Siellä olikin jo tyttökööri kaupassa käynyt, sain autokyydin pelipaikalle. Ilta oli täynnä naurua, ruuanlaittoa, viiniä, muisteluja. Päivänsankari tahtoi laulamaan, niinpä lapset jätettiin puolison huomaan ja me hyppäsimme taksiin. Eikä siinä karaokekeikassa nyt mitään pahaa olisi ollut, mutta vieläkö sitä piti kammeta keskustaankin? Kun tuli kotimatkan aika, rankaisin itseäni yöbussilla. Siihen nimittäin pääsee nykyään kuukausilipulla ilman ekstramaksuja.
Tässä kuussa olen kyllä niin naurettavasti kurittanut rahavarojani (luottokorttia), että pahaa tekee ajatellakin. Elän toivossa, että ensi kuu tulee olemaan rauhallisempi. Kolme kuukautta puolen vuoden työpestistä on takana, minun ihan oikeasti pitäisi saada säästäminen alulle, mistä sen tietää, jos eivät vakinaistakaan paikkaani. Kaikki on mahdollista tässä maailmantilanteessa.
On minulla kyllä ollut hauskaakin. Tapahtumia on vain ollut liikaa. Onneksi eilinen tuli edes vietettyä naapurilähiössä, en kerennyt hautomaan törsäysjuttuja päässäni, kun parin piirakan ja juustokasan voimin tapoimme pitkästä aikaa hättiäisiä. Enimmäkseen kyllä vapautimme vankeina olleita olentoja (Ihmiisä, yhden titaani, pari kentauria ja varkaan), seuraava käänteemme oli täysin arvaamaton pelinkehittäjien mielestä, riipaisimme yhden lonkeroverhon alas ja jouduimme pahan haltiaylipapittaren raivon kohteeksi. Mutta voitto tuli kotiin harvinaisen vähillä vahingoilla, löysimme kartan ja selventävän kirjeen.
2 kommenttia:
Välillä pitää irrotella koska muuten pää sprakaa ja se ei ole hyvä juttu. Sinuna mä en olisi huolissani töiden loppumisesta sillä sen verran näistä postauksista on käynyt selväksi, että vakuuttavaa työtä olet tehnyt ja hei, kesää kestää vain hetken..
Katsotaan nyt, miten tätin käy. Mutta tuosta irottelusta pitää pikkuhiljaa luopua näillä kymmenillä.
Lähetä kommentti