritilöiden välistä ja jumittui sinne. Siinä avainta raosta pois ujuttaessani naureskelin, että entäs jos en saa avainta irti ja juna lähtee ja joudun kutsumaan henkilökunnan rautasahan kanssa apuun. Sen verran blondi taas hätääntyi, ettei tullut mieleen, että ainahan minä olisin voinut irroittaa avaimen nipusta ja työntää sen reiästä läpi.
Kävin ystävien taidenäyttelyn avajaisissa. Kivat olivat bileet! Jatkoille kipitimme O´Hara´s baariin. Sen sivuhuone soveltui erittäin mainiosti sekalaisen 20 - 30-henkisen seurakunnan hiekkalaatikoksi. Jatkoillakin kävin, tutustuin todella mukaviin uusiin ihmisiin ja pidin harmitonta kivaa.
Aamulla kerrankin olin aamupala-aikaan hereillä. Pitihän siitä sitten nauttia pitkän kaavan mukaan. Lukaisin Aamulehdenkin. Sen jälkeen sain vielä onneksi unenpäästä kiinni 1 ½ tunniksi. Jostain syystä tuossa hotellissa onnistun aina unen kanssa. Sinne voisin joskus mennä vaikka vain nukkumaan. Paitsi että en pystyisi, koska olen rakastunut Tampereeseen ja sen ihmisiin.
Nyt on levättävä. Ensi viikosta tulee kamala. Sitä en vaan vielä tahdo ajatella. Onneksi on edes se vapunpahalainen, että on lyhyempi viikko. Työn juhlaa aina kesäkuulle saakka.
***
Otin taas sanavahvistuksen kommenteista pois, toivottavasti eivät roskapostipommittajat iske jälleen. Itsellänikin oli vaikeuksia saada vastauksiani nimittäin julkaistua, kun en jaksanut kirjautua sisään bloggeriin. Heh. Laiskuus on iloni.
Tänään rautatieasemalla siirsin kotiavaimia matkalaukusta käsilaukkuun, niin eikös perkana turvalukon avain solahti penkin ritilöiden välistä ja jumittui sinne. Siinä avainta raosta pois ujuttaessani naureskelin, että entäs jos en saa avainta irti ja juna lähtee ja joudun kutsumaan henkilökunnan rautasahan kanssa apuun. Sen verran blondi taas hätääntyi, ettei tullut mieleen, että ainahan minä olisin voinut irroittaa avaimen nipusta ja työntää sen reiästä läpi.
Kävin ystävien taidenäyttelyn avajaisissa. Kivat olivat bileet! Jatkoille kipitimme O´Hara´s baariin. Sen sivuhuone soveltui erittäin mainiosti sekalaisen 20 - 30-henkisen seurakunnan hiekkalaatikoksi. Jatkoillakin kävin, tutustuin todella mukaviin uusiin ihmisiin ja pidin harmitonta kivaa.
Aamulla kerrankin olin aamupala-aikaan hereillä. Pitihän siitä sitten nauttia pitkän kaavan mukaan. Lukaisin Aamulehdenkin. Sen jälkeen sain vielä onneksi unenpäästä kiinni 1 ½ tunniksi. Jostain syystä tuossa hotellissa onnistun aina unen kanssa. Sinne voisin joskus mennä vaikka vain nukkumaan. Paitsi että en pystyisi, koska olen rakastunut Tampereeseen ja sen ihmisiin.
Nyt on levättävä. Ensi viikosta tulee kamala. Sitä en vaan vielä tahdo ajatella. Onneksi on edes se vapunpahalainen, että on lyhyempi viikko. Työn juhlaa aina kesäkuulle saakka.
***
Otin taas sanavahvistuksen kommenteista pois, toivottavasti eivät roskapostipommittajat iske jälleen. Itsellänikin oli vaikeuksia saada vastauksiani nimittäin julkaistua, kun en jaksanut kirjautua sisään bloggeriin. Heh. Laiskuus on iloni.
torstai 24. huhtikuuta 2014
Sellainen juttu
Olen jupeltanut esihenkilöni työkäytöksestä niin paljon, että olisihan minun pitänyt arvata muidenkin sen huomaavan. Hänelle oli ennen pääsiäistä tehty tarjous, josta ei kannattanut kieltäytyä (toinen vaihtoehto olisivat olleet yyteet ja ilmeisesti kuitenkin sen verran häpyä yrityksen johdosta löytyi, että päättivät valita kunniallisen vaihtoehdon). Nyt tuli kullitettu kädenpuristus, odottamassa 500 käyttämätöntä liiton päivää ja sitten eläkeputki, mikäli hän niin tahtoo. Hän oli miettinyt kokonaista 15 minuuttia, ennen kuin vastasi myöntävästi.
Minähän tietysti kauhistuin asiasta tiistaina kuullessani, että ei h*levetti, vieläkö tässä kolmannen ihmisen työt joutuu hoitamaan, kun kahdesta juuri ja juuri selviää. Tilasin jo tulevalta entiseltä esihenkilöltä itsellenikin väliaikaisen työtodistuksen, hän jopa lupasi suositella minua. Tänään hr-johtajamme kerkesi istua hetken kanssani ja selitti suuren kuvion. En minä nyt heti ensimmäiseen vastaantulevaan avoimeen paikkaan karkaa, mutta mietittävä on sitäkin vaihtoehtoa.
Rva esihenkilön toimenkuvaa muokataan, mutta seuraaja tulee ottamaan juuri ne tehtävät, joita en kirveelläkään olisi tahtonut ryhtyä tekemään. Paitsi että nyt on pakko tehdä kuukauden päivät, koska todennäköisesti seuraaja saadaan kehiin vasta kesäkuun alusta alkaen. Sen verran suivaannuin tilanteessa, että annatin sitten kerralla tulla kaiken ammattiani koskevan palautteen. Sitten kysyin palkankorotuksen perään. Pääsin yli sen tason, mihin edellisen paikan palkkakehitys lakkasi. Sain myös lupauksen palkantarkistuksesta vielä tänä vuonna.
Sillä lailla. Nyt kun vaan selviäisin tulevasta reilusta kuukaudesta, firman muutosta ja uuden toimenhaltijan sisäänajosta. Toimenhaltijasta tulee ilmeisesti myös uusi esihenkilöni, mutta minuahan sellainen ei heilauta. On tässä kaikenlaista lajia ollut siinä mallissa. Puuh.
Minähän tietysti kauhistuin asiasta tiistaina kuullessani, että ei h*levetti, vieläkö tässä kolmannen ihmisen työt joutuu hoitamaan, kun kahdesta juuri ja juuri selviää. Tilasin jo tulevalta entiseltä esihenkilöltä itsellenikin väliaikaisen työtodistuksen, hän jopa lupasi suositella minua. Tänään hr-johtajamme kerkesi istua hetken kanssani ja selitti suuren kuvion. En minä nyt heti ensimmäiseen vastaantulevaan avoimeen paikkaan karkaa, mutta mietittävä on sitäkin vaihtoehtoa.
Rva esihenkilön toimenkuvaa muokataan, mutta seuraaja tulee ottamaan juuri ne tehtävät, joita en kirveelläkään olisi tahtonut ryhtyä tekemään. Paitsi että nyt on pakko tehdä kuukauden päivät, koska todennäköisesti seuraaja saadaan kehiin vasta kesäkuun alusta alkaen. Sen verran suivaannuin tilanteessa, että annatin sitten kerralla tulla kaiken ammattiani koskevan palautteen. Sitten kysyin palkankorotuksen perään. Pääsin yli sen tason, mihin edellisen paikan palkkakehitys lakkasi. Sain myös lupauksen palkantarkistuksesta vielä tänä vuonna.
Sillä lailla. Nyt kun vaan selviäisin tulevasta reilusta kuukaudesta, firman muutosta ja uuden toimenhaltijan sisäänajosta. Toimenhaltijasta tulee ilmeisesti myös uusi esihenkilöni, mutta minuahan sellainen ei heilauta. On tässä kaikenlaista lajia ollut siinä mallissa. Puuh.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Tällaista tänään
Haasteen säännöt:
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
Sain tämän Nollavaimolta – ja kerrankin olen kiitollinen, kun minut haastetaan, koska tekisi mieli kirjoittaa jostain aivan muusta, enkä nyt voi, kun asia on kesken, enkä tiedä siitä riittävästi ja se voi olla aivan kamala katastrofi tai tosi hyvä juttu, enkä oikeastaan tahdo juuri nyt ajatella sitä. Oliko riittävän kryptisesti väännetty? Asia selvennee viikon loppuun mennessä.
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
KYSYMYKSET:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Jatkan nykyistä työtä. Matkustelen, jos on varaa. Toivottavasti pysyn terveenä ja jaksan liikkua.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …
… luultavasti pitäisi enemmän meteliä asioista, joita pidän tärkeinä. Mutta olen laiska, enkä tahdo taistella.
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Eläimiin kohdistuva väkivalta ja roskaaminen. Luontoa ei p*rkele tuhota! Samoin itkettää, jos huomaan, että minulle yritetään tehdä pahaa tarkoituksellisesti. Olen aika heikko puolustamaan itseänikään.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Laulamista.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
Voi olla, että ottaisinkin. Kaksoisleuka on vit*ttanut jo useamman vuoden. Todennäköisesti joudun vanhempana leikkauttamaan ainakin toisen silmäluomeni, ettei mene näkökyky.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Miinä en tahdo ajatella sitä! Se soi jo kolme päivää pääsiäisen aikaan korvissa, kun Hra Hankala vielä avitti asiaa hyräilemällä sitä sopimattomissa kohtaa. Nyt juuri en sitä onneksi muista, enkä tahdokaan. Joku ihan älyttömän huono 80-luvun renkutus se oli.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Uuden puhelimen, se oli jo hankintalistalla, mutta sitten tipahtivat avaimet ja lukkoshow kävi kalliiksi ihmiselle.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Espanja tai venäjä.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Uskon rauhanomaiseen kanssakäymiseen. Jos ihmiset olisivat kiltimpiä toisilleen eivätkä tahallaan loukkaisi toisiaan, maailma olisi paljon parempi paikka. Rehellisyys ei tarkoita ihmisten tietoista loukkaamista. Armo kai se minun tärkein arvoni on.
10. Riitätkö itsellesi?
Yritän. En aina.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Ruuan tekeminen. Maan kuopiminen. Kirjoittaminen.
Eilen näin kaupasta tullessa ensimmäiset valkovuokot. En ottanut niistä kuvaa naamakirjaan, vaikka teki mieli. En ottanut kuvaa tännekään. En tahdo mennä töihin, koska siellä voi selvitä se asia, jota en tahdo ajatella. Niskaa, lapaa, vatsaa kiristää. Ai niin, haasteen saa ottaa, jos joku tahtoo. Tuskin tahtoo.
1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.
Sain tämän Nollavaimolta – ja kerrankin olen kiitollinen, kun minut haastetaan, koska tekisi mieli kirjoittaa jostain aivan muusta, enkä nyt voi, kun asia on kesken, enkä tiedä siitä riittävästi ja se voi olla aivan kamala katastrofi tai tosi hyvä juttu, enkä oikeastaan tahdo juuri nyt ajatella sitä. Oliko riittävän kryptisesti väännetty? Asia selvennee viikon loppuun mennessä.
2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
KYSYMYKSET:
1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
Jatkan nykyistä työtä. Matkustelen, jos on varaa. Toivottavasti pysyn terveenä ja jaksan liikkua.
2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin …
… luultavasti pitäisi enemmän meteliä asioista, joita pidän tärkeinä. Mutta olen laiska, enkä tahdo taistella.
3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
Eläimiin kohdistuva väkivalta ja roskaaminen. Luontoa ei p*rkele tuhota! Samoin itkettää, jos huomaan, että minulle yritetään tehdä pahaa tarkoituksellisesti. Olen aika heikko puolustamaan itseänikään.
4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
Laulamista.
5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
Voi olla, että ottaisinkin. Kaksoisleuka on vit*ttanut jo useamman vuoden. Todennäköisesti joudun vanhempana leikkauttamaan ainakin toisen silmäluomeni, ettei mene näkökyky.
6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
Miinä en tahdo ajatella sitä! Se soi jo kolme päivää pääsiäisen aikaan korvissa, kun Hra Hankala vielä avitti asiaa hyräilemällä sitä sopimattomissa kohtaa. Nyt juuri en sitä onneksi muista, enkä tahdokaan. Joku ihan älyttömän huono 80-luvun renkutus se oli.
7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
Uuden puhelimen, se oli jo hankintalistalla, mutta sitten tipahtivat avaimet ja lukkoshow kävi kalliiksi ihmiselle.
8. Opiskeluhaaveita, mitä?
Espanja tai venäjä.
9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
Uskon rauhanomaiseen kanssakäymiseen. Jos ihmiset olisivat kiltimpiä toisilleen eivätkä tahallaan loukkaisi toisiaan, maailma olisi paljon parempi paikka. Rehellisyys ei tarkoita ihmisten tietoista loukkaamista. Armo kai se minun tärkein arvoni on.
10. Riitätkö itsellesi?
Yritän. En aina.
11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
Ruuan tekeminen. Maan kuopiminen. Kirjoittaminen.
Eilen näin kaupasta tullessa ensimmäiset valkovuokot. En ottanut niistä kuvaa naamakirjaan, vaikka teki mieli. En ottanut kuvaa tännekään. En tahdo mennä töihin, koska siellä voi selvitä se asia, jota en tahdo ajatella. Niskaa, lapaa, vatsaa kiristää. Ai niin, haasteen saa ottaa, jos joku tahtoo. Tuskin tahtoo.
Mutta ehkä tahtoisitte kuulla uutta rakastani:
Joo, olen myöhäisherännäinen.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Pieni matkailu tekee hyvää
Pohjoisemmassa Suomessakin oli kaunis ilma, kun sinne saavuin. Kevättä oli molemmissa rinnoissa. Junakaan ei ollut kuin puoli tuntia myöhässä. Minua ei edes kovasti harmittanut, vaikka olin kaatanut alkumatkasta ostamani kahvin pitkin lattioita. Onneksi oli mukana Metro-lehti, sillä sain luututtua suurimman osan kasaan.
Pääsin aivan aluksi Urbaniin lounaalle, alkuun pieni kesäkeitto ja pääruuaksi pastaa ja lihapullia. Jälkiruuaksi olisi vielä ollut makea pala, mutta sen luovutin ystävättäreni lapsukaiselle, joka nuoli astiatkin, hyvää taisi olla. Keitto oli erinomainen, liekö johtunut lounasajan loppuvaiheesta, että lihapullat ja pasta olivat jo vähän kuivahtaneita. Mutta herkullisia sinänsä, kyllä niitä söi ennen kuin selkäänsä otti.
Sitten kävimme vielä kauppahallista kuhafileitä ja kasviksia, ennen kuin veimme lapsukaisen isänsä hoiviin ja rynnimme marketkierrokselle. Jostain syystä savo-karjalainen tiimimme rakastaa ruokaa, puhuu ruuasta, tekee sitä tai suunnittelee seuraavia aterioita. Perimässämme varmaan on osa hobittia.
Pari päivää sujui nopeasti kävellessä, saunoessa, maailmaa parantaessa, jutellessa ja perjantain ateriaa valmistellessa (Nigellan lammas pääruokana niin kuin edellisenkin munajuhlan aikaan, alkuun maa-artisokkakeitto, väliruokana limesorbettia, jälkiruuaksi oikea kotitekoinen pasha, jumalaista!). Nukuin yllättävän hyvin. Alakerran vierashuone on hlljainen ja viileä, mitä muuta keski-ikäinen nainen voi kaivata?
Lauantaina matkasin takaisin pääkaupunkiseudulle. Herra Hankalakin ilmoittautui pitkästä aikaa. Vietimme pari päivää rumuten pitkin lähiöbaareja, biljardia, musiikkia ja naurua riitti. American Car Showssakin tuli pistäydyttyä, kun ilmaiseksi pääsimme. Mutta vähänkö olin onnellinen, kun kotiin pääsin! Saa riittää vähäksi aikaa mokoma laji. Olen lakannut ajattelemasta, mitä minun hänen kanssaan pitäisi tehdä, eiköhän aika ratkaise sen ongelman. Tai sitten löydän jostain jotain muuta, vakavasti otettavaa.
Pääsin aivan aluksi Urbaniin lounaalle, alkuun pieni kesäkeitto ja pääruuaksi pastaa ja lihapullia. Jälkiruuaksi olisi vielä ollut makea pala, mutta sen luovutin ystävättäreni lapsukaiselle, joka nuoli astiatkin, hyvää taisi olla. Keitto oli erinomainen, liekö johtunut lounasajan loppuvaiheesta, että lihapullat ja pasta olivat jo vähän kuivahtaneita. Mutta herkullisia sinänsä, kyllä niitä söi ennen kuin selkäänsä otti.
Lauantaina matkasin takaisin pääkaupunkiseudulle. Herra Hankalakin ilmoittautui pitkästä aikaa. Vietimme pari päivää rumuten pitkin lähiöbaareja, biljardia, musiikkia ja naurua riitti. American Car Showssakin tuli pistäydyttyä, kun ilmaiseksi pääsimme. Mutta vähänkö olin onnellinen, kun kotiin pääsin! Saa riittää vähäksi aikaa mokoma laji. Olen lakannut ajattelemasta, mitä minun hänen kanssaan pitäisi tehdä, eiköhän aika ratkaise sen ongelman. Tai sitten löydän jostain jotain muuta, vakavasti otettavaa.
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Kunnallista likistelyä
Kävin tässä muutama viikko sitten läpi mammaalejani. Tiedättehän, pitää säännöllisin väliajoin puristella, painella ja lääppiä, ettei jäisi mitään huomaamatta. Melkein omasta mielestäni huomasin jotain, mutta koska tiedän, että suurehkot rauhaset omaavana henkilönä saattaa kudos tuntua sellaiselta, vaikkei se sitä olisikaan. Sellaista ylimääräistä. Ensin sain laukkarytmin päälle hermosysteemiin, aivoihin ja sydämeen, sitten rauhotuin. Päätin, että saa nyt olla siellä, oli mikä tahansa ja että tilaisin ajan hetimmiten, kun vaan muistaisin tehdä sen.
Kerkesin jo välillä unohtaa asian, koska töissä on vaan niin kiire, ettei kerkeä soitella minnekään, kun tuli viime viikolla kutsukirje kaupungin terveydenhuollolta. Pääsin jo nyt mammografiaan, vaikka täytän vasta syksyllä vuosia. Tietysti otin tarjouksen vastaan ja töiden päälle kävin puristeltavana (samalla keikalla kävin viemässä useamman dokumentin PRH:lle). Neljä kuvaa, päältä ja sivusta, nips naps, tulokset saapuvat kotiin joskus kuukauden päästä. Varmaan soittavat aikaisemmin perään, jos sieltä jotain jännää alkaa löytyä.
Tein kunnallisessa likistelytilanteessa tyhmiä kysymyksiä, kuvaukset nimittäin loppuvat 69. ikävuoteen. Että mitäs sitten pitää tehdä? Hoitaja sanoi, että sitten pitää maksaa mammografia ihan itse. Mietin mielessäni, että pienituloisena eläkeläisenä minulla tuskin on siinä vaiheessa tätäkään vähää rahaa mokomiin ylimääräisiin asioihin. Jotta sen jälkeen sitten kuollaan, jos niikseen käy. Ja että muutenkin kannattaisi kuolla ajoissa.
Jos mitenkään saa vaikuttaa tulevaan syntymäpersoonaansa, niin saisiko välillä syntyä miehenä? Mielellään komeana, että saisi piparia kans. Sellaisena atleettisena ja urheilullisena henkilönä, että voisi kokeilla sitäkin puolta elämästä samalla. Ei minua kyllä haittaa homoksikaan syntyminen, kunhan vaan se ei tapahdu missään Ugandassa tai Venäjällä, tai mitä näitä maita nyt onkaan, missä homous rikos on. Sen lisäksi toivoisin terävää näkökykyä, ihmisten lukemistaitoa, normaaleja rakastavia vanhempia... Helkkari, ei tämä mikään joululahjatoivelista voi olla! Seuraavassa elämässä sen jälkeen voidaan taas palata takaisin normaaliin naisolotilaan, kiitos. Tähän on kuitenkin jo totuttu.
Kerkesin jo välillä unohtaa asian, koska töissä on vaan niin kiire, ettei kerkeä soitella minnekään, kun tuli viime viikolla kutsukirje kaupungin terveydenhuollolta. Pääsin jo nyt mammografiaan, vaikka täytän vasta syksyllä vuosia. Tietysti otin tarjouksen vastaan ja töiden päälle kävin puristeltavana (samalla keikalla kävin viemässä useamman dokumentin PRH:lle). Neljä kuvaa, päältä ja sivusta, nips naps, tulokset saapuvat kotiin joskus kuukauden päästä. Varmaan soittavat aikaisemmin perään, jos sieltä jotain jännää alkaa löytyä.
Tein kunnallisessa likistelytilanteessa tyhmiä kysymyksiä, kuvaukset nimittäin loppuvat 69. ikävuoteen. Että mitäs sitten pitää tehdä? Hoitaja sanoi, että sitten pitää maksaa mammografia ihan itse. Mietin mielessäni, että pienituloisena eläkeläisenä minulla tuskin on siinä vaiheessa tätäkään vähää rahaa mokomiin ylimääräisiin asioihin. Jotta sen jälkeen sitten kuollaan, jos niikseen käy. Ja että muutenkin kannattaisi kuolla ajoissa.
Jos mitenkään saa vaikuttaa tulevaan syntymäpersoonaansa, niin saisiko välillä syntyä miehenä? Mielellään komeana, että saisi piparia kans. Sellaisena atleettisena ja urheilullisena henkilönä, että voisi kokeilla sitäkin puolta elämästä samalla. Ei minua kyllä haittaa homoksikaan syntyminen, kunhan vaan se ei tapahdu missään Ugandassa tai Venäjällä, tai mitä näitä maita nyt onkaan, missä homous rikos on. Sen lisäksi toivoisin terävää näkökykyä, ihmisten lukemistaitoa, normaaleja rakastavia vanhempia... Helkkari, ei tämä mikään joululahjatoivelista voi olla! Seuraavassa elämässä sen jälkeen voidaan taas palata takaisin normaaliin naisolotilaan, kiitos. Tähän on kuitenkin jo totuttu.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Tuolta se tuli - viikonloppu - ja tuonne se meni
Kun lauantaina taapersin ulkoiluretkelläni alas portaita pitäen kiinni kaiteesta, mietin, ettei hyvältä näytä. Suhteellisen hyvävointisen näköinen naisihminen lähes halvaantuu portaita alas kävellessään, tarraa kiinni kaiteeseen kuin hukkuva uimarenkaaseen. Mutta kun minä vaan en näe, missä porras loppuu ja toinen alkaa. Olen turhamaisuuttani yrittänyt huolettomasti kävellä alas portaita ja nostanut jopa katseeni, niin on ollut äkkikuolema lähellä. Astun harhaan, pari kertaa kaatunut pahasti, horjahdellut paljon. Pitäisi uskoa, kun syvyysnäkö puuttuu, että kaiteet ovat hengenpelastajia.
Baarissa nakotin ulkotupakalla, minua kutsui nimelläni nuorehko mieshenkilö. Hän totesi, etten taida tunnistaa, kun pitkillä häntä tuijottelin. Siinä oli yhden pohjoiskarjalalaisen ystäväni aikuiseksi kasvanut lapsi. Ilmeisesti olen ihan mukava ihminen joskus ollut, kun sain kutsun heidän pöytäänsä. Ilta meni rattoisasti naureskellessa, muisteltiin vanhoja ja puhuttiin uusia. Se oli virkistävä tapaaminen. Sitä ennen oli minua pöytäänsä vongannut vanhempi herrasmies, joka oikein asiakseen kävi tuomassa juoman pöytään, kehumassa ja kädelle pussaamassa. Että kun olen niin viehättävä. Harmi vain, että pidän nuorista miehistä. Tai ainakin ikäisistäni. Mineen geriatriaosastoon koske.
(Muistakaa nyt, että tämä on päiväkirja. Kirjoittelen tänne saamani kehut, että voin sitten synkeyden alhoon tipahtaessani käydä kohottamassa mielialaani. Minua ei kovin usein ole kehuttu, ei syystä eikä syyttä. Monta kertaa olen miettinyt, että jos minulle lapsena joku olisi jotain kehuja jakanut, niin varmaan olisi kehittynyt terveempi itsetunto. Mutta kun sai vain toruja ja latistavia lausuntoja, niin ei usko itsestään kovin kummoisia. Minulla on naurettavan huono itsetunto, mutta vaikka tiedostan sen, en osaa tehdä asialle mitään. Paitsi että nykyään yritän itse itseäni ylistää säännöllisesti, sanon, että olen ihan hyvä ihmiseksi. Kiva ja mukava. On se tosi kiva välillä kuulla olevansa fyysisesti miellyttävän näköinen, muodollisesti pätevä. Siellä tupakalla muuten yksi aivan tuntematon tyttö ihasteli hiuksiani, että hän voisi kuolla tällaisten hiusten takia. Ilahduin siitäkin.)
Pankkitilillä on kahdeksan euroa. Tilipäivä on onneksi jo tiistaina. (Paitsi että jemmatiliin en tietenkään koskenut, sinne säästän synttäri- ja hätävararahastoa. En minä nälkään kuolisi, hah!) Tiistai on myös viikon viimeinen työpäivä. Keskiviikkona jos siivoaisin ja hoitaisin ne kotihommat, joihin ei työpäivän jälkeen viitsi koskea. Ehkä vähän voisin tehdä puutarhatouhujakin. Torstaina lähden heti aamusta kohti Pohjoisempaa Suomea, minua odottaa siellä ystävien lisäksi rouheva pala lammasta.
Unet ovat perseestä, ovat olleet useamman viikon. Mietin, pitäisikö ottaa yksi pieni pilleri tänä iltana. En minä ainakaan turhaan niitä nappeja syö. Jos nyt edes yhtenä yönä yrittäisi korjata asian, yleensä se nimittäin jää sitten vähäksi aikaa päälle. Jänskiä unia olen kyllä nähnyt, pelastanut ihmisiä ja eläimiä, rakastanut ja ollut rakastettu. Melkein kuin eläisin jotain kaksoiselämää, tuntuvat välillä niin tiiviisti liittyvän toisiinsa uneni. yhtenä yönä näin kuolleitakin, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt niitä unissani. Siitä ei tullutkaan painajainen.
Baarissa nakotin ulkotupakalla, minua kutsui nimelläni nuorehko mieshenkilö. Hän totesi, etten taida tunnistaa, kun pitkillä häntä tuijottelin. Siinä oli yhden pohjoiskarjalalaisen ystäväni aikuiseksi kasvanut lapsi. Ilmeisesti olen ihan mukava ihminen joskus ollut, kun sain kutsun heidän pöytäänsä. Ilta meni rattoisasti naureskellessa, muisteltiin vanhoja ja puhuttiin uusia. Se oli virkistävä tapaaminen. Sitä ennen oli minua pöytäänsä vongannut vanhempi herrasmies, joka oikein asiakseen kävi tuomassa juoman pöytään, kehumassa ja kädelle pussaamassa. Että kun olen niin viehättävä. Harmi vain, että pidän nuorista miehistä. Tai ainakin ikäisistäni. Mineen geriatriaosastoon koske.
(Muistakaa nyt, että tämä on päiväkirja. Kirjoittelen tänne saamani kehut, että voin sitten synkeyden alhoon tipahtaessani käydä kohottamassa mielialaani. Minua ei kovin usein ole kehuttu, ei syystä eikä syyttä. Monta kertaa olen miettinyt, että jos minulle lapsena joku olisi jotain kehuja jakanut, niin varmaan olisi kehittynyt terveempi itsetunto. Mutta kun sai vain toruja ja latistavia lausuntoja, niin ei usko itsestään kovin kummoisia. Minulla on naurettavan huono itsetunto, mutta vaikka tiedostan sen, en osaa tehdä asialle mitään. Paitsi että nykyään yritän itse itseäni ylistää säännöllisesti, sanon, että olen ihan hyvä ihmiseksi. Kiva ja mukava. On se tosi kiva välillä kuulla olevansa fyysisesti miellyttävän näköinen, muodollisesti pätevä. Siellä tupakalla muuten yksi aivan tuntematon tyttö ihasteli hiuksiani, että hän voisi kuolla tällaisten hiusten takia. Ilahduin siitäkin.)
Pankkitilillä on kahdeksan euroa. Tilipäivä on onneksi jo tiistaina. (Paitsi että jemmatiliin en tietenkään koskenut, sinne säästän synttäri- ja hätävararahastoa. En minä nälkään kuolisi, hah!) Tiistai on myös viikon viimeinen työpäivä. Keskiviikkona jos siivoaisin ja hoitaisin ne kotihommat, joihin ei työpäivän jälkeen viitsi koskea. Ehkä vähän voisin tehdä puutarhatouhujakin. Torstaina lähden heti aamusta kohti Pohjoisempaa Suomea, minua odottaa siellä ystävien lisäksi rouheva pala lammasta.
Unet ovat perseestä, ovat olleet useamman viikon. Mietin, pitäisikö ottaa yksi pieni pilleri tänä iltana. En minä ainakaan turhaan niitä nappeja syö. Jos nyt edes yhtenä yönä yrittäisi korjata asian, yleensä se nimittäin jää sitten vähäksi aikaa päälle. Jänskiä unia olen kyllä nähnyt, pelastanut ihmisiä ja eläimiä, rakastanut ja ollut rakastettu. Melkein kuin eläisin jotain kaksoiselämää, tuntuvat välillä niin tiiviisti liittyvän toisiinsa uneni. yhtenä yönä näin kuolleitakin, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt niitä unissani. Siitä ei tullutkaan painajainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
