Mon amour - juhannus-Tampere

Olin jälleen kerran oikeassa itseni suhteen, kun varasin matkan Tampereelle vasta perjantaille. Sain levättyä töiden jälkeen, jossain määrin jopa nukuttua, eikä pakkaamisen kanssakaan ollut kiire. Sitä paitsi juna oli lähes puolityhjä, ei ryysistä, vain omaa rauhaa ja musiikkia puhelimen syövereistä 1,5 h. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisalla mielellä. Tampereella kävelin hiljaisen kaupungin läpi, ystävä luotti minuun jo sen verran, että sain ihan itse hoitaa itseni hänen luokseen.

Siellä lyötiin ensitöiksi käteen lasillinen kuplivaa. Ruoka valmistui hetken päästä, siihen olivat viileässä soveliaat ruokajuomat. Tullikamarinaukiollle kerkesimme viideksi. Tai Klubilla se ensimmäinen keikka taisi olla. Järjestelyt olivat muuttuneet, aukiolla ei enää lavaa ollut. Eikä oikeastaan niin paljon ilmaiskonsertteja muutenkaan. Noh, minä kuitenkin viihdyin koko viikonlopun, mutta Pakkahuoneen terassi ei mikään keikkapaikka ole, ei ainakaan, jos se sullotaan täyteen saunoja. Eivätkö ne onnettomat muovituopin lärpäkkeet mitään ihmisnautinta-astioita olleet, oikein nolotti paikan puolesta.

Perjantain yllättäjä oli Lopunajan mies. Veikkaanpa, että siinä on ryhmä, josta kuullaan vielä. Varmoja nakkeja olivat Hannibal ja Olavi Uusivirta. Aurorasta en vielä oikein tiedä, mitä ajatella, Vilma Alina ei iskenyt eikä myöskään Vesala, vaikka sitä kaikkialla hehkutettiin. Ei vaan ollut minun teekupilliseni, niinpä poistuinkin tapaamaan ystävää Amadeukseen. Siellä sitten taas valitettavasti ilta vierähti aina hamaan pilkkuun, ei ehkä välttämättä ollut ihan viisain temppu. Vähänkö väsytti, kun ystävän luokse pääsimme, hyvä, etten nukahtanut pää ruokalautaselle.

Lauantain brunssi piristi, tarjolla oli herkkuja ja kuplajuomaa. Kiirettä emme pitäneet, kerkesimme vasta Samannan keikalle. Se oli niin taiteellinen pläjäys, että oikein pahaa teki. Ei iskenyt. Eikä muuten iskenyt Harmaa Hurttakaan. Minä kun en juuri humoristisen musiikin ystävä ole. Koska Klubilla oli vaan jotain räppii ja hiphoppii, minut vietiin lähibaarikierrokselle. Kehut menevät Salhojankadun pubille, ihanasti rempallaan ja erinomaisen ammattitaitoinen henkilökunta. Hyviä oikeita siidereitä, sain jotain aivan uutta, Westonsin Wyld Wood on melkoisen vahva, mutta luonteikas tuttavuus.

Jätkäjätkät oli varma hitti, kun Klubille pääsimme. Gettomasan keikastakin loput kuulimme, pitää sanoa, että emme menettäneet mitään. Etenkin kun bassonamikat oli käännetty taas kaakkoon, kun laski juomalasin pöydälle, se pomppi itsekseen eteenpäin. Ei hyvä. Huomasi kyllä, että lauantain ohjelma oli turhan ohut, porukkaa ei juuri liikkeellä ollut, mutta ne jotka olivat, saivat kyllä jälleen tanssiannoksensa. Minä en juurikaan jaksa Jätkäjätkiä levyltä kuunnella, mutta keikkabändinä se toimii mielettömän hyvin. Hyväntuulista energiaa ja söpöjä nuoria miehiä.

Vielä piti sen päälle poiketa baarissa, mutta onneksi ymmärsimme kotiin lähteä, vaikka jatkoillekin kovasti houkuteltiin. Oli kuitenkin kotiinpaluupäivä eilen, niin ihan hyvä tasoittaa elonsa sen mukaan. Yöpaikan Muska-kissa täyttää syksyllä jo 21 vuotta, sain paljon rakkautta ja hurinaa vanhalta kissaneidolta. Niin käy kissoille kuin ihmisillekin, aika raihnaisia meistä lopussa tulee, kuivia köppänöitä.

Tänään pitää vielä kengät suutarille. Olen uusimpia Neosens-kenkiäni käyttänyt niin taajaan, että asvaltti on syönyt kantalaput. Jos vielä popoilla kuukauden päivät kävelen, syö se kannatkin. Ja sitähän minä en tahdo. Niinpä pitää lähteä moikkaamaan kauppareissulla luottosuutaria. Pyykit on jo pesty, vielä kun siivoaminen alkaisi kiinnostaa, niin tulisi käytettyä vapaapäivä hyvin.

Loma- ja työarpajaiset - voittaako mikään arpa?

Reippaan patistamisen jälkeen sain esihenkilön ja palvelua tarvitsevan tahon ymmärtämään, että aion lomailla kesällä niin kuin muutkin työtä tekevät ja sillä raskautetut. Mutta oli siinä homma, olisin tietysti kettuillakseni voinut jättää paasaamisen sikseen ja antaa heidän herätä julmaan todellisuuteen loman alkamisen aattona. Yleensä se on nimittäin esimiehen tehtäviä varmistaa, että tuuraukset sujuvat. Ainakin näin olen antanut itseni ymmärtää.

Ensimmäisen kaksi viikkoa minua sijaistaa 17-vuotias kesäheebo. Minä kyllä luotan häneen, mutta IT taitaa sabotoida hyvät aikeemme. Hän ei vieläkään ole saanut samanlaisia oikeuksia, mitä minulla on. Ei se harjoittelematta opi. Minulla on ensi viikolla neljä päivää aikaa. Toivottavasti se riittää. Ja jos ei riitä, sitten nuoriso istuu toimistossa ja pyörittelee peukaloitaan.

Tapasin kaverin, jolle hommani siirtyvät. Mukavan oloinen tyyppi. Muodollisesti pätevä. Nuori. Munat. Todennäköisesti parempi palkka kuin minulla. Ja mitä ihmettä minä sitten teen, kun olen hänet perehdyttänyt? Kukaan ei ole kertonut. Epäilen lomautuksen kautta työttömäksi siirtymistä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, pääsen siis sittenkin lomalle, heinäkuussa kahdeksi viikoksi ja joskus elokuussa kolmeksi. Varma ajankohta on tosin vielä sopimatta. Ja äiteen tila voi muuttaa suunnitelmat vielä täysin. Hämmästyttävän sitkaassa oli loman saaminen tänä vuonna.

Pian hyppään junaan. Kuulin eilen, että myös pikkuveljeni vaimoineen on kaupungissa. Tästä voi tulla kiva riento. Sen lisäksi minulla on maanantaina saldovapaa, että saan levättyä. Enkä aio ajatella huonoja, tylsiä ja ankeita asioita ennen kuin maanantaina. Otan vuoheni ja käyn.

Mansi- ja mustikoita

Mikähän puutostauti minuun nyt on iskenyt? En vuosiin ole juurikaan syönyt mansikoita. Ovat kovia, kitkeriä raakileita eivätkä yhtään suun mukaisia. Pari viikkoa sitten kun ensimmäiset kotimaiset ilmestyivät kauppaan, näyttivät kuitenkin niin kypsiltä, että tuli mielihalu. Eikä turhaan, kypsiä ja makeita ovat olleet. Ilokseni olen pistellyt varmaan viitisen rasiaa kitusiini.

Eilen sitten ihan yllättäen taas tuli stoppi, vaikka mikäli mahdollista marjat olivat vieläkin makeampia kuin tähän saakka. Mutta suuta alkoi kutittaa ja kieltä kirvellä. Se on varoitus allergiselle ihmiselle, seuraavaksi olisi vuorossa allerginen reaktio. Pitää siirtyä takaisin pensasmustikoihin, banaaniin ja satunnaisiin vadelmiin ja meloniin. Pitää olla tyytyväinen, että jotain hedelmiä ja marjoja saan alas, en koskaan ole niistä innostunut. Kauheata olla kranttu.

Olen tullut siihen tulokseen jo useampi vuosi sitten, että kun en kerta pakastemarjoja vedä, hienohelma, niin syön sitten tuoreita niin pitkään kuin kukkaro sallii. Ja muutakin tuoretta. Säästän sitten haudassa. Haarhaar.

Olen taas väsynyt, puoli viiden aikaan herääminen ei oikein sovi minulle. Paremmin sopisi mennä nukkumaan siihen aikaan. Eilen onneksi saivat pyykit kyytiä. Tänään jatkan lisäkotihommilla. Huomenna pakkaan, tuliaisetkin melkein ovat valmiina. Eikä minulla enää ole yhtään maanantaiaamuherätystä ennen lomaa, mutta paljosta vetoa, herään taas ennen kukonlaulua vaikka ei olisi tarve. Mistä sitä unta saa ostaa?

Kuituja, unta ja itserakkautta

Kun pari päivää ymmärsin pysytellä kotona, huomasin, mitä olin ollut vailla. Rauhoittumista. Päätin unohtaa IM:n asiat ja keskittyä omiini. En minä häntä voi pelastaa, pitäisi jo ymmärtää. Tein parhaani näissä olosuhteissa, kirjoitin hänelle sähköpostiviestin, jossa kerroin kaikki tiedossani olevat yksityiskohdat. Hoitakoon itse, mitäs minä itseäni tapattamaan etotouhulla. Mielenkiintoista sitä on kuitenkin sivusta seurata.

Lauantai-illan vietin virtuaalisessa Pohjois-Karjalassa. Näin Helmiä ja Sikoja -elokuvan ensimmäistä kertaa. Kyllä minua nauratti. Sitten vähän itketti. Sitten tuli kamala kaipuu Pohjois-Karjalaan ja niitä ihmisiä ja ehkä vähän nostalgiaakin. Koska eihän se sellaista aina ollut silloinkaan ja nyt varmaan vielä vähemmän. Etenkin kun sielläkään ei enää aikoihin ole pelkän viinan voimin taaperrettu, vaan mukana kuvioissa ovat kovemmat aineet. Sitten taas vähän kadutti, että miksi minä ne hommat lopetin - siis nuorisotörmäilyn, mutta sitten taas tajusin, että en minä saa koko maailmaa pelastettua. En saanut silloinkaan, vaikka kovasti yritin.

Nyt pitäisi keskittyä pelastamaan itsensä. Itsensä pelastamiseen kuuluu oman elämän hallinta, yöunen vaaliminen, riittävä kuitujen syöminen ja itsensä rakastaminen. En ole täydellinen, mutta ihan hyvä tällaisena kuin olen. Ei tässä mitään hätää ole, rauhoittelen itseäni. Elämä soljuu eteenpäin, pidin minä siitä eli en. Parempi koittaa tehdä tästä mahdollisimman näköisensä ja välttää suurimpia ylilyöntejä.

Sain kakistettua ystävälle loukkaantumiseni, kun minun asiani tulivat vastaan jossain aivan väärässä paikassa. Sain silmilleni ivaa ja pilkkaa niin kummallisesta osoitteesta, että meinasi suorastaan vähän pökerryttää. Kun ryhdyin selvittämään asiaa selvistäpäiten ja rauhallisin aikein, onnistuimme korjaamaan alkavan vahingon. Siinä olisi saattanut ystävyys natista liitoksistaan, jos olisin käsitellyt asiaa kolmen promillen humalassa ja verensokerit alhaalla. Yksi uusi palveluntarjoaja minun on kuitenkin etsittävä, ensimmäiseen ehdokkaaseen ei näköjään ole luottaminen.

Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Tasaantuu se tämänkin humman laukka välillä

Suvanto. Se tuntui siis tältä. Unetkin ovat vähän rauhoittuneet. Olen pikkusen siivoillut, vähän järjestellyt, päätä myös, miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen, että minut vielä useasti tulee pelastamaan uni. Vaikka se tulisi kolmessa pätkässä, kunhan sitä vaan on reilu 6 tuntia, pärjään. Välillä muistan syvään huokaillen elämää ennen avioliittoa, siellä sain unta jopa 12 h putkeen. Olen mie ollut kone!

Äiti ei jaksa kotona. Roskienvientikin vie voimat, itsensä ruokkimisesta puhumattakaan. Nyt sitten etsitään joku hoitolaitos. Pannaan asunto ja tavarat lihoiksi, saadaan pääomaa hoitomaksuihin. Tärkeintä on hänen loppuelämänsä helppous. Ei me niitä pennejä kaivata, minä ainakaan omassa katastrofissani. Tuhlaisin vaan turhuuteen ja rietastelisin jonkun epäsopivan ihmisraasun kanssa.

Edellinen epäsopiva ihmisraasu on kadonnut. Minulla on sauna täynnä kitaroita, kirjoja, kenkiä ja vaatteita. Pitäisi tyhjentää kellaria, että saisi sinne IM:n tavaroille väliaikaisen kodin. Saunaankin varmaan jossain vaiheessa nimittäin tekee mieli. Mutta ei huomenna, huomenna menen kavereiden kanssa taas keikalle. Toivon parasta, etten joudu tapahtumien pyörteeseen, vaan ymmärrän tulla kotiini. Lauantaina pitäisi ihan oikeasti pitää kodinhoitopäivät, koska juhannuksena en ole kotona, vaan olen Tampereella. Sitä seuraavana viikonloppuna Tuskassa ja sitten pitäisi käydä katsomassa Black Sabbathia. Sen jälkeen kai pitäisi pohjoisempaan Suomeen.

Minulla ehkä on jonkinlainen tuuraaja pariksi viikoksi. Nyt vaan pitäisi keretä tehdä sille ohjeet ja opettaa. Ihan pikkujuttu.

Sekopää

Veliseni ei vielä ole kertonut ennustetta ja diagnoosia. Odotan tietoa. Olen ahdistunut. En tietenkään omasta puolestani, mutta jo ajatus siitä, että äitini joutuu kärsimään vielä lisää, saa minut hermoromahduksen partaalle.Hanskat ovat valmiina tipahtamaan koska tahansa.

Minua niin pelottaa, että hän joutuu kärsimään. Yritä siinä sitten olla normaali.

Edit 22.50 Tyyppi on kasvanut 60 %. Ei ole vielä keuhkoissa. Hengitystä helpottaa morfiini. Jeessus, että minua helpotti. Ei se vielä huku.