Masentava marraskuu loppuu sittenkin

Aika kulkee hurjaa vauhtia. Tuntuu kuin vasta hetki sitten olisin ripustanut tietokoneen viereen pienen seinäalmanakan. Siitä olen vedellyt viikkoja yli, seurannut nimipäiviä ja laskenut ajan kulkua seuraavaan palkkapäivään. Enää kuukausi jäljellä, alla on jo seuraava vuosi odottamassa. Mitähän se tuo mukanaan? En näköjään osaa edelleenkään arvata, mihin kaikkeen voin joutua/ päästä vuoden aikana. Lomaa on ollut huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna ja joulun aikaan saan ainakin viikon lisää lepoaikaa.

Eikä vuosi vielä ole ohi. Ensi viikolla on vielä yksi käynti osteopaatilla ja sitten kokous kollegojen kanssa. Sen päälle menemme taas jonnekin syömään, johonkin säällisen hintaluokan paikkaan. Ensin meinasin uhrautua ja kutsua heidät luokseni, mutta ehkä se olisi ollut vähän liikaa. Olen myös miettinyt, että jotain pitäisi keksiä joululahjaksi alaisilleen. Jotain edullista eikä mitään krääsää. Joulukortteja pitäisi keretä käydä ostamassa, samoin postimerkit. Muutahan minä en jouluni eteen tee, hyvää ruokaa ja juomaa kaapit täyteen.

Kävin treffeillä. Tunne oli positiivinen, ehkä kerron lisää toisten treffien jälkeen - sikäli kun ne toteutuvat. Mutta olemme me jo tänäänkin viestitelleet, joten ilmeisesti siellä vastaanottavassa päässäkään ei pahat ole mielessä. Nyt tahdon kuitenkin edetä hitaasti, sellaista ihmisvauhtia. En tahdo vaarallisia tilanteita.

Enimmäkseen vasemmalle, joskus oikealle

Otin itseäni vihdoin niskasta kiinni, ajattelin, että jos kerta tahdon seuraa, niin asialle on tehtävä jotain. Ja onhan mulla jo feikkinaamakirjaprofiilikin (tai oma, mutta ei omalla nimellä) valmiina, ei tarvitse edes nimellään esiintyä silläkään foorumilla. Latasin Tinderin. Nyt olen sitten muutaman päivän vedellyt kuvia taajaan vasemmalle ja joskus oikealle.

Olen tullut siihen tulokseen, että joko minä olen kranttu tai tarjonta on, mitä on. Jännää. Ja miten paljon siellä on joko nuoria kundeja, jotka naamioituvat vanhemmiksi tai varattuja kavereita, jotka etsivät sitä itseänsä. Käsi käy taajaan vasemmalle. On sieltä muutama oikeallekin joutunut, matchejakin on löytynyt.

Parin tyypin kanssa olen haastellut ja katso, minulla on treffit. Tässä maailmassa on olemassa miehiä, jotka ovat vakavissaan liikkeellä ja jotka jaksavat vanhaa tätiä haastattaa niin pitkään, että saavat hänet suostumaan tapaamiseen. Nyt sitten pidetään hulluja jännityksessä.

Tää on vain pahaa unta

Tilanne töissä on muuttunut niin kummalliseksi, etteivät sanat enää riitä kertomaan. Keväällä minulla vielä oli esimies, sitten minusta tehtiin sellainen väliaikainen. Asemani on lyöty näköjään betoniin, sitä ei käy muuttaminen, sen sijaan minulla ei enää ole ketään, keneltä kysyä neuvoa tai kenen kanssa sparrata tekosiaan. On vain syytöksiä esittävä kollega, joka kyseenalaistaa kaikki mahdolliset toimintatavat, mutta ei anna yhtään apua korjaaviin toimenpiteisiin.

Eilen löysin itseni pidättelemästä henkeä ja kyyneleitä vessassa. Onpa ihanaa mennä töihin. Olen törmännyt työkulttuuriin, jossa kun puhutaan, että meidän pitää tehdä asialle jotain, se tarkoittaakin, että minun pitää tehdä asialle jotain - nopeasti. Edelliset hommatkin ovat tekemättä ja uuden toimenkuvan mukaisia pukkaa ovista ja ikkunoista. En tahdo edes ajatella! Silmät pyörivät päässä kuin rulettipallot, huumorintajuni karkasi toiseen hiippakuntaan jo aikaa sitten.

Olen niin poikki, etten edes jaksa etsiä toista työtä. Ei nyt sillä, että niitä enää olisikaan tarjolla. Niinpä toivon kuolemaa ja pikaista. Tai kesälomaa. Viikonloppukin kelpaa. En pidä siitä, mitä teen.

Hullunmylly jatkuu

Perjantainen Tavastian keikka oli erinomaisen viihdyttävä, vaikka en kyllä usko, että Atomirotasta minulle niin tärkeä bändi koskaan tulee kuin Notkea Rotta on ollut. Mutta energiaa ja katsottavaa keikalla riitti. Seurakin oli parhaasta päästä (kiitos hienoista keskusteluista!), niin mikäs sitä oli rumutessa. Onneksi en kuitenkaan yltynyt aivan tolkuttomiin suorituksiin keikan jälkeen, kun torstain ja perjantain välisen yön nukuin migreeniä kylpyhuoneen lattialla, jossain välissä jopa jänskätti, paranenko ajoissa keikkaa varten. Harvoin se tauti enää noin pahana iskee. Ymmärsin lähteä suhteellisen ajoissa kotiin, minulla oli ihan oikea nälkä, kun aamupalan söin vasta vähän ennen kylille lähtemistä.

Lauantaina olin jo puolenpäivän jälkeen liikkeellä. Ensin matkasimme Flamingon kylpylään. Siellä sain lahjaksi päähieronnan, jonka jälkeen kasvoin ainakin pari senttiä, niskarusetti rentoutui. Altaissa lilluimme, pari drinkkiäkin tuli nautittua. Sen jälkeen etkoille ja meikkaamaan ystävän luokse Haagaan, siitä taksilla Kannakseen. Ulkoruokinta on ihana laji, söin muuten taas maksaa. Annoskoko oli mallia rekkakuski, alkuruokaa ei välttämättä olisi tarvinnut, mutta etanat vaan viekoittelivat.

Baarikierros vähän nyykähti lyhyeen, kun jumituimme Baseen, mutta kun siellä nyt vaan on musiikki ja palvelu kohdallaan. Hih, törmäsin aivan yllättäen yhteen entisistä nuoristanikin, hän oli melkoisen huppelissa, pääsimme kuuntelemaan tarinoita, kuinka kiusataan nuoriso-ohjaajaa. Mutta kiitostakin tuli toimistani, ehkä minä sitten jotain osasin oikeinkin tehdä.

Olihan siellä yksi pitkätukkakin, joka kiinnostui persoonastani. Kuuulin jälleen kerran, että söpö olen, kiva ja mukava, mutta onneksi kerkesin kuulla myös sen, että humppatukka kärsi elämänsä rakkaudesta. Annoin saattaa yöbussiin, mutta onneksi en mukaan haalinut, siinä olisi taas sydänparka saanut kyytiä pahimmassa tapauksessa. Luojan kiitos, vielä muutama rehellinenkin ihminen tästä maailmasta löytyy, vaikka rehellisyys toki on vähän kyseenalainen, kun se tyhjätasku muusikko olisi kyllä mieluusti auttanut minua minun ongelmissani, mutta mitenhän se rakkauden olisi siinä välissä käynyt. Eli joudun edelleen etsiskelemään, että jos joku joskus minuunkin ihastuisi palavasti.

Sunnuntai meni horrostaessa (taas), kun en osannut kuitenkaan nukkua muutamaa hassua tuntia enempää. Niinpä sunnuntain ja maanantain välisen yön yllättäen nukuin. Nukuin yli 9 tuntia! Uskomaton saavutus! Jostain syystä minulla on tunne, että ensi yönäkin unta voi olla tarjolla. Sitten on jatkettava töissä vakavamielistä työntekoa, jos meinaan selvitä urakastani hengissä. Aivan hullun hommaa sielläkin, pyöritystä riittää.

Rättitiedote

Löysin mustia housuja. Ostin kahdet, farkut ja toiset levenevälahkeiset pöksyt. Nyt vaan elän kauhun sekaisissa tuntemuksissa, kun muistelen, että eikös Seppälälle ole käymässä vähän huonosti. Pitääkö minun käydä hamstraamasta sieltä useammat perinteiselle naiselle sopivat housut ennen kuin lakkauttavat koko puljun?

Olisin ostanut farkut tummansinisenä versionakin, oikein törsännyt, mutta valitettavasti minun kokoani ei niissä enää ollut jäljellä. Eikä näköjään ole verkkokaupassakaan, nyt olisin uskaltanut sieltäkin ne tilaamaan. Housujen materiaali on valitettavasti höttöisempää kuin Kappahlin vastaavien, mutta ainakin näin uutena ne istuvat jalassa mukavasti. Taidan tilata ainakin yhdet mustat vielä seuraavasta palkasta lisää - mikäli niitä enää verkkokaupassa on.

Muinakin syksyinä on olo ja elo tässä vaiheessa vuotta tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tunnistan tunteen, yritän tolkuttaa itselleni, että vuodenvaihteeseen on enää reilu kuukausi ja sitten valo voittaa jälleen. Eilen suunnittelimme juhlakauden vapaita, nykyisten toimieni takia olen väistövelvollinen noin kolmeen eri suuntaan, eli lomani eivät saa mennä ristiin tiettyjen henkilöiden kanssa. Ei se minua toisaalta haittaa, kunhan vaan saan pitkiä lomapätkiä, että jaksan sitten taas ihmisten ja itseni kanssa.

Puuskaus, joka kannattaisi jättää sisälleen

Välillä olen niin vihainen, että on vaikea muistaa olla iloinen. Tulee mieleen ajat nuorna tyttönä, kun olin niin mustavalkoinen, että heikompia pelotti. Sittemmiten olen muuttunut lepsuksi keskivihaiseksi, mene tiedä saanko aikaan muuta kuin pieniä tussahduksia. Pitäisi olla kovat piipussa ja lähteä barrikadeille. Mutta kun ensin pitäisi olla tiedossa, mitä muutoksia tahtoo ja etenkin miten ne toteutetaan. Sanon vaan, että vituix mänöö maailma tällä hetkellä - eikä ainoastaan meillä.

Jos meillä olisi oikeudenmukainen yhteiskunta, se jotenkin säännöstelisi voitontavoittelua, jakaisi sitä tarvitseville. Jos meillä olisi oikeudenmukainen maailma, sitä tehtäisiin kaikkialla. Kai sitä nyt jumalauta rajat ovat ihmisen kulutuskyvylläkin. - Eikä kannata kysyä minulta miten se tehtäisiin. Entäs jos vaikka niin, ettei vanhemmilta voisi periä enää mitään, kaikki aloittaisivat nollasta? Kyllä joku viisas voisi tämänkin keksiä, ettei joutavan blondin tällaiseen tarvitsisi aikaansa käyttää!

Lounaalla suutuin kollegalle, joka ryhtyi jumputtamaan maahanmuuttajista. Että miten ne saavat sitä ja tätä ja kun suomalaisillekaan riitä mitään. Perkele ja oikeasti! Ihminen tulee pimeimpään ja vastenmielisimpään maailmankolkkaan kieltä osaamattomana, vastentahtoisesti sotaa, sortoa tai väkivaltaa karkuun, tai vaikka paremman elämän toivossa (niin meilläkin Ameriikkaan mentiin - tai Ruotsiin!), antaa kaiken lapsilleen, että ne pärjäisivät ja  menestyisivät tässä loukossa ja meillä valtaväestö viitsiikin sitä jeesustella. Jos jotain töitä saavat, niin siivoojaksi tai muun paskatyön tekemiseen armosta pääsevät (sitäkin joku helevetin valkoihoinen määkyy itselleen, mutta eipä vaan ala, jos soskusta saa enemmän). Saisi kantaväestö itse saamari lopettaa sen kaljanlitkimisen, niin olisi vara ostaa ne helevetin rumat merkkifarkut kakaroille, itselle ällösohvat ja mööbelit, ruokkia puoli sukua ja vielä kustantaa matka ties vaikka sinne, missä nokkonen kasvaa. Mutta minkäs voit, kun on niin paljon helpompi vaan määkyä tuiskeessa ja välillä lietsoa väkivaltaa.

Ja kun nyt kerta olen aloittanut, niin saman tien kysyn, että mikä helevetin järki niitä kakaroita on tehdä, jos ei edes viitsi kierrättää eikä mitään vaivaa nähdä tämän pallon eteen? Minäkö se teidän penskoillenne maailman muka pelastan, eronnut keski-ikäinen läähkä? En voi yksin, teidän saatana pitää osallistua. Kierrättäkää ja lakatkaa kuluttamasta paskaan! Älkääkä ostako kääpiöillenne kaikkea, oletteko kuulleet sanaa "ei"? Ja voiko se oikeasti olla niin vaikeata kierrättää vaikka paperi, pullot, metalli ja palava jäte? Taloyhtiö voittaa ja vuokra voisi jopa laskea. Haloo! Onko valoo?

Päätän saarnani tähän, koitan ainakin itse elää omien periaatteitteni mukaisesti, mutta tuskin minä muita mukaan siihen saan.

Tyyntä ennen myrskyä?

Vaikka suurimmaksi osaksi aikaa unohdan yt-neuvottelut, kyllä ne jossain taustalla jylläävät. Olin se sitten minä tai joku muu työporukastamme, joka joutuu lähtemään/ lomautetuksi, työt eivät varsinaisesti tule vähenemään, vaan niiden tarve säilyy valitettavasti vakiona. Minua jotenkin pelottaa koko konsepti, miten ihmeessä selviämme vuodenvaihteen jälkeen. Suurimman osan ajasta yritän tolkuttaa itselleni, ettei etukäteen murehtiminen auta. Ja että olisin kiitollinen, että työssäoloaikani on jo nollannut ne 500 päivää, jos pahin tapahtuu. Mutta silti. Tahtoisin uuden työn tai edes pitää nykyiseni, asuntolainaakin riittää vielä vuodeksi.

Eilen meinasin jatkaa siivousurakkaani kirjahyllyn pölyjen pyyhintäprojektilla (tapahtuu parin vuoden välein), mutta minulle tehtiin tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Niinpä jouduinkin sunnuntaishoppailuretkelle kaupungille. Tosin minun saaliini ei kovin kummoinen ollut, edelleenkään ei löytynyt mustia bootcutfarkkuja. Seppälöistä ovat hävinneet great girls-farkut kokonaan, nettisivuilla niitä housuja kyllä komeili, ei vaan voi ostaa sikaa säkissä, kun ensin pitäisi tietää, mikä koko olen heidän mallistonsa mukaan.

Tänään kuvittelin meneväni hakemaan kengät pois suutarista, mutta tajusin, että olen yhdessä kokouksessa, jonka kestoaika on viiteen saakka. En taida keretä naapurilähiöön puoli kuudeksi. Ehkäpä minulla on huomenna parempi tuuri. Sen lisäksi minua ahdistaa sekin, että pitäisi ryhtyä tekemään niitä uuden toimenkuvan juttuja, mutta kun vanhojakaan ei ole saanut maaliin.

Yleensä maanantain jälkeen helpottaa. Nyt vaan melkein jo toivoo migreeniä tai flunssaa, että vähäksi aikaa saisi heittää asiat mielestään. Toisaalta kun mietin ensi viikonloppua, niin flunssatoive katoaa, perjantaina keikalle ja lauantaina syntymäpäivälahjan nautintaan (osa ties kuinka mones), minut viedään hoitoon ja virvoittavien vesien tykö.