Entä jos ei huvita?

Ihan kuin olisin kokenut tämän ennenkin. Mitä vähemmän minulla on työtä, sitä vähemmän se minua kiinnostaa ja sitä hitaammin teen nekin vähät. Välttelen, vatuloin, väheksyn. Sama oli nähtävissä vuonna 2012 ennen potkuja. Ihan samalla tavalla haahuilin silloinkin. Nyt valitettavasti energiaa ei tunnu riittävän edes uuden työpaikan hakemiseen. Ajattelen, että kerkeän minä sitten loman jälkeenkin itseäni ryhtyä masentamaan.

Noh, näillä mennään. Kuitenkaan ei mitään rästihommeleita ole jäänyt. Suurin piirtein pysyn aikataulussa. Töitä on vielä neljä päivää. Tähän aikaan ensi viikolla istun jo Onnibussissa kohti pohjoisempaa Suomea ja hautajaisia. Kyllä minä jaksan. Turha tätä on stressata, kun en tiedä tulevaisuudesta. Hällä väliä, sanon minä.

Ihmemiehen kanssa olemme kehittäneet iltarutiiniamme, lähdemme kävelylle yhdeksän maissa illalla. Silloin on edes hivenen viileämpää. Kumpikaan meistä ei kestä kuumuutta. Sen jälkeen onkin hyvä rauhoittua, katsoa uutiset ja minun mennä unille. Välillä rähähtelemme toisillemme, mutta se johtuu vain kuumuudesta, ei ole mitään vakavampaa. Muuten olemme ällöttävä kujerteleva pariskunta. Tutustumme toisiimme kaiken aikaa lisää, onneksi niihin parempiin puoliin. Muistuttelen itseäni, etten saa antaa asioiden lipsahtaa huonolle tolalle. Jos siitä on merkkejä, on parempi lopettaa suhde kuin antaa sen jatkua tekohengityksellä.

Mutta olen mie, kuulkaa, onnellinen. Hävytön.

Kuuma, kuumempi, hottis

Aamulla pääskyset sirkuttavat kuin viimeistä päivää, varpusen poikaset taas valtaavat lähikoivun lauluharjoituksilleen iltapäivällä, kun saavun kotiin. Kesä on täysi, pyöreä, mehukas vadelma, nautin kaikin tavoin, vaikka helle minut tappaakin. Koti on kuuma, onneksi edes illalla voi avata parvekkeen oven. Siunattu viileys antaa edes jonkinlaisen unen.

Kävin hakemassa Triptyl-reseptin. se ei ainakaan ole mitään huumaavaa eikä kolmiolääke. En jaksa enää valvoa, tarvitsen unta, että jaksan töissä. Siellä raahustelemme verkkaisesti eteenpäin. Seuraajani oppii ja kehittyy, pian minua ei enää tarvita. Pientä haikeutta on liikkeellä, kun mietin, että todennäköisesti parin kuukauden päästä olen työtön. Mutta ei se mitään, sitten haen muita töitä, totean reippaalla äänensävyllä. Sovitaanko, ettei kaivella sisäisiä tuntemuksiani liian syvältä, siellä voi olla vähän kitkerämpää tekstiä.
 

Asuntohakemukset on laitettu liikkeelle, auto on viety korjattavaksi. Majoitus ja matka hautajaisiin on varattu. Paluupäivämäärä on edelleen avoinna, en ole saanut tolkkua pikkuveljestäni, että mitä hän minulta odottaa. Ottoveli tulee todennäköisesti Suomeen samoihin aikoihin, jatkohoito tapahtuu Suomessa. Matkustuslupa on jo lähes plakkarissa, pitää miettiä, että miten saan hänelle avaimen.

Olen onnellinen. Pakko se on myöntää. Hulluahan se tavallaan on, mutta toisaalta jos tapahtunut oli pahinta, mitä meille vastaan tulee, niin luvassa voi olla erittäin onnellisia aikoja. Kai niitäkin pitää mainostaa, kun kerta välillä velloo onnettomuuden syövereissä ja tekee hidasta itsemurhaa. Olemme ylittäneet melkoisia esteitä, niitä on edelleen tarjolla, mutta ehkäpä oikeasti yhdessä voitamme ne. Tai sitten mennään ali.

Ne jyrää meitin

Olen valmis kuin lukkari sotaan. Olen valmistautunut saamaan ja antamaan. Olen kaivannut, ikävöinyt, kasvattanut luonnetta ja nyt en jaksa enää yhtään odottaa. Ihmemies soitti aamulla viimeiset huonot uutiset, tällä kertaa hänellä ei ole niihin osaa eikä arpaa, mutta silti hän syyttää itseään. Siellä he poikansa kanssa siivoavat kesämökkiä, että pääsisivät lähtemään etelään. Kunpa kaikki sujuisi hyvin.

Työ imee ihmisestä mehut sen verran tehokkaasti, että kotona olen lähinnä leikkinyt lahnaa. Seuraajani oppii asioita nopeasti, kyseenalaistaa toimintatapoja, suunnittelee parempia. Hän on ilmiselvästi ammattilainen ja ihminen paikallaan. Se vaan herättää minussa kysymyksiä, että olenkohan loppujen lopuksi hyvä missään. Miksi meille töihin ei hankittu hänen kaltaistaan ihmistä jo aikaisemmin? Tiedän, talous. Nytkin puolet porukasta on burnout-sairaslomalla, koska kun hallintoon joku palkataan, hänet saman tien tapetaan työhön. Minäkin melkein luovutin. Voi olla, että jos tilanne tällaisena jatkuu, ei pian enää meillä kenestäkään ole työtä, mihin palata. Jään kaipaamaan palkkanauhaa.

Minä hullu sitten ryhdyn siivoamaan. Ulkona on jo melkein 20 astetta lämmintä, ellei ylikin. Iltapäivällä on luvassa vielä kuumempi keli. Luvassa on subtrooppisia öitä. Jääkaapissa ovat ainekset savukalapastaan. Juomaksi sitruunavissyä. Kerroinkos nimittäin, että IM ryhtyi raittiiksi? Jos en kertonut, niin tulipahan sekin mainittua. Minulta ei raittiutta odoteta, mutta veikkaan, että vähentää se minunkin lutraamistani. Tulee kenties tehtyä jotain aivan muuta.

Huonoista uutisista huolimatta olen varovaisen optimistinen. Asioilla on tapana järjestyä.

Tehtävien siirtoa

 Töissä pääsin vihdoin opettamaan seuraajaani. Hänen profiilinsa ei tietenkään ole kunnossa, joten opetus on toistaiseksi vaillinaista. En ymmärrä, miten vaikeata voi olla minun profiilini kopioiminen tuotannonohjausjärjestelmään. Mitä ne ihmiset eivät tee oikein? Heillä ei ole kovin pitkää aikaa ratkaista ongelmaa, aloitan lomani perjantaina 5.8., äidin hautajaiset ovat silloin. Seuraajani vaikuttaa oikein mukavalta, viehättävältä ja muodollisesti pätevältä nuorelta mieheltä. Silmä lepää, joten siinäkään mielessä minulla ei ole perehdytyskeikkaa vastaan mitään. Vähän tietysti oma tulevaisuus mietityttää, kun ihmiset kyselevät, että mitä tulen tekemään ja vastaan, etten tiedä vielä.

Olivat muuten töistä lähettäneet minulle surunvalittelukimpun kotiin. Se odotti iltasella ovessa, kun saavuin Marketan kautta kotiin. Kauniita kukkasia, valkeita pioneja ja hortensioita, valkoisia ja pinkkejä neilikoita söpössä pallomuodossa. Se olikin sitten elämäni ensimmäinen kerta, kun sellaisen lähetyksen sain. Ajattelin, etteivät ihmiset enää muistaisi tuolla tavalla, mutta ilmeisesti tapa on edelleen voimissaan. Itse tunnen oloni kiitolliseksi ja helpottuneeksi, äidin ei, voimille kiitos, tarvinnut kärsiä.

Elän uutta teini-ikää, mutta seesteisemmin. Vietän aikaa puhelimessa tuntisotalla. Vielä kolme yötä ja meillä on joulu. Harjoitus on saanut vakaamman muodon, varmaan suhteemme kivisin karikko on nyt takana. IM:llä on asioissaan paljonkin selvitettävää, olen ilmoittanut, että tukena olen, mutta taloudelliseen puoleen en aio sotkeentua. Hänelle voi käydä vielä huonosti, mutta sen kanssa painimme sitten, jos niin käy.

Arkipalautus

Olihan se ensimmäinen lomapätkä! Tapahtumia riitti enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Onneksi ne myös veivät ajatukset pois työasioista, en juurikaan ole niitä ajatellut. Jostain syystä on ihanaa palata töihin, vaikka sielläkin on luvassa luopumisen tuskaa.

Harmittaa tavallaan, että juuri kun on alkanut päästä perille tehtävistään ja kehittänyt jonkinlaisen systeemin niiden järjelliseen hoitamiseen, joutuu opettamaan seuraajalleen työn. Toisaalta onhan siinä se hyvä puoli, että pääsen taas opettelemaan jotain muuta - ellei minua sitten irtisanota. Sekin mahdollisuus on otettava huomioon. Mutta sittenpähän irtisanotaan, enköhän minä jotain taas keksi/ saa. Myyn itseni edullisena määräaikaisena ja pääsen sitä kautta taloon sisälle. En kai mie vielä ihan ikäloppu raakki ole. Tai jos olen, niin sitten olen, opettelen elämään kapeammalla marginaalilla.

Jos tässä maailmassa mitään olen oppinut, niin sen, että mikään ei ole varmaa. Maailma heittelee ihmistä kummallisesti, aina siihen suuntaan, mitä et ikinä olisi arvannut. Jostain ihmeen syystä sitä vain selviää kaikesta, ei samanlaisena, muuttuneena, mutta selviää kuitenkin. Joskus tulee hyvää, toisinaan surkeita asioita. Oppii luottamaan itseensä, ystäviin ja perheeseen, aina on joku ottamassa kopin, jos vaan antaa luvan. Sitten jos itse tahtoo käpertyä surkeuteensa, niin sinnehän jäät. Jaettu tuska on puolikas, tai ainakin neljäsosan pienempi. Ilo ja onni taas lisääntyvät eksponentiaalisesti. Tyytyväisyys on aivan liian aliarvostettu laji, paljon yleisempää kuin onnellisuus.

Lähdenkin nauttimaan tyytyväisyydestä ja tarpeelliseksi tuntemisen tunteesta töihin. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Samoin lomaa. Ja hautajaiset. Voi sitä onnellisuuttakin vielä olla tarjolla.

Äitini

Ei ryhtynyt äiti syömään eikä juomaan sairaalassakaan. Kipulääkket menivät tipassa. Elämänhalu hävisi, nyt häntä ei enää ole. Hän syntyi vuotta aikaisemmin kuin isäni ja kuoli pari viikkoa sen jälkeen kun isäni vuoden aikaisemmin. En ollut paikalla. Minä olen paha ja julma ihminen, joka ei kestä mitään, ei näe mitään ja on niin v..un itsekäs, ettei toista ole. Miksi minä karkaan, vaikken ole varma, miten tilanne kehittyy? Kuvittelin, että hän jaksaisi vielä pari viikkoa ainakin.

Äitini olisi ansainnut paremman tyttären. En tajunnut, että tänään oli viimeinen hetki. Miten paha voi ihminen olla? Etenkin sille ihmiselle, joka aivan varmasti rakasti minua juuri sellaisena kuin olen. Ainoa sellainen. Pikkuveljeni piti puhelinta äidin korvalla, mie yritin selittää, että hän on kasvattanut kolme hienoa kääpiötä ja ollut hieno ihminen, empaattinen, arka, ei tästä maailmasta, vaikka miten on yrittänyt. Ja että nyt voi mennä. Ei se kuitenkaan ole sama asia kuin läsnäoleminen, mutta kun kuvittelin, että aikaa on.

Onneksi veljen vaimo kuuluu samaan kirkkokuntaan kuin äitini, hän rukoili. Mie en osaa rukoilla. Mutta osaan sanoa, että parempaa äitiä en ikinä olisi voinut itselleni kuvitella. Hän kesti enemmän kuin kukaan voisi kuvitella, antoi meidän kasvaa. Kukkia kasvatetaan, ihmisiä ei, niiden annetaan kasvaa.

Onneksi minulle jää kaksi veljeä. Heitä minä rakastan enemmän kuin omaa elämääni. Nyt tuli myös itku.

Birds flying high you know how I feel

Sun in the sky you know how I feel

Breeze driftin' on by you know how I feel.

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life for me yeah

It's a new dawn, it's a new day, it's a new life for me

Ouh

And I'm feeling good

Fish in the sea you know how I feel

River running free you know how I feel

Blossom on the tree you know how I feel

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life

For me

And I'm feeling good

Dragonfly out in the sun you know what I mean, don't you know

Butterflies all havin' fun you know what I mean

Sleep in peace when day is done that's what I mean

And this old world is a new world

And a bold world for me

Stars when you shine you know how I feel

Scent of the pines you know how I feel

Oh freedom is mine

And I know how I feel

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life

For me

And I'm feeling good

Ei itketä

Soitin alkuyöstä ambulanssin äidilleni. Hän lakkasi ensi syömästä, sitten juomasta. Maksan laajentuminen painaa vatsaa, varmaan kerää nestettä ja tulee paha olo. Sitten tulee oksennus, sekavuutta, liikuntakyvyn menetys ja heikotus. Onneksi eilen kävi kotona lääkäri, joka lupasi saattohoito-osastolle paikan.

Ambulanssimiehet eivät tosin uskaltaneet heti häntä raijata oikeaan paikkaan, joten tuli keikka päivystyksen kautta. Sieltä soitti sekava muori, jota ensi meinattiin roudata toiselle puolelle kuntaa terveyskeskukseen, sitten kuitenkin oli luvattu petipaikka oikeasta osoitteesta.

Pahinta tässä on se, että toinen veli on työmatkalla ja toinen keskellä kauan odotettua muuttoa. Minä en tässä tilanteessa voi tehdä mitään. Toisaalta mutsi ei ole vielä kuolemassa, antaa nyt sairaanhoitohenkilökunnan tehdä temppunsa. Minä tulen uudelleen seuraavalla lomapätkälläni.

Ottoveli on sairaalassa. Hänelle oli tullut akuutti laskimotukos, liuotushoito on aloitettu. Minut on ilmoitettu lähiomaiseksi ja hän lähettelee numeroita, joihin ilmoittaa, jos jotain sattuu. Suomeen hän kuitenkin joutuu saapumaan, kunhan olo tasoittuu. Jotenkin tämä kaikki on epätodellista.

IM on hukassa. Heti kun selkäni käänsin...

Ei itketä vielä. Pitää kuitenkin varautua siihen, että silpaisen jossain välissä kitusiini tyttönimellisen viinaa ja sitten hanat aukeavat. Nyt mennää turtana.